GILDOMERA osa 1 luku 1

DAKARAI

Dakarai katsahti vieressään olevaan Petsvaan, joka tirskahti ensin lohikäärmejutulle jatkaen perään, miten olisi halunnut nähdä Chathan reaktion lohikäärmeen munaan tai enemminkin ilmeisesti, mitä mies olisi sellaisella tehnyt. Jutun juju oli kuitenkin mennyt siinä, kun nainen oli tajunnut, että Chatha oli dehrahilainen niin ei varmaan olisi juksutukset menneet läpi. Mitä kummaa nainen oikein selitti? "Olen hyvin pahoillani, mutta minun täytyy kertoa pettymykseksesi, ettei Dehrahissa ole lohikäärmeitä ja luulen, että Chathakin olisi tiennyt sen", Dakarai vastasi, vaikka toisaalta taas eivät orjat mitään koulutusta saaneet, joten saattoi Chatha olla tietämättäkin. Mutta Petsva ei tainnut tietää, että Chatha oli orja? Tai ei Dakarai ainakaan ollut siitä mitään näkyvää isompaa numeroa itse tehnyt. Vinemarilaiset nyt olivat olleet silloin lähellä, kun Dakarai oli asiaa ääneen tuonut ilmi edes tajuamatta, että oli sen ääneen mennyt sanomaan järkytystään. Mutta ei kai nyt niin kovaa kuitenkaan, että koko konkkaronkka olisi tietoinen siitä, että Chatha oli orja? Mutta toisaalta mikään ei ollut estänyt vinemarilaisia kertomasta asiasta muillekin.

Dakarai naurahti surkeasta yleistilanteesta ja omasta tilanteestaan huolimatta ajatukselle Chathasta, joka hautoisi lohikäärmeen munaa. Pestva puolestaan nauroi asiasta selvästi katketakseen ja tämän nauru alkoi tarttua myös prinssiin. Dakarain tilanne oli niin toivoton ja häntä väsytti ja teki hänen mieli itkeäkin, mutta nauru olikin ollut herkemmässä loppujen lopuksi. "Kyllä Chatha hautomassa munaa olisi ollut varsin hulvaton näky!" prinssi nauroi tyhmänä mukana, mutta ajatus oli ollut hauska. Nauru sattui kylkeen, jota Dakarai painoi samalla kovempaa, mutta hän ei osannut lopettaa naurua, joka toi samalla kyyneleetkin valkohiuksisen silmiin. Hän ei ollut varma, mille kaikelle itki tai nauroi, mutta silti hän nauroi ja itki yhtä aikaa ristiin.

Naurettuaan itsensä Petsvan mukana puolikuoliaaksi, prinssi alkoi yksiä. Hieman sen mukana tuli myös verta, mutta se saattoi johtua ihan vaan siitäkin, että kurkussa oli ollut vielä verta. Suunsa prinssi pyyhki jo valmiiksi veriseen paidanhihaansa kasaten itseään samalla. Pestvakin oli lopettanut naurunsa ja tökki tällä hetkellä Chathaa, jonka totesi olevan tajuton. Prinssi katsoi naista hieman kummissaan, että oliko hän sen vasta nyt huomannut, mutta päätti olla kommentoimatta sitä. "Selvä... En sano Chathalle mitään, mutta voihan olla, että Chatha on kotoisin jostain, jossa ei tiedetä siitä onko lohikäärmeitä olemassa oikeasti vai ei", Dakarai vastasi, mutta vakavoitui sitten. "Vai luuletko, että jossain maassa voisi oikeasti olla lohikäärmeitä?" Dakarai kysyi sitten ihan vakavissaan, osin jopa innossaan, koska olisihan se löytö, jos jostain löytyisi oikea lohikäärme! Vaikka Dehrahissa niitä ei ollutkaan, ehkä jossain muualla voisikin olla? Tuskin ihan siinä muodossa, miten kaikki yleensä mielsivät satulohikäärmeet, mutta saattoihan joku lohi esimerkiksi olla käärme tai käärme lohi? Mitä hän edes selitti?

OSCAR

Varmistettuaan, että Hortencialla ja Marcellalla oli kaikki hyvin ja Imperia-neiti huolehti heistä, Oscar lähti pitämään vahtia Andrén kanssa. Nyt hänelläkin oli hivenen luottavaisempi olo vahtipariinsa, kun tällä oli edes oikeat miekat mukanaan. Hän oli kohteliaasti kuitenkin pitänyt suunsa kiinni asiasta, miesparkaa oli nöyryytetty ihan tarpeeksi, että hän varmasti muistaisi jatkossa olla tarkempi.

Yö oli melko lämmin, Oscar ei Dehrahista paljoa tiennyt, mutta oli varautunut siihen, että sää olisi näännyttävän kuumaa, etenkin päivisin. Yöllä oli ihan siedettävää, kun aurinko ei porottanut, mutta etenkin pohjoisessa maasto oli niin kuivaa ja karua ja paljasta, ettei mikään oikein varjostanut auringolta. Tuntui uskomattomalta, että tällainen maa oli aivan Lunemarin rajan toisella puolella. Se hyvä puoli avoimessa maastossa toki oli, että lähestyvät viholliset näkyivät pimeälläkin ennen kuin ne pääsivät liian lähelle, mutta siitä tulisi olemaan myös haittaa, kun heidän itsensä pitäisi pysyä poissa näkyvistä. Heidän ryhmänsä oli armeijaksi liian pieni, mutta liian suuri pystyäkseen liikkumaan ilman, että herättäisivät huomiota.

GODOFRÉDO

Kylläpä Dorian olikin fiksu mies kun vei Godofrédon sinne missä muutkin olivat! Ei ihmekkään että Karamelli oli kadonnut hänen näkyvistään, tämä hassu veikko oli luiminut sisälle!

Mökin ovella Godofrédo ravisteli itsensä Dorianin otteesta (?), kääntyi tätä kohden ja otti itse tätä olista kiinni. "Olet todellinen ystävä, Dorian. Sinä todella ymmärrät meitä." Hän ravisteli Doriania harteista (?) ja väläytti tälle kauneimman hymynsä. Hän kääntyi hiuksiaan heilauttaen ja lompsi mökkiin.

Mökin tunkkaisuus (?) kirveli Godofrédon silmiä kun hän lähti hapuroimaan ympäri mökkiä Karamellia etsien. Ja ah mikä onni - kaksi kärpästä yhdellä iskulla! Karamelli istuskeli kauniin pinkin neidin lähettyvillä. Godofrédo saisi taas uuden ystävän! Heidän luokseen kävellessään hän yritti laskea sormiaan apuna käyttäen miten monta uutta ystävää oli saanut, mutta hän ei tiennyt Dehrahin asukaslukua joten tarkkaa määrää oli vaikea sanoa. Hän teki keskenään kompromissin ja päätti että luvun on pakko olla ainakin sata tuhatta. Hänen pitäisi palkata uusia palvelijoita kirjoittamaan näille syntymäpäivätervehdyksiä ja muita hyvän tahdon kirjeitä!

