GILDOMERA osa 1 luku 1

CHATHA

No se oli varmasti ihan totta, ettei prinssi Dakarain tilanne tästä enää kauheasti pahentua voinut. Onneksi prinssi nyt tajusi sentään olla edes hiljaa (?). Chatha ei oikein tiennyt, miten jaksaisi loppukokouksen, etenkin jos Dehrahiin nyt mentiin ensin, niin pitihän muiden varmasti saada asioista parempi selvyys, joten Chathan se pitäisi heille kertoa. Prinssistä kun ei ollut paljon mihinkään ja kukaan ei todellakaan enää pyytäisi tätä avaamaan suutaan, kun se vihdoin oli kiinni. Muuten hän oli vaaleanpunaisen maaginaisen kanssa samaa mieltä, että hän tarvitsi ehdottomasti raitista ilmaa tai pyörtyisi vielä, kuten gerosilainen prinsessa hetkeä aikaisemmin.

Kun nainen oli hoitanut asiat omiensa kanssa, hän palasi Chathan luo, joka oli jo päässyt paremmin polvilleen istumaan, ja sanoi, että he voisivat mennä. ”Eihän se sovi, miten muut voivat jatkaa kokousta Dehrahista, jos ainoa, joka asiasta voi puhua, on prinssi, ja se nähtiin, miten hyvin siinä käy, kun hänen antaa puhua ja…” Chatha kauhistui, ettei kokousta nyt Dakarain vastuulle voinut jättää tai pelastusretki muuttuisi vielä muiden kuningaskuntien sotaretkeksi Dehrahiin. Mutta kun nainen tarttui häntä kädestä ja hän katsoi tämän ystävällisiin silmiin, hän luovutti. ”No okei, ehkä se on paras kuitenkin… ” Hän myöntyi, nousi ylös, joskin hiukan huterasti, ja seurasi naista portaisiin kiinnittämättä enää huomiotakaan Dakaraihin. Nainen oli kyllä ystävällinen, mutta omasta rohkeudestaan Chatha ei ollut ihan samaa mieltä. ”Ennemminkin typerä… mutta prinssi uhkasi pilata kaiken parilla sanalla, kuten hänellä on tapana tehdä harmittavan usein. Olen pahoillani, miten rumasti hän kohteli teitä, en edes tiedä mistä hän tuollaisia sanoja on oppinut kun mitään hyödyllistä hän ei ainakaan tunnu oppineen koskaan.” Chatha pahoitteli sitten Dakarain rumia puheita, vaikka prinssi sai huoritella Dehrahissa vaikka omaa äitiään, niin ei yhtä käytöstavattomasti voinut käyttäytyä Dehrahin ulkopuolella.

DAKARAI

Ehkä Dakarain oli se myönnettävä, että oli mennyt hiukan liian pitkälle, mutta ei kai hän nyt oikeasti olisi voinut vain leikkiä, ettei olisi kuullut Chathan puheita itsestään kaikkien kuullen? Olkoot Chatha henkilökohtaisesti mitä mieltä hyvänsä hänestä, mutta typeryydet voisi pitää myös omana tietonaan siinä tapauksessa. Tilanne oli sen jälkeen ikään kuin riistäytynyt prinssin käsistä vielä enemmän, kun vinemarilaiset olivat tunkeneet väliin, mutta Dakarai ei vain voinut sietää sitä, että joku alemmanluokan juntti tuli keskeyttämään hänet. Ja millainen mies pystyi sanomaan itseään mieheksi vielä sen jälkeen, kun joutui naisen pelastamaksi?

Joka tapauksessa tilanne oli lopultakin ohi, jolloin prinssi tunki veitsensä takaisin sen kullattuun suojukseensa ja asetti takaisin vyötärölleen vyönsä alle ja kävi istumaan paikalleen. Chatha puolestaan lähti sen vinemarilaisen naisen kanssa lätkimään johonkin, mutta sama se. Olisipa se vinemarilainen pellekin mennyt mukana, mutta sääli, että hän jäi. Velhopapparainenkaan ei ollut kuollut pystyyn vaan päätti viedä asiaa taas asiaan. Joskin ensin oli ilmeisesti teetarjoilua vuorossa, joten mikäs siinä. Täytyi vain toivoa, että se olisi jotain unohdusteetä, niin prinssi voisi unohtaa kernaasti sen, mitä Chatha oli möläyttänyt suustaan sen ylevän puheensa jälkeen, mutta sellaista ei varmaan olisi tarjolla. Mutta kaikesta tästä huolimatta Dakaraille pääasia oli joka tapauksessa se, että vaikka keinot olivatkin olleet hyvin kyseenalaiset, matka alkaisi Dehrahista ja se oli jo voitto itsessään. Olkoonkin, että vaikein olisi vielä edessäpäin eikä sota ollut lähelläkään loppua...

TELEMAKHOS

Telemakhos oli jo saanut itsensä sen verran rauhoittumaan, ettei enää ottanut kuuleviin korviinsa dehrahilaisen pitkäksi venytetyn heinänkorren kitinää, se olisi tästedes hyttysen ininää hänen korvissaan, ärsyttävää, mutta kertakaikkisen mitätöntä. Hän ei viitsinyt huomauttaa, että kiitollisuuttaan voisi ehkä osoittaa paremminkin, kuin haukkumalla auttajansa pystyyn, mutta mitä muutakaan Dehrahin kaltaisesta alikehittyneestä maasta kotoisin olevalta tyhjäpäältä voisi odottaa? Hän kääntyi kuitenkin Amen puoleen, kun tämä tuli kiittämään häntä ja sanoi vievänsä sen kurjan ihmispolon, joka joutui sietämään roskakasaisäntänsä kaltoin kohtelua, ulos rauhoittumaan. ”Tiedän, että pärjäät.” Hän sanoi hyväksyvästi, vaikka sir Chatha olikin alkuun hiukan huolissaan, miten kokous etenisi, jos hän lähtisi. Prinssi Tyhjäpää saattaisi hyvällä tuurilla päästä hengestään.

Kun Ame oli saanut Chathan mukaansa ja se velhokin oli ottanut osaa tähän äskeiseen kriisiin ja kokoukseen, jonka takia he nyt joutuivat kärsimään tuon myrkkyhuuruilla aivonsa syövyttäneen idiootin seurasta. Telemakhos palasi paikalleen ja laski aseensa takaisin tuolin takana olevalle pöydälle. ”Nyt kun Ame lähti muihin miehiin, niin tuletko sinä nyt vuorostasi syliin? ”Telemakhos kuittaili Karanille. ”Tosi houkuttelevaa, mutta taidan jättää väliin.” Karan vastasi. No sääli neitien herkkiä silmiä. Telemakhos istui alas ja yritti olla sen verran huomaavainen, että istui vähemmän miehisyyttään esittelevässä asennossa. ”Mutta vakavasti ottaen, nyt kun yhtäkään dehrahilaista ei ole läsnä, niin onko kellään muulla riittävästi tietoa siitä jumalten hylkäämästä maanpalasesta, jota myös Dehrahiksi kutsutaan? Omat tietoni rajoittuvat siihen, että siellä on asiat muutenkin aivan surkealla tolalla ja kulkemista vahditaan tarkkaan ja ihmisiä estetään muureilla pääsemästä ”parempien” ihmisten alueille ja vaikka vihollinen siellä nyt valtaa pitääkin, niin muurit hankaloittavat meidän etenemistämme ja se, että paikallisistakin todennäköisesti on enemmän ongelmaa kuin apua.” Telemakhos jatkoi taas kokoukseen, otti yhdeltä maagilta teekupin ja kiitti, keskittyen sitten taas kokoukseen.

AMETHYST

Ame katsoi Chathaa hieman huvittuneella ja säälivällä, silti ymmärtäväisellä katseella. Niin, saattoihan se olla, että suunnittelu hieman jumiutuisi jos Dehrahiin lähdön suunnittelu jäi idioottiprinssin vastuulle, mutta ei Chathaa voinut vain laittaa takaisin vastuuseen kaikesta tuon jälkeen!
”Eiköhän se kiva maagiherra taio Daksun rupikonnaksi, jos se ei osaa pitää suutaan kiinni, älä huoli”, Ame hymähti iloisesti. Tornissa oli ollut hieman tukalaa, mutta onneksi portaissa oli edes hieman viileämpää…

Chathan todetessa toimineensa typerästi, eikä rohkeasti, Ame vilkaisi mieheen ja mietti hetken, hymyillen sitten pehmeästi.
”Kuten mä sanoin, on sun ansiota et me mennään Dehrahiin ekana. Ja kyllä mä ymmärrän, et sä halusit tehdä selväksi, ettet pelaa sen idi- no, sun prinssin pussiin. Ei sun tarvi hävetä sitä, et ehkä tulit haukkuneeks Daksua. Sen pitäis oppia, et kunnioitusta ei saa ilman et olis vähänkään kunnioitettava, oli miten prinssi tahansa.” Ame vihasi kuninkaallisia, miten hän vihasikaan kaikkia rikkaita ylimielisiä kermaperseitä, jotka kuvittelivat olevansa muita parempia ja heidän yläpuolellaan tittelinsä vuoksi. Ihan kuin arvostusta ei pitäisi ansaita? Amethyst ei voinut sietää sellaisia ihmisiä… Onneksi Telemakhos ei ollut kuninkaallinen. Vaikka ei hän sitä nyt ääneen miehelle sanoisi.

Chathan pyytäessä anteeksi sitä, miten se turha prinssi oli kohdellut häntä, Ame kurtisti kulmiaan ja näytti hetken vähän hämmentyneeltä, ennen kuin tajusi. Hänen pehmeille huulilleen nousi hymy ja nainen nauroi kuplivasti, pudistaen päätään.
”Ha, en mä mitään muuta oottanutkaan! Ei millään pahalla, mä en oottanut dehrahilaiselta kermaperseeltä minkäänlaisia käytöstapoja… ja no, se oli varmaan ainoa asia, missä se oli ees vähän oikeessa! Mut älä pyydä anteeks, ei mua haittaa. Mä oon tottunut, en kai mä näin pukeutuis jos suuttuisin siitä et miehet haukkuu mua”, Amethyst helisi vain huolettomasti ja katsoi vain ihastuneena miestä vierellään, alkaen sivellä ihan hellästi miehen käsivartta. (?)
”Mut kiitti silti… tosi kultasta, että huolehdit tollasesta asiasta, ihan oma vikahan se oli kun aloin Daksua haukkua, ei sun! Ja mitä Telemakhokseen tulee… no se on vähän tulinen, mut ei se paha oo”, Ame hymähti. Chatha oli niin suloinen, kun huolehti… Hieman häntä nauratti se, miten mies puhui prinssistä, eikä hän voinut peittää huvittuneisuuttaan.

