GILDOMERA osa 1 luku 1

CAINE

Kokous päättyi ja Caine oli innoissaan tulevasta tehtävästä, se oli niin kovin erilainen verrattuna mihinkään Caenezhissa harjoitellusta sotatilanteesta. Toki se oli haastavaa juuri sen takia ja tähän piti suhtautua vakavasti, mutta turha sitä oli etukäteen liikaakaan murehtia. Hän tiesi sopivansa rooliin ja hänellä olisi Pestva ja Inar mukana sekä uutena se vaaleanpunatukkainen maaginainen. Caine nousi ylös, irrotti aseensa puolikkaat toisistaan ja laittoi huotriinsa vyölleen roikkumaan. Sitten hän meni reippaasti Inarin ja Pestvan luo, jotka puhuivat taikakoruistaan sillä hetkellä. ”Mitä työ ny meinaatte tehä, miul on kaik pakattuna ja teiän teltassaha mie oon muutenki nukkunu, mut voin auttaa sen purkamises jos tarttee!” Caine lupaili, vaikka toki tässä vielä hetki menisi ja saattoihan olla, että urumiyalaiset olivat jo purkaneet leirin sillä välin, kun hän oli haahuillut jossain tutkimassa laaksoa ennen kokousta.

PESTVA

V i h d o i n !

Pestva sai juuri ja juuri odotettua että Inar pääsi pystyyn ennen kuin itse pomppasi ylös unohtaen ylläpitää minkäänlaista hentoista maneeria. Hän tuhahti, nyrpisti koko naamaansa ja ravisteli väsyneitä raajojansa, ja siinä samassa kaikki paikallaan olleet hikipisarat alkoivat taas virrata. Hän yritti salavihkaisesti nuuhkaista kainaloaan, kun Inar tuli kertomaan hänelle suoja-amuletista. Se vaikutti melko pätevältä, vaikka hän itse luotti eniten suoraan luonnosta tuleviin taikakaluihin, kuten luihin, kiviin ja yrttisekoituksiin.

Itseään löyhyttäen hän tutki amulettia kiinnostuneena, ja hätkähti Cainen pöllähtäessä yhtäkkiä paikalle. Pukin poikasta muistuttava nuori halusi auttaa heitä purkamaan teltan. "No mutta, emmehän me hienot neidit osaa sellaisia isojen miesten hommia, pyörryttää jo pelkkä ajatus! Oih ja voih!", Pestva sanoi heilutellen käsiään dramaattisesti, kunnes muisti että aiemmin oikeasti pyörtynyt prinsessa oli vielä salissa (?). Hän yskähti ja heilutteli amulettiaan hieman nolona. "Kaipa sen teltan voisi pikku hiljaa purkaa, ei siinä kauaa mene, varsinkaan sinun kaltaiseltasi lihaskimpulta!" Pestva röhähti nauruun tökätessään nyrkillään pienesti Cainea käsivarteen (?). Hän pyyhki hieman hikeä niskastaan ja laittoi amuletin kaulaansa.

INAR

Inar antoi Pestvan ravistella toimettomuutta raajoistaan, vieden katseensa Caineen joka löysi tiensä jälleen heidän seuraansa. Caine kyseli, olivatko he jo purkaneet telttansa ja tarjoutui auttamaan, vaikka olikin aika rimpula, mutta Inar ei ehtinyt juuri sanoa juuta eikä jaata ennen kuin Pestva alkoi voivotella, miten telttojen purkaminen oli isojen miesten työtä. Inar sulki silmänsä ja nosti käden otsalleen, kun ilmeisesti Pestvakin tajusi, ettei ehkä kannattanut sanoa moista kun Gerosin prinsessa oli juuri aikaisemmin pyörtynyt salissa. Pestva kuitenkin jatkoi siitä selvittyään teltan purkamiseen, jolloin Inars nyökkäsi ja mietti hetken.

”Olen itsekin pakannut lähes kaiken, mutta ehkä voimme ensin katsoa mitä tarvitsemme hämäykseen, ennen kuin puramme teltan. Voin katsoa, jos minulta löytyy sinulle jotain, Caine”, Inar lupasi, vaikka eivätpä hänenkään vaatteensa kovin naisellisia olleet.
”En tosin itsekään tiedä, mitä puen päälleni”, hän lisäsi ja henkäisi yrittäessään pohtia. Paljon mekkoja hän ei juuri omistanut, mutta ehkä pitkät tunikat ja liivit kävisivät pienellä säätämisellä mekoista… Cainelle pitäisi keksiä jotain, mutta he olivat tarpeeksi saman kokoisia. Inar odotti kuitenkin kaksikon mukaansa, ennen kuin lähti portaisiin.

GODOFRÈDO

Punavalkoinen pieni ystävä vaikutti vahvalta liittolaiselta mennessään häiritsemään kiiltävän, lyhythiuksisen naisen etenemistä kivinaisen luokse. Hän oli varmasti nähnyt miten haikeasti Godofrédo oli katsellut kauniita kiviä ja päättänyt auttaa tätä toteuttamaan haaveensa saada ne käsiinsä! Hänet pitänee myöhemmin palkita, kenties pienellä veistoksella? Godofrédo hörähti tyytyväisenä ja nousi tuoliltaan sulavalinjaisesti kuin nuori joutsen. Hänen sylissään ollut kruunu, crispinettet sekä huntu putosivat lattialle. "Rakas pikku Dorian, voisitko...." hän sanoi Dorianiin päin ja heilutti sormiaan tavaroita kohti. Hän oli juuri pyrähtämässä kivinaisen suuntaan kunnes muisti kilpensä, jonka nosti syliinsä.

