GILDOMERA osa 1 luku 1

INAR

Kun se dehrahilainen öykkäri avasi suunsa ja kehtasi vielä väittää vastaan gerosilaisen prinsessan sanoihin, Inarin hermot eivät enää kestäneet. Paljon hän oli jo sietänyt tämän kokouksen aikana, mutta rajansa kaikella!
”Teistä muista en tiedä, mutta minä en ainakaan jaksa enää”, Inar sanoi kyllästyneenä ja raivoissaan, nousten paikaltaan ylös. Nopealla, sulavalla liikkeellä hän nappasi prinssi Dakarain päällä olevan rievun selkämyksestä kiinni ja veti prinssin paikaltaan. (?)
”Minun puolestani sinä saat olla prinssi tai vaikka mikä, mutta meidän muiden ei tarvitse kestää sitä, ettet osaa käyttäytyä”, Inar mutisi, kun raahasi prinssin perässään salin ovelle, raahaten toisessa kädessään prinssin tuolia ja tämän kurjaa viikatetta. (?)

”Tee mitä lystäät, mutta jos et osaa pitää sitä kuninkaallista turpaasi kiinni edes silloin, kun kaikki ovat sitä jo pyytäneet, niin teet sen kyllä jossain muualla. Ei tuollaista kitinää kukaan jaksa!”, nainen ärähti törkätessään prinssin ulos salista. (?)
”Laske vaikka liukumäkeä portaissa tai mene kitisemään sille henkivartijaraukallesi, joka on sinua paremmin kasvatettu, vaikka onkin sinua alempiarvoisempi ja kurja ja kiittämätön ja jota se ”huora” oikeudenmukaisuuttaan auttoi, mutta ÄLÄ kuvittele, että Dehrahilla olisi tämän sodan jälkeen yhtäkään liittolaista, ellet ala käyttää isoa sinistä suutasi valittamisen sijasta anteeksipyyntöihin”, hän lisäsi heittäessään prinssin viikatteen tämän syliin (?), ennen kuin paiskasi oven kiinni prinssin nenän edestä. (?)

Prinssin toimettomaksi jääneen tuolin Inar iski ovenkahvan alle niin tiukkaan, ettei se rimppakinttu saisi sitä auki omin voimin.
”Ja pysykin poissa kunnes osaat käyttäytyä, senkin pahanilmanlintu!”, Inar ärähti, ennen kuin vielä jalallaan potkaisi tuolin varmasti paikalleen. Sen jälkeen hän kääntyi ja asteli takaisin omalle paikalleen, istuen alas. Hän kohotti katseensa muihin, huomaten ainakin lunemarilaisen naisen katsovan häntä häkeltyneenä, ja se maaginainenkin Gerosin joukosta oli hälyn kuultuaan kohottanut katseensa muistiostaan aika hämmentyneenä. Inar yskäisi hieman vaivaantuneena, ei hän ollut taas… ihan ajatellut, mutta kun hermo meni tuollaisiin nulikoihin!
”Jatketaan, ei hänestä nyt mitään hyötyä kuitenkaan olisi ollut. Parhaassa tapauksessa saamme sen sotilaan takaisin tänne, jos prinssi menee piinaamaan vaihteeksi taas häntä.”

DAKARAI

Dakarai käänsi katsettaan kuitenkin jo seuraavaan, jolla oli mennyt herne syvälle nenään ja seuraavaksi tämä olikin jo kiskonut prinssin ylös tuolistaan. "Mitä sinäkin oikein aiot?!" Dakarai ärähti siihen matkan jatkuessa salin ovelle. Sen lisäksi nainen kehtasi koskea Dehrahin mahtavaan sotaviikatteeseen. "Miten julkeat koskea Dehrahin aseeseen, nainen?! Anna tänne se!" Dakarai käski ollen kuitenkin edelleenkin Inarin otteessa, kun ei yrityksistä huolimatta poiskaan siitä päässyt.

Ovella nainen ilmoitti, että Dakarai oli vapaa tekemään mitä halusi, mutta jossain muualla ja törkkäsi ovesta ulos. "Kuules nyt nainen! Sinulla ei ole valtaa kohdella minua näin!" Dakarai ilmoitti kääntyen Inarin suuntaan sivuuttaen tämän liukumäet ja muut marmatukset. Ne kuitenkin loppuivat siten, ettei Dehrah tulisi saamaan yhtäkään liittolaista, ellei Dakarai oppisi pyytämään anteeksi. Samalla prinssi sai viikatteensa takaisin ja Inar paiskoi oven kiinni. "Hei!! Et kai sinä kuvittele, että voit jättää minut oven ulkopuolelle ja mennä vain päättämään asioista, jotka koskevat Dehrahia, ilman minua?!" Dakarai ärähti ja potkaisi ovea voimalla. Se oli kuitenkin virhe ja Dakarai katui sitä heti, koska se oli tuntunut todella ikävältä hänen isovarpaassaan Dakarain pomppiessa nyt kivusta yhdellä jalalla. Siis olivatko he tosissaan?! "Saasta..." Dakarai mutisi itsekseen oven ulkopuolella mulkoillen ovea vihainen ilme kasvoillaan, vaikkei se ovi mitään ollutkaan tehnyt. Kehtasivatkin kohdella Dakaraita näin! Olisiko hänen todella pitänyt vain antaa Chathan haukkua häntä kaikkien edessä ja hyväksyä se vain? Oikeasti? Olkoonkin, etteivät toiset siihen syyllisiä olleet, mutta oikeasti, olivatko he tosissaan? Dakarai laski kuitenkin lopulta painonsa taas molemmille jaloilleen tuoden kätensä oven kahvalle ja yritti päästä ovesta sisään. Ovi ei kuitenkaan auennut ja Dakaraista tuntui kuin se ovikin nyt vain lällättäisi hänelle pilkallisesti, vaikka ovet eivät osanneetkaan edes puhua. "Hei! Hyvä vitsi, ovi auki!" Dakarai ärähti ja iski nyrkillä siihen pari kertaa, mutta ehkä hänen oli hyväksyttävä se, ettei kukaan sitä tulisi avaamaan. Niin tämän siitä sai, kun laittoi naiset sotakokoukseen, jonne he eivät ensinnäkään edes kuuluneet ja siihen oli hyvä syykin.

CHATHA

Olihan se toki hyvä, että Chatha ja hänen isänsä toivat muille edes hiukan uskoa siitä, että Dehrahissa ei odottanut vain monta sataa prinssin kaltaista ongelmatapausta, mutta hieman naisen ylistykset jopa hänen isäänsä kohtaan hieman hämmensivät Chathaa. ”No valitettavasti kuulumme sen asian suhteen vähemmistöön, mutta eivät kaikki siellä paremmin pärjäävässäkään osassa ole ihan menetettyjä tapauksia, vaikka suurin osa onkin.” Chatha sanoi ja nainen oli samaa mieltä, vaikka tieto aika yllättävää olikin, mutta nyt ainakin muilla olisi edes hiukan motivaatiota ja uskoa siihen, että kaikki eivät suhtautuisi auttajiinsa yhtä nihkeästi kuin prinssi, joka oli lähetetty sitä apua hakemaan.

Sen pidemmälle keskustelu ei kauheasti edennyt, kun Chatha oli tukehtua hörpättyään vettä väärään kurkkuun. Hän ei pahemmin vastustellut, kun hänet autettiin vähän matkan päähän istumaan. Pahin yskiminen oli jo rauhoittunut, mutta kyllä oli taas mennyt todella hienosti. Chatha yski edelleen ja yritti saada hengitystä tasaantumaan, kun nainen rauhoitteli häntä ja silitti hänen selkäänsä. Sitten nainen hänen vierellään ehdotti sylissään lepäämistä ja Chathan ei tarvinnut kuin vilkaista naisen syliin, jota mekon riekaleinen helma juuri ja juuri peitti ja tämän paljaita jalkoja ja… Niin häntä alkoi ajatuskin huimata sen verran, että hän oli horjahtaa penkiltä alas.

AMETHYST

Jos Chatha olisi tiennyt millaisten miesten kanssa Amethyst sai päivittäin olla tekemisissä, niin ehkä mies ei olisi niin ihmetellyt ja vähätellyt hänen kehuessaan tätä ja tämän isää. Amethyst ei voinut olla ihastelematta Chathaa, vaikka hänen kävikin miestä sääli. Ihmekös se oli, että Chatha-raukka oli niin kohtelias ja meni niin helposti hämilleen, tuskin tälle oltiin kovin usein mukavia oltu… Dehrah vaikutti niin kauhealta paikalta, olihan Ame aina tiennyt sen olevan kamala, mutta ensi kertaa hän näki sen todistetusti silmiensä edessä.