”… Ja vaikka sä nyt et omasta mielestäs ollut rohkea, niin musta kaikki jotka on vastaan tollasta hallintoa ja prinssejä ja muita, on aina rohkeita… Ja se et sä välität silti sun maasta ja sen ihmisistä, kun niillä ei oo hyvä olla ja tiiät, miten huonosti käy jos toi tomppeli- sori, siis Daksu päästetään valtaan, ja sä uskalsit sanoo sen ääneen. Kyl se tekee susta rohkean… ja se, et oot täällä silti sen henkivartijana, jotta Dehrah sais apua muilta. Ei kaikki haluais altistaa itteään tollaselle… vaikkei oli sees pakko. Älä vähättele itteäs, muru.” Amen ääni oli pehmeä ja ystävällinen, kun hän rauhassa asteli Chathan kanssa alas pitkin tornin portaita, lopulta aina ulos asti. Amethyst veti syvään henkeä, tekipä hyvää olla poissa sieltä kurjasta kokouksesta… ees hetki.
”Käydäänkö hakemassa vettä ja istutaan vaikka hetki?”, Ame kysyi mieheltä, jonka käsivarresta piti edelleen tottumuksesta kiinni, ajattelematta edes että hänen pitäisi päästää irti jossain kohtaa.

INAR

Inar seurasi tilannetta sivusta, valmiina pistämään dehrahilaisen prinssin todella pelkäämään henkensä puolesta, mikäli vinemarilaisen miehen henkivartija olisi liian kiireinen estämään omaa perillistään. Hän tarkkaili kuitenkin koko ajan hieman neidin ja dehrahilaisen sotilaan vointia, mutta ilmeisesti kummallakaan ei ollut hätää, ja lopulta tilanne alkoi rauhoittua. Inar henkäisi raskaasti, miten sivistymätön maa Dehrah todella oli, mikäli jopa maan johto käyttäytyi, kuin pahaisinkin rantarosvo? Uskomatonta… Ja vieläpä virallisessa kansainvälisessä kokouksessa, eikö prinssillä ollut minkäänlaista tapakasvatusta?

Inar vei lopulta katseensa maagiin, joka näytti vihdoin heränneen ja pyysi heitä rauhoittumaan. Inar oli samaa mieltä, hän olisi mieluusti kyllä varmistanut rauhallisuuden sillä, että paiskaisi dehrahilaisen prinssin pihalle. Inar kuitenkin tuhahti hieman ja asteli omalle paikalleen, istuutuen alas samalla, kun dehrahilainen sotilas lähti vinemarilaisneidin kanssa pois huoneesta.
”Hyvä, että edes vinemarilaiset välittävät Dehrahin kansasta, kun he eivät itse vaivaudu moiseen”, Inar sanahti kuivan huvittuneena, ottaen itsekin yhdeltä maagilta teekupin vastaan. Hän ei vieläkään pitänyt vinemarilaisesta kukkoilijasta, mutta… ainakin miehellä oli jokin arvomaailma paikallaan ja tämä arvosti edes omaa naistaan.
”Ikävä kyllä Urumiyan tiedot niinkin vähäpätöisestä maasta kuin Dehrah, ovat aika vähäiset, joten kaikki tieto on pitkälti uutta minulle”, Inar totesi, katsahtaen vinemarilaista ja sitten hieman Lunemarin suuntaan, sillä hän oletti ehkä näiden tietävän eniten Dehrahista, olivathan he naapurimaita. Nierdalesin prinssiin ei juuri ollut luottamista, ellei tämän henkivartija sitten tiennyt hieman enemmän.

”Ah… ikävä kyllä Lunemar on tietoinen vain Dehrahin harjoittamasta… no, politiikasta. Emme juuri käy kauppaa maan kanssa ja tietomme maan sisäisestä toiminnasta ovat vähäiset. Olemme lähinnä pyrkineet pitämään etäisyyttä, mutta siitä he ovat tehneet itsekin hyvin helppoa”, Lunemarin prinsessa havahtui vastaamaan, vaikkei istunutkaan paikallaan vielä. Ilmeisesti nuori nainen, jonka luo se gerosilainen pieni prinsessa oli karannut, oli hieman vastahakoinen päästämään ystäväänsä takaisin dehrahilaisen öykkärin viereen.
”Prinsessa Marcella, tahtoisitteko vaihtaa paikkoja kanssamme?”, Hortencia-niminen nainen kysyikin seuraavaksi pieneltä prinsessalta, ilmeisesti valmiina uhrautumaan, mikäli tyttönen tämän vierellä ei haluaisi palata idioottiprinssin vierelle.

CHATHA

Kieltämättä prinssistä olisi varmasti vähemmän vaivaa rupikonnana, mutta piti toivoa, ettei niin kävisi ja prinssi osaisi olla hiljaa. Vaikka mitä kokouksesta tulisi jos hän oli poissa ja prinssi olisi tuppisuuna? Ei sillä, että prinssin puheet kokousta varmaan yhtään paremmin edistäisivät… Voi olisipa poika saanut edes jotain kasvatusta ennen, kuin hänet laitettiin kansainväliseen kokoukseen. Mutta kuka häntä siihen olisi voinut kasvattaa, eihän Dehrah ollut tekemisissä muiden kuningaskuntien kanssa pakkoa enempää, mikä tarkoitti vähäistä kauppaa Nierdalesin kanssa ja nyt selvisi syy siihenkin, ei Nierdaleskaan vaikuttanut kauheasti ymmärtävän omaa parastaan.

Mitä tuli Chathan ansioihin siitä, että Dehrah pelastettaisiin ensin, hän ei ollut enää niin varma siitäkään. Kyllähän muut ihan yhtä lailla kärsivät. ”Tiedän, että Dehrahissa on asiat huonommalla tolalla, koska hallitsevaa luokkaa ei kiinnosta kansan kärsimys ja sen leviäminen naapurimaihin on mahdollista. Mutta muissakin maissa kärsitään yhtä lailla, muualla vain pidetään kansan puolia. Mutta Dehrah ei tule olemaan helppo maa aloittaa, kun ryhmähenki on jo valmiiksi surkea ja kaikkien muiden puolesta Dehrahin voisi poistaa kartalta kokonaan, kuten Caenezhissa on ilmeisesti hyvin viisaasti jo tehty… Olisi ollut ehkä parempi aloittaa mistä tahansa muualta, jossa osattaisiin olla avusta kiitollisia.” Chatha huokaisi, voiden nyt jo hiukan paremmin, kun ei joutunut enää olemaan samassa huoneessa prinssin kanssa.

Ilmeisesti neiti ei ollut loukkaantunut Dakarain tökeröstä käytöksestä, koska vinemarilaisena tiesi olla odottamatta dehrahilaisilta mitään käytöstapoja. Ja ilmeisesti Dakarai oli olut ihan oikeassa… vaihteeksi näinkin päin. Chatha yskäisi hiukan vaivautuneena. ”Mutta ei se silti tarkoita, että sitä voisi huudella jokaiselle vastaantulevalle naiselle kuin mikäkin moukka, kyllä hänen nyt prinssinä pitäisi osata puhutella muita asiallisesti, mutta valitettavasti prinssi Dakarai osaa hädin tuskin ajatella. Olisipa hän syntynyt edes mykkänä, niin elämäni ei olisi mennyt näin paljoa pilalle.” Chatha huokaisi taas, vaikka joku olikin ammatiltaan… no huora, niin ei sitä tarvinnut huutaa jokaiselle päin naamaa. Hieman hän taas punastui, kun nainen alkoi silitellä hänen käsivarttaan, mutta yritti olla kuin ei olisi moksiskaan. ”No hän kyllä ansaitsi ne haukut ja itsepä kerjäsi verta nenästään, kuka menee suututtamaan miehen, jolla on tulimiekka ja osaa vielä käyttää sitä? Mutta kuten on jo todettu, prinssi Dakarailla ei kauheasti järki päätä paina. Ja tomppelihan hän on, mitä sitä salaamaan nyt kun hän on itse tehnyt sen kaikille harvinaisen selväksi.” Chatha vastasi, ettei tästä vinemarilaisia voinut syyttää, Chatha itse oli toiminut harkitsemattomasti ja prinssi antanut itsestään todella surkean kuvan kaikille. Ja vaikka heitä varmaan tarvittiin kokouksessa, Chatha nyökkäsi naisen ehdotukseen etsiä vettä ja istua hetki rauhoittumassa, ennen kuin palaisi kokoukseen.

CAINE

Kerrankin yllättävän pitkään hiljaa ja kiltisti paikallaan istuen Caine oli seurannut yllättäen alkanutta riitaa, joka meinasi päätyä verenlennätykseen parikin kertaa tai ainakin prinssi Darakin hiukset olivat olleet vähällä kärventyä. Lopulta tilanne rauhoittui ja kokousta jatkettiin, sillä ilmeisesti he olivat menossa ensin Dehrahiin. Harmi, Caine ei ollut enää yhtään varma, että halusi sinne. Kuulosti pahemmalta takapajulalta mitä Caenezh. Ja ilmeisesti kukaan muukaan ei ihan hirveästi Dehrahista tiennyt, vaikka enemmän kuin Caine. ”No mie sain vast tietää et Dehrahi o olemas ja ny tuntuu et olin onnellisempi enne sitä tietoo…” Caine vastasi, mutta mitenhän he sitten toimisivat. Marssisivat vain Dehrahin rajalle ja toivoisivat parasta? ”En Dehrahista mitään tiedä, enkä tietää tahdokaan!” Prinsessa Marcella sanoi yhä hyvin kiihdyksissä, ymmärrettävästi, ja vilkuili paikkaansa Dehrahin prinssin vieressä. Ilmeisesti Lunemarin prinsessa huomasi asian ja uhrautui vaihtamaan paikkoja. ”Voi ei teidän tarvitse! Mun on hyvä tässä.” Marcella sanoi kiireesti, muttei selvästi aikonut mennä lähemmäs dehrahilaista prinssiä. ”Valitettavasti en itsekään voi sanoa tietäväni kauheasti, Dehrahista ei juuri saa mitään tietoa ja Nierdalesinkin tiedot maasta pohjautuvat lähinnä vähäisiin kauppasuhteisiin.” Nierdalesin prinssin henkivartija vastasi. ”No mut eks sie Darkki ny vois sit kertoo, ku kukaan muu ei tieä mitään koko Dehrahist? Et onks mitää tietoo mist sitä kiroajaa pitäis ettii tai mite niitte muurienb ohi pääsis tai jotai mist ois hyötyy?” Caine kysyi, koska jos kukaan ei tiennyt mitään, niin kai maan prinssi nyt tiesi edes jotain, vaikka tyhmä olisikin ollut.

