GILDOMERA osa 1 luku 2

AMETHYST

Ame katsoi Chathaa myötätuntoisesti, kun tämän isä ei ilmeisesti ollut tiennyt mitään tämän loukkaantumisesta.
”Sori”, Ame hymähti hellästi Chathalle ja kietoi kätensä tämän käsivarren ympäri (?), hymyillen vain kauniisti Asarin sanoille.
”Joo mut toista kertaa mä en sitä pelasta, ei huolta!”, nainen lupasi ja vilkaisi taas hieman Chathaa, joka näytti taas siltä, että häpeäisi silmät päästään.
”Voi sua, ootko kunnossa? Pitäiskö meidän mennä hetkeks lepäämään?”, Ame kysyi, tuntien myötätuntoa miestä kohtaan, hänhän tämän oli taas aiheuttanut. Hän ja hänen iso suunsa… no ehkä hän voisi viedä Chathan jonnekin sivuun hetkeksi rauhoittumaan, kyllä tämä siitä helpottaisi. Jos hän jossain oli parempi, kuin puhumisessa, niin se oli miesten rauhoittelu ja lohduttaminen!
”Mun mielestä sä olit tosi urhea kun puolustit mua, ei sitä tarvi hävetä”, hän lohdutti samalla kun silitti miehen kättä.

INAR

Hän ei ollut ihan ajatellut sanoneensa sen ääneen, mutta kun prinsessa Marcella kiitti häntä prinssi Dakarain pieksemisestä, Inar hämmentyi. Hämmennys hukkui kuitenkin hyvin nopeasti, kun hän punastui korviaan myöten syvän punaiseksi prinsessa Marcellan suukottaessa hänen poskiaan. Inar ei saanut aluksi sanaakaan sanotuksi, aukoi vain suutaan typertyneenä.
”E-eihän se ollut työ eikä mikään… tekisin koska vain uusiksi…”, Inar takelteli kömpelösti ulos ja kohautti olkiaan vaatimattomasti. Hänen vatsansa myllersi kuin myskihärkien laidunmaa loppuvuodesta kaato-aikaan, eikä hän kyennyt enää katsomaan prinsessa Marcellaa silmiin.

BONUS

Hän ei ollut ihan ajatellut sanoneensa sen ääneen, mutta kun prinsessa Marcella kiitti häntä prinssi Dakarain pieksemisestä, Inar hämmentyi. Hämmennys hukkui kuitenkin hyvin nopeasti, kun hän punastui korviaan myöten syvän punaiseksi prinsessa Marcellan suukottaessa hänen poskiaan. Hän ei ollut ajatellut, että prinssi Dakarain pieksemisestä sai palkinnoksi suukkoja. Sellaisella palkalla hän voisi piestä mokoman vaikka joka päivä!
”Tekisin sen koska vain uudestaan – oikeastaan, miksei saman tien!”, Inar sanoi ja ponkaisi ylös, lähtien täynnä puhtia ulos etsimään kurjaa prinssiparkaa. Hetken kuluttua hän kuitenkin palasi takaisin erittäin pettyneen näköisenä.
”Siellä olikin lapsia kivittämässä sitä kurjimusta…”, hän sanoi samalla, kun potkaisi tuohtuneena maassa olevaa kiveä ja asteli kädet ristissä rinnalla takaisin paikalleen prinsessa Marcellan vierelle.