Godofrédo tuli joukon luokse ja istahti näiden ryhmään (?). Hän vilkuili edes takas Karamellista ja pinkistä neidistä ja myhähteli onnessaan. Kolmas ryhmässä oleva häntä ei erityisemmin kiinnostanut, pinkki neiti tuntui paljon mielenkiintoisemmalta - tällä oli sentään pinkit hiukset! Hän yritti kurkistella tämän kainaloihin nähdäkseen olivatko kainalokarvatkin pinkit. Miten jännittävää!

SEMENRE

Semenre alkoi tuntea olonsa jälleen kokonaiseksi ja alkoi enemmän kiinnittämään huomiota ulkonaliikkujiin. No kovinkaan moni ei ollut ulkona(?), mutta muutama ainakin ja ainakin pari miestä osui heidän väestään Semenren silmiin. Tai siis... ei Semenre ollut varma, miten väestä kuului puhua. Eivät nämä ulkomaalaiset niinkään hänen väkeään kuitenkaan olleet, mutta nyt, kun oli hiljaisempi hetki eikä heti tarvinnut juosta pää kolmantena jalkana johonkin, siitä kannattaisi ottaa kaikki hyötyä irti.

Semenre nousi ylös hieman ehkä horjahtaen rauhoittavan lääkkeen vaikutuksesta, koska oli se hieman vielä päällä, mutta tuskin sitä hänestä mitenkään huomaisi. Semenre lähti kuitenkin lähestymään näitä paria koreaa herraa, joista toinen oli se leikkimiekoilla leikkinyt ja toinen oli nätti blondi. Aikaisemmin mainitulla oli vain tavanomaiset ruskeat hiukset, mikä oli varsin tylsä ja nähty väri, koska ruskeat hiukset eivät myöskään olleet mikään erikoisuus Dehrahissa. Mutta vaaleahiuksisia Semenre ei ollut ikinä nähnyt ja se oli hyvinkin kiehtova näky, vaikka hiuksethan ne vain olivat. No ei hän vaaleaihoisiakaan ollut ikinä nähnyt, joten sekin oli hyvin eksoottinen näky, joten eksoottisuutta riitti kyllä näissä kummissa ulkomaalaisissa, jotka olivat ja puhuivat niin koreasti toisilleen, että sekin oli jo eksoottista.

"Heipä hei! Toivottavasti mä en keskeyttänyt mitään, mutta tässä kun on hiljaisempi hetki, niin laitatteko pahaksi, jos mä utelen teijän nimiä?" Semenre yritti aloittaa jutun juurta, mutta kerta hän tulisi opastamaan tätä sakkia Zurassa, kyllä hän nyt halusi tietää, keitä he edes olivat. "Mä olen Semenre Atef... Kerroin sen kyllä jo aiemmin, mutta en oo varma muistatteko te tai kuulitteko", Semenre esitteli itsensä samalla uudestaan, koska ei sitä voinut tietää, jos se vaikka meni ensimmäisellä kerralla ohi. "Ettehän toki. Nimeni on André La Rue", ruskeahiuksinen vastasi ja olihan se aina parempi puhua nimellä kuin mairittelevasti leikkisotilaana. Tai ainakin olettavasti mies oli sotilas? Semenre käänsi kuitenkin sitten jo odottavaisesti katsettaan siihen blondiin. "Mistä maasta te ootte kotoisin?" Semenre jatkoi kuitenkin pian uteliaana kysymyksiä, koska eivät Dehrahista ainakaan, joten tietenkin häntä kiinnosti mistä.

DORIAN

Dorian katsoi vain ärtyneenä Godofrédoa, joka luuli heidän saavuttaneen jonkin suuremman ymmärryksen. Raukka ei käsittänyt, ettei se tulisi olemaan ikinä mahdollista, Dorian oli aivan liian älykäs ja Godofrédo aivan liian idiootti, jotta heidän ymmärryksensä voisivat koskaan kohdata tässä todellisuudessa. Ja Dorian tietenkin kärsi siitä enemmän, koska hän oikeasti oli kykenevä ymmärtämään asioita, toisin kuin Godofrédo, joka vain luuli ymmärtävänsä ja muiden ymmärtävän hänen typeryyksiään. Kyllä pääsivät tyhmät ihmiset niin helpolla, Dorian ei ollut edes lapsena ollut niin tyhmä, että olisi päässyt ikinä mitenkään helpolla. ”Ehdottomasti en.” Dorian ehti kiistää Godofrédon päästettyä hänestä irti, minkä jälkeen hän pyyhkäisi hartioitaan vaistomaisesti, tiedä missä tuokin raukka oli pyörinyt sotkemassa itseään. Mutta pääasia, että prinssi oli nyt sisällä, vaikka menikin heti häiritsemään viattomia ihmisiä. Ehkä hänen pitäisi mennä pelastamaan vinemarilaiset Godofrédolta, mutta hän ei itsekään oikein enää jaksanut tätä. Piti vain toivoa, että prinssi nukahtaisi, tosin hän nukkui koko taistelun, että saattoi olla toiveajattelua.

KARAN

Kun Telemakhos oli päässyt haarniskastaan eroon, tämä nukahti saman tien. Raukka, Karan ei ollut varmaan ikinä nähnyt häntä noin voipuneena. Hän jatkoi järjestelyä ja makuupaikkojen sijaamista ja antoi Amen huolehtia Telemakhoksesta, kun sitten heidän seuraansa liittyi prinssi Godofrédo. ”Mukava nähdä, että olette selvinneet noin pirteänä matkasta, samaa ei voi sanoa kaikista. Oliko teillä jotakin asiaa vai miksi suotte meille tämän kunnian?” Karan tiedusteli sitten, kun tuntui hiukan kiusalliselta, kun poika vain istui ja vilkuili heidän tekemisiään vierestä ja vaikutti erityisen kiinnostuneelta nimenomaan Amesta, mutta prinssi ei kuitenkaan sanonut tai tehnyt mitään, istui vain tuijottamassa. Pakko myöntää, että nierdalesilainen prinssi oli lievästi sanottuna aika erikoinen tapaus.

OSCAR

Oscar oli aikeissa siirtyä talon toiselle laidalle vahtimaan, eihän ollut mitään järkeä, että molemmat vahdit seisoivat kylki kyljessä ja vahtivat samaa kohtaa, kun heidän seuraansa liittyi dehrahilainen matkaopas. Aivan, Semenre Atefhan miehen nimi oli, että nämä dehrahilaiset nimet olivat kummallisia ja mies kuulosti niin karkealta, mutta mitä muuta nyt dehrahilaisilta voisi odottaa? Oscar yritti olla nyrpistämästä nenäänsä miehen töykeälle puhetavalle ja sille, että kun André oli ehtinyt vastata, tämä siirtyi jo seuraavaan kysymykseen antamatta hänelle tilaa vastata ensimmäiseenkään. Moukka mikä moukka. Oscar yritti peittää närkästystään parhaansa mukaan ja vastasi vain neutraalin kohteliaasti. ”Olen Oscar Francisque Delacroix, Lunemarin armeijan kapteeni ja hänen ylhäisyytensä prinsessa Hortencian henkivartija. Nyt jos sallitte hyvät herrat, siirryn vahtimaan toisaalle, sillä olen täällä töissä, en rupattelemassa mukavia.” Oscar sanoi, nyökkäsi kohteliaasti kummallekin ja lähti vahtimaan toisaalle. Hän oli vahdissa, ei viihdyttämässä dehrahilaisia matkamiehiä, sopisi Andrénkin muistaa se, jos ei halunnut enää arvostelua osakseen mitä tuli hänen ammattitaitoonsa.

