GILDOMERA osa 1 luku 1

CHATHA

Kavutessaan portaita muurille raskas piikkinuija kummassakin kädessään, Chatha ehti hiukan miettiä, olisiko jonkun muun kannattanut tulla muurille hänen sijastaan. Toki hän sai muurilta käsin vihollisen jousimiehet hoideltua, mutta ei hän voisi juuri auttaa muurilta käsin jousen kanssa varsinaisen armeijan hoitelussa. No se oli sen ajan murhe sitten, hän auttaisi kuitenkin urumiyalaista parhaansa mukaan nyt kun oli tänne saakka jo päässyt. ”Ei hätää, tulin apuun!” Chatha ilmoitti naiselle päästyään itsekin muurille. Siellä vallitsikin aika moinen kaaos ja Chathan oli autettava siinä, että kaaos myös pysyisi, eikä toisten tarvitsisi murehtia kaiken lisäksi vielä takaa ammutuista nuolista, tuossa sotilasmäärässä oli ihan kylliksi huolehtimista.

KARAN

Oli vaikea muistaa ulkona riehuvaa sotaa, kun Ame oli hypännyt Karanin kaulaan ja nauroi tyytyväisenä vain, miten Daksu oli ollut häkissä ja pitänyt sellaista meteliä, ettei etsiä kauheasti edes tarvinnut. ”Voin kuvitella, mutta pääasia, että olet kunnossa.” Karan sanoi helpottuneena edelleen siitä, ettei Amelle ollut sattunut mitään. Hän ei enää huomioinut taustalla murjottavaa dehrahilaista prinssiä vaan keskittyi Ameen tämän ollessa selvästi yhtä helpottunut siitä, että myös Telemakhos oli kunnossa. ”Ei hänestä pääse niin helposti eroon. Minun pitää kohta mennä auttamaan, mutta toistaiseksi muilla ei ole juuri tekemistä, kuin hoidella muurilta jousimiehiä ja odottaa, miten iso osa armeijasta pääsee joen toiselle puolelle Telemakhoksen ja Urumiyan prinsessan ohi.” Karan selitti tilannetta Amelle, mutta hän uskoi ja toivoi ja rukoilisi jumalilta, että Telemakhos selviäisi sellaisen ylivoimankin edessä.

CAINE

Olipa hyvä, ettei Caine ollut raahannut hevosta vielä mukanaan, koska ilmeisesti muurilla kaivattiin Pestvan ja dehrahilaisen sotilaan lisäksi muitakin auttamaan. Ja Cainesta olisi jousensa kanssa siellä enemmän hyötyä, etenkin nyt kun hänellä ei ollut kummoista sotavarustusta päällä. mekko oli kyllä nätti ja jos se oltaisiin puettu oikeaoppisemmin, se olisi käynyt sotimiseen hyvin, mutta nyt Cainen oli viisaampaa pysyä taka-alalla. Hän kiipesi muurille ja yritti saada Pestvaa ja dehrahilaista näkyviin samalla kun puolustautui ja yritti aiheuttaa mahdollisimman paljon häiriötä muurin vartijoiden keskuudessa.

DAKARAI

Dakarain katse kääntyi seuraavaksi Lunemarin prinsessa Hortenciaan, joka tuli myös huoneeseen kertomaan oman painavan mielipiteensä Dehrahin kuninkaasta. Niin eihän se mies pidetty ollutkaan oikein kenenkään keskuudessa. Paitsi siis niiden keskuudessa, jotka näkivät asiat täysin samalla tavalla ja pitivät tilannetta hyvänä joko puhtaasti omasta halustaan tai sitten pelosta. Mutta oli se mies edelleenkin Dakarain ainoa isä eikä hän parempaa mistään ikinä saisi. Kuningas oli pelottava, mutta ei Dakarai siitä huolimatta isänsä kuolemaa toivonut, joten Hortenciat olivat hyvät ja olisivat voineet pitää moiset mielipiteet ominaan toisten vanhemmista ja mennä leikkimään parempaa ihmistä muualle. Jatkoi neiti vielä Dakarain kehtaamisiinkin. "Itsehän te tänne tulitte. Luulin, että Dehrah ei kuuluisi koko pelastuslistalle enää ja matka jatkuisi toisaalle. Olen kuitenkin kiitollinen, että kaikesta huolimatta tulitte, mutta jos maani on niin kuvottava, niin emme onneksi ole vielä niin pitkällä, etteikö kääntyminen takaisin olisi mahdollista. Enkä minä itselleni sitä apua muutenkaan pyytänyt, vaan Dehrahin kansalle, jonka oloja vihollinen pahentaa entisestään", Dakarai totesi, että neiti oli hänen puolestaan hyvä ja palaisi Lunemariin, jos ei millään kestänyt olla Dehrahin kaltaisessa hirviöiden maassa. Ei prinssiäkään kiinnostanut muiden ilkkuvat mieliteet itsestään ja maastaan sen enempää kuin muitakaan Dakarain mielipiteet kokouksessa muista.