CHATHA

Tilanne alkoi vähän ryöstäytyä käsistä ja Chatha tunsi olonsa niin kauhean kiusaantuneeksi. Ja Ame selvästi nyt huomasi sen, kun oli saanut kerrottua prinssi Dakarain viimeisimmät toilailut. ”Eh minä tuota, ei… voin ihan hyvin… kai…” Chatha sopersi taas, eikä kyllä antanut kellekään sitä vaikutelmaa, että olisi voinut hyvin. Ame jatkoi vielä, ettei Chathan pitänyt hävetä sitä, että oli puolustanut Amea. ”Ei, en minä sitä missään nimessä häpeä, tekisin sen koska vain uudestaan! Olisin vain… voinut toimia sen suhteen hiukan toisinkin…” Chatha kiirehti sanomaan, ettei hän Amen puolustamista katunut missään kohtaa. ”Ehkä sinun on tosiaan parempi mennä rauhoittumaan hetkeksi, olen pahoillani, saatoin hieman yllyttää. Mutta olen vain niin onnellinen saatuani sinut ehjänä kotiin… tai no miten sen nyt ottaa. Mutta tulkaa, tiedän, missä voitte levätä rauhassa.” Chathan isä sanoi ja lähti viemään heitä pois muiden toljotuksen keskeltä.

AMETHYST

Ame hykersi hieman Chathan sekä tämän isän sanoille, hän piti Asarista, kun tämä lähti hänen kiusoitteluunsa mukaan. Oli kiva tietää, että jonkun isä arvosti sitä huolenpitoa, jota hän oli Chathalle antanut.
”Tiiän, muru. Musta sä toimit just oikein”, Ame hymähti Chathalle, kun lähti viemään tätä Asarin perässä sivumpaan muiden katseilta. Chatha oli kuitenkin vielä toipilas, vaikka ei toinen varsinaisesti enää loukkaantunut ollut… mutta silti. Amethyst käveli Chathan kanssa Asarin perässä huoneeseen, tai sen tapaiseen, jossa oli vuoteita. Se oli sopivasti syrjässä, eikä siellä näyttänyt olevan ketään.
”Tää on just sopiva, kiitos Asar”, Amethyst kiitti miestä samalla, kun istutti Chathan vuoteelle (?) ja istui tämän viereen, silitellen Chathan kättä rauhallisesti.
”Anteeks et vähän kiusasin, en mä halunnut hermostuttaa sua. Oot vaan niin herrasmies ja halusin kertoa sen sun isällekin, en aatellut et me ikinä tavattais oikeesti. Kiitos kun puolustat mua Daksuakin vastaan, oot mun sankari”, nainen kehräsi miehelle ja alkoi silittää tämän hiuksia. (?)

CHATHA

Olihan se nyt edelleen hirveän kiusallista, lähteä Amen kanssa kahden jonnekin, kun koko porukka tuijotti, mutta ei Chatha mielellään tähänkään jäisi, joten lähti mieluummin jonnekin, missä saisi rauhassa kasata itsensä. Kyllä hävetti ja isäkin mahtoi olla tosi tyytyväinen (no todellakin on). Chathan hermot eivät kyllä suoraan sanottuna rauhoittuneet siitä, että isä lähti ja jätti hänet kahden Amen kanssa istumaan vuoteelle. Hän yritti edelleen pitää viikatetta etäällä, mutta mukana kuitenkin, ei sitä tosiaan sopinut pudotella ja heitellä miten sattui ja se oli nyt hänen vastuullaan. Amen sanat saivat hänen pasmansa taas täysin sekaisin, vatsassa muljahteli ja kurkkua kuristi, kun Ame kutsui häntä sankarikseen ja hän olisi varmaan voinut siltä seisomalta mennä täräyttämään prinssiä uudestaan, jos hänen jalkansa olisivat kantaneet. ”Tietenkin puolustin, eihän Dakulla, PRINSSILLÄ, ole mitään oikeutta kohdella muita siten kuin hän kohtelee! Valitettavasti täällä on, ja varmaan muuallakin olisi kyllä oikeus, kaikki muut vain ovat älykkäämpiä kuin dehrahilaiset vallanpitäjät, eivätkä käytä sitä valta-asemaa väärin, mutta tässä tilanteessa prinssin käytöstä ei voinut hyväksyä mitenkään, näkeehän sen nyt miten hienosti hän on sillä käytöksellä pärjännyt ja löisin kyllä uudestaan, jos hän vielä sanoisi jotain yhtä typerää!” Chatha vakuutti, sillä olisi aika varmasti myös tehnyt niin, ennen kuin edes ajattelisi asian järkevyyttä. Mutta ei prinssi kauhean edukseen ollut käyttäytynyt muidenkaan edessä, edes niiden hänen mittapuullaan samanarvoisten kanssa.