Chatha raukka nyt ei tuntunut yhtään saavan taukoa. Amesta oli toki ihan huvittavaa, että mies oli noin sekaisin päästään vain hänen takiaan, mutta ei hän kuitenkaan halunnut raasun tukehtuvan. Amethyst huomasi kyllä Chathan vilkaisevan syliään ja hymähti vähän, vilkaisten itsekin oliko hänen sylinsä edes siveellisesti osittain revityn helman alla. No, kyllähän se paljasti reisiä hieman, kun riekaleinen helma valui niiden sivuille väkisinkin… Ja se oli ilmeisesti Chathalle liikaa.
”Oi-”, nainen henkäisi yllättyneenä, kun miesparka melkein horjahti penkiltä alas, ottaen tästä toisella kädellään kiinni tukeakseen miestä. (?) Hieman häntä kyllä hykerrytti, toinen oli niin söpö!
”Tuu tähän, kyllä se siitä helpottaa”, nainen sanoi itsevarmasti, kun paransi otettaan miehestä ja ohjasi tämän hellästi alas, laskien Chathan pään pehmeään syliinsä. (?) Siinä miehen kuin miehen olisi hyvä olla, se oli varma!

”Hengitä vaan syvään, ei sun tarvi niin hävetä mun seurassa. Mä autan ihan mielelläni”, hän hymisi pehmeällä äänellä, kun vei toisen kätensä sivelemään hieman miehen hiuksia. (?) Tämä oli hänelle ainakin tuttua puuhaa, tätä hän teki usein ja tiesi olevansa siinä hyvä. Miesten hoivaaminen tuli hänelle jo luonnostaan, ja hän hoivasi Chathaa aivan mielellään. Amethyst yritti kuitenkin muistaa, että Chatha nyt ei selkeästi ollut naisseuraan tottunut, joten pidättäytyi vain sivelemään toistaiseksi miesraukan hiuksia.

CAINE

Darkki oli ihan uskomaton törppö, siis haastoi ihan jatkuvasti riitaa jonkun kanssa. Siis toki tämän henkivartija oli sanonut ikävästi, mutta ehkä sen asian olisi voinut hoitaa kokouksen jälkeen kahden kesken ja sanoa kokouksessa vain, että suu kiinni? Eikä nyt ainakaan alkaa haukkua viatonta naista ties miksi ja Vinemarin perijälle kiukuttelu nyt oli ollut äärimmäisen typerää ja sitten tiuskia Gerosin kivan oloiselle kivi-tädille. Ja sitten Darkki ei edes tajunnut haastaneensa riitaa, kun Marcella ystävällisesti siitä huomautti. Caine pudisti päätään ja yritti keskittyä kokoukseen, kun Inar sai seuraavaksi tarpeekseen dehrahilaisesta ja kävi viskaamassa tämän pihalle muiden vain tuijottaessa äärimmäisen hämmentyneinä, paitsi vinemarilaiset, jotka yrittivät olla vain nauramatta ääneen prinssin jyrytessä kovin, ettei Inar voinut häntä noin kohdella.

Oven takaa kuului vielä jotain tämän mankumista, kun Inar laittoi prinssin tuolin oven kahvan alle, ettei prinssi pääsisi takaisin. Sitten Inar vain palasi omalle paikalleen, kuin mitään dehrahilaisia ei paikalla koskaan olisi ollutkaan. Caine hämmentyi lähinnä siitä, miten samanlainen Inar oli Björnin kanssa. Vanha velhokin nosti katseensa teekupista, kuin ei olisi koko kohtausta edes huomannut. ”Kas, Dehrahin edustus on kadonnut kokonaan. Sepä hyvä, olkaa hyvä ja jatkakaa toki. Toivottavasti enää ei tulisi kauheasti keskeytyksiä.” Velho sanoi ja jatkoi teensä hörppimistä.

Hetken oli vielä kiusallisen hiljaista, kun nierdalesilainen jatkoi taas. ”Niin, tuskin prinssi Dakarain puuttuminen kauheasti kokousta estää, hänen tietonsa olivat aika puutteelliset ja onpahan nyt ainakin hiukan rauhallisempaa… sen mitä ovi nyt vaimentaa tuota ulinaa, mutta ehkä hän kyllästyy jossain kohtaa.” Mies totesi vaikuttaen äärimmäisen rasittuneelta ja helpottuneelta yhtä aikaa. ”Eli hieman yli puolet pärjäävät todennäköisesti taistelussa, prinssi Dakarai nyt ei kauheasti vakuuta ja gerosilaistenkin sotilaiden suhteen kannattaa suhtautua hiukan varauksella ja arvon prinsseillä ja prinsessoilla kokemusta nyt ei kauheasti voi edes olla. Meitä on kuitenkin vain noin kymmenkunta taistelukelpoista, joten suoraa taistelua olisi paras välttää ja yrittää päästä vihollisen ohi taistelematta aina kun se vain on mahdollista.” Nirerdalesilainen jatkoi ja vaikutti kyllä Cainesta siltä, että tiesi mistä puhui.

”Mut onks meil mitkä mahollisuuet sit hajottaa muuria, jos portist taistelemal ei oo menemist? Caine tiedusteli, koska siihen he kai olivat jääneet. ”No ei kovin kummoiset, ellei keksitä jotain oikotietä hajottaa muuri nopeasti.” Nierdalesilainen sanoi. ”Valitettavasti joudun kertomaan, etten voi asiaa auttaa vaikka Gerosin Ruusuruoskalla kuuluisi varmasti saada kaadettua vaikka kaik’ Dehrahin muurit vaivatta. En osaa asetta hallita niin hyvin, että olis siitä mitään apua. Kukkaköynnöksin koristettuna Dehrah varmasti olis kauniimpi katsoa, mut suurta hyötyä ei siitä meille olis.” Prinsessa Marcella pahoitteli ja oli oikeassa, eivät tainneet tässä kauheasti kukat auttaa, mutta eipä ollut Cainenkaan aseesta tässä kohtaa kauheasti hyötyä.

HORTENCIA

Jokainen hetki, joka pidensi kokouksessa vietettyä aikaa, Hortencia alkoi toivomaan vain lujemmin ettei olisi koskaan suostunut tälle matkalle. Ikävä kyllä muitakaan vaihtoehtoja ei olisi ollut – isän puoleisia serkkuja oli vain yksi, eikä Joachimin kaltaista itsekeskeisestä rääpälettä olisi voinut päästää diplomaattiselle sotaretkelle. Adolphus-serkku sen sijaan olisi ollut seuraava järkevä ratkaisu, mikäli mies ei olisi ollut serkku äidin puolelta… Hortencia rukoili hiljaa mielessään, eikä hopearisti karannut hänen käsiensä puristuksesta hetkeksikään.

Kuitenkin kun Urumiyan perillinen sai vihdoin tarpeekseen dehrahilaisesta ja paiskasi tämän pihalle salista, Hortencia hätkähti ja katsoi naista samaan aikaan hyvin järkyttyneenä, mutta niin helpottuneena. Prinssi Dakarai ei kuitenkaan hyväksynyt kohtaloaan, vaan alkoi hakata ovea toisella puolella, jolloin prinsessa Inar pyöräytti silmiään.
”Painu sinne mätänevään kotiisi piipittämästä!”, urumiyalainen ärähti kovaa. Kiusallinen, painostava hiljaisuus laskeutui hetkeksi saliin, kunnes lopulta Nierdalesin prinssin henkivartija jatkoi kokousta. Mies tuntui olevan yksi harvoista, joka tiesi mistä puhui, ja ainakin se helpotti hieman Hortencian huolta. Oscar oli pätevä, mutta kun heidän joukkojaan katsoi, ei edes Oscarin pätevyys yksin riittäisi pelastamaan heitä… Hortencia vei katseensa paremmin nierdalesilaiseen sotilaaseen jokseenkin mietteliäänä. Hän ei voinut uskoa että kukaan nierdalesilainen, oli sitten kuinka sotilas tahansa, voisi olla noin pätevä ja ennen kaikkea järkevä.

