GILDOMERA osa 1 luku 1

IMPERIA

Imperia oli kiirehtinyt prinsessansa sekä tämän ystävättären ja herra henkivartijoiden perään näiden lähdettyä tornista, varmistellen matkallaan alas monta kertaa, ettei ollut unohtanut mitään torniin. Hänellä oli tapana tehdä sellaista, ja olisi ikävää joutua juoksemaan näitä portaita useammin ylös ja alas jonkin kristallin vuoksi.

Imperia tupsahti ulos muiden perässä, ennen kuin edes ymmärsi sen, hyvä kun hän ei kompastunut kynnykseen. Hän kohotti suuret, harmaat silmänsä prinsessaansa kuullessaan tämän puhuvan, hymyillen oitis pirteästi.
"Tietenkin, Teidän korkeutenne!", Imperia helähti iloisena.
"On varsin viisasta pukeutua parempiin matkustusvaatteisiin, ja myös minun on ehkä parempi toimia niin", Imperia myönsi, vaikkei hänellä niin kiire ollutkaan. Toki hänen kaikki vaatteensa olivat suhteellisen matkustuskelpoisia, mutta ehkä hän olisi turhan huomattava näin vaaleassa mekossa, jos he lähtivät liikkeelle illalla... kyllä Imperia luotti magiaansa, mutta ei hän nyt aikonut vaarantaa prinsessa Marcellaa liian vaalealla mekolla! Imperia vei katseensa herra henkivartijaan, pudistaen hieman päätään.
"Älkää te huolehtiko siitä, prinsessa Marcella on viisas tyttö. Ja siksihän minä täällä olen", Imperia naurahti pirteästi, ollen jo lähdössä, kun tajusi sitten prinsessa Marcellan kysyneen mitä lunemarilainen prinsessa aikoi tehdä.


Imperia vilkaisi hieman varoen lunemarilaista prinsessaa, hän kyllä piti nuoresta Hortenciasta kovin, mutta lunemarilaisena molemmat, niin prinsessa kuin tämän nuori henkivartija olivat hyvin epäileväisiä magian suhteen. Sen vuoksi Imperia yritti parhaansa pitää hieman turvallista väliä kumpaankin, hän ei tahtonut vaivata kumpaakaan läsnäolollaan liiaksi.
"Voisin tulla avuksenne, mikäli sallitte. Olemme jo sir Oscarin kanssa hoitaneet lähes kaiken tarpeellisen, eikä minun tarvitse vaihtaa vaatteitani ennen lähtöämme. Jos se vain sopii teille?", Hortencia vastasi kohteliaasti, niin ystävällinen ja tunnollinen nuori neiti. Imperia oli huomannutkin, että lunemarilaisten matkatavarat olivat olleet jo valmiina pakattuina hyvissä ajoin ennen kokousta, ei heidän kai tarvinnut enää kuin valmistella ratsunsa?

"Sinä voisit sillä välin käydä katsomassa hevoset siihen kuntoon, että ne ovat lähtövalmiina ja pakkauksia vaille valmiit, ennen kuin lähdemme, vai mitä?", Imperia helähti ystävällisesti herra varakreiville, vieden katseensa sitten prinsessa Marcellaan.
"Jos menen auttamaan prinsessa Marcellaa ja neiti Imperiaa, voisit ehkä käydä myös tarkistamassa hevoset, Oscar?", Hortencia ehdotti hänen jälkeensä, hymyillen hieman henkivartijalleen. Imperia odotti myös Lunemarin prinsessan heidän mukaansa, lähtien kummankin kanssa erittäin iloisesti takaisin leiriin. (?)

OSCAR

Oscar oli seurannut kokouksen jälkeen vaiti prinsessoita ja antanut heille tilaa keskustella keskenään ja nyt ilmeisesti prinsessat olivat menossa valmistautumaan vielä paremmin matkaa varten, onneksi prinsessa Marcellalla oli naispuolinen apulainen mukana, niin maagi kuin olikin. Imperia-neiti oli sangen herttainen naisihminen eikä kauheasti vastannut käsitystä mikä Oscarilla oli maageista ja gerosilaiseksikin hän oli hiukan erikoinen, mutta ei missään pahassa mielessä. Oscar hymyili Hortencialle. ”Tietenkin, olin muutenkin aikeissa tehdä niin, kunhan aika sallisi.” Oscar sanoi ja ennen neitien poistumista kumarsi Hortencialle ja prinsessa Marcellalle (?) ja lähti sitten Andrén kanssa kohti talleja ja hevosaitausta (?).

GODOFRÉDO

"Huek-hehhehhahhehhe! Olemme niin iloisia että olet ystävämme, Dorian!" Godofrédo sanoi kun sai vihdoin naurunsa tornin ulkopuolella loppumaan. Mikä vitsin veistäjä tuo mies olikaan! "Rakas Dorian... Pitäisikö... Huek-huek... Pitäisikö meidänlyhentäähiuksiaaahhhahhah huek!" Godofrédo alkoi taas nauramaan, olihan hän itsekin kovin vitsikäs! Hän lähti naurusta hytkyen hyllymään leiriä kohti odottamatta Dorianin reaktiota - hänelle oli nimittäin tullut muiden valmistelut nähtyään mieleen uusi jäynä jolla ilahduttaa uusia ystäviä.

CAINE

Caine vilkaisi mekkoa ja sitten Inaria. ”Työhä selvää porukkaa ootte!” Hän ihasteli, miten tavattoman käytännöllinen vaate! Heillä oli tapana käyttää rannesuojuksia hihan päällä, jotta pitkä hiha ei ollut jousiammunnassa tiellä, mutta se toki hidasti riisumista ja moista hätätilannetta hän ei olisi tullut edes ajatelleeksi.

Caine virnisti inarin sanoille vaikkei ollut vaarma, yrittikö hän loukata vai olla kohtelias, Urumiyan kulttuuri oli niin erikoinen, ettei Caine oikein ikinä tiennyt, että oliko se kehu, kun häntä verrattiin urumiyalaisiin miehiin… Kotona isä aina uhkasi lähettää hänet Urumiyaan, jos ”tuo pelleily ei ny lopu”, mutta Cainehan oli aina vain innostunut, että loistavaa, hän menisi heti pakkaamaan. No hän ei jaksanut vaivata päätään asialla.

Toinen asia mitä Caine ei ollut tullut ajatelleeksi, oli nimi… Kun Inar pelkäsi kutsuvansa häntä vahingossa siskonsa nimellä. ”No et sie varmaan voi minnuu Caineksikaan kutsua jos tarve vaatii, ko ei tiiä mite hyvin viholline tietää keitä myö ollaan.” Caine huomautti, vaikka tuskin heidän tarvitsisi puhua ja ehkä vihollinen ei tietäisi heidän nimistään oliko se miehen vai naisen nimi, mutta kun ei tiennyt tiesivätkö täkäläiset vihulaiset vain prinssi Dakarain vai oliko heillä tietoa muistakin.

