GILDOMERA - Miniroolipelit ja tarinat

Tänne tulee pääjuonesta erilliset roolipelit ja ylimääräiset tarinat, jos inspiraatiota tulee kirjoitella sellaisia.

Ohjeet:


Roolipelit:

1. Varmaan aika selkeää, mutta otsikoinnista sen verran, että jokaiseen roolaukseen laitetaan merkintä "RP" erottamaan roolipeli erillisistä tarinoista. Ja jokaiseen roolaukseen täytyy myös merkitä roolipelin nimi, jotta se erottuu mahdollisista muista samaan aikaan pelattavista roolipeleistä.
Esim. "RP: Cainen seikkailut". Kysykää, jos on epäselvyyksiä.

2. Roolipelit voivat olla tosi sekalaisia ja sijoittua esimerkiksi hahmojen lapsuuteen tai tulevaisuuteen, millaisia hallitsijoita he olisivat tai sitten ensimmäisen roolipelin hahmojen lasten tarinoita. Tämän takia, kun ei ole mitään selkeää yhtä juonta ja aikajanaa, olkaa tarkkoja merkitessänne roolipelin otsikkoa, että tietää mikä roolipeli on mikäkin ja mihin peliin mikäkin viesti liittyy.

3. Koska nyt roolipelit voivat sijoittua mihin tahansa aikaan, niin lasketaan se pääroolipelin aijanlaskun mukaan. Eli minkä ikäisiä hahmot ovat pääroolipelin aikana, joka sijoittui vuoteen 993. 3.a. Eli jos Caine oli siinä roolipelissä 17-vuotias ja haluaisin roolata lapsuutta, niin tarvittaessa vuosiluku lasketaan tuon mukaan, niin pysyy joku roti.

Tarinat:

Kirjoittaminen:

1. Tarinat saavat olla joko lyhyitä itsenäisiä novelleita, jotka ovat vain yhden foorumiviestin pituisia, tai sitten pidempiä ja jatkuvia, useissa eri foorumiviesteissä jatkuvia, tarinoita.

2. Lyhyet, yhden foorumiviestin mittaiset itsenäiset tarinat, saa otsikoida, kuten haluaa. Jatkotarinat, jotka jatkuvat useissa eri foorumiviesteissä, pitää kuitenkin noudattaa selkeää otsikointia. Mielellään jokainen jatkotarina otsikoidaan samalla pääotsikolla ja numeroidaan. Jos tahtoo antaa erikseen alaotsikon, sen saa halutessaan tehdä, mutta otsikosta pitäisi kuitenkin helposti näkyä se, että kyseessä on aikaisemman tarinan jatko-osa.

3. Tänne kirjoittamisen pitäisi olla matala kynnys, joten älä arkaile omaa kirjoitustapaasi tai pelkää kirjoitusvirheitä ja vertaile itseäsi muihin. Aloita helpolla ja itsellesi sopivilla teksteillä, ei tarvitse alkaa tehdä heti mitään mahtavaa pitkää jatkotarinaa, jos ei siltä tunnu. Tämän sivun tarkoitus on antaa mahdollisuus jakaa omia tarinoita ja samalla itse kehittyä kirjoittajana omaan tahtiin.

Aikajana:

1. Tarinat ovat täysin itsenäisiä ja roolipelin tapahtumat eivät vaikuta siihen mitenkään. Jos tarina sijoittuu samaan hetkeen, mitä roolipelissä, sota ja koko rooliplein idea ei vain ikinä tapahtunut. Tällöin on helpompi kirjoittaa itsenäisiä tarinoita omassa kuningaskunnassa ilman riippuvuutta muista kuningaskunnista ja hahmoista. Ei siis ole pakko kirjoittaa vain menneisyydestä tai tulevaisuudesta, myös samaa aikaa mitä roolipelissä käsiteltiin, voi hyödyntää. Tämän voi ajatella siten, että roolipeli oli oma asia ja tämä tarinaosio on omansa, eivätkä ne vaikuta toisiinsa mitenkään.

2. Tarinoiden ei tarvitse mennä mitenkään loogisessa aikajärjestyksessä. Voi kirjoittaa sekaisin hahmojen lapsuudesta ja tulevaisuudesta lyhyitä itsenäisiä tarinoita ja jatkotarinoidenkin välissä voi kirjoittaa lyhyempiä tarinoita ja jatkaa sitten taas jatkotarinaa. Tämänkin takia jatkotarinoiden otsikointi on tehtävä selkeäksi.

Muiden hahmojen käyttö:

1. Tämä on varmasti hankalin vaihe, sillä roolipelissä kaikilla oli hahmoja eri kuningaskunnissa ja idea oli luoda vuorovaikutusta eri pelaajien hahmojen kesken. Nyt itsenäisissä tarinoissa helpointa olisi hyödyntää vain omia hahmoja ja pääosin sillä mennään. Tarinaa varten voi keksiä täysin uusia hahmoja ja mahdollisesti korvata jokin roolipelissä toisen hahmon paikka omalla hahmolla, jotta ei tule erimielisyyksiä, miten toisen luomalla hahmolla saa kirjoittaa.

2. Koska varmasti tuttuja roolipelin hahmoja halutaan käyttää, se on sallittua JOS hahmon luoja antaa hahmon käyttöön luvan. Se pitää siis erikseen kysyä, saako toisen hahmoa käyttää sivuhahmona. Luonnollisesti vain sivuhahmona. Esimerkiksi Cainen tarinassa todennäköisesti esiintyisi Varg, mutta minä en voi tehdä Vargista omaa tarinaa. Varmaan ihan itsestään selvyys, mutta nyt se on vielä mainittu.

3. Omaa hahmoa ei ole pakko antaa toisen käytettäväksi, jos ei tahdo. Silloin hahmon tilalle vain keksitään joku toinen, joka täyttää tarinassa saman paikan. Jos taas antaa luvan hahmon käyttöön, antaa samalla myös aika vapaat kädet tulkita hahmoa miten tahtoo. Eli kirjoittajan ei tarvitse kysyä joka asiaa hahmon alkuperäiseltä luojalta, koska tarinat pitäisi kyetä kirjoittamaan pääsääntöisesti itsenäisesti. Kysyä toki saa jotain yksittäistä asiaa, mutta luojan ei ole velvollista vastata ja suunnitella toisen tarinaa tai olla siinä mitenkään mukana. Samoin luvan antanut hyväksyy sitten valmiissa tarinassa tehdyt ratkaisut, eikä ota itseensä jos hahmoa on tarinan vuoksi muokattu tai kirjoittaja on tulkinnut sitä eri tavalla.

4. Jos aikaisemmat roolipelaajat haluavat suunnitella enemmän yhteisiä tarinajuonia ja käyttää toistensa hahmoja, se on mahdollista ja yhdessä suunnittelu on sallittua. Mutta keneltäkään ei voi vaatia osallistumista toisen tarinaan, tämä on vain jos molemmat haluavat tehdä yhteistyötä. Esimerkiksi jatkotarinoissa hieman roolipelimaisesti vastata toisilleen, vaikka kyseessä ei ole roolipeli.

5. Helpointa on tietenkin kirjoittaa omilla hahmoilla omissa kuningaskunnissa, mutta mikään ei estä luomasta sivuhahmoja muidenkin kuningaskuntiin. Silloinkin niillä tiedoilla, joita kuningaskunnasta on annettu, pitää pärjätä ja loput keksiä itse. Kysyä tietenkin saa, mutta edelleenkään nyt ei ole tarkoitus tehdä yhteistyötä muiden kanssa vaan selviytyä mahdollisimman pitkälle itsenäisesti. Tällöin toki mielikuvat toisten kuningaskunnista voivat vaihdella, mutta se on vain kiinnostavaa nähdä, millainen mielikuva muille on muodostunut toisten kuningaskunnista. Olkaa luovia!

6. Vielä lopuksi: roolipelin aikaisilla päähenkilöillä ei ole pakko jatkaa! Jos haluaa luoda uuden kuningasperheen (omaan kuningaskuntaansa tietenkin, ei muiden) se on mahdollista ja tietenkin voi ottaa päähenkilöksi aivan jonkun toisen hahmon perillisten sijaan ja tehdä eri tarinoita eri henkilöiden näkökulmista.