Hortencia kuitenkin vei katseensa pian vieressään istuvaan Marcellaan, joka vastasi, ettei hänestä olisi juurikaan hyötyä muurien sortamisessa. Hortencia hymyili hieman, tyttö voi selkeästi hieman paremmin saadessaan istua kaukana dehrahilaisesta prinssistä, vaikka toinen oltiinkin hoidettu jo kokonaan ulos salista.
”Niin, ikävä kyllä se taitaa olla totta, vaikka uskon että harjoituksella prinsessa Marcella varmasti voisi murtaa muuriin tarpeeksi suuren reiän, etenkin jos löydän muurista heikon kohdan ja vahvistaisin ruoskan voimaa. Mutta harjoitukseen ei juuri nyt ole kovinkaan paljon aikaa”, kuului Imperia-neidin ääni takaseinältä. Hortencia henkäisi hiljaa, hänen olonsa oli jokseenkin toimeton tässä kokouksessa. Hän ei ollut sotilas, hän ei ollut koskaan saanut minkäänlaista virallista koulutusta, ja vaikka hän osasikin käsitellä miekkaa, eikä enää vierastanut sotavarstan käyttöä, ei hän ollut koskaan todella ollut taistelutilanteessa.
”Joudun myöntämään, ettei Pyhä sotavarsta mitä todennäköisesti auta muurien murtamisessa. Mahdollisesti, mikäli olisin kykenevä nostattamaan ja hallitsemaan jotain tuulenpuuskia voimakkaampaa… mutta apuni tarjoan mahdollisesti muurien päällä olevien jousiampujien ja sotilaiden varalta”, Hortencia myönsi pahoillaan. Hän olisi halunnut olla hyödyllisempi… hän todella olisi tahtonut. Mutta valmistautumisaikaa tuskin olisi koskaan ollut tarpeeksi, vaikka hän olisi koko elämänsä harjoitellut sotavarstan käyttöä.

”Ikävä kyllä kahdeksikkokeihään apu muurien suhteen riippuu täysin siitä, onko lähistöllä vesistöjä. Mikäli kivi on heikkoa, on mahdollista, että kykenisin keskittämään kaiken voimani tarpeeksi voimakkaaseen paineeseen, mikäli vettä on tarpeeksi”, kuului myös urumiyalaisen prinsessan sana. Niin, hyökyaalto tarpeeksi voimakkaana murtaisi varmasti muurin kuin muurin, mutta aseen heikkous taisi nimenomaan olla se, että veden lähteen täytyisi olla mahdollisimman lähellä.

MARCELLA

Ei Marcella toki mitään dehrahilaisilta raakalaisilta odottanut, kuten anteeksipyyntöä, mutta sitä hän kyllä hätkähti, kun Urumiyan prinsessa poisti prinssi Dakarain kokonaan kokouksesta. Prinsessa oli muutenkin kauhean karkea ja vaarallisen oloinen, sellainen, että Marcellan oli kauhean vaikea tajuta tätä alkuunkaan naiseksi saati prinsessaksi. Hyvähän se oli, että dehrahilainen saatiin pois häiritsemästä, mutta Marcellaa hirvitti silti prinsessan kovat otteet ja raivoaminen. Tuollainen ei missään nimessä tulisi kuuloon Gerosissa, ei ainakaan niissä piireissä jotka Marcella tinsi ja hänen käsittääkseen miehetkään eivät kyllä noin sivistymättömästi riitojaan ratkaisseet.

Kokous kuitenkin jatkui ja valitettavasti Marcellan oli tuotava julki, että hänen aseensa varmasti auttaisi muurin suhteen, mutta hänellä ei ollut taitoa siihen. Se oli kovin onnetonta, etenkin kun kuunteli, ettei muiden elementtiaseistakaan sen asian suhteen tainnut olla apua. ”Paras varmaan toistaiseksi jättää muurin murtaminen sikseen, palataan sen miettimiseen, jos tarve vaatii. ”Prinsessa Hortencia, teidän elementistänne kyllä varmasti tulee olemaan apua muurin jousiampujien suhteen. Tulella voisi haurastuttaa liitoskohtia ja vettä kyllä varmaan olisi lähistöllä, mutta se veisi aikaa. Parempi varmaan kohdistaa kaikki voima siihen muurin heikoimpaan kohtaan, eli porttiin.” Nierdalesilainen sotilas arveli.

Marcella keskittyi vain kuuntelemaan nyt, kun oli oman panoksensa antanut, eli kertonut muille olevansa täysin hyödytön muureja vastaan, eikä hän kyllä uskonut portillekaan paljon mahtavansa. ”Nyt auttaisi tietää, millaiset portit rajalla on, todennäköisesti nostettavat ristikkoportit, jos joki kulkee portin läpi.” Vinemarin perillinen pohti. ”Käsittääkseni näin on, vaikkei minulla ole ikinä juurikaan ollut asiaa Dehrahin puolelle.” Sinipartainen velho vastasi. ”Se tuottaa haastetta, etenkin kun molemmin puolin olevat portit pitää saada joko nostettua tai kaadettua, vesi hankaloittaa myös hyökkäystä puolustuksesta puhumattakaan.” Nierdaleslainen totesi ja vaikka Marcella ei asiasta paljoa tiennyt, niin ei tämä hänestä hyvältä kuulostanut. ”Miekkani pystyy jonkin verran rautaan, mutta portti on oletettavasti vahva, no toki dehrahilaisesta laadusta ei tiedä, joten minullakin kestäisi saada porttiin riittävästi vahinkoa, jotta siitä päästäisiin läpi.” Vinemarin perillinen jatkoi. ”Mut jos portit ois auki, myö päästäis hellpost hyökkään läpi, eikö? Eiks myö voitas yrittää keksii jotain hämäystä, minkä varjol viholline ite avais portit, sit yritettäs vaan pitää niit auki tarpeeks kaua et kaik on päässy läpi.” Caenezhin prinssi ehdotti. ”No se toki säästäisi aikaa, mutta siinä on iso riski sen suhteen, toimiiko hämäys, se pitää hoitaa pienellä ryhmällä ja jos se epäonnistuu, muut eivät välttämättä ehdi tarpeeksi nopeasti apuun. Kuten jo todettiin, kukaan pakolainen ei yrittäisi paeta laaksosta Dehrahiin, mutta muuten, jos siihen keksii tarpeeksi uskottavan juonen, niin toki se auttaisi, jos saisi jonkun sisäpuolelle avaamaan portit ja pitämään ne auki, toisin kuin suora hyökkäys ja portin hajottaminen.” Nierdalesilainen sotilas sanoi, muttei nyt ainakaan suoraan torpannut tätä ideaa.

ANDRÉ

André pöyristyi silminnähden, kun yhtäkkiä Urumiyan prinsessa nousi paikaltaan ja lähti retuuttamaan Dehrahin prinssiä tämän vastustellessa salista ulos ja jätti oven taakse huutamaan. André ei ikinä ollut nähnyt vastaavaa minkäänlaisessa kokouksessa, mutta ei kyllä ollut myöskään tavannut ketään yhtä hirviömäistä tapausta kuin Dehrahin prinssi. Ei se kuitenkaan Andréa haitannut, että käytöstavaton moukka oli siirretty muualle, koska pahimmassa tapauksessa tämä olisi voinut olla uhka kenelle hyvänsä, jos ei osannut yhtään pitää tunteitaan sisällään ja näki itsensä muita parempana ja arvokkaampana. Hirveästi ei ovikaan prinssin huutoa estänyt, mutta sentään se jonkun verran blokkasi ja piti prinssin ulkopuolella. Mutta ainakin oli pakko myöntää, että prinssillä oli melkoinen keuhkokapasiteetti, kun oli ollut äänessä ja huutanut liiankin kanssa ja nytkin prinssi vielä jaksoi.

André kuitenkin keskittyi taas kokoukseen, kun muutkin alkoivat siihen taas päästä. Muurin murtaminen unohdettiin kuitenkin kokonaan, koska ei heillä oikein ollut mahdollisuuksia sellaiseen. Puheet kääntyivät siis muurin heikoimpaan kohtaan eli porttiin. Sitäkin pohdittiin millaiset portit rajalla oikein oli, mutta siihen André ei ainakaan osannut sanoa mitään. Hän ei ollut ikinä käynyt Dehrahin puolella eikä myöskään käynyt maan rajalla, mutta ristikkoporteista kuitenkin oli puhetta. Miten porteista sitten pääsisi, oli edelleenkin mysteeri. Caenezhin prinssi kuitenkin ehdotti lopulta jotain hämäystä, jonka avulla pääsisi läpi. "Jos esiintyisimme jonain harmittomana joukkona, jota ei koeta vihollispuolella uhkana? Ehkä sellainen voisi toimia", André pohti yleisesti ääneen. "Mutta joudumme varmasti jakaantumaan kahtia, koska jollain tavalla hevoset, aseet ja muut tarvikkeetkin pitäisi saada maan sisäpuolelle", André jatkoi, mikä nyt toki tuli jo ilmi jo sen verran, että hämäysryhmä olisi pienempi joukkio. Mutta mikä sitten olisi tarpeeksi hyvä ja uskottava ja ennen kaikkea harmiton joukko? "Hmmm... Toimisiko sellainen, jos hämäysryhmä esiintyisi sotavankeina ja vankien kuljettajina?" André yritti keksiä jotain harmitonta, mutta mietti sitten jo seuraavaksi, etteivät he kyllä puhuneet yhteistä kieltä vihollisien kanssa, joten se olisi kyllä aika iso aukkokohta, mutta voisiko sitä paikata jollain? Tai olisiko kuitenkin jotain toista hämäysmuotoa?