Godofrédo lähti pyyhältämään huoneen läpi määrätietoisena, kunnes huomasi silmäkulmastaan punavalkoisen pojan hämäyksen epäonnistuneen - barbaarinainen oli liikkeellä! Godofrédo alkoi vaappumaan Imperiaa kohti hieman kovempaa vauhtia ja meinasi kompastua helmaansa. Hän sai kuitenkin pidettyä tasapainonsa ja pysähtyi Imperian eteen. Tästä alkaisi hänen tähänastisen elämänsä tärkein kaupankäynti jota varten hän oli harjoitellut koko elämänsä!

"Onpa hienoja kiviä", Godofrédo sanoi tuijottaen Imperiaa ilmeettömänä.

CAINE

Caine naurahti Pestvan esitykselle. ”Ei kukaa nainen tollanen oo” Hän huomautti huvittuneena, että melkoista liioittelua. Mutta sitten tulikin jo kuittailua Cainen mahtavista voimista ja sekös Pestvaa huvitti. ”Kuule mie oon vahvempi ko miltä näytän, oota vaan nii rökitän siut ens kerralla, ko otetaan jousiammuntakisa!” Caine uhosi, että tuollaisen heiveröisen neidin oli ihan turha aukoa päätään hänen voimistaan. No painiin hän ei ehkä toista haastaisi…

Inar yritti tuoda hiukan järkeä keskusteluun ja otti hämäykseen tarvittavat vaatteet puheeksi. Caine vilkaisi vaatteitaan ja nosti katseensa Inariin. ”Aivan, totta! Mie aattelin, et jos riisun vaan housut, nii kyl miun paita tarpeeks pitkä on et lyhyestä mekosta menee. Mut totta, enhän mie erois yhtään Vinemarin prinssistä ja hää ny ei oo yhtään naisellinen vaikka hassusti pukeutuuki!” Caine tajusi, että eihän hänellä kyllä sitten ollut mitään kauhean naisellista päälle pantavaa. Yleensä hän ei tarvinnut, hän oli sen verran naisellisen näköinen muutenkin.

IMPERIA

Imperia olisi selittänyt kivimagiasta mieluusti vaikkapa kokonaisen tunnin, mutta hän ei uskonut maallikoiden ymmärtävän yhtään sen enempää vaikka hän selittäisi aiheesta koko päivän. Nainen oli kuitenkin iloinen, kun sai olla avuksi, sitähän varten hänet tälle matkalle oli lähetettykin. Imperia oli tehnyt loppukokouksen tiuhaan tahtiin muistiinpanoja elementeistä ja sopivista kivilajeista, jotta tietäisi hieman kenelle hän kiviä uskaltaisi antaa, eikä huomannut aivan heti kokouksen loppuneen. Hän ei myöskään huomannut laisinkaan, että joku tuli kovaa vauhtia häntä kohti, edes tämän kompuroidessa hieman, ja vasta kun näki sivusilmällä jonkun pysähtyvän eteensä ja kuullessaan kehuja kivistään, nainen nosti teräksenharmaat silmänsä tulijaan. Sangen oudon näköinen tapaus tämä olikin, mutta Imperia hymyili oikein lämmintä ja äitimäistä hymyään vain vastaukseksi tämän sanoihin.

”Kiitoksia kovasti, nuorimies”, hän vastasi vieraan nuorukaisen kehuihin.
”Nämä eivät ole mitä tahansa kiviä, vaan ne ovat täynnä maan taikaa ja energiaa. Kuten tämä tässä, musta turmaliini on erittäin vahva kivilaji ja sillä on erittäin kiehtovia kykyjä. Kerrankin minä huomasin, että sen langettama suojakehä estää jopa eläimiä kuulemasta ihmisen askelta, ajattele!”, nainen alkoikin oitis vain selittää lempeällä äänellä, hymyillen innokkaana.
”Oletteko tekin kiinnostunut mineraalimagiasta?”, hän kysyi sitten innoissaan, sillä yleensä hänen kiviään ei juurikaan kehuttu, mikä oli kyllä erittäin harmillista. Kivet olivat hyvin aliarvostettuja ja Imperiasta ihmisten olisi pitänyt ehdottomasti arvostaa niitä enemmän, etenkin kun he pyysivät niiden sisältämää energiaa avukseen.

DORIAN

Kokouksen päätyttyä Dorian ehti vain kääntyä takaisin prinssin puoleen, kun tämä kömpelö tunari noustessaan pudotti koko maallisen omaisuutensa lattialle. Hän pudisti päätään, mutta katsoi sitten, jos mahdollista, tavallistakin ärsyyntyneemmin prinssiä tämän olettaessa, että hän oli matkalla mukana kantamassa roinaa, jonka prinssi oli turhamaisuuttaan ottanut mukaan. Hän ei ehtinyt vastaamaan mitään prinssin kiitäessä jo sellaista vauhtia, että hyvä kun ei kaatunut, kyselemään maaginaisen kivistä. Ja naisparka luuli, että prinssiä kiinnosti kivien ominaisuudet tai että hän olisi edes ymmärtänyt, mitä sana mineraali tarkoitti?

