GILDOMERA osa 1 luku 2

GILDOMERA

Osa 1: Kuka hallitsee Dehrahia?

Luku 2: Daksun iloinen sukukokous
_____________________________________________________________________________________

Tilanne:

Alkanut 29.1.2023. Mukaan pääsee toki myös alkamisen jälkeen. Minulle voi joko laittaa yksityisviestiä tai sitten ilmaista kiinnostusta Kysymys-osiossa täällä: Kysymyksiä
_____________________________________________________________________________________

Pääroolipelin juoni:

Gildomera on keskiaikafantasiamaailma, joka koostuu seitsemästä itsenäisestä kuningaskunnasta: Caenezh, Dehrah, Geros, Lunemar, Nierdales, Urumiya ja Vinemar. Maan keskellä on oma itsenäinen ja puolueeton maagien hallitsema laakso, jota kutsutaan Gilmarin laaksoksi, se on suljettu suurimmalta osalta kansasta ja vain maagit ja seitsemän kuningaskunnan hallitsijoilla on oikeus päästä laaksoon. Jokainen kuningaskunta hallitsee yhtä luonnonelementtiä ja hallitsijalla on maaginen ase, joka omaa kyseisen elementin voimat. Elementit ovat tuli, vesi, maa, ilma, veri, henki ja myrkky.

Gildomeran kuningaskunnat ovat joutuneet sotaan ulkopuolisten kuningaskuntien kanssa, jotka ovat jo aikaisemmin yrittäneet valloittaa Gildomeraa, mutta joutuivat silloin luovuttamaan elementtiaseiden ylivoiman takia. Nyt viholliskuningaskunnista on kuitenkin tullut pimeää magiaa taitavia maageja, jotka ovat langettaneet kirouksen kunkin kuningaskunnan hallitsijan ylle, jotta he eivät voi hyödyntää elementtiaseiden voimaa. Nyt nuoret ja kokemattomat kruununperijät yrittävät yhteistuumin karkottaa viholliset maastaan ja pelastaa kuningaskuntansa.
_____________________________________________________________________________________

Tällä hetkellä:

Sijainti: Mökki lähellä Dehrahin pohjoista muuria ja laaksoon vievää porttia.

Ympäristö: Kasvillisuus hyvin niukkaa eikä suuria metsiä ole. Vähäinen kasvillisuus on pääosin aika matalaa ja nahkealehtistä, mutta menestyvimmät kasvit ovat erilaiset heinät. Siellä täällä voi kuitenkin olla yksittäisiä puita ja pieniä puuryppäitäkin esiintyy harvakseltaan. Kukat ovat harvinaisempi näky ja niitä ja muuta vehreämpää kasvillisuutta esiintyy lähinnä vesialuiden lähellä.

Päivämäärä: 19.6.993. 3a

Viikonpäivä: Torstai

Aika: Iltapäivä (n. 15.00)

Sää: Aurinko on korkealla ja paistaa kuumasti kirkkaalta taivaalta, lämpötila on noin 28°C. Tuuli on heikkoa eikä kauheasti helpota kuumuutta.

Kuunvaihe: Vähenevä kuu

Auringonnousu: 07.00
Auringonlasku: 22.00
_____________________________________________________________________________________

Mukana olevat hahmot:

Kruununperilliset:

Caine Caenelainen / Prinssi / 17v. / Caenezh (megohime)
Dakarai Alzaris / Prinssi / 17v. / Dehrah (devi)
Godofrédo V / Prinssi / 20v. / Nierdales (kiikinrukko)
Hortencia Bernadette Lieselotte Erlebach / Prinsessa / 19v. / Lunemar (Operetta)
Inar Dilnurían / Prinsessa / 20v. / Urumiya (Operetta)
Marcella Dona Constance Fiore / Prinsessa / 15v. / Geros (megohime)
Telemakhos Agyris / Prinssi / 20v. / Vinemar (megohime)

Henkivartijat + muut:

Amethyst / Prostituoitu / 19v. / Vinemar (Operetta)
Chatha Tarik / Henkivartija / 25v. / Dehrah (megohime)
Dorian Nightingale / Henkivartija / 35v. / Nierdales (megohime)
Galena / Parantaja / 23v. / Gilmarin laakso (megohime)
Imperia Amaryllis Evangelista / Mineraalimaagi / 39v. / Geros (Operetta)
Karan Nagi / Prinssin henkivartija / 23v. / Vinemar (megohime)
Oscar Francisque Delacroix / Henkivartija / 25v. / Lunemar (megohime)
Pestva Innur / Prinsessan henkivartija / 27v. / Urumiya (kiikinrukko)

Sivuhahmot (eli vain yhdessä kuningaskunnassa mukana olevat hahmot):

- Varjo / Kapinajohtaja / 21v. / Dehrah (megohime)
- Nefera Si’Hathor Nebethena / 17v. / Dehrah (Operetta)
- Asar Tarik / Eläköitynyt sotilas / 52v. / Dehrah (megohime)

Viholliset:

Vaikuttaa Dehrahissa:
Ibragim / Vihollismaagi / 50v. / Farnas (Operetta)
Igor / Viholliskenraali / 32v. / Farnas (megohime)

Vaikuttaa Nierdalesissa:
Nergüi / Vihollismaagi / 50v.+ / Anbal (megohime)

Vaikuttaa Vinemarissa:
- Operettan maagi, Farnasista

Vaikuttaa Gerosissa:
- Operettan maagi, Anbalista (etelä)

