GILDOMERA osa 1 luku 1

AMETHYST

Amethyst seurasi armasta miestään syrjemmälle, ilmeisesti mies ei todellakaan halunnut Karanin kuulevan mitä typerää menisi möläyttämään, eikä Amethyst ollut varma olisiko hänkään halunnut kuulla. Nainen kuitenkin pysähtyi miehen eteen ja laski hieman painoaan toiselle jalalleen, kohottaen kyllästyneen katseen Telemakhokseen tämän alkaessa puhua. Hieman hän nytkäytti päätään taaemmas ja kohotti kulmaansa miehen puhuessa, yrittikö toinen edes kuulostaa siltä, ettei vähätellyt häntä? Jos yritti, niin siinä mies kyllä epäonnistui surkeasti. Ame pyöräytti vähän silmiään ja vei katseensa pois Telemakhoksesta tämän jatkaessa siitä, miten hän saisi varmasti tilaisuuden olla hyödyllinen myöhemminkin ja yrittäessä kai jotenkin pönkittää omaa egoaan, joka ei kestänyt sitä, että hän oli menossa heti ensimmäisenä vihollisten syliin miehen sijasta. Kuitenkin miehen ehdottaessa, että hänelle keksittäisiin jokin muu homma, Ame napsautti katseensa takaisin mieheen, ilmeensä niin typertyneenä ja loukkaantuneena.

”Ai? Ja mikähän _homma_ olis susta tarpeeksi alhanen ja sopiva mulle sitten, hm?”, Ame kysyi kireästi, tökäten Telemakhoksen rintakehää etusormellaan kääntyessään paremmin miestä kohti.
”Jos sä yrität kuulostaa huolestuneelta ja siltä, että et just vähätellyt mun kykyä ymmärtää mitä sota tarkottaa, niin onnittelut, sä epäonnistuit surkeasti”, nainen lisäsi ja naurahti kuivasti, vieden molemmat kätensä puuskaan rintakehälleen.
”Ame on vaan turha lunttu jostain Vinemarin kaduilta, ei sille tarvi antaa mitään oikeaa, vaarallista hommaa. Laitetaan Ame paijaamaan vaan miehiä, ei siitä muuhun ole, sehän on vaan tyhmä pikkutyttö, hm?”. Ame ei todellakaan ottanut Telemakhoksen yritystä olla hänen suojelijansa ja pelastajansa, ennen kuin koko tehtävä oli edes alkanut.
”Ja miten, herra sotilas, sä kuvittelet että mä ikinä oppisin tai tulisin kokeneemmaksi, jos mä vaan istun kiltisti sun sylissä enkä ikinä tee mitään? Mä voin kerrankin, ees vähän, olla hyvä jossain muussakin kun sun tarpeiden tyydyttämisessä, ja sä otat sen jonain henkilökohtasena loukkauksena? Näitkö sä yhtään miltä ne kolme näyttää? Siis se miespuolinen on _paras_ niistä, kai jonkun pitäis vähän olla näyttämässä niille miten näytellä naista, kun ei urumiyalaiset sellasta osaa luonnostaan”, hän lisäsi vain ärtyneenä siitä, miten tyhmä Telemakhos jaksoi olla. Olisi sanonut vain ei heti kättelyssä, kun hän oli ilmoittautunut, mikä hemmetin tarve toisella oli alkaa hissutella nyt kun asiasta oli jo sovittu? Hän vihasi miehiä!

”Mä oon niin kyllästynyt tohon sun paapomiseen, mä oon selvinnyt tähän asti ihan hyvin itekseni ja jos satut muistamaan, mä olisin mielelläni kyllä jäänyt kotiin – mut ai niin, enhän mä voinut! Muistuuko mieleen, et kenen syytä sekin mahto olla?”, nainen kivahti katkerana ja tuhahti, kääntäen kiukkuisena katseensa miehestä, vaaleanpunaiset hiuksensa heilahtaen sievästi perässä. Jos Telemakhos halusi vääntää, niin herra oli hyvä, mutta Amethyst oli jo lupautunut auttamaan ja sen hän myös tekisi.

TELEMAKHOS

No Ame ei ottanut sitä lainkaan hyvin, mutta tämän Telemakhos oli kyllä osannut arvata. ”En tarkoittanut sitä ja tiedät sen kyllä itsekin.” Hän kommentoi, ettei hän ollut missään kohtaa sanonut mitään siihen viittaavaakaan, että Ame olisi liian alhaista syntyperää leikkiäkseen sankaria. ”Koska et ymmärrä, mitä sota tarkoittaa! Sinne ei mennä Ame leikkimään mitään uusia Amevalloituksia, se on vaarallista ja sinulla ei ole edes asetta, millä puolustaa itseäsi, eivät muut voi huolehtia sinusta sitten, kun huijaus paljastuu, jokaisen pitää silloin pärjätä itse. Et ota tätä tarpeeksi vakavasti, etkä ymmärrä mistä on kyse. Se on ehkä hämäys, jossa pitää esittää vaaratonta, mutta siellä ei todellakaan saa olla sellainen sitten, kun portit on saatu auki.” Telemakhos painotti, ettei tämä ollut mikään testi, missä Ame pääsisi harjoittelemaan selviytymistaitojaan.