DAKARAI

Dakarai oli myös ottanut sen teen, kun sitä oli tarjottu(?). Ei se mitään unohdusjuomaa ollut, mutta sentään se oli hyvää. Kokous joka tapauksessa jatkui ja tällä hetkellä pohdittiin tarkempia tietoja Dehrahin tilanteesta ilmeisesti muiden tietojen perusteella, paitsi ettei kenelläkään lopulta oikein ollut tietoa tarjota asiaan. Sinänsä ihan ymmärrettävää, koska heillä oli omatkin maansa ja kirouksensa siellä, joten miten he nyt olisivat kovinkaan tarkasti ehtineet paneutua Dehrahin ongelmaan? Ilman minkäänlaista reittivalintaa oli joka tapauksessa vaikea jatkaa ja koska tarkoituksena oli hävittää kirouksen langettanut maagi, olisi silloin tämän olinpaikka määränpää.

Dakarailla meni kuitenkin hetki tajuta, että hänen näkemystään kaivattiin, kun se Caine niminen puhui vain jostain Darkista eikä Dakarai ollut rekisteröinyt sitä, että hänestä puhuttiin. Prinssi, kun yleensä ottaen vähät välitti mistään lempinimistä tai vastaavasti haukkumanimistä, joten ei niihin reagoinut yleensä ainakaan. Mutta tosiaan... eipä se Darkki kukaan muukaan oikein voinut olla, vaikkei Dakarai itsekään se välittänyt olla. "Viimeisien tietojen mukaan pimeyttä edustava maagi raportoitiin olevan päässeen pääkaupunkiin, josta sekasorto todella alkoi... tai jatkui, mutta koska vihollinen pääsi pääkaupunki Alhanairiin, sen takia oli myös turvallisempaa, jos kuningaspari perheineen siirrettäisiin Viramiriin. Tai järkevämpi vaihtoehto lähinnä... matka Alhanairista Viramiriin ei kuitenkaan ollut mitenkään turvallinen, kuten olettaa saattaa. Erosin perheestäni Chathan kanssa sillä matkalla. Lähtöni jälkeen en osaa kuitenkaan sanoa, miten pahassa jamassa pääkaupunki tällä hetkellä on ja onko maagi edelleenkin siellä, mutta pääkaupunki on kuitenkin strategisesti tärkein, joten uskoisin, että tämä maagikin olisi siellä edelleenkin", Dakarai aloitti siitä, mitä hänelle kantautuneet tiedot olivat kertoneet, mutta niistäkin tiedoista oli tokikin jo viikko. "Mitä sitten Zinidorin alueelta poispääsyyn tuli perheeni kanssa, heidän henkivartijoiden ja Dehrahin omien sotilaiden avulle tuli, muurit kyllä tuottivat hankaluuksia, ja lähinnä tie oli raivattava väkisin auki. Rajamuurilla olin kuitenkin enää vain Chathan kanssa, joten siinä tapauksessa ylivoima olisi ollut loogisesti vihollisen joukoilla, joten naamioiduimme harmittomiksi pakolaisiksi. Ehkä vastaavanlainen keino voisi auttaa meidät maan sisäänkin?" Dakarai pohti lopuksi, vaikka ei nyt ollut varma miten hyvin se onnistuisi tällaisella väenpaljoudella. Kaksi harmittoman näköistä ihmistä ei hirveämmin ollut kiinnostanut, mutta jos he tällaisella porukalla vain valuisivat portille ja vaatisivat päästä sisään, se ei varmaan olisi yhtä helppoa. Pitäisikö sitten tyytyä menemään taas vaan väkisin voimakeinoin läpi?

AMETHYST

Chatha oli huolissaan siitä, että mitä Dehrahiin lähdöstä tulisi, kun joukko ei tuntenut toisiaan ja aikaan oli saatu heti ilmiriita.
"No eipä kukaan olis tullut toimeen Daksun kanssa, ihan sama mistä maasta me oltais alotettu. Se kirous kuulostaa aika ikävältä, muut ei maininnut mitään siitä et niiden maiden kiroukset ees välttämättä vois tarttua muihin... joten ei sitä kannata murehtia", Amethyst vastasi ja hymyili vähän.
"Ja jos dehrahilaiset kärsii jo omasta johdostaan ja sodasta, ja siihen päälle tulee vielä joku mätärutto, niin alkaa se olla vähän liikaa... ei sitä kukaan voi vaan ohittaa", nainen myönsi hieman huvittuneena, vaikka ihan tottahan se oli.

Ame hymyili huomatessaan, että Chatha meni hieman vaikeaksi hänen sivellessään miehen kättä, etenkin sen jälkeen kun hän oli myöntänyt tollon prinssin olleen kerrankin oikeassa. Mies oli niin herttainen ja viattoman oloinen... Amethyst hymisi hieman, kuljettaen sormiaan hellästi miehen käsivartta pitkin alas, ottaen Chathan kädestä kiinni. (?) Hänen pehmeät sormensa alkoivat hellästi sivellä vuorostaan miehen kättä (?), ja hän nauroi iloisesti toisen sanoille.
"No, mun onneks Dehrahissa on ees yks herrasmies puolustamassa mun kaltastenkin tyttöjen oikeuksia", Ame tirskahti, katsoen kiitollisena mieheen, ennen kuin johdatti toisen läheiselle kaivolle. Hän tunsi laakson jo aika hyvin, he olivat ehtineet olemaan jo aika kauan täällä ja maagit tuntuivat olevan kovin innokkaita esittelemään hänelle joka paikan... Kai ne raasut luulivat hänen olevan joku mahtava maagi ja halusivat hänen pitävän ja kehuvan heidän hienoa laaksoaan.
"Sä oot niin hauska, Chatha... en tajuu miten kukaan ikinä vois kohdella sua niin huonosti, ku Daksu. Se ei ansaitse sua", nainen helähti, katsoen oliko kaivosta valmiiksi nostettua vesisankoa. Hän ei nimittäin jaksaisi sellaista nostaa, hänellä oli niin heikot kädet...

"Eikä mua haittaa mennä Dehrahiin ensin, jos se tarkottaa et saan kuulla sun puhuvan enemmän, ku ei Daksu tiedä mistään mitään kuitenkaan", nainen lisäsi ja vilkaisi mieheen, hymyillen toiselle vain kauniisti. Ei hän välittänyt siitä, että toinen tiesi hänen työstään, ilmiselväähän se oli. Ja millainen huora hän olisi ollut, jos jonkun turhan dehrahilaisen prinssin haukkumiset olisivat häntä hetkauttaneet? Hän kääntyi etsimään vesisankoa, mutta vaikutti pahasti siltä, että vettä olisi tosiaan nostettava. Voi harmi... hän kun oli hoitanut kyntensä juuri eilen, nehän voisivat mennä vaikka pilalle tai katketa.
"Voisitko sä mitenkään nostaa vettä? Mulla on niin heikot kädet...", Amethyst pyysi sitten kauniisti, räpäyttäen verkkaisesti ja sievästi pitkiä ripsiään. Ei hän tietenkään halunnut laittaa Chathaa noin vain rehkimään, mutta kyllä hän korvaisi sen... siinä hän oli hyvä.

IMPERIA

Tilanteen rauhoituttua Imperia katsahti hieman prinsessansa suuntaan, kun tämän ystävä kysyi halusiko Marcella vaihtaa paikkoja hänen kanssaan. Marcella vakuutteli kyllä, ettei tarvinnut, muttei myöskään vaikuttanut kovinkaan innokkaalta palaamaan omalle paikalleen. Imperia vilkaisi hieman ympärilleen, kyllähän tässä nyt tilaa oli, mutta kyllä prinsessa Marcellalle pitäisi oma tuoli saada…
”Olisiko pe- siis herra Henkivartija niin ystävällinen, että nostaisi prinsessa Marcellan tuolin ja toisi sen tänne? En itsekään mielelläni palaisi huoneen sille puolelle”, Imperia kysyi sitten, kun ei herra henkivartijalla nyt enää muutakaan tehtävää ollut. Vaaratilannekin oli ohi ja oli aivan ymmärrettävää, ettei pientä prinsessa-parkaa voinut enää laittaa dehrahilaisen öykkärin viereen istumaan. Lunemarin prinsessa ei itsekään tahtonut istua alas, ennen kuin Marcella saisi istumapaikan, niin kohtelias ja herttainen nuori tyttö. Hieman Imperia kuunteli samalla, mitä dehrahilainen prinssi selitti maan tilanteesta, ei mitään kovin hyödyllistä tällä hetkellä.