Vaikuttaa Lunemarissa:
- Megon maagi, Farnasista

Vaikuttaa Urumiyassa:
Nukartâ / Vihollismaagi / 52v. / Xernas (kiikinrukko)

Vaikuttaa Caenezhissa:
- Operettan maagi, Xernasista


Kuolleet tai muuten poistetut hahmot:

Sergei / Vihollissotilas / 29v. / Farnas (Kuolema foorumilla 1, s.26)
Viktor / Vihollissotilas / 38v. / Farnas (Kuolema foorumilla 1, s. 28)
Moldogork / Vihollissotilas / 43v. / Farnas (Kuolema foorumilla 1, s. 28)
Ilia / Viholliskapteeni / 30v. / Farnas (Kuolema foorumilla 1, s. 28)
Semenre Atef / Palkkamurhaaja / 26v. / Dehrah (Lähtö foorumilla 1, s. 29)
André Diodore LaRue / Prinsessan henkivartija / 36v. / Geros (Kuolema foorumilla 2, s. 2)

Tapahtunut aikaisemmin:

Sankarimme pääsivät aloittamaan maailmanpelastustehtävänsä ja suuntasivat ensiksi Dehrahiin, jossa kaikki on toistaiseksi mennyt aika täydellisesti pieleen Chathan haavoituttua, Cainen jouduttua vihollisen vangiksi ja prinssi Dakarain suututettua lähes jokaisen ryhmän jäsenen. Saatuaan Cainen takaisin turvaan Zurasta ja palattuaan kurjaan mökkiin, jossa muut odottelivat ja hoitivat loukkaantunutta Chathaa, he pääsivät lopulta jatkamaan matkaansa kohti Dehrahin pääkaupunkia, Alhanairia. He ovat matkalla nyt kolmatta päivää ja ovat lähellä Airenin kylää.

Skippaus kolme päivää eteenpäin:

19.6.993. 3a.

CHATHA

He olivat päässeet taas jatkamaan matkaa, kun Chatha oli vakuuttanut kaikille olevansa jo siinä kunnossa, että kykeni jatkamaan. Ehkä hänen olisi oikeasti tehnyt ihan hyvää kerätä voimia, mutta hänen takiaan matkaa oli viivytetty jo aivan liikaa. Hän oli myös kiittänyt kiittämästä päästyään caenezhilaista prinssiä ja nierdalesilaista sotilasta, joiden ansiosta hän oli yhä hengissä. Hieman ajatus siitä, että joku niin ylhäinen henkilö oli uhrannut vertaan hänelle, häiritsi Chathaa, eihän hän sen arvoinen ollut ja miten hän voisi ikinä hyvittää moista uhrausta!? Lisäksi Chatha oli erittäin kiitollinen Galenalle, jonka taikarohdoilla ja vahvistavilla keitoksilla hän olikin toipunut nopeasti siihen kuntoon, että pääsi vuoteelta ylös.

Matkaa oli alkuun tehty aika hitaasti, koska parantaja vaati lepotaukoja Chathan takia, mutta kun hän huomasi, että hän pysyi kyllä Herra Mullinsin selässä, niin he alkoivat edetä vähän parempaa tahtia. He suuntasivat idän kautta etelään, tarkoituksena kiertää pääkaupunkiin idästä, sillä Zuran tilanteen takia se oli hiukan varmempi reitti. Länsiosassa vihollisia voisi kuvitella olevan tiheämmin, koska pääkaupungin pääkulkuväylä oli siellä ja Viramiriä vallattiin paraikaa.

PESTVA

Mikään ei ollut hyvin. Oli liian kuuma ja matka oli liian hidasta ja aurinko paistoi silmiin ja päivien pesemätön hiki aiheutti kutinaa. Pestva oli ollut pudota Sigur Rósin selästä useamman kerran tylsyyksissään ja kutinoissaan venkoillessaan. Kurjaa, kurjaa, kurjaa!

"Ptsss pstpst kikikikakakakokoko pts pts pts", hän äännähteli saadakseen ylimääräistä energiaa ulos saaden Sigur Rósin pörähtelemään ja kiristämään vauhtia. Harmikseen Pestva joutui hyssyttelemään sitä, mutta nopeuteen - tai hitauteen - turhautuminen näkyi kummassakin. Kyllästyneenä hän nakkeli niskojaan.

"Inar, hei Inar, Inar", hän kujersi lähellä olevalle ystävälleen. "Iiiiiiinaaaaaaar, milloin ollaan perillääääääää" Pestva ujelsi hieroen punaista naamaansa. "Milloin saa mennä lujempaa, Iiiinaaaaaaaaaaaaar, milloin tulee yö ja viileämpi, miksi takapuoleni sattuu, Iiiiiinaaaaaaaaaaaar, pissittää taaaaaaaaaaas!"

Valittaminen auttoi juuri sen aikaa kun valittamista kesti, ja sen jälkeen kaikki oli taas kurjaa. KURJAA!

DAKARAI

Dakarai ratsasti AnzkuVankzullaan kärjessä Chathan kanssa vilkuillen aina vähän väliä Chathaan ihan vaan varmuuden vuoksi, jos Chatha vaikka pyörähtäisi otuksensa kyydistä tienposkeen huonon heikottavan olon takia. ”Millainen olosi on?” prinssi tiedusteli henkivartijaltaan. Ei ollut toki ensimmäinen kerta, kun matka oli alkanut, mutta Dakarai halusi tietää heti, jos Chathan kunto ottaisikin takapakkia. Hänen tyhmyyksien takia Chatha oli tullut muurille ja loukkaantunut. Kyllä hän siitä vastuuta ja huolta tunsi, joten hän halusi olla varma kaikesta.