CAINE

Oli edelleen hieman hankalaa keskittyä kokoukseen, kun oven takana joku huusi ja meuhkasi ja takoi nyrkeillä ovea. Tulisi kyllä äärimmäisen hilpeä retki matkustaa jossain olemattomassa Dehrahissa moisen riehujan kanssa. ”Jos arvon prinssi ei nyt lopeta sitä muiden kotirauhan häirintää, niin oli miten prinssiä tahansa, minä muutan sinut limaiseksi rupikonnaksi!” Velho tuolissaan ärähti lopulta ovelle päin ja toivottavasti tuo tepsisi, ei tuota huutamista kukaan jaksanut kuunnella.

Kun lopulta oli taas rauha maassa (?), niin kokous pääsi jatkumaan. Aika huonolta tilanne Cainestakin kuulosti, Caenezhissa ei ollut rajoilla mitään muureja, kaupunkien suojana nyt toki oli muurit ja sen verran Caine niistä tiesi, että ne oli ihan suunniteltu sitä varten, ettei niistä tultaisi noin vain läpi. Portit olivat siis paras keino päästä läpi, mutta Caine ei ollut ihan varma, mistä nostettavista ristikkorautaporteista muut puhuivat. Sekään ei kuitenkaan kuulostanut kauhean helpolta vaihtoehdolta, joten heidän pitäisi saada portit jotenkin auki, mikä luonnollisesti tarkoitti jotain hämäystä, eikä sekään riskitön yritys ollut ja vielä piti keksiä, mikä se hämäys olisi.

Gerosilaisten mukana oleva sotilas ehdotti jotain harmitonta porukkaa, jota viholliset eivät pitäisi uhkana. Tietenkin, mutta eivät myöskään välttämättä päästäisi sisään, minkä mies taisi itsekin tajuta ja ehdotti jotain sotavankien kuljettamista. ”No tuskin, en oikein näe syytä miksi kukaan kuljettaisi mitään vankeja Dehrahiin, etenkään tätä kautta, kun vihollisilla ei ole pääsyä laaksoon. Lisäksi meistä ei kukaan uskottavasti näytä vihollissotilaalta eikä taida puhua oikeaa kieltäkään, muistaakseni Dehrahissa on pääsääntöisesti farnasilaisia sotilaita. Chennalla varmaan pystyisi kommunikoimaan, luulisi että edes ylin johto osaa sitä, mutta emme me mene läpi farnasilaisina ilman oikeaa kielitaitoa, emmekä xernasilaisina tai anbalilaisina vaikka joku yhteinen muu kieli löytyisi, ei sitä kukaan uskoisi vaikka keksisimmekin jonkun muka hyvän syyn kuljettaa vankeja juuri tätä reittiä Dehrahiin.” Nierdalesilainen sanoi nostamatta katsetta kartasta. No Caine ei ollut edes ajatellut kieliongelmaa, eiväthän viholliset tokikaan puhuneet heidän kanssa samaa kieltä.

”No entä neito pulassa-huijaus? Sen ny pitäis olla nii selkee et ilman kieltäki pärjää ja jos portil tulee muutama loukkaantunu nainen hakeen apua, nii sitä nyt ei vihollinen piä minään uhkana ja miehiä neki oletettavast ainaki suurin osa on, joten todennäkösyys et se menis läpi on aika iso.” Caine ehdotti ja nierdalesilainen kääntyi aika ärtyneenä kartasta häneen päin sen näköisenä, että oliko typerämpää kuultu, mutta ei sitten sanonut mitään vaan näytti jopa harkitsevan. ”No noin typerä idea voisi mahdollisesti jopa toimia, kukaan ei ainakaan odottaisi sitä… mutta epäonnistumisen riski on silti olemassa ja kovin montaa sinne ei voi laittaa asialle ja muiden täytyy olla poissa näkyvistä, joten apua ei saa nopeasti. Ja ketä sinne sitten laitettaisiin, niin mieluiten sellaisia, jotka pystyvät pitämään jonkin aikaa puoliaan.” Mies sanoi sitten. ”No mut mie voin ainaki pukeutuu naiseks jos tarvii, jos urumiyalaiset menee läpi, nii ei ne miun kohal ees mieti asiaa!” Caine lupasi uhrautua, olisihan se nyt väärin, että hän jäisi omasta suunnitelmastaan ulkopuolelle!

CHATHA

Chathan valtakunnassa oli taas kaikki harvinaisen hyvin ja oli kyllä suoranainen ihme, ettei prinssi ollut tullut vielä pilaamaan hänen rauhaansa. Mistä toki tuli mieleen, että mitenköhän kauan he olivat jo olleet poissa? Ei muuten, mutta Chathalla oli kuitenkin työnsä, niin kurja kun sitä oli myöntää, eikä kokouksesta prinssi Dakarain osaamisella varmaan tulisi muuta kuin lisää riitaa. ”En todellakaan tahtoisi, mutta pitäisiköhän meidän jo palata kokoukseen? Prinssistä kun tuskin on ollut mitään hyötyä Dehrahin asioiden suhteen ja suunnitelmia on vaikea tehdä, jos ei saa muuta kuin typerää tietoa tilanteesta.” Chatha huokaisi pää painettuna edelleen naisen syliin, kyllä siinä kelpasi, mutta velvollisuudet kutsuivat ja hän oli jättänyt ne huomiotta jo ihan liian pitkäksi aikaa.

AMETHYST

Amelle kelpasi komean sotilaan paijaaminen aina ylitse jonkin tylsän sotakokouksen, eikä hän näyttänyt tippaakaan tyytymättömältä osaansa silitellessään onnellisena Chathan hiuksia miehen maatessa pää hänen sylissään. Kuitenkin miehen avatessa suunsa ja todetessa, että heidän pitäisi ehkä alkaa palata kokoukseen, nainen mutristi hieman huuliaan ja henkäisi.
”Niin, oot varmaan oikeessa… harmi”, hän sanoi hellästi, sipaisten hellästi Chathan hiuksia tämän otsalta. (?)
”Ehkä on epäreiluu laittaa muut kärsimään Daksusta liian pitkään.” Sen jälkeen Amethyst hymähti ja sipaisi vielä sormillaan miehen poskea, ennen kuin auttoi tämän hellästi ylös syleilystään (?) ja venytti hieman jalkojaan.

”Oota hetki”, hän helähti kuitenkin Chathalle noustessaan ylös, käyden palauttamassa kauhan sille kuuluvaan naulaan kaivon kyljessä, ennen kuin palasi uuden ystävänsä luokse ja otti Chathaa kädestä. (?)
”Mennään sit pelastamaan Dehrah, kun ei prinssistä oo mihinkään. Mä ihan unohdin, et muut on hyödyllisiä tässä kokouksessa, kun mä nyt… oon lähinnä vaan taakkana täällä”, nainen naurahti iloisesti lähtiessään miehen kanssa takaisin torniin. (?) Portaissa hän otti kuitenkin ihan rauhassa eikä kiirehtinyt turhaan, ei kai sillä Dehrahilla nyt niin kiire ollut.