”Noh, noh, prinssi hyvä. Tuskin vihollinen niin tyhmä on, että tällainen joukkio pääsisi edes pakolaisia esittämällä sisään. Mistä kivestä muurit on rakennettu? Niiden sortaminen on pohjakivestä riippuen helppoa, mikäli osaa iskeä oikeaan kohtaan”, Imperia kysyi sillä pehmeällä, äitimäisellä sävyllään, kuin kysymys olisi ollut aivan normaali. Olihan prinssi pahemman laatuinen moukka, mutta eipä toista oltu varmaan ikinä kasvatettu, Imperian miltei kävi tyhmää poikaparkaa sääli… No ei paljon, mutta silti!
”Seuraava kysymys onkin, kuka idiootti pakenisi Dehrahiin, jossa riehuu ihmisiä mädäntävä kirous vapaana? Dehrahista pakeneminen nyt käy kenelle tahansa järkeen, ei sinne meneminen”, kuului dehrahilaisen prinssin toiselta puolelta, jossa istui se urumiyalainen sotilasprinsessa. Niin, aivan, totta se sekin olisi…

CHATHA

Niin no ei tietenkään, eihän Daksun… siis prinssi Dakarain kanssa kukaan voinut tulla toimeen mitenkään. Eivätkä muutkaan toisiaan tunteneet, mutta tutustuminen olisi ollut helpompaa missä tahansa muualla kuin Dehrahin ääriolosuhteissa, jossa olisi erityisen tärkeää, että voimia ei haaskattu turhaan riitelyyn ja kukin tietäisi jo toisensa vahvuudet ja heikkoudet. Nyt ei kuitenkaan oikein voinut muuta, jos Dehrahin tilanteelle ei tehnyt mitään nyt, ei olisi enää jäljellä mitään mitä pelastaa. ”Totta, mutta silti huolettaa, mitä siitäkin tulee…” Chatha vastasi, ilman prinssiä voisi jopa olla helpompaa kuin prinssin kanssa, joka oli sotkenut välinsä kaikkien kanssa yhdellä kerralla. Kieltämättä aika lahjakasta, mutta miksei se poika voinut olla lahjakas missään hyödyllisessä?

Chatha tunsi olonsa niin kummalliseksi naisen pidellessä häntä kädestä ja puhuessaan sillä tavalla. ”Tietenkin, vaikka sinulla taitaa niitä puolustajia olla ihan riittävästi omastakin takaa. Kiitos sinulle, kun tulit puolustamaan minua.” Chatha sai lopulta kiitettyä, ei hän olisi odottanut etenkään kenenkään vinemarilaisen ensimmäisenä ryntäävän puolustamaan dehrahilaista sotilasta, vaikka sitten ihan vain prinssin kiusaksi. Dakarain sietäisi kyllä ottaa oppia muilta perillisiltä sen suhteen, miten omien puolia pidettiin ja miten tulla toimeen muiden kanssa eikä vain hyötyä muista. ”Valitettavasti se on Dehrahissa niin yleistä, että siihen tottuu. Ylimpänä arvojärjestyksessä olevien ei juuri tarvitse piitata muista ja prinssi on koulutettu sen mallin mukaan eikä Dehrah ole tekemisissä muiden kuningaskuntien kanssa, joten ei prinssille kukaan ole opettanut mitään käytöstapoja silloin kun ollaan tekemisissä ihmisten kanssa, jotka eivät ole omaa kansaa ja jota ei voi sortaa. No ei se toki selitä, eihän Caenezhkaan käsittääkseni ole juuri tekemisissä ja silti heidän prinssinsä osaa kohdella muita kunnolla ja ottaa muidenkin ongelmat huomioon. Mutta kyllä prinssi Dakaraikin oppii jossain kohtaa, mutta valitettavasti todennäköisimmin liian myöhään ja kantapään kautta. Hän on niin itseään täynnä ja luulee olevansa koskematon ja ettei kukaan tässäkään ryhmässä voi häntä satuttaa vaikka hän mitä typeryyksiä suustaan päästäisi, ja se tulee vielä kostautumaan.” Chatha ennusti synkkänä, mihin prinssin käytös ja asenneongelma vielä johtaisivat.

Chatha yritti nyt kuitenkin karistaa ikävät ajatukset ja Daksut päästään, kun he lähestyivät kaivoa. Kun kaunis nainen hänen vierellään pyysi herttaisesti silmiään räpytellen häntä nostamaan kaivosta vettä, hyvä kun Chatha ei häkellykseltään punastumisen lisäksi kompastunut jalkoihinsa ja pudonnut pää edellä kaivoon. ”Tietenkin…!” Hän sanoi ja hetken sähellettyään sai nostettua kaivosta sangollisen vettä, laski sen maahan ja otti kaivon kyljessä naulaan ripustetun kauhan ja ojensi sitä naiselle. ”Tässä, juo sinä vain ensin…” Hän sanoi hiukan hermona edelleen, ei hänellä juuri ollut aikaa ikinä viettää aikaa naisseurassa ja se tuntui niin omituiselta, etenkin näin kesken töiden.

ANDRÉ

André ei voinut uskoa silmiään eikä korviaan, kun näki miten prinssi Dehrahista käyttäytyi henkivartijaansa kohtaan, vaikkei André ollut sitäkään odottanut, että henkivartija puhuisi noin suoraan prinssistään. Mutta silti, jos prinssi edusti maan sivistystä, oli se aika surullinen asia. Pöyristyttävää oli sekin miten prinssi vinemarilaiselle naiselle puhui. Andrésta oli kuitenkin järkyttävää ajatella, että tuo oli aivan arkipäivää Dehrahissa ja tuo oli ollut vain pieni esimerkki siitä, mitä tuleman piti ja kansa tosiaan oli ahdingossa. Mutta olisi maan edustus voinut tuoda silti asiansa hieman sivistyneemmin esiin eikä tehdä henkivartijastaan ja toisen maan naisesta esimerkkiä. Olkoonkin, että tuo taisi olla juurikin se malli, miten hallitsijat kasvattivat lapsensa. Olihan kasvatustavassa varmasti omat syynsä, jotka juonsivat juurensa pitkälle, mutta vaikkei ihminen voinutkaan päättää sitä mistä tulee, kukin pystyi päättämään, mihin menee.

André oli joka tapauksessa noussut Dehrahin prinssin ja omiensa väliin prinssi aloittaessa meuhkaamisensa, mutta prinsessa Marcella oli aika pian siitä pinkonut huoneen toiselle puolelle Imperia-neiti mukanaan. André oli itsekin siirtynyt mieluummin sinne lunemarilaisten ja omiensa lähistölle takaisin sivistyneempään seuraan. Tilanne alkoi lopulta kuitenkin rauhoittumaan, kun ensin Vinemarin perillinen oli noussut puolustamaan omiaan. Dehrahin prinssi vähät kuitenkaan oli välittänyt. André ei vain voinut ymmärtää, miten kukaan kasvatti lapsestaan noin kieron, koska isänä ei itse voisi kyllä ikinä antaa anteeksi itselleen, jos olisi kasvattanut omat lapsensa hirviöiksi. Andrén kauhistuttavat ajatukset kuitenkin katkesivat, kun joku oli vailla herra henkivartijaa. Tämä joku paljastui Imperia-neidiksi, joka pyysi Andréa hakemaan prinsessa Marcellalle tuolin tähän. Niin no kukapa öykkäriprinssin lähistölle vapaaehtoisesti haluaisi mennä. "Tietenkin, ehkä parempi ja turvallisempi niin", André vastasi ja lähti noutamaan tuolia pudistellen samalla vain päätään koko farssille.

André tuli tuolin kanssa takaisin ja asetti sen lattialle piiriä kohti. "Kas noin, Teidän korkeutenne. Voitte taas istua", André vastasi viitaten samalla tuolin suuntaan, että prinsessa Marcella voisi istahtaa paikalleen. Dehrahin prinssi puolestaan oli jatkanut kokousta vain kuin mitään ei olisi edes tapahtunutkaan. Mutta se mätämaagi oli siis ilmeisesti raportoitu olevan maan pääkaupungissa, mutta sen jälkeen prinssi pohti lähinnä muurien ohittamista. Itse hän oli päässyt laaksoon henkivartijansa kanssa pakolaisia esittäen, mutta takaisin sinne se tuskin olisi mikään vaihtoehto, koska miksi kukaan edes haluaisi päästä maahan? Imperia-neiti oli samaa mieltä, ettei se kyllä menisi läpi. Sitten tämä alkoi puhumaan aivan yllättäen muurien kivistä ja prinssi näytti aika yllättyneeltä siinä kohdassa. "Ööööh....? Muurikivestä?" prinssi heitti villin veikkauksensa siihen. "En minä tiedä, en minä niitä ole rakentanut, mutta eikö muurin hajoittaminen ole aika huomiotaherättävää muutenkin? Eikö joku hienovaraisempi/yllättävämpi keino olisi parempi?" prinssi pohti siihen. Urumiyan prinsessa puolestaan pohti myös samaa, miksi kukaan edes pakenisi Dehrahiin. "Tuskin kukaan, mutta sehän nyt vain oli ehdotus", prinssi totesi, mutta kuten todettua ei se läpi kuitenkaan menisi, mutta voisiko sitä ajatusta jalostaa jotenkin?

DORIAN

Dorian oli mennyt vuorostaan tutkimaan karttaa, mutta he tarvitsivat tarkemman ja yksityiskohtaisemman kartan Dehrahista, jos he sinne joutuisivat ensiksi lähtemään. Kun herrat Vinemarista ja Dehrahista olivat saaneet välinsä jotenkin selvitettyä, kokous pääsi taas jatkumaan. Tästä retkestä ei kyllä tulisi helppoa, jos Dehrahissa kaikki käyttäytyisivät tuohon malliin, heidän olisi helpompi neuvotella vihollisenkin kanssa kuin tehdä Dehrahin kanssa yhteistyötä. Kun prinssi Dakaraikin tajusi, että hänen piti kertoa muille, miten asiat Dehrahissa olivat, hän nosti katseensa välillä kartasta prinssiin tämän selittäessä maansa tilannetta. ”No tuosta ei meille suuremmin hyötyä ole tässä kohtaa, kun ne viimeisimmätkin tiedot ovat vähintään viikon takaisia. Voimme olettaa vihollisen pitävän päämajaansa pääkaupungissa, kerta sekin on vallattu ja kuningasperhe siirretty turvaan, mitä tuosta äskeisestä epäselvästä sepustuksesta nyt sain irti.” Dorian totesi katsoen taas Dehrahia muiden jo pohtiessa jotain pakolaisiksi naamioitumista, mitä prinssi oli käyttänyt päästäkseen rajan yli laaksoon. No Dorian oli samaa mieltä, että aika olemattomat onnistumismahdollisuudet sillä olisi. ”Olisiko mahdollista saada nyt joku tarkempi kartta Dehrahista?” Dorian pyysi ja velho sanoi sen järjestyvän, mutta sen sijaan, että olisi lähettänyt ketään hakemaan karttaa, hän vain heilautti kättään ja kartta pöydällä alkoi muuttua. Dorian katsoi inhoten karttaa, mitä nopeammin täältä hullujen laaksosta pääsisi pois sen parempi.