Ame alkoi seuraavaksi nalkuttamaan siitä, miten hän ikinä oppisi mitään ja saisi kokemusta, jos vain istui hänen sylissään tekemättä mitään. ”Et mitenkään ja voin Karanin kanssa auttaa myöhemmin, kun tulee tilaisuus, mutta se tilaisuus ei ole nyt. Sitä kokemusta pitää jo olla, ei sinne mennä harjoittelemaan.” Telemakhos lupasi, että tietenkin, jos Ame halusi harjoitusta, hän auttaisi, mutta yksi iltapäivä ei siihen riittäisi mitenkään. Sitten otettiin puheeksi muut hämäykseen osallistujat. ”Niin juuri, eikö se olisi hyvä homma, missä voit auttaa? Autat heitä esittämään uskottavasti naista, koska siinä sinä olet hyvä. En oikeasti halua vähätellä, mutta oletko sotilas? Et ole, joten olisi liian suuri riski mennä mukaan kokemattomana. ” Hän yritti, vaikka kokemuksesta tiesi, ettei Ame kuunnellut järkipuhetta, kun Amelle tärkeintä oli saada pitää hauskaa ja tietenkin hämäys oli jännittävämpää ja hauskempaa kuin odottaminen, mutta kun oikeassa sodassa ei voitu mennä sen mukaan, mikä Amea sattui viihdyttämään enemmän.

Ame tiuski edelleen ja nakkeli niskojaan ja oli kääntynyt jo pois ilmeisesti päättäen pitää päänsä ja nyt alkoi Telemakhoksellakin kärsivällisyys loppua. ”Tiedän varsin hyvin, että syy on minun ja olisin järjestänyt sinulle turvalliset olosuhteet jäädä Vinemariin, mutta jos et satu muistamaan, sinä vänkäsit mukaan. Ja siksi olen turvallisuudestasi vastuussa, enkä hyväksy sitä, että leikit hengelläsi noin typerästi. Sinä et osallistu ja se siitä.” Telemakhos sanoi jämäkästi, jos Ame ei hyvällä suostunut tajuamaan, niin ei väkisin. Tämä ei ollut mikään huviretki, luulisi hänenkin sen tajuavan.

AMETHYST

”Ai mä olen liian tyhmä ymmärtämään, et tää on vakava asia? Niin aivan, mähän oon vaan nainen, kuinka satuinki unohtamaan”, Ame sähähti takaisin kiukkuisena, alkaen pikkuhiljaa oikeasti suuttua Telemakhokselle.
”Mä tiedän hämäyksen ja oikeesti vaarattoman eron, senkin pöyhkeä pässi!”, nainen lisäsi, kun Telemakhos jatkoi vain hänen vähättelyään ja halusi, että hän leikki nätisti jotain neitiopettajaa muille ja pysyisi kiltisti Telemakhoksen selän takana piilossa. Uskomaton jätkä!

Amethyst käänsi katseensa taas pois ja piti päänsä, mutta sitten Telemakhokselta tuli sellainen emämokaus suustaan, ettei Ame voinut ohittaa sitä. Nainen käänsi katseensa viivana Telemakhokseen ja näytti hetken siltä, että kohta läimäyttäisi toista, pidätellen kuitenkin itseään avatessaan mieluummin suunsa.
”Sä et päätä mun puolesta MITÄÄN!”, Ame kivahti loukkaantuneena, katsoen Telemakhosta kuin ei olisi uskoa korviaan.
”Mä halusin jäädä KOTIIN, idiootti! Mä en voinut, sun takia, ja mä mieluummin kuolen täällä kun ikinä, ikinä piilottelen siellä niiden hienohelmojen ja niiden käyskentelevien, nenänvarttaan mua pitkin kattovien lumppujen keskellä!”. Amethyst oli nyt enemmän tosissaan, kuin koko riidan aikana vielä kertaakaan, kurtistaen kulmiaan.

”Siinäpähän päätät, kiitollinenko mun pitäis olla siitä et sä pidät mua liian tyhmänä huolehtimaan itestäni? Mä en oo sun omaisuutta, vaikka sä niin kovin haluisit kuvitellakin, ja mä päätän ite, mitä teen! Sun on turha kuvitella, et mä ikinä tanssisin sun pillin mukaan vaikka sä olisit jumala!”, Ame kivahti katkerana.
”Ainakaan sit se ei oo sun vastuulla, jos mä oon liian tyhmä lutka ja kuolen sen takia. Ihan vaan mun syy. Et älä huoli, voit jatkaa hyvillä mielin”, Ame tuhahti katkerana, ennen kuin käänsi selkänsä miehelle ja lähti kiukkuisena pois. Hän ei jaksanut Telemakhosta, hän ei jaksanut toisen isoa egoa ja sitä miten toinen yritti päättää hänen puolestaan mitä hän tekisi ja mitä ei. Hän ei ollut tullut tänne asti vain siksi, että Telemakhoksella olisi joku jota köyriä, vaikka mies selkeästi niin halusi kuvitella.

TELEMAKHOS

Ame oli ihan uskomaton, kyllähän Telemakhos tiesi, että hän väänsi tästä riitaa ihan tahallaan ja kuuli hänen sanansa tahallaan kuten halusi kääntääkseen ne häntä vastaan, mutta silti. Ihan kuin hän olisi ollut syypää sotaan? No siihen toki, että ikinä oli ihastunut Ameen, mutta tietenkin se oli hänen syynsä ja hän oli vetänyt Amen tähän tietenkin tahallaan, ihan vain itsekkyyttään, eikä ainakaan ollut yrittänyt tehdä kaikkea sen eteen, että saisi Amen pidettyä turvassa. ”Selvä. En tajua miksi edes yritin tai miksi jaksan välittää sinusta, kun sinulle itsekkäälle pikku prinsessalle ei mikään kelpaa. Mene toki ja hoida homma kotiin, olet oikeassa. Olet iso tyttö, et tarvitse ketään auttamaan. Selvä, en enää sitten edes yritä.” Telemakhos sanoi erittäin loukkaantuneena siitä, ettei Ame edes yrittänyt ymmärtää hänen huoltaan vaan haukkui hänet pystyyn siksi, että hän välitti. No ehkä se oli väärin, mutta minkä hän tunteilleen mahtoi, että Ame voisi mennä ja leikkiä sotilasta ja oppia sitten kantapään kautta, että ehkä sota-asioissa kannatti kuunnella niitä, joilla oli asiasta jotain kokemusta.