Kuitenkin heidän päästessään ylös tornin luo Amethystin silmät levisivät suloisesti hämmennyksestä, kun hän näki kiukkuisen pienen prinssi Daksun kököttävän oven takana, kuin huoneesta pois lukittu koira.
”Mitäs sä täällä murjotat? Menitkö sä haukkumaan prinsessojakin huoriksi?”, Ame kysyi huvittuneena ja hymyili vain pirteästi, tajuten päästää Chathan kädestä irti vasta tässä kohtaa. (?) Hän asteli ovelle, kokeillen sen kahvaa, joka ei kuitenkaan liikahtanut. Ame hämmentyi, ennen kuin vilkaisi Daksuun ja alkoi nauraa.
”Eikä, lukitsiko ne sut pois koko huoneesta? Kokouksesta, jossa puhutaan Dehrahista?! Sä oot ihan uskomaton törppö, Daksu!”, Amethyst nauroi, joutuen ottamaan tukea seinästä. Mikä törppö! Amethyst ei edes kyennyt koputtamaan ja pyytämään, että heidät päästettäisiin sisälle, kun oli tikahtua nauruun… no se varmaan kyllä kuului sisälle asti, sen verran paljon häntä tilanne nauratti.

DAKARAI

Dakarai alkoi olla jo epätoivoinen oven toisella puolella. Ei häntä ikinä oltu mistään vain ulos heitetty, ei vaikka hänen isänsäkin oli joutunut muutamissa kokouksissa häpeämään poikaansa. Toki niiden kokouksien jälkeen prinssi oli saanut kuulla kunniansa ja lopulta kuningas oli kieltänyt prinssiä avaamasta suutaan kokouksissa ollenkaan. Mutta koska häntä tulevaksi hallitsijaksi oli samalla opetettu, täytyi hänen nähdä kokouskäytännöt ja -periaatteet, plus kruununprinssi toimi kokouksissa aina kuninkaan oikeana kätenä. Tylsiähän ne kokoukset olivat olleet, joskin viimeisin Dehrahissa järjestetty kokous oli ollut asialtaankin sen verran vakavaluontoinen, ettei Dakarai ollut hirveästi saanut suutaan auki. Mutta oli miten oli, prinssiä kismitti julmetusti se, että joku pahainen nainen oli saanut kiskottua hänet oven ulkopuolelle. Siis nainen?! Dehrahin prinssin?! Voi se olisi niin häpeällistä, jos joku kotopuolessa saisi kuulla siitä. Kuka mies antoi naisen retuuttaa itsensä kokouksesta ulos tuolla tavalla? Ei sillä, Dakaraita ei hirveästi oltu miehisyydellä muutenkaan pilattu, mutta kyllä se silti otti ylpeyden päälle, että nainen oli saanut hänet oven ulkopuolelle noin vain.

Ovi ei myöskään suostunut aukeamaan, mikä ärsytti prinssiä vielä enemmän. "Hei nyt ihan oikeasti! Luuletteko, että voitte vain poistaa minut kokouksesta noin vain?! Ovi auki tai tapahtuu hirveitä!" Dakarai huusi, vaikkei nyt ollut varma mitä se hirveitä edes oli. Tosin sitten kuului sellainen ärähdys oven sisäpuolelta, että Dakarain oli pakko luovuttaa. Hän ei todellakaan halunnut olla mikään limainen rupikonna. "Olkoot... Pitäkää kokouksenne... En minä sinne olisi halunnutkaan", Dakarai tuhahti lähinnä itsekseen puhuen jälleen normaaliin sävyyn. Mutta mitä ihmettä hän sitten tekisi? Muut puhuivat hänen maastaan ja sinne menemisestä ja Dakarai pohti elämäänsä oven ulkopuolella? Niinkö? Mitä se hyödytti? Miten turhauttavaa, ärsyttävää ja stressaavaa.

Lopulta Dakarai istui portaiden päähän kaiteen puolelle, ettei saisi ovesta, jos joku siitä tulisi ulos. Sotaviikatteen Dakarai laski viereensä huokaisten syvään. Okei, ehkä hän olisi voinut malttaa kielensä Chathan parjaamisen suhteen ja säästää sen myöhemmäksi, mutta jälkiviisaus ei nyt auttanut asiaa kyllä yhtään. Se vain oli tapahtunut, koska Dakarai ei vain millään niellyt sitä, jos hänestä puhuttiin sellaiseen sävyyn ja sillä tavalla, julkisesti ainakaan. Ei hän kyllä moisia sanoja olisi vastaanottanut, vaikka hän olisi ollut Chathan kanssa kaksin huoneessa.

Prinssin katse kääntyi kuitenkin portaisiin, kun niistä alkoi kuulua askelten ääniä. Eikä aikaakaan, kun Dakarain näkökenttään ilmestyi tuo vinemarilainen huora Chatha käsipuolessaan. "Ai nytkö sitä ollaan jo alettu veljeilemään vinemarilaisten kanssa, petturi", Dakarai totesi Chathalle. Vinemarilainen puolestaan kyseli vain huvittuneena mitä Dakarai edes murjotti täällä ja oliko hän prinsessatkin haukkunut huoriksi. No melkein olisi pitänyt, ainakin se urumiyalainen. Dakaraita ei huvittanut sanoa kuitenkaan mitään. Nainen puolestaan meni kokeilemaan ovea tajuten sen olevan lukittu tai ainakin blokattu jollain, kun sisään ei päässyt. Siitäkös riemu vasta repesikin, kun vinemarilainen tajusi, että Dakarai oli lukittu pois kokouksesta. "Kuka sinulta mitään kysyi?! Pidä huoli omista asioista vain!" Dakarai ärähti. Hän ei ollut tilivelvollinen moiselle huoralle, mutta ehkä hän kuolisi nauruun.

CHATHA

Olihan se sääli nousta ja lähteä takaisin kuuntelemaan ja katselemaan sitä touhua, kun prinssi Dakarai valitti ja haukkui kaikkia vuorotellen. Mutta sen takia heidän oli pakko mennä hoitamaan asioita kokoukseen, kun ei prinssistä siihen ainakaan ollut. Tosin yllätys oli suuri, kun prinssi istua nökötti viikatteineen portailla, kun he olivat päässeet ylös ja heti alkoi valitus Chathan petturuudesta. ”Yritän vain tehdä velvollisuuteni ja hankkia Dehrahille muista kuningaskunnista liittolaisia, monta te olette onnistuneet hankkimaan tällä vierailulla?” Chatha kysyi täysin rauhallisena jo ja vilkaisi suljettua ovea. ”Siitä päätellen, että teidät on laitettu tänne häpeämään, veikkaisin, että huimat nolla.” Chatha huokaisi, onneksi he olivat tulleet takaisin, koska prinssi oli viskattu pihalle, mitä vinemarilainen nainen alkoikin nauraa tajuttuaan oven olevan lukossa.

Prinssi kuitenkin vain tiuski, että voisi pitää huolen omista asioistaan vaan. ”Sinäkin voisit huolehtia omista asioistasi hiukan paremmin. Ja on tämä minunkin asiani, jos teidän korkeutenne on heitetty kokouksesta ulos, miten te ajattelitte saada Dehrahille apua olematta itse paikalla kokouksessa, josta sitä apua piti nimenomaan hankkia?” Chatha huomautti, että kyllä se nyt häntäkin kosketti ja koko Dehrahin kansaa, jos muut tuolla oven toisella puolella nyt päättäisivät, että Dehrah saisi mädäntyä rauhassa.

DAKARAI

Chatha väitti vain tekevänsä velvollisuutensa sillä, että hankki Dehrahille liittolaisia muista kuningaskunnista. "Ai pitämällä kädestä vinemarilaisia? Pah... Se on sama asia kuin nolla", Dakarai vain vastasi siihen heilauttaen valkoisia hiuksiaan piittaamaton ilme kasvoillaan. Siitä päästiinkin siihen, ettei Dakarai itse ainakaan ollut saanut edes puolikasta liittolaista aikaiseksi, kun Dakarai tässä portailla istui viikate vierellään. "Eli tasoissa ollaan", prinssi totesi asiaan. "Mutta on se nolla parempi, jos ainoa liittolainen on vinemarilainen huo- nainen", Dakarai jatkoi loppuun yrittäen nyt ainakin olla huorittelematta ketään enempää, vaikka läheltä oli liipannutkin.

Mutta mitä sitä asioista huolehtimiseen tuli, voisi prinssi itsekin huolehtia omista asioistaan paremmin, ainakin Chathan mielestä. Olihan tämä kuitenkin Chathankin asia, jos Dakarai oli viskattu kokouksesta pihalle, koska miten sitä apua oli oven tältä puolen tarkoitus hakea. "Niinkö? No ehkä olisit voinut miettiä sitä itsekin siinä kohdassa, kun avasit suuren paniikkisuusi ja valehtelit ja puhuit höpöjä minusta julkisesti. Tai ehkä sinun ei olisi pitänyt lähteä vinemarilaisen naisen matkaan, niin ainakin sinä istuisit säälistä tuolla muiden kanssa", prinssi töksäytti vain, koska eihän se vika nyt hänen kuninkaallisessa korkeudessaan voinut olla. Pois se hänestä, Dakarai oli täydellisyyden perikuva. "Mutta ei auta, tilanne on nyt se, että jos ovelle aikoo jotain tehdä, muuttuu kurttuiseksi ja limaiseksi rumaksi rupikonnaksi", Dakarai sanoi vielä, että jos Chatha aikoisi jotain ovelle tehdä ja muuttuisi rupikonnaksi, Dakarai ei häntä mukaansa ottaisi, koska hyi olkoot jotain rupisia konnia!