Dorian antoi prinssin rojujen odottaa lattialla, sillä nainen pulassa meni aina kaiken muun edelle, ja tämä nainen todellakin oli pulassa, vaikkei itse ehkä sitä aavistanutkaan. ”Teidän ylhäisyytenne, ette saisi häiritä tuolla tavalla muita, heillä on paljon tehtävää ennen iltaa.” Dorian huokaisi päästessään lähelle. ”Pyydän anteeksi, älkää turhaan innostuko. Hänen ylhäinen korkeutensa erottaa hädin tuskin safiirin smaragdista eikä hänen surullisia taikatemppukokeiluitakaan (?) voi magiakiinnostukseksi kutsua edes hyvällä tahdolla.” Dorian pahoitteli maagilta ja katsoi prinssiä sitten mahdollisimman tiukasti, että nyt olisi syytä hakea romppeensa ja lopettaa viattomien ihmisten ahdistelu.

PESTVA

Inarin lähtiessä portaita kohti Pestva kääntyi Caineen päin ja käveli Inarin perässä takaperin. "Sinä saatat voittaa jousiammunnassa minut, mutta olisitpa nähnyt kun meidän kylän Beatrine ampui täydessä humalassa-", Pestva selitti käsillään elehtien ja kääntyi päästäkseen laskeutumaan portaita, "-siis aivan JÄRKYTTÄVÄSSÄ kunnossa, hän ampui metsässä olleelta karhulta kynnen katki ihan yks kaks ja naks!" Hän lopetti tarinansa läiskäisemällä kätensä yhteen ja käänsi päänsä Cainea kohti. "Tosi juttu!"

... Oikeastihan humalainen Beatrine oli ampunut kuivumassa ollutta karhuntaljaa osuen sen tassuun, jolloin jo valmiiksi löysässä ollut kynsi oli vain tipahtanut, mutta Pestva katsoi oman versionsa olevan paljon inspiroivampi.

GODOFRÉDO

Kivinaisen puhuessa Godofrédoa alkoi hermostuttamaan. Nainen oli antanut kauniille mustalle kivelle lempinimeksi turmaliini mikä uhkui pahaa - ties mitä turmaa ja tuhoa sellainen saisi aikaan? Godofrédo alkoi vääntelehtiä vaivautuneena. Hän ei ollut enää varma halusiko naisen kiviä. Ehkä tämä oli nimennyt ne kaikki pahoiksi? Kenties tältä löytyisi turmaliinin lisäksi uhkaliini, kuololiini tai maanjäristysliini?

Hän oli juuri kehittämässä päässänsä poispääsystrategiaa, kun hänen uskomattoman terävä-älyinen ja kaukonäköinen henkivartijansa teki vihdoin työtänsä ja tuli pelastamaan hänet tästä kiusallisesta tilanteesta. Godofrédo nyökytteli ja hörähteli kuunnellessaan Dorianin puhetta. Hassu mies kun keksi tuollaisia juttuja!

Dorian selvästi myös tiesi milloin lopettaa hassuttelu, sillä tämä katsoi Godofrédoa niin merkittävästi että hänen niskakarvansa nousivat hieman pystyyn. "Näkemiin", hän sanoi kivinaiselle nyökäten hieman, puristi tiukasti kilpeään ja kääntyi-- voi Dorian minkä teit, tai no, mitä et tehnyt! Kaikki Godofrédon tavarat lojuivat siinä mihin hän ne oli jättänytkin! Laita henkivartija asialle ja mene itse perässä, hän ajatteli hörähtäen kulkiessaan takaisin lähtöpisteeseensä.

Godofrédo pysähtyi tuolinsa eteen ja katseli mietiskellen tavaroitaan. Kannettavaa oli yhteensä viisi asiaa, mutta hänellä oli vain kaksi kättä. Hän kyykistyi neuvottomana, laittoi kilpensä maahan ja alkoi asettelemaan tavaroita sen päälle.

IMPERIA

Ennen kuin miellyttävä nuorimies ehti vastata hänelle, saapui joku toinen, hieman vanhempi nuorimies sättimään tätä, jolloin Imperia ymmärsi kyseessä olevan Nierdalesin prinssi. No, eihän hän voinut muistaa, henki ei ollut luonnonelementti ja hänen muistiinpanoihinsa kaivattiin vain niitä. Komea, vanhempi nuorimies pahoitteli hänelle kuitenkin häiriötä ja selitti, ettei tämä nuorimies tunnistanut edes yksinkertaisia jalokiviä toisistaan.
”Voi miten ikävää, lapsiparka!”, Imperia henkäisi myötätuntoisesti, katsoen erittäin säälivästi prinssiä, joka päättikin poistua paikalta. Hieman hämillään ja jopa harmissaan siitä, että hyvin alkanut kivikeskustelu ei ollutkaan edennyt mihinkään, Imperia katsoi prinssin perään, ennen kuin käänsi katseensa takaisin ruskeahiuksiseen mieheen.
”Mutta älkää olko pahoillanne, eihän se hänen vikansa ole jos hänen vanhempansa eivät ole opettaneet hänelle niin tärkeitä asioita”, hän sanoi hieman reippaammin, alkaen sitten pakkaamaan kiviään takaisin vyönsä pussukoihin, kun ei ollutkaan saanut tilaisuutta esitellä kiviään sekä niiden voimia paremmin.