Mutta mitä karttaa nyt katsoi, niin matkaa pääkaupunkiin olisi paljon ja jos koko maa oli vihollisen vallassa yhtä nurkkaa lukuun ottamatta, tiedä sitten miksei se viholliselle kelvannut jos pääkaupunki oli jo hoidettu. Dehrah on vähän siitä ongelmallinen, ettei sinne oikein hienovaraisesti pääse. Ja jos rajamuurit ja portit on vihollisen vallassa, tällä porukalla siitä ei kyllä läpi mennä noin vain, ulos pääsee varmasti vielä jotenkin, mutta meidän täytyy poistua laaksosta tietystä kohtaa, joten emme voi oikein salaakaan mennä hajottamaan muuria vähän matkan päästä, ellei sitten osa tee harhautushyökkäystä portille ja osa menee vähän matkan päähän hajottamaan muuria, sitten osa voisi hyökätä sisäpuolelta vihollisen kimppuun ja mahdollisesti auttaa muut sisäpuolelle. Mutta meitä on edelleen vähän emmekä tiedä miten suuri vartio muurilla on.” Dorian arveli, hevoset hankaloittivat myös salaa muurin ohittamista. No mut ent jos saatais vaa yks muurin toisel puolel, esimerkis joku jol on tulimiekka ja vois sit vaan tuikata paikat tuleen, aiheuttaa kaaost ja myö voitas vaan kävellä portist läpi?” Prinssi Caine ehdotti. ”Joo minä kannatan.” Vinemarin prinssi sanoi.

IMPERIA

Imperia hymyili vähän, kun herra henkivartija lähti hakemaan prinsessa Marcellalle tuolia, pyyhkäisten otsaltaan yhden kampauksestaan karanneen kiharan.
"Voi kiitoksia peikkoseni", Imperia sanoi pehmeästi, unohtaen että sanoi miestä vahingossa peikoksi, kuten he prinsessa Marcellan kanssa olivat leikissään sopineet.

Imperia vei kuitenkin katseensa dehrahilaiseen prinssiin, kun tämä näytti hämmentyneen hänen kysymyksestään pahemman kerran. Hieman nainen naurahti pojun sanoille, hymyillen huvittuneena.
"Voi poikakulta, et sinäkään paljon mistään mitään tiedä", Imperia naurahti ja pudisti päätään. Muurikivestä? Eikö prinssi ollut perillä edes siitä, mistä materiaalista maata suojelemaan tehdyt muurit oli rakennettu? Eikö se ollut aika tärkeä asia? Vai huvin vuoksiko dehrahilaiset niitä muureja rakensivatkin?
"No täytyisihän se olla selvillä, mikäli tarvitsemme tietoa materiaalista tiukan paikan tullen. Käsitin, että Dehrahissa muureja on kuitenkin enemmänkin", nainen lisäsi, miten kukaan saattoi ohittaa niin erityisen tärkeän asian? Uskomatonta!

"Tuskin ne kuitenkaan graniittia ovat, graniitti on hivenen harvinaisempaa näin etelässä, ehkä kalkkikivisekotuksesta? Kompressoitunut hiekkakivi ja savitiili ovat myös mahdollisuus, kun ottaa huomioon maan aatelisten sivistyskasvatuksen... Eivät he varmaan ole miettineet asiaa lainkaan, ei tunnu tulevan Dehrahin kansalta luonnostaan tämän kokouksen perusteella...", Imperia alkoi puhella itsekseen, kaivaen taas muistionsa esiin. Hieman hän mutisi itsekseen samalla kun siirtyi takaseinälle, vilkaisten ympärilleen. Ah, se lunemarilainen herrasmies tuskin arvosti jos maagi istui tämän vierelle... No, peikko voisi istua siihen. Imperia siirtyi hieman lähemmäs caenezhilaisen takana olevaa tuolia, alkaen selailla muistiotaan aivan omissa maailmoissaan.

AMETHYST

Chathan kiitos tuntui yllättäen aika... hyvältä. Ei Amethyst oikein ollut ajatellut, mutta hänestä Chatha oli tehnyt oikein ja puhunut ihan asiaa. Hän arvosti kaikkia, jotka haukkuivat dehrahilaisia vallanpitäjiä, hän ei vain ollut odottanut sen jonkun olevan Prinssi Paukapään oma henkivartija.
"Mä tekisin sen koska vaan uudestaan, muru." Se oli totta, hän kyllä antaisi Daksuliinin kuulla kunniansa jatkossakin. Etenkin, jos se pojankloppi käyttäytyisi jatkossakin sillä tavalla, ja Chathan puheiden perusteella oletettavasti näin oli. Ame hymähti hieman ja nyökkäsi, oli hauskaa kuulla miehen puhuvan niin suoraan... hän piti siitä. Chatha oli niin erilainen... ujo ja hermostunut, rehellinen ja hyväntahtoinen mies. Hän ei ollut ikinä tavannut vastaavaa. Hänen kokemuksensa mukaan kaikki miehet valehtelivat jossain määrin, eivätkä olleet kunnollisia ainakaan ilman taka-ajatuksia, elleivät olleet todella poikkeustapauksia. Karan ja Telemakhos olivat jo täyttäneet hänen mielestään vähänkin kunnollisten miesten kiintiön, mutta Chatha oli niin erilainen heihin verrattuna. Miehessä oli jotain, mihin Amethyst... vain koki vetoa. Jokin osa hänessä ymmärsi miehen käytöstä ja se sai hänet niin helläksi ja huolehtivaiseksi tämän vierellä.

Ame katseli huvittuneena Chathaa, joka kiirehti nostamaan kaivosta vettä niin innolla hänen pyyntönsä jälkeen, hymähtäen hieman. Voi miten suloinen Chatha oli... Niin herttainen, kun kiirehti olemaan herrasmies hänen seurassaan, vaikka hän oli vain hävytön huora, kuten "prinssi" Daksu oli asian ilmaissut.
"Voi, kiitos Chatha. Oot niin kultainen, kuka susta on kasvattanut noin herrasmiehen?", Ame hymisi iloisena, ottaen kauhan vastaan miesraukalta. Ei Chatha-parka ollut kai kauhean tottunut naisseuraan... mutta ei se haitannut häntä.
"Ja niin vahvakin... mä oon niin hento ja heiveröinen sun kaltasiin lihaksikkaisiin miehiin verrattuna", nainen lisäsi, katsahtaen liiankin ilmiselvästi Chathan käsivarsia, ennen kuin hymähti ja sulki silmänsä. Amethyst joi hitaasti kauhallisen vettä, antaen yhden viileän vesipisaran valua suupielestään leualleen ja siitä kaulalleen. Hän nielaisi raskaasti, laskien kauhan alas ja henkäisi hieman, räpäyttäen silmiään verkkaisesti.
"Ah... Sori, mä unohdan välillä et en oo kotona. Kai itekin pitäis opetella käyttäytymään herrasmiesten seurassa", nainen naurahti muka nolona. Amethyst pyyhkäisi vesipisaran rintakehältään, johon se oli valunut ja vielä suupieltään peukalollaan ennen kuin nosti kapean, viettelevän katseen mieheen edessään.
"Totta puhuen mä kaipasin vähän rauhaa itekin... äskeinen oli aika uusi kokemus mulle", nainen hymähti, vaikkei hän välittänytkään aikaisemmasta oikeastaan lainkaan. Amethyst vain halusi saada Chathalle hieman paremman olon, ja se onnistui parhaiten... no, sillä että hän oli oma itsensä. Chatha näytti kaipaavan hieman naisellista kosketusta elämässään, että rohkaistuisi hieman. Amethyst kumartui ja kauhaisi kauhan täyteen vettä, ojentaen sen sitten hymyillen Chathalle.

"Tässä, oot ansainnut sen... sit voidaan mennä vaikka hetkeks istumaan, ennen ku kiivetään ne kaikki portaat taas takas ylös", nainen hymisi, sipaisten hieman miehen kättä antaessaan kauhan toiselle. (?) Hän pyyhkäisi hieman otsatukkaansa paremmin ja henkäisi, pyyhkien pöyheitä kiharoitaan. Muihin verrattuna hän oli kyllä tottunut tähän säähän, mutta olihan tämä keskipäivällä ulkona oleminen kauhean tukalaa välistä. Etenkin, kun täytyi pitää näinkin peittäviä vaatteita... Olisi ehkä pitänyt laittaa toinen mekko, sellainen jossa ei olisi ollut korsettia. No siitä ne yläkerran nirppanokat varmaan olisivatkin ilahtuneet... Tietäisivät vaan miten hävytön hän osasi olla.

DAKARAI

Marcellan maagi oli mielissään, kun peikko oli tuolin Marcellalle tuonut. Mikä peikko? Mies ei ollut myöskään odottanut tulleensa kutsutuksi peikoksi, kun säikähti silminnähden. "Voi kamala!" mies kauhistui ja alkoi silottelemaan ruskeaa kuontaloaan olettaen sen kai olevan jotenkin hassusti. Ja no olihan se, koska Dakarai ei itse voisi ikinä ajatella, että sitoisi hiuksensa vain mielikuvituksettomasti nauhalla taakseen. Mies otti ja avasi joka tapauksessa hiuksensa, kasasi niitä paremmin ja laittoi uudestaan kiinni täysin samalla tavalla mitä ne olivat olleet äskenkin.

Prinssi vei katseensa kuitenkin gerosilaiseen maagiin, kun tämä alkoi yllättäen kyselemään mistä kivestä muurit oli rakennettu. No muurikivestä tietenkin, mitä nainen oikein oletti? Että muurit rakennettaisiin linnakivestä? Nainen oli kuitenkin jotenkin huvittunut siitä, koska taisi ilmeisesti luulla kuulleensa vitsin tai jotain muuta hauskaa. "Et ilmeisesti sinäkään, kerta kysyt sitä minulta", Dakarai totesi vain ylimielisesti, kun nainen arvosteli Dakarain tietoutta. "Toiseksi, en ole mikään poikakultasi, vaan Dehrahin prinssi", prinssi jatkoi, jolloin se Voi-Kamala-Hiukseni-On-Huonosti-Peikko-Mies järkyttyi. "Kehtaatkin puhua naisille tuollaiseen sävyyn! Luulisi prinssillä olevan varaa käytöstapoihin", tämä sanahti jämäkästi asiaan. Eikö mies sitten itse tehnyt mitään miesvaltaisessa maassa, jos naiset hyppelivät silmille?