Prinssi kyllä vilkuili myös taakseen, kun alkoi kuulla jotain valittamisen ääniä sieltä. Dakarai ei ollut kiinnittänyt kitisijän henkilöllisyyteen juuri huomiota, mutta se oli kuulostanut Petsvalta. Olikohan tämä kuinka vanha täti, kun tuntui jotenkin siltä, että tämä kitisi kuin vanha täti? Dakarai pudisteli kiireesti päätään, koska ei oikeastaan välittänyt tietään. Chathan vointi sen sijaan kiinnosti, joten prinssi oli taas siirtynyt tarkkailemaan Chathaa.

INAR

Matkaan oltiin päästy yllättävän nopeasti, vaikka dehrahilaisen sotilaan kunto olikin vähän huolettanut Inaria. Onneksi Caine ja Galena osasivat hommansa… ja olihan se nierdalesilainen sotilas myös kiitoksensa ansainnut, vaikkei Inar sitä myöntää halunnutkaan.

Pestvan mielestä mentiin kuitenkin liian hitaasti, mutta se ei yllättänyt häntä lainkaan. Inar oli saanut kärsivällisyytensä äidiltään, koska Pestvalta hän ei sitä ainakaan ollut oppinut.
”Koita nyt pysyä saappaissasi Pestva, tämä matka muuttuu vain pidemmäksi mitä enemmän mariset”, Inar sanoi huvittuneena henkivartijalleen, pudistaen vähän päätään.

”Yö ei tule meille koskaan jos sinä uliset niin kovaa, että Dehrahin kaikki viholliset kuulevat meidät”, hän lisäsi naiselle, vaikka ei hän asiasta aidosti huolissaan ollut. Sindreas, saati sitten omistajansa, ei myöskään nauttinut hitaudesta saati kuumuudesta ja ori osoitti mieltään nykimällä ja pyrskähtelemällä välillä. Joskus se koitti nopeuttaa vauhtiaan käskyttä, mutta Inar napakasti aina hidasti oria. Eläimet olivat viisaita, kun halusivat Dehrahista nopeasti pois… kukapa ei olisi halunnut.

GODOFRÉDO

Godofrédo oli allapäin. Hän oli valmistellut matkaa lappomalla löytämänsä muurahaispesän kokonaisuudessaan laukkuunsa, mutta uudet ystävät olivat järsineet sen täyteen reikiä ja pudonneet hänen huomaamatta suurimmaksi osaksi matkan varteen. Onneksi hän oli lopulta huomannut tragedian ja poiminut laukulla käveleviä ystäviä käteensä ja pitänyt niitä nyrkissään iltaan ja nukahtamiseen asti, mutta ah! Hän oli unissaan avannut nyrkkinsä ja rakkaat pikku ystävät olivat vilistäneet tiehensä.

Godofrédo huokaisi äänekkäästi kerran ja toisenkin. Hän huokaisi kolmannenkin kerran. Tämä ei ollut toki ensimmäinen kerta kun hän oli menettänyt ystäviä. Hovissa hän oli mestauttanut useammankin, mutta tämä oli ensimmäinen kerta kun ystävät olivat lähteneet hänen luotaan ilman että se oli hänen päätöksensä. Huoh.

"Rakas ystävämme Dorian", hän aloitti viidennen ja syvimmän huokaisun jälkeen. "Oletko koskaan menettänyt mitään, mitä rakastat?" Godofrédo käänsi päänsä Dorianin suuntaan ja tapitti tätä vielä hieman ilmeettömämpänä ja aneemisen näköisenä kuin yleensä.

IBRAGIM

Hän ei ollut nukkunut lähes neljään vuorokauteen, mutta eipä hänen kehostaan enää ollut jäljellä paljoakaan, mikä olisi unta kaivannut. Hän oli valmistautunut niin hyvin, kuin oli kyennyt. Ibragim istui suuren verestä, limasta ja tomusta maalaamansa kehän keskellä ja katsoi – katsoi kauas silmillä, jotka eivät olleet hänen omansa. Hidas, mutta varma oli hänen armeijansa kulku. Zuran sotilaista ne, jotka olivat jäljelle jättäneet mätänevät ruumiinsa, olivat nousseet palvellakseen heitä vielä kerran. Hän näki, kuuli ja tunsi hyvin huonosti, mutta hän oli taukoamatta seurannut heidän yllätysvieraitaan näiden huomaamatta jo useamman vuorokauden.

Ibragim ehkä kykeni näkemään kauas magiansa avulla, mutta hän ei nähnyt vieraitaan. Sen esti jokin, jokin mikä oli lävitse pääsemätöntä ja kaukaista ja hyvin raskasta. Mutta ei se hänen epäkuolleita sotilaitaan estänyt, ja he olivat edenneet nopeammin ja kestävämmin, kuin olisi odottanut. Kaukana, mutta jo näkyvyyden päässä joukosta, heitä seurasi ja lähestyi armeija. Heidän vieraansa vain eivät tienneet, ettei se armeija ollut aivan… tavallinen.