SEMENRE

Kumpikaan juttuseurasta ei kyllä vaikuttanut ihan siltä, että olisivat oikeasti seuraa vailla, vaikka tämä Andréksi itsensä esittäytynyt olikin toista väittänyt. Silti hänen ajatuksensa oli selvästi toisaalla, mikä toki selitti lyhyet vastaukset. Blondi puolestaan sanoi olevansa Oscar lisänimien mennessä aika yli hilseen, mutta tietenkin koreilla miehillä oli myös koreat nimet. Kai sitä olisi pitänyt odottaa, mutta kun Dehrahissa ei oikein ollut mitään koreaa, ellei rakennuksia laskettu. Siis niitä koreita rakennuksia, ei tuollaisia murjuja. Mutta ihmiset olivat kaikkea muuta kuin koreita ja Semenrestä koreilu oli outoa. Mutta tosiaan Oscar oli tosiaan ilmoittanut olevansa töissä, joten hänellä ei ollut aikaa rupatteluun. Oli hänestä kuitenkin selvinnyt, että hän oli Lunemarin armeijan kapteeni ja sen lisäksi prinsessan henkivartija. Samalla se rajasi väkeä naisiin ja samalla kuninkaallisiin sellaisiin ja vain kaksi naista olivat vaikuttaneet prinsessoilta ja toinen heistä oli nimeltään Hortencia. Semenre veikkasi tummahiuksista, koska vaaleahiuksinen oli jo aiemmin tullut lohduttelemaan herra henkivartijaansa eli Andréa. "Aivan... tietenkin... Älkää toki antako mun häiritä... Oli kiva kuitenkin tutustua!" Semenre huikkasi tämän Oscar nimisen perään, kun tämä kovin oli menossa jo toisaalle. Andrénkin huomio oli jo jossain aivan muualla, joten antaa olla. Ei Semenre väkisin kuitenkaan jaksanut ja jos heillä oli töitä, niin selvä.

Ehkä Semenrekin voisi kuitenkin käydä katsomassa, mitä siellä sisällä edes oli. Ei se häntä edelleenkään houkuttanut, mutta tämä yö se vain olisi ja ehkä sisältä löytyisi seuraa, joka ei heti karkaisi töihin. Semenre lähti siis sinne valumaan eikä sisällä tosiaan kovinkaan kummoiselta näyttänyt. Hän kuitenkin kävi väkeä läpi jääden katsomaan sitä melko kumman oloista tilannetta, jossa joku miespuolinen toljotti pinkkihiuksista naista ja naisen seurassa oleva mies tiedusteli toljottelijalta, että oliko hänellä jotain asiaakin. He eivät kuitenkaan näyttäneet niin vakavilta tai että karkaisivat seuraavaksi töihin, joten heidän kanssaan voisi lykästää paremmin? "Hei, toivottavasti mä en häiritse", Semenre aloitti yrittäen olla tunkeilematta liikaa, kun pääsi lähemmäksi. "Nyt kun tässä on aikaa ja jos tarkoitus tosiaan on matkata yhdessä, niin mietin, että olisi kiva oppia tuntemaan teitä jotenkin. Mä olen Semenre Atef... entä te?" Semenre jatkoi pitäen taukoa sen verran, että halutessaan siinä ehtisi kyllä esittäytymään. "Mistä maasta te ootte ja jos se ei ole liian tunkeilevaa, niin mikä tän teijän matkan päätavoite on? Tai kun musta on outoa nähä niin paljon eri maiden ihmisiä yhdessä... täällä, Dehrahissa, jota ulkomaalaiset tuntuu karttavan mieluummin. Ymmärrän toki miksi, mutta siksi se onkin niin outoa", Semenre jatkoi pälätystään, koska loppujen lopuksi oli seurassa kivempi olla kuin yksin ja hän oli utelias kuulemaan muista maista ja niiden asukkaista nyt, kun siihen oli harvinainen mahdollisuus.

GODOFRÉDO

Godofrédo oli juuri alkamassa selittää mielettömän upeasta kanaunestaan, kun heidän seuraansa liittyi joku aivan uusi ystävä joka uteli Godofrédoa ja hänen aikeitaan. Hän hilasi jaloillaan itsensä istuma-asennossa Seesamiksi esittäytynyttä miestä kohden. "Me olemme Godofrédo Vee Nierdalesista ja olimme juuri kertomassa ystävillemme miksi olemme näin pirteitä! Nukuimme nimittäin erittäin sikeästi ja näimme erittäin rentouttavaa unta kanoista. Meidän tavoitteemme on pelastaa maailma!"

Godofrédo hilasi itsensä taas jalkojensa avulla muihin päin ja taputti maata vieressään. "Ole hyvä ja istu viereemme, uusi ystävä. Voimme näyttää sinulle taikatemppuja, osaamme esimerkiksi taikoa kolikon korvan takaa!" Hän kaivoi korvansa taustaa kunnes tajusi ettei ollut asettanut sinne kolikkoa. Onneksi Godofrédon älyn lahjoilla ei ole vertoja! Hän veti käden pois korvaltaan ja heilutti sitä. "Tadaa, taioimme koko kolikon näkymättömiin!" Hän alkoi hykertelemään tyytyväisenä. Olipa aika hyvä pelastus!

KARAN

Karan ei ehtinyt saada prinssiltä vastausta, kun uusi dehrahilainen saapui heidän seuraansa. Voi kurjuus, että tämän olikin pitänyt osua juuri tähän vinemarilaisporukkaan. No onneksi Telemakhos nukkui jo ja Amekin varmaan (?). Prinssi sai silloin tuijottelustaan tarpeekseen ja esittäytyi uudelle ystävälleen. ”Hänen ylhäisyytensä tarkoittaa Godofrédo Viides.” Karan selvensi, eikä oikein tiennyt miksi, prinssin sanomana se kuulosti vain niin tyhmältä ja hän automaattisesti oli päättänyt, ettei joku dehrahilainen ressukka voinut tajuta moista. Sitten hän antoi prinssin selittää kanaunistaan ja maailmanpelastusaikeistaan. Mies varmaan luuli, että he olivat joku sekopääporukka joka oli karkotettu Dehrahiin kun kukaan ei sietänyt heitä enää muuallakaan. ”Olen Karan Nagi, Vinemarista. Ja olemme täällä… no kuten prinssi sanoi… pelastamassa maailmaa.” Karan vastasi.