Sisältö:

RP: Pikku Ahmis eksyy metsään (ei aloitettu) s.1
RP: Amen huorapäiväkirjat (ei aloitettu) s.1
Pyhän Erneston ensimmäinen päivä s.1
RP: Dakarain menneisyys s.1-4
Simão Cientistan tutkimuksia 1, s.4

RP: Pikku Ahmis eksyy metsään

Juoni:

Abba sai synttärilahjaksi ahmanpennun, mut sit se karkas ku Björn jätti pihaportin auki ja nyt niiden pitää pelastaa pikku Ahmis metsästä. Ja tietenki sille pelastusretkelle pitää raahata kaikki ja sit ne eksyy ite sinne metsään.

Päivämäärä: 3.7.988. 3a

Megohimen hahmot:

- Caine Caen
- Brunhild Falk
- Usher Caen
- Unna Caen
- Helge Njordinpoika
- Snorri Sparrenpoika

Operettan hahmot:

- Herra Mattis eli Ahmattis eli Ahmis
- Asbjorg Birgitta Bjarnesen eli Abba
- Björn Johan Bjarnesen

RP: Amen huorapäiväkirjat

Juoni:

Eiköhän tää nimi kerro ihan tarpeeksi XD

Päivämäärä: 8.7.992. 3a

Operettan hahmot:

- Amethyst

Megohimen hahmot:

- Shimir Hourani
- Karan Nagi
- Telemakhos Shirazi

Pyhän Erneston ensimmäinen päivä (eli miten Ernesto tuhosi viimeisen Nierdalesia terrorisoineen rotan)

KUVA:

Huutohaukottelen.

Ympärillä loimuavat liekit ovat paahtaneet kivet mukavan lämpimiksi makuupaikoiksi vain minua varten. Vihdoin ihmiset tekivät jotain oikein, palaisipa kaikkialla koko ajan! Välillä pyllyyn osuu kipinä, mutta sitä olen kaikessa viisaudessani oppinut ajan myötä välttelemään. Kaikki ei voi kuitenkaan aina olla täydellistä, vaikka minä kaikessa täydellisyydessäni sitä ansaitsisinkin. Lämmityspalvelu on ollut käytössä ainakin yhdeksän aamupalan, seitsemän lounaan, yhdentoista päivällisen, kahdeksan illallisen, viiden yöpalan ja kahdentoista välipalan ajan. Ainutkaan älyllinen olento ei jaksa laskea sen isompia määriä tai käytä muuta tapaa ajan mittaamiseen. Itsehän olen olennoista älykkäin, se on selvä ja todistettu. Venytän itseäni ja nuolen aggressiivisesti häntäni tyveä.

Kukkaruukkujen multakin on mukavan lämmintä tyhjentää suolta. Suoritan vessanvalmistelurituaalini antaumuksella - kaavin, pyörin, kaavin vähän lisää - kunnes aloitan tärkeän tehtäväni. Pinnistän ja pynnistän - valmis! Peittelen armeliaan lahjani multaan jonkun joskus löydettäväksi ja ihasteltavak- RÄÄ! Kurjat ihmisapinat alkavat roiskia vettä lämmityssysteemin päälle ja kaunis, sulavalinjainen häntäni ottaa osumaa! On se kumma kun ei saa päivän pyhiä rituaaleja suorittaa rauhassa! Lämmitys on totta tosiaan alkanut prakata noiden valtavien, kahdella jalalla kulkevien karvattomien ääliöiden toimien myötä. Rääyn ja hyökkään yhden ruman ja vaaleanpunaisen pohkeen kimppuun ja isken hampaani lihaan. Uhrini ulisee säälittävästi, iskuni oli täsmällinen ja hyvin toteutettu. Oppivathan olemaan!

Kuljen lämmintä katua pitkin. Varpaani hyrisevät koskiessaan kuumaan kiveen, tuntuu kuin olisin hyvien ja armollisten tekojeni ansiosta päässyt helvetin liekkeihin rankaisemaan syntisiä. Päästyäni veren makuun huomaan olevani nälkäinen. Jumalat ja saatanat ovat todellakin siunanneet minua, sillä kaikki paikat ovat täynnä lievästi grillaantuneita, pulskeita ja lämpimiä rottia. Itsekin olen pulskistunut ja kasvattanut kauniin ammoisen pussukan joka heiluu viettelevästi edes takaisin kun juoksen ylväästi muureja pitkin rottien perässä. Ihmisapinat ovat pilanneet tämänkin iloni loukuttamalla rottia - miten minun on tarkoitus nauttia saalistamisen jännityksestä, jos saalis on tarjolla kuin ihmisapinan nilkka tai pohje? Jos minä saisin suuressa viisaudessani järjestää asiat niin kaikki olisi paljon paremmin, se on todistettu. Kuka ääliö on esimerkiksi päättänyt, ettei pieniä, rääkyviä, vaaleanpunaisia ihmisapinoita saa hiljentää makaamalla niiden naaman päällä? Ihminen on totta tosiaan maailman itsekkäin laji, se on selvä se.

Kuulen liekkien räiskeen läpi rotan vikinän. Ihmisapinat ovat taas pilanneet kaiken, sillä tämäkin herkkupala tuntuu olevan loukossa paikallaan. Minä olen hurja ja julma metsästäjä, tarvitsen jännitystä ateriaani! Päätän kuivattaa aikaisemmin kastuneen hännänpääni hyppäämällä liekkien läpi jumalaisena ja eleganttina. Täysosuma! Laskeudun sulavasti rotan päälle ja isken hampaani sen lihaan. Vihdoin verenjanoni tyydyttyy. Ihmisapinat alkavat hurraamaan kuin vähä-älyiset, minkä toki ansaitsen. Idiootit tarvitsevat leipänsä sekä sirkushuvinsa, joten minähän leivon ja esiinnyn. Viimeistelen ateriani ja nuolen tyytyväisenä tass- AARGH! Iljettävät ihmisapinat ovat selvästi kehittäneet itseään, ja onnistuvat yllättäen lähenemään minua ja yrittävät silittää. Älkää koskeko minuun, saastaiset alamaiset! Jumalaan ei sovi kajota! Puklaan karvapallon. Ungh ungh ungh pyäk. Ihmiset jatkavat hurraamista etäämmällä, kuten on oikein ja kohtuullista.

Huutohaukottelen.

RP: Dakarain menneisyys

Juoni:

Dakarain elämää ennen kuin kaikki meni pilalle, eli noin 5 vuotta sitten?

Päivämäärä: 989. 3a

Devin hahmot:
- Daksu
- Kunkku

Megohimen hahmot:
- Darius

RP: Dakarain menneisyys

DAKARAI

Dakarai oli ihaillut huoneensa ties miten monennesta peilistä omaa täydellistä kuvajaistaan huokaisten ihastuneena kietoen samalla valkoista hiuskiehkuraa etusormensa ympärille hymyillen tyytyväisenä itseensä. Nuoren prinssin täydellisyyden ihailun kuitenkin keskeytti suuren lukaalinsa oven koputus. Dakarai heräsi kuvajaisensa lumoista hetkessä ja hänen siniset silmänsä kääntyivät nopeasti oveen, kun se samalla hiljaalleen aukesi ja sisään astui jo aiemmin prinssin herättämässä käynyt miespalvelija. Saattoi tämä orjakin oikeasti olla, mutta ketä sellainen kiinnosti?

”Kuka sinut muka sisään toivotti?” Dakarai totesi vain nokkavasti heilauttaen välinpitämättömästi kutrejaan selkänsä taakse. ”Teidän korkeuttanne odotetaan jo aamupalalle. Kuningas on hyvin näreissään”, mies vastasi vain kohteliaasti sivuten Dakarain nokkavat kommentit, jotka Dakarai itsekin unohti siltä seisomalta, kun tajusi olevansa myöhässä aamupalalta… taas. Dakarai pinkoi nopeasti palvelijan ohi jättäen tämän vain omaan arvoonsa ja suuntasi nopeasti ylemmistä kerroksista kohti pääkerrosta ja oli kaataa matkalla portaita pyyhkivän orjankin mennessään vähääkään silti välittämättä oliko orjan käynyt kuinka.