Hortencia kuitenkin jatkoi matkaansa toisaalle ja Caine puolestaan ilmoitti lähtevänsä katsomaan ulkopuolen tilannetta antaen ikään kuin Amethystille ohjat. Hah, kattia kanssa! Dakarai ei kyllä aikoisi edelleenkään ottaa naisilta käskyjä tai poikkipuolisia sanoja. Dakarai voisi kyllä yrittää nyt tästä hetkestä eteenpäin toimia muita kohtaan ei-niin-Dehrahilaisittain, mutta valitettavasti hänen ylpeytensä ei kestänyt sitä, että naiset alkaisivat yhtäkkiä päättämään hänen elämästään ja tekemisistään. Naisten kuului näkyä ei kuulua, niin oli ollut jo monta sataa vuotta.

Dakarain onneksi Amethyst sai kuitenkin omantasoista vinemarseuraa, joten tuskin naista kiinnostaisi Dakarain käskytys tai hänelle naljailu. Dakarain taas olisi päästävä pois huoneesta jotenkin, mutta ovi ei ollut mikään vaihtoehto, koska se herättäisi liikaa huomiota. Huoneessa ei ollut ikkunoitakaan, mutta kyllä ikkunastakin karkaaminen taitaisi herättää liikaa katseita muutenkin.

Dakarai nousi ylös varovasti nojaten ensin painoaan vain täysin nuoletta jääneelle jalalleen, minkä jälkeen laski varovasti nyt parannetun jalkansa lattiaan antaen sille ensin vain vähän painoa. Jalka kantoi hyvin eikä kipua tuntunut missään. Tuntui se ehkä hieman hassulta, mutta kyllä se kaikista ennakkoluuloista huolimatta selvästi oli jalka, joka toimi. Joten lopulta Dakarai laski painonsa normaalisti molempien jalkojensa varaan. Edelleenkin kaikki toimi eikä jalka ollut moksiskaan siitä, että sillä jopa käveltiin. Mikä tuuri, ettei hänestä ollut tullut rampaa vielä kaiken muun lisäksi!

Dakarai lähti tylsyyttään tutkimaan huonetta läpi sörkkien vähän jokaista asiaa, joka vähänkin mielenkiintoiselta tökättävältä vaikutti. Huoneessa oli myös joku laatikkopino, jossa oli useampi puulaatikko kasattuna päällekkäin. Dakarai tunsi myös pienen lämpimähkön tuulahduksen nilkoissaan, minkä takia prinssi katsahti lattianrajan suuntaan huomaten aukon seinustalla. Tämäkös positiivinen yllätys olikin ja vieläpä täydellisessä paikassa. Dakarai siirtyi vaivihkaa paremmin laatikoiden suojaan katseilta(?), minkä jälkeen käänsi taas katsettaan kiviseinän aukkoon. Se vaikutti sen verran isolta, että hän saisi kyllä solakan ruumiinsa siitä sujahtamaan suhteellisen vähäisellä vaivalla. Prinssi kääntyi vielä katsomaan, ettei kukaan vainkaan näkisi häntä(?), että kaikilla olisi sen verran parempaa tekemistä kuin hänen kyttäämisensä(?) ja kun Dakarai oli siitä omasta mielestään varma, hän kyykistyi ja sujautti viikatteen aukosta ulos ensin. Dakarain täytyi vain toivoa, ettei kukaan ulkona näkisi hänen karkaamisyrityksiään. Joka tapauksessa, viikate pääsi vapauteen ja Dakarai tarkisti vielä kerran, ettei kukaan vainkaan katsoisi(?) ja kun tilanne näytti hyvältä, Dakarai tunki itsensä aukkoon. Kyllähän se tuntui alkuun ahtaalta, mutta kun vähän veti vatsaa sisään ja kiskaisi kunnolla, niin Dakarai oli lopulta ulkona. "Siitäs saitte... Minua ei niin vaan käsketä", Dakarai supatti itselleen ollen ylpeä vapauteensa. Jos Dakarai oli päättänyt ottaa osaa maansa puolustamiseen, niin sitä eivät muut häneltä estäisi. Mutta mitähän sitten? Dakarai lähti kuitenkin hitaasti ja mahdollisimman äänettömästi viikatteensa kanssa siirtymään kohti muurin portaita ja sitä kautta muurille, koska siellä kuului selvästi ongelman ääniä.

AMETHYST

Ame hymyili vähän Karanille toisen todetessa, ettei Telemakhoksesta päässyt kauhean helpolla eroon, vaikka olisi halunnutkin. Eikä Ame tiennyt, miksi kukaan olisi halunnut. Ame ei olisi kyllä halunnut päästää Karania takaisin ulos, mutta tiesi kyllä olla vänkäämättä vastaan.
”No, sä saat sit kaksi pusua, ku en voi antaa Telemakhokselle omaa”, Amethyst hymähti ja kurkotti suukottamaan miestä ensin toiselle poskelle, ja sitten toiselle. (?)
”Oot varovainen sitten”, nainen käski vielä, hymyillen kuitenkin lempeästi. Kyllä hän luotti Telemakhokseen ja Karaniin… ja enemmän hän siihen urumiyalaiseenkin luotti, kuin ainakaan dehrahilaisiin.