”Millä asioilla sinä täällä liikut, jos et maailmanpelastusaikeissa?” Karan kysyi, koska ei kyllä alkaisi kertomaan tarkemmin mitään miehelle, jota kukaan ei edes tuntenut. Eihän tämä edes yrittänyt aloittaa tutustumista omasta prinssistään, tosin tämä oli aika kiireinen tällä hetkellä… nauraessaan kuolemaa tekevän miehen vuoteella. Hulluja nuo dehrahilaiset. Sitten he ihastelivat prinssi Godofrédon taikatemppuja ja Karanin alkoi käydä kumpaakin nierdalesilaista vaan entistä enemmän sääliksi. Prinssi oli selvästi ihan väärässä paikassa eikä edes tajunnut sitä, toisin kuin Gerosin prinsessa selvästi tiedosti missä oli ja ettei hänen kuuluisi olla sodassa pelastamassa maailmaa. Ja Sir Doriania ihan vain siksi, ettei voinut edes kuvitella millaisen päänsäryn kanssa mies varmaan joutui elämään jatkuvasti jos prinssi esitteli tällekin jatkuvasti mahtavia taikatemppujaan ja selitti kanauniaan. Hän taputti kuitenkin hiukan prinssin esitykselle. ”Varsin vaikuttavaa.” Karan kehui, ei ehkä olisi pitänyt yllyttää, mutta koska prinssi oli edelleen tuollainen, ei päinvastainenkaan ilmeisesti olisi auttanut mitään. Olisi hän jo lannistunut henkivartijansa kanssa, mies ei juuri vaivautunut mielistelemään ketään ja kertoi mielipiteensä hyvin suoraan.

SEMENRE

Ensimmäinen kertoi olevansa Godofrédo Vee Nierdalesista. Hieman Semenreä oli jäänyt kuitenkin ihmetyttämään kenestä meistä mies oikein puhui, ellei hänen seurassaan olleet olleet myöskin Godofrédo Vee nimisiä, mitä Semenre kyllä epäili. Joten mies vain puhui hassusti, mutta kaipa samaa pystyi sanomaan myös hänestä näiden koreiden ihmisten keskellä. Toivottavasti he eivät olettaneet Semenren puhuvan samalla tavalla yhtä koreasti, koska se ei olisi helppoa. Godofrédon seurassa ollut kuitenkin korjasi Godofrédon olevan Godofrédo viides ja tämä oli nimenomaan ylhäisyys. "Ilman muuta, eihän sitä sovi unohtaa", Semenre vastasi, mutta oli vain niin outoa, että hänen ympärillään oli yhtäkkiä niin paljon kuninkaallisia. Hän ei ollut ikinä ennen nähnyt edes oman maansa prinssiä ja nyt kruunupäitä oli enemmänkin tarjolla.

Takaisin kuitenkin asiaan, koska Godofrédo oli kertomassa juuri pirteytensä salaisuutta ja ilmeisesti se oli kanaunet ja maailman pelastaminen. Tosin maailman pelastaminen liittyi todennäköisesti ihan tosielämään eikä uneen. Se vain oli tullut siinä niin samalla. "Aika sankarillisen kuuloinen tavoite ja mukava kuulla, että edes jollain on unenlahjoja", Semenre tokaisi, mutta oliko mies ollut tosissaan? Ei siinä, ainahan sitä sai maailman pelastaa, mutta olisi se aika suuruuden hullu tavoite ilman armeijaa. Karan Nagiksi esittäytynyt mies kuitenkin komppasi ylhäisyyttä vaikuttaen selväjärkisemmältä. Mutta tämä olikin sitten Vinemarista, joita dehrahilaiset yleensä Vinemaria sivutessaan vihasivat. Mutta Semenre ei nähnyt sellaiseen mitään syytä, koska eivät vinemarilaiset hänelle mitään olleet tehneet. "Erittäin mukava tutustua", Semenre vastasi miehille Godofrédon jo taputtaessa vierustaansa, että siihen voisi istua. Lupasi tämä myös näyttää taikatemppuja rahalla.

"Miten kohteliasta ja ainahan taikatemput maittavat. Kukapa niille ja rahalle voisi ei sanoa", Semenre tokaisi rempseästi istuen siihen viereen. Ja ilman muuta, ainahan Semenreä raha kiinnosti ja tämä kaveri väitti taikovansa sellaisen korvansa takaa! Tuskin oikeasti, mutta ei se mitään. Ei se silti tehnyt rahasta yhtään sen kiinnostamattomampaa. Joskin ja kaikeksi harmiksi Godofrédo oli unohtanut temppunsa, mutta ilmoittikin, että oli taikonut kolikon näkymättömiin. "Ilmiömäistä taidokkuutta! Miten nerokasta!" Semenre kehui hyvin vakuuttavasti ja vaikutti innostuneelta miehen taidokkuudesta, vaikkei oikeasti ostanutkaan miehen "nerokkuutta". Semenre kuitenkin käänsi katsettaan Karaniin, joka puolestaan kyseli Semenren asioista, jos ei ollut maailmanpelastusaikeissa. "Mä olen ehkä pienemmän mittakaavan tehtävällä. Henkilökohtaisemmalla semmoisella... Tavoitteenani on saada mahdollisimman monta vihollista hengiltä veljeni henkeä vastaan... Ei se toki maailman pelastamisen rinnalla kovinkaan kummoiselta mahda kuulostaa, mutta en pysty kuitenkaan katsomaan vaan vierestä ja olla tekemättä mitään", Semenre vastasi.

KARAN

Karan ei ihan tiennyt, mitä mieltä tästä uudesta tuttavuudesta pitäisi olla, dehrahilainen kun kuitenkin oli eikä kukaan tiennyt hänestä mitään tai mennyt moisesta takuuseen. Kumma, miten tämä tuli rupattelemaan vinemarilaisille sen sijaan, että olisi esittäytynyt edes omalle prinssilleen tai jotain, dehrahilaisena prinssi Dakarai tulisi kuitenkin olemaan tästä ja tämän tekemisistä vastuussa, mutta se poika ei tuntunut osaavan olla vastuussa edes itsestään. Kovin halukas Semenre ei ollut kertomaan tekemisistään, mutta ilmeisesti hän oli yksin kostamassa vihollisille veljensä kuolemaa. ”Aika iso urakka yhdelle miehelle.” Karan huomautti, aika sattuma, että tämä tapaus vain kärkkyi sattumalta portilla ja tarjosi heille apuaan, kun vihollinen oli levittäytynyt joka puolelle Dehrahia. No hyvähän se heidän kannaltaan oli, ellei kyseessä sitten ollut joku metku. Dehrahilaisiin ei kannattanut liikaa ikinä luottaa kuitenkaan.

SEMENRE

Karanin mielestä Semenren koitos yksinään oli iso urakka ja no olihan se siinä mielessä, että vihollisia oli reippaasti enemmän ja sitten oli hän heitä kaikkia vastaan yksin. Tai yksin ja yksin, tuskin hän nyt ainoa oli, joka Dehrahissa vastaan taisteli, mutta kostoretkelleen Semenre oli silti lähtenyt yksin. Mitään tarkkaa tavoitetta hänellä ei ollut kuitenkaan. Lähinnä tosiaan vain se, että mahdollisimman monta vihollista hän halusi laittaa matalaksi, mutta olihan se aika iso urakka kyllä, jos halusi jotain tulostakin oikeasti tuottaa. Ainakin näkyvää sellaista, joten matka oli siinä mielessä kyllä varsin pitkä vielä.