Ruokasaliin päästyään häntä odotti kuninkaan tuima katse, joka seurasi tiukasti Dakarain jokaista liikettä, kun poika istahti ruokapöytään omalle paikalleen. ”Taas myöhässä! Mikä siinä on, ettei herra voi tulla ikinä ajoissa ja muut joutuvat odottamaan? Olet muutenkin kelvoton turhake, antaisit aihetta ylpeyteen edes jossakin asiassa”, kuningas jylähti huokaisten turhautuneena Dakarain katseen vaipuessa aamiaisannokseensa. ”Tänään on tärkeä päivä muutenkin. Ei ole aikaa turhuuksille. On uuden turnajaisareenan avajaiset. Kyllähän se pitäisi muistaa. Siellä pitää olla ajallaan. Tulevan kuninkaan ennen kaikkea minun lisäkseni, mutta hyvää se Dakaraillekin tekee. Korkea aika nähdä, miten asioita hoidetaan. Ja sinä, tiedäthän, mitä sinun, Darius, kuuluu sanoa, kun julistat areenan avatuksi?” kuningas kysyi lopuksi kääntäen tiukan katseensa vanhimpaan poikaansa Dakarain pyöritellessä lähinnä sormien välissä hermostuneesti kaitaliinan helmaa.

RP: Dakarain menneisyys

DARIUS

Darius ei ollut yllättynyt, kun Dakarai puuttui, taas, aamiaispöydästä. Veli saisi kyllä vähän ryhdistäytyä, hän oli aina pää pilvissä ja haihatteli ties mitä, ei hänkään mikään pikkulapsi enää ollut. Isän raivo sen kun nousi sitä mukaan, kun aika kului ja he odottivat Dakaraita aamiaiselle, kunnes jonkun palvelija piti mennä hakemaan pikkuveljeä. Olisi Dariuskin mielellään ollut missä tahansa muualla, isä kuvitteli turhia, jos luuli hänen osallistuvan kurjiin avajaisiinsa. Hän oli päinvastoin yrittänyt miettiä, miten saisi estettyä koko areenan avaamisen, mutta valitettavasti ei ollut keksinyt mitään toteutettavissa olevaa, joten oli päättänyt vain osoittaa mieltään läsnäolonsa puutteella, sen enempään hän ei valitettavasti pystynyt.

Kun Dakarai ryntäsi sisään ruokasaliin, hiljaisuus vain tiivistyi isän yrittäessä murhata Dakaraita katseellaan, mutta epäonnistui. Dakarai oli kyllä typerä, miten hän onnistui tuossa joka aamu? Darius sentään pyrki johonkin kapinoidessaan, eikä vain haihatellut päivät pitkät. Kun veli pääsi paikalleen, räjähti. Isä alkoi huutamaan tapansa mukaan. Sitten hän alkoikin jo paasaamaan päivän tärkeydestä ja Darius tuhahti halveksivasti tarkoituksellisen kuuluvasti.

Isän puhutellessa Dariusta, syntyi taas painostava hiljaisuus, mutta Darius vain siveli oliiviöljyä leipäpalalle kaikessa rauhassa, ennen kuin vastasi: ”En mitään, sillä en aio olla paikalla sen uuden teurastuslaitoksen irvokkaassa avausrituaalissa.” Darius vastasi rauhallisesti, sillä hänellä ei edelleenkään ollut mitään aikomusta osallistua moiseen viattomien ihmisten lahtaamiseen, jota rikkaat voivat sitten huvikseen katsella. Se oli vastenmielistä ja kuvottavaa eikä hän aikonut olla osallisena siinä.

RP: Dakarain menneisyys

CHAFULUMISA

Chafulumisa huokaisi raskaasti, kun aika vain kului eikä Dakaraita näkynyt missään. Ei sitä poikaa turhasta aikaisin kiskottu vuoteestaan, kun tämän aika meni aina kaikkeen muuhun ja ei saanut kuin hävetä. Pojasta pitäisi kasvaa mies eikä mikään hupakko, koska valitettavasti sekin lapsi oli sukua.

Muut olivat istuneet pöydässä jo hyvän tovin, kun Dakarai viimein suvaitsi näyttää naamansa aamiaispöydässä, minkä seurauksena kuningas räjähti, koska samoista asioista piti sanoa aina miljoona kertaa eikä mikään mennyt tuon typeryksen kaaliin. Jonkun pitäisi hakata se sinne väkipakoin. Ja mistä hänkin kotiopettajille oikein maksoi? Ehkä olisi taas opettajan vaihdos paikallaan, jos sitten tapahtuisi jotain? Ei hänellä kuninkaana ollut aikaa jokaiselle tollolle. Riitti, kun Darius oli uppiniskainen idiootti ja hänestä pitäisi tehdä kuningas tähän maahan. Mutta sen pojan kanssa alkoi kyllä myös rajat tulla vastaan, kun tahallaan piti olla vaikea kapinallinen.

”Älä sääli sitä poikaa, Astarte, katseellasi. Hän ei ole sääliäsi ansainnut eikä sinun sitä kuulu Dakaraille antaa”, Chafulumisa jylähti yllättäen, kun näki vaimonsa säälivän katseen, joka kiersi Dakarain suunnassa. Nainen säpsähti painaen päänsä ja pyysi anteeksi. Kuningas ei suunnannut katsettaankaan naiseen vaan kääntyi tuimasti vanhimman poikansa puoleen, kun tämä laittoi taas vastaan. ”Ja sinä. Sinusta pitäisi tulla kuningas, mutta sen sijaan olet vain pässinpää, joka laittaa vastaan niin kuin pikkukakara. Olet vanhin poika tässä linnassa. Käyttäydy sen mukaan. Otetaan vielä uudestaan: Mitä sanot avajaisissa?” kuningas tiukkasi pojaltaan.

RP: Dakarain menneisyys

DARIUS

Dakarai-raukan lisäksi isä onnistui haukkua vielä äidinkin, vaikkei hän ollut tehnyt mitään muuta kuin ollut myötätuntoinen, mutta eihän isä sellaista sanaa saati tunnetta voinut käsittää. Kyllä Dariuskin tiesi miltä tuo tuntui, oli hänkin pitkään pelännyt isää ja ollut hiljaa ja totellut ja mielistellyt. Mutta nyt hän ymmärsi asioista enemmän, eikä hän aikonut antaa isälle periksi, koska jos hän ei laittanut vastaan, niin kuka laittaisi? Äitikö? Tai pikkuveljet tai pikkusisko? Ei kukaan muu voinut tehdä sitä, Darius oli ainoa, jolla oli sen verran ikää ja asemaa, että pystyi sanomaan isälle vastaan, vaikka siitä harvoin apua olikin. Kyse oli kuitenkin periaatteesta.

Niin hän vain söi aamiaistaan, kun isä raivosi hänelle sen jälkeen, kun hän oli ilmoittanut haluttomuutensa osallistua isän julmiin leikkeihin. ”Anteeksi isä, korjaus. Minusta TULEE kuningas, sitä sinä et oikein voi estää, niin paitsi laittomasti tietenkin.” Darius huomautti, että se sattui olemaan hänen synnyinoikeutensa eikä isä kuoltuaan voisi asiaan kauheasti vaikuttaa, ellei jotenkin hoitelisi häntä pois perimyspaikalta, mutta kenet hän tilalle asettaisi? Dakarain? ”Hyvä on, olen pahoillani isä. Sitten kun olen tärkeissä avajaisissanne avaamassa uutta upeaa areenanne, sanon miten minua suuresti ilahduttaa nähdä Dehrahin vauraus kaikessa suuruudessaan, kun näitä kuvottavia orjateurastamoitakin tarvitaan yhtä uusia, kun entiset eivät ilmeisesti riitä sen vaurauden haaskaamiseen. Ja miten toivon, että väki nauttii turnajaisistaan, sillä sitten kun MINUSTA tulee kuningas, se lysti tulee loppumaan. Aion nimittäin lakkauttaa turnajaiset ensitöiksi ja keskittyä sellaisiin hivenen tärkeämpiin asioihin kuin valtakunnan hallitsemiseen.” Darius sanoi ja katsoi tummat silmät uhmaa salamoiden isäänsä. ”Ettekö olekin samaa mieltä, että päätökseni pysyä poissa, olisi parempi?” Hän kysyi, sillä hän voisi joko olla poissa tai nolata isän täysin tuomalla taas vallankumouksellisia näkökulmiaan esiin julkisesti.

RP: Dakarain menneisyys

DAKARAI

Dakarai oli kaikessa hiljaisuudessaan alkanut vain leikata hedelmiä lautasellaan pienemmäksi. Ruokahalu oli kyllä mennyttä kalua isän takia. Ei Dakarai tahallaan ollut myöhässä ollut, mutta minkäs hän sille mahtoi, kun oli niin kaunis, että itsekin sokaistui siitä?

Lautasestaan prinssi käänsi katsettaan hiemaan äitiinsä, jota kuningas alkoi myös moittia. Chione puolestaan perheen kuopuksena näytti siltä, että alkaisi kohta itkeä ja Kazemden katse oli vain säälittävä. Miten Darius pystyi ja osasi olla niin rohkea heidän kaikkien puolesta ja uskalsi sanoa tuolle tyrannille vastaan? Dakarai arvosti elettä itse ja katsoi monesti veljeään ylöspäin ja toivoi olevansa itsekin yhtä rohkea, mutta… ei hän ollut.

”Tuolla asenteella sinusta ei tule Dakaraita kummoisempaa, jos olet uppiniskainen jäärä jatkossakin”, kuningas totesi kylmästi Dariusin sanoille. ”Katso nyt häntä. Tuollainenko haluat olla? Mistään vastuuta ottava toivoton tunari, joka ei osaa edes pöytään ajoissa ja hedelmistäkin pitää tehdä melkein muusia, että mahtuu suusta sisään”, kuningas jatkoi paasaamistaan, jolloin Dakarain lopetti hedelmien leikkelyt ja laski haarukan kädestään lautasen viereen.

Sitten alkoi tapahtua ja Dakarai seurasi ylipitkien etummaisten hiuksiensa takaa pöydässä käytävää riitaa. ”Ei, Darius, EI! Sinä tulet niihin avajaisiin tai kärsit seuraukset! Sanot juuri tasan ne sanat, jotka minä sinulle sanoin! Tuota ruikulia et sano kenellekään, onko selvä? Jos ei ole, väännän sen kalloosi vaikka väkisin. Voit myös lukea sen paperilta, jos sitten onnistuisi paremmin”, kuningas melkein karjui. Dakarain teki mieli siinä kohdassa vain poistua. Chione puolestaan pillahti itkuu. ”Vie se kakara muualle rääkymään”, isä ilmoitti siinä kohdassa vain äitille, joka tietenkin teki työtä käskettyä.

RP: Dakarain menneisyys

DARIUS

Darius vilkaisi pöydän toisella puolella (?) hedelmiä pilkkovaan veljeensä, joka lopetti heti, kun isä siitäkin viitsi valittaa. ”Dakarai vain myöhästyi hiukan aamiaiselta, se ei ollut maailmanloppu, isä.” Darius huomautti, lisäksi Dakarai oli aina myöhässä, joten ehkä sille oli joku muu syy, kuten se, ettei hän halunnut olla samassa ruokapöydässä isän kanssa. ”Minä kyllä tiedän vastuuni, te, arvon isä, sen sijaan ette tunnu oikein ymmärtävän omaa vastuutanne. Se on kansan parhaaksi toimiminen, ei kansan lahtaaminen muutaman etuoikeutetun tylsimyksen viihdyttämiseksi.” Darius huomautti, vaikka tiesi liikkuvansa taas hyvin vaarallisilla vesillä ja näki kyllä äitinsä varoittavan katseen (?).

Sitten alkoi se varsinainen huuto ja Chione alkoi itkeä ja isä alkoi huutaa äitiä viemään sisko pois. ”Ymmärrän, että olette pettynyt, mutta on lapsellista purkaa lapseen omaa kiukkua. Hyvä on, minä tulen. Mutta saatte itse kärsiä seurauksenne siitä, en ole vielä päättänyt puhunko teidän suullanne vai kärisinkö ja kerron totuuden. Voin yrittää, mutta tiedätte luonteeni äkkipikaisuuden, saatan viimehetkellä taas olla uppiniskainen jäärä ja sanoa mitä huvittaa.” Darius sanoi menettämättä malttiaan, sillä hän oli tottunut isän huutoon. Hän ymmärsi, että nuoremmat lapset pelkäsivät kuningasta, mutta Darius ei uskonut, että hänellä olisi oikeasti mitään pelättävää. Vaikka isä kovin uhkaili taas kärsimyksillä, jos hän ei sanoisi mitä hän oli käskenyt. ”Ai mitä? Käsketkö kaikkia orjia hyökkäämään kimppuuni, että ottaisin opikseni? Olen kauhusta aivan lamaantunut.” Darius vain sanoi rauhallisesti juoden vettä lasista saatuaan aamiaisensa syötyä. ”Jos teillä ei ollut muuta, poistun valmistautumaan sitä tärkeää tilaisuutta varten ja harkitsen vakavasti toiveitanne juhlapuheen pitämisestä. Mutten lupaa mitään.” Darius sanoi ollen valmis nousemaan pöydästä. Ei hän oikeasti edelleenkään aikonut osallistua moiseen roskaan, mutta isän huutoa oltiin taas saatu kuulla ihan tarpeeksi.

RP: Dakarain menneisyys

CHAFULUMISA

”Vain aamiainen? Kyllä, se olisi vain aamiainen, jos tämä olisi ensimmäinen kerta ja jos se jäisi vain aamiaiseen, mutta tämä ei ole ensimmäinen eikä toinen eikä kolmaskaan kerta! Mikä siinä on, ettei voi olla ajoissa?! Sinulta ei kukaan juuri mitään odota, mutta sitten, kun jotain odottaa, silloinkin saa vain harmaita hiuksia ja hävettää!” kuningas tiuskaisi loput Dakaraille, joka kyllä näytti olevan taas niin nöyrää poikaa. Mutta miten se menikin aina tähän? Mikä tuon pojan ongelma oli? Ja miksi se muutenkin näytti tuolta? Kalpea kuin lakana, ei minkäänlaista väritystä ja laiha kuin lauta.

Chafulumisa käänsi pian katseensa takaisin Dariusiin, joka avasi taas liian suurta suutaan. ”Ei poika, vaan maan, sen voiman ja mahtavien perinteiden toimimiseksi. Vahvat jyräävät heikot alleen. Se on luonnonkin laki. Jos ihmisellä ei ole varaa elättää edes itseään, silloin se ei edes ole ihminen vaan orja, joka täyttää tehtävänsä paremmin nurkanpuunajana. Aina voisi olla myös pahemminkin”, Chafulumisa totesi kolkosti pitäen orjuutta armona ja suopeutena paremmilta ihmisiltä niille, joilla ei ollut mitään.

”Pettynyt? Minua suorastaan puistattaa, että jokainen jälkeläiseni on vain inisevä sika. Sinusta lähtien. Tuotatte kaikki vain kerta toisensa jälkeen pettymyksen. Minua on kyllä siunattu erittäin huonolla vaimolla. Vaimo ei anna kunnon poikaa vaan kolme ipanaa ja täysin kelvottoman likan, josta ei ikinä tule mitään”, kuningas sylki suustaan. Kuninkaan ilme ei värähtänytkään, kun Darius sanoi yrittävänsä. Siitä ei tulisi kuin fiasko, mutta valitettavasti valta vaihtuisi jossain kohdassa ja pojan piti oppia ja lopettaa köyhien paapominen. He olivat köyhiä, koska eivät muuta voineet. Chafulumisa huokaisi raskaasti poikansa uhmalle eikä voinut olla miettimättä ajatusta siitä, jos Dariusia ei yksinkertaisesti vain olisi olemassa. ”Voit mennä”, Chafulumisa vastasi ajatuksiltaan, minkä jälkeen käski palvelijaa kertomaan tallirengille, että laittaisi jo hevoset valmiiksi. ”Ja sinä, aamiainen suuhun ja valmistautumaan. Meillä ei ole koko päivää aikaa keikaroinnillesi”, Chafulumisa tuhahti Dakaraille, joka näennäisesti ainakin yritti tunkea hedelmäviipaletta suuhunsa.

RP: Dakarain menneisyys

DARIUS

Darius sai juuri ja juuri pidettyä kielensä kurissa, vaikka hän olisi niin mielellään alkanut väittää vastaan isänsä käsityksille maan ja sen mahtavien perinteiden hyväksi toimimisesta. Dehrahin maa oli aika karua ja kuivaa ja onnetonta suurimmaksi osaksi, ilman kansaa, koko kansaa, Dehrah ei ollut mitään. Ja ne ”mahtavat” perinteet olivat poljettujen ja sorrettujen ihmisten selkänahasta revittyjä. Mutta he istuisivat tässä huutamassa toisilleen koko päivän, jos toinen ei lopettaisi ja kokemuksesta Darius tiesi, että se ei ollut isä, joka lopettaisi. Joten hän uhrautui itse, jälleen kerran. Varmasti muut olivat sitä mieltä, että kun hän aina kuitenkin joutui nielemään isänsä huudot, niin miksi hänen piti tahallaan suututtaa ja olla isäänsä vastaan. Mutta kyse oli periaatteesta. Jos hän olisi hiljaa siksi, ettei saavuttaisi sillä mitään, isä voittaisi. Mutta nyt kun isä tiesi, että hän jatkaisi uhmaamista perääntymisestä huolimatta, voitto ei ollut niin loistokas ja sen takia kannatti nähdä vaivaa.

Darius kuunteli siis hiljaa isänsä huudot kaikille osapuolille, osoittamalla paremmuuttaan pysymällä tyynenä. Hän tiesi senkin ärsyttävän isää, kun hän ei menettänyt malttiaan ja tässä tilanteessa jokainen valttikortti kannatti käyttää. Isä oli kuninkaana tällä hetkellä heistä se johdossa oleva osapuoli, mutta isä ei ollut ikuinen ja kärsivyydellä Darius tulisi vielä voittamaan, ellei antaisi isän lannistaa itseään, kuten tuntui koko muulle perheelle tehneen. Luvan saatuaan Darius nousi nyökäten kohteliaasti isälleen ja poistui salista kuunnellen, miten hänen takanaan isä jatkoi Dakaraille huutamista. Veljeä kävi sääliksi, isä oli kohtuuttoman julma tälle. Darius nyt ärsytti isää tahallaan, joten tiesi ansainneensa haukut, mutta muut sisarukset eivät uskaltaneet juuri edes puhua isälle. Nuorimmat nyt onneksi eivät kauheasti joutuneet kuninkaan raivon kohteeksi, mutta Dakarai oli kyllä suosikkikohde purkaa vihaa. Ja Darius koki syyllisyyttä siitä hieman, sillä jos hän ei suututtaisi isää, tämä ei ehkä purkaisi vihaa myös sivullisiin.

RP: Dakarain menneisyys

DAKARAI

Dakarai oli katsonut Dariusin perään, kun tämä luvan saatuaan lähti ruokasalista. Kauaa siinä ei kuitenkaan mennyt, kun kuningas komensi Dakaraita syömään ja valmistautumaan itsekin lähtöön. Dakarai ei ihan ymmärtänyt miksi ihmeessä hänenkin piti lähteä mukaan. Isähän oli juuri tehnyt selväksi, miten Dakarailta ei mitään edes odotettu ja tuskin tultaisiin ikinä odottamaankaan. Ei ainakaan mitään vastaavaa, mitä kuningas odotti Dariusilta. Dakarai ei tosin ollut siitä mitenkään kateellinen, koska hänestäkö muka kuningas? Ei ikinä… Sellaiset ajatukset eivät olleet käyneet Dakarain pienessä mielessä kertaakaan, mutta eihän se ollut tarpeen, koska ei hän ollut vanhin poika ja vain vanhinta poikaa odotti tuo vastuu. Dakarai ei itse sellaista vastuuta haluaisi. Hänen oli hyvä näin. Tai olisi, jos hänen tilanteensa ei olisi tämä, jossa kuningas polki prinssin aina maan tasalle tai sen alle muistuttaen häpeästä ja siitä, ettei Dakarai itse olisi ikinä mitään. Voi kunpa nykyinen kuningas kuolisi nopeasti ja Darius voisi astua valtaan.

”No? Mitä sinä nyt kuhnit siinä? Kyllä saa aina odottaa… Hevosia mentiin jo laittamaan. Ei niitä siellä tuntikausia seisoteta. Darius meni jo ja sinä syöt vielä aamupalaa”, isä alkoi hoputtaa, kun ilmeisesti Dakarai söi liian verkkaisesti. ”Miksi… Miksi haluatte minutkin sinne?” Dakarai uskaltautui kysymään varovaisesti. ”Mitä? Puhu kuuluvasti äläkä mumisi huuliisi. Olet mies, et seinäruusu. Et ole nainen. Miehien kuuluu kuulua, naisten vain näkyä”, isä ärähti. ”Ei mitään… Söin jo. Saanko mennä?” Dakarai vastasi sitten, vaikka olikin syönyt vain pari siivua niistä, mitä oli leikannut, mutta ei häntä enää huvittanut. Isän seura oli luotaantyöntävää ja vastenmielistä. Darius meni jo eikä hänestä ollut yksin kohtaamaan isänsä aina pettynyttä katsetta. ”Kyllä, saat mennä”, isä totesi kolkon kylmästi, jolloin Dakarai nousi vain ylös ja lähti nopeasti salista pyyhkien vaivihkaa silmäkulmiaan.

RP: Dakarain menneisyys

CHAFULUMISA

Dakarai oli myös lähtenyt ruokasalista hyvin pian vanhemman veljensä jälkeen. Astartea ja Chionea ei ruokasalissa enää näkynyt sen jälkeen, kun Chione oli viety pois, joten ainoa pöytäseuralainen olikin enää Kazemde, joka tämäkin pyyhki vettyneitä silmiään suu täynnä aamupalaa ja tällaiset jälkeläiset oli vaimo hänelle suonut... Olisi synnyttänyt edes kunnon miehiä ja perillisen, jolla olisi korvat ja aivot, mutta ei ja nyt oli liian myöhäistä vaihtaa vaimoa, kun vanhin poika oli jo maailmaan 17 vuotta sitten pyöräytetty.

Chafulumisa nousi pöydästä juotuaan vetensä loppuun, kun aamupalan hän oli jo syönyt aikaa sitten sillä välillä, kun Dakarai oli vetelehtinyt ties missä. Chafulumisa oli itse valmistellut omaa lähtöään uuden areenan avajaisiin jo hyvissä ajoin, joten pääasiassa hän kävi vain varmistamassa, että linna oli osaavissa käsissä sen aikaa, kun hän, Darius ja Dakarai olivat avajaisissa. Normaalistihan tällaiset asiat olisivat tulevan perillisen asioita, mutta ei Dariusin pätevyyteen ollut tällä hetkellä mitään luottoa. Palaisi vain koko areena kokkona taivaan tuuliin.

Kun Chafulumisa oli valmis asioidensa kanssa, hän siirtyi linnan aulaan ja suurista ovista ulos astellen talleille, jossa heille oli kolme hevosta valmisteltu. Tietenkin matkaan lähti myös henkivartijoita ja heillekin oli omat hevoset valmiiksi laitettu, mutta nyt hänen ei tarvisi enää muuta kuin odottaa jälkikasvuaan. Dakaraita tosin saisi varmasti odottaa hyvän tovin, joten viisaana miehenä ennen ulos menoaan kuningas oli laittanut palvelijan hoitamaan siihen vetelykseen vauhtia.

RP: Dakarain menneisyys

DARIUS

Ei Dariuksella ollut kauheasti mitään valmisteltavaa, hän ei vain välittänyt kuunnella isän valitusta enempää. Hänen pitäisi kuitenkin käydä etsimässä Musim, hän saisi luvan tulla mukaan, sillä Dariuksella oli tärkeä kirje eikä hän luottanut sitä ihan kenen tahansa käsiin. Musim oli hänen henkivartijansa poika ja aloitteleva sotilas ja Dariuksen hyvä ystävä. Eihän se ollut hyväksyttävää kaveerata tavallisen sotilaan kanssa, mutta kuninkaan mielestä ystävät olivat ylipäänsä turhia, joten kuka hänen mielipiteestään jaksoi välittää? Musimin suku oli aika vähäpätöistä aatelissukua, mutta hänen isänsä oli erittäin osaava mies ja Darius oli itse valinnut hänet, sillä oli kyllästynyt isänsä valitsemiin ja häntä mielisteleviin vartijoihin.

”Musim! Hyvä, että löysin sinut! Tule, tarvitsen sinua!” Darius sanoi löydettyään ystävänsä. ”Teidän korkeutenne, en saa jättää vartiopaikkaani.” Musim huomautti. ”Olen kieltänyt sinua puhuttelemasta minua noin. Ja kyllä joku sinun paikkasi huolehtii, minä tarvitsen sinua enemmän kuin tämä linnan käytävä.” Darius huomautti, hän ei pitänyt siitä, että mies jota hän piti ystävänään, puhutteli häntä niin ylistävästi. ”Valitan, teidän korkeutenne, kun olemme julkisella paikalla, minun on pakko puhutella teitä muodollisesti.” Musim sanoi ja oli toki oikeassa, vaikkei käytävällä muita vartijoita ja paria palvelijaa lukuun ottamatta ollut ketään.

Musim lähti kuitenkin mukaan. ”Haluan, että välität kirjeen morsiamelleni.” Darius ilmoitti ja tiesi kyllä, että Musim ymmärsi, mistä oli kyse. Hän oli hoitanut Dariuksen tärkeää kirjeenvaihtoa jo jonkun aikaa. Ei hän tietenkään Ayan takia näin varovainen ollut, mutta se oli varotoimi siltä varalta, että joku kyselisi Musimilta jotakin asiasta. kukaan tuskin vaivautuisi tarkistamaan hänen lähettämiään rakkauskirjeitä. Tietenkin Dariuksella oli oikeastikin kirje tulevalle vaimolleen, olisi aika noloa jos kävisi ilmi, ettei hän tietäisi mitään mistään kirjeistä, mutta ne olivat vain tavanomaisia kohteliaisuuskirjeitä.

Musim lähti hakemaan omaa hevostaan ja Darius hoiti vielä muita asioita, kunnes ajatteli odotuttaneen isäänsä riittävästi. Dakarai kuitenkin myöhästyisi reippaasti, joten hän ei viitsinyt myöhästellä hirveästi, sen verran hän oli isän jo aamiaisella suututtanut. Niin Darius lähti kulkemaan ulos omien vartijoidensa kanssa. Isä odotteli tallien edustalla jo melko tympeän näköisenä (?) ja Dakaraita ei tietenkään vielä näkynyt (?). ”Pahoitteluni, minulla hieman kesti. Ette kai joutuneet odottamaan kauaa, isä?” Darius sanoi olematta tippaakaan pahoillaan, ja meni tarkistamaan omaa hevostaan kun Dakaraita piti joka tapauksessa vielä odottaa.

RP: Dakarain menneisyys

CHAFULUMISA

Chafulumisa ei ollut kaikista kärsivällisimmästä päästä ja hän vihasi muiden odottamista. Toki valmistautuminen otti osansa, mutta sen takia hän piti itse huolen, että oli itse ajallaan valmis. Kuningas ei myöskään pitänyt ajatuksesta odotuttaa itseään. Valitettavasti tämä aikainen valmistelu tulevaa asiaa varten ei tuntunut käyvän jokaisella mielessä. Olisihan ne avajaisetkin nopeammin alta pois Dariusinkin kohdalla, jos tämä pitäisi vauhtia. Mutta sentään vanhemman pojan kohdalla pystyi ainakin toistaiseksi luottamaan siihen, ettei tämä antanut odotuttaa itseään samalla tavalla kuten Dakarai.

Jonkun ajan päästä Darius suvaitsi Musimin jälkeen näyttää naamansa. ”Enhän nyt toki, emmekä me muutenkaan tästä mihinkään liiku ennen kuin Dakarai suvaitsee saapua”, Chafulumisa vastasi katsomatta poikaansa kertaakaan. Aikansa se oli joka tapauksessa jälleen ottanut, kun vihdoin ja viimein Dakaraikin saapui paikalle. ”Tästä ainaisesta myöhästelystä ja itsensä odottamisesta täytyy pikku hiljaa tulla oikeasti loppu. Käskin sinun vain valmistautua matkaan, en vaihtamaan vaatteita kokonaan toisiin. Eivät nämä mitkään tanssiaiset ole, vaan uuden areenan avajaiset”, kuningas sanahti ollen entistä tympeämmän näköinen kuin mitä hetki sitten. Mihin tuo poika luuli menevänsä? ”A-anteeksi, isä. Olen nopeampi ensikerralla!” Dakarai yritti paikata virhettään, mutta uskoiko poika itsekään tuohon valheeseensa. ”Ensikerralla… Tuskin olet, mutta sietäisi olla”, Chafulumisa sanahti tylysti. Hän kääntyi pian kuitenkin katsomaan olivatko kaikki valmiita. ”Valmista?” kuningas varmisti, mutta näytti siltä, että parempi olla, minkä jälkeen käski portit avatuksi, jotta he voisivat lähteä.

RP: Dakarain menneisyys

DARIUS

Isää ärsytti, hän yritti hillitä sitä, jopa silloin kun Dakarai saapui vaatteet vaihtaneena paikalle. Darius ei totta puhuen ihan itsekään ymmärtänyt, miksi Dakarain oli pitänyt vaihtaa vaatteet ennen lähtöä, mutta hän ei itse ollutkaan niin muodin päälle mitä nuorempi veli. Veli oli kyllä vähän liian kiinnostunut ulkonäöstään, eikä hän sitä arvostellut, mutta miten hän ajatteli aikuisena selvitä elämässä? Isä heittäisi hänet ulos nurkistaan heti kun vain voisi, ei Dakarailla ollut mitään kykyä ylläpitää mitään omaa linnaa ja huolehtia omasta henkilökunnasta tai maa-alueista. Ja entä jos isä hermostuisi ja vaikka myrkyttäisi dariuksen ja Dakaraista yhtäkkiä tulisikin seuraava kuningas? No se oli toki Dariuksen pelastus, että isä tuskin hankkiutuisi hänestä tahallaan eroon, koska Dakaraita hän vihasi vielä enemmän. Jopa, vaikka hän saisi Dakaraista hyvän sätkynuken. Kazemdesta Darius ei itse asiassa ollut ihan varma, hän oli liian nuori, että häneenkään isän kannatti kaikkea sijoittaa.

Dakarain saavuttua he kuitenkin pääsivät matkaan ja Darius nousi ratsunsa selkään. ”Tästä tulee taas niin hilpeä matka, että…” Darius mutisi Musimille heidän lähtiessään liikkeelle. Isä oli aina niin hirveän piristävää ja mukavaa seuraa, joten sen tiesi, että he vain matkustivat hiljaa ja arvokkaasti kansan ryömiessä maassa heitä palvoen. Ajatuskin kuvotti, piti toivoa, että tällä kertaa kukaan onneton orja ei hidastelisi tiellä ja isä ei ratsastaisi tämän yli nauraen päälle (?).

RP: Dakarain menneisyys

DAKARAI

Dakarai oli käynyt vaihtamassa edustavammat vaatteet päälleen, vaikkei nyt muutenkaan kulkenut missään toisarvoisissa, mutta pitihän sitä edustavalta näyttää. Ei hänellä muutenkaan juuri kovinkaan kummoista tekemistä opiskelujen jälkeen ikinä ollut, joten nuori prinssi käytti aikansa sitten kauneuteensa, kun vielä oli nuori ja kaunis eikä mikään vanha korppu. Kyllä se peukaloiden pyörittelyn voitti silloin, kun muilla… tai lähinnä Dariusilla ei ollut aikaa hänelle tai isä oli Dariusin kimpussa kuningasasioillaan.

Isä ei yllätys yllätys kuitenkaan arvostanut, miten Dakarai oli ymmärtänyt matkaan valmistautumisen. Mutta eihän kuningas ikinä ollut Dakaraihin tyytyväinen, joten tämä ei suinkaan tullut enää minään yllätyksenä. Matkaan he joka tapauksessa pääsivät, vaikka Dakarai olisi kyllä voinut tuhlata turhaa aikaansa muuallakin. Matka ei innostanut häntä ollenkaan, varsinkaan kun matkaa piti tehdä kuninkaan kanssa. Onneksi Darius oli kuitenkin mukana.

”Mistä löydät sen kaiken rohkeuden sanoa isälle vastaan? Voinko minä koskaan oppia sitä?” Dakarai supatti Dariusille päästyään hevosineen lähemmäs häntä ja Musimia, jolle Darius oli jotain ilmeisesti mutissut hetki sitten. Dakarai ei kuitenkaan halunnut tarpoa koko matkaa vain hiljaisuudessa ja häntä kiinnosti tietää Dariusin rohkeuden salaisuus… Toivottavasti sellainen olisi, koska sitten hänkin ehkä voisi uskaltaa...

RP: Dakarain menneisyys

DARIUS

Hetken ankeassa hiljaisuudessa matkattuaan, Darius kääntyi veljensä puoleen, kun tämä tiedusteli rohkeuden salaisuutta, jotta voisi itsekin oppia. ”Ei ole kyse rohkeudesta vaan oikeudenmukaisuudesta ja siitä, että tiedän olevani oikeassa ja isän olevan väärässä. Minun totuudellani autetaan ihmisiä, isän totuudella autetaan vain isää muiden kustannuksella. Se on väärin, eikä kuningaskuntaa voi hallita väärin.” Darius selitti hetken mietittyään, varoen hieman, ettei isä kuullut, koska ei nyt jaksanut väitellä hänen kanssaan. Ja isä muutenkin tarvitsi omaa rauhaa, koska ratsasti hiukan heidän edellään omassa ylhäisessä yksinäisyydessään (?).

Kyllä Darius tiesi, että hänen filosofiansa oli Dakaraille varmasti liian vaikeaa ymmärtää, joten hän yritti miettiä toista tapaa selittää asiaa. ”Sinun pitää vain jatkaa opiskelua, oppia ja ymmärtää asioita. Tieto on oikeaa valtaa, ei isän voima tai uhkailut. Opi ja ymmärrä, nosta katseesi sieltä peilistäsi ja näe mitä ympärilläsi tapahtuu, näe ja ymmärrä muita ihmisiä. On totta, että minulla on enemmän varaa haastaa isää, mutta minun jälkeeni sinulla on siihen eniten varaa, joten kyllä se on sinullekin mahdollista. Kun tiedät totuuden, mikä on oikein ja mikä väärin ja uskot itseesi, ei tarvitse pelätä ihmisiä, jotka ovat liian sokeita nähdäkseen itse totuutta.” Darius jatkoi vielä, sillä hän sai siitä voimaa sietää isää, että tiesi olevansa oikeassa. Hän halusi rikkoa isän mahtavan tyrannidynastian ja olla se hallitsija, joka parantaisi Dehrahin oloja merkittävästi ja oli valmis tekemään uhrauksia sen tavoitteen eteen. Hän ei pelännyt isää, hän sääli isää. Koska tämä oli niin mitätön ja typerä ja sorti heikkoja siksi, että kuvitteli sen jotenkin nostavan hänen arvoaan. Uskotellen, että voima ja pelon herättäminen oli sama kuin arvostus ja kunnioitus. Isä parka, hän oli vain yksi niiden kaikkien typerien kuninkaiden joukossa, ei mitään muuta, ei varmasti edes julmin kaikista Dehrahia hallinneista.

RP: Dakarain menneisyys

DAKARAI

Rohkeuteen ei ihan ollutkaan salaisuutta, koska kyse ei edes ollut rohkeudesta vaan siitä, mikä oli oikein ja mikä väärin. Dakarai ei kuitenkaan tiennyt mitään muuta maan hallintatapaa kuin sen mitä se oli jo ollut vuosikaudet. Eikä hän käytännössä ollut varma, miten se toimi, koska ei hänen ollut tarkoitus itse istua valtaistuimelle kuninkaana, vaikka kyllähän pramea istuin houkutti. Sen tuoma valta kuitenkaan ei kaikessa monimutkaisuudessaan. Onneksi Dakarain ei tarvisi ikinä olla kuningas.

”Sinusta tulee varmasti hyvä kuningas”, Dakarai hymyili veljelleen, vaikkei ihan ollut varma, miten se oikeudenmukaisuus oikeasti toimi. Mutta kuka tahansa varmasti olisi parempi kuningas kuin Chafulumisa. Ja Dariusta oli valmennettu siihen koko ikänsä, joten hän oli varmasti se oikea. Vaikka isän ja Dariusin näkemykset kaikesta olivatkin ihan erilaiset… tai siis… siksi Darius juuri olisi oikea vaihtoehto!


Rohkeuteen taisi joka tapauksessa olla sittenkin jonkunlainen salaisuus. Se oli totuus oikeasta ja väärästä sekä usko itseen, mutta se vaati opiskelua ja ymmärrystä. ”Kuulostaa monimutkaiselta… ja työläältä”, Dakarai huokaisi. ”Mutta jos totuus on tuolla jossain, elänkö nyt valheessa?” Dakarai kysyi hämmentyneenä, koska tämä oikeudenmukainen totuus herätti hämmennystä. Ei hänelle sellaista kukaan ollut opettanut. Isä tiesi tasan tarkkaan, mitä opettaja hänelle opetti, vaikkei itse ollut ikinä suoranaisesti opettanut mitään. Lähinnä vain huutanut tyytymättömyyttään. Darius taas puhui puolestaan välillä niin outoja, että Dakaraista tuntui, että heillä oli ollut täysin eri opettajat, vaikkei edes ollut… Ainakaan Dakarain ymmärryksen mukaan.

RP: Dakarain menneisyys

DARIUS

Dakarai näytti vähän siltä, ettei ollut tajunnut mitään, mutta ei Darius voinut veljeään siitä syyttää. Hän tiesi kyllä omasta kokemuksesta mitä isän valitsemat opettajat hänelle opettivat. Darius olisi varmaan itsekin uskonut kaiken sen roskan, jos olisi antanut isän manipuloida itseään ja syöttää hänelle vuosisatoja vanhoja mahtavia perinteitään. Onneksi Darius oli, ilman lupaa tietenkin, poistunut linnasta sen verran usein, että oli nähnyt oikeaa elämää. Hän oli itse joskus naamioitunut puhuakseen tavallisten ihmisten kanssa, mutta etenkin nykyään hänellä ei ollut siihen juuri mahdollisuutta, hänet tunnistettiin liian helposti. Onneksi hänellä oli Musim ja Darius kuuli hänen kauttaan asioita ja oli oppinut ajattelemaan itse ja kyseenalaistamaan sitä, mitä hänelle linnassa opetettiin.

Dariuksen kommentille Darius vain hymähti. ”Se on tavoite, jos kuninkaaksi on syntynyt ja se on oma osa, niin miksi valita olla huono kuningas jos voi olla hyvä?” Darius sanoi. Ei hän väittänyt, että oli täysin oikeassa kaikesta, hänkin oli vain ihminen. Siksi hän kuunteli muita, myös opettajia ja isää, muttei pelkästään heitä. Ja teki kuulemansa pohjalta omat päätelmänsä ja päätöksensä. Ja tärkeimmistä asioista hän oli sen verran varma, että tiesi mikä oli niiden kohdalla oikein ja mikä väärin eli sen, ettei aikonut seurata isän jalan jäljessä ja viitoittaa kulkemaansa tietä viattomien verellä.

Dakaraista tällainen oikeudenmukaisuus kuulosti kauhean työläältä. ”Tietenkin, oikein tekeminen ei ole aina helppoa, etenkin jos on ainoa, joka haluaa toimia oikein. On se vaikeaa ja helpompaahan minunkin olisi vain tehdä, kuten isä haluaa, mutta se olisi väärin. Ei vain minua kohtaan, vaan kaikkia dehrahilaisia kohtaan. Ja dehrahilaisia on jo niin kauan kohdeltu väärin, että on korkea aika, että joku alkaa tehdä asioita oikein.” Darius sanoi ja mietti sitten Dakarain lapsellisia kysymyksiä, poika parka ei ollut joutunut ajattelemaan selvästi mitään itse, muuta kuin mitkä vaatteet pukee mihinkin tilaisuuteen. ”Ei se tarkoita välttämättä, että sinulle oltaisiin valehdeltu. Niin on tehty ja tällainen maailma, millaisen isä haluaa, toimii sillä tavalla. Mutta se ei ole ainoa tapa toimia ja on olemassa parempiakin tapoja kuin isän tapa toimia.” Darius selitti. ”En tiennytkään sinun olevan noin kiinnostunut politiikasta ja hallitsemisesta? Ajattelitko alkaa kilpailla kanssani nyt kun olen joutunut isän epäsuosioon?” Darius kysyi virnistäen hiukan Dakaraille. Eihän veljeä yleensä kiinnostanut kuin tälläytyminen ja hienot vaatteet.

RP: Dakarain menneisyys

DAKARAI

”Erittäin hyvä pointti”, Dakarai vastasi. Niin, miksi valita huono, jos voisi olla hyväkin? Sääli, että isä aina valitsi näkevänsä hänessä sen huonon puolen. Mutta tasaväkisyyden nimissä ei Dakaraikaan oikein nähnyt mitään hyvää isässään. Toki Chafulumisa oli hänen ainoa isänsä. Toista ei tulisi ikinä eikä hän täten ketään muutakaan siihen pestiin osaisi ajatella. Ei ollut tarvekaan… Ja samapa se oikeastaan oli, mitä se vanha kurppa ajatteli… Loppujen lopuksi… Eikö?

Dakarai kuunteli kuitenkin kiinnostuneena, kun Darius kertoi, miten oikein toimiminen ei ollut aina helppoa, mutta väärin toimiminen ei olisi hänelle vaihtoehto. Dakarai ihaili kyllä Dariusin päättäväisyyttä ja tuntui, että veli meni läpi vaikka harmaan kiven. Dakarain elämä puolestaan oli paljon yksinkertaisempaa, kun ei häneltä mitään odotettu. Tosin siitä huolimatta isä jaksoi aina pettyä, mutta hän pettyisi varmasti enemmän, jos Dakaraissa olisikin jotain, jota odottaa… Siis muutakin kuin sitä, milloin hän oli valmis mihinkin isän turhuuteen. ”Mutta mistä sen tietää varmasti, että tekee oikein? Siitä, että vain tuntuu siltä? Silloin minulla ei olisi mitään ongelmaa”, Dakarai lisäsi perään, koska ei hänestä ollut tuntunut ainakaan kovinkaan montaa kerta siltä, että olisi oikeasti tehnyt jotain väärin. Isä vain antoi kuvan, että Dakaraissa kaikki oli väärin.

”Niin, eihän isäkään tietenkään kaikessa voi aina olla oikeassa… tai, että hänen tapansa olisi absoluuttisen oikea”, Dakarai vastasi, koska ilman muuta, tietenkin tapoja toimia oli monenlaisia. Tosin Dakarai ei ollut varma miksi vaivasi päätään moisella. Ei hänestä kuningasta kuitenkaan tulisi. Se ei ikinä olisi toisen pojan pesti. Valkohiuksisen pää kääntyi takaisin veljeensä, kun tämä kysyi yllättäen virne suupielissä Dakarain politiikan yhtäkkistä nälkää ja kilpailuhalukkuutta. ”Mielenkiinnosta… Kun sinun ja isän näkemykset on aina nurinkuriset. Ette ole mistään ikinä samaa mieltä… Mietin onko politiikka niin monimutkaista, kun te annatte sen ymmärtää ja olin oikeassa. Se on monimutkaista”, Dakarai naurahti. ”Mutta, jos kilpailisin kanssasi, voittaisin sata-nolla!” Dakarai virnuili takaisin… vitsillä. Ei hän tosissaan, hän tiesi, ettei voisi ikinä olla veljensä veroinen.

RP: Dakarain menneisyys

DARIUS

Darius katsoi aika epäuskoisena veljeään, kun tämä ihan tosissaan kysyi, mistä hän tiesi, mikä oli oikein ja mikä väärin. Miten tyhmä Dakarai oikeasti oli? No kyllä Darius oli tiennyt, ettei hän mikään kaikkein terävin kaveri ollut, mutta jos ei tuon ikäisenä ollut mitään ajatusta siitä, mistä oikean ja väärän erottaa, niin ei lujaa mennyt. Koska isäkin, vaikka väärässä oli, luuli tietävänsä mikä on oikein ja mikä ei ja toki hänelläkin omat perustelunsa omalle oikeuskäsitykselleen oli, se vain oli huono ja pohjautui siihen, että hän määräsi, mikä oli oikein ja mikä ei. ”Se sinun pitää kyllä valitettavasti itse tajuta, mutta otetaan esimerkki. Jos tyrkkäisin sinut nyt ratsailta alas kuralammikkoon, niin olisiko se oikein vai väärin?” Darius kysyi, kerta tässä nyt ei parempaakaan tekemistä ollut ja kai tämän matkan orjienteurastuskentälle voisi käyttää edes siihen, että hän opettaisi moraalia veljelleen.

Mitä tuli Dakarain poliittiseen heräämiseen, niin häntä vain kiinnosti Dariuksen ja kuninkaan näkemyserot. Kyllä Darius sen hämmennyksen ymmärsi, hyvin harva Dehrahissa, edes niistä joiden etua ajoi, tajusi, miksi hän ajatteli niin eri tavalla kuin hallitsijalta odotettiin. ”Politiikka on väkisinkin monimutkaista, sillä vaikutetaan koko Dehrahiin ja sen asukkaiden elämään, myös jonkin verran Dehrahin ulkopuolisiin asioihin. Se vaikuttaa kaikkeen elämässä, siksi se on vaikeaa ja erityisen tärkeää.” Darius selitti, että tietenkin satojen tuhansien ihmisten asioista päättäminen oli monimutkaisempaa kuin Dakarain päätökset satojen muotivaatteidensa välillä. Hän naurahti kuitenkin Dakarain väitteille mahdollisuuksistaan valtaistuinkamppailussa. ”Dakarai, se ei ole mikään muotikilpailu. Jos olisi, niin ehkä sitten sinulla olisi mahdollisuuksia. Politiikasta sinä et valitettavasti ymmärrä yhtään mitään.” Darius sanoi, mutta ei tarkoittanut sitä loukkaukseksi. Jos Dakaraita kiinnostaisi, kai hän tekisi asialle jotakin. Hieman häntä huoletti, että veli oli niin tuudittautunut siihen asiaan, ettei hänen tarvinnut nousta valtaistuimelle hallitsemaan niitä satoja tuhansia ihmisiä.

RP: Dakarain menneisyys

DAKARAI

Dakarain ilme muuttui hivenen epäuskoiseksi, kun Darius otti aika lälläri esimerkin oikeasta ja väärästä. ”Väärin tietenkin. Uudet vaatteeni menisivät pilalle, haisisin pahalta koko matkan, isä häpeisi minua taas, olisin ruma enkä näyttäisi kuninkaalliselta eivätkä hiukseni varmaankaan tykkää kurasta ja jynssäämiseen menisi aikaa aivan liikaa”, Dakarai vastasi perusteellisesti. ”Mutta en tarkoittanut ihan noin aloittelijatasoa. Tarkoitin poliittisemmin… Niin sanoakseni ainakin. Jos jostain hypoteettisesta syystä kurja köyhä tarvisi apuasi… no johonkin, mutta hänen auttamisensa vaarantaisi pienen osan aatelistoa, mutta he selviäisivät siitä lopulta, mutta kurja köyhä kuolisi ilman apua. Olisiko oikein vaarantaa aatelisto köyhän takia vai jättää köyhä omaan arvoonsa? Ihan siis vain esimerkkinä”, Dakarai tarkensi. Ei hänkään nyt ihan niin kujalla ollut, että oliko oikein heittää kivellä huono-osaista vai ei.

Dakarai nyökkäsi kuitenkin hieman Dariusin selitykseen siitä, miksi politiikka oli niin monimutkaista ja kyllähän se ihan järkeen kävi, kun se vaikutti kaikkeen. ”No, onneksi sinä tiedät miten politiikka toimii, niin meillä ei ole mitään hätää”, Dakarai tokaisi rennosti ollen samalla kiitollinen siitä, ettei hänen odotettu tietävän politiikan jokaista käännettä niin tarkasti, kuin hallitsijan oletettiin tietävän.

”Niin, olet oikeassa, ettei politiikassa ole kyse muodista ja olen aika pihalla sen mutkista… En olisi kovinkaan varteenotettava vastus”, Dakarai vastasi hieman apeana, mutta piristyi kuitenkin siitä hyvin nopeasti. ”Mutta jos olisi, voittaisin sinut mennen tullen!” Dakarai naurahti perään. Olkoonkin, että kyllä se silti hiukan harmitti, ettei kukaan tainnut ottaa häntä kovinkaan tosissaan.