GILDOMERA osa 1 luku 1

ILIA

Sotilas sai jollain keinolla miekkansa väliin ja Ilian isku osui syrjään. Hän karautti ohi ja käänsi hevosensa takaisin miehen puoleen, joka oli pudottanut toisen miekkansa pysyäkseen ratsailla. Ilia iski miestä miekkakäteen (?) tämän iskun osuessa häntä kypärän sivuun aiheuttamatta sen kummempaa vahinkoa. Samalla hän kuuli huutoja ja lähellä yksi mies putosi ratsailta nuoli niskassa. ”Clev njce pah ntse!” Ilia huusi miehensä muurille, kerta vihollinen oli saanut muurin haltuunsa ja ampui nyt heitä muurilta.

PESTVA

Prinssi Cainen käskystä Pestva kaivoi ruumiskasta jousen ja alkoi vimmatusti etsimään myös nuolia. Hän joutui kääntämään muutaman kalmon kunnes löysi nuoliviinin. Hän kerkesi hieman pyyhkäisemään verta naamastaan asettuessaan prinssin viereen ja aloitti ampumisen.

ANDRÉ

Leveäteräinen ase tuli jälleen Andréa kohti, tällä kertaa kohteena hänen miekkakätensä. André lähinnä kuitenkin vain yriti saada kätensä mahdollisimman nopeasti pois edestä, mutta tunsi kuitenkin saavansa jonkun verran osumaa. Ei André kuitenkaan ehtinyt sen enempää jäädä sitä miettimään ja pohtimaan. Vihollinen puolestaan huusi jotain vieraalla kielellä, sanojen todennäköisesti olevan käsky muurille. Tämä vihollinen oli siis todennäköisesti muiden johtaja, joten ehkä se olisi tarpeeksi paha isku vihollisille, jos johtajan saisi pois pelistä. Tuosta aseesta kuitenkin pitäisi päästä eroon ensimmäisenä, joten André yritti kohdistaa oman iskunsa vuorostaan vihollisen asekäteen(?).

INAR

Inar pyyhkäisi hiuksiaan kasvoiltaan ja hengitti raskaasti yrittäessään sulkea kivun ulos mielestään. Vihollisia tuntui hyökyvän yhä kohti joka suunnasta, vaikka iso osa oli jumissa vielä joen toisella puolella, ja Inar tunsi hikikarpaloiden kirpoavan otsalleen, kun hän antoi joen jälleen rauhoittua hetkeksi. Vain pieneksi hetkeksi, eivät hevoset uskaltaisi heti ylittää jokea… Inar veti syvään henkeä ja suoristi ryhtinsä, yrittäen jälleen keskittyä.

Kun viholliset alkoivat rauhoittua ja uskalsivat jälleen yrittää ylittää jokea, Inar henkäisi raskaasti ja vilkaisi joen toiselle puolelle – silloin hän näki sivusilmällään tumman hahmon vilahtavan jonkin, oletettavasti kiven taakse. Hän ei ehtinyt juuri jäädä ihmettelemään, kuka vihollinen oli päättänyt jäädä puun taakse, muttei aikonut ottaa riskiä saada nuolesta. Kuka tiesi, ehkä Pestvan mainitsemat veitset kuuluivat sille hyypiölle?

Inar iski keihäällään veden pintaa, ohjaten sitten raskaalla paineella hyökyaallon joen toiselle puolelle, niin joen ylittäneiden vihollisten, kuin puun varjoissa hiipivän hepun päälle. (?) Inar ei ehtinyt kuitenkaan keskittymään salamyhkäiseen hahmoon puun luona, vaan heti hän joutui kääntämään huomionsa vihollisiin, jotka ylittivät jokea hänen puolellaan. Inar kannusti Sindreasin laukkaan sotilaita vastaan ja käänsi keihäänsä ja ratsasti kahden sotilaan välistä, kolauttaen toisen alas hevosen selästä ja haavoittaen toista keihään kärjellä, ennen kuin ohjasi joen taas estämään suoran hyökkäyksen omalle puolelleen jokea.

CHATHA

Chatha oli saanut näkökykynsä takaisin ja päässyt taisteluun taas kiinni. Hän iski maassa rikkoutunutta kättään huutavaa miestä niskaan ja tappoi tämän ja iski sitten seuraavaa miestä piikkinuijalla päähän sen verran kovaa, että tämä kaatui maahan pää verta vuotaen, eikä enää noussut ylös. Sitten hän kuuli kauhukseen ihan läheltä huudon. Niin tutun ja toivon tappavan huudon, joka kuului hänen onnettomalle pikku prinssilleen, joka täysissä voimin huusi ja valitti kuin aina ennenkin. Mitä prinssi teki täällä!? No siis hienoa, että hän oli hengissä, mutta miksei hän ollut turvassa muiden kanssa, kun hänet oli vapautettu? Eihän hän kai edes tiennyt heidän suunnitelmiaan?

Kauhuissaan Chatha yritti päästä lähemmäs prinssiä ollakseen valmiina auttamassa tätä, kun huomasi muurin portailla liikettä. Hän ei ehtisi ajoissa tässä ruumispaljoudessa. Hän ei voinut kuin heittää piikkinuijansa kohti lähestyviä vihollisia saadakseen aikaa. Kops! Ensimmäinen osui lähestyvää vihollista päähän. Hän heitti toisen, mutta hän kompastui juuri silloin maassa retkottavaan raatoon ja nuija lensi ohi. ”Prinssi, varokaa!” Chatha huusi, kun prinssin sivustasta lähestyi lisää vihollisia. Hän juoksi niin nopeasti kuin pääsi vetäen tikarin vyöltä, koska hänellä ei ollut enää aseita, mutta oli taas ottaa nurin maassa lojuvien ruumiiden takia ja törmäsi vauhdilla vihollisten ja prinssin väliin ennen kuin vihollisen miekka ehti iskeä prinssiä (?). Chatha tosin sai itse miekasta osuman selkäänsä ja samalla hän tönäisi prinssiä (?) joka tönäisi lähellä olevaan caenezhilaista (?), joka älähti ja putosi muurin yli jousineen päivineen.