AMETHYST

Chatha ei selkeästi ollut vielä valmis rauhoittumaan, tai sitten toista hermostutti olla hänen kanssaan kahden. Asar oli jättänyt heidät rauhoittumaan, mikä oli toki ihan mukavasti tehty, mutta Chathaa taisi hermostuttaa ihan vain jo hänen läsnäolonsa.
”Mä tiiän, Chatha”, hän yritti sanoa miehen palopuheen väliin, joka oli kyllä ihan herttainen. Kiva, ettei Chatha katunut tekoaan, mutta kyllä hänen täytyisi jotenkin rauhoittaa miesparka. Ame yritti miettiä hetken, ja kun ei keksinyt muutakaan, hän kääntyi paremmin Chathan puoleen ja nosti kätensä tämän poskille, painaen huulensa tämän omia vasten. (?) Ei hän ihan tällä tavalla ollut tarkoittanut rauhoitella Chathaa, mutta tuntui että kaikki hänen sanansa vain pahensivat tilannetta, niin ehkä tämä toimisi paremmin.

CHATHA

Chatha kävi taas niin kierroksilla, ettei hän kyennyt mitenkään rauhoittumaan, ja häntä hävetti sekin, miten Ame kuitenkin yritti saada häntä rauhoittumaan onnistumatta siinä kuitenkaan. Sitten tapahtui jotakin… odottamatonta ja uskomatonta ja Chathan sekavat ajatukset pysähtyivät täysin ja haihtuivat sen siliän tien. Huumaavan lämmin tunne humahti hänen lävitseen ja pyyhki kaiken muun hänen mielestään. Hänen otteensa viikatteen varresta herpaantui ja ase putosi kolahtaen lattialle, mutta Chatha ei edes kuullut sitä, hänellä ei riittänyt huomiokykyä enää millekään muulle kuin Amelle.

NEFERA

Nefera oli saanut nukuttua rauhassa siihen asti, kunnes salista alkoi kantautua hirveä mekastus ja huuto. Hän oli säpsähtänyt hereille ja ihmetellyt hetken mitä tapahtui, ennen kuin ymmärsi huutojen ja taputuksen olevan iloista. Nefera oli kääntänyt kiukkuisena kylkeään ja yrittänyt saada taas unen päästä kiinni, kun hetken päästä häntä tultiin häiritsemään ihan seinän tällekin puolelle. Nefera tuhahti puoliksi unissaan ja oli vajoamassa keskustelusta huolimatta takaisin uneen, kun lähistöltä kuului hirveä kolina. Nefera hätkähti taas hereille ja tällä kertaa hän nousi kiukkuisena istumaan.
"Mitkä helvetin homot siellä nai?!".

Kaikki kuitenkin unohtui, kun hän näki kolinan syyn. Dehrahin elementtiase lojui maassa hänen vuoteensa lähellä. Miksi, sitä hän ei tiennyt, eikä hän aluksi kiinnittänyt huomiota pariskuntaan joka hänet oli herättänyt. Hän näki vain viikatteen, ja kaiken sen kiukun ja surun ja uuden toivon ja väsymyksen ja miljoonan muun tunteen vallassa hän nousi sängystä ja kumartui poimimaan viikatteen käsiinsä. Hän mietti hetken että yrittäisi vain rikkoa mokoman seinää vasten, mutta lopulta päätti vain piilottaa kiukkuisuuttaan ja kostonhaluaan viikatteen. Se olisi sille kurjalle prinssinkuvatukselle oikein! Nefera jätti kaksikon täysin huomiotta sillä välin, kun piilotti viikatteen hyvin huolellisesti ja hymyili ilkikurisesti itsekseen. Siitäs sai!