Caine kääntyi Inarista kuitenkin Pestvaan, joka kuvaili naisellista tuoksuaan hyvin erikoisin sanavalinnoin. Caine vei leikillä käden nenälleen. ”Hyi että sie oot kuvottava! Ja mie ny oon tottunu ko hyvä jos Caenezhissa normaalisti käydään pesulla kerran kuussa, talvel hyvä jos ees keskitalvenjuhlana!” Hän naurahti Pestvan murehtiessa millä peittäisi hajunsa. ”Kuule ei taia sinnuu kukkaset paljoo ennää pelastaa.” Caine naurahti, mutta toki Pestva oli ihan aiheesta huolissaan. ”Mitä jos alottaisit ihan vaan käymällä pesulla ja pesemällä hikihaisuvaatteesi, kyl ne näin kuumalla säällä auringos nopeesti kuivuu. Työtähä siun saamisessa ”salonkikelposeks” on mut jostai pitää alottaa.” Caine ehdotti, ei hänkään nyt osaisi olla niin hieno neiti kuin Gerosin prinsessa, että Gerosin salonkeihin tai saleihin heitä tuskin päästettäisiin, mutta ehkä he pääsisivät siihen kuntoon, että he pääsisivät Dehrahin portista sisään, kun se tässä oli päämääränä.

ANDRÉ

Imperian mukaan Andrén ei tarvinnut olla huolissaan prinsessa Marcellan lepäämisistä ja vedenjuonneista, koska olihan prinsessa varsin viisas tyttö. "Ilman muuta, en minä muuta odottanutkaan, mutta halusin vain mainita asian ääneen varmuuden vuoksi", André vastasi. Ei hän sille ollut mitään mahtanut, varsinkaan silloin, kun oli aidosti huolissaan jostakusta. Se vaan täytyi silloin ilmaista ääneen. André tiesi kyllä, että prinsessa oli fiksu tyttö ja ymmärsi ja tiesi itsekin, mutta silti. No onneksi Imperia-neiti oli menossa kuitenkin mukaan. André yritti itsekin hieman rentoutua, vaikka olikin melko vakavanpuoleinen tapaus.

Prinsessa Hortencia oli loppujen lopuksi myös menossa Imperia-neidin ja prinsessa Marcellan matkaan, mikä tarkoitti sitä, ettei prinsessa jäisi yksin, jos André ehdottaisikin hevosien kuntoon laittamista sir Oscarille. Tosin sitä asiaa Imperia-neitikin jo pohti ääneen, että André tosiaan voisi mennä hoitamaan asiaa. "Juuri sitä olikin jo ajatellut", André vastasi hymyillen hieman, ettei näyttäisi niin vakavalta kaiken aikaa. Oscarillekin ehdittiin jo prinsessa Hortencian toimesta ehdottaa asiaa, joten Andrén ei sellaista enää tarvinnut erikseen ehdottaa. Ilmi kävi myös, että niin mies olisi muutenkin ollut aikeissa tehdä. André kumarsi joka tapauksessa myös kohteliaasti prinsessoille ennen poistumistaan Oscarin kanssa kohti hevosia.

"Olipahan sekin kokous... En ole ennen todistanut vastaavaa kaaosta ja yhtä montaa katastrofia ja moukkamaisuuden ilmentymää yhden kokouksen aikana. Onneksi sieltä selvittiin elossa", André taivasteli ääneen Oscarille kävellessään kohti aitausta.

INAR

Inar ei oikein jaksanut käsittää sitä, miksi mekkojen oiti olla niin epäkäytännöllisiä muissa maissa. No, Caenezhissa nyt oli kai asiat kaikista parhaiten Urumiyan lisäksi, mutta muissa maissa naiset eivät joutuneet kauheasti kai taistelemaan. No, pääasia, että mekko kelpasi Cainelle. Cainen ottaessa huomioon sen, ettei hän voisi kutsua toista Caineksi mikäli viholliset sattuisivat tietämään heidän nimensä, Inar kurtisti kulmiaan mietteliäänä. Toinen oli oikeassa...
"Totta", hän myönsi hieman ajatuksissaan miettiessään, mitä moiselle asialle tehtäisiin. Cainen oli kuitenkin tarkoitus esittää tyttöä, ja nyt oletettavasti urumiyalaista sellaista, joten pitäisikö toiselle keksiä varmuuden vuoksi valenimi?

Inarin ajatukset kuitenkin keskeytyivät, kun hän kuuli Pestvan kauhistelevan omaa hajuaan. Hän vei katseensa takaisin Pestvaan ja Caineen, pudistaen päätään huvittuneena naisen touhuille.
"Haiset varmaan pahemmalta kuin jurtta, jossa keitetään myskihärkävillaa loppukeväästä", Inar virnisti hieman, miltein nauroinin Cainen kauhistellessa miten ällöttävä Pestva oli. Siinä kumpikin oli oikeassa, että kaksikon hikoilulle oli tehtävä jotain.
"Jos te molemmat menette pesulle, ennen kuin pyydetään yhtään ketään noista hienohelmoista apuun. Ne pyörtyvät vielä, jos haistavat Pestvan", Inar hymähti huvittuneena.

"Kyllä sinä ehdit pakata senkin jälkeen... en minä tiedä, saako meistä sellaisia naisia, kuin... mitä nuo muut, mutta jos yritetään kuitenkin", Inar naurahti. Kyllä tässä oli vielä aikaa valmistautua ennen iltaa, joten helpostihan Pestva voisi vaatteensa pestä ennen lähtöä. Aurinko nyt kuivattaisi varmaan kalankin syömäkuntoon, jos porottaisi tuota vauhtia.

OSCAR

Neitien poistuttua Oscar katsoi vielä hetken heidän peräänsä, huolissaan mutta samallaan helpottuneena siitä, että Hortencialla ja Marcellalla oli toisensa, se helpotti varmasti kummankin prinsessan oloa täällä. Sai nähdä miten he tulisivat toimeen Urumiyan prinsessan kanssa… Mutta hän antaisi heille nyt omaa aikaa. Oscar kääntyi, vei mustan sulkakoristeisen hatun päähänsä ja suoristi univormunsa takkia ja lähti Andrén kanssa talleille vanhemman sotilaan päivitellessä aikaisempaa kokousta. ”Olen kanssanne samaa mieltä Sir, mutta olihan se oletettavaa, että jotain tällaista tapahtuisi kun niin monta ei niin sivistynyttä kulttuuria laitetaan samaan tilaan neuvottelemaan yhteisistä asioista. Lisäksi perilliset ovat nuoria ja kokemattomia.” Oscar vastasi, mutta ymmärsi kyllä, oli hänkin järkyttynyt moisesta moukkamaisuudesta vaikka olikin osannut varautua moiseen.

PESTVA

Pestva näytti Inarille kieltä tämän mainitessa hienojen naisten pyörtyilyn. Onneksi tornin kokoushuone oli ollut niin suuri että hän ei ollut ehtinyt tukahduttaa koko poppoota! Hän kaivoi esiin satunnaisen, vihertävän tunikan ja päätti sen olevan ihan tarpeeksi hyvä tehtävää varten, sekä pienen saippuapalan. "Dehrahin prinssi oli kyllä niin epämääräinen tapaus, etten yhtään ihmettelisi vaikka vartijat ihastuisivat meihin ikihyviksi ja jättäisivät hienohelmat oman onnensa nojaan! Ahhahhaa!", hän vastasi Inarin huoleen. Eihän miehistä ikinä tiennyt mitä ne oikein ajattelivat pienissä päissänsä, parat!