AMETHYST

Amethyst kääntyi vilkaisemaan Telemakhosta terävästi kuullessaan tämän sanat.
"Hyvä, jos sun käsitys auttamisesta on toi", hän kivahti, näyttäen miehelle kieltä ennen kuin kääntyi ja nakkeli niskojaan toiselle lähtiessään takaisin leirille päin. Telemakhos oli oikea törppö, jos kuvitteli voivansa vain käskeä häntä ja että se muka jotenkin osoitti, että mies välitti hänestä. Itsekäs, isosuinen idiootti, joka kuvitteli itsestään liikaa. Ame ei voinut sietää sitä, kun muut yrittivät kertoa hänelle mitä tehdä, vielä vähemmän hän kesti käskyjä. Ehkä hän ei ollut fiksuin tai... aina järkevin joka asiassa, mutta olisi Telemakhos edes vähän arvostaa edes sitä, että hän yritti. Amethyst huokaisi raskaasti painellessaan takaisin leirille kiukkuisena. Hän niin vihasi miehiä! Miksi ne aina kuvittelivat tietävänsä kaiken paremmin, kuin kukaan muu? Ei Telemakhos tiennyt, mitä hän osasi ja mihin hän pystyi... vaikka luulisi miehen jo oppineen hänestä sen verran. No, mitä oli idiootti, ei ollut hänen ongelmansa.

Amethyst päätti Telemakhoksen sijasta keskittyä siis tehtäväänsä, hän halusi auttaa ja mies ei voinut estää häntä siinä, vaikka niin kuvittelikin. Sitä paitsi, tämä oli ainoa asia jonka hän osasi! Telemakhos oli oikeassa siinä, ettei hän ollut mikään sotilas, hänellä oli vain veitsi mukanaan... hänestä ei olisi mitään apua missään taistelussa, mutta tässä hän voisi edes yrittää. Jos hän niin onneton olisi, että ei selviäisi, niin sitten asialle ei voinut mitään. Amethyst meni penkomaan tavaroitaan, hän oli kyllä pakannut tänään aikaisemmin kun ei ollut ajatellut, että heillä alkaisi jokin neitileikki, mutta sama se hänelle oli. Hän vain kaipasi jotain muuta ajateltavaa, kuin Telemakhos ja toisen pakonomainen tarve osoittaa olevansa niin paljon fiksumpi ja luulo siitä, että mies voisi käskeä häntä miten huvittaa... Ame tuhahti ajatuksilleen, istuen maahan vain tuohtuneena koko riitaan ja mieheen ja ihan kaikkeen.

PESTVA

Onneksi Pestvalla oli sen verran keskittymiskykyä jäljellä, että hän sai jollain tasolla väistettyä kaikki portaikossa kulkevat ihmiset. Periaatteessahan se olisi tien tukkeiden vika jos he muuttuisivat pannukakuksi, itsepä olivat hitaita, hän ajatteli huvittuneena huohottaen. Hän toivoi etteivät hänestä lentelevät hikipisarat osuisi Caine-paran silmiin, sellainen nimittäin kirpaisi kovasti! Pestva pyyhkäisi hikeä otsaltaan ennen kuin hänen omat silmänsä alkaisivat kirveltää, kun hän kauhukseen huomasi tiellään olevan suuren koppakuoriaisen.

Pestvasta kuului vain epämääräinen "Aaakh!" kun hän väisti koppakuoriaista kompuroiden hieman ja menettäen suuren osan vauhdistaan. Hän päästi uuden mylväyksen huomatessaan Cainen vilahtavan ohi kuin salaman (?). "Minun on paras saada koppispelastuspisteitä!", hän huusi Cainen perään pyrähtäessään uudestaan juoksuun. Peli taisi olla menetetty, mutta ainakin koppakuoriainen pitäisi häntä voittajana!

CAINE

Onneksi portaita alas juokseminen, tai loikkiminen, oli vähemmän raskasta kuin kiipeäminen, mutta tällä säällä juoksukilpailu ennen sotaa ei ehkä ollut se fiksuin ajatus. Mutta ei Caine sellaista ehtinyt ajatella, hänen kaikki keskittymisensä oli Pestvan ohittamisessa. Hän saavutti naista jo, kun tämä yhtäkkiä kompastui tyhjään ja alkoi hidastella. ”Hähää! Nähään leirillä!” Caine huikkasi juostessaan ohi Pestvan huudellessa perään jotakin koppakuoriaisista.

Caine pinkoi minkä jaloista pääsi, vaikka aurinko paahtoi ja hiki norui kasvoilla, mutta lopulta hän pääsi Inarin ja Pestvan teltalle, jonne oli itsekin tuppautunut. Hän pysähtyi sen verran nopeasti, että maahan jäi painaumat, mutta hän oli ehtinyt ensin siitä huolimatta, että Pestva otti varaslähdön. Hengästyneenä hän kääntyi katsomaan, missä muut kököttelivät. Olo oli kauhea, mutta hän hymyili silti leveästi, hiukset olivat liiskaantuneet hikisinä niskaan ja kasvoille ja hän pyyhki otsaansa yrittäen saada hengityksensä tasaantumaan.

PESTVA

"Haaskansyöjä tulee!" Pestva huusi huohottaen hölkätessään Cainen luo ja pysähtyi hitaasti. Hän nojasi käsillään lähes kaksinkerroin polviinsa, päästi kurkustaan kurauksen ja sylkäisi sen myötä suuhun nousseen liman teltasta poispäin. Hän asetti kätensä Cainen olalle (?) ja nousi hieman tukea ottaen takaisin pystyyn. "Olet sinä aika kova", hän naurahti hengästyneenä Cainelle ravistaen samalla hieman tämän olkaa (?). Olisikohan poika voittanut ellei Pestva olisi joutunut varomaan koppakuoriaista? Hänen piti selvästi treenata enemmän, etteivät nuoret poikaset alkaisi liikaa kukkoilemaan!