CAINE

Caine keskittyi pääsääntöisesti ampumaan muurilta vihollisia huomaten Pestvan saaneen myös jousen ja alkavan auttaa häntä, hän oli saanut itse jo viisi miestä tiputettua ratsailta. Caine yritti myös pitää huolen selustasta, koska Darkkeihin ei kuitenkaan ollut luottamista. Hänen olisi vain täytynyt pitää Darkkia paremmin silmällä, koska tunsi kovan tönäisyn selässään ja menetti tasapainonsa ja huudahduksen saattelemana putosi muurilta. Hän ei kuitenkaan satuttanut itseään pahasti, eikä pudonnut edes maahan asti, sillä oli osunut johonkin epäonnekseen alla olevaan sotilaaseen. Kun Caine pääsi kääntymään niin, että näki, niin hänen tuurinsa petti juuri kun hän oli ajatellut olleensa onnekas. Hän oli pudonnut vihollisen syliin ja mies näytti lievästi sanottuna yllättyneeltä hänen hypättyään muurilta.

ILIA

Valitettavasti vastustaja oli nopea eikä menettänyt kättään, mutta juuri kun Ilia oli jatkamassa taistelua tämän sotilaan kanssa, muurilta putosi sotilas hänen hevosensa eteen. Hevonen säikähti ja alkoi poukkoilla, mutta Ilia sai ratsunsa aisoihin ja oli jo pudottamassa sotilaan alas, mutta… Hänen edessään ei ollut sotilasta, ei omaa eikä vihollisen. Kun tämä pääsi kääntymään hänen hevosensa selässä siten, että heidän katseensa kohtasi, Ilia äimistyi nähdessään kauniin nuoren naisen, joka ilmeisesti nuoliviinestä päätellen kuitenkin oli jollain tapaa vihollispuolen taustatukena.

Ilia veti naisen paremmin eteensä ja vei aseensa terän tämän kaulalle pitääkseen häntä vastaan sotivan miehen kurissa. He varmaan voisivat voittaa, heitä oli edelleen paljon, mutta Ilian joukot olivat hajallaan, iso osa oli edelleen joen toisella puolella. Hän ei tiennyt mitä nämä ihmiset kummine noitavoimineen olivat, joten oli ehkä parempi tältä erää perääntyä. Hän huusi perääntymiskäskyn, torvet alkoivat soittaa. Ilia katsoi vielä miestä edessään ja käänsi sitten hevosensa naisen huutaessa jotain vastalauseeksi, mutta Ilia piti terää tämän kaulalla sen verran tiukasti, ettei tämä kauheasti pyristellyt irti.

DAKARAI

Dakarai kiskoi sotaviikatteensa irti äsken tappamastaan vihollisesta (siis siitä, jonka se tappo edellisessä roolissa eli ei uudesta vihollisesta), mutta samaan aikaan kuului ikävä rysähdys melko läheltä Dakaraita ja viereen kaatui mies piikkinuija päässään(?). Prinssi ei kuitenkaan ehtinyt siihen reagoimaan oikein mitenkään, kun sitten kuului Chathan varoittavat huudot ja Dakarai ehti kääntää katsettaan sivustaansa nähden kuinka miekka kohosi hänen vieressään. Dakarai oli vuorostaan itse ottamassa parempaa otetta viikatteestaan ja tuomassa sitä iskun eteen, mutta yhtäkkiä Chatha hyppäsi hänen ja vihollisten väliin. Dakarai ei ehtinyt kunnolla nähdä mitä tapahtui, koska Chatha onnistui samalla tönäisemään prinssiä sen verran voimalla, että Dakarai horjahti ja kompastui johonkin raatoon ja samalla itse tönäisi lähelleen ampumaan jäänyttä Cainea ja kaatui itse muurille. Cainen kohtaloa Dakarai ei ehtinyt nähdä eikä ollut oikeastaan edes varma oliko hän törmännyt Caineen vai oliko se ollut joku muu. Prinssi älähti kuitenkin kivun saattelemana, kun oli tömähtänyt kovalle kivimuurille. Hän kuitenkin kampesi itsensä siitä huolimatta uudestaan pystyyn. "Chatha!" prinssi kauhistui, kun näki tämän makaavan vain muurilla(?), mutta ei hän ehtinyt sen enempää vielä Chathaa miettimään, koska vihollisia tunki muurille. Nopeasti katsottuna Caine oli kadonnut johonkin, joten paikalla oli enää vain se urumiyalainen. "Hei, Petsvako se oli? Täällä on hieman ongelmia!" Dakarai parahti, koska heitä oli enää kaksi täällä ja Dakarai ei voisi hoidella kaikkia yksin, mutta joutui kuitenkin joka tapauksessa jälleen turvautumaan viikatteeseensa. "Chatha! Oletko hengissä?! Ylös!" Dakarai huusi samalla, koska ei hän muutenkaan päässyt katsomaan, miten tämän oli käynyt. Vihollisia oli liikaa.

SEMENRE

Jossain kohtaan joki taas rauhottui. Semenre ei kuitenkaan miettinyt sitä jokea enempää vaan yritti vain vuoron perään saada mahdollisimman monta vihollista hengiltä, mutta siinä meni aina oma aikansa käydä kiven takana viritellessä varsijousta, joten nopeaa se ei ollut. Mutta koska varsijousessa oli tehoa enemmän, hän piti sitä silti parempana ratkaisuna. Se tappoi kuitenkin melko varmasti aina, jos osasi tähdätä tarpeeksi hyvin.

Semenre oli kuitenkin jälleen saanut varsijousen valmiiksi ja kääntyi taas enemmän kiven vierustaan. Ampua hän ei kuitenkaan tällä kertaa ehtinyt, koska yllättävä hyökyaalto iskikin seuraavaksi hänen päälleen sen verran voimalla, että Semenre meni aivan nurin ja varsijousi irtosi hänen otteestaan. Kyllä siinä vihollisen miehiäkin oli nurin mennyt, mutta kyllä ketutti. "Helvetin helvetti!" Semenre ärähti yskien vettä suustaan samalla ja yrittäessä pystyyn mustien hiuksiensa valuessa märkänä hänen kasvoillaan.

ANDRÉ

André oli jälleen iskemässä, mutta hänen iskunsa keskeytyi, kun yllättäen muurilta putosi joku suoraan sen vihollisen eteen ja hevonen sai hepulin. Myös Marguerite oli ottanut äkkinäisiä askeleita taaksepäin. Yllätyksekseen André kuitenkin tajusi muurilta pudonneen olevan Caenezhin prinssi, jonka vihollinen otti eteensä ja toi aseensa tämän kaulalle. "Uskallapa koskea häneen!" André ärähti, mutta ei hän voisi oikein tehdä mitään. Jos André yrittäisi jotain, prinssi voisi menettää henkensä. Vihollinen alkoi kuitenkin jälleen huutamaan selvästi jotain käskyjä ja torvetkin alkoivat soida, minkä jälkeen vihollinen ilmeisesti enemmän tai vähemmän alkoi tehdä lähtöään. "Älä kuule luulekaan karkaavasi!" André huusi, mutta ihan niin kuin he voisivat toisiaan ymmärtää, koska kummankin osapuolen kieli oli toiselle vieras. Eikä André nyt yksin voisi vaan perään lähteä. Se olisi itsemurha. André ei oikein muutenkaan ehtinyt ajatella tilannetta enää sen enempää, kun tunsi iskun pääkopassaan tuntien sykkivää kipua verinoron valuessa pitkin hänen ohimoaan. Andrén silmissä sumeni samalla ja mies kellahti hevostaan vasten tajuttomana makaamaan.