Maagi jatkoi edelleenkin kivistään, että kyllähän se muurikiviaines nyt olisi pitänyt olla selvillä, koska sehän olisi tärkeää tietoa tiukan paikan tullen. Dakarai katsoi naista vain, että oliko tämä oikeasti tosissaan. Mutta alkoi sitten miettimään, että olisiko voinut sittenkin olla niin, että kivitietouttakin prinssille olisi opetettu, mutta ei kyllä muistanut mitään sellaista. Tai sitten opettaja oli unohtanut opettaa sellaiset asiat. Niin sen täytyi olla, koska Dakaraihan oli täydellinen. Maagi kuitenkin oli alkanut puhua jo jotain höpöjä itsekseen. Nierdalesin höpöys oli kaiketi tarttunut maagiin?

Dakarai antoi kivien kuitenkin olla, koska ketä sellaiset nyt oikeasti kiinnostivat, joten prinssi yritti taas seurata sitä, mitä muut puhuivat. Pakolaisjutut oli joka tapauksessa kuopattu. Hienovaraisuus ei ilmeisesti muutenkaan ollut vaihtoehto. Seuraavaksi puhuttiin kuitenkin jo harhautushyökkäyksestä ja toinen ryhmä laittaisi muurin matalaksi. "Eikö siinä tapauksessa olisi helpompi käyttää muurin hajoittamista hämäyksenä ja muut menisivät portista?" Dakarai kuitenkin pohti, koska nopeammin siitä portista varmasti pääsisi eteenpäin kuin ensin laittamalla muurin mäsäksi. Miten he edes laittaisivat sen mäsäksi? Lisäksi, kai sen nyt tyhmäkin kuuli, että muuria laitettaisiin osiin? Dakarai ei tosin ollut varma oliko nierdalesilaisen miehenkin ajatus muutenkin jo torpattu samaan syssyyn, kun heitä oli sen verran vähän toteuttamaan ideaa. Caenezhilainen oli puolestaan laittamassa kaikkea jonkun vinemarilaisen pellen tulimiekan varaan ja sillä voisi tuikata vain paikat tuleen. Vinemarilainen kannatti ainakin. Ei yhtään huono idea, koska parhaimmassa tapauksessa vinemarilainen pelle kuolisi ylivoiman alle. "Mutta vaikka me jotenkin maagisesti saisimme jonkun toiselle puolelle hämäämään, portithan ovat edelleen kiinni, eikö?" Dakarai sanoi ääneen, joten miten he voisivat vain kävellä porteista sisään? Epäselväksi oli jäänyt myös sekin, miten jonkun yhden olisi vain saanut muurin toiselle puolelle tuosta noin vain. "Mutta ehkä joku hämäysjuttu voisi silti toimia", prinssi tuumi perään, kun hämäysasteelle oli päästy.

DORIAN

Kun gerosilaiset olivat saaneet istumajärjestelynsä uusiksi ja lunemarilaisillakin oli rauha taas maassa ja peikoistakin oli jotenkin toivuttu, jatkettiin taas muureista. Dorian pyöräytti silmiään, kun prinssi kertoi muurien olevan muurikivestä tehty. Kas kun ei pikkukivistä. Onneksi heillä oli kiviasiantuntija, joka osasi hiukan arvioida asiaa ilman apuakin. ”No olisihan se nyt ollut ennen kuulumatonta, jos ainoa läsnä oleva dehrahilainen tietäisi parhaiten oman maansa arkkitehtuurista. Mutta asia on kyllä huomionarvoinen, kun muurit todennäköisesti tulevat aiheuttamaan meille haittaa. Oletettavasti Dehrahin maaperä vastaa jollain tasolla Nierdalesin ja Vinemarin eteläosia, joten olettaisin myös, että mahdollisuudet ovat kalkkikivi tai savitiili ja rajamuuri todennäköisemmin tiiltä suurimmaksi osaksi.” Dorian vahvisti, kun heille ei nyt dehrahilaisesta prinssistä ollut mitään iloa, oli tämä miten prinssi.

Muurista varsinaiseen suunnitelmaan, että miten Dehrahin puolelle ylipäänsä päästäisiin. ”Ei arvon prinssillä sitten ole mitään käsitystä, miten muureja vartioidaan rajalla?” Dorian kysyi, muttei odottanut mitään kovin kummoista tietoa. ”Portin nyt luulisi olevan kunnolla vartioitu, mutta tuskin vihollinen on tuhlannut joukkojaan koko muurin mitalle, joka rajaa maata. Muurin hajottaminen kuitenkin kestää ja aiheuttaa meteliä, mikään pieni aukko ei riitä, jos siitä täytyy saada hevoset läpi myös. Portti olisi toki helpoin kohta päästä läpi, mutta kun emme tiedä miten paljon sotilaita siellä on, joten paremmin tämä suunnitelma toimisi niin päin, että vihollinen myös pidetään portilla, ettei se huomaa muurin tuhoamista. Toisin päin se tuskin onnistuu ja muuria hajottavat saisivat vain niskaansa nuolia ja kuumaa öljyä ilman, että portin vartiointi suuremmin heikkenee, koska heillä on aikaa hakea vahvistuksia. Caenezhin prinssin idea käyttää tulta viemään vihollisen huomio muualle, olisi toki toimiva, mutta voi kääntyä meitä itseämme vastaan, kun olemme toisella puolella.” Dorian huomautti nostamatta katsettaan kartasta yrittäen miettiä miten paljon vihollisia heillä olisi vastassa.

Lopulta hän nosti katseensa muihin. ”Koska tämä ei nyt etene, koska tietomme ovat liian puutteellisia, niin katsotaan asiaa myöhemmin ja taustoitetaan asiaa ensin. Miten monta pätevää sotilasta meillä on, sellaista joka oman maansa mittapuulla on suorittanut loppuun sotakoulutuksen ja mielellään saanut jo jotain kokemusta?” Dorian kysyi, koska sekin kertoi miten paljon heidän pitäisi luottaa elementtiaseisiin ja muihin hokkuspokkuskonsteihin.

CHATHA

Chatha meni taas entistäkin enemmän hämilleen naisen kehuessa häntä taas ja ilmeisesti näin valtava ero Chathan ja prinssi Dakarain käytöstavoissa hämmensi. ”Isäni, suurin osa dehrahilaisista on ihan kunnollisia, myös sotilasluokasta vaikka siihen harmittavan paljon prinssin kaltaisia ääliöitäkin kuuluu. Mutta eivät kaikki hyväksy vähäosaisten huonosti kohtelua tai orjuutta, kuninkaalla on vain niin paljon valtaa, ettei muutama kunnollinen sotilas voi juuri mitään asioiden hyväksi tehdä.” Chatha vastasi. ”Mutta ymmärrän kyllä, että se hämmentää, Dehrahissa ilmeisesti opetetaan käytöstapoja vain alemmille luokille, yläluokalta kukaan ei vaadi mitään, joten he voivat käyttäytyä niin juntisti kuin haluavat. Kyllä se itseäkin yllätti, kun minusta tehtiin prinssin henkivartija, että hän oikeasti on noin moukka. Kyse nyt ei kuitenkaan ole enää mistään lapsesta…” Chatha huokaisi, itsekkyys ja pilalle lelliminen eivät olleet yllättäneet, mutta prinssin suora karkeus ja typeryys ja oman arvon unohtaminen, vaikka muiden kyllä piti muistaa olevansa prinssin kanssa tekemisissä. Vaikeaa se vain oli, kun prinssi ei käyttäytynyt prinssille sopivan arvokkaasti.

Vaivaantuneesti Chatha kuitenkin vaikeni tajuttuaan, miten paljon hän nyt yhtäkkiä puhui tälle ihan vieraalle naiselle Dehrahista ja haukkui prinssiä. Mutta kerrankin sai turvallisesti puhua suunsa puhtaaksi, Dehrahissa pääsisi hengestä, jos puhuisi väärässä seurassa ohi suunsa. Mutta tämän naisen kanssa puhuminen tuntu niin kovin luonnolliselta, varmaan siksi, että hän ei ollut kuten dehrahilaiset miesten valtaan poljetut naiset, joiden ei juuri odotettu puhuvan miesten kanssa. Chatha punastui taas korvia myöten naisen kehuessa hänen voimiaan ja yritti katsoa hiukan sivuun tämän juodessa. ”E-ei se mitään, ei minun seurassa tarvitse esittää väkisin mitään seuraneitiä!” Chatha kiirehti sanomaan naisen pahoitellessa ja Chatha yritti olla tuijottamatta, kun tämä pyyhki rinnoilleen valunutta vettä pois. Voi hyvänen aika sentään! Hän havahtui naisen puhuessaan taas äskeisestä kokouksesta. ”S-samoin, olen vain tavallinen sotilas, henkivartijaksi nimitys tuli aika yllättäen, en ole tottunut ottamaan osaa sotakokouksiin.” Chatha myönsi, vaikka prinssi mitä muuta väittikin, hiukan huoletti, ettei prinssi itse ollut perillä miten hänen omat henkivartijansa valittiin. Ottaessaan vesikauhaa naiselta ja tuntiessaan tämän lämpimän käden sipaisun omallaan, hänellä meni taas sen verran pasmat sekaisin ja hänellä meni vedet väärään kurkkuun ja sai yskäkohtauksen.