Pestvan hengitys alkoi tasaantua, ja hän katsoi taakseen vislaten. Inaria ei vielä näkynyt (?), ja Pestva siristi silmiään hymähtäen ilkikurisesti. Hän katsoi Cainea. "Hei, minulla olisi jotain tosi siistiä näytettävää", hän sanoi ja katsoi Cainea yrittäen näyttää arvioivalta. "Tai no, sinä olet kyllä aika nuori, niin se saattaa kyllä olla vähän turhan jännää sinulle..." Hän huokaisi ja yritti katsella rennon oloisena taivaalle.

GALENA

Jätettyään Kserkseen Ofirinin huomaan, koska valitettavasti matka oli liian vaarallinen ja pitkä pienelle hiirelle, Galena suuntasi kulkunsa kodilleen. Hänellä olisi vielä kaikenlaista puuhaa ennen iltaa, mutta mitäs kummaa tuolla tapahtui? Galena katsoi ihmeissään juoksukilpailua, voi lapsukaisia, luulisi että nyt olisi kiireellisempääkin tekemistä. Tai ehkä he juoksivatkin juuri siksi, että olivat kiireisiä, eikä kyseessä ollut kilpailu alkuunkaan. Sitten hän huomasi jotain kiinnostavampaa. ”Voi miten ihastuttava! Olet oikea valioyksilö, minulla on sinulle paljon käyttöä!” Hän henkäisi ihastuneena ja kaivoi vyöllään roikkuvasta pussukasta pullon, hänellä oli aina tyhjiä pulloja tällaisia tilanteita varten mukana. Hän nappasi kiiltäväkuorisen koppakuoriaisen lasipulloon ja nosti sitä paremmin valoon. ”Voi kyllä, harvinaisen komea ruskomaakiitäjäkuoriainen.” Hän totesi tyytyväisenä, se sopi moneen hyödylliseen taikajuomaan. Tyytyväisenä koppakuoriaisensa kanssa Galena suuntasi kotimökilleen.

CAINE

Caine ei pahemmin salannut tyytyväisyyttään Pestvan hölköttäessä paikalle. ”Mitä sie jäit oikeen lorvehtimaan?” Hän kysyi yhä hengästyneenä ja kurkku karheana, hän tarvitsi vettä. Tosin ennen kuin hän oli ehtinyt edes ajatella vesileilin kaivamista matkatavaroistaan, hän oli mennä nurin, kun Pestva otti hänestä tukea ja alkoi riepottaa häntä. ”Caenezhis ei oikeen oo muuta tekemistä ko juosta ja väistellä puita ja karhuja ja sieniä, nii siinä on saanu harjotusta! Mut tää sää laittaa kyllä koville, ooks sie kunnos?” Caine vastasi vaikka oli itsekin aivan naatti.

Caine oli jo ehdottamassa, että he voisivat mennä joelle uimaan, kun saisivat hämäysasiat mietittyä. Hän oli jo kaivamassa vesileiliä repustaan, kun Pestvalla oli jotain näytettävää. ”Mitä?” Caine kysyi heti, mutta sitten Pestva alkoi vaikuttaa siltä, ettei näyttäisikään mitään. ”Emmie oo liian nuori! Mikä se on, et sie voi alottaa ja olla sit näyttämättä!” Caine harmistui, ei hän ollut mikään lapsi enää ja hän oli lopen kyllästynyt siihen, että muut aina väittivät häntä liian nuoreksi, pieneksi, heikoksi, tyhmäksi… mitä näitä nyt oli.

GODOFRÉDO

Huoh. Voihan huokausten voihke ja voin rasvaamat sormet sentään. Valkoinen huntu oli tuhriintunut oltuaan lattialla, ja toinen crispinette oli liiskaantunut hieman pudottuaan. Godofrédo voivotteli ja käänsi päänsä Dorianin suuntaan. "Rakas Dorian", hän aloitti monotonisesti, "miksi et varmistanut ettemme ota näin montaa tavaraa mukaan?" Hän huokaisi syvään ja siirteli asusteitaan kilven päällä. Kunnollista palvelusväkeä oli niin vaikeaa löytää!

Godofrédo otti kilven reunasta kiinni molemmilla käsillään ja alkoi kyykyssä vetämään sitä selkä menosuuntaan päin, kunnes astui kantapäällään hiuksillensa ja pyllähti selällensä. Voi vaikeuksien virta ja väkevä veisu! Hän teki niin paljon Gildomeran vuoksi ilman kiitosta tai ymmärrystä tai edes auttavaa kättä! Godofrédo tuijotti kattoon ja hörähti muistaessaan miten eräs palvelija oli kerran pudonnut parvekkeelta Godofédon makaillessa puutarhan nurmikolla kanojensa kanssa. Sepä vasta olikin ollut hupsua, se!

PESTVA

Pestva yritti pitää kasvonsa peruslukemilla Cainen mentyä syöttiin. Hän siristi silmiään tätä kohti ja liukui lähemmäs. "Osaathan pitää salaisuuden?", hän kuiskasi vakavana Cainelle ja kurkisti tornia päin alkaen hapuilla taskuaan.

INAR

Inar kuunteli kauhukaksikon kirmausta ja huutoa kävellessään näiden perässä portaita alas. Hän ei viitsinyt tuhlata voimiaan juoksemiseen, mutta mikäpä hän oli Pestvaa ja Cainea estämään. Hieman hän vilkaisi naiseen, jonka oli juuri ohittanut, kun tämä oli jäänyt puuhaamaan portaisiin jotain kuullessaan tämän kehuvan jotain ihastuttavaksi. Inar katseli hetken naista ja hymähti itsekseen, ihan kuin Geela… nainen kuitenkin käänsi katseensa takaisin menosuuntaan. Caine ja Pestva olivat jo varmaan leirillä, joten hänen pitäisi jatkaa.