DORIAN

Dorian oli aivan samaa mieltä Imperia-neidin kanssa, mutta ei ehkä täysin samoin perustein, nainenkin vaikutti hiukan siltä, että tuli toimeen paremmin kiviensä kuin ihmisten kanssa. Minkä Dorian ymmärsi hyvin. Godofrédonkin ymmärrettyä jättää naisparka rauhaan, Dorian nyökkäsi naiselle ja poistui prinssin kannoilla, tämän yrittäessä muistaa, miten tavaroita taas nostettiinkaan ylös maasta. ”Sanoin teille ennen lähtöä, että ottaisitte vain välttämättömimmän mukaan. Jos raahaatte ylimääräistä mukananne ihan vain turhamaisuuttanne, saatte myös itse huolehtia siitä.” Dorian huomautti ja ihan hyvää notkeusharjoitusta tuo kyykkiminen ja tavaroiden kurottelu oli ja päätäänkin prinssi joutui käyttämään, kun keksi käyttää hyödyllistä kilpeään tarjottimena. Kyllä tämän esi-isät varmaan kääntyisivät haudoissaan, mutta Dorian oli aika positiivisesti yllättynyt moisesta kekseliäisyydestä.

INAR

Cainen sanat siitä, miten tämä oli ajatellut jättää vain housut pois, huvitti Inaria hieman, vaikka niin hän itsekin olisi varmaan tuossa tilanteessa tehnyt. Ei Inarillakaan mitään kovin naisellista ollut, mutta mahdollisesti jotain mikä muistuttaisi hieman enemmän mekkoa, kuin Cainen paita.

Inar kuunteli kävellessään Pestvan ja Cainen keskustelua, hymähtäen hieman Pestvan tarinalle. Hän oli aika varma, että Pestvan kertoma tarina oli aika pahasti liioiteltu, ne kun yleensä olivat. Igaan ne upposivat vähän turhankin helposti, Inar oli aina ollut hieman liian käytännöllinen ja epäileväinen lapsi, ettei ollut nuorempanakaan kovinkaan usein ottanut todesta Pestvan puheita. Inar yritti kuitenkin keskittyä miettimään omaa vaatetilannettaan ja mistä he taikoisivat Cainelle mahdollisimman ”naiselliset” vaatteet.

Mahdollisesti hänen sininen kietaisuyläosansa kävisi eniten mekosta, mutta Inar ei kyllä tiennyt, voisiko sitä käyttää ilman housuja. Hän itse voisi ottaa tummanvihreän liivitunikansa, sen alta housut eivät näkyneet niin selkeästi… pitäisikö hänen tehdä hiuksilleen jotain? Avata ne? Inar ei pitänyt ajatuksesta, taisteleminen oli vaikeaa, kun hiukset tulivat tielle, mutta jotain hänen olisi keksittävä näyttääkseen vähemmän sotilaalliselta. Jo näkyvimpien suojien sekä keihään jättäminen oli ihan tarpeeksi riski…

CAINE

Caine seurasi Inarin ja Pestvan kannoilla ulos salista hieman huolestuen Pestvan puolesta, kun tämä käveli selin kohti portaita. Sentään nainen kääntyi portaissa nokka kohti menosuuntaa, mutta sen verran kovasti tämä oli karhutarinaansa selittänyt, että ei olisi ihmetyttänyt, jos hän olisi epähuomiossa mennyt portaat alas mukkelismakkelis. ”No onneks en, kuulostaa siltä et siinä ois huonol tuuril voinu käyä huonommin muilleki ko vaan karhulle.” Caine vastasi, vaikkei ihan tiennyt miksi kukaan lähti karhujahtiin humalassa. ”Mahto olla hurjaa, hyökkäskö se karhu kesken kekkereien vai miten noin pääs käymään?” Caine ihmetteli viattomasti, kuin ei tajuaisi Pestvan keksineen koko jutun tai ainakin liioitelleen rankasti. Aika hyväuskoinen hän saattoi olla, mutta karhuista hän oli kuullut niin lukemattomia tarinoita ja ollut mukana sellaisen metsästyksessä, että tiesi, ettei sinne päästetty humalaisia säheltämään tai oli henki pois.

PESTVA

Pestva oikoi kätensä niin pitkälle kuin pystyi ja vastasi Cainelle. "Kesken kekkerien, ja se oli näääääiiiiiin iso ja vihainen kuin mikäkin! Siitä sai niin paljon lihaa ettemme muuta syöneetkään koko loppuvuonna!" Hän taputteli mahaansa kun hänen mieleensä tuli isän tekemä lihapata. Se oli ainoaa pataa jossa ei ollut lainkaan sipulia, sillä isä tiesi ettei sipuli ollut Pestvan mieleen millään tasolla. Se sai suun polttelemaan ja mahan aina hieman sekaisin, eikä se maistunutkaan hyvältä. Kyllä hän sitä pystyi syömään jos oli pakko, mutta sitten muut joutuivat haistelemaan hänen sipulipierujansa ja kärsimään. Onneksi suurimman osan ajasta joku suostui syömään hänen annoksiensa sipulipalat, elleivät ne olleet kerenneet möyhentymään liiaksi.

"Pitäisiköhän syödä jotain ennen lähtöä?", hän kysyi ja mietti laakson vesistöjä. Kalan liha voisi olla hyvä vaihtoehto ennen taistelua, sillä se oli kevyttä mutta täyttävää. Hän olisi halunnut sukeltaa viileään veteen verkon kanssa ja kalastaa koko ryhmälle juhlaillallisen, mutta siihen ei ollut millään aikaa tänään, mutta ehkä vielä joskus!