CHATHA

Onni onnettomuudessa toki, että Chatha ei ollut saanut prinssin viikatteesta tämän huitoessa sen kanssa niin varomattomasti. Se oli kuitenkin aika laiha lohtu, että hän ei ollut saanut myrkkyviikatteesta vatsaansa, kun ihan tavallinen miekanisku selässä oli sen verran paha asia ilman myrkkyjäkin. Toki hänen kevyt haarniskansa suojasi jonkin verran, mutta isku tuli kuitenkin sen verran voimalla, että repi Chathan haarniskan isolta osin auki ja aiheutti pahaa vahinkoa. Rojahtaessaan muurille hän kuuli hetken etäältä prinssin huutelut, ajatellen hetken, että mitä jos viimeinen ääni mitä hän kuulisi, olisi prinssin rääkyminen? Olipa typerää murehtia sellaisesta tässä kohtaa. Kaikki meteli muurilla kuitenkin tuntui etäiseltä, hänen päässään humisi ja silmissä alkoi taas sumeta. Ei hän voisi jäädä tähän, prinssi ei osannut pysyä poissa ongelmista, hän tarvitsi Chathaa. Mutta ei hän päässyt enää ylöskään. Hyvä kun hän oli edes saanut harkittua sitä, että hänen pitäisi päästä pystyyn, kun tunsi jonkun ohikulkijan potkaisevan itseään päähän, minkä jälkeen hän ei muistanut enää mitään.

INAR

Taistelu alkoi pikkuhiljaa tuntua luissa asti. Inar tunsi kehossaan hentoa jomotusta ja sydämensä sykkeen niin selkeästi, hän tiesi joen hallinnan lipsuvan pikkuhiljaa hänen voimiensa kuluessa. Hän ei kuitenkaan ollut valmis luovuttamaan, hellitti jälleen vain hetkeksi joen virtausta... ja silloin hän kuuli torvet. Inar käänsi päänsä vihollisten suuntaan, aikoivatko he perääntyä? Inar ei ollut varma, mitä ajatella, hän oli samaan aikaan helpottunut ja silti niin turhautunut. Hän katseli ympärilleen, kun viholliset alkoivat vetäytyä molemmin puolin häntä itseään, tuntien sisällään uhmaa. Parempi näin, mutta… ei hän aikonut vain päästää heitä menemään. Hän ei voinut lähettää jokea sille puolelle, jossa vinemarilainen oli, mutta vihollisten perään kyllä.

Nainen henkäisi raskaasti, kun pysäytti Sindreasin ja laski keihäänsä kärjen veteen.
”Vetäytykööt sitten… Annetaan niille kunnon lähtö”, nainen hymähti hevoselleen, odottaen oikeaa hetkeä ennen kuin kannusti Sindreasin jälleen liikkeelle. Hän kumartui hieman saadakseen enemmän voimaa aaltoon ja heilautti keihästään tiukalla liikkeellä. Hän pysäytti Sindreasin, joka hirnahtaen nousi takajaloilleen, kun Inar lähetti joen valtavalla hyökyaallolla vetäytyvien vihollisten perään. Inar horjahti vähän, mutta piti tasapainonsa ja rauhoitti Sindreasin nopeasti, taputtaen ratsunsa niskaa hellästi.
”Hyvä poika, Sindreas… Pärjäsit hienosti”, Inar henkäisi raskaasti, jääden hengästyneenä seuraamaan vihollisia joen toisella puolen. Hän päästäisi joesta täysin irti vasta, kun tietäisi vinemarilaisen olevan kunnossa... toisen olisi paras myös olla kunnossa.

TELEMAKHOS

Sen verran kauhua Telemakhoksen miekka vihollisissa aiheutti, etteivät he kauhean lähelle uskaltautuneet. Toki yksin niin isoa määrää vastaan oli haastava taistella, mutta Telemakhoksella oli nopea ja luotettava sotaratsu eikä hän jäänyt paikalleen taistelemaan ja antanut viholliselle mahdollisuutta piirittää itseään ja katkaista häneltä pakotietä. Hän oli arviolta tappanut noin kymmenen miestä, osan sytyttänyt sen verran pahasti palamaan ja heidän hevosensa karkasivat kauhuissaan pakoon, ettei hän ehtinyt nähdä, miten kävi, mutta tuskin kovin hyvin. Ja sitten toiset olivat sotkeneet taas rivinsä paetessaan niitä, jotka laukkasivat palaen ja huutaen vauhkoontuneiden hevostensa selässä.

Telemakhos oli käyttänyt elementtiasettaan jo reippaasti enemmän, kuin mihin hän oli tottunut ja se alkoi jo tuntua. Sitten kuului torvien toitotusta ja hänen hajalleen ajamansa sotilaat alkoivat kerääntyä yhteen ja tekivät selvästi lähtöä. ”Takaisin pelkurit, en lopettanut vielä!” Telemakhos huusi, kun katsoi vihollisen perään, mutta ehkä hänen ei kannattanut yksin ainakaan lähteä perään. Hän näki joen antavan pakenijoille vauhtia ja virnisti, joutuivatpas kylpyyn! Pakko hänen oli se myöntää, että Urumiyan prinsessa oli elementtinsä hallinnassa taitava, muiden olisi paras opetella pian, sillä nyt he selvisivät kahdestaan puhtaasti vain siksi, ettei vihollinen ollut odottanut tällaista. Olisivat he voineet voittaa heidät silti puhtaalla miesylivoimalla, mutta heidän onnensa, että vihollinen ilmeisesti katsoi paremmaksi väistyä nyt kuin jatkaa hajallaan taistelua.