DAKARAI

Kalkkikivi ja savitiili kuulostivat kyllä ihan loogisilta, mutta ei prinssi niinkään kivistä ollut kiinnostunut tai miten montaa eri lajiketta sellaisia mahtoi olla. Kiviähän ne vain olivat, mutta ilmeisesti sellaisetkin yksityiskohdat olisivat olleet hyödyksi. Seuraavaksi kuitenkin kyseltiin jo, miten muureja oikein vartioitiin rajalla. "Rajamuurit ovat kokonaisuudessaan vihollisen käsissä, niin valitettavasti en vihollisen strategiaa tarkasti tunne. Mutta parin päivän takaisen tulomme aikana rajamuurin portin kohdalla oli kyllä useampi mies. Maan sisäpuolella enemmän kuin ulkopuolella ja porttien sisäpuolella pari avaamassa ja sulkemassa porttia. Portin yläpuoli näytti koostuvan jousiampujista. En osaa sanoa tarkkaa määrää, mutta kyllä siellä tuntuvasti miehiä näytti olevan eli kaiken kaikkiaan vihollisen vartiointi portilla ainakin on kova. Muusta muurista en osaa sanoa, mutta tuskin he siitä niin paljon pitävät, että koko matkalla olisi yhtä kova tunku. Onko sitä sitten kovennettu vielä parin päivän sisään, niin sitä en osaa sanoa", Dakarai vastasi sen mitä nyt tiesi sanoa laaksoon tulomatkalta. Mutta mitä sitten siihen suunnitelmaan tuli, niin muurin hajoitus ei siis tainnutkaan olla poissa laskuista. "Eli siis portille ollaan laittamassa joku hämäysryhmä, mutta oikeasti suurin osa tulisi kuitenkin muurista läpi? Ja sitten kun muuristaläpiryhmä on päässyt läpi, niin se ryhmä antaisi sitten taustatukea hämäysryhmälle? Ymmärsinkö nyt oikein?" Dakarai varmisteli kuulemaansa. Mutta edelleenkin heitä oli kyllä aika vähän, että oliko tässä nyt hirveästi varaa jakaa ryhmää kahtia? Ja mikä se hämäys edes olisi? Ehkä paniikki-Chatha voisi panikoida viholliset pyörryksiin? Tai ehkä kuitenkaan ei... Toisaalla kuitenkin pohdittiin jo, miten monta pätevää sotilasta heillä edes oli ylipäätään. Siis sellaista, jotka olisivat käyneet sotilaskoulutuksen loppuun ja saanut jotain kokemustakin. "Chatha ainakin on käynyt sotilaskoulutuksen läpi, mutten kyllä tiedä, miten kokenut hän on tarkalleenottaen", prinssi vastasi henkivartijansa puolesta, mutta tuskin siitä apua kauhesti oli, kun ei Dakarai Chathan kokemuksista pahemmin mitään osannut sanoa. Panikoinnissa tämä oli varsin taitava, mutta se ei ollut mitenkään ylevä taito mainita, joten tiedot olivat aika puutteelliset. No ehkä Chatha valaisisi asiaa itse sitten, jos uskaltaisi tulla takaisin. Gerosilainen sotilas puolestaan kertoi myös käyneensä oman maansa sotilaskoulutuksen läpi ja hän oli siitä edennyt taitojensa avulla kapteeniksi, mutta ei hän ennen nykyistä tilannetta ikinä oikeasti sodassa ollut tätä ennen ollut. Niin ja tämähän oli gerosilainen sotilas, joten Dakarai ei kyllä ainakaan omaa henkeään laittaisi miehen käsiin, vaikka tämä olisi maan mahtavin sotilas. Dakarai itse nyt ei ollut sotilas alkuunkaan, mutta osasi silti käyttää aseita. Tai olihan hänkin sotilaallisesti saanut koulutusta, mutta ei hän sotilaskoulutusta loppuun ollut vielä päässyt, mutta Dakarai oli kyllä jo aiemmin maininnut aseellisesta osaamisestaan. Ei Dakarailla itselläkään kuitenkaan sotakokemusta ollut. Tämä oli ensimmäinen kerta hänelle.

DAKARAI

Kalkkikivi ja savitiili kuulostivat kyllä ihan loogisilta, mutta ei prinssi niinkään kivistä ollut kiinnostunut tai miten montaa eri lajiketta sellaisia mahtoi olla. Kiviähän ne vain olivat, mutta ilmeisesti sellaisetkin yksityiskohdat olisivat olleet hyödyksi. Seuraavaksi kuitenkin kyseltiin jo, miten muureja oikein vartioitiin rajalla.
"Rajamuurit ovat kokonaisuudessaan vihollisen käsissä, niin valitettavasti en vihollisen strategiaa tarkasti tunne. Mutta parin päivän takaisen tulomme aikana rajamuurin portin kohdalla oli kyllä useampi mies. Maan sisäpuolella enemmän kuin ulkopuolella ja porttien sisäpuolella pari avaamassa ja sulkemassa porttia. Portin yläpuoli näytti koostuvan jousiampujista. En osaa sanoa tarkkaa määrää, mutta kyllä siellä tuntuvasti miehiä näytti olevan eli kaiken kaikkiaan vihollisen vartiointi portilla ainakin on kova. Muusta muurista en osaa sanoa, mutta tuskin he siitä niin paljon pitävät, että koko matkalla olisi yhtä kova tunku. Onko sitä sitten kovennettu vielä parin päivän sisään, niin sitä en osaa sanoa", Dakarai vastasi sen mitä nyt tiesi sanoa laaksoon tulomatkalta.

Mutta mitä sitten siihen suunnitelmaan tuli, niin muurin hajoitus ei siis tainnutkaan olla poissa laskuista. "Eli siis portille ollaan laittamassa joku hämäysryhmä, mutta oikeasti suurin osa tulisi kuitenkin muurista läpi? Ja sitten kun muurista läpi-ryhmä on päässyt läpi, niin se ryhmä antaisi sitten taustatukea hämäysryhmälle? Ymmärsinkö nyt oikein?" Dakarai varmisteli kuulemaansa. Mutta edelleenkin heitä oli kyllä aika vähän, että oliko tässä nyt hirveästi varaa jakaa ryhmää kahtia? Ja mikä se hämäys edes olisi? Ehkä paniikki-Chatha voisi panikoida viholliset pyörryksiin? Tai ehkä kuitenkaan ei... Toisaalla kuitenkin pohdittiin jo, miten monta pätevää sotilasta heillä edes oli ylipäätään. Siis sellaista, jotka olisivat käyneet sotilaskoulutuksen loppuun ja saanut jotain kokemustakin.

"Chatha ainakin on käynyt sotilaskoulutuksen läpi, mutten kyllä tiedä, miten kokenut hän on tarkalleen ottaen", prinssi vastasi henkivartijansa puolesta, mutta tuskin siitä apua kauheasti oli, kun ei Dakarai Chathan kokemuksista pahemmin mitään osannut sanoa. Panikoinnissa tämä oli varsin taitava, mutta se ei ollut mitenkään ylevä taito mainita, joten tiedot olivat aika puutteelliset. No ehkä Chatha valaisisi asiaa itse sitten, jos uskaltaisi tulla takaisin. Gerosilainen sotilas puolestaan kertoi myös käyneensä oman maansa sotilaskoulutuksen läpi ja hän oli siitä edennyt taitojensa avulla kapteeniksi, mutta ei hän ennen nykyistä tilannetta ikinä oikeasti sodassa ollut tätä ennen ollut. Niin ja tämähän oli gerosilainen sotilas, joten Dakarai ei kyllä ainakaan omaa henkeään laittaisi miehen käsiin, vaikka tämä olisi maan mahtavin sotilas. Dakarai itse nyt ei ollut sotilas alkuunkaan, mutta osasi silti käyttää aseita. Tai olihan hänkin sotilaallisesti saanut koulutusta, mutta ei hän sotilaskoulutusta loppuun ollut vielä päässyt, mutta Dakarai oli kyllä jo aiemmin maininnut aseellisesta osaamisestaan. Ei Dakarailla itselläkään kuitenkaan sotakokemusta ollut. Tämä oli ensimmäinen kerta hänelle.

//Mun on pakko laittaa tää roolaus uudestaan tänne niin, että se on jaoteltu, koska muuten en pysty lukemaan ja meen sekasin, sori lmao

MARCELLA

Marcella oli hiukan toipunut kun sai istua Hortencian vieressä herra Henkivartijan tuotua hänen tuolinsa. Hieman hän tirskahti Imperia-tädin vahingossa kutsuttua henkivartijaa ääneen Peikoksi, eikä tämä edes tajunnut sitä (?). Voi herra Henkivartija-parkaa, kun tämä luuli sen johtuvan ulkonäöstään, no ehkä hiukan. Hän yritti kuitenkin keskittyä kokoukseen, kun alettiin puhua Imperia-tädin lempiaiheesta eli kivistä, mutta eihän prinssi Dakarai tiennyt muureistaan mitään. Miten tyhmä poika, kyllä jopa Marcella ymmärsi arkkitehtuurista ja kivilajeista sen verran, ettei muurikivi ollut mikään kivilaji ja hän tiesi jopa sen verran, että palatsi oli rakennettu pääsääntöisesti marmorista ja ettei marmoria ainakaan käytetty muureihin. Hänkin siis tiesi aiheesta enemmän kuin dehrahilainen prinssi, joka oli mies ja häntä vanhempi, miten hupsua!

Ja kun Imperia-täti yritti ystävällisesti antaa asiantuntemustaan ja puhui prinssille kohteliaasti ja ystävällisesti, vaikka tämä oli käyttäytynyt niin epäsopivasti, prinssi vain marisi takaisin, ettei hän ollut mikään poikakulta vaan prinssi. Marcella ei tietenkään voinut sallia toisen maan prinssiltä tuollaista käytöstä omia alamaisiaan kohtaan, etenkin kun muut yrittivät auttaa prinssi Dakaraita pelastamaan maansa. ”Kolmanneksi, te ette todellakaan ole Poikakulta, sillä olette hävytön riidanhaastaja ja moukka. Vaiti soisin teidän olevan, jos ette käyttäytyä taida. En Gerosin kruununperillisenä voi hyväksyä ma tuollaista puhetta kansalaisistani, jotk’ parhaansa antaa Dehrahin pelastamiseks’.” Marcella sai sanottua yllättävänkin tiukasti. ”Nii just Darkki, elä sie viittis koko aikaa haastaa riitaa kaikkien kaa, myö ny kuitenki yritetään auttaa sinnuu vaikkei kukaan siit erityisemmin nauti.” Caenezhinkin prinssi totesi aika kyllästyneenä siihen, että kokous piti keskeyttää jatkuvasti, kun prinssi Dakarai loukkasi muita.