INAR

Inar pudisti päätään huvittuneena, kun kuunteli Pestvan selitystä, vilkaisten taakseen olkansa yli.
"Älä usko kaikkea mitä hän sanoo", Inar hymähti Cainelle ja virnisti nopeasti, ennen kuin vei katseensa takaisin eteenpäin. Pestvan ja Cainen seura teki hänelle hyvää... muistutti häntä kodista. Samaan aikaan se lisäsi koti-ikävää ja huolta, mutta ainakin hän muisti miksi täällä oltiin. Miksi hänen pitäisi pysyä vahvana.

"Syöminen voi olla hyvä idea... anteeksi, mietin liikaa hämäystä", hän lisäsi Pestvan miettiessä täydennystä ennen lähtöä. He lähtisivät vasta illalla, joten aikaa olisi riittämiin, mutta ei se estänyt häntä kuitenkaan murehtimasta. Inarin mieli ei osannut lopettaa, etenkään katastrofaalisen kokouksen jälkeen. Hän ei luottanut tarpeeksi yhteenkään mieheen siinä salissa, kukaan heistä ei ollut tarpeeksi pätevä, häntä stressasi ja huoletti hämäys ja se, kuinka tämä ilta tulisi sujumaan. Hänen äitinsä ei olisi koskaan sallinut kokouksiin osallistuvilta harvoilta miehiltä yhtä ala-arvoista käytöstä, mutta tuskin Imona olisi pamahtanut ylpeydestä nähdessään tyttärensä heittävän toisen maan prinssin ulos sillä tavalla. Toki Urumiyassa kukaan mies ei ikinä olisi kehdannut käyttäytyä yhtä kuvottavasti, kuin Dehrahin prinssi, joka onneksi ei ollut missään näkösällä.

"Onko sinulla jotain ideoita, Pestva? Minä ajattelin mennä leirille katsomaan, miten ihmeessä saan itsestäni vähemmän... sotilaan... näköisen, mutta oliko teillä jotain muita suunnitelmia?", Inar kysyi sitten, vilkaisten olkansa yli kumpaakin. Hän ei tiennyt miten tekisi itsestään vähemmän... no, itsensä, sillä hän oli sotilas kauttaaltaan eikä hän osannut oikein esittää muuta.

CAINE

Caine veti kasvoilleen parhaan ihailevan ilmeensä Pestvan viedessä karhutarinaansa koko ajan hurjempaan suuntaa. ”Oho sitte sen täytyki olla tosi iso karhu, jos siitä riitti ruokkimaan useempi ihminen vuueks. Mie en, onneks, oo nähny Caenezhin jättiläiskarhuja, tavallisis karhuis on ihan riittävästi haastetta, mut epäilen, ettei niistäkään vuueks riittäis kylällistä ihmisii ruokkimaan. No ehkä jos säilöö ja syö tosi säästeliäästi.” Caine ihaili muka tosissaan, Pestva oli niin hauska ja kieltämättä hyvä tarinankertoja. Hän virnisti vain Inarille vastaukseksi, kun tämä puuttui Pestvan lörpöttelyyn.

Pestva murehti kuitenkin ruokaa seuraavaksi ja Inarkin oli samaa mieltä, vaikka ilmeisesti olikin murehtinut enemmän hämäystä. ”Älä huoli, hyvin se menee! Suunnitelmaha o iha selkee ja jos se jostain käsittämättömäst syyst ei toimi, nii sit mennään väkivalloin läpi. Vihollinen pääs läpi Dehrahin muureist nii kyl meki ny siihen pystytään. Mut ruoka ois varmaan hyvä ajatus, muutenki toivottavast myö saa’aan lisämuonaa retkel, koska miul ei oo ko kuivattuja sieniä jälel ja niit nyt syö vaa tosi näläs. Jännä ettei sotakokouksis ikinä ehitä miettiin oikeesti tärkeit asioit ollenkaan, mut se oliki aika kaaos kokoukseks. Pikkasen kestää ennen ko tällä porukal löytyy yhteys…” Caine sanoi ja oli laskevinaan sormista. ”Noin arviolt sata vuotta.” Hän totesi huolettomasti hymyillen.

Inar oli kuitenkin alkanut taas murehtia hämäyksestä ja miten hän tekisi itsestään vähemmän sotilaan näköisen. ”No se on oikeest ihan helppoo, ei se vaai ihmeit. No haarniska pois tai piilottaa suojukset vaatteitten alle, aseet piiloon ja tärkein asia jos haluu näyttää vaarattomalt, hymyile. Silleen hiukan, ei mittää hullun virnettä. Myö ei olla menos hakeen kapakkaseuraa joten mitkään pusuhuulet ja räpsyttelyt ei sit toimi…” Tässä kohtaa Caine vilkaisi merkitsevästi Pestvaa. ”Vaan myö tarvitaan kuollaksemme apua, pitää näytellä hätää ja paniikkia ja epätoivoa. Toivottavast se vaaleenpunatukkane maagi osaa näytellä jos mie esitän loukkaantunutta, nii muuten esitys jää… vähä niin k oteiän varaan. Meiän kyl pitäis harjotella yhes tilanne miten toimitaan ennen ko lähetään, mut joo, se leiri ensiks.” Caine yritti keskittyä, mutta se oli oikeasti hiukan ongelma, Inar oli kauhean vakava yhden ilmeen nainen ja Pestva ylinäytteli, joten kumpikin oli uskottavuuden kannalta hiukan riski, mutta he harjoittelisivat!