Pestva nousi seisomaan, venytteli itseään taas niin korkeaksi kuin pystyi, ja haukotteli. "Onko sinulla pyykkiä, Inar? Voin pestä Caine sinultakin jotain joutessani", hän sanoi ja alkoi miettimään pesusankoa. Kyllä kai jollakulla mukavalla laaksolaisella olisi sellainen lainattavaksi!

ANDRÉ

Oscar kertoi myös olevansa samaa mieltä äsken todistetusta kummajaisten kokouksesta, mutta samalla se oli ollut odotettavissa oleva asia. "Niin, olette kyllä oikeassa... Se oli olettavissa oleva seikka. Olisihan se tietenkin pitänyt osata aavistaa, ettei kulttuurien yhteentörmäykseltä olisi voinut mitenkään välttyä. Mutta silti... Oli selvästi väärin olettaa, että edes käytöstavat olisivat hallussa, vaikka nuoriahan he toki ovatkin", André sanoi, koska vastaavaa hän ei ollut koko 36-vuotisen elämänsä aikana ikinä kohdannut. Mutta tietenkin, se johtui suurimmaksi osaksi kulttuurista ja miten kukin perillinen oli oman maansa tavat oppinut. Mutta harmi se silti oli, etteivät kaikki maat käyttäneet aikaa edes käytösetiketin tai vieraskoreuden opettamiseen jälkikasvulleen. Tai edes siihen, että osaisivat esittää sivistynyttä maiden välisissä asioissa, vaikka oikeasti olisivat pellossa kasvaneet. Olkoonkin, että Andrén ymmärryksen mukaan Dehrah oli hyvin eristäytynyt maa kaikista muista, ettei se muuri siltä osin mikään koriste suinkaan ollut. Mutta eivät kai sen maan vaikuttajat tosissaan kuvitelleet, etteivät joutuisi olemaan ikinä muiden maiden kanssa tekemisissä? No mitä ilmeisemmin luulivat ja se oli virhe. "Minua vain hirvityttää millainen tästä reissusta tulee, kun ensimmäinen kokouskin oli jo yksi tuskien taival", André lisäsi vielä perään, mutta niin hirvitti varmasti muitakin ja he olivat vasta aloittaneet matkan... Tai eivät oikeastaan olleet vielä sitäkään tehneet ja nyt jo oli tällaista.

CAINE

Caine ei ollut ikinä ollut jurtassa, jossa keitettiin myskihärkävillaa eikä edes tiennyt mikä oli myskihärkä, mutta tuskin lammas, mutta osasi kuvitella, ettei nyt puhuttu mistään kovinkaan hyvältä tuoksuvasta. ”Valitettavast siel saattaa ol dehrahilaiste sijaa xernasilaisii ja muita joien hajutottumuksist ei oo mitää tietoo, joten turha ottaa riskiä. Senkää varaan ei voi laittaa, et ne pyörtyis meiän lemuun.” Caine huomautti Pestvalle, vaikka ei voinut kiistää Dehrahin prinssin omituisuutta. Mutta omituisia täällä oli Cainen mielestä lähes kaikki urumiyalaisia lukuun ottamatta.

Inar oli sitä mieltä, että he voisivat viedä ihastuttavat tuoksunsa muualle ja Pestva alkoikin miettiä pyykin pesua. ”Toki, jos sie pyykkäät. Mie vihaan pyykkäämistä, ja nii varmaan aika moni muuki caenezhissa, mitä vaatteitten kunnosta ja hajusta voi mitään päätellä…” Caine myönsi, hänen ei vain onneksi tarvinnut tehdä sitä itse, äiti tai joku aputyttö hoiti pyykit yleensä. Caine sanoi ja meni kaivamaan omista tavaroistaan kaiken sellaisen, mikä nyt ehkä olisi pesemisen arvoista. Hän oli onneksi sen verran tajunnut, että vaikka saippuat ja pesuvasut olivatkin jääneet matkasta, niin oli hän pyykkejä varten tajunnut ottaa erillisen pussin, niin ne oli helppo kaivaa tavaroista. Hän oli vain yksinkertaisesti unohtanut, että nekin olisi voinut hoitaa, mutta toki hän sysäisi ne jonkun muun vastuulle, jos tilaisuus vain tulisi. ”Mennään sitten, niin ei järkytetä hieno neiti Inarin nenää tämän enempää sulotuoksuillamme!” Hän naurahti ja viikkasi lainamekkonsa matkatavaroittensa päälle, Inar vaikutti sen verran siistiltä eikä mekko näyttänyt siltä, että kaipaisi pesemistä. Cainellakin alusvaatteet olivat ne, jotka yleensä olivat pesun tarpeessa, mutta nyt täällä oli niin kuuma, että hän oli läpi märkä hiestä.

OSCAR

Andrén huoli oli ymmärrettävää, tehtävä ei ollut helppo muutenkaan ja vielä vaikeampaa se oli tällaisella ryhmällä, jossa ei ollut luottamusta. ”Minua huolettaa eniten Dehrah ja sen tilanne… Sir Chatha vaikuttaa ihan järkeä ymmärtävältä, mutta asemaan nähden kauhean epävarmalta. Ja hänen prinssinsä käyttäytyy kuin uhmaikäinen lapsi, ei mitään arvokkuutta saati muiden kunnioitusta.” Oscar lisäsi vakavana pudistaen hiukan päätään. Dehrah tarvitsi varmasti eniten apua, mutta se saattaisi olla heti alussa liian suuri koettelemus ja heidän jo valmiiksi riitaisa ryhmänsä voisi hajota pahemman kerran. ”Mutta meidän on vain luotettava kaikkivaltiaan johdatukseen, Dehrah on ensimmäinen maa, joka täytyy pelastaa, jotta sen sairaus ei pääsisi muihin maihin ja vaikka se mahdottomalta tuntuukin, meidän on uskottava, että tarpeeksi vahva tahto pelastaa Gildomera, auttaa meidät tästä ensimmäisestä koettelemuksesta yli.” Oscar jatkoi vahvasti, he olisivat taistelussa vieraassa pakanakuningaskunnassa mutta hän tahtoi uskoa, että siellä sivistymättömyydenkin keskellä olisi jotain hyvää, minkä puolesta taistella. Ja ainakin Dehrahin kansa tarvitsi apua kipeästi.