PESTVA

"Pfffffffffffffft", Pestva tuhahti Inarille. Tämä oli aina niin järkevä ja tyyni. Hän tunsi pienen häpeän pistoksen rinnassaan ininänsä takia, mutta häpeä väistyi heti kun hänen silmäänsä valui hikipisara otsalta. "PFFFFFFT", hän tuhahti taas ja räpytteli silmiään. "Miksi edes menemme näin tiiviissä jonossa? Miksei osa meistä mene edellä ja sivulla ja varmista ettei kukaan hyökkää ja sitten voisi ratsastaa vähän kovempaa ja olla hyödyksi ja Caineeeeeeee, olet samaa mieltä, etkö olekin? Jos näkisin vihollisen niin tekisin SUIH ja PTSÖT ja PATATATA", hän selitti sylki roiskuen ja hevosen selässä heiluen.

Sigur Rós pompahti hieman Pestvan menosta säikähtäneenä. Pieni adrenaliinipyräys piristi Pestvaa hieman, vaikka häntä hieman harmitti hevosensa puolesta. Tämä ei ollut ensimmäinen kerta kun hän oli vahingossa pelästyttänyt aran ratsunsa, ja tuskin myöskään viimeinen!

IGOR

Vakoojan tiedot olivat vahvistaneet Igorin aavistukset heidän vieraistaan ja hän oli järjestänyt kunnon vastaanoton, eihän sitä joka päivä saanut vieraaksi niin montaa arvohenkilöä kerralla. Hän oli ottanut pääkaupungista mukaansa 20 000 miestä, nyt ei otettu mitään riskiä, Zurassa oli ollut 10 000 sotilasta ja heidän vieraansa olivat selvinneet sieltä silti hengissä. Nämä 20 000 miestä olivat enemmän kuin tyytyväisiä päästessään pääkaupungista pois ja kieltämättä Igoristakin se oli erittäin tervetullutta vaihtelua.

Igor oli asettanut joukkonsa asemiin yhden kurjan kyläpahasen lähistölle ja asettanut sotilaansa katkaisemaan tien, eikä pelkästään tietä, vaan linja jatkui pitkälti sen kummallekin puolelle lähes vuorten rinteille, jotta heidän ohitseen ei todellakaan voisi kukaan kulkea huomaamatta. Lisäksi sitä tulta syöksevää hirviötä varten heillä oli mukana järeämpää kalustoa. Nyt tarvitsi vain odottaa, Igor oli juuri hetki sitten saanut tietää, etteivät heidän vieraansa olisi enää kaukana ja hän oli jo siirtänyt enemmän miehiä sinne suunnalle, jossa heidän vieraansa olivat tulossa.

DORIAN

Matka jatkui hitaasti, mutta tässä kuumuudessa ei valitettavasti voinut rasittaa hevosia kauheasti. Vaikka he yrittivät kulkea metsän suojassa poissa näkyvistä, metsä oli lähinnä matalaa pensaikkoa ja harvasti sojottavia korkeampia puita siellä täällä, joten valitettavasti se ei auringolta kauheasti suojannut. Hän oli huomioinut, miten vaitonainen prinssi oli ollut siitä asti, kun he olivat lähteneet mökiltä. Ensin hän oli herätellyt toiveita, että prinssi oli tajunnut tilanteen vakavuuden, mutta sitten hän oli ymmärtänyt tämän surevan laukkuunsa tunkemiaan muurahaisia, jotka olivat karanneet. Kyllä joku osasikin olla typerä…

Hän käänsi katseensa prinssiin tämän alkaessa taas kysellä typeriä ja oli jo vastaamassa, että hän menetti mielenrauhansa joka kerta, kun hänen korkeutensa avasi suunsa, mutta päätti olla sanomatta ajatuksiaan ääneen, kun näki miten synkkänä Godofrédo edelleen oli. ”Koittakaa nyt vain päästä asiasta yli, muurahaiset kuuluvat luontoon, eivät laukkuun. Ja metsässä ne ovat paremmassa turvassa kuin teidän kanssanne sodassa. Niillä on varmasti kaikki hyvin, teidän ei kannata murehtia.” Dorian vastasi vakavasti vastaamatta varsinaisesti kysymykseen, mutta hän tiesi, että muurahaisiaan prinssi murehti eikä ollut kiinnostunut hänen menetyksistään oikeasti tuon taivaallista.

CAINE

Caine ei antanut mielialansa laskea, ei edes, vaikka Pestva urisi ja puhisi ja valitti lähes taukoamatta. Nyt hän sentään matkusti huomattavasti miellyttävämmässä seurassa kuin vielä joku aika sitten. Kuumuus oli kamalaa, joten hän yritti olla ajattelematta sitä. Hän hyräili hiljaa merirosvolauluja, jotka toivat mieleen virkistävän tuulen ja veden. Ei se ehkä oikeasti auttanut, mutta ainakin hän sai muuta ajateltavaa kuin sitä, miten hiki kirveli silmissä ja aurinko paahtoi ja sai hänen pisamaiset kasvonsa punoittamaan entistä pahemmin.