PESTVA

"Minä sinulle pusuhuulet näytän", Pestva irvisti Cainea päin yrittäen tönäistä tätä leikkisästi kyynärpäällään vatsaan (?), ja oli liukastua portaassa. "Hupsistaheijaa ja mesikämmen sentään!" hän huudahti ja tunsi pienen jännityksen purskauksen poskissaan. Olisipa ollut noloa liukastua ja lentää pyrstölleen! Hänen sydämensä tykytti hieman ja hän tunsi olonsa entistä levottomammaksi. Tuntui kuin tämä lähes-liukastuminen olisi ollut koko päivän jännittävin tapahtuma, eikä sekään ollut erityisen jännittävää.

Pestva puristeli käsiänsä nyrkkiin. "Entä... jos...", hän sanoi ja laskeutui portaissa Inarin viereen katsoen viekkaasti sivusilmällä Cainea. "Viimeinenleirissäonhaaskansyöjä!" hän huudahti pyrähtäen juoksuun ja kipitti portaita kuin vimmattu hihittäen mennessään.

CAINE

”Valitan täti, mut sie taiat ol vähä liian vanha miul ja mie oon varattu.” Caine virnisti vain takaisin Pestvalle, mutta sai jo samassa hetkessä tarttua tätä käsivarresta (?), kun Pestva oli mennä nurin portaissa, mutta pysyi onneksi pystyssä ja Caine uskalsi irrottaa otteensa. Se oli kuitenkin virhe, koska sitten Pestva keksi kilpajuoksun ja singahti matkaan, kun viimeiseen kerrokseen oltiin juuri pääsemässä (?). ”Sie häikköläine otit varaslähön!” Caine huusi perään ja singahti kuin nuoli jousenjänteeltä Inarin ohi Pestvan perään hypäten viimeiset portaat alas.

INAR

Inar oli vilkaissut Caineen hieman huvittuneena, kun toinen rauhoitteli häntä hämäyksestä. Toinen oli niin nuori ja huoleton ja puhui välillä ihan, kuin Iga. Inar oli kuitenkin kääntänyt katseensa takaisin eteenpäin, hymyillen hieman Cainen selitykselle sienistä. Välillä hän ihmetteli, miten Caine oli selvinnyt hengissä Urumiyaan asti yksin...

Kun Caine alkoi antamaan neuvoa siinä, miten hän ja Pestva voisivat olla uskottavampia, Inar oli miltei naurahtanut. Uskomaton veitikka, vaikka... no, kai Caine tiesi asiasta enemmän, kuin he. Kyllä Inar nyt olisi tuon verran osannut päätellä itsekin, mutta hän oli lähinnä huolissaan... no, itsestään. Miten hän osaisi näytellä avutonta ja hätää kärsivää? Ei hän... oikein osannut näyttää heikkoutta, saati sitten esittää sitä. Inar henkäisi hieman, toivottavasti Caine oli oikeassa. Ja ehkä se vinemarilaisten mukana ollut maagi tosiaan osaisi auttaa, ainakin toinen oli väittänyt olevansa tottunut hämäyksiin. Oli Inarkin, mutta ei... tällaisiin. Inar oli vastaamassa Cainen ehdotukseen siitä, että he harjoittelisivat yhdessä, mutta Pestvan tasapainottelu portaissa vei hänen huomionsa.

"Pestva, katso eteesi, muuten olet pää halki", Inar sanoi kuivasti, mutta silti huvittuneena, kun vanhempi nainen saapui hänen vierelleen. Hän kohotti vähän kulmaansa toisen sanoille, muttei ehtinyt reagoida, kun Pestva jo singahti portaisiin huudellen haaskansyöjiä. Inar naurahti vähän, vilkaisten nopealla päänheilahduksella Cainea, joka pyrähti Pestvan perään.
"Jos te pyöritte rappuset alas niin en vastaa seurauksista!", Inar huudahti kaksikon perään, pudistaen päätään. Hyvähän se oli... Caine ja Pestva eivät olleet samanlaisia tosikkoja, kuin hän, kumpikin oli niin... rentoja ja huolettomia. Inar huokaisi hiljaa, jatkaen matkaansa kaikessa rauhassa alas. Tavallaan Pestvan ja Cainen seuraaminen muistutti häntä itsestään ja sisaruksistaan... silloin, kun hänellä ei ollut niin paljon vastuuta ja sitoutumista sotilaalliseen puoleen.

Inar kuitenkin seurasi loput askelmat alas kisaavaa kauhukaksikkoa, pohtien Cainen lohdutuksista huolimatta hämäystä nyt, kun sai hieman omaa rauhaa. Hänen pitäisi vain yrittää olla mahdollisimman vaarattoman näköinen, jotenkin hänen olisi pyyhittävä tämä iänikuinen kivinen katse kasvoiltaan, mutta miten? Inar huokaisi huolestuneena päästessään ulos tornista, hieraisten otsaansa vapaalla kädellään. Hän ei enää ikinä halunnut joutua viralliseen sotakokoukseen dehrahilaisten... tai vinemarilaistenkaan kanssa. Tai oikeastaan ei nierdalesilaistenkaan, vaikka ainoa varteenotettava sotilas taisikin olla juuri siinä porukassa, mutta mies kuin mies. Ei hän loppujen lopuksi kauhean pätevä voinut olla. Inar lähti astelemaan leirille päin omissa mietteissään, ymmärtämättä edes tarkistaa oliko se rappusia kirmannut kaksikko lähimailla vai olivatko he jo pinkoneet leiriin. (?)