"Niin... Onhan se kyllä aika iso homma, sen myönnän, mutta on maailman pelastaminenkin iso urakka kouralliselle... kuninkaallisia alamaisineen. Vai mä ymmärsinkö oikein? Kaikista maista mukana on kuninkaallinen alamaisineen ja tavoitteena on pelastaa koko Gildomera?" Semenren oli pakko varmistaa, koska se kuulosti niin suuruudenhullulta, koska jos Dehrahissa oli jo paljon vihollisia niin kaikki muut maat mukaan luettuna vihollisia olisi jo moninkertaisesti enemmän. Semenren tavoite kaikessa yksinkertaisuudessaan oli kuitenkin ottaa vain niin monta vihollista hengiltä kuin hän pystyisi. Tietenkin tavoitteena oli mahdollisimman monta, mutta... Maailman pelastus paini aivan erilaisissa mittalukemissa. "Saanko udella mistä maasta aloititte vihollisien poisajamisen?" Semenre uteli vielä ihan vain uteliaisuuttaan, koska tämä väki oli varsin mielenkiintoista.

KARAN

”Pahoittelut kaveri, en tiedä miten paljon saisin kertoa sinulle asioista, joten parempi, kun en lörpöttele liikaa.” Karan vastasi hetken harkinnan jälkeen, kun Semenre alkoi tarkemmin kysellä mikä heidän maailmanpelastusoperaationsa oli. Hän voisi kysyä joltain tärkeämmältä henkilöltä vastauksia noihin kysymyksiin jos tahtoi. He eivät tunteneet miestä yhtään ja vaikka tämä nyt varmaan oli heidän puolellaan vihollista vastaan, he eivät voineet riskeerata mitään. Lisäksi heidän olisi ihan hyvä levätä myös pikkuhiljaa vaikka ei Karanilla sinänsä ollut mitään juttelua vastaan, mutta kun mies tiedusteli ehkä hiukan liikaa heidän asioistaan kertomatta kunnolla omista tekemisistään, niin siinä ei paljon ollut kertomista tässä vaiheessa. ”Täältä.” Karan vastasi miehen seuraavaan kysymykseen, koska se nyt tuskin oli mikään salaisuus, että he olivat aloittaneet Dehrahista, mutta hänen piti silti olla varovainen, kenelle höpötti mitäkin. Tiedä vaikka kyseessä oli joku vakooja joka sopivasta hinnasta myisi tietonsa vaikka sitten viholliselle, koska kukaan ihan tavallinen kansalainen tuskin vain juoksenteli täällä keskellä yötä muuten vain ja päätti ihan vain ajan kuluksi tulla auttamaan muutamaa ulkomaalaista sodassa tuhatpäistä armeijaa vastaan. Kuulosti aika epäilyttävältä.

ILIA

Ilia seurasi vaisusti sivusta, kun muut hänen miehensä laittoivat leiriä pystyyn. Hän oli järjestänyt vartion varmuuden vuoksi, vaikka hän olikin jättänyt ison osan joukoistaan taakse itsensä ja vihollisen väliin. Moisiin noitavoimiin ei kuitenkaan voinut luottaa ja he olivat ratsastaneet jo liikaa yhden päivän ja yön aikana, hevosten oli pakko saada levätä välillä, ja miesten myös. Hän nosti hailakansinisten silmiensä katseen nähdessään tumman hahmon lähestyvän hämärässä, ja huokaisi syvään tunnistettuaan tulijan. Pitkä harteikas mies, jolla oli paksu ja takkuinen musta tukka ja parta, pysähtyi hänen eteensä. ”Miksi me pötkimme pakoon kuin mitkäkin raukat? Ymmärrän, että olet nuori ja kokematon zerovilainen pelkuri, oli virhe antaa sodanjohto zerovilaisten vellihousujen käsiin. Meillä oli selvä ylivoima, heitä oli viisi miestä ja sinä pötkit raukkamaisesti pakoon!” Mies raivosi unohtaen selvästi, kumpi tätä joukkoa johti. ”Muista asemasi Örkön. Se on ihan teidän iberilaisten oma syy, että olette täällä ottamassa käskyjä, ettekä antamassa niitä.” Ilia totesi synkästi, pohjoisen miehet olivat toki karaistuneita ja vahvoja sotilaita, mutta Örkön raastoi hänen hermojaan kyseenalaistamalla hänen johtoasemaansa jatkuvasti. ”Olisimme voittaneet, jos et olisi antanut perääntymiskäskyä. Miksi teit jotain niin typerää, kapteeni?” Örkön tiuskaisi viimeisen sanan suustaan niin halveksivasti kuin pystyi. ”Koska se ei ollut meidän tehtävämme jäädä sotimaan muurille, meidän piti toimittaa lisäjoukkoja Viramiriin. Koska miehemme ja ratsut olivat jo pitkästä matkasta väsyneitä. Koska niillä kourallisella vihollisia oli käytössä voimia, joilla sytyttää kuiva heinätasanko ilmiliekkeihin ja nostattaa hyökyaalto pelkästä kurjasta joesta hukuttamaan sotilaitamme. Ne muutama vihollissotilasta ottivat hengiltä useita kymmeniä meidän sotilaitamme. Tarvitseeko perustella vielä lisää, Örkön?” Ilia vastasi katsoen itseään pidempää miestä tiukasti silmiin.

Örkön mutisi jotakin, muttei ilmeisesti keksinyt enää mitään, millä väittää vastaan, vaan vaihtoi puheenaihetta. ”Entä se tytönheitukka mitä raahaat mukana? Mitä sinä sillä meinaat?” Mies kysyi ja totta puhuen Ilia ei ollut ihan miettinyt asiaa loppuun, hän oli vain nähnyt tilaisuuden ja käyttänyt sen. ”Tuollainen iderilainen lihasaivo kuin sinä tuskin ymmärtää strategian päälle, joten sinun on turha vaivata päätäsi sillä. Teet vain, mitä minä sanon ja hoidat työsi, onko selvä?” Ilia sanoi. ”Harvinaisen selvä… kapteeni.” Mies sanoi ja poistui.

Hetken päästä eräs Ilian omista miehistä ilmoitti ruuan olevan valmis ja Ilia siirtyi leirinuotiolle ja istui alas, vilkaisten siihen suuntaan, johon oli jättänyt vangin, ja toki vartijoita lähettyville. Hän ei keskittynyt ympärillään olevien miesten höpinään ja kesti hetken, ennen kuin hän ymmärsi heidän puhuvan juuri vangista. ”Se likka ei takuulla ole täkäläisiä, ei täällä kukaan oo niin vaalea ja sen hiuksetki on niin punaset, ei sellasia oo täällä kellään.” Yksi mies ihmetteli. ”Mitä sinä taukki siitä mitään tiedät, missä välissä oot muka noin tarkasti perehtyny miltä se näyttää, vielä pimeässä.” Muut naureskelivat. ”No haetaan tänne niin näätte sitten tekin huonosilmäiset ihan tulen valossa!” Ensimmäinen keksi ja muut vaikuttivat aika innostuneelta. ”Niin, kai siitä nyt voi jotain iloaki olla, ku sitä kerta raahataan mukana?” Miehet naureskelivat ja Ilia nousi ylös ja katsoi miehiä tiukasti. ”Hän ei ole täällä sitä varten, että saisitte jotain viihdykettä.” Hän ilmoitti. ”Mutta siinä kurjassa kyläpahasessa ei naisistakaan oo mitään iloa, nyt olis nuori ja vahva tyttö aivan tyrkyllä.” Muut yrittivät vielä ja Iliaa inhotti, millaista roskajoukkoa hän joutui raahaamaan mukanaan. ”Häneen ei kajota, onko selvä? Kiskon omin käsin sisälmykset ulos siitä kurjasta, joka moista yrittää.” Hän sanoi ja lähti jättäen miehensä jupisemaan pettyneinä.