Sitten Pestva alkoi vaatia häneltäkin huomiota, että eikö hänestäkin olisi parempi, että joku ratsastaisi edellä ja pitäisi vihollisia silmällä ”Kuule sua sinne tuskin päästettäis, piät niin kovaa meteliä ja häsellät sen verran, ettet huomais vihollista ennen ku oisit niien sylissä.” Caine naurahti ja mietti, miten saisi piristettyä Pestvaa tai saisi tämän ajatukset pois tylsyydestä ja kurjuudesta. ”Hei Pestva, kato, osaaks tätä!” Caine hihkaisi sitten, päästi Gwaedin ohjaksista irti, irrotti jalkansa jalustimista ja kiepahti hevosensa selässä väärin päin, vei jalkansa ristiin satulan taakse lastatun repun päälle ja nojasi kädet ristissä pään takana Gwaedin kaulaan. ”Tässähän vois ottaa vaik nokoset.” Hän vitsaili ja naurahti sitten nousten paremmin istumaan ja… Hän varjosti kädellä silmiään. ”Pestva ny sää kirosit meiät! Meitä jahataan, nyt et sääkää voi enää valittaa tylsyyttä!” Caine sanoi huolestuneena ja osoitti heidän taakseen, jossa näkyi kaukaa lähestyvä isomman puoleinen joukko, sen verran ison pölypilven ne saivat aikaan kauempana.

INAR

Inar oli kuunnellut huvittuneena Pestvan marinaa ja vilkaissut kaksikon suuntaan vastatakseen kummallekin, kun näki Cainen tähyilevän heidän taakseen. Hän käänsi katseensa heidän taakseen samalla, kun Caine jo ilmoittikin heidän saaneen vieraita.
”Että myrkyn lykkäsivätkin… Nyt saat taas pitää kiirettä, Sindreas. Ja samat sanat sinulle, Pestva!”, Inar sanoi ja vilkaisi arvioimaan heidän ja takaa-ajajien välimatkaa. Mistä ihmeestä tuokin lauma nyt oli ilmestynyt? Kuinka kauan ne olivat heitä seuranneet? Aina kun asiat tuntuivat etenevän hieman, niin seuraavaksi mentiin monta harppausta enemmän takapakkia. Että hän vihasi Dehrahia!

PESTVA

Cainen hevostemppu oli vaikuttava! Pestva ei itse osannut mitään tuollaista, sillä hän ei tuntenut oloaan erityisen kotoisaksi hevosen selässä. "Vaaaauuuu", hän sanoi vilpittömästi ja hieman kateellisena katsellessaan pojan ja hevosen suhdetta. Sigur Rós saisi sätkyn jos hän yrittäisi samaa!

Pestva höhötti Cainelle kunnes tämä sanoi jotain jahtaajista. Hän kääntyi katsomaan, ja toden totta, takana pöllysi! Ei ihmekkään että Sigur Rós oli ollut hieman vauhkona. "Koputan puuta koputan puuta koPUTAN PUUTA", Pestva huudahti, aivan kuin se enää tässä kohtaa mitään auttaisi. "Jetsukka, mistä noi ilmestyivät? Ja miten?" Hän oli jo vetämässä asettaan esiin, kunnes katsoi heidän edellään etenevää joukkoa. Heitä pitäisi varoittaa!

"Käyn varoittamassa etujoukkoja, tulen pian takaisin!", Pestva ilmoitti Inarin ja Cainen suuntaan ja kannusti hevosensa juoksuun. Olisi varmaan järkevintä ilmoittaa Dorianille ja Dehrahilaisille. Jos keskijoukko saisi tietää takana tulevista moolokeista, se menisi vain paniikkiin ja kaaokseen. "Neidit", hän sanoi päätään kumartaen kiitäessään joukon prinsessojen ohi ja sai jarrutettua juuri ja juuri Dehrahilaisten kohdalla. "Meitä seurataan", hän ilmoitti ja nyki päällään taaksepäin. Hän käänsi katseensa Dorianiin päin. "Sieltä on tulossa aikamoinen joukko, ja ne taitavat olla nopeampia kuin me. Voisin vaikka vannoa, etteivät ne näkyneet vielä tunti sitten."

DAKARAI

Dakarai jatkoi vain hyvää vautia eteenpäin, mutta vilkuili kyllä edelleenkin välillä Chathan suuntaan, mutta piti nyt kuitenkin katseensa pääosin tiessä. Toki hevonen tiesi mitä teki, että ei se tuosta ojaan hyppäisi, mutta kyllä se oli hyvä pitää silmällä hevosenkin liikkeitä ja tietä. Dakarai olisi kyllä silti toivonut olevansa itsekin jo perillä, koska matkat paikasta A paikkaan B ja niin edelleen olivat kovin puuduttavia.

Prinssi huomasi kuitenkin, että joku oli tullut hänen toiseen sivustaansa ja käänsi katsettaan tulijaan. Tämä paljastui heti Petsvaksi ja nainen ilmoitti jo seuraavaksi, että heitä seurattaisiin. Prinssi tunsi pienoisen nipistyksen pelosta vatsansa pohjalla ja yritti vilkuilla seuraavaksi taakseen. Siellä pöllysi kyllä, joten ihan muutamasta ei ollut kyse. ”Pitäisikö meidän lisätä vauhtia?” Dakarai kyseli lähellä olevilta, koska ei halunnut kyllä kohdata mitään vihollisjoukkoa tai oletus oli, että vihollisista oli kyse.