CHATHA

Ilmeisesti vinemarilaiset liittolaiset eivät kelvanneet. ”No eikö Dehrahin nimenomaan ole syytä paikata välejä Vinemariin, ottaen huomioon, miten hienosti teidän korkeutenne niitä ehti jo huonontaa oltuaan vajaan tunnin vinemarilaisten kanssa samassa tilassa. Ja miten ajattelitte täältä oven takaa ilmoittaa, ettei heidän liittolaisuutensa teidän mahtavuudellenne kelpaa?” Chatha huomautti, että ehkä herra prinssin ei kannattaisi liikaa sen avun suhteen nirsoilla. Mutta ilmeisesti se nolla liittolaista oli prinssistä parempi kuin vinemarilainen huora, vaikka tämä juuri ja juuri melkein ehti korjata. Chatha ei edes ajatellut, kun vetäisi prinssiä turpaan (?). ”Siivoa suusi ja mieti hiukan, mitä typeryyksiä päässäsi oikein pyörii! Kyllä prinssilläkin on jotain rajaa sen suhteen miten muiden kuningaskuntien ylimystön seurassa käyttäytyy ja kohtelee muita, nyt ei olla Dehrahissa missä tuollainen juntti-käytös on sallittua!” Chatha teki selväksi.

DAKARAI

Chatha huomautteli, että eikö Dehrahin nimenomaan pitäisi paikata välejään Vinemariin muutenkin. Olisihan se tietenkin varmasti ihan hyväksi, mutta sen maan kanssa oli sukset ristissä jo sitten aikaisempien kuninkaiden tekemien päätöksien eikä tämänkään hetkistä kuningasta pahemmin kiinnostanut. No olivat välit toki historiasta jonkun verran parantuneet, mutta vain sille tasolle, että toista osapuolta oli vain pakko sietää. Siitä olisi vielä pitkä matka edes neutraaleihin väleihin ja kuinka se sitten tehtäisiin, niin se olikin sitten toinen asia. Chatha jatkoi kuitenkin vielä siihenkin, että miten Dakarai alkoi ilmoittaa täältä käsin, ettei vinemarilaisten liittolaisuus kelvannut. "No en mitenkään, koska en ajatellut muuttua rupikonnaksi", Dakarai vastasi asiaan, mutta kaipa jos nyt asiaa toisin ajatteli, niin ehkä vinemarilaisistakin jotain hyötyä olisi. Ainakin elementtiaseesta, jos ei itse vinemarilaisista. Mutta olkoot, vinemarilaisetkin kelpasivat... Ei tässä hirveästi ollut varaa nirsoilla, kun eivät he mikään armeija ollut.

Mutta sitä ei prinssikään ollut olettanut, että Chatha vetäisisi häntä turpaan seuraavaksi, mitä Dakarai seuraavaksi parahtikin, koska harvoin turpaan veto mukavalta tuntui. Dakarai ponnahti salamana pystyyn tarttuen samalla myös viikatteeseen pidellen samalla toisella kädellä jomottavaa poskeaan. Mitään sen enempää varoittelematta hän huitaisi Chathaa tähdäten tämän päähän(?) viikatteen toisella päällä, ei tietenkään terällä, koska ehkä se olisi ollut vähän liioittelua. "Ja sinä opit paikkasi ja sen mihin sinut on palkattu! Olet HENKIvartija! Sinua ei palkattu olemaan UHKA minulle!" Dakarai teki puolestaan selväksi oli miten väärin sanoa ketään huoraksi tai ei. Eikä prinssi edes ollut huoritellut! No melkein oli, mutta se oli eri asia.

AMETHYST

Daksu ei vastannut, no kai se hävetti että toinen oltiin heitetty pois salista, mutta toisen kiukuttelu nauratti naista vain enemmän. Hän yritti kuitenkin kerätä itseään, vaikka Chatha tekikin siitä aika vaikeaa alkaessaan kysellä prinssiltä, että mitä toinen oli taas mennyt tekemään. Amethyst hykerteli ja nojasi seinään seuratessaan kaksikon riitaa, Daksun vain maristessa jotain rupikonnista, sekä siitä ettei hän hyväksynyt vinemarilaisia huoria, tai naisia, liittolaisikseen. Ame avasi suunsa siinä kohtaa sanoakseen, että ei hän Daksun liittolainen halunnut olla vaan Chathan, mutta yllättyi ihan hiljaiseksi asti Chathan menettäessä hermonsa lopullisesti Daksun huoritteluista. Ame hätkähti yllättyneenä, kun Chatha iski prinssiä nyrkillä suoraan tämän tyhmään pärstään, voimatta hämmentyneelle tirskahdukselle mitään. Mikä ihme Chathalle nyt oli tullut? Ame nosti käden suulleen ja hihitti hieman, voi hänen Chathaansa… Toinen oli niin miehekäs ja rohkea!

Nainen kuitenkin päätti kääntyä takaisin oven suuntaan tappelun eskaloituessa ja koputti siihen hellästi, kuitenkin tarpeeksi kovaa.
”Ofirin-herra, päästäisiinkö me Chathan kanssa sisälle, ennen ku toi tuholaisprinssi tappaa meidät? Kiltti?”, Amethyst kysyi kauniisti, kuitenkin niin kovaa, että vanha mukava maagiherra varmasti kuulisi hänet. Hän vilkaisi hieman olkansa yli, mitä tapahtui, virnistäen Daksun sanoille.
”Sä sen sijaan oot uhka kaikille, Daksu”, hän totesi muka kovinkin pelokkaana, hymyillen kuitenkin vähän, odottaen josko heidät päästettäisiin sisään ilman rupikonnia ja muita temppuja.

CHATHA

Yllättäen prinssi ei ottanut kauhean hyvällä sitä, että häntä lyötiin turpiin ja Chatha oli aika varma, että henki lähtisi seuraavaksi, kun prinssi nousi viikatteensa kanssa ja huitaisi. Chatha kumartui pois alta, mutta tajusi jälkeenpäin, ettei prinssi ollut yrittänyt katkaista häneltä kaulaa, mutta ilmeisesti henkivartijan ei kuulunut olla uhka Dakaraille.
”Minä kuule tiedän paikkani paremmin kuin teidän korkeutenne, sillä jos tietäisitte, olisitte kokouksessa yhdessä ratkaisemassa oikeaa kriisiä, ettekä räyhäämässä portaikossa! Te tässä olette itsellenne pahin uhka ja minun on kuule perhanan vaikea auttaa enää siinä kohtaa, kun te sotkette asianne muiden perillisten suhteen totaalisesti. Minä haukuin teidät tuolla salissa pystyyn siksi, että te tyhmänä avasitte suunne väärässä kohtaa ja uhkasitte vesittää kaiken itsekkyydellänne, minun piti jotenkin saada muut senkin jälkeen vielä luottamaan, että edes toinen meistä ajattelee kansaa eikä omaa napaansa! Minä löin teitä siksi, että selvästi pelkkä puhe ei teidän paksuun kalloonne mene. Kun teille sanotaan, että ÄLÄ huorittele naista, joka sattuu olemaan naapurikuningaskunnan perillisen suosiossa, niin mitä te ette siinä ymmärtäneet? Minun toimenkuvaani kuuluu suojella teitä vihollissotilailta ja aseellisilta hyökkäyksiltä, mutta omalta tyhmyydeltänne teitä ei voi pelastaa, jos ette paksupäisyyttänne suostu edes omaa parastanne tajuamaan!” Chatha huusi vain takaisin, hän oli saanut niin tarpeekseen, ettei jaksanut enää. Ja nyt prinssille oli pakko sanoa, Dehrahissa hän ei voinut ja varmaan hän saisi tästä kärsiä, jos prinssi menisi kotona itkemään asiasta, mutta olipahan hän edes yrittänyt tehdä asioille jotakin.