ANDRÉ

Kokouksen loppuessa André oli hyvin mykistynyt. Mykistynyt siksi, ettei voinut ymmärtää miten kummallinen ja täysin odottamaton kokous olikin ollut, eikä se kyllä tällä kertaa ollut hyvästä. Suunnitelma oli kuitenkin lopulta saatu kasaan, mikä oli ollut kyllä enemmän tai vähemmän saavutus jo itsessään, ottaen huomioon mitä kaikkea pöyristyttävää yhden sotakokouksen aikana oli ehtinyt tapahtumaan.

Andrén huomion kuitenkin otti jo seuraavaksi näky, miten Nierdalesin kumma prinssi onnistui pudottamaan lattialle omaisuutensa ja lähti tulemaan hyvinkin määrätietoisen kovaa vauhtia Andrén seuruetta kohti. Reaktionomaisesti mies asettui prinsessa Marcellan eteen prinssin puolestaan melkein mennessä nokalleen, mutta lopultakin vain melkein. Eikä poika lopulta mitään prinsessa Marcellasta tahtonut, koska hänellä olikin ollut vain kiire ihastelemaan Imperia-neidin kiviä ja neiti innostuikin siitä kovin.

André puolestaan kääntyi prinsessa Marcellan puoleen samalla, kun osa alkoi jo tekemään lähtöä. "Voitteko yhtään paremmin, Teidän korkeutenne?" André kysyi prinsessalta, koska kokous todella oli ollut melkoinen ja saanut prinsessaparan pyörtymäänkin. André oli huolissaan tytöstä, joten nyt kun kaaoskokous oli ohi, luonnollisesti mies halusi tietää prinsessan voinnin ja oliko se yhtään kohentunut. "Meidänkin olisi hyvä lähteä ulos. Raitis ilma voisi tehdä hyvää Teille", André jatkoi kuitenkin vielä, koska tuskin moisesta kokouksesta tai pyörtymisestä kukaan hetkessä tokenisi. Raitis ilma keuhkoissa voisi jo itsessään kohottaa mielialaa ja oloa.

AMETHYST

Amethyst oli lähtenyt kaikessa rauhassa Telemakhoksen ja Karanin perässä ulos salista, vilkuttaen Chathalle matkallaan. Hän kyllä oli huomannut, että Telemakhos oli epätavallisen hiljainen, mutta piti epäilyksensä omana tietonaan.
"Kukapa täällä haluis mennä Dehrahiin, etenkään Daksuliinin kanssa." Amethyst oli itse enemmän kiinnostunut hämäyksestä ja siitä, miten hänen tuli valmistautua siihen. Hän pääsisi niiden kahden hauskan tapauksen kanssa samaan ryhmään, no oli se Daksun pihalle heittänyt soturiprinsessakin hauska, mutta ei samalla tavalla kuin caenezhilainen prinssi tai prinsessan henkivartija. Prinssistä olisi helpompi tehdä naisen näköinen, kuin kahdesta urumiyalaisesta... Ame virnisti ajatuksilleen, heilauttaen vaaleanpunaisia kiharoitaan pois selältään. Olipa kuuma... pitäisiköhän hänen vaihtaa vaatteensa? Toisaalta, eipä hänellä ollut mitään yhtään sopivampaa, ja no, hänen tukkansa oli niin huomiota herättävä muutenkin, että vaatteet tuskin olivat mikään iso ongelma.

Amethyst oli vain onnellinen, että he pääsisivät pois ikävästä salista ja ulos, kun kuuli takaansa juoksuaskelia ja jotain metakkaa. (?) Ame vilkaisi kiinnostuneena taakseen, ehtien onneksi väistää vähän lähemmäs seinää, kun se urumiyalainen sotilas ja caenezhilainen prinssi sujahtivat ohi, kuin ammuttuina. (?) Ame katsoi huvittuneena kaksikon perään, naurahtaen sitten ihastuneena.
"Vaikee uskoa, et vaan toinen noista on lapsi!", Ame helähti iloisena, kikattaen hellästi. Tästä tulisi hauskaa, hän piti kovasti jo hämäysseurueestaan, vaikkei ollut puhunut kenellekään heistä kunnolla kokouksen aikana. Hän piti tehtäväänsä kuitenkin suhteellisen helppona - hämää, näyttele viatonta ja ole valmis tappelemaan, kun hämäys paljastuisi. Ei siis mitään merkillistä tai kovin uutta koko jutussa.

MARCELLA

Kokouksen päätyttyä Marcella pysyi visusti Hortencian ja sir Oscarin seurassa, sillä häntä arvelutti nämä muunmaalaiset henkilöt, joiden kanssa heidän pitäisi matkustaa ja… sotia. Marcella tiesi, ettei näissä suunnitelmissa hänen varaansa onneksi laskettu, mutta oli ihan tarpeeksi kauheaa joutua olemaan mukana näin kamalalla matkalla. Hän käänsi katseensa kuitenkin herra henkivartijaan, kun tämä tuli kysymään hänen voinnistaan. ”En ole pyörtynyt, herra henkivartijani, joten se jo lienee merkki paremmasta, eikö totta? Mutta olosuhteet huomioon ottaen, se ei ole kovin suuri muutos kohti parempaa.” Marcella vastasi katsoen miestä hiukan ihmetellen, mikä kysymys tuo muka oli? No huolissaan mies parka varmasti vain oli, joten se hälle suotakoon. ”Niin, olimme koko ajan matkalla tehdäksemme niin Sir, olette toki erittäin tervetullut kanssamme, ettei teidän tarvitse tänne jäädä, sehän vasta olisikin varsin ikävää.” Marcella sanoi jatkaessaan matkaa muiden kanssa alas tornista, sillä heidänhän piti valmistautua, eikä se tornista käsin onnistunut. ”Voi Imperia-täti kulta, joutukaahan!” Marcella huhuili vielä pitääkseen huolen, että hänen ryhmänsä pysyisi kasassa.