CHATHA

Chatha oli vastamassa, ties miten monennetta kertaa, prinssille olevansa kunnossa, tämä tuntui kysyvän sitä vähintään kymmenen kertaa päivän aikana. Hän ei kuitenkaan ehtinyt, kun takaa karautti Pestva heidän luokseen ja selitti Dorianille, että heidän perässään oli vihollisia. Chatha jännittyi heti ja kääntyi ratsunsa selässä katsomaan taakseen Sir Dorianin ja Pestvan suuntaan. ”Pysykää te muut tässä ja jatkakaa eteenpäin, menen katsomaan itse mikä tilanne siellä on.” Dorian sanoi ja lähti Pestvan kanssa (?) jonon hännille. Chatha kääntyi hermostuneena taas menosuuntaan ja yritti pysyä rauhallisena, eiväthän he tienneet millainen joukko sieltä tuli, mutta ei tilanne kauhean hyvältä näyttänyt.

DORIAN

Dorian antoi Godofrédon harmitella muurahaisiaan, kun he saivat jotain oikeasti harmittelemisen arvoista. Urumiyalainen kovaääninen nainen saapui kärkeen ja ilmoitti, että heillä oli perässään melkoinen määrä vihollisia. Dorian katsoi parhaaksi mennä itse katsomaan, miltä se tilanne vaikutti. Muut näyttivät huolestuneilta katsoessaan, miten he kulkivat takaisin päin. Ja toden totta, harvan metsän lomasta näkyi pölypilvi, joka ei voinut johtua tuulesta, sillä ilma oli melkein tyyni. ”Tässä on se vaara, että jos vihollinen tietää meidän olevan täällä, meillä saattaa olla vihollisia myös edessä.” Dorian huomautti, että silloin ei auttanut vain lisätä vauhtia ja yrittää pakoon. ”Me voiaan pestvan ja Inarin kanssa kiertää kattoos edelle ja ympärille millanen tilanne on, vai mitä?” Prinssi Caine (joka istui taas normaalisti hevosensa selässä) ehdotti ja se kuulosti Dorianistakin järkevämmältä. ”Tehdään niin, sillä välin lisätään vauhtia sen verran, että saadaan pidettyä takaa-ajajiin riittävästi välimatkaa.” Dorian sanoi ja lähti takaisin eteen selittämään tilannetta muille. ”Yrittäkää pysyä rauhallisena, vihollinen on perässämme, joten lisätään hiukan vauhtia. On liian riski rynnätä suin päin pakoon, vihollinen on saattanut tukkia tien myös edestä Urumiyalaiset ja caenezhilaiset menevät selvittämään tilannetta, katsotaan sitten, mitä on tehtävissä.” Dorian kertoi muillekin, mutta painotti sitä, että heidän oli pysyttävä rauhallisina.

ANDRÉ

André oli kuullut uutiset siitä, miten heitä jahtasi vihollisjoukko. Oli ilmeisesti jo jonkun aikaa jahdannutkin. Uutiset eivät kuulostaneet miehen korvissa mitenkään lupaavilta ja kun heidän joukkonsa oli edelleenkin aika pieni. Mies oli varma, että heillä oli ollut lähinnä vain hyvä tuuri tähän asti, kun kukaan ei kuitenkaan ollut vieläkään kuollut. Pahiten oli loukkaantunut Dehrahin prinssin henkivartija, mutta tämäkin oli jo taas jaloillaan. Hyvä juttu tietenkin ja mukavaa, että onni oli myötä, mutta kuinka kauan se jatkuisi?

André vilkaisi kuitenkin prinsessa Marcellan ja Imperia-neidin suuntaan. Samalla hän varmisti olivatko Sir Dorianilta saadut miekat edelleenkin matkassa. Tai totta kai André tiesi niiden olevan mukana, mutta joku pakonomainen tarve se oli aina, kun joku uhka oli tiedossa. Hänen täytyi olla varma, että pystyisi puolustamaan itseään ja seuralaisiaan, mutta ennen kaikkea tietenkin prinsessa Marcellaa. Siitähän hänelle maksettiin. ”Olkaa rauhassa ja keskittykää vain hevosenne ohjaamiseen, Teidän korkeutenne”, André neuvoi rauhaisalla äänellä prinsessaansa, koska osasi jo aavistaa, että tyttöä pelottaisi tilanne ja tietenkin. Ketä nyt ei pelottaisi? Kyllä Andréakin tämä tilanne jännitti ja pelotti ja kamalahan se oli myöntää, että tämä oli ensimmäinen tositoimi, jossa André oli mukana. Mutta niin oli prinsessa Marcellallekin. Mutta oman pelon mies silti piti vain visusti poissa kasvoiltaan lisäten vauhtia muiden mukana.

CHATHA

”Sir Dorian sanoi, että meidän on parempi jatkaa vain rauhassa.” Chatha vastasi prinssille, kun Dorian ja Pestva lähtivät katsomaan tilannetta tarkemmin, Kun Dorian palasi selittämään tilannetta, Chatha vilkaisi prinssiin. ”No nyt voimme lisätä vauhtia hiukan.” Hän sanoi ja yritti saada Herra Mullinsiin liikettä. Valitettavasti muuli oli sitä mieltä, että nyt olisi hyvä lounastauon paikka ja yritti pysähtyä ja jäädä näykkimään kuivaan heinää maasta. Chatha kiskoi ohjaksia ja painoi jaloilla sen kylkiä, että nyt ei todellakaan ollut tuollaiseen aikaa. Ja lopulta, erittäin nyreän oloisena, Herra Mullins alkoi astella hiukan ripeämpää tahtia ja siihen kai oli tyytyminen.