”Mä jään tänne Daksun kanssa, vaikka varmaan taistelussa olis kivempaa”, hän virnisti, vilkaisten Daksun suuntaan… tai siihen, missä sen oli pitänyt olla. Prinssi paukapäätä ei kuitenkaan näkynyt, ja Ame huokaisi turhautuneena katsoessaan ympärilleen.
”Mikä idiootti! Että mä vihaan sitä, toivottavasti se menee ja tappaa itsensä!”, nainen älähti kiukkuisesti, eikö Daksu ollut aiheuttanut jo ihan tarpeeksi ongelmia?! Ame henkäisi ja kääntyi takaisin Karanin puoleen, eipä asialle enää mitään voinut.
”Toivottavasti Caine ampuu sitä uudestaan nuolella kun näkee sen”, hän lisäsi ja pudisti päätään, jatkaen: ”Mutta mee nyt, parempi et siellä on sellasiakin jotka osaa hommansa, eikä vaan jotain Daksuja aiheuttamassa kaikille ongelmia… mä lupaan pysyä täällä turvassa.”

KARAN

Karanin piti tosissaan alkaa tehdä lähtöä takaisin, Amekin lupasi jäädä tänne kaiken maailman Daksujen kanssa, mutta valitettavasti Daksu ei selvästi ollut samaa mieltä, prinssiä ei nimittäin enää näkynyt missään. Karankin katsoi hölmistyneenä ympärilleen, miten niin pitkä ja valkoinen hujoppi pystyi katoamaan täysin kenenkään huomaamatta mitään? Ame turhautui selvästi dehrahilaisten typeryydestä ja pakko Karaninkin oli myöntää, että vaikka dehrahilaisista ei ollut odottanutkaan mitään, niin hän oli silti yllättynyt, miten prinssin asemassa oleva kykeni olemaan noin typerä. Hän ei kuitenkaan voinut moittia Amea tämän sanoista, itsepä oli niin typerä, että lähti sooloilemaan sotaan, mutta ongelmana oli vain se, että muille voisi koitua lisää ongelmia. ”Jos näen sitä matkalla, niin lupaan hoidella sen! Mutta nyt pitää mennä, älä huoli, tuolla on onneksi myös sellaisia ihmisiä, jotka tietävät mitä pitää tehdä.” Karan sanoi ja suukotti Amea itsekin vielä poskelle, myös Telemakhoksen puolesta, ja lähti sitten itsekin auttamaan, nyt kun dehrahilainen prinssikin oli taas vapaalla jalalla.

PESTVA

Pestva oli tapansa mukaan järjestänyt kunnon verikekkerit - muurilla vuosivat sekä viholliset että hän. Hän oli nimittäin mystistä veitsiheittelijää varoessaan onnistunut herpaantumaan tarpeeksi saadakseen vasempaan käsivarteensa pintahaavan. Hän oli kuitenkin onnistunut saamaan suurimman osan jousiampujista hämääntymään ja jättämään muurin sisällä olevat rauhaan(?), ja Chatha onnistui hämmentämään muut(?). "Mitkä ihmeet--" Pestva huusi tälle vihollisten mölinän yli nähdessään tämän aseet. Ulkomaalaiset olivat sitten kummal-- hän ei saanut edes ajateltua ajatustaan loppuun kun erään viholliset veret lensivät hänen naamalleen.

DAKARAI

Dakarai pääsi muurin päälle joutuen samantien turvautumaan sotaviikatteeseensa vihollisen takia. Prinssi onnistui iskemään miestä niin, että tämä haavottui ja pian iskun jälkeen alkoi tuskailemaan haavaan mennyttä myrkkyä, joka todennäköisesti hoitaisi vihollisen kyllä. Mutta koska miehen huomio oli myrkyn syövyttävässä kivussa, Dakarai päätti myös hoidella miehen päiviltä nopeammin. Muuten prinssin huomio kääntyi muurin melko veriseen menoon, jossa Chatha ja se Urumiyan prinsessan mukana tullut nainen hoiteli vihollisia. Dakaraista oli kuitenkin outoa nähdä nainen aseistautuneena ja olevan taistelussa mukana ja verestä märkä. Dakarai ei kyllä ikinä tulisi tottumaan moiseen ajatukseen, koska oli tottunut näkemään naiset... no ainakin täysin toisenlaisissa oloissa ja tilanteissa. Ei noin brutaalisti verissäpäin taistellen. Mutta muurilla oli vihollisia tarjolla, joten ei Dakarailla nyt ollut aikaa pohtia urumiyalaisten kummia käytäntöjä tai sitä, että sen maan asioita hoitivat naiset...