Ulkona Inar veti syvään henkeä. Oli niin hiiskatin kuuma… kotona ei tuntunut keskikesälläkään näin hiostavalta, mutta minkä mahtoi… onneksi hän ei joutunut asumaan näin etelässä. Inar asteli kaikessa rauhassa leirille, jossa häntä odottikin kaksi erittäin hengästynyttä ja hikistä ystävää. Inar kuuli juuri jotain siitä, miten Pestva aikoi näyttää Cainelle jotain, sekä inttämistä siitä miten Caine ei ollut liian nuori näkemään. Hän oli ilmeisesti saapunut juuri oikeaan aikaan, tiedä mitä Pestvan päässä taas liikkui.
”Eiköhän sinun salaisuutesi tiedetä, Pestva”, Inar sanoi vain rauhallisesti astellessaan kaksikon luo, vilkaisten kumpaakin samalla, kun taputti Pestvaa olalle.
”Olette kuin uitettuja koiria, en tajua miten jaksatte juosta tällä säällä”, hän lisäsi huvittuneena, kun asetti keihäänsä nojaamaan teltan sivuun ja meni katsomaan aiemmin jo pakkaamia tavaroitaan kuntoon. Hänen pitäisi vaihtaa vaatteet ennen hämäystä, sekä etsiä Cainelle jotain sopivampaa päälle, kuin vain paita.

”Huljutan teidät joessa, ennen kuin pitää lähteä”, hän lisäsi. Samaa uhkausta oli saanut käyttää Igaan aika usein, Iga oli sen verran kuumapää ettei toista rauhoitettu kuin kunnon pesulla joko joessa, tai sitten hangessa mikäli joki oli liian jäässä.
”Joten, oletteko te nyt saaneet purettua tarpeeksi energiaa, että voisimme suunnitella?”, Inar kysyi noustessaan taas paremmin pystyyn.

DORIAN

Sali oli jo tyhjä, jos tornin omistajaa ei laskettu huomioon, mutta Godofredo sen kun pyöritteli maallista omaisuuttaan lattialla, mutta näinhän Nierdalesin ylimystöllä oli muutenkin tapana tehdä. ”Koska olisin sen varmistaakseni joutunut turvautumaan keinoihin, joita laki ei hyväksy, mutta voitte aina jättää ne tänne.” Dorian huokaisi katsoessaan prinssin surullista ponnistelua, joka päätyi lopulta siihen, että tämä kompastui omiin ylipitkiin hiuksiinsa ja makasi lattialla romppeittensa kanssa. ”Anteeksi, mutta kokous on päättynyt, voisitteko mitenkään poistua kodistani?” Velho huomautti salin toisesta päästä.

Kai Dorianin oli pakko hoitaa kaikki, tai he eivät pääsisi lähtemään ikinä. Hän tarttui Godofredoa käsivarsista ja kiskoi tämän pystyyn, kiepautti tämän hiukset prinssin kaulan ympäri niin, etteivät ne roikkuneet maassa, pyyhkäisi tämän ryppyisiä ja pölyisiä vaatteita, nosti kilven maasta ja iski sen prinssin käteen ja keräsi sitten itse prinssin lattialle heittämät vermeet maasta. (?) ”Nyt yrittäkää olla kaatumatta portaissa, minulla on kädet täynnä, etten pysty ottamaan teitä hiuksista kiinni estääkseni teitä kaatumasta. Ja sitten menoksi, ennen kuin isäntämme hermostuu todenteolla.” Dorian patisti poikaa.

PESTVA

Pestva nieli intonsa väärään kurkkuun säikähdyttyään Inaria ja yskäisi nyrkkiinsä ottaen hieman nolona toisen kätensä pois taskustaan - tämä jekku oli niin hyvä että sitä sopi odottaa, vaikka se vaikeaa olikin! Hän vinkkasi Cainelle ja yritti muodostaa huulillaan sanan "myöhemmin".

"Jos juoksettaa niin pitää juosta, ahhahhaa!", hän huudahti Inarin ihmeteltyä heidän juoksuintoaan. Sitä paitsi Pestva oli erittäin mielissään siitä, että hänellä tuntui olevan pitkästä aikaa kunnollinen kisailukumppani - kotikylässä ei monikaan enää jaksanut vastata hänen haasteisiinsa. Hän seurasi Inaria telttaan ja katseli ympäri ämpäri tuottamaansa pienimuotoista tavarakaaosta (?). Pestva läimäisi otsaansa ja urisi. Olisi pitänyt seurata Inarin esimerkkiä ja aloittaa pakkaamaan jo aikaisemmin, mutta ulkona kaikki oli ollut niin uutta ja jännittävää ja hän oli tarvinnut repun pohjalla ollutta neulaa ja lankaa kun sukassa oli reikä ja sitten kaikki oli vain räjähtänyt... Hän katsahti Inariin tämän mainitessa joen, ja tunsi taas suurien hikikarpaloiden lähtevän liikkeelle jokaisesta kroppansa poimusta. Hän löyhytteli kainaloitaan ja nyrpisteli tuskistuneena kuumottavaa naamaansa.

"Jos pakkaan tosi tosi TOSI nopeasti, niin kerkeäisimmekö hoitamaan suunnittelun joesta käsin?", hän kysyi epätoivoisena naurahtaen, pyöri hetken ympyrää ja alkoi sullomaan ympäriinsä levittämäänsä tavaraa kasaan urahtaen nähdessään monta puoliksi syötyä kuivalihapalaa jotka olivat jotenkin päätyneet hänen tuhnuisen matkatunikansa sisään.