INAR

Pestva lähti ilmoittamaan muille, Inar jäi pitämään perää Cainen kanssa. Hetken kuluttua Pestva palasi nierdalesilaisen sotilaan kanssa, joka arvioi tilanteen ihan oikein. Inar nyökkäsi Cainen ehdotukselle ja veti Sindreasin ohjaksista niin, että ratsu ymmärsi heidän suunnitelmiensa muuttuneen.
”Minä voin mennä tarkistamaan suoraan edeltä”, Inar ehdotti, osittain jo siksi, ettei halunnut päästää Cainea suoraan eteenpäin jos heitä odottaisikin siellä vihollisarmeija. Mutta ei hän sitä ääneen halunnut sanoa. Inar kokeili vaistomaisesti selässään vinossa olevaa olevaa keihästään, mutta jätti sen vielä hetkeksi.

Hän ohjasi orin sivuun ja karautti heidän muun joukkonsa ohitse, ollen ihan tyytyväinen vauhdin luomasta tuulenvireestä. Nahkasuojuksissa oli niin hiiskatin kuuma, mutta vielä kertaakaan Inar ei ollut katunut tapaansa pukea suojukset joka julmetun päivä heidän matkatessaan. Hän hidasti vauhtiaan hieman laukasta päästyään kauas heidän joukkonsa kärjestä, ihan vain varmuuden vuoksi. Sindreas tuntui ymmärtävän tilanteen vakavuuden eikä niskuroinut hidastamisesta juuri. Hän sai ratsastaa jonkin matkaa, ennen kuin erotti harvalta metsältä kauempaa jotain. Nainen siristi silmiään ja hidasti, miltei pysäytti Sindreasin, nostaen käden varjostamaan silmiään nähdäkseen paremmin. Jep, siellähän niitä seisoi rivissä odottamassa ties kuinka pirskatin monta. Hemmetti soikoon. Inar ärähti hiljaa ja kääntyi suoraa päätä takaisin, kannustaen Sindreasin laukkaan.

Kun Inar pääsi takaisin hän hidasti, etsien katseellaan sen ainoan pätevän miehen koko porukasta.
”Suoraan edessäpäin odottaa rivikaupalla sotilaita valmiina, äkkiseltään sen verran, ettei siitä rynnäköllä pääse läpi ainakaan tällaisella porukalla, eikä isommallakaan”, nainen ilmoitti kireästi.

IBRAGIM

”Hm? Maa tömisee allanne enemmän, kuin mätänevä painonne sallii. Olette lähellä…”, Ibragim kuiskasi itsekseen. Hän ei avannut silmiään, mutta kumartui lähemmäs ruumista, jonka oli asetellut eteensä. Hän upotti kätensä sisälle syvästä viillosta, jonka oli vetänyt ruumiin kaulasta alas jalkoväliin asti, kaivaen ruumiin sisältä elintä, joita oli tyhjään runkoon tunkenut tätä hetkeä varten.
”Sydän… jalkojen punainen liha... veren kulkuväylä…”, mies mutisi itsekseen, kun kaivoi veitsen vyöltään ja iski sen suoraan sydänlihakseen. Sen myrkytetty ja kirottu terä sai kuolleen elimen sykähtelemään, kuin elävän ihmisen, vain nopeammin. Se ei kestäisi kovin kauaa, mutta siksi kehä hänen ympärillään oli täynnä ruumiita, jotka hän oli kaivertanut tyhjiksi ja täyttänyt parhailla löytämillään elimillä.

TÄRKEÄÄ: Kuin käskystä hänen kaukainen armeijansa alkoi kiristää vauhtiaan niin paljon, kuin kankeilta raajoiltaan pääsivät. Niiden mädät, kuolleet sydämet tuntuivat ottavan vastaan käskyjä jostain kaukaa, kuin pakosta niiden rapistunut lihasmuisti ymmärsi kiireen ja juoksun liikkeen. Ruumiit alkoivat kiriä välimatkaa kiinni hieman nopeammin. Ibragim odotti kärsimättömänä, hän ei nähnyt, mutta hän tunsi maan ja ilman ja hän aisti olevansa lähempänä, kuin olisi osannut odottaa. Toivottavasti kenraali oli valmis… vaikka ainahan tämä oli. Kertaakaan Ibragimin ei ollut tarvinnut vielä pettyä kenraaliin, vaikka tämä elävä ihminen olikin, ja se oli aika paljon se.

PESTVA

"Minä menen et-", Pestva oli ehdottamassa, mutta Inar oli nopeampi. Hieman harmissaan hän huudahti Cainelle Inarin hevosen kolinan läpi menevänsä itään päin, sillä itä oli seuraava suunta mikä hänelle tuli mieleen. "Älä tällä kertaa jää kenenkään loukkoon", hän huudahti vielä Cainelle ennen kuin tajusi että vielä saattoi olla hieman liian vähän aikaa kulunut tämän kokemuksista, ja ratsasti tiehensä.

Sigur Rós laukkasi tyytyväisenä kohti vuoristoa, pois päin lähestyvästä laumasta. Pestva rakasti hevostaan, mutta välillä tätä hävetti sen pelkurimainen luonne. Ainakin se oli fiksu, ja osasi pysyä poissa vaarasta ja täten elossa? Pelkuruudesta puheen ollen, hevonen alkoi vuorten lähestyessä pärskimään ja hieman niskuroimaan. Pestva hidasti vauhtia ja rauhoitteli hevostaan ilman tulosta, ja päätti nousta ratsailta. Hän kiinnitti Sigur Rósin vahvimman näköiseen puunreuhkaan jonka näki, ja lähti kulkemaan varovasti jalan. Ei kulunut aikaakaan, kun hän alkoi kuulemaan pensaikkoisen mäen takaa tutun oloista kieltä. Pestva kurkkasi pusikon yli ja näki suurehkon joukon asemissa tiellä. Pahus ja pihkura! Mistä ne tiesivät olla siellä?