INAR

Inar ei pitänyt vinemarilaisesta kukkoilijasta paljoakaan, mutta yksi asia yhdisti heitä tällä hetkellä, ja se oli viha ja turhautuminen niin Dehrahiin, kuin varmaan sen turhaan prinssiinkin, joka oli ajanut heidät tähän kuolemanloukkoon. Inar vilkaisi hieman vinemarilaisen suuntaan tämän kahlatessa joen toiselle puolelle, minkä jälkeen hän vei katseensa arvioimaan kuinka paljon voimaa hän tarvitsisi joen kanssa. Vihollinen yrittäisi hyvin todennäköisesti siirtyä joen toiselle puolelle, kun tuli estäisi heidän tiensä. Inar henkäisi ja puristi keihästään, ottaen tukevan otteen Sindreasin ohjaksista. He pystyisivät tähän kyllä… Hän pystyisi tähän. Hänen oli ajateltava muita, Cainea, Pestvaa ja gerosilaista prinsessaa, sekä ylipäätään vain omaa kansaansa. Heidän olisi selvittävä Dehrahin läpi ja siedettävä tämä maa ja sen uskomattoman raivostuttava perillinen, ja sitten tänne ei tarvitsisi enää ikinä palata. Urumiya olisi yhden maan lähempänä, kunhan he vain selviäisivät tästä kamalasta paikasta hengissä.

TELEMAKHOS

Kun vihollinen alkoi olla tarpeeksi lähellä, Telemakhos lähti liikkeelle. Hän kannusti hevosensa liikkeelle joen rantaa pitkin painautuen samalla hevosen selässä niin matalaksi kuin vain pystyi yltääkseen sytyttämään kultaisena hohtavalla miekallaan kuivan korkean heinä ja matalia pensaita tuleen. Kauaa se ei pidättelisi vihollista, mutta joen toisella puolella odotti Urumiyan Inar. Hän tekisi niin paljon vahinkoa kuin vain saisi aikaiseksi sitten, kun saisi katkaistua vihollisen tien.

Vihollisjoukot lähestyivät ja Telemakhos kuuli hevosten hirnahdukset ja miesten huudot, kun pimeä maa heidän edessään leimahti tuleen. Nebukadnessar laukkasi joen rantaa välittämättä lähestyvistä sotilaista. Kun hevonen alkoi hiljentää vauhtia, Telemakhos katsoi paremmin eteen huomaten joen edessä ja alkoi itsekin hidastaa hevosen vauhtia kääntääkseen ratsunsa. Kun he pääsivät joen haarakohtaan, Telemakhos nousi kunnolla hevosensa selkään ja käänsi ratsunsa ympäri. Hän katsoi rannan toisella puolella olevan Urumiyalaisen suuntaan, nyökkäsi tälle ennen kuin kääntyi vihollista päin kohottaen miekkaansa, jonka terä hohti kuumana. Hevonen nousi takajaloilleen ja hirnahti kovaan ääneen ennen kuin karautti päin vihollisten sivustaa. Kun Telemakhos saavutti ensimmäiset vihollisrivistöt, hän iski miekkansa vastaantulevan miehen miekkaa vasten, mutta tavanomaisen kalahduksen sijaan kuului kirskahdus ja vihollisen miekka katkesi kahtia kuin se olisi ollut vain puuta ja sotilas parahti saadessaan hehkuvan kuuman miekan lappeesta kasvoilleen. Telemakhos jatkoi kuitenkin seuraavaan, hän oli kuitenkin täällä yksin, vaikka suuri osa olikin mennyt ohi eikä jäänyt taistelemaan yksittäisen sotilaan kanssa.

INAR

Inar odotti silmä tarkkana vinemarilaisen merkkiä, sillä hänen täytyisi kyetä ajoittamaan veden liike täydellisesti, kun vihollinen ymmärtäisi tulen ansiosta siirtyä joelle. Sindreas hänen allaan hirnahti hieman, kun vinemarilaisen ase leimautti kuivuneen kasvillisuuden tuleen, mutta Inarin onneksi se pysyi paikallaan hänen pysyessään rauhallisena.
”Hyvä poika”, Inar henkäisi hiljaa, valmistellen itseään. Hän tunsi veden liikkeen kehossaan, jokaisen pienenkin värähdyksen virtauksessa. Odotuksen jännite häiritsi, mutta Inar yritti muistaa äitinsä opetukset ja keskittyä veden virtaukseen. Hänen kehonsa olisi vain osa vettä, sen voiman ja virtauksen uusi lähde, otettava vastaan sen voima, jotta hän kykenisi hallitsemaan jotain, mikä ei ollut ihmisen käsissä. Inar seurasi vinemarilaista ja heidän katseidensa kohdatessa hän alkoi liikuttaa keihäänsä päätä vedessä.