CAINE

Caine ei saanut tietää mistä salaisuudesta oli kyse, no ei hän ollut totta puhuen kauhean hyvä pitämään salaisuuksia, mutta ei Pestvan tarvinnut sitä tietää. Inarin vakava ääni kuitenkin keskeytti heidät tämän ollessa sitä mieltä, että Pestva voisi pitää salaisuutensa. Salaisuudet jäivät siis myöhemmälle ja Caine otti harmissaan hörpyn vesileilistä, nyt kun mitään jännittävää ei ollutkaan tarjolla. Pestvan puolustellessa heidän juoksukisaansa, Caine veti mahdollisimman viattoman ilmeen kasvoilleen. ”Se oli Pestvan aatos ja pakko miun oli uhrautua, Pestvahan olis näyttäny iha höperölt juostessaan yksin pitkin laaksoa ja luullen et joku kisaa mukana.” Caine puolusteli itseään, vaikka mielikuva olikin varsin huvittava.

Pestvan mentyä pakkaamaan, tosi, tosi, tosi nopeasti, Caine vilkaisi telttaan. ”Aika sotku.” Hän totesi, ei sillä että olisi itse ollut siisteimmästä päästä, mutta hän nyt ei juuri ollut ehtinyt edes purkaa tavaroitaan heidän päästyään laaksoon ja ne vähät mitä hän oli tarvinnut yöllä, hän oli jo pakannut.

GODOFRÉDO

Kerrankin Dorian oli fiksu - Godofrédon pettämätön logiikka ja järki oli ilmeisesti vihdoinkin imeytynyt hieman häneenkin. Tosiaan voisi olla parasta jättää tavarat tänne, olihan hänellä paljon lisää tavaraa kotona. "Huhuhu", hän hörähti, sillä vatsanpohjasta kutkutti kun Dorianin nosti hänet maasta. Hän jatkoi hymähtelyään Dorianin jatkaessa puuhailuaan ja räpsytteli silmiään ottaessaan kilven vastaan.

Dorian valitti käsiensä täysinäisyydestä, mikä täytti Godofrédon mitä syvimmällä myötätunnolla - olivathan hänenkin kätensä juuri olleet yhtä täynnä. "Hyvästi jää", hän sanoi tornissa asuvalle papparaiselle heilauttaen kättänsä tätä kohti, ja samalla käden heilautuksella läpsäisi kruunua Dorianin kädessä (?). "Jätä se, rakas Dorian, ansaitset olla tyhjäkätinen ja vapaa kuin puutarhan lintu!", hän muotoili runollisesti ja lähti tyytyväisenä lainehtimaan portaita kohti heiluttaen tarmokkaana kilpeään edes takaisin.

DORIAN

Dorian katsoi prinssin perään tämän lähtiessä huitelemaan kohti portaita. Ehkä hän nyt ei kuitenkaan jättäisi velhon torniin muiden vaivoiksi Godofredon rihkamaa, saisivat laaksolaiset itse päättää mitä tekisivät heidän ylimääräisille tavaroilleen, koska he eivät tarvinneet jokainen omaa telttaa tai soppapataa mukaan. Ja sitten oli Godofredo, joka nyt ylipäänsä oli raahannut liikaa turhaa tavaraa mukaan. Hän seurasi prinssiä tämän tavaroiden kanssa katsoen melko huolestuneena tämän menoa. ”Ehkä olisi paras lyhentää teidän hiuksianne vihdoin ennen lähtöä, noin pitkät hiukset ovat varsin hankalat, vaikka jollain ihmeen konstilla osaattekin ilmeisesti kiinnittää ne itse pois tieltä.” Dorian ehdotti, vaikka tiesi hyvin millainen suhtautuminen prinssillä asiaan olisi, hän oli pariin otteeseen ehdottanut hieman käytännöllisempää hiustyyliä (?).

INAR

Inar pyöräytti hieman silmiään Pestvalle, vilkaisten tätä kaaoksensa keskellä. Hieman häntä huvitti Cainen puolustelu heidän kilpajuoksustaan, vaikka parempihan se toki oli, että kaksikko sai purkaa energiaansa hieman.
”Sinun nopeampaa pakkaajaa ei ole nähty”, hän myönsi pieni hymy huulillaan, kun etsi omista tavaroistaan vaatteita niin itselleen kuin Cainelle, jatkaen: ”se tosin johtuu yleensä siitä, että olet tainnut unohtaa pakkaamisen kokonaan”, hän lisäsi ja pudisti vain naurahtaen päätään.

Inar kumartui kaivamaan tavaroistaan vaatteita, vetäen esiin tummanvihreän liivimäisen kietaisumekon. Se varmaan kävisi ohuen paidan ja housujen päällä…
”Voitte mennä kohta… Ehkä Cainenkin on mukavampi kokeilla vaatteita päälleen, kun ei ole ihan hikinen”, Inar lupasi, etsien mekkoa, jota oli Cainelle miettinyt. Inarin kaikki mekot olivat lähinnä housujen kanssa puettavia, mutta jos Caine oli ajatellut mennä vain paidassa ilman housuja… niin ehkä se ei sitten haitannut.
”Käykö tämä?”, hän kysyi kääntyessään Caineen päin, heittäen tälle tummansinertävän, yksihihaisen kietaisumekon.

”Minä kyllä käytän sitä lähinnä housujen ja paidan päällä, mutta ainakaan se ei ole liian pitkä tai muotoiltu”, Inar lisäsi. Kyllähän Caine voisi laittaa mekon paidan päällekin… mutta Caine ei onneksi ollut kovinkaan iso ja lihaksikas, toinen menisi helpommin viattomasta tytöstä, etenkin hämärällä. Mutta Caine sai katsoa nyt ensin, mitä mieltä oli.