CAINE

Ihan vain aikansa kuluksi Caine yritti väännellä käsiään, jos saisi köydet auki. Kyllä hän tiesi, ettei pääsisi kovin pitkälle, vaikka onnistuisikin pääsemään irti. Hänestä vain tuntui liikaa siltä, että luovuttaisi, jos vain istuisi kiltisti paikallaan. Hän vilkaisi vähän matkan päässä olevaa leiriä, jonne sytyteltiin valkeita. Hyvähän noilla oli pitää hauskaa. Ei sillä, ei Caine palellut, ennemminkin hän oli helpottunut siitä, ettei ollut enää niin kuuma. Hän katsoi toiseen suuntaan, jossa pari vartijaa piti häntä silmällä, tai ainakin esittivät pitävänsä, oikeasti heitä ei näyttänyt kauheasti kiinnostavan, mitä hän puuhasi. Eivät kai tosissaan uskoneet hänen pääsevän irti. Se sai Cainen tosissaan yrittämään päästä köysistä irti, ehkä noihinkin saataisiin jotain valppautta, jos hän näyttäisi, ettei ollut niin helppo vahdittava. Voi kun vain tietäisivät, miten iso riesa Caine osasi olla omillekin vartijoilleen. Hän hymähti hiukan ajatellessaan asiaa. Turha masentua ja lannistua, oli hän varmasti pahemmassakin tilanteessa joskus ollut, ei vain tullut nyt heti mieleen sellaista.

Caine kuuli kuitenkin askelten lähestyvän ja lopetti riuhtomisensa. Vartijat huomasivat saman vasta hänen jälkeensä, oli siinäkin vahteja… He puhuttelivat tulijaa nopeasti ja lähtivät sitten menemään. Caine tunsi, miten joku tarttui häntä käsistä ja sitten hän kuuli, miten terä leikkasi köyttä ja sitten hän oli irti puusta. No olisi hän onnistunut itsekin jossain kohtaa! Mies tuli esiin puun takaa Cainen hieroessaan kipeitä ranteitaan, joiden iho oli nirhautunut hänen riuhtomisensa takia. Mies oli se samainen kalpea porukan johtaja, jonka syliin Caine epäonnekseen oli päätynyt. ”Nou, njie.” Mies sanoi ja iski hänelle ruokakulhon käteen. Caine katsoi sitä hiukan epäillen, jonkin sortin puurolta se näytti. No ehkä häntä ei oltu raahattu tänne vain siksi, että hänet voitaisiin myrkyttää. ”Kiitos.” Caine sanoi ja tarttui lusikkaan.

Hetken oli aika kiusallisen hiljaista, kun mies vain päivysti siinä vieressä odottamassa, että Caine saisi syötyä. ”Yoi ra koi Txiag.” Mies sanoi sitten ja Cainella ei ollut aavistustakaan, mistä hän puhui. ”Anteeks, en mie tajuu. Sie puhut nii hassusti.” Caine vastasi ja mies näytti hetken miettivän hyvin ankarasti, miten kommunikoisi hänen kanssaan. Lopulta hän levitti hiukan käsiään, risti ne sitten hartioilleen ja tärisi hetken, minkä jälkeen osoitti Cainea. Hetken Caine vain tuijotti miestä, kunnes ehkä tajusi. ”Ai kylmä? Ei, kyl mie pärjään kylmemmässäki.” Caine sanoi, kunnes tajusi, ettei mies ymmärtänyt häntä yhtään sen enempää kuin hän tätä. Joten hän pudisti päätään vastaukseksi. Ilmeisesti Caine oli ihan hyvissä käsissä, ainakaan häntä ei näännytettäisi nälkään eikä ilmeisesti myös jätettäisi tänne nääntymään tai susien suuhun. Jos Dehrahissa edes oli susia. ”Kui neph yo Ilia. Ilia.” Mies sanoi sitten osoittaen itseään ja toisti viimeisen sanan samalla. Eli hänen nimensä kai oli Ilia? Ehkä. Yllättävän hyvin tämä sujui ottaen huomioon, ettei Caine ollut mikään kielinero. Tai sitten hän oli ymmärtänyt kaiken täysin väärin, mahdollista kai sekin. ”Abh koi neph yo?” Mies taisi kysyä jotain ja osoitti Cainea. ”Ai miun nimi?” Caine ihmetteli ja sehän olikin hyvä kysymys. He olivat keksineet hänelle jonkin valenimen, hetki, mikä se taas olikaan? Ehkä Caine voisi turvallisesti käyttää oikeaa nimeään, muttei voinut ottaa riskiä, että hänet tunnistettaisiin, joten valenimi piti muistaa tai keksiä nopeasti jotakin. Lopulta se palasi hänen mieleensä. ”Mie oon Kanek. Kanek.” Caine toisti osoittaen itseään ja ilmeisesti mies ymmärsi, tai sitten ei, mistä hän voisi tietää. Caine sai kuitenkin syötyä ja mies tarjosi hänelle vielä vettä ennen kuin sitoi hänet taas kiinni, sanoi jotain ja jätti kuitenkin viittansa hänelle. Caine ei muistanut olleensa koskaan siepattuna, mutta tähän mennessä se ei ollut ollut kauhean kamalaa.

Seuraava aamu 3.6.993. 3a.

DORIAN

Aamu oli vielä hämärä, kun he laittautuivat lähtövalmiiksi. Dorian ei juuri ollut nukkunut yön aikana, mutta hän oli tottunut tulemaan toimeen vähällä unella. Enemmän hän oli huolissaan Godofrédosta, kuin omasta jaksamisestaan. Hänen oli pakko jättää prinssi tänne muiden vastuulle, tätä ei voinut ottaa mukaan sotkemaan asioita, ja Dorianin oli välttämättä lähdettävä mukaan. Ei sillä, etteikö hän luottanut muihin, mutta nyt ei ollut varaa ottaa riskejä, prinssi Caine oli saatava takaisin vihollisen käsistä. Dorian nousi mustan ratsunsa selkään ja odotti muita pääsemään niin ikään ratsaille. ”Lähdetään, meillä on pitkä matka edessä. Arviolta tässä menee varmaan yli viikko, mutta enintään kaksi viikkoa. Jos emme ole siihen mennessä palanneet… Teette kuten parhaaksi katsotte.” Dorian sanoi ulkona oleville, jotka jäisivät mökkiin. Hän nyökkäsi heidän oppaalleen, että he voisivat lähteä liikkeelle.