TELEMAKHOS

Amen mainitessa sen, jonka nimeä ei mainita, Telemakhos tuhahti vain halveksivasti. Kyllä hän oli arvannut Dehrahin olevan vain kasa paskaa ja prinssin kekkaloivan vain sen paskakasan huipulla, mutta siitä hän oli yllättynyt, ettei tämä edes yrittänyt esittää muiden edessä mitään muuta. Siis ei hän ollut odottanut tämän osaavan esittää uskottavasti sivistynyttä, mutta täydellinen yrityksen puute oli todella kuvottavaa, hän vain oletti ja odotti muiden auttavan häntä noin vain. Inhottava otus, kerta kaikkiaan. Toki tämän mukana tullut sotilas herätti edes pientä toivoa sen suhteen, etteivät kaikki ylempiluokkaiset ihmiset siinäkään maassa olleet läpimätiä.

Amen huoleton käytös häiritsi häntä myös, hän ei tajunnut miten vaaralliseen tehtävään oli suostunut mukaan. Ja valitettavasti eivät tainneet muutkaan hämäysryhmässä ymmärtää tilanteen vakavuutta, kun pohjoisen prinssi ja urumiyalaisen soturiprinsessan henkivartija vilahtivat ohi kauhealla kiireellä. No edes prinsessa Inar otti tehtävänsä vakavasti, mutta tuohon seuraanko hänen pitäisi Amen turvallisuus luottaa? Amea huvitti vain kaksikon kilpajuoksu, mutta Telemakhos ei ollut yhtään sillä tuulella nyt, että olisi jaksanut huvittua moisesta. ”Ame, haluaisin puhua vielä rauhassa kanssasi siitä hämäyksestä, jos sopii.” Telemakhos sanoi heidän selvittyään ulos ja vähän matkan päähän tornin ovelta (?). ”No minä voin käydä katsomassa, miten hevosten laita on.” Karan lupasi ja katsoi Telemakhosta tyypillisellä ’älä tee mitään typerää’ – ilmeellään. Ihan kuin hän nyt muka yleensä tekisi.

AMETHYST

Ame vilkaisi Telemakhosta vain huvittuneena heidän laskeutuessaan loput rappuset alas. No jopas iso mies oli mennyt solmuun, kun ei jaksanut huvittua moisesta… Ame henkäisi ja asteli vain kaksikon perässä ulos tornin ovesta, henkäisten tyytyväisenä tuntiessaan tuulen henkäyksen paksuissa kiharoissaan. Kauan sitä nautintoa ei kuitenkaan kestänyt, kun Telemakhos halusikin jo puhua hämäyksestä hänen kanssaan.

”Toki, Teidän korkeutenne”, Ame naurahti aika merkitsevään sävyyn, pyöräyttäen vähän silmiään. Hän vilkaisi huvittuneena Karaniin kävellessään tämän ohi, virnistäen pienesti.
”Mä en ikinä arvaa mistä tässä vois olla kyse”, hän helähti ivallisesti, mutta antoi Karanin poistua, kun Ame kipitti vain Telemakhoksen luo kiltisti, odottaen mitä nyt olisi luvassa. Tuskin mitään tavallisuudesta poikkeavaa, minkä vuoksi Amethyst ei edes jaksanut esittää uteliasta, alkaen vain pyöritellä yhtä hiussuortuvaansa tylsistyneenä sormensa ympäri.

TELEMAKHOS

Telemakhos antoi Amen vinoilujen mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos ja lähti edeltä syrjemmälle tietäen kyllä, mitä tästä voisi seurata, mutta pakko hänen oli siitä sanoa. ”Ymmärrän, että tahdot auttaa ja koet varmasti, että nyt on hyvä tilaisuus. Tiedän, että osaat hämätä, tiedän, että osaat näytellä ja esittää ja joka ikinen mies vaikka söisi kädestäsi, mutta ehkä kuitenkin olisi parempi, jos jäisit hämäyksestä pois.” Telemakhos sai lopulta sanottua hetken vetkuiltuaan asian kanssa. ”Kyllä saat varmasti tilaisuuksia olla avuksi myöhemminkin, mutta kun sinulla ei ole kokemusta taistelusta, humalaisia ääliöitä vastaan tappelu on eri asia, kuin ammattisotilaita vastaan taistelu, joten ehkä me vain… keksimme sinulle jonkin muun homma, vai mitä, kultaseni?” Telemakhos yritti selittää, ettei hän nyt uskonut Amen olevan riesaksi muille tai ettei luottanut häneen, mutta tämä oli ensimmäinen kunnon kohtaaminen vihollisen kanssa, joten Amen olisi parempi heidän seurassaan kuin täysin vieraiden kanssa.