CAINE

Oli Inar ihan oikeassa sen suhteen, että hikisenä oli aika ikävä sovittaa vaatteita, etenkään lainata joltain muulta niitä. Kyllä hänen olisi pakko ennen hämäystä pestä itsensä, vaikka toki portilla voisi käydä niin, että vahdit vain pyörtyisivät heidän hienhajuunsa. Mutta ei mitään riskejä, hän ei pilaisi tätä tähtihetkeään haisemalla yhtä pahalta kuin kaikki miehet Caenezhissa, ja usein toki naisetkin, mutta naisilla oli yleensä hiukan enemmän kiinnostusta huolehtia puhtaudesta ja tekivät myös vähemmän sellaisia hommia, missä sai hien pintaan. Hän katsoi kiinnostuneena Inarin vaatteiden penkomista kun Pestva puolestaan yritti saada vaatteita pakattua.

Caine otti kiinni vaatteen, jonka Inar hänelle heitti ja katsoi sitä tarkemmin. Vaate oli aika omituinen, Caine ei olisi edes tunnistanut sitä mekoksi, mutta sen verran hänkin tajusi, että se sidottiin vyöllä kiinni ja Inar sanoikin, että itse käytti sen alla housuja ja paitaa, mutta nyt oli varmasti parempi ilman sitä. Se Cainea ihmetytti, että mekosta oli irronnut toinen hiha, mutta se ei kuitenkaan näyttänyt repeytyneen irti. ”Mihin tästä on toinen hiha hukkunut?” Hän ihmetteli ja mittasi sitä sitten itseään vasten paremmin, yrittäen nyt olla sotkematta vaatetta heti. ”Mutta se näyttää sopivalta, on sopivan yksinkertainen ja etenkin jos jätän housut ja paidan pois se on varmasti riittävän naisellinen ja se ei myös korosta naisellisia muotoja, jotka minulta valitettavasti puuttuvat. Tämä käy, kiitos” Caine kiitti, koska kyllä hän nyt onnistuisi paremmin kuin oman aika suppean vaatevarastonsa kanssa.

GODOFRÉDO

Godofrédo teki äkkipysähdyksen kuullessaan Dorianin sanat. Hän teki hitaan ja sulavaliikkeisen käännöksen ja katsoi tätä kasvoihin. Godofrédo ei ollut ihan varma pitäisikö hänen loukkaantua vai ei - Dorian vitsaili usein piittaamattoman oloisesti. "Teidän korkeutenne, voisitteko olla piereskelemättä kesken ruokailun" (?), "Teidän korkeutenne, voisitteko olla tuijottamatta minua kun pukeudun" (?), "Teidän korkeutenne, jos otatte kananne mukaan matkalle, lupaan kautta kunniani valmistavani joka ikisestä pataa" (?), ja nyt viimeisin huono vitsi hiusten leikkaamisesta? Häpy ja sen määrä!

Godofrédo tutkiskeli tarkkaavaisena Dorianin kasvoja kunnes alkoi nauraa. "Voi Dorian, sinä pikku hölmö!" Hän kääntyi höröttäen ja jatkoi etenemistään portaisiin ja niitä alas. Ei hän voinut suuttua Dorianille siksi että tämän vitsit olivat huonoja - Dorian-parka ei kuitenkaan ollut yhtä sivistynyt ja huumorintajuinen kuin hän, suuri ja kunniakas Godofrédo, jäynien ja jekkujen mestari. Onneksi hän oli ottanut Dorianin suojatikseen, tällä oli vielä paljon opittavaa!

Godofrédon hörötys kaikui tornin portaikossa hänen laskeutuessaan alas asti.

INAR

Cainen kysymys siitä, mihin mekon hiha oli kadonnut, sai naisen pudistamaan päätään huvittuneena.
"Et varmaan ehdi ihan kauheasti jousta käyttämään, mutta tuo on siihen ihan kätevä. Hihat ovat usein tiellä, jos on kiire", Inar sanoi vain hieman huvittuneena.
"Ja jos joku tarttuu sinua helmasta, on helpompi avata vain vyö ja päästää se menemään, kun se on yksipuolinen", hän lisäsi samalla, kun asetteli tavaroitaan hieman paremmin pakkauksiinsa ja heitti mekkonsa repun päälle, ennen kuin alkoi riisua suojuksiaan ja asevyötään.

"Kyllä sinusta ainakin se päällä saa uskottavan... no, ei-sotilaan näköisen tytön. Uskottavamman varmaan, kuin meistä kahdesta", Inar hymähti, kun laski käsisuojuksensa ja niiden perässä asevyön puukkoineen ja miekkoineen alas. Hän veti pitkän liivitunikan yltään, alkaen irrotella nahkaisten rintasuojuksiensa kiinnityksiä samalla, kun vilkaisi Caineen.
"Mutta yritetään nyt kuitenkin parhaamme, olemme me keskenämme selvinneet tänne astikin", nainen hymähti, pehmittäen katsettaan hieman nyt, kun sai olla tutussa seurassa. Cainen pukeminen tytöksi oli ihan huvittava ajatus, mekko päällä toinen varmaan muistuttaisi häntä vielä enemmän Igasta... Hyvässä ja pahassakin.

"Pitää varoa, etten ala vahingossa kutsua sinua Igaksi. Vaikka olisit kyllä vähemmän ärsyttävä pikkusisko varmasti, kuin Iga. Sillä pässinpäällä on kunnianhimoa ihan liiaksi asti", Inar hymähti vetäessään nahkaiset suojuksensa paitansa päältä. Hän varmaan irrottaisi olkasuojukset siitä ja laittaisi rintasuojuksen oman mekkonsa alle... varmuuden vuoksi.