INAR

Inar oli yrittänyt levätä niin hyvin, kuin vain kykeni. Se ei ollut paljoa, ja sen kyllä huomasi naisen ärtyneestä katseesta ja normaaliakin tummemmista varjoista silmien alla. Loppujen lopuksi koko yö tuntui kuluneen kevyessä unessa, jota häiritsi vuorotellen huoli Cainesta tai sitten kaikista muista kotona. Onneksi äiti oli tiennyt sen kouluttaessaan häntä, muuten hän tuskin olisi osannut pitää itseään kasassa… Igan kanssa oli sama ongelma. Vain Geela heidän perheessään osasi pysyä rauhallisena ja antaa maailman ja henkien kirjoittaa kohtalon puolestaan murehtimatta siitä liikaa, ja joskus Inar todella kadehti nuorinta sisartaan tuosta lahjasta.

Inar oli jo Sindreasin selässä, odottaen jokseenkin kärsimättömänä, että he lähtisivät. Hän oli pukeutunut takaisin kätevämpiin vaatteisiin, ja vaikka olkavarren haava välillä muistuttikin olemassaolostaan kankaan ja suojusten alla, ei hän näyttänyt sitä ulospäin. Hän vilkaisi hieman Pestvan suuntaan, varmistaen että nainen ylipäätään oli mukana (?), ennen kuin ohjasi Sindreasin liikkeelle. Hän tunsi itsensä lähes riippuvaiseksi siitä vähästä, mitä hänellä oli jäljellä. Pestva ja Cainen jousi tuntuivat olevan ainoat asiat, jotka auttoivat häntä pitämään itsensä kasassa kaiken sen huolen ja stressin alla… Inar huokaisi ja puristi Sindreasin ohjaksia käsissään, yrittäen lohduttautua siitä, että he ylipäätään olivat lähdössä Cainen perään.

PESTVA

Pestva urisi ja nurisi ja murisi herätessään mökin lattialta (?). Yö oli kulunut olosuhteisiin nähden hyvin kuumuutta ja muutamaa kuorsaajaa lukuunottamatta (?). Nivelet ja lihakset poksahtelivat venytellessä ja elämä oli kurjaa!

Sigur Ros oli käynyt vähän turhan tuttavalliselle päälle jonkun aasiolennon kanssa (?), mutta Pestvan nähdessään se alkoi hörähtelemään ja tuli puskemaan Pestvaa lähes kaataen tämän. Pestva hyppäsi hevosen selkään ja ärähti hartiansa naksahtaessa ikävästi - venyttely oli jäänyt liian vähälle, eikä hän ollut päässyt matkalla edes vielä juomaan! Lihakset äksyilevät vähemmästäkin!

Pestva ohjasi Sigur Rosin Inarin kannoille ja vihelteli äitinsä hänelle laulamaa lastenlaulua, jossa kerrottiin mitä eri eläimet syövät aamupalaksi.

SEMENRE

Semenre oli lopulta nukkunut toinen silmä auki, kun oli ollut hänenkin aika mennä nukkumaan. Ihan hirveästi juttukavereista ei ollut irronnut, mutta ymmärsihän sen, että he olivat varovaisia. Ei Semenre itsekään kaikkea noin vain itsestään paljastanut ihan kenelle vain ja sama päti myös tähän kummaan joukkioon. Eivät he tunteneet Semenreä eikä Semenre heitä, joten luottamus ei voinut olla vielä kovinkaan kummoinen ja myönsi Semenre sen, että hänen ja heidän kohtaamisensa oli myös aika kyseenalaisen epäilyttävä. Ei olisi myöskään mikään ihme, jos Semenren epäiltäisiin pelaavan esimerkiksi vaikkapa vihollisenkin pussiin, oikeasti hinnasta. Mutta se saisi sitten olla todella hyvä hinta, että Semenre vihollisien kanssa veljeilisi, kun otti huomioon sen, että vihollinen oli tappanut hänen veljensä, mutta loppujen lopuksi hän oli rahanahne ja rakasti rahaa, joten kyllä hän oikeasta summasta periaatteessa voisi pelata kenen hyvänsä pussiin. Eikä tämä väki ollut maksanut siitä muuta kuin hopeakolikon. Mutta hän oli silti henkilökohtaisesti päättänyt kostaa joka tapauksessa veljensä kuoleman mahdollisimman monelle vihollisen sotilaalle ja jos hän voisi olla tätä porukkaa auttamalla vihollisille harmiksi, niin kyllä sekin jo maksusta meni.

Semenre oli aikaisin aamuyöstä jo pystyssä ja lähinnä ulkona istuskellut ja odottanut, milloin lähdön aika koittaisi. Pöllimänsä hevosenkin hän oli laittanut hyvissä ajoin lähtövalmiiksi ja lopulta oli tullut lähdön aika, jolloin Semenre kipusi ratsunsa selkään. Pitäisiköhän sille keksiä joku nimikin niin sen ei tarvisi olla vain ratsu? Lähtökäsky kuitenkin kävi, joten nimen miettimiset siirtykööt myöhemmäksi, jos polle olisi edes elossa vielä tämän koitoksen jälkeen. Polle voisi toisaalta olla ihan hyvä nimikin itseasiassa... Mutta takaisin asiaan, Semenre kannusti Pollen liikkeelle yrmymiehen ensin arvioidessa aikaa. "Onneks tästä Zuraan ei kuitenkaan mene noin kauaa, mutta jonkun verran on vielä edessä ennen Zuraan johtavaa ainutta tietä... Normaalisti se on isolla portilla lukittu, mutten ole varma, miten se vihollisien kohdalla toimii", Semenre selitti, koska ei hänellä ole ollut asiaa Zuraan sitten sodan puhkeamisen. Ja normaalisti kaikki mieluummin välttelivät koko paikan olemassaoloa muutenkin.

TELEMAKHOS

Olisi Telemakhos voinut nukkua pidempäänkin, mutta sen verran väsynyt hän oli ollut, että oli käyttänyt senkin vähän ajan mitä heillä oli hyväkseen. He lähtivät liikkeelle niin pian kuin vain saivat ensin syötyä jotakin ja laitettua itsensä valmiiksi. Telemakhos auttoi Amen hevosensa selkään (?) ja nousi itse perässä, Karan ratsasti heidän vierelleen, kun tuli aika lähteä. Hän kuunteli kun Dorian ja heidän oppaansa keskustelivat miten kauan matkassa kestäisi, päälle viikko edestakaisin ja enintään kaksi viikkoa, mutta sitten opas selitti, ettei Zuraan kestänyt niin kauaa. ”Mitä tuo oikein höpisee?” Telemakhos yritti jotenkin saada väsyneitä ajatuksiaan keskittymään. ”Ei kai sinne nyt kestäkään noin kauaa, jos meidän pitäisi olla tuossa ajassa jo takaisin täällä.” Hän ihmetteli ääneen, lähinnä saadakseen ajatuksiaan nyt vain liikkeelle. ”Parempi välttää tietä, sinne on mahdollisesti jätetty vartioita meidän varallemme.” Dorian sanoi heidän lähtiessään liikkeelle. Onneksi Ame ja Karan olivat molemmat mukana, niin hänen ei tarvinnut murehtia, miten he täällä pärjäisivät pari viikkoa.

GODOFRÉDO

Godofrédo kyhnötti lattialla ja naputteli kilpeä sylissään. Hän oli nukkunut muiden lähtemisen ajan ja katsoi nyt miten ystävät ratsastivat ikkunan ohi (?). Miksei kukaan ollut herättänyt häntä? Pettureita, joka ikinen! He olivat varmasti nauttineet mahtipontisen aamupalankin ilman häntä!