Viikatteen piilotettuaan hän oli jo palaamassa vuoteeseensa, kun saikin ikävän muistutuksen huoneeseen saapuneista häiriköistä. Hän oli ohittanut kaksikon piehtaroinnin viikatteen vuoksi, mutta nyt hän tuhahti hyvin turhautuneena ja kääntyi, lähtien kiukkuisena kohti oviaukkoa. Miten tuon… siveettömän pelehdinnän keskellä nyt muka voisi nukkua! Nefera marssi mieltään osoittaen hyvin kiukkuisena saliin, kädet puuskassa ja leuka korkealla. Sali oli yhä täynnä porukkaa, mutta prinssi Dakaraita ei onneksi näkynyt missään. Niinpä Nefera marssi pöydän ääreen, missä istui vielä muitakin, ja istuutui alas erittäin tyytymättömän ja väsyneen näköisenä.

MARCELLA

Tilanne rauhoittui taas ja muut alkoivat keskittyä taas omiin asioihinsa. Hetken päästä Marcella kuitenkin ihmeekseen huomasi Neferan liittyvän heidän seuraansa, vaikka eihän hän ollut voinut nukkua vielä kovinkaan pitkään, ja aika tyytymättömältä nuorukainen näyttikin. ”Nefera? Eikö sun pitänyt olla nukkumassa?” Marcella kysyi uudelta äreältä ystävältään, olivatkohan he pitäneet täällä liikaa meteliä?

NEFERA

Nefera vei katseensa hyvin tyytymättömänä prinsessa Marcellaan, eikä hän ollut selkeästi aivan toipunut väsymyksestään, kun avasi suunsa.
”Piti, mutta yritä siinä nukkua kun viereisessä vuoteessa naidaan niin kovaa, että omakin sänky natisee!”, Neferalta pääsi erittäin kiukkuinen ja kovaääninen julistus, eikä hän pysähtynyt hetkeäkään edes miettimään mitä oli sanonut ja kenelle.

TELEMAKHOS

Ame oli jossain kohtaa livahtanut Chathan ja tämän isän luo kehumaan miten hienosti Chatha oli motannut prinssiään ja innostui selittämään vähän enemmänkin, mikä sai kyllä kaikkien muidenkin huomion puoleensa. Sitten Telemakhos ja Djoser olivat jatkaneet taas omaa keskusteluaan huomioimatta ollenkaan Amen ja Chathan poistumista. Hänen huomionsa heräsi vasta, kun läheltä kuului kova ääni nurisemassa, miten hän ei voinut nukkua, kun joku pariskunta muhinoi vieressä niin äänekkäästi. Prinsessa Marcella näytti aika järkyttyneeltä saamastaan vastauksesta, mutta Telemakhoksen mielenkiinto heräsi. ”Ketkä?” Sitten hän käänsi päätään, yhtä aikaa Karanin kanssa, ja huomasi Amen puuttuvan. ”No Ame tietenkin… mutta kenen kanssa? Kun me ollaan edelleen tässä Karanin kanssa ja Doriankin on vielä tuossa…” Telemakhos ihmetteli ääneen saaden melko ankaran katseen Dorianin suunnalta. Sitten hän huomasi Chathan ja tämän isän kadonneen myös, mutta kumpi heistä oli Amen kanssa, se voisi Amen tuntien olla kumpi tahansa… ei toivottavasti molemmat yhtä aikaa…

IMPERIA

Imperia oli katsonut aika huvittuneena, miten vinemarilainen neiti ja Sir Chathan isä yhdessä kiusasivat miesparkaa, ennen kuin he lähtivät kokonaan huoneesta. Imperia oli siirtynyt vihdoin prinsessa Marcellan ja prinsessa Inarin luo, kun oli saanut seiniä tutkittua tarpeeksi ja osallistunut hieman suunnitteluunkin