MARCELLA

kun he olivat päässeet ulos tornista (?) Marcella kääntyi hiukan kummissaan katsomaan taakseen kuultuaan jotain karmivaa ääntä joka muistutti etäisesti naurulta tai sitten joku vain oli tukehtumaisillaan ja yritti saada henkeä, mutta kaamealta ääni kuulosti joka tapauksessa. Hän pudisti hiukan päätään saadakseen moiset kummajaiset pois mielestään ja kääntyi sitten taas muun seurueensa puoleen yrittäen hymyillä ja näyttää mahdollisimman pirteältä etteivät toiset suotta huolestuisi, vaikka väri hänen kasvoillaan johtui ainoastaan reippaasta poskipunakerroksesta ja nyt hän oli erittäin kiitollinen, että oli jaksanut ehostautua eikä näyttänyt niin kalpealta ja sairaalta. ”Hyvät ystäväni ja suojelijani, minun on vetäydyttävä valmistautumaan matkaa varten, edustusvaatteet eivät sovi matkustamiseen. Imperia-rakas, autattehan minua vaihtamaan vaatteeni? Entä te Hortencia?” Marcella ilmoitti, koska hänellä nyt kestäisi hetken pukeutua taas oikeaoppisesti seuraavaa tilaisuutta varten.

ANDRÉ

Andrésta oli helpottavaa kuulla, että nuori prinsessa oli edes tolkuissaan, vaikkei täysin kunnossa vaikuttanutkaan vielä olevan ja vaikutti heikolta. Mutta se oli ollut odotettavissakin tuollaisen pökertymisen jälkeen. Kyllä André oli osannut vastauksen päätellä kysymättäkin, mutta oli halunnut vain kuulla prinsessa Marcella ylipäätään vain edes vastaavan. "Ehditte varmasti kuitenkin levätä ennen lähtöämme, joten toivokaamme, että iltaan mennessä olonne olisi parempi", André vastasi ollen edelleenkin huolissaan prinsessan voinnista, koska kuka nyt ei olisi ollut? Mutta he eivät voisi kuitenkaan jäädä odottelemaan olon kohennusta, jos edes lähtöhetkellä neito ei voisi yhtään paremmin. Silloin olisi pakko lähteä, koska eivät he voisi jälkeenkään jäädä, vaikka Andréa hirvittikin ajatus, että prinsessa joutuisi pahimmissa tapauksessa ratsastamaan puolikuntoisena. No, se olisi kuitenkin sen ajan murhe, jos niin ikävästi pääsisi käymään. Olihan heillä vielä reippaasti aikaa valmistautua, joten André yritti karistaa mielestään sen, miten asia voisi pahimmassa tapauksessa olla.

Mutta André jatkoi matkaansa oman seurueensa sekä prinsessa Hortencian ja tämän henkivartijan kanssa portaisiin ja niitä pitkin alas ja ulos, jossa raitis ilma jo itsessään teki ihmeitä, kun kevyt tuulahdus pyyhkäisi ohitse. André veti keuhkot täyteen ilmaa ja päästi sen ulos rauhallisesti ollen mielissään jo pelkästään siitä, että se kaaoskokous oli ohi ja sieltä oli selvitty elossa. Eikä prinsessa Marcellakaan ollut tosiaan enää tajukankaalla vaan turvallisesti heidän seurassaan ja jaloillaan. Prinsessasta puheenollen tämän ääni kantautuikin pian Andrén korviin, kun hän ilmoitti menevänsä valmistautumaan matkaan. "Muistakaa samalla myös levätä ja juoda vettä, että saatte nestetasapainon kuntoon", André huolehti edelleenkin prinsessan voinnista, vaikka olettavasti tyttö sen itsekin ymmärsi, mutta ei André osannut olla huolehtimatta. Olihan prinsessa varsin nuori kuitenkin vielä. André jäi kuitenkin vielä odottamaan, mitä prinsessa Hortencia oli aikonut, kun prinsessa Marcella sitä oli kysynyt. André oli ollut aikeissa ehdottaa sir Oscarille, että he voisivat mennä laittamaan jo hevosia kuntoon, mutta eihän se olisi sopivaa jättää prinsessa Hortenciaa yksin.

PESTVA

Pestva katseli ja haisteli vaatteitansa, jotka kaikki haisivat enemmän tai vähemmän sipulimaiselta. Hän oli aliarvioinut hikoilunsa ja yliarvioinut lämmönsietokykynsä täysin. Pitikin unohtaa käytettyjen vaatteitten pussukka kotiin, nyt hikiset ja puhtaat vaatteet olivat muhineet samassa tilassa ja saastuttaneet toisensa! Hän katseli sivusilmällä kateellisena Inaria ja Cainea ja heidän raikkaahkoja (?) vaatteitaan.

"Toivottavasti jollakulla vartijoista on himo haiseviin naisiin, ahhahhah! Haisen ihan persläpipadalta!" Pestva käkätti ja löyhytti kainaloaan Caineparan suuntaan. "Voikohan tällaisen hajun peittää hajuvedeillä? Pitäisikö hieroa kukkia kainaloihin ja nivusiin? Huhhuh!" ... Ei muuten yhtään huono idea, hän ajatteli. Miehet pitävät kukista, joten ehkä niistä olisi hänen valeasussaan hyötyä? "Hei Caine, osaisitko tehdä meille kukkaseppeleet päähän? Ja pitäisikö hieroa punaista kukkaa poskiin? Jonkun olisi parasta osata tehdä minustakin kaunis ja salonkikelpoinen!" Pestva puristeli hieman poskipäitään yrittäen tehdä niistä punaiset, mutta se sai kasvojen ihon kirvelemään ja naamahien siirtymään sormenpäihin. Hän pyyhki kätensä iljettyneenä paitaansa ja kurkku-urisi. Pitikin joutua kieroilemaan ja kekkuloimaan ympäriinsä, vaikka hän janosi taistelua!