Kun ensimmäiset viholliset alkoivat selvitä kaaoksesta ja ymmärtää tilannetta, Inar oli valmis. Hän pysäytti kätensä, jolloin joen virtaus hidastui ja aivan hänen kohdallaan se tuntui pysähtyvän. Sen varjolla vihollinen rynni tyyntä jokea kohti – ja silloin Inar vihdoin liikutti kättään jälleen. Keihään liike rikkoi luonnon tahtoa julmasti ja lähetti voimakkaan virtauksen kohti vihollisten sotilasjoukkoa, joka pyrki joen rantaan ja sen yli turvaan liekeiltä. Hirnunta ja huuto, joka alkoi nopeasti, myös peittyi nopeasti virran pauhauksen alle, jokea ylittäneet sotilaat ja ratsut vajosivat veden armoille ja osa perääntyi, huutaen oudolla kielellään. Inar ei odottanut, vaan ohjasi Sindreasin liikkeelle, muuttaen terävällä liikkeellä virtauksen suunnan risteyksestä. Joki ei juuri taistellut vastaan ja uusi, raivokas aalto pyyhkäisi vihollisten hevoset alleen. Hän ei kuitenkaan kyennyt hallitsemaan jokea molempiin suuntiin yhtä vahvasti, joten väkisinkin vihollisia pääsisi läpi. Inar ei tahtonut ohjata vettä lähemmäs vihollisia vielä, ettei sammuttaisi Telemakhoksen aiheuttamaa paloa, joten yritti vain pitää virtauksen niin voimakkaana kuin kykeni hidastaakseen vihollisia.

CAINE

Muurilla oli edelleen harmittavan paljon eläviä sotilaita ja kuolleistakin oli siinä mielessä haittaa, että olisi todella ikävää kompastua ruumiisiin ja pudota itse alas muurilta. Caine keskittyi itse lähinnä pysymään hengissä ja pitämässä edes osan vihollisista pois muiden kimpusta. Lähitaistelu ei ollut hänen parhaita puoliaan, siinä hän osasi lähinnä väistellä, ja kun vihollissotilailla oli haarniskat kun taas hänellä ei, niin mitään riskejä ei kannattanut ottaa. Lähinnä hän odotti, että muut saisivat viholliset hoideltua ja hän voisi sitten keskittyä käyttämään jousta. Hänen onnistui taas, ehkä hiukan turhan täpärästi, väistää miekaniskua, mikä kalahti muuriin hänen takanaan. Caine käytti tilaisuutta hyväksi ja iski mustateräisen miekkansa vihollisen kurkkuun, mutta mies rojahtikin koristen ja verta sylkien häntä päin. ”Emmie jaksa sinnuu sylis pitää, menetkös siit senki mokoma!” Caine parahti ja tyrkkäsi miehen muurilta alas korisemaan.

Caine pyyhki verta kasvoiltaan ja samalla hän huomasi jotakin, mitä hänen ei olisi kuulunut nähdä. Valtava turhautumisen ja ärtymyksen tunne sai hänet valtaansa ja hän nopeasti vihollisten aseita väistellen tanssahteli sinne, missä se toivoton tunari huitoi pitkävartisella miekallaan. ”Darakki, mitä sie turkasen turvenuija tääl teet!? Siun piti pysyy sisällä!” Caine huusi prinssille, joka oli nyt kuitenkin täällä. Ei olisi pitänyt parantaa tämän jalkaa, niin prinssi ei olisi ängennyt tänne sotkemaan asioita.

SEMENRE

Semenre pysyi edelleenkin enemminkin tarkkailualalla, mutta päätti kuitenkin olla tälle mysteerijoukolle hyödyksi edes jotenkin. Vihollislössi oli selvästi lähestymässä, mutta miehen huomion kiinnitti myös joku pyromaani, joka oli alkanut sytyttelemään kuivaa heinää ja pensaita tuleen. Mutta asia, jolla hän sytytteli menemään ei näyttänyt miltään soihdulta vaan se oli jotain muuta. Semenre ei kuitenkaan itse ollut niin lähellä, että olisi asiaa kunnolla nähnyt, mutta ehkä se ei nyt ollut pääasia muutenkaan. Seuraavaksi miehen huomiota kuitenkin vangitsi joki, joka alkoi käyttäytyä oudosti ilman mitään selkeää syytä. Ilma oli tyyni... Oli siis outoa, että joki käyttäytyi... todella raivokkaasti? Mutta viholliset eivät odottaneet, joten Semenre alkoi kuitenkin jälleen virittelemään varsijoustaan, jolla voisi auttaa hieman vihollisen rivistöjen vähentämisessä. Kun jousi oli viritetty ja nuoli asetettu paikoilleen asettui hän enemmän kiven viereen, että saisi tarpeeksi hyvän ja suoran yhteyden vihollisiin, minkä jälkeen tähtäsi ja ampui kohteensa, joka kuoli siihen. Tämän jälkeen Semenre kuitenkin joutui siirtymään takaisin kiven taakse virittelemään varsijoustaan uudestaan.

DAKARAI

Cainea Dakarai ei ollutkaan heti muurilla huomannut, mutta kyllä vain pohjoisen prinssi oli myös paikalla, mikä oli sääli siinä mielessä, että juuri kyseinen Caine oli käskenyt Dakarain pysyä muurin sisällä olevassa huoneessa. Ainoa vain, että Dakarai oli huono ottamaan käskyjä vastaan. Varsinkaan sellaisia, jotka käytännössä käskivät hänen olla tekemättä yhtään mitään, vaikkei Dakarai väkivaltaisuudesta henkilökohtaisesti välittänytkään. Ei hän kuitenkaan tekemättömyyteen voisi alentua nyt. Ei vain voisi. Ei prinssi sitä apua sen takia ollut hankkimassa maalleen, että jättäisi oman aseensa naulakkoon ja ottaisi lunkisti. Ei todellakaan, kyllä hän ottaisi itsekin osaa taisteluun, oli siitä kuka hyvänsä mitä tahansa mieltä.