Chatha ei tiennyt miten ja missä välissä, mutta vilkaistessaan taas vinemarilaisen naisen suuntaan hän huomasi oven olevan auki ja velhon pään kurkistavan ovesta. ”Tulkaa sitten pian.” Tämä sanoi ja Chatha käänsi prinssille selkänsä. ”Teinä käyttäisin portailla nököttämisajan hyödyksi ja miettisin asioita ja etenkin omaa toimintaanne.” Hän viela sanoi, nappasi vaaleanpunatukkaisen naisen kainaloonsa (?) kuin mitään prinssi Pölkkypäätä ei olisikaan. ”Noin, tule kulta, mennään.” Hän sanoi ja palasi takaisin kokoussaliin velhon vahtiessa ovella, ettei prinssi pääsisi sisään (jos se yrittää nii Ofirin on sen gandalf-sauvansa kanssa silleen ”hushus”). Hän saattoi naisen vinemarilaisten luo saaden kummaltakin aika kummastuneen katseen osakseen. Chatha päästi naisen ja kumarsi prinssille. ”Olen kauhean pahoillani typerän prinssini puolesta, häntä ei ole älynlahjoilla juurikaan siunattu, mutta valitettavasti hänen suustaan pursuaa tavaraa senkin edestä.” Chatha sanoi. ”Ei se mitään, hyvä jos Amesta oli apua, hänestä yleensä on.” Prinssi sanoi ja iski silmää. Chatha katsoi tätä hetken, sitten Amea ja taas prinssiä, punastui ja kipitti paikalleen.

AMETHYST

Amethyst katsoi Chathaa ihastuneena, kun toinen antoi Daksun kuulla kunniansa. Chatha oli niin viisas ja rohkea ja hieno mies, ja niin kultainen kun puolusti häntä omaa kurjaa prinssiään vastaan. Ja kaiken lisäksi Chatha oli ihan oikeassa, ei Daksu voinut toiminnastaan syyttää kuin vain itseään. Ame käänsi päänsä oven suuntaan sen auetessa, hymyillen maagiherralle tämän nähdessään.
”Kiitos, Ofirin-herra”, hän helähti vain pirteästi, odottaen kuitenkin Chathaa, joka käänsi selkänsä niin urheasti Daksulle ja käski tämän miettiä tekosiaan.

”Oot niin miehekäs”, Ame hyrähti hellästi, kun Chatha otti hänet kainaloonsa ja saattoi sisälle Ofirin-herran ohitse, joka uhkaili Daksua taikakepillään (?) ennen kuin sulki oven. Ame ehti virnistää ja näyttää kieltä olkansa yli Daksun suuntaan, ennen kuin ovi pamahti taas kiinni, ja Ame seurasikin kiltisti Chathaa takaisin Telemakhoksen ja Karanin luo. Amethyst hymähti vähän, kun Chatha päästi hänestä irti ja kumarsi Telemakhokselle, voimatta tirskahdukselle mitään kuunnellessaan miehen sanoja.
”Kiitos, kun puolustit mua, Chatha”, Ame kehräsi onnellisena, räpäytellen sieviä ripsiään, ennen kuin vei katseensa Telemakhokseen ja naurahti tämän sanoille.

”Sähän sen tiiät”, hän lisäsi ja virnisti, katsahtaen Chathan perään. Oikea herrasmies… Hän niin piti Chathasta.
”Mä meen tohon taakse Karanin kanssa… tiiät mitä tehdä jos tulee ikävä”, Amethyst hymisi Telemakhokselle ja kumartui painamaan hellän suukon tämän poskelle (?), ennen kuin kipitteli kilttinä tyttönä Karanin luo ja istuutui alas ihan miehen vierelle. Hän ei ollut varma kuinka paljosta he olivat jääneet paitsi, mutta varmaan Chathalle se tieto oli vähän hyödyllisempää, kuin hänelle. Ei Amethyst oikein uskonut, että hänestä olisi mitään apua sotasuunnittelussa, joten nainen siirtyikin vain nojailemaan Karaniin (?), alkaen pyöritellä samalla yhtä kiharaista suortuvaa sormensa ympärille.

DAKARAI

Chatha väitti seuraavaksi tietävän paikkansa toisin kuin Dakarai itse ja sen jälkeen oikeutti haukkumisen sillä, että Dakarai oli kehunut Chathaa ja turpaan vedon sillä, ettei puhe uponnut prinssin päähän eikä nainen ollut huora. "Sehän oli vain vilpitön kehu eikä mitään sen enempää. En minäkään hauku muita pystyyn ja mätki turpaan, jos kehutaan, mutta ainakin tiedän, ettei sinua kuulua kehua mistään, jos siitä kärsii itse. Mitä huoritteluun tulee, niin enhän minä edes huoritellut. Kerran huorittelin, mutta se oli vain kerran. Mutta jos itse kuvittelit tietäväsi paikkasi, niin mietipä uudestaan!" Dakarai ärähti perään, koska itsehän prinssi nyt ei nähnyt mitään oikeutettua syytä haukuille julkisesti tai turpaan vetoa. Mitä ne olivat auttaneet? No eivät mitään, pahentaneet vain tilannetta.

Chatha lähti kyllä seuraavaksi kertaamaan toimenkuvaansa, jolloin Dakarai huokaisi. "Niin... Ja missä kohdassa turpaan veto tai haukut kuului tuohon? Niin, ei missään", prinssi vain totesi tietäen olevansa varsin oikeassa aina kaikesta. Dakarai kuitenkin kiinnitti muiden mukana huomiotaan pian oveen, joka oli avattu eikä kukaan ollut muuttunut rupikonnaksi. Dakaraita ei mukaan kuitenkaan huolittu eikä prinssillä ollut edes aikomustakaan tunkea itseään tuohon saliin enää uudestaan muutenkaan. He saivat pitää kokouksensa, Dakaraille riitti. "Pidä suusi, et ole isäni!" Dakarai ärähti lopuksi vielä Chathalle, joka jatkoi hänen ojenteluihinsa, mutta seuraavaksi Dakarain leuka oli loksahtaa paikoiltaan lattiaan, kun Chatha jatkoi vain sille vinemarilaiselle "tule kulta"! Dakarai puristi raivosta kätensä nyrkkiin niin, että kynnet painuivat hänen kämmenensä ihoon katsoen vihaisesti vain kaksikon perään, kun ovi sulkeutui jälleen ja täten prinssi oli jälleen oven ulkopuolella yksin. "AAAARRHG! Ettäs kehtaavat!" Dakarai ärähti, mutta lähti ovelta kuitenkin portaisiin niskojaan nakellen ja suuntasi alempiin kerroksiin tavoitteenaan päästä ulos koko hemmetin tornista. Häntä ärsytti ja sapetti niin vaan hemmetisti ja poskeen sattui. "Noin, tule kulta... mennään... Argh, mitä sairasta painajaista tämä on?!" Dakarai ärähteli itsekseen koko tilanteelle päästen lopulta ulos tornista ja potkaisten jotain pikkukiveä heti ensimmäisenä niin kovalla voimalla kun lähti.

KARAN

Kokous oli edennyt melko pitkälti Karanin odotusten mukaan, Dehrah tuotti ongelmia heidän suhteensa, Ame provosoi Telemakhoksen kanssa toisiaan ja dehrahilaisia riitaan, se toki yllätti, että se typeryys eteni niin pitkälle, että hän sai estää Telemakhosta kahdesti tappamasta Dehrahin prinssiä ja että Dehrahin prinssi riiteli kaikkien muidenkin kanssa, dehrahilaiset riitelivät myös keskenään, lopulta Ame meni viemään ylistressaantuneen dehrahilaisen sotilaan rauhoittumaan, kokous jatkui typerissä merkeissä, kunnes Urumiyan prinsessa kyllästyi ja heitti dehrahilaisen prinssin pihalle räyhäämään. Että kyllähän tämä kokous oli ollut ihan viihdyttävää seurattavaa, kuin tragikomediallista näytelmää olisi katsonut.