Hän lopetti varsin rytmittömän naputtelunsa ja nousi seisomaan yrittäen muistella miten hänen isänsä teki kilven loitsun, mutta hänen mielessään oli vain se miten Puusti oli tanssinut eilen heidän saapuessaan mökille. Onneksi mentorit olivat sanoneet, että kaikki taika lähtee Godofrédosta itsestään! Hän teki muutaman äärettömän sulokkaan piruetin, pysähtyi, röhkäisi ja istui takas aloilleen. Nyt kenellekään joukosta ei kävisi pahasti, hän ajatteli myhähdellen, ja pörhisti rintaansa.

MARCELLA

Marcella oli tavattoman helpottunut, että hänen ei tarvinnut mennä mukaan pelastamaan caenezhilaista prinssiä. Eikä sillä, etteikö hän olisi välittänyt prinssin pelastamisesta, häntä Marcella ei vihannut kuitenkaan samalla tavalla kuin Dehrahilaista moukkaa. Mutta hän tiesi pelastusretken tarkoittavan lisää sotaa ja väkivaltaa ja kuolemaa, eikä hän kestänyt sitä. Vaikka tähän kamalaan mökkiin jääminen tuntui myös kammottavalta, tänne ei sentään todennäköisesti hyökättäisi. Toki sekin oli mahdollista, joten Marcella rukoili nopeasti kaikkivaltiasta suojelemaan heitä.

Marcellaa hermostutti ja hänen ajatuksensa eivät pysyneet koossa sen vertaa, että olisi voinut Hortencian tavoin vain rukoilla jatkuvasti pysyäkseen rauhallisena (?), joten hän yritti jotakin muuta. Hän istui vaatimattomissa ja rypistyneissä matkavaatteissaan mökin likaisella lattialla ja harjasi nukkensa Rosalien hiuksia. Onneksi hänellä oli Rosalie mukana, vaikka ehkä olikin lapsellista raahata nukke mukaan sotaan, mutta oli Marcellakin täällä sodassa, joten siinä kumoutui se väite, ettei lasten ja naisten ja nukkejen pitänyt olla sodassa. Rosalie auttoi häntä hiukan saamaan unta, vaikka se kauhean vaikeaa olikin. Marcella kohotti kuitenkin katseensa nukestaan, kun huomasi Imperia-tädin vastuulle jätetyn nierdalesilaisen prinssin alkavan… aamuvoimistella? ”Anteeksi hyvä herra, mutta mit’ kummaa te oikein pyöritte siinä?” Marcellan oli pakko ihmetellä, eikä edes muistanut, ettei itseään vanhemmalle toisen kuningaskunnan prinssille ehkä sopinut puhua tällä tavoin. Hän unohti nimittäin välillä, että tämä henkilö oli nierdalesista se perillinen, nytkin tämän henkivartija vain jätti tämän hoitaakseen prinssin pelastustyötä rauhassa.

DAKARAI

Dakarai ynähteli unissaan levottomasti pyörittäen päätään matkatyynyllään tuskanhiki otsallaan pitäen tiukasti matkapeittonsa reunasta kiinni toisella kädellään ja toisella kädellään prinssi piti lujasti Chathan ranteesta kiinni(?). Kun oli eilen nukkumaan menon aika tullut, Dakarai oli päättänyt asettautua Chathan viereen seinän puolelle nukkumaan, koska se oli ollut ainoa vähänkin turvalliselta paikalta kuulostava paikka eikä Chathakaan jäisi aivan yksin. Tiedä sitten olisiko Chatha halunnut oikeasti yksityisyyttä vaiko ei, mutta tajuttomalta Dakarai ei sitä olisi voinut kysyä tai olisi, mutta se olisi ollut yhtä tyhjän kanssa. Albiinoprinssi päästi kuitenkin irti Chathan ranteesta ja kääntyi kohti seinää samalla, kun älähti jotain epämääräistä unissaan.

"Ei..." Dakarai mumisi levottomasti. "Älä..." hän jatkoi osin epämääräistä yninäänsä. "Älä tapa minua!" Dakarai parahti sitten yllättäen kovempaa iskien samalla nyrkkinsä seinään, mikä havahdutti prinssin unestaan. Hän katsoi hämmentyneenä hiestä märkänä ja samalla edelleenkin melkoisesta unestaan sekaisen pelokkaana seinää hieroen kipeitä rystysiään. Olipa ruma seinä... Ei hänen huoneensa seinä tuollainen ollut... "Minut on kidnapattu!" Dakarai parahti sitten ponnahtaen istumaan katsoen samalla tyhmä ilme kasvoillaan ympäri outoa huonetta, jossa oli muitakin ihmisiä, kunnes tajusi olevansa siinä rotiskossa, johon hän ja muista kuningaskunnista tulleet olivat jääneen lepäämään, kun osa oli lähtenyt etsimään Cainea. Ei häntä siis kukaan ollutkaan kidnapannut. Mikä helpotus... Eikä Inarkaan oikeasti ollut häntä enää tappamassa. Se oli tällä kertaa sentään ollut vain unta, eikä koko naista edes näkynyt missään. Helpotus sekin... Mutta miten noloa nyt huudella tuollaisia kaikkien kuullen. Mutta ainakin Nierdalesin perillinen kummine piruetteineen oli varmasti sen verran pihalla, että tuskin oli edes kuullut mitään? Mutta entäpä muut sitten? Dakarai tunsi kasvoillaan kuumotuksen, koska olihan moinen möykkä jostain kidnappaamisista ja unissa huutamisista ties mistä tappamisista noloa, kun kuulolla oli muitakin.

GODOFRÉDO

Godofrédon suojatanssi olikin toiminut näköjään myös soidintanssina! Hän oli herättänyt jonkun pienen neidin huomion. Neiti oli hieman olmin värinen, mutta Godofrédo muisteli tämän olevan jonkin olmimaan prinsessa. Hän tapitti naista hetken aikaa kunnes avasi sanaisen arkkunsa.

"Arvon neiti," hän sanoi kumartaen päätään Makkarellalle sulokkaasti kättään ja rannettaan pyöritellen, "sait juuri todistaa Nierdalesin voiman - teimme nimittäin pikku ystäviemme suojaksi taika-aseemme rituaalin! Tsadambuhbam! Kuulit varmasti sen valtavan pamahduksen joka kuului rituaalin yhteydessä? Tällä kertaa se ei ollut meidän suolemme ääni, lupaamme sen! Se pamahdus todisti että rituaali toimii!" Godofrédo heilutteli puhuessaan sormiaan ja päästeli pieniä hihkaisuja, ja oli erittäin ylpeä rituaalipamahduksesta - toki se oli kuulunut jostain epämääräisestä seinästä, mutta kova pamaus se oli ollut!

Godofrédo pörhisti taas rintaansa ja myhäili Makkarellaa päin tyytyväisenä leuka pystyssä kunnes huomasi tämän harjaavan pienen nuken hiuksia (?). Hän veti kätensä automaattisesti omaan kiiltävään ja tuuheaan kuontaloonsa ja alkoi vetämään sormiaan pitkin hiustensa pituutta samaan tahtiin kuin prinsessa harjasi nukkeansa.