AMETHYST

Kuullessaan, että Chathan isä oli syyllinen siihen, että mies oli tuollainen herrasmies, Amethyst hymyili leveää, herttaista hymyä innostuneena.
"Eikä, ihanaa! Toivottavasti mä joskus tapaan sun isäs, se on tehnyt niin oikein kasvattaessaan sut! Mä en tiennyt, et Dehrahissakin on noin kohteliaita ja hyväkäytöksisiä ihmisiä... siis siellä ei-niin-köyhällä puolella, tiiäthän", Ame naurahti oikeasti aika vaikuttuneena. Heille oli käynyt tuuri, että juuri Chatha oli pakotettu Daksun henkivartijaksi. Chatha kuitenkin selitti, mistä johtui että henkivartijoilla ja muilla oli paremmat käytöstavat, kuin kuninkaallisilla, saaden naisen kikattamaan heleästi.
"Oot varmaan oikeessa... Tai siis käy se järkeen, ei siellä voi kaikki niin tyhmiä olla, ku Daksu! Mut se on tosi kiva huomata... yllättävää, mut kivaa", nainen lisäsi, hymyillen vähän lempeämmin.
"Se tarkottaa et Dehrahissakin on jotain pelastamisen arvosta."

Amesta oli kivaa, kun Chatha puhui suunsa puhtaaksi. Hän ei ollut tottunut siihen, että miehet olivat noin hupsuja hänen seurassaan, vinemarilaiset kun olivat suurin osa aika... omatoimisia. Mutta Chatha puhui niin paljon ja sellaisia asioita, että tuntui kuin toinen olisi pitänyt häntä fiksuna, se oli aika hassua. Ei kukaan hänelle mistään eriarvoisuudesta ja mädästä hallinnosta puhunut, siis kukaan tuntematon ainakaan. Hän ei varsinaisesti antanut itsestään aina sitä viisainta kuvaa, kun oli millainen oli ja näytti tältä... siinäkin mielessä Chathan herttainen ja avoin käytös oli hänelle uutta ja tervetullutta.

Chathan punastuessa ja kiirehtiessä sanomaan, ettei hänen seurassaan tarvinnut hienostella, Amethyst ei voinut pienelle naurahdukselle mitään.
"Hyvä... en oo kovin hyvä siinä, vaikka kyllä mä yritän", nainen virnisti. Chatha oli niin herttainen, ei hän päässyt yli siitä... Missä tuollaisia miehiä tehtiin? No varmaan Dehrahin orjapiiskuri-valtiossa, mutta silti... Chatha oli kuin koiranpentu, niin innokas ja hupsu. Ja niin paijattavan näköinen... Amethyst kuitenkin havahtui ajatuksistaan Chathan alkaessa yskiä, ja nainen hätkähti hieman, siirtyen miesraukan vierelle ja taputti tätä hieman varoen selkään. (?)
"Hei, ei mitään hätää, ota ihan rauhassa muru", hän hymähti hellästi, ottaen varmuuden vuoksi kauhan tämän kädestä. Hän täytti sen vedellä, mutta käveli miehen kanssa vähän matkan päähän puun varjossa olevalle penkille ja istutti miehen alas (?), nojaten miestä hieman etukenoon (?) että tämä sai yskittyä vedet kurkustaan.

"Kyl se siitä, ei hätää", hän hymähti hellästi silitellessään miehen selkää varoen toisella kädellään (?), pidellen vesikauhaa toisessa. Hän veisi sen takaisin, kunhan Chatha olisi saanut juotua ilman yskimistä... ehkä hän odottaisi tällä kertaa sen verran, että miesparka saisi juotua rauhassa. Minkä hän sille voi, ettei voinut pitää itseään kurissa, Chatha oli niin herttainen...
"Jos sua alkaa heikottaa, niin voit käydä makaamaankin - mun syli on niin pehmeä, et se käy tyynystä", nainen helähti huvittuneena, mutta ihan tosissaan, kuten aina. Miesten päiden sylissä pitäminen ja näiden paijaus oli hänelle tärkeä asia! Ei hän ikinä vitsailisi moisesta...
"Niin ja... älä huoli siitä, ettet oo tottunut sotakokouksiin tai et oot 'vaan' tavallinen sotilas. Sä hoidit kaiken tosi hyvin ja otit huomioon sen, miten muut näkee Dehrahin, huolimatta sun prinssistä... se on tosi rohkeeta, olit sit millanen sotilas vaan", Amethyst lohdutti hellästi miestä hetken tauon jälkeen, kun tilanne hieman rauhoittui. (?)
"Kuka tahansa olis ylpee sellasesta sotilaasta." Amethyst puhui hellästi, mutta nyt kuitenkin ihan tosissaan, eikä vain lohduttaakseen miestä.

DORIAN

Kun jo melkein päästiin asiaan niistä naurettavista muurikivistä, niin ei, kun prinssi Dakarain oli ihan pakko muistuttaa jokaiselle jatkuvasti omasta ansaitsemattomasta arvovallastaan. Ja aika yllättäen prinsessa Marcella huomauttikin, ettei prinssillä ollut oikeutta kouluttaa hänen alamaisiaan, jos ystävällinen puhekin oli prinssin herkille korville liikaa. Ja vielä suuremmin yllätti, että prinssi oli sen jälkeen hiljaa, no hyvä, että edes pikku prinsessa sai näytettyä tälle kaapin paikan, kun ei tämä muita tuntunut kuuntelevan tai uskovan, vaikka oma henki olisi siitä riippunut. ”No jos sitten jatketaan asiaa, jos helpotetaan sen verran, että käsi ylös nyt vain jokainen sellainen, jolla on oman maan sotilaskoulutus käyty tai siinä pisteessä, että on oman maan mittapuulla pätevä osallistumaan taisteluun.” Dorian selvensi, koska kuvittelivatko muut, että hän muistaisi kaikki yksityiskohdat kerran kuultuaan, että miten pätevä kukin oli missäkin. Hän halusi nyt vain tietää, oliko heillä miten monta oikeaa sotilasta, että tiesi miten paljon maageilla ja elementtiaseilla pitäisi paikata tilannetta. Hänen lisäkseen kätensä nostivat Vinemarin ja Caenezhin perilliset sekä Vinemarin perillisen ja Lunemarin perillisen henkivartijat ja sitten oli toki se kovanonnen dehrahilainen miesparka.

INAR

Kokous pääsi miltei jatkumaan ja Inar olisi mieluusti toistanut olevansa jo ylikelpoinen rivisotilaskoulutuksessaan, mutta dehrahilainen prinssi hänen vierellään päätti alkaa haukkumaan kaikkia, jopa niitä jotka puhuttelivat tätä kohteliaasti. Inar henkäisi raskaasti, miettien pitäisikö hänen vain heittää prinssi pihalle, mutta käänsi katseensa yllättyneenä Gerosin hentoon prinsessaan, joka avasi suunsa ja puolusti alamaisiaan. Inar häkeltyi siinä määrin, että unohti hetkeksi edes näyttää ärtyneeltä, silmänsä lukittautuneena suloiseen, pieneen ja silti niin… rohkeaan pieneen tyttöön. Vihreä puki toista kauniisti… prinsessan iho oli niin vaalea ja tämän kultaiset kiharat… Inar räpäytti vähän silmiään ja pudisti päätään, kun kuuli sen nierdalesilaisen sotilaan puhuvan kokouksen jatkamisesta. Hän yritti keskittyä, mikä vaati katseen siirtämisen pois Gerosin prinsessasta. Miksei hän voinut vain… keskittyä? Kotona se oli aina niin helppoa…
Inar kohotti kuitenkin kätensä, kun miessotilas kysyi, ketkä olivat sotilaskoulutuksessaan siinä vaiheessa, että olivat vähintään taistelukelpoisia. Inarilla oli vielä päällikkökoulutus kesken, mutta rivisotilaskoulutuksen hän oli suorittanut loppuun jo nelisen vuotta sitten. Pestvahan heistä se oikea sotilas oli, mutta Inar koki olevansa aivan tarpeeksi sotilaallisesti varustautunut myös elementtiaseen käytön ulkopuolella.

DAKARAI

Dakarai hämmentyi seuraavaksi, kun se pikkuprinsessa Marcella sai yllättäen suutaan myös auki asiaa kohtaan. Sen verran hämmentävää se oli, ettei prinssi heti osannut sanoa mitään, koska ei todella ollut osannut odottaa yhtäkkistä puheenvuoroa siltä suunnalta. Ei tyttö muutenkaan ollut juuri mitään sanonut esittelyjensä jälkeen tai ei ainakaan niin, että prinssi itse olisi hirveästi kiinnittänyt huomiota asiaan. "Minäkö riidanhaastaja?" Dakarai kuitenkin vastasi lopulta. Hänhän oli vain näyttänyt kaapin paikan Chathalle, joka puhui ohi suunsa hävyttömyyksiä ja valheita hänestä ja hänen silmilleen eivät hypelleet kyllä häntä alemmat. Sama vinemarilaisen naisen suhteen. Itsehän hän oli tunkenut väliin kesken kaiken, kun Dakarailla oli ollut asia kesken Chathan kanssa. Ja sitten muilla oli mennyt herne nenään. Myös Caine oli sitä mieltä, että Dakarai se tässä oli riidanhaastaja. Oliko hänkin tosiaan tuota mieltä? Eihän tässä oltaisi, jos Chatha olisi pitänyt suunsa tukossa ja hyväksynyt kehut.

Nierdalesilainen sotilas halusi kuitenkin seuraavaksi muiden nostavan kättä pystyyn, jos sotilaskoulutus oli käyty tai oli oman maansa mittapuulla pätevä osallistumaan taisteluun. Gerosilainen mies nosti ainakin kättään pystyyn siinä kohdassa. Myös Dakarai nosti omaa kättään pystyyn, koska eihän hänen koulutuksestaan enää ajallisesti juuri mitään puuttunut ja oli hän osaava kyllä. Eri asia vain oli se, ettei Dakarai henkilökohtaisesti olisi halunnut, koska se oli aivan liian brutaalia hänen makuunsa, mutta ei se valitettavasti sodassa niin toiminut. Siinä ei hirveästi kyselty mielipiteitä, että oliko se miten mieluista hommaa. Ei prinssi toki sotilas ollut siinä mielessä, mutta kyllä hänkin aseita osasi käyttää ihan tarpeeksi hyvin.