OSCAR

Kauaa ei heidänkään ollut tarvinnut odottaa muurin lähistöllä, kun vihollinen pääsi sinne asti. Heitä oli vain neljä, joten hyvä, että suurin osa vihollisista oli selvästi jäänyt joen toiselle puolelle ansaan, piti vain toivoa, että kaksi perillistä pärjäisivät keskenään, koska heistä muista ei ensinnäkään ollut apua ja olisivat vain tiellä. Hortenciakin oli uuvuttanut itsensä heidän hyökätessään portille, joten ei voinut olla nyt auttamassa ja Oscaria helpotti se, että sekä prinsessa Hortencia että Marcella olivat muurien suojassa, kun vihollinen iski heidän kimppuunsa. Hän yritti parhaansa mukaan keskittyä pitämään silmällä myös kolmea muuta, jotka taistelivat useaa kymmentä vihollista vastaan. Sir Dorianista hän ei ollut huolissaan, kaksi muuta sotilasta sitten olikin arveluttavampia, mutta heidän tilanteensa parani huomattavasti, kun he saivat taustatukea muurilta, mutta valitettavasti vihollinenkin oli huomannut sen ja he eivät nyt voineet lähettää muurille yhtään lisäapua.

Taistelu ei kuitenkaan kestänyt kauaa, Oscar oli ehtinyt saada neljä miestä hengiltä kun torvet soivat ja vihollinen alkoi perääntyä. Hän huomasi gerosilaisen sotilaan lojumassa hevosensa selässä aika huonovointisen näköisenä, ei kai mies nyt vain ollut kuolla kupsahtanut? ”Sir, älkää jääkö siihen vain pötköttämään.” Oscar sanoi ja ratsasti Aramiksen kanssa lähemmäs, tarkasti miehen olevan hengissä, Luojalle kiitos! Hän tarttui miehen hevosen ohjaksista kiinni nyt kun vihollisesta ei ollut haittaa ja vei miehen syrjään lähemmäs porttia. ”Avatkaa portti, täällä on loukkaantunut mies!” Hän huusi portin toisella puolella olijoille, koska turvallisuussyistä portti oli Dehrahin puolelta suljettu. Ei hän voinut jättää gerosilaista miesparkaa vain vaeltelemaan tajuttomana hevosen selässä minne sattui.

DAKARAI

Dakarai ei oikeastaan juuri ehtinyt muuta kuin puolustaa itseään ihan vain hetken verran, kun torvi alkoi jo soida ja sen jälkeen vihollisen miehet alkoivat vain valumaan pois muurilta. "Niin menkää takaisin vain äitinne helmoihin!" Dakarai ärähti perään alkaen sitten katsomaan muurin tilannetta tarkemmin ja mitä äsken edes oli tapahtunut. Kaikki oli tapahtunut niin nopeasti, joten Dakarai ei ollut varma edelleenkään mitä olikaan tapahtunut. Caine oli kadonnut muurilta tyystin, minkä takia Dakarai säikähti ajatusta, että oliko hän oikeasti kaatuessaan törkännyt Cainen korkealta muurilta alas, minkä takia prinssi kurottautui nopeasti muurin laidan yli nähdäkseen maahan. Caine ei kuitenkaan ollut siellä eikä mitään putoamisen merkkejä muutenkaan näkynyt. Kukaan ei edes ollut paniikissa Cainen puolesta, koska muurilta putoaminen olisi kyllä aiheuttanut vähintäänkin vammoja. Joten ehkä Caine ei pudonnutkaan vaan oli lähtenyt vain jossain kohdassa muurilta eikä Dakarai vain ollut huomannut sitä? Mutta paha sanoa, koska kaikki tosiaan oli tapahtunut niin nopeasti lyhyen ajan sisällä.

Dakarailla ei muutenkaan ollut nyt aikaa pohtia pohjoisen prinssejä, koska se mistä hän oli huolissaan, oli Chatha, joka ei ollut noussut ylös vieläkään. Hän oli vain nopeasti halunnut varmistaa, ettei kukaan oikeasti ollut tippunut muurilta, joten prinssi asteli henkivartijansa luo katsomaan, mitä tälle oli tapahtunut. Hyvältä tilanne ei alkuunkaan näyttänyt, mikä sai prinssin huolestumaan entisestään. "Chatha?" Dakarai yritti kuitenkin ensin ihan varovaisesti vain ravistella toista. Ei mitenkään rajusti, vain ihan vain muutaman kerran hyvin varovaisin ottein. Mitään ei kuitenkaan tapahtunut(?), minkä takia huoli alkoi muuttua pikku hiljaa paniikiksi. "Chatha! Älä vain sano, että olet kuollut! Et saa olla kuollut!!" prinssi panikoi yrittäen päästä edes perille siitä, että kyllä Chatha hengissä oli kuin olikin, mutta vakavalta tilanne näytti ja haava ei myöskään näyttänyt hyvältä. "Chatha on loukkaantunut pahasti, tarvitsen apua heti!" Dakarai yritti huutaa ja samalla painaa haavaa, ettei Chatha ehtisi kuolla verenhukkaan. Ei Dakarai varma siitä ollut osasiko edes tehdä sitä oikein, koska ei ollut koskaan ollut tarvetta moiselle, mutta kunhan se hidastaisi vuotoa edes ammattimaisempaan apuun asti.

IMPERIA

Karanneesta prinssistä tuntui olleen enemmän haittaa vielä tämän löytymisenkin jälkeen, ja vaikka he kaikki olivat kuulleet caenezhilaisen prinssin käskevän prinssi Dakaratita pysymään sisällä, oli tämä kuitenkin kadonnut jonnekin. No, piti toivoa, ettei se poikaparka menisi tapattamaan itseään tai muita, muutenhan tämän pelastaminen olisi ollut turhaa ellei jopa haitaksi. Imperia oli huolehtinut prinsessa Marcellan voinnista ja yrittänyt rauhoitella tyttöä parhaansa mukaan, ennen kuin oli varmuuden vuoksi ruvennut valmistelemaan parannusta auttavia ja voimien palauttamiseen tarvittavia kiviä. Jos joku olisi loukkaantunut taistelussa, heillä olisi vain yksi parantaja caenezhilaisen prinssin hienosta elementtiaseesta huolimatta, ja Imperia tekisi kyllä kaikkensa auttaakseen sen verran, kuin kykeni.