ANDRÉ

"Niin, Dehrahin tilanne on kyllä hyvin huolestuttavalla tasolla ja jotainhan sille on tehtävä. Valtaa pitävä puoli vaikuttaa itsekkäältä ja menetetyltä tapaukselta, mutta viattomat joutuvat heistä ja sodasta kärsimään eniten. Olisi julmaa vain hylätä heidät", Andrékin pohti Dehrahin huolestuttavaa tilannetta. Olihan André jokseenkin tietoinen Dehrahin tavoista, muttei silti ollut olettanut asioiden olevan ihan niin pahasti vinksallaan. Mutta Oscar puhui ainakin sir Chathan kohdalla asiaa ja sekin antoi ainakin hieman toivoa muuten epätoivoiseen tehtävään. Chathankin oli oltava arvostettu, kun oli tosiaan päässyt prinssin henkivartijaksi. Tuskin siihen rooliin Dehrahin kaltaisessakaan maassa ketä tahansa puoskaria oltaisiin otettu, jos vaihtoehtoja oli muitakin. Tai mistä André varmasti sitä voisi sanoa, mutta näin hän ainakin kuvitteli. Sen verran tiukkasääntöiseltä maalta Dehrah vaikutti. Mutta jos sir Chathakin osasi käyttää aivojaan, ehkä kaikki siinä maassa ei ollut läpimätää.

"En kuitenkaan voi syyttää sir Chathaa epävarmuudesta siinä maassa. Siellä saa varmasti olla hyvin varpaillaan itseään ylempien seurassa, mutta olette oikeassa, sir Chatha vaikutti hyvin epävarmalta asemaansa nähden", André myönsi lopulta asian kääntyessä vielä siihen kovanonnen prinssiin ja miten lapsellisesti ja julkeasti se poika oli käyttäytynyt. André huokaisi syvään. Todella syvään. Voi, häntä niin hävettäisi, jos hänen poikansa käyttäytyisi samalla tavalla kuin se prinssiksi itseään kutsuva kuvatus. "Olisin itsekin kuvitellut, että prinssiä olisi edes sen verran valmennettu tällaiseen tilanteeseen ennen kuin laitetaan vain matkaan, mutta ilmeisesti ei enkä tiedä ketä tästä pitäisi eniten syyttää", André huokaisi epätoivoisena. Olihan prinssi nuori ja käyttäytyi varmaankin niin millaisen tapakasvatuksen olikin saanut, mutta kai poikaparalla nyt olisi edes jonkunlainen käsitys ollut?

Oscar kehotti kuitenkin luottamaan kaikkivaltiaan johdatukseen, vaikka Dehrahin pelastaminen mahdottomalta saattoi tuntuakin. Mutta heidän olisi vain uskottava prosessiin ja oltava vahvoja jopa mahdottomuuden edessä. "Olette oikeassa ja eihän tässä itkut markkinoilla auta. Ja jostainhan se on tietenkin aloitettava. Eiköhän tästäkin selvitä, jos olemme vain tarpeeksi vahvoja", André vastasi päättäväisesti. Hän ei ollut luovuttaja ja olisi typerää luovuttaa ilman, että he olisivat edes vielä mitään ehtineet tehdä. Eivät he edes olleet vielä Dehrahissa. André ei kyllä antaisi tämän vavisuttaa uskoaan ja haluaan pelastaa Gildomera vihollisen kynsistä! Hän oli muutenkin tullut jo tänne asti. Enää ei ollut tarkoitusta todellakaan kääntyä takaisin kuin mikäkin pehmeäluinen vetelä lurjus!

INAR

"Kiitos Pestva, pärjään kyllä", Inar hymähti, kun nainen suostui kaikesta huolimatta peseytymään, ennen kuin he alkaisivat edes miettiä mitään viaton-neito-leikin harjoittelua. Inar pyöräytti vähän silmiään Cainen sanoille, virnistäen vähän.
"Mitäs juoksette kilpaa tällaisella säällä", Inar naurahti, antaen kaksikon keskittyä pyykkeihinsä sillä välin, kun hän jatkoi vaatteiden vaihtoa.

"Ehkä keksin sillä välin jonkun nimen sinulle, ettei tarvitse huolehtia siitäkään", hän kuitenkin lisäsi Cainelle, vetäen vihreän paitansa pois. Hän vaihtaisi housunsa vielä hieman huomaamattomimpiin, mustiin housuihin, ne eivät kuitenkaan näkyisi niin selkeästi tummanvihreän mekon alta. Inar ei ollut tottunut ajattelemaan, että sotasuunnitelmassa piti yrittää näyttää mahdollisimman vähän uhkaavalta, mutta järkensä kai oli siinäkin... kyllä Inar tiesi, etteivät naiset olleet muualla Gildomerassa samassa asemassa, vaikka hän unohtikin sen niin helposti. Hän oli yllättynyt, että kokouksessa oli ollut läsnä jopa kaksi muuta prinsessaa hänen lisäkseen.

Miettiessään prinsessa Marcellaa Inar upposi hieman ajatuksiinsa. Hänen oli niin vaikeaa kuvitella minkäänlaista maata, missä naiset näyttivät prinsessa Marcellan kaltaisilta, käyttäytyivät kuten tämä, se... tuntui uskomattomalta. Inar ei ollut koskaan nähnyt mitään vastaavaa, se soti kaikkea hänen oppimaansa ja näkemäänsä vastaan. Olivatko.. kaikki naiset Gerosissa samanlaisia, kuin prinsessa Marcella ja tämän seurassa oleva maaginainen?
Inar joutui fyysisesti räpäyttämään silmiään ja pudistamaan vähän päätään, joutuen hetken miettimään mitä oli ollut tekemässä. Ai niin, ne housut... Inar alkoi kaivaa mustia housuja tavaroistaan, huokaisten syvään. Ei hänen kuulunut ajatella näin naurettavia asioita, heillä oli ihan oikeitakin töitä!

OSCAR

Eihän Dehrahiin meno ketään heistä innostanut, hiukan tuntui, ettei edes sir Chathaa. Mutta se selittyi kyllä sillä, että hän saattoi alun perin olla vaatimattomampaa taustaa ja ylennyt, toivottavasti, puhtaalla taidolla, minkä takia hänellä oli parempi käsitys kansan tilanteesta. Koska jotenkin tuntui, että Dehrahin ylimystö oli täysin menetetty, joten tuntuisi oudolta, että kukaan siinä maassa hyviin oloihin syntynyt puhuisi julkisesti maastaan siihen sävyyn, mitä sir Chatha kokouksessa. Ellei kyseessä ollut juonittelu, mutta siinä tapauksessa mies oli todella hyvä, sillä näytti niin rehelliseltä, ettei osaisi valehdella, vaikka hänen henkensä riippuisi siitä. No ei Oscar toki voinut tietää, eikä dehrahilaisiin nyt varsinkaan kannattanut noin vain luottaa.

CAINE

Caine osoitti muka loukkaantuneena Pestvaa Inarin moittiessa heidän kilpajuoksuaan. ”Hei, se oli hään tyhmä aatos!” Caine puolusteli keräten loput peseytymiseen tarvittavat tarvikkeet, eli no lähinnä vaihtovaatteet ja jonkin vaatteen, mihin kuivata itsensä. Inarin miettiessä vielä nimiasiaa Caine hymyili tälle ihan oikeasti, eikä virnuillut kuten Pestvan kanssa yleensä jatkuvasti teki. ”Juu teil käytetään kuitenki sen verran erilaisempia nimiä ko meil.” Caine myönsi, että hän ei valitettavasti kauheasti osannut auttaa. ”Mut ny ko myö ollaan jo täs kunnos ekan kisan osalta, nii saat Pestva uuen mahollisuuen voittoon! Kumpi eka joella!” Hän hihkaisi ja kostoksi ampaisi saman tien teltalta kohti laakson läpi virtaavaa jokea odottamatta, että Pestva ehtisi edes reagoida uusintaotteluun. (?)