Caine kuitenkin valitettavasti myös näki Dakarain, vaikka no olihan se vain ajankysymys, kun muurillahan he molemmat olivat eikä tässä nyt ollut mitään piilopaikkoja. Caine pääsi vihollisista sen verran, että pääsi Dakarain lähelle keksien prinssille taas uuden nimen samalla, kun halusi tietää, mitä Dakarai oikein teki muurilla. "Puolustan maatani! Se kuuluu velvollisuuksiini!" Dakarai ilmoitti melun yli iskien samalla vihollisen miestä, joka tunki oman miekkansa kanssa liian lähelle. Tällä kertaa Dakarai ei kuitenkaan saanut osumaa viholliseen vaan isku oli kalahtanut tämän miekkaan.

PESTVA

Kahden prinssin hälinä olisi kantautunut Pestvan korviin, ellei hän olisi ollut niin kiihkossa taistelusta. Hän ei ollut kerennyt edes pyyhkiä verta kasvoiltaan, eikä hän enää tiennyt oliko suussa oleva veri lähtöisin vihollisesta vai hänestä itsestään. Hän potkaisi yhtä vihollista, sivalsi toista, väisti kolmatta ja tajusi ehkä hieman turhan myöhään että hänen kannattaisi varoa astumasta jousien päälle. Käsivarren haavan alkaessa koskea hän alkoi taas huutaa kuin synnyttävä karhuemo ja veti huudostaan energiaa tuhotakseen kaikki viholliset joita hänen eteensä eksyisi!

ILIA

Tilanne oli huomattavasti pahentunut sen jälkeen, kun muurilta saapuneet viestinviejät olivat saavuttaneet Ilian joukot, koska nyt muurilla oli selvästi muutakin tekeillä kuin vain pohtia mitä typerälle prinssille tehtäisiin. Sieltä kantautui sellainen meteli, että kuulosti kuin joku olisi hyökännyt portille ja Ilia oli laittanut pari miestä tarkastamaan asiaa ja ilmeisesti näin tosiaan oli. Hän siis lähti puolustamaan oman joukkonsa kanssa muuria, mutta tilanne siellä oli vähintään kummallinen. Mitään armeijaa ei näkynyt, ellei se ollut vielä muurin toisella puolella, mutta mikä armeija sitä kautta nyt Dehrahiin tulisi? Ilia valmistautui kuitenkin siihen, että muuri mahdollisesti oltaisiin vallattu, sillä pimeässä tältä etäisyydeltä oli paha sanoa kunnolla, mikä tilanne oli.

Kun muurin ja Ilian väliin jäävä joki lähestyi, alkoi kuitenkin tapahtua. Pimeyteen syttyi tulenkajoa ja tuli levisi joen viertä ja sen edellä kulki yksittäinen ratsastaja. Soihdun kanssa? Miehet huusivat varoituksia tulipalosta ja yrittivät kiertää liekkejä, mutta yksi ratsumies sytyttämässä tulipaloa tuntui hyvin omituiselta. Mitään armeijaa ei näkynyt, muurilla kuitenkin vaikutti olevan jotain taistelua käynnissä. Ilia karjaisi kiertämään molemmin puolin tuliesteen, mutta joella seurasi uusi ongelma. Vesi alkoi velloa ja hyökyaalto pyyhkäisi ensimmäiset sotilaat hevosineen alleen. Ilia oli kuullut kyllä, että Dehrahin pohjoispuolella oli suojattu laakso, jossa asui magianharjoittajia, mutta olivatko he sitten hyökänneet? Yrittivät kenties vapauttaa vangittua prinssiä? Ilia katui hieman, ettei ollut ottanut enemmän miehiä mukaan, mutta hänellä oli silti ihan hyvä määrä näistä yliluonnollisista vastoinkäymisistä huolimatta ja hän pääsi itse joen yli muutaman muun tavoin, vastarannalla osan hevoset eivät suostuneet astumaan veteen, mutta takana riehuva tulipalo sai osan lopulta rohkaisemaan mielensä. Kun Ilia jatkoi lähemmäs muuria, hän erotti sotilaita, mutta näitäkin oli ehkä neljä. Mikä ihmeen hyökkäys tämä oli olevinaan?