Pestva palasi hevosensa luokse ja lähti tämän niskurointiin huomiota kiinnittämättä ratsastamaan takaisin joukkojaan kohti. Ei kai kukaan heidän joukostaan ollut vakooja? Hän narskutteli hampaitaan miettiesään kuka se voisi olla. He kaikki vaikuttivat mukavilta!

Takaisin päästyään Pestva näki Inarin palanneen. Hän ratsasti suoraan tämän luo. "Meidän ja vuoren välissä on iso joukko sotilaita tiellä päivystämässä. Tämä ei voi olla sattumaa, miten ne ovat voineet piirittää meidät? Ei kai joukossamme voi olla luopiovakoojia?"

CAINE

Caine kannusti Gwaedin vauhtiin ja käänsi sen sivuun muusta porukasta. Hän ratsasti länteen jonkin verran ja siitä eteenpäin, kunnes huomasi valtavan ihmismassan edessäpäin ja se rivi näytti jatkuvan loputtomiin. Hän yritti edetä länteen nähdäkseen, pääsisivätkö he ohi jostain kohtaa, mutta vihollisille ei tuntunut tulevan loppua. ”Palataan muiden luo.” Caine sanoi huolestuneena Gwaedille ja kääntyi takaisin sinne, mistä oli tullut. Hän pääsi parahiksi paikalle kuulemaan Inarin ja Pestvan selonteon. ”Joo ei niitä voi kiertää, se vihulaisrivistö jatkuu loputtomiin! Hevoset nääntyy, jos me yritetään laukata niil takas joelle jos sieltä pääsisi ohi.” Cainekin kertoi ja tällä kertaa hänestä tuntui, ettei hän itsekään keksinyt mitään nokkelaa tähän hätään, millä he pelastuisivat tästä kiperästä tilanteesta.

Caine vilkaisi taakseen nähden pölypilven lähestyvän. Hän siristi silmiään ja varjosti niitä auringossa. ”En oo varma, mut ne tais lisää vauhtia… Meilt alkaa loppuu aika…” Caine totesi ja vilkaisi Dorianiin odottaen, että mies pelastaisi heidät tästä kurjasta jamasta. ”Käännytään takaisin.” Dorian sanoi sitten ja Caine uskoi miehen saaneen auringonpistoksen. ”Takana tuleva joukko vaikuttaa pienemmältä, tässä tilanteessa emme voi muuta kuin perääntyä ja yrittää päästä pois tästä piiritystilanteesta.” Dorian totesi ja meni käskemään joukkoja kääntymään takaisin ja asettumaan siten, että puolustuskyvyttömimmät olisivat muiden keskellä.

INAR

”No luopioita kyllä löytyy, muttei yhtäkään joka olisi tarpeeksi älykäs vakoojaksi. Ellei se kurja opas sitten kavaltanut meitä”, Inar totesi ja vilkaisi prinssi Dakarain oletettuun suuntaan aika ilkeästi luopioista puhuttaessa. Hän kuitenkin kääntyi taas muihin päin ja keskittyi kuuntelemaan Cainea ja Doriania. Nainen hämmentyi itsekin hieman, kun mies ehdotti heidän kääntyvän takaisin. Kuitenkin miehen sanat olivat totta, eivät he millään selviäisi yksin edes vinemarilaisen tulimiekan avulla siitä sotilasmäärästä.

DAKARAI

”Selvä juttu eli niin sitten tehdään”, Dakarai vastasi päättäen tehdä nyt täysin niin kuin joku toinen oli sanonut. Auktoriteetit voisi edelleenkin prinssin mielestä painua jonnekin missä pippuri kasvoi, mutta ei antanut moisen näkyä itsestään millään tavalla. Hän ei halunnut aiheuttaa enää ongelmia, joten toimi miten muut sanoivat. Voisihan siitä sitten ainakin syyttää jotakuta muuta kuin häntä, jos menisi pieleen koko juttu.

Dakarai ohjasti hevostaan liikkumaan nopeammin, kun Chatha sanoi asiasta, mutta jäi hiukan sivusta seuraamaan, kun Chathan muulilla oli joku ongelma selkeästi myös käskyjen vastaanottamisessa. No ainakaan prinssi ei itse ollut ainoa, jonka oli hankala ottaa käskyjä vastaan muilta. Parhaansa hän silti yritti, mutta hämmentynyt ilme kuitenkin nousi Dakarain kasvoille, kun yllättäen Dorian käski kääntymään takaisinpäin. Edessä oli ilmeisesti suurempi uhka, mutta eikö kiertäminen olisi parempi kuin lähteä takaisin? Olihan heillä vihollisia vastassa takanakin. Prinssi puri kuitenkin huuleensa ennen kuin meni mielipiteitään julki tuomaan, koska ketään tuskin kiinnostaisi. He kääntyisivät kuitenkin takaisin, vaikka prinssi sanoisi asiaan mitä. Dakarai yritti siis vain pysyä muiden tahdissa ja seurata tilannetta.