KARAN

Karan osasi jo ennustaa, miten hienosti Amen ja Telemakhoksen keskustelu tulisi menemään. Hän oli ihan tyytyväinen saadessaan jäädä siitä katastrofista sivuun ja viettää aikaansa sen sijaan hevosaitauksella tekemässä mukamas jotakin todella tärkeää. Hevosilla oli kaikki ihan mallillaan ja hän oli taas käyttänyt aikaansa katsomalla millaisilla ratsuilla muut olivat liikkeellä. Hänestä oli kiinnostavaa yrittää arvailla, mikä hevonen kuului kellekin. Sitten hän huomasi Gerosin ja Lunemarin sotilaitten saapuvan myös aitaukselle (?) ja lähti heitä kohti. ”Ihmeellistä miten erilaisia hevosia sitä onkin eripuolilla Gildomeraa. Tiedättekö kenen tuo otus on? Herttainenhan se on, mutta kuka moisella oikeasti on menossa sotaan?” Karan kysyi olettaen, että kumpikin herroista oli niin hienostuneita, etteivät olleet moisen nuhjuisen otuksen omistajia. Hän osoitti samalla valkoharmaaläikikästä, pörröistä ja pitkäkorvaista eläintä, joka näytti enemmän aasilta kuin hevoselta. ”Valitettavasti, ei aavistustakaan.” Kultakutrinen hienosti pukeutunut herra vastasi katsoen Karanin osoittamaan suuntaan. ”Entä tiedättekö te, kenen tuo komea musta lunemarinhevonen on?” Lunemarilainen kysyi. "Ei, jos se ei ole teidän eikä prinsessan.” Karan vastasi olkia kohauttaen. ”Musta lunemarinhevonen vain on sen verran harvinainen, että on outoa, että se on tullut jostain muusta kuningaskunnasta.” Kultakutri vastasi, mutta Karan ei ollut niin perehtynyt, hän vain oletti, että lunemarinhevonen kuului luonnollisesti jollekin lunemarilaiselle.

”Mutta jätän teidät rauhaan, pakenin vain tänne draamaa, mutta pakko kai minun on mennä katsomaan, miten matkakumppanini pärjäävät. Nähdään myöhemmin.” Karan sanoi sitten ja heilautti kättään miehille lähtiessään jatkamaan matkaansa sinne päin, mihin oli Telemakhoksen ja Amen jättänyt. Hän löysi Telemakhoksen yksin aika synkän näköisenä. ”Ei tainnut mennä oikein putkeen, oletan?” Karan sanoi seistyään hetken Telemakhoksen vierellä tämän huomioimatta häntä lainkaan. ”Olen niin typerä.” Telemakhos sanoi lopulta. ”Kerro jotain uutta.” Karan vastasi vain huolettomasti. ”Ja Ame osaa olla joskus niin… ärsyttävä.” Telemakhos jatkoi. ”Tuokaan ei ole uutta. Okei, anna kun arvaan. Pyysit häntä olemaan osallistumasta hämäykseen, koska pelkäät hänen satuttavan itsensä. Ja Ame suuttui, koska luuli sinun tarkoittavan, että hän on avuton ja typerä tytönheitukka, joka ei osaa pitää huolta itsestään ja on vain menossa leikkimään tajuamatta miten vakava asia sota on.” Karan päätteli ja näki Telemakhoksen naamasta, että hän oli arvannut oikein. ”Hän vihaa minua. Mutta mieluummin se, kuin että hän menisi tapattamaan itsensä ylpeyttään.” Telemakhos sanoi ja Karan ei voinut taas kuin ihmetellä, miten nuo kaksi osasivatkin sotkea asiansa aina noin täydellisesti.

”Kuule, mene pyytämään Amelta anteeksi.” Karan sanoi lopulta ja Telemakhos katsoi häntä aika epäuskoisesti. ”Sinustako on hyvä idea, että hän osallistuu hämäykseen?” Telemakhos ihmetteli. ”Ei, siinä olen kanssasi samaa mieltä, että olen ihan yhtä huolissani siitä miten hän selviää. Minäkään en ole mikään kokenut sotilas ja Amella ei ole edes sen vertaa koulutusta ja kokemusta sodankäynnistä. Mutta koska kielsit, niin nyt häntä ei saa enää millään olemaan menemättäkään. Ja jos hän menee portille vihaisena, niin hän loukkaantuu tai kuolee todennäköisemmin.” Karan sanoi lopulta. ”Ja Ame on lapsellinen, hän näkee hämäyksen jännittävänä seikkailuna, jonka sinä olet nyt häneltä pilannut, joten hän kiukuttelee ja murjottaa. Hän tietää sen varmasti itsekin, että et tehnyt sitä ilkeyttäsi, mutta hän nyt haluaa, että menet nöyristelemään ja anomaan anteeksiantoa, että saa voittaa tämän typerän ja lapsellisen kiistan. Joten ole aikuinen mies ja suo se meidän typerälle, hemmotellulle pikku prinsessallemme. Tiedät, että minun mielestäni sinä olet oikeassa tässä asiassa ja yhtä huolissani, mutta tätä tilannetta ei voi auttaa ja paremmin Amen turvallisuus on taattu, jos hänelle antaa nyt periksi ja hän menee hoitamaan tehtäväänsä edes sellaisessa mielentilassa, ettei tahallaan yritä mitään uhkarohkeaa.” Karan sanoi, hän ymmärsi molempia, kyllä hän tiesi miltä Amestakin tuntui ja tiesi senkin, että Ame tiesi olleensa itsepäinen asian suhteen, muttei vain halunnut olla se, joka antaa periksi. ”Olet oikeassa, menen etsimään Amea.” Telemakhos sanoi ja Karan taputti ystäväänsä selkään ennen kuin tämä lähti etsimään heidän kiukuttelevaa vaaleanpunaista ystäväänsä.

DORIAN

Jos Dorian ei olisi tottunut prinssin eriskummalliseen tapaan ajatella sillä vähäisellä ajatuskyvyllä, minkä omisti, hän olisi saattanut pahastua tavasta, jolla tämä häntä kehtasi puhutella. Mutta typeryksiltä ei voinut paljoa vaatia ja hän oli oppinut, että etenkin hänen kuninkaallisen Typeryytensä kohdalla oli paras vain antaa typeryyksien mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. ”Minun hölmöyttäni on sitten turha syyttää, kun joko kompastutte, jäätte puunoksaan roikkumaan tai vihollinen kiskaisee teidät liuhuletistänne alas hevosen selästä.” Dorian vain vastasi prinssin nauruille ja seurasi tämän jäljessä tornista ulos.