INAR

Joen virtauksen hellittäessä hieman Inar käänsi kurssinsa takaisin sen haarautumaan päin, viistäen vettä keihäällään kumartuessaan alemmas. Viholliset hänen edessään saivat voimakkaan ryöpyn päälleen ja huudoista päätellen joku saattoi pudota hevosensa selästä, mutta sitä Inar ei voinut jäädä varmistamaan. Sindreasin kaviot tömisivät maata vasten Inarin ratsastaessa joen risteykseen, jossa hän nousi paremmin Sindreasin selkään ja siirsi katseensa vihollisjoukkoon, joka käytti hyväkseen joen virtauksen hyytymistä. Niitä oli päässyt läpi loppujen lopuksi aika paljon…

”Sakhoot teidät nielköön”, Inar ärähti turhautuneena, kun iski keihäänsä pään veteen ja ohjasi uuden virtauksen jokea pitkin. Hirnunta ja huuto voimistui jälleen hetkeksi ja raivoissaan Inar heilautti keihästään sivuun. Joen ylittäneitä sotilaita seurasi nopea, vihainen aalto, joka kuoli nopeasti, mutta voimassaan onnistui kaatamaan muutaman vihollisen ennen kuin he ehtivät jatkamaan muurille päin muiden perässä. Läpi päässeet viholliset olisivat muurille jääneiden ongelma… Nainen ohjasi osan vedestä virtaamaan takaisin jokeen, joutuen keskittymään kaikella voimallaan joen virtaukseen, ettei edes ehtinyt keskittymään joen yli selvinneisiin vihollisiin yhtä paljon kuin olisi ollut suotavaa.

Silkalla tuurilla hän väisti vihollisen ratsua, joka karautti hänen ohitseen ennen kuin hän ehti edes nähdä sitä kunnolla, tuntien viiltävän kivun olkavarressaan. Inar älähti ja vilkaisi vihollisen perään, joka oli vain jatkanut matkaansa muurille, kai toivoen että oli haavoittanut häntä tarpeeksi pahasti. Inar vilkaisi hihaansa, joka pimeässä värjäytyi hieman mustaksi verestä, mutta käänsi vain katseensa. Verta ei ollut tarpeeksi siihen, että hänellä olisi varaa huolestua.

CHATHA

Chathan onni taistelussa oli se, että muurilla oli jousiampujia, jotka oli hyvin kevyesti aseistettu lähitaistelua varten. Miekoista ei ollut kauheasti hyötyä, kun Chatha rysäytti sellaista vasten raskaan piikkinuijan ja koska hän taisteli kaksikätisesti, hän ehti lyödä vihollista toisella kädellä sen jälkeen, kun tämän ote ja tasapaino horjuivat ensimmäisen iskun jäljiltä. Vaikka Chathan aseet olivatkin pienemmät, jotta niitä voisi heiluttaa yhdellä kädellä, niin kyllä niillä silti sai pahaa jälkeä aikaiseksi.

Chatha kuuli kauheaa karjumista ja vilkaisi huolissaan urumiyalaisen naisen suuntaan, mutta… hän taisi pärjätä? Kai? Toivottavasti. Nainen raivosi verissä päin kuin mikäkin, Chatha ei muistanut ennen nähneensä yhtään soturia, joka olisi vetänyt tälle vertoja… Hänenkin taistelutapaansa pidettiin Dehrahissa hyvin omituisena, sotilaskoulutuksessa kun painotettiin yleensä miekkojen ja keihäiden käyttöä. Sitten Chatha valitettavasti muisti sekasorrosta huolimatta aikaisemman kohtaamisensa naisen kanssa joella… Hänen keskittymisensä herpaantui ja hän sai juuri ja juuri lyötyä toisen kimppuunsa käyneen sotilaan hengiltä saaden verta silmilleen sen verran, että se häiritsi näkemistä ja hänen oli pakko vetäytyä syrjemmäs pyyhkimään verta naamaltaan nähdäkseen taas taistella.

GODOFRÉDO

Kanat tanssivat vapaina puutarhassa kauniit höyhenet valossa välkehtien. Ne kirmasivat päärynäpuun ympärillä ja lauloivat ylistyslauluja. Niiden päiden päällä lenteli maissikakkuja, ja kanat hyppivät niiden päälle ja lensivät hänen avonaisesta ikkunastaan sisään ja silittelivät hänen hymyileviä poskiaan siivillään...

Godofrédo päästi pienen kuorsausäänen rötköttäessään lattialla sangen tyytyväisenä eikä onnekseen muistanut ruumiita, kuullut taistelun ääntä eikä haistanut hihaansa jo kuivahtanutta verta.

ILIA

Joen suunnalta kuului kauhunhuutoja eikä Ilia ymmärtänyt itsekään, mikä jokea vaivasi, mutta hän keskittyi edessä häämöttävään muuriin. Joelle hän ei mahtanut mitään, mutta neljä sotilasta ei ollut kovin hääppöinen vastus ja Ilian joukoista oli kuitenkin jo useampi kymmenen päässyt yli. Raivosta huutaen hän ratsasti kohti neljän miehen joukkoa omien miestensä kanssa pidellen leveäteräistä asetta valmiina lyöntiin valittuaan kohteeksi sotilaan suuren valkoisen ratsun selässä ja iski tätä voimalla rintakehään pudottaakseen miehen ratsailta (?).