Imperia oli juuri saanut tarkistettua kivivarastonsa ja sen, kuinka monessa oli vielä energiaa, kun kuuli huutoa oven ulkopuolelta.
”Oi voi… Teidän korkeutenne, minä käyn tarkistamassa kuka on loukkaantunut, pysykää te täällä”, Imperia henkäisi pakatessaan kivensä takaisin vyöllään oleviin pusseihin, lähtien sitten ovelle.
”Älä ole peikko, älä ole peikko, älä ole peikko…”, Imperia mutisi mielessään, kun avasi oven ja asteli portille, jossa odotti Sir Oscar tutun hevosen kanssa.
”Voi hyvä tavaton!”, nainen huokaisi lannistuneena nähdessään hevosensa selässä rötköttävän varakreivin, siirtyen avaamaan porttia. Siinä kesti hetken, mutta kun portti vihdoin oli ylhäällä, Imperia kiirehti oitis ohjaamaan varakreivin ratsuineen portista sisälle.
”Olen pahoillani Sir Oscar, minä huolehdin hänestä, menkää vain… voi että sinua, iso mies”, Imperia huokaisi katsoessaan varakreiviä. Ylhäältä muurilta kuului myös huutoa, mutta ei hän voinut joka suuntaan revetä eikä hän tiennyt oliko ylhäällä turvallista, ja sitä paitsi pökertynyt varakreivi oli nyt hänen vastuullaan. Imperia ensitöikseen veti miehen jalat jalustimilta ja otti tästä tukevan otteen saadakseen miehen alas valtavan hevosen selästä, joutuen kyllä hieman temppuilemaan, ennen kuin onnistui siinä. Syvään henkäisten Imperia raahasi miehen sisälle huoneeseen, jossa kaikki muut olivat turvassa, joutuen jättämään miehen nojaamaan seinää vasten siksi aikaa, kun kävi taluttamassa miehen ratsun toiseen huoneeseen turvaan, pois edestä mikäli muiden pitäisi päästä kulkemaan.

Hoidettuaan miehen ratsun turvaan Imperia palasi takaisin sisälle ja henkäisi, ottaen vesileilin vyötäisiltään.
”Taistelu vaikuttaa olevan ohi, mutta on parempi pysyä sisällä ja odottaa muita. Haavoittuneita saattaa olla enemmän, en tiedä miten pahasti on käynyt”, hän kertoi muille huoneessa oleville samalla, kun tarkisti varakreivin vammoja. Imperia henkäisi ja kaivoi taskustaan nenäliinan, alkaen puhdistaa miehen haavaa ja samalla kasteli miehen kasvoja viileällä vedellä, jos mies vaikka palaisi kohtapuoliin tajuihinsa. Kunhan miestä ei olisi kolautettu liian kovaa, muistisairaana miehestä olisi vielä vähemmän hyötyä, kuin tavallisesti… Imperia henkäisi huolissaan, yrittäen arvioida, miten vakavan vamman miesparka oli päähänsä saanut.

KARAN

Taistelun tauottua Karan kiitti jumalia siitä, että oli itse hengissä ja kolhinut itseään vain vähän, hänen hevosensakin oli onneksi pysynyt myös tällaisessa tositilanteessa hyvin rauhallisena. Eihän heistä kumpikaan ollut tottunut missään suuressa taistelussa taistelemaan, Karan oli koulutettu olemaan Telemakhoksen turvana siltä varalta, jos matkalla joku rosvoporukka hyökkäisi tai joku hänen kateellisista äitipuolistaan olisi yrittänyt salamurhauttaa hänet. Mutta tällä retkellä heillä ei muutenkaan ollut kauheasti kokeneita sotilaita mukana ja koska useimmassa kuningaskunnassa oli ollut pitkään rauha, ei niillä kokeneimmillakaan ollut oikeaa kokemusta oikeasta sodasta. Telemakhos kuitenkin oli koulutettu juuri sellaiseksi sotilaaksi, mutta Karan oli silti huolissaan, tämä kun oli yksin Urumiyan prinsessan kanssa sellaista vihollismäärää vastaan, heidän kimppuunsa käynyt joukko oli ollut aika pieni vielä siihen loppuosaan verrattuna.

Kauaa Karan ei ehtinyt murehtia Telemakhosta tai edes ajatella menevänsä katsomaan, oliko hän kunnossa, kun muurilta huudettiin apua ja kun hän katsoi, niin gerosilainenkin sotilas oli loukkaantunut, kun tätä vietiin porttia kohti. ”Käyn katsomassa, mikä hätä muurilla on!” Karan ilmoitti nierdalesilaiselle sotilaalle, koska ei voinut jättää tätä yksin tähän, jos jotain vielä tapahtuisikin, ainakaan kertomatta mihin oli mennyt. Hän ratsasti muurille ja laskeutui Milon selästä juosten sitten muurille, jossa ei näyttänyt olevan enää juuri vihollisia(?). Mutta dehrahilainen prinssi huusi apua kovaan ääneen ja Karan katsoi tätä vain erittäin pettyneenä, miten tämä oli muurille ängennyt kun nimenomaan oli käskettyä pysyä poissa tieltä? Mutta sitten hän näki tämän henkivartija ja laittoi Dehrah-vihansa syrjään, Chatha oli kuitenkin alusta asti vaikuttanut ihan kunnon kaverilta. ”Tässä ollaan, rauhoitu nyt ihmeessä. Hyvä, hän on vielä ainakin hengissä…” Karan sanoi tarkastettuaan asian, mutta miehen verestä märkä selkä ei luvannut mitään hyvää. ”Viedään hänet alas parantajien luo.” Karan sanoi ja tarttui Chathaa toisesta käsivarresta ja odotti prinssin auttavan toiselta puolelta (?). Yhdessä he saivat tajuttoman ja loukkaantuneen miehen autettua portaita alas, hitaasti, mutta saivat kuitenkin. Portti oli vielä auki edellisen potilaan jäljiltä ja Karan ja prinssi saivat kannettua loukkaantuneen sotilaan sisälle. ”En tiedä vielä miten paljon muita on loukkaantunut, mutta tämä näyttää aika vakavalta.” Karan sanoi auttaessaan loukkaantunutta Chathaa peremmälle huoneeseen, jossa oli mahdollista saada jotain lääkintää.

OSCAR

Hetken odottelun jälkeen Imperia-neiti saapui hakemaan Sir Andréta näyttäen aika huolestuneelta, tai sitten pettyneeltä, tiedä häntä ja kummankin tunteen Oscar ymmärsi. Vaikka toki Sir André varmasti teki parhaansa pahassa tilanteessa ja olihan sotatilanne ollut paha, oli heidän onnensa, ettei hyökkäys ollut lopulta kestänyt kauaa. ”Kiitos neiti, vihollinen perääntyi, mutta vielä ei ole varmaa että kokonaan vai valmistautumaan uuteen hyökkäykseen.” Oscar sanoi myös pahoitellen, että joutui jättämään naisparan yksin pärjäämään loukkaantuneen miehen kanssa. Mutta hän palasi kuitenkin itse Sir Dorianin luo, koska tilanne oli vielä epäselvä eikä vielä kannattanut huokaista helpotuksesta, että he olivat selvinneet hyökkäyksestä.