Ilmeisesti hänen mielipiteensä kuitenkin jaksoivat huvittaa Godofrédoa, vaikka se ei ollutkaan tarkoitus. Koko matkan ulos asti tämä nauraa hönötti omalla erittäin hermoja raastavalla tavallaan ja Dorian vaivautui taas kerran pohtimaan, miten olikaan ikimaailmassa joutunut tähän hommaan. ”Korjaus, teidän korkeutenne. En ole ystävänne. Olen vain töissä täällä.” Dorian kommentoi seuratessaan tyhmää prinssiään kohti heidän telttaansa jättäen tämän rakkaudenosoitukset taas vain täysin huomiotta. ”Miten ajattelitte valmistautua matkaa varten, oletan ja samalla toivon, että tajuatte pienessä päässänne, ettette voi lähteä sotaan noissa tamineissa.” Dorian sanoi sitten, vaikka hiusten leikkaamisen järkevyyttä Godofrédo ei kyennytkään tajuamaan, niin ehkä sentään sen, ettei moisissa vaatteissa voinut matkustaa saati sotia.

ANDRÉ

André onnistui pääsemään Oscarin kanssa hevosaitaukselle, mutta siellä olikin jo joku heidän väestään. Tämä oli se Vinemarin prinssin mukana tullut mies... Mikä kumma hänen nimensä nyt olikaan ollut? Andrén nimimuisti ei ollut kovinkaan kummoinen, joten siinä meni aina hetki ennen kuin hän oppi muistamaan nimet. Lunemarilaiset André nyt tietenkin muisti jo, kun he olivat yhtä matkaa kuitenkin Gilmarin laaksoon matkanneet ja olihan yhteistä matkaa kulunut jo se kaksi viikkoa yhteensä ja heidän kanssaan André oli ollut eniten oman ryhmänsä lisäksi tekemisissä(?). Mutta olisikohan vinemarilaisen nimi alkanut K:lla?

André ei nimiasiaa kuitenkaan ehtinyt sen enempää pohtimaan, kun vinemarilainen olikin jo siinä ja pohti sitä, miten ihmeellistä olikaan, miten erilaisia hevosia eripuolilta Gildomeraa löytyikään. André antoi silmäyksensä jokaiselle hevoselle ja tottahan se vaan oli. Täysin tai edes lähes samanlaisia toistensa kanssa ei hirveästi ollut tarjolla, mutta sehän oli vain rikkaus se. Andrén huomio kuitenkin kiinnittyi seuraavaksi siihen aasilta näyttävään elikkoon vinemarilaisen kysyessä oliko Andrélla tai Oscarilla käryä siitä kenen se oikein oli. Oscar ei ainakaan tiennyt. "Nyt täytyy minunkin kyllä valitettavasti sanoa, etten ole yhtään varma, mutta se varmasti selviää sitten, kun on lähdön aika, ellei se ole täkäläisten", André vastasi. "Mutta, jos se kuuluu jollekulle meistä, on se kyllä varsin kumma valinta sotaan", André ihmetteli, koska sotaan olisi kannattanut ehkä kuitenkin valita joku... no varteenotettavampi ratsu aasin sijaan. Jos se siis edes oli aasi. Olihan se herttanen, se oli myönnettävä, mutta ei se sotaratsu ollut.

Ihmetykset hevosista ei suinkaan loppunut siihen, koska pian Oscar kysyi tiesikö kukaan kenen tallissa oleva musta lunemarinhevonen oli. Andrén ilme muuttui hämmentyneeksi. "Eikö se ollutkaan kummankaan teistä?" pääsi hämmentynyt kysymys miehen suusta hänen tarkoittaessaan kysymyksellään Oscaria tai prinsessa Hortenciaa, mutta aivan, ei ollutkaan. Ei hänen muistinsa nyt niin huono kuitenkaan ollut, vaikka ikää olikin jo lähemmäs 40 vuotta. Lisäksi kyllä tässä kävi jo varsin selväksi, ettei ratsu kuulunut lunemarilaisille. "Todella hyvä valinta kuitenkin. Varsin komea ja uljas yksilö, kyllä varmasti kelpaa", André jatkoi ihailevasti käyden sitten muitakin hevosia nyt tarkemmin läpi, mutta ei hän ollut varma kenen mikäkin oli, ellei tutumpia hevosia laskettu mukaan.

OSCAR

Vinemarilaisen lähdettyä Oscar käänsi kummissaan katseensa gerosilaiseen, kun tämä ihmetteli, ettei musta hevonen ollut Oscarin tai Hortencian. ”Mies hyvä, sinun olisi varmaan syytä mennä hetkeksi lepäämään. Matkasimme tänne yhdessä, tiedätte varsin hyvin, että kaikilla meillä on valkoiset ratsut.” Oscar kummasteli. ”Oletteko te ratsastaneet viikon silmät kiinni vai oletteko vain ylirasittunut? Ymmärrän, että prinsessa Marcellan suojelu on varmasti raskasta ja hänen takiaan joudutte olemaan jatkuvasti huolissanne siitä, miten hän selviää. Mutta olen huolissani prinsessasta, jos hänen henkivartijansakin on noin löyhäpäinen, joten suosittelen lepoa. Minä autan erittäin mielelläni prinsessan kanssa, hän on varsin ihastuttava nuori neito ja prinsessa Hortencia on kuitenkin saanut sotilaallista koulutusta, joten vaikka itsekin olen huolissani hänen turvallisuudestaan, tiedän hänen pärjäävän ja pystyn kyllä auttamaan teitä vaativassa tehtävässänne, jos ette itse siitä suoriudu.” Oscar lupautui, koska eikö henkivartijan pitäisi olla hiukan tarkempi sen suhteen, mitä hänen ympärillään tapahtui? Ja tämä mies ei ollut edes kiinnittänyt huomiota matkaseurueensa hevosten väreihin, etenkin kun se oli näin ilmiselvä, ettei kellään heidän Lunemarin tai Gerosin porukassa ollut mustaa hevosta.

ANDRÉ

André katsahti Oscariin, kun tämä alkoi puhua lepäämisestä, koska kyllähän Andrén täytyi tietää, ettei heidän väellään kenelläkään ollut mustaa hevosta vaan valkoiset ja Andrén teki mieli lyödä päätä seinään. Miten se tosiasia oli päässyt unohtumaan, koska kyllähän hän nyt tiesi hevosten olevan oikeasti valkoisia? No ihminenhän hän vain oli, se oli inhimillinen virhe, mutta joka tapauksessa. Miten typerä virhe! Ehkä se oli hetken hämännyt häntä, kun oli ollut puhetta lunemarinhevosesta? Oscar varmasti oli oikeassa kuitenkin levon suhteen, vaikkei André tuntenutkaan olevan mitenkään erityisen väsynyt... tai edes oikeastaan väsynyt. Olihan se kokous saanut orastavaa päänsärkyä kyllä aikaan, mutta ei hän muuten tuntenut oloaan normaalista poikkeavaksi ja kokous tuskin oli ollut kenellekään mieleen. Oscar jatkoi myös kysymyksiin silmät kiinni ratsastamisesta ja ylirasituksiin, mistä jatkoi prinsessan Marcellan suojeluun. "Ei tässä mitään. Kaikki on hyvin, se oli vain ohimenevä ajatuskatko, mutta olette varmasti oikeassa, että lepo tekisi terää, mutta älkää suotta minusta huolehtiko. Olen kyllä varsin pätevä työssäni ja tiedän mitä teen", André vastasi äänessään ehkä hieman saattaen kuulua pientä terävyyttä, koska mies ei niin pitänyt siitä, miten hänen osaamistaan arvosteltiin löyhäpäisyydeksi eikä hän olisi tarpeeksi osaava hommaan. André kyllä hoitaisi omansa osansa prinsessa Marcellaa kohtaan. Ehdottomasti. Ei se lepo tokikaan edelleenkään pahalta kuulostanut, mutta hevosasia oli syytä silti hoitaa ensin ja tarkistaa, että kaikki oli pakattu mukaan. Loppuajan voisi sitten ottaa rauhallisemmin, koska tuskin heillä laaksossa mitään vaaraa vielä mistään olisi. "Kiitos kuitenkin huolenpidosta", André kiitti kohteliaasti perään taas jo normaaliin sävyyn. "Myönnän kuitenkin, että jatkuva huolissaan oleminen on stressaavaa ja verottaa voimista, mutta kyllä minä pärjään työssäni", André jatkoi vielä rauhallisesti loppuun. Tietenkin tehtävä oli ensimmäinen laatuaan, koska ei hän sodassa mukana muutenkaan ikinä ollut ollut, mutta kyllä tiesi mitä teki.

OSCAR

André taisi hieman pahastua Oscarin sanoista, mutta kyllä moinen hajamielisyys Oscarista vain alkoi olla jo hivenen huolestuttavaa. Toki yksittäistapaus oli yksittäistapaus, mutta jos siitä alkaisi tulla tapa, ettei mies jaksanut keskittyä olosuhteissa, jossa oltiin tien päällä ja lepoa sai välillä hyvin niukasti ja tilanne oli muutenkin stressaava, niin hän oli silloin ehkä hiukan väärässä paikassa. ”Tarkoitukseni ei missään nimessä ollut loukata tai aliarvioida pätevyyttänne, Sir André. Gerosin mittapuulla pätevyytenne on varmasti kiistatonta enkä voi sanoa, että tietäisin gerosilaisesta sotilastasosta hirveästi, mutta kun ottaa huomioon maanne tämänhetkisen tilanteen, niin onhan se yleisesti tiedossa, ettei Geros varsinaisesti ole mikään sotamahti. Suonette anteeksi röyhkeyteni, mutta sanani kumpuavat puhtaasti huolesta ja Lunemarin ja Gerosin välisestä ystävyyssuhteesta.” Oscar sanoi samalla kun houkutteli heidän hevosiaan lähemmäksi, sillä niitä vartenhan he tänne olivat tulleet.

”En epäile hetkeäkään pätevyyttänne itseäni kokeneempana sotilaana, mutta ikäkään ei aina välttämättä ole eduksi. Etenkään näin fyysisesti raskaalla retkellä, joten toivon, ettette aseta prinsessa Marcellaa vaaraan silkkaa ylpeyttänne vaan pidätte huolen omasta jaksamisestanne antamalla nuorempien hoitaa osuutensa.” Oscar sanoi vielä vilpittömästi. Hän ei halunnut olla töykeä, mutta tämä retki oli liian tärkeä, jotta hän olisi vain kohteliaisuuttaan luottanut tähän gerosilaiseen vanhempaan sotilaaseen. Geros ei syyttä tarvinnut tällä hetkellä sekä Lunemarin että Vinemarin apua selvitäkseen puolustuksestaan.

ANDRÉ

Oscar oli selvästi huomannut, että Andrélla oli mennyt hieman tunteisiin moiset löyhäpääkommentit itsestään. Sellaista hieman sattui, jos joku sattui ottamaan puheeksi Andrén pätevyyden hiemankin negatiivissävytteisessä mielessä. Hän saattoi hivenen kärsiä alemmuuskompleksista näiden kaikkien sotilaallisempien valtioiden keskellä, koska kyllä hän oli varsin tietoinen, ettei Gerosin armeija ollut se ihan ensimmäinen listalla sotilaalliselta voimaltaan. Näyttävä se oli ja varsin majesteettinen näky olikin, mutta näyttävyydellä ei tokikaan kukistettu vihollisia ja André oli varsin tietoinen, ettei Gerosin sotilaallinen mahti ollut... no mikään sotamahti, kuten Oscar olikin jo sanonut. Muiden maiden armeijat olivat selvästi kovatasoisempia ja sotilasvoimiltaan mahtavampia. Se ei ollut uutta ja sen takia se kolhi kovin Andrén egoa, vaikka oman maansa mittapuulla olikin varsin pätevä yksilö ja arvostettu työssään.

"Niin niin, onhan se fakta, ettei Gerosin armeija ole sotavoimiltaan kärkipaikoilla. Onhan se yleisesti tiedetty asia... Ja tietenkin... ettehän te nyt ilkeyttänne ja arvostan huolenpitoanne. Lunemarin ja Gerosin ystävyyssuhde on lahja ja arvostan sitä kovasti... Mutta olen todella ihan kunnossa. Se oli vain hetken mielenhairahdus. Ei muuta", André vastasi ollen kuitenkin kireähkö edelleenkin ja varmasti se kuului hänen sanojensa läpi, koska hän todella todella vihasi sitä, kun hänen osaamistaan arvosteltiin kriittisessä mielessä. Oscar puhui asiaa, sen Andrén myönsi, mutta se sai silti kolhun Andrén ylpeyteen ja sitä oli välillä vaikea käsitellä. Ja edelleenkin, se oli ollut vain inhimillinen virhe. Jos André ei olisi pätevä, ei häntä olisi moiselle retkellä varmastikaan lähetetty, mutta sen hän lupaisi kaikista epäilyistä huolimatta, että parhaansa hän silti tekisi.

Oscar jatkoi kuitenkin vielä eteenpäin puhuen kokemuksesta ja iästä ja miten ikä ei ollut välttämättä se asia, joka oli eduksi. Varsinkaan, kun kyseessä oli fyysisesti raskas retki, minkä takia Oscar oli huolissaan prinsessa Marcellan turvallisuudesta, jos jotain sattuisikin pelkän ylpeyden nimissä. Kyllä André ymmärsi hyvin, miksi Oscar sanoi niin kuin sanoi, mutta hän ei silti pitänyt toisen hyysäämisestä ja miten keskustelu alkoi tuntua siltä, että André olisi melkein joku ikäloppu korppu, jonka parhaat päivät oli nähty jo aikaa sitten tai miten hän ei ottaisi tehtäväänsä vakavasti ja olisi tässä vain ylpeyttään pönkittämässä. "Ymmärrän huolenne, mutta olen tarpeeksi hyväkuntoinen voidakseni suorittaa velvollisuuteni prinsessa Marcellan henkivartijana", André sanoi yrittäen pitää äänensä asiallisena, vaikka kireys saattoi silti puskea läpi. Margueriten tullessa kuitenkin lähemmäksi, André syötti tälle ensin porkkanan, jonka oli kaivanut esiin ja silitteli tämän turpaa hetken, kunnes alkoi laittaa hevosta valmiiksi.

OSCAR

Oscar käänsi katseensa Aramiksesta ja d'Artagnanista taas Andréhen. ”Huomaan, että olen onnistunut loukkaamaan teitä sanoillani. Olen kovin pahoillani, se ei suinkaan ole ollut tarkoitukseni.” Oscar vastasi, mutta hänen velvollisuutensa lunemarilaisena sotilaana ja herrasmiehenä vaati sitä, ettei hän katsonut läpi sormien mitään, mikä saattaisi asettaa nuoren neidon vaaralle alttiiksi. ”Toivon, että suonette minulle anteeksi röyhkeyteni, olen ehkä liian tottunut siihen, että olen näinkin nuorena jo noussut asemaan, jossa minun ei tarvitse varoa sanojani vuosissa mitattuna kokeneempien sotilaiden kanssa.” Oscar jatkoi rehellisesti, hän kyllä tiesi, miten etuoikeutettu oli ollessaan niin läheinen kuningasperheen kanssa, että hänen ei tarvinnut juuri nöyristellä omille esimiehilleen, mutta toki kun esimies oli sellainen kuin oli, niin kunnioitusta oli hankala edes esittää.

”Mutta ymmärrätte myös varmasti, että prinsessa Marcella herättää täällä varmasti kaikissa mitä suurinta myötätuntoa. Prinsessa Hortenciakaan ei toki ole mikään urumiyalainen sotilas mutta hän on kuitenkin kasvanut Lunemarissa ja hänestä on alusta pitäen kasvatettu hallitsijaa. Teidän pieni gerosilainen prinsessanne taas on niin hauras kukkanen, että sydämeni itkee ajatuksestakin hänenlaisestaan keskellä sotaa. Hän on vielä niin nuori ja viaton, että kuka tahansa meistä tekisi mitä vain säästääksemme häntä tältä kauheudelta. Mutta niin valitettavaa kuin se onkin, uskon, että muiden perillisten kannalta hänen läsnäolonsa on välttämätön muistutus siitä, mitä me menetämme, jos häviämme tämän sodan. Muistutus siitä, että maailmassa on hyvyyttä ja kauneutta, jonka puolesta on taisteltava.” Oscar jatkoi, sillä oli jo itse siitä kiitollinen, miten prinsessa Marcellan seura oli koko matkan ajan saanut Hortencian ajatukset muualle siitä, että he olivat matkalla kohti maagilaaksoa ja sotaa ja kuolemaa. Ja he tarvitsivat Marcellan kaltaista toivonpilkahdusta saadakseen kaikki kuningaskunnat tekemään yhteistyötä, se oli huomattu jo siinä kohtaa miten yksimielisesti kaikki olivat olleet auttamassa Gerosia ensimmäisenä, elleivät Dehrahin ongelmat olisi olleet niin mittavia ja kaikkiin vaikuttavia. Pikku prinsessa ei varmaan edes ymmärtänyt, miten tärkeää hänen täällä olonsa oikeasti oli. ”Siksi toivon totisesti, että olette tehtävienne tasalla ja pystytte pitämään hänet turvassa. Meidän kaikkien takia. Hetken mielenhairahduksille ei ole sijaa sitten, kun kyse on elämästä ja kuolemasta.” Oscar sanoi vaikka toki äskeinen kömmähdys harmiton olikin, mutta harmitonkin kömmähdys väärässä paikassa väärään aikaan voisi olla kohtalokas.

AMETHYST

Kyllä Amethyst tiesi, ettei hänen kuulunut olla täällä. Hänen ei kuulunut olla sodassa, eikä Telemakhoksen riesana, eikä tässä laaksossa missä kaikki maagit kuvittelivat hänen olevan heidän kaltaisensa ja että hän muka osasi jotain. Mutta miksi Telemakhoksen piti muistuttaa häntä siitä? Hän oli jo täällä... sille ei voinut mitään, joten eikö ollut hyvä jos hän edes yrittäisi auttaa? Miehet olivat niin itsekeskeisiä ja raivostuttavia ja kuvittelivat aina tietävänsä kaiken paremmin..!

Amethyst henkäisi turhautuneena ja puhalsi kiharan kasvoiltaan, kun etsi tavaroistaan jotain huivia. Hän harvemmin yritti piilottaa hiuksiaan pois tieltä tai näkyvistä, mutta oletettavasti se oli fiksuinta, kun oli menossa vaaralliseen tilanteeseen. Hän oli istahtanut maahan polvilleen, kiroten sitä, että oli mennyt pakkaamaan tavaransa ennen kokousta. Ihan turhaa, kun nyt piti penkoa kaikki paikat ympäri yhden huivin takia! Kaikki oli huonosti, hänen oli kuuma ja Telemakhos oli ärsyttävä ja he olivat menossa johonkin yli-kurjaan Dehrahiin, jonka tuhoutuminen olisi ollut kaikille hyväksi.

TELEMAKHOS

Karan oli oikeassa, jos Telemakhos ei voisi estää Amea, hän ei missään nimessä tahtonut asettaa tätä vielä suurempaan vaaraan. Hän lähti etsimään Amea leirin suuntaan ja löysi tämän heidän teltaltaan penkomassa matkatavaroitaan. Hän pysähtyi, katsoi hetken Amen raivokasta penkomista, huokaisi syvään ja meni sitten naisen luo. ”Ame… Olen pahoillani siitä, mitä sanoin.” Hän lopulta sanoi jääden turvallisen etäisyyden päähän.

”Tiedän, sinulla on oikeus olla vihainen etkä halua kuunnella minua, mutta pyydän silti, että annat minulle anteeksi. Sanoin typerästi sydämeni heikkouden takia. Syy on minun, minä pelkään. Se on totuus. Sinä olet rohkea, kun lähdet muiden mukana hämäykseen. Pelkkä ajatuskin siitä, että sinulle sattuisi jotain, saa minut kauhun valtaan. Ajattelin, että mieluummin vihasi kuin kuolemasi, mutta se oli minulta typerää ja pelkurimaista. Minun olisi pitänyt luottaa sinuun, mutta kuten sanoit, on minun syytäni, että olet täällä. Koin liikaa vastuuta siitä, että minun täytyy pitää sinut elossa ja turvassa ja viedä sinut takaisin kotiin, vaikka väkisin. Mutta et sinä tarvitse minua tai suojelua, et kenenkään suojelua. Pärjäät itse. Suo anteeksi, että annoin pelkuruudelle vallan.” Telemakhos pyysi anteeksi ja tarkoitti sitä myös. Vaikka se vaikeaa olikin, hänen täytyisi luottaa Ameen silloin kun hän sanoi pystyvänsä johonkin. Ja vaikka Ame ei pystyisikään ja loukkaantuisi, hän ei voisi sitä sille mitään, jos Ame tahtoi pärjätä itse. Hän ei omistanut Amea, Ame sai tehdä mitä tahtoi ja ainoa mitä hän voisi tehdä, oli olla tukena ja auttaa siinä missä voi ja minkä verran Ame hänen apuaan huolisi.