Asiaan melkein päästiin ja lopulta alkoi löytyä hiukan oikeaa suuntaa, millä suunnitelmalla olisi hyvä edetä, mutta sitten oven toiselta puolelta alkoi kuulua taas huutoa ja melko tuttua naurua. Pian vanha viisas velho meni avaamaan oven Amelle ja dehrahilaiselle sotilaalle, prinssi sai edelleen pysyä jäähyllä. Karan ei ollut yllättynyt, mutta oli kuitenkin, kun Ame palasi dehrahilaisen sotilaan kainalossa ja mies pahoitteli henkilökohtaisesti Telemakhokselle prinssinsä käytöstä, ennen kuin palasi paikalleen. ”Tuota nyt kun Dehrahin perillinen on poistettu kokouksesta käytöstapojen puutteellisuuden vuoksi, niin voit kyllä varmaan suosiolla tuurata häntä kokouksessa.” Nierdalesilainen kokousta johtanut mies sanoi ja hetken dehrahilainen istui paikallaan seinänvierustan penkillä, kunnes tajusi ponkaista pystyyn. ”Niin toki aivan! Olen teille muillekin anteeksipyynnön velkaa prinssi Dakarain käytöksen ja oman epäammattilaisen toimintani puolesta! Toivon totisesti, ettei tällainen toistu, mutta prinssin puolesta ei oikein voi luvata mitään, olen erittäin kiitollinen, että kaikesta huolimatta ette ilmeisesti aio jättää Dehrahia vain omaan pas… SIIS kurjuuteensa mätänemään, se maa ei totisesti ansaitse edes sitä, että harkitsette avunantoa!” Mies sanoi mennen seisomaan prinssi Dakarain tyhjälle paikalle, jossa ei enää tosin ollut edes tuolia, koska Ofirin-velho oli asettanut sen takaisin oven pönkäksi.

AMETHYST

Amethyst katseli vain ylpeänä Chathaa, kun se komea nierdalesilainen-ei-nierdalesilainen pyysi tätä auttamaan fiksumpana heidän Dehrah-suunnitelussaan, kerta prinssi paukapäästä ei ollut mihinkään. Amethyst tirskahti hieman Chathan sanoille, painaen päänsä hellästi Karania vasten. (?) Kyllä toinen oli ihan kunnollinen ja miehekäs sotilas, kun vain sai vähän itsevarmuutta… mutta niin söpö silti. Amethyst hymyili hieman, oli hän ihan ylpeä itsestään, että oli teoillaan onnistunut järjestämään Chathan vastuuseen ja sen kurjan Daksun ulos koko salista… vaikka ihan Daksun oma vika.

”No jos maan johto on tuolla tasolla, että se pitää itse paiskata pihalle, niin en tiedä voitaisiinko Dehrahin auttamisesta edes kieltäytyä. Minä haluaisin kuulla Dehrahin tilanteesta ja siitä, miten saavuitte laaksoon vielä teiltä, jos sopii?”, kuului sen urumiyalaisen prinsessan suusta. Ame naurahti vähän, siis oliko sotaprinsessa itse tehnyt sen? Ei edes Telemakhos?
”En nimittäin mieluusti perustaisi täysin suunnitelmiamme sen juntin sanojen varaan, vaikka minusta C-… krhm, siis prinssi Cainen ehdotus on tähän mennessä ainoa edes vähän toimivalta kuunnostava suunnitelma”, nainen lisäsi, saaden Amen tirskahtamaan taas hieman. Kuitenkaan hän ei tiennyt mitään mistään suunnitelmasta, vieden vain katseensa Karaniin hieman sen näköisenä, että kaipasi huomiota.

”Jäinkö mä paljosta paitsi?”, Ame kysyi hiljaksiin, hymyillen vähän kun painoi leukansa hellästi miehen olalle. (?)
”Kuka teistä heitti Daksun ulos, toi urumiyalainen kovanaamaprinsessako? Mä aattelin eka et Telemakhos tai joku muu kyllästy. Mitä se teki, siis vielä kaiken sen jälkeen ku mä lähdin?”, Ame kysyi, kun ei taas oikein tajunnut, että ehkä Karania olisi kiinnostanutkin joku suunnitelma ja kokous, eihän hän ollut itse mikään sotilas ja häntä harvoin oli tarvittu sotasuunnitelmien toteutuksessa. Hän oli tottunut lähes jatkuvaan huomioon, kun oli miesseurassa, Telemakhokselta hän sai sitä jatkuvasti. Kai hän oli vähän hemmoteltu siinä mielessä, mutta kyllä hän olisi hiljaa jos sai mieleisensä määrän paijauksia.

KARAN

Karan antoi Amen rauhassa kihnustaa itsessään, eihän Ame itselleen mitään voinut ja tätä oli ihan turha yrittää saada keskittymään kokoukseen. Ja ehkä parempi, että häiriköi Karania eikä Telemakhosta, vaikka osalle vinemarilainen pukeutuminen, tai sen puute, olikin ongelma. Hän vei kätensä Amen selän taakse ja kietoi tämän ympärille ja otti Amen kainaloon, niin ehkä tämä olisi ihan kiltisti (?). ”No et menettänyt mitään kauhean tärkeää ja se varmaan tässä vielä kerrataan, turhaa ja typerää draamaa ehkä, mutta ei se sitä alkua ja äänistä päätellen teidän portaikossa käymäänne jatko-osaa varmaan ylittänyt. Ja kyllä, urumiyalainen heitti dehrahilaisen pihalle, kun tämä alkoi haastaa gerolisaisen prinsessan kanssa myös riitaa siitä, haastoiko hän riitaa vai ei.” Karan vastasi kuiskaten, ettei häiritsisi muiden kokousta.

AMETHYST

Ame painautui erittäin tyytyväisenä Karanin kainaloon, kun mies tottuneesti vei kätensä hänen ympärilleen, hymyillen onnellisena. Hieman hän hykersi kuullessaan, että urumiyalainen prinsessa oli tosiaan antanut Daksulle huutia, kun tämä oli mennyt haastamaan riitaa vielä sen gerosilaisen pikkuprinsessan kanssa.
”Se Daksu on vähän vajaa päästä”, Ame virnisti, pyöräyttäen silmiään. Sitten hän alkoi hihittää, kun muisti mitä oven takana oli tapahtunut.
”Hihi… Joo, Chatha veti sitä turpaan, kun se yritti taas huoritella mua!”, Ame hihitti ylpeänä, yrittäen olla hiljaa, vaikka häntä naurattikin kauheasti ja hän kihersi paikallaan tavalliseen tapaansa.

”Chatha oli niin rohkee ja miehekäs, vaikka Daksu sit yrittikin katkasta siltä kaulan sillä myrkky-viikatteella, mut se juntti onneks piteli sitä väärin päin”, nainen lisäsi, ollen kuitenkin erittäin iloinen ja ylpeä Chathasta, joka oli niin miehekkäästi puolustanut niin häntä kuin kaikkia muitakin. Daksun omaa typeryyttä, jos ei tajunnut olevansa joka riidan alku ja juuri.
”Mut hyvä, jos en sit niin mitään tärkeetä missannut… vaikka oon kyllä vähän kateellinen etten saanu olla näkemässä, kun Daksu heitettiin ulos”, nainen lisäsi huvittuneena kiehnätessään paremmin Karanin kylkeen. (?)

KARAN

”No lievästi sanottuna, prinssihän on ihan kahjo. Eihän tuollaisia saisi päästää vapaasti ihmisten ilmoille, mutta Dehrahissa nyt ei tunnetusti ole mitään ihmisoikeuksia.” Karan sanoi hiljaa, ehkä hiukan säälien sitä, että prinssi oli kasvatettu noin kieroon eikä tällä selvästi ollut ihan kaikki kotona, mutta ei hän silti täällä ketään syyttänyt toiminnastaan. Prinssi oli itse aiheuttanut ongelmansa ja muutenkin ongelma oli Dehrahin, ei muiden kuningaskuntien. Heillä oli ongelmia omastakin takaa.

Karan vilkaisi Amea, kun tämä alkoi nauraa kihertämään ja sanoi sitten, että Chatha, eli dehrahilainen sotilas, oli vetänyt prinssiään turpaan, kun tämä oli taas meinannut huoritella Amea. Ame sanoi tämän sen verran kovaa, että ainakin heidän edessään vähän matkan päässä istuva Telemakhos tyrskähti aika kuuluvasti. ”Sääli että siitä tuskin on apua, hän vaikuttaa aika menetetyltä tapaukselta, että moista saisi enää tajuamaan käytöstapojen päälle. Mutta lohdullista, että edes toinen dehrahilaisista vaikuttaa kunnolliselta ja tietää itsekin millainen riesa hänen prinssinsä on. Mutta uskon silti, että pääset vielä todistamaan moisen ääliön pihalle paiskaamista, aika monella täällä on ollut mitta täynnä.” Karan supatti Amelle uskoen, ettei dehrahilainen pikku prinssi ihan heti ottaisi opikseen, hän ei vaikuttanut niin älykkäältä.