DORIAN

Suunnitelma toimi niin hyvin kuin se nyt vain pystyi toimimaan. Vastaranta paloi ja vihollisen ratsut olivat paniikissa ja joen yli pääsi vain muutamia kymmeniä ja suurin osa armeijasta yritti saada joukkojaan takaisin järjestykseen vastarannalla. Nyt muuria kuitenkin lähestyi arviolta 30 miehen joukko ja lisää varmasti pääsisi läpi kun Urumiyan prinsessa väsyisi. Valitettavasti tulella ei voinut tehdä paljoa, koska jos se karkaisi hallinnasta, siitä olisi heillekin haittaa. Muiden elementeistä ei juuri ollut tässä kohtaa apua tai he eivät osanneet vain hyödyntää niitä. Dorian käski kuitenkin neljän hengen ”armeijansa” eteenpäin ja iski itse miekalla vihollisia vastaan Oscarin hyökätessä myös hänen toisella puolellaan.

ANDRÉ

André ei yrittänyt antaa sen näkyä itsessään mitenkään, mutta hän koki kyllä jonkin tasoista toivottomuutta, kun vihollisen sotilaat lähestyivät eikä se määrä ollut mitenkään pieni. Eli toisin sanoen ylivoimaa näytti olevan reippaasti ja vaikka André omasta mielestään oli osaava, kyllä tuo näky silti sai aikaan... kauhua?

André oli kuitenkin omien miekkojensa kanssa niin valmiina kuin mies sodassa ikinä mahtoi olla istuen jykevän hevosensa selässä. Vinemarin ja Urumiyan perilliset saivat karsittua vihollisia jonkun verran elementtiaseidensa voimien turvin, mikä oli hyvä juttu, mutta vieläkin vihollisia oli, koska eihän kaikkia nyt millään olisi voinut tuossa kukistaa, harmi kyllä. Joten tuli- ja vesivoimista selvinneet viholliset lähtivät tulemaan kohti ja olihan näky vaikuttava, kun otti huomioon, että vihollisia vastassa oli vain André ja kolme muuta. No muurillakin onneksi oli heidän väkeään, mutta edelleenkin vihollisia oli reippaasti enemmän.

Joka tapauksessa viholliset tulivat kohti ja ainakin yksi heistä näytti tulevan Andréa itseään kohti leveäteräinen ase mukanaan ja tarpeeksi lähelle päästyään otti kuin otti Andrén kohteekseen. André sai kuitenkin omat miekkansa väliin hyvissä ajoin aseiden kilahtaessa yhteen, mikä sai Andrén tasapainon hevosen selässä sen verran horjumaan, että tippuminen oli melko lähellä. André ei kuitenkaan tippunut hevosensa selästä, mutta oli kyllä valitettavasti toisen miekkansa onnistunut tiputtamaan, koska hänen oli täytynyt saada otettua ote suitsista estääkseen tippumisensa. Sen jälkeen André päätti lähteä vastahyökkäykseen yrittäen iskeä miekallaan kyseistä vihollista päähän(?), koska tarkoitushan oli päästä vihollisista eroon mahdollisimman nopeasti.

CAINE

”Ko sie pölvästi osaisitki hoitaa velvollisuuksias nii voisit väittää noin. Mut miul ei oo ny aikaa siun typeryyksiin!” Caine tuhahti. ”Hoitakaa te Chathan ka anoi loput sit! Pestva, dehrahilaiset hoitaa loput, aletaan ampua, alhaal tarvitaan taustatukee!” Caine huikkasi, koska vihollisia ei muurilla enää ollut niin paljoa ja hän oli huomannut vihollisen päässeen muurille. Hän otti jousensa ja alkoi ampua vihollisia alas ratsailta.

DAKARAI

"No tietenkin osaan!" Dakarai tuhahti takaisin tai ainakin omasta mielestään osasi, vaikka no... voisi jossain olla tietenkin myös parantamisenkin varaa. Mutta Caine meni joka tapauksessa jo, kun ei tässä hirveästi ollut aikaa nahistella velvollisuuksista. Onneksi muurilla ei kuitenkaan ollut enää ihan niin hirveästi väkeä. Muurin edustalta puolestaan alkoi kuulua rähinöintielämöintiä nyt enemmänkin, mutta ei Dakarai sen tarkemmin ehtinyt kääntää huomiotaan mitä alapuolella tapahtui. Caine meni kuitenkin sen urumiyalaisen kanssa ampumaan niitä, joten Dakarai keskittyi ottamaan hänen kimpussaan olevalta viholliselta nirriä pois!

SEMENRE

Semenre oli jäänyt ampumaan vihollisia joen lähistöltä hengiltä samalla, kun joki käyttäytyi kummasti edelleenkin. Ehkä tämä outo väki todella olivat laakson maageja? Se ainakin selittäisi joen oudon käytöksen, koska ei joesta kyllä myrskysäälläkään mitään hyökyaaltoja noussut, vaikka jonkin verran voimakkaampi silloin olisikin ollut. Mutta takaisin asiaan ja osa vihollisista oli kuitenkin päässyt tuli- ja jokimerta pakoon ja lähteneet kohti muuria.