DORIAN

Dorian katsoi kummissaan perääntyvien vihollissotilaiden perään, hän ymmärsi, etteivät viholliset olleet osanneet odottaa taikavoimia, mutta heitä oli sen verran iso armeija, että kyllä he olisivat hyvin voineet saada joukkonsa järjestykseen ja voittaa. Toki eiväthän he tienneet, että heillä oli vain kaksi perillistä käyttämässä elementtiaseitaan ja saattoivat epäillä uusia yllätyksiä, mutta perääntyminen näin pian hyökkäyksen alettua tuntui Dorianista vain täysin uskomattomalta. Hän oli saattanut pois päiviltä viisi miestä ennen vihollisen perääntymistä ja näki lunemarilaisen taluttavan gerosilaista sotilasta syrjään. Ei sinänsä yllättänyt. ”Olkaa valmiina, jos vihollinen vetäytyy vain järjestämään joukkojaan uuteen hyökkäykseen!” Dorian kuitenkin huusi muillekin, kun huomasi vilkaista muurille, jonne vihollinen oli lähettänyt lisäjoukkoja. Osa oli sieltäkin palaamassa alas ja joku huusi apua. Dorian nyökkäsi vastaukseksi vinemarilaiselle, joka lähti auttamaan, ei tässä nyt tällä hetkellä näyttänyt heidän osaltaan olevan hengenhätää ja muurilla selvästi vaikutti olevan. Hetken päästä Sir Oscar palasi. ”Miten pahasti hänen kävi?” Dorian kysyi. ”Tajuton, mutten nähnyt, että hän olisi kovin pahasti haavoittunut.” Sir Oscar vastasi ja se oli tietenkin hyvä, heillä ei ollut varaa menettää ketään, vaikka olisikin kyse gerosilailsesta leikkisotilaasta.

MARCELLA

Marcella odotti kauhuissaan pienen huoneen seinustalla, onneksi hänellä oli Imperia-täti mukana lohduttamassa, sillä tämä oli aivan kamalaa. Hän ei kestänyt kuunnella kauheaa meteliä ja huutoa ulkopuolelta, peläten, miten ulkona taistelevien kävisi. Miten muutama sotilas voisi mitenkään pärjätä sellaista armeijaa vastaan? Marcella ei ymmärtänyt miten se oli edes mahdollista elementtiaseiden avulla, etenkin kun vain kaksi perillistä pystyi hyödyntämään aseitaan. Marcella tunsi itsensä samalla niin turhaksi ja hyödyttömäksi, mutta samalla häntä hirvitti ajatus, että hänen pitäisi olla tuolla kaaoksessa taistelemassa. Ei hän halunnut oppia hallitsemaan asettaan, jos siitä seuraisi jotain niin kamalaa! Mutta ei hän voinut olla niin itsekäs ja hän tiesi, että vaikka hän hallitsisi aseen täydellisesti, kukaan täällä ei laittaisi häntä yksin tilanteeseen, jossa hän voisi olla vaarassa.

Kun joku huusi portilla apua, Marcella hätkähti Imperia-tädin poistuessa hänen viereltään. Hän katsoi kauhuissaan, kun Imperia-täti raahasi sisään hänen Herra Henkivartijansa! Voi laupias Kaikkivaltias! Mitä hän mahtaisi, jos hänen hengestään vastaava mieskään ei pysyisi hengissä edes ensimmäisestä taistelusta!? Kai hän selviäisi? Marcella tunsi pahoinvointia, vaikka Imperia-täti sanoikin taistelun alkavan olla ilmeisesti ohi. Kun täti meni hoitamaan jotakin asiaa saatuaan Herra Henkivartijan sisälle lepäämään, Marcella nousi ylös ja meni Hortencian luo, joka oli yksin rukoilemassa. Mitään sanomatta Marcella istui polvilleen ystävänsä viereen, sulki silmänsä ja risti kätensä ja alkoi myös rukoilemaan, että saisi edes muuta ajateltavaa ja ehkä sellaisen tunteen, että hän tekisi edes jotain hyödyllistä muiden hyväksi.

”Herra meidän Jumalamme,
iankaikkinen Kuningas, Kaikkivaltias ja Kaikkivoipa,
joka yksin vapaasta tahdostasi olet kaiken luonut.
Sielujemme parantaja ja vahvistaja,
sinuun toivonsa panevien turva,
rukoilen sinua ja hartaasti anon:
Karkota kaikki pahat voimat ja päästä niistä palvelijasi,
varjele meitä kaikilta vihollistemme hyökkäyksiltä ja juonilta.
Ihmisiä rakastava Jumala, Kaikkein korkein,
anna palvelijallesi auttava kätesi, ojenna käsivartesi ja vartioi ja varjele luotuasi.
Jotta suojassasi me kiittäen rukoilisimme Sinua:
Kun Herra on minun kanssani, en pelkää, mitä voivat ihmiset;
ja: En pelkää mitään pahaa, koska sinä olet kanssani,
koska sinä olet Jumala, minun turvani, väkevä Valtias, rauhan Ruhtinas.
Herra meidän Jumalamme,
pelasta palvelijasi ja varjele meitä kaikelta pahalta.
Kaikkein pyhimmän Maan lahjan valjastaneen, kunnioitetun Gianin,
Kaikkivaltiaan hyvän tahdon nykyisten välikätten ja kaikkien edesmenneiden pyhimysten tähden.
Iankaikkisesta iankaikkiseen.”

DAKARAI

Jonkun aikaa, mutta ei onneksi kuitenkaan kauaa Dakarain tarvinnut odottaa, kun paikalle saapui joku Tässä ollaan -kaveri, joka paljastui siksi vinemarilaiseksi Karan nimiseksi mieheksi, kun prinssi käänsi katsettaan tähän avun tarjoajaan. Prinssi olisi niin jokaiselle vinemarilaiselle vielä ties mistä velkaa, mutta nyt sillä ei ollut mitään merkitystä. Chatha oli kuitenkin ainoa heidän pienestä porukastaan, jonka Dakarai tiesi edes jotenkin. Ei hän nyt voisi sanoa tuntevansa Chathaa kovinkaan hyvin, mutta sillä ei nyt ollut merkitystä juuri nyt. Juuri nyt merkitystä oli vain sillä, ettei Chatha kuolisi, koska mitä hän muka oikeasti tekisi ilman Chathaa? Joten Vinemar-apu sai nyt kelvata. Pääasia, että sitä apua oli edes tarjolla, vaikka tuskin tämän Karankaan prinssin itsensä takia auttoi vaan lähinnä Chathan takia tai ainakin Dakarai oli saanut sen käsityksen jo vähän jokaisesta, ettei häntä hirveästi kaivattu. Toki, ei hän voisi syyttää siitä muita kuin itseään, koska vaikka hänet olikin kasvatettu tietyllä tapaa, ei kuningas ollut paikalla laittamassa sanoja hänen suuhunsa.

"Eihän Chatha kuole pois, eihän?" Dakarai panikoi, kun Karan tutki Chathaa tullen kyllä siihen tulokseen, että henki kyllä kulki vielä, mutta nimenomaan vielä! Entä, jos ei kohta enää kulkenutkaan?! Karan kuitenkin ehdotti toimintasuunnitelmaa, jonka mukaan olisi parempi viedä Chatha parantajien luo. "Niinniin... Aivan... Joo", Dakarai sai suustaan ja nousi samalla ylös koko pituuteensa Chathan veret käsissään ja olivat hihatkin jo ehtineet siihen jonkun verran sotkeutumaan. Dakarai otti Chathaa vapaaksi jäänestä käsivarresta kiinni Karanin otettua jo toisesta ja lähti sitten tämän kanssa kuljettamaan Chathaa portaiden kautta huoneeseen, jossa kaikki taistelusta poisjääneet olivat edelleenkin. Heidän lisäkseen se gerosilainen sotilaskin oli tuotu huoneeseen selvästi tajukankaalla, mutta ei prinssi nyt hirveästi muihin kiinnittänyt huomiotaan. Chatha saatiin kuitenkin huoneeseen ja Dakarai kovin odotti, että joku ammattitaitoisempi tulisi katsomaan Chathan tilannetta pitäen samalla tiukasti kiinni henkivartijansa kädestä, koska ei tahtonut menettää tätä. Eihän se mitään konkreettisesti auttanut, mutta ainakin Chatha oli vielä siinä ja käsi oli lämmin, joten hänen oli pakko olla elossa. Olkoonkin, ettei se kuolonkankeus nyt muutenkaan sillä sekunnilla tullut, kun ihminen kuolisi, mutta toi se lämpö silti lohtua... ainakin hieman, vaikka olihan tämä aika lohdutonta. Haava näytti pahalta... joten mitä, jos- EI! Dakarai ei halunnut edes ajatella pidemmälle! "Älä pliis kuole... Chatha..." Dakarai supatti itsekseen tuntien hieman silmiensä vetistyvän, koska ei voinut olla ajattelematta pahinta, vaikka kovin sen itseltään yrittikin kieltää.

AMETHYST

Oli kauhean turhauttavaa istua sisällä huolehtimassa Telemakhoksen ja Karanin ja Cainen ja kaikkien voinnista, mutta kyllä Amethyst tiesi, toisin kuin joku Daksu, että hänestä oli enemmän harmia taistelussa, kuin mitään oikeaa hyötyä. Kun ulkoa alettiin raahata haavoittuneita sisälle, Amethystin violetit silmät poukkoilivat tarkasti jokaisessa, joka ovesta astui sisään. Gerosilaisen sotilaan jälkeen sisälle saapui Karan… ja kun Ame sai huokaista helpotuksesta ymmärtäessään, ettei Karan ainakaan tuonut Telemakhosta sisälle haavoittuneena, ymmärsi hän ketä sisälle oltiin tuomassa. Ame valahti kalpeaksi ja vinkaisi kauhusta nähdessään Chathan, kiirehtien Karanin ja Chathan luo edes välittämättä prinssistä.

”Chatha…”, Ame henkäisi järkyttyneenä nähdessään miehen vammat, kääntyen katsomaan saman tien ympärilleen. Cainella oli se miekka, jolla toinen oli parantanut dehrahilaisen idiootin jalan, mutta Caine oli mennyt ulos muurille… Amethyst palautti kiireesti huolestuneen katseensa ensin Karaniin ja Chathaan, ja sitten Daksuun, joka näytti tuhertavan itkua Chathan vierellä. Niin siinä kävi, kun sotki muiden suunnitelmat eikä ajatellut… mutta ei hänellä nyt ollut aikaa edes vinoilla typerälle prinssille asiasta.
”Daksu, kato ylös, keskity. Caine voi auttaa, mee ettimään se! Etkä nyt ala vääntää vastaan, meillä ei oo aikaa mihinkään naiset on liian alhasia antamaan sulle käskyjä-vänkäämiseen, meet ja etit Cainen tai Chatha kuolee, okei?”, Ame sanoi, tällä kertaa oikeasti täysin vakavana. Vaikkei hän pitänyt dehrahilaisesta mulkusta, Chathasta hän ihan oikeasti piti ja Daksu oli tähän mennessä aiheuttanut pelkkää harmia, niin nyt toinen voisi kerrankin ehkä olla hyödyksi ja Cainen löytäminen oli sen verran helppo tehtävä, ettei toinen ehkä voisi möhliä sitäkin.

DAKARAI

Dakarai ei jaksanut hirveästi huomioida Amethystin paikalle tunkua, eikä kyllä nyt todellakaan jaksaisi myöskään mitään muka niin näppäriä näpsäytyksiä naiselta. Että olkoot Dakarain puolesta siinä, mutta kunhan olisi hiljaa. No ei nainen hiljaa osannut olla, mutta tällä kertaa se mitä toinen sanoi, olikin ihan asiaa. Dakarai oli rytäkässä täysin nimittäin itse unohtanut sen, että Cainellahan oli ollut se mahtiase, joka oli tehnyt prinssinkin jalasta taas jalan, joten ehkä sillä aseella pystyisi parantamaan myös suurempia vammoja. "Okei... Se kuulostaa ihan suunnitelmalta", Dakarai vastasi niiskaisten ja pyyhki sitten hieman silmiensä alusia. No se oli virhe, koska samalla hän onnistui tahrimaan naamaansakin vereen.

Prinssiä ei kuitenkaan tarvinnut tällä kertaa kahdesti käskeä, kun hän sitten nousi ylös. "Älä pliis kuole poissaollessani", Dakarai sanoi tajuttomalle Chathalla tai lähinnä toivoi, ettei niin tapahtuisi. Mutta sen mahtiaseen olemassaolo kyllä varmasti pelastaisi tilanteen tai sitäkin Dakarai lähinnä toivoi. Ensin Caine kuitenkin pitäisi löytää, joten Dakarai astui ulos huoneesta. "Caine? Onko kukaan nähnyt Cainea?" Dakarai huhuili katsellen ympärilleen huomaten nyt vasta ensimmäistä kertaa samalla, että portin yhteydessä oli toinenkin huone. Ehkä Caine olisi siellä? Enempää miettimättä Dakarai meni ovelle ja vetäisi sen auki, mutta siellä olikin vain hevosia. "AnkzuVankzu!" Dakarai ilahtui edes hieman hevosensa näkemisestä. "Voi minä jo luulin, että sinulle olisi tehty jotain kamalia hirveyksiä, mutta olet elossa ja yhtenä kappaleena", Dakarai huokaisi helpotuksesta mennen kuitenkin samalla katsomaan, että olihan ori kunnossa. Kaikki näytti olevan hyvin ja jopa Dakarain omaisuus näytti olevan vielä olemassa. Edes jotain hyvääkin, mutta ei tämä kyllä Chatha-huolta siltikään helpottanut ja Caine oli edelleenkin hukassa. Miten sellainen punapää muka voisi minnekään kadota?

Dakarai joutui nyt kuitenkin tällä erää hyvästelemään ratsunsa, koska Caine pitäisi löytää edelleenkin, joten hän asteli ulos huoneesta ja sulki oven perässään. "Caine, tule esiin!" prinssi huusi jääden sitten pälyilemään ympärilleen ja odottamaan, koska kyllä Cainen olisi pitänyt se kuulla. Sen verran kantava Dakarain ääni kuitenkin oli ollut, että ainakin tässä lähistöllä olevat sen olisivat kuulleet. Mitään ei kuitenkaan tuntunut tapahtuvan ja Dakarai alkoi turhautumaan. Joen vierustaa kulkien Dakarai kuitenkin kyykistyi sen ääreen, jotta saisi pestyä edes kätensä ja kasvonsa Chathan verestä. Samalla hän kääri valkoisen paitansa hihoja ylemmäs, ettei hihojen verisyys näkyisi niin kovin. Harmi kuitenkin, että se paljasti hänen vasemmassa ranteessaan olevan dehrahilaisten harrastaman polttomerkkauksen. Dakarai ei tykännyt moisen hirvityksen esittelystä, ellei ollut aivan pakko, mutta häntä inhotti paidan verinen kunto eikä tässä nyt ollut aikaa mitään paitoja alkaa vaihtelemaan. Caine oli hukassa edelleenkin ja Chatha taisteli hengestään sisällä! "Lupaan opetella käyttäytymään ja tottelemaan paremmin, mutta tule esiin... ole kiltti", Dakarai yritti maanitella Cainea esiin, mutta ihan tosi. Kai Caine nyt olisi jo tässä, jos edes olisi paikalla. Mutta mihin Caine muka yksin olisi mennyt? Ei siinä olisi mitään järkeä. Oliko Cainekin siis jossain täällä loukkaantuneena ja tajuttomana? Olisiko Caine oikeasti voinut pudonnut muurilta? Mutta ei putoamisen merkkejä ollut näkynyt ja silloinhan Caine olisi tässä. Ei häntä maakaan olisi silloin nielaissut.

GALENA

Olosuhteiden puitteissa Galena oli valmistautunut parhaansa mukaan mahdollisiin loukkaantumisiin. Hän oli hakenut lääkintälaukkunsa ja tarvikkeensa ja tehnyt valmisteluja muutenkin, sillä puuhastelu sai odottelun tuntumaan hieman siedettävämmältä ja Galenan täytyi pysyä rauhallisena sitten, jos potilaita alkaisi ilmaantua paikalle. Ensimmäinen potilas ei onneksi ollut loukkaantunut kovin pahasti, häntä oli ilmeisesti vain lyöty päähän sen verran kovaa, että tältä oli lähtenyt taju, joten Galena otti valmiiksi päänsärkyä ja mahdollista sekavuutta helpottavia rohtoja esille. Hieman häntä huolestutti, ettei mies ollut herännyt vielä, vaikka haavat oli hoidettu ja tämän otsaa pyyhitty kostealla pyyhkeellä.

Galena ei kuitenkaan ehtinyt miettiä asiaa tarkemmin, kun seuraavaa potilasta tuotiin paikalle ja tämä vaikutti sen verran akuutimmalta, että Galena siirtyi välittömästi tajuttoman ja haavoittuneen miehen luo. ”Imperia, yrittäkää vielä kylmää vettä ja kevyesti ravistella miestä ja puhua hänelle, jotta hän palaisi taas tajuihinsa.” Galena pyysi maagitoveriaan huolehtimaan oman maansa sotilaasta ja keskittyi sitten dehrahilaiseen. ”Voi sentään.” Hän huokaisi katsoen miehen veristä selkää. Prinssin itkun tuhertaminen ei erityisemmin helpottanut Galenan työtä ja hän oli itse jo käskemässä prinssiä pois tieltä, mutta hänen toinen maagiystävänsä tuli onneksi hätiin ja antoi prinssille tekemistä.

Vinemarilaisen sotilaan avulla Galena sai riisuttua varovasti mieheltä haarniskan ja vaatteita pois edestä sen verran, että näki miten paha haava oli. Kun mies oli saatu makaavaan ja tuettua hyvään asentoon, Galena pyysi miestä hakemaan soihdun tai kynttilän tai jotain mistä saisi valoa ja alkoi sitten pestä haavaa verestä nähdäkseen miten pahasta haavasta oli kyse. Ei se hyvältä näyttänyt, haava oli aika pitkä, muttei onneksi kauhean syvä, mutta vuosi silti verta huolestuttavan paljon.

IMPERIA

”Voi hyvä ihme, peikkoseni, ethän sinä nyt ensimmäisessä taistelussa voi kuolla”, Imperia henkäisi turhautuneena, kun mies ei tuntunut heräävän. Hän oli puhdistanut parhaansa mukaan tämän haavan, eikä se näyttänyt niin pahalta, etteikö miehen olisi pitänyt jo herätä… Imperia huokaisi, vilkaisten hieman Galenan suuntaan kuullessaan tämän puhuvan hänelle.
”Tietysti, kyllä minä hänestä huolehdin, keskittykää te siihen poikaparkaan”, nainen lupasi hellästi, kääntyen takaisin oman sotilaansa puoleen. Hän joutui poistumaan hakeakseen kulhon ja kylmää vettä, jonka palattuaan kaatoi herra varakreivin kasvoille.

”Kas niin, herätys herraseni”, Imperia puheli lempeästi miehelle samalla, kun yritti hieman ravistella miestä hereille. Hän oli hieman huolissaan miehen tilasta, mitä jos miehelle olisi käynyt pahemmin? Mitä hän sanoisi prinsessa Marcellalle, jos tytön henkivartija kävisi heille hyödyttömäksi pahemman vamman takia, pitäisikö heidän lähettää mies takaisin Gerosiin?
”Peikko, herätys! Tässä on ihan tarpeeksi huolehtimista ilmankin!”, nainen henkäisi turhautuneena ja huolissaan, ja loiskautti vettä uudelleen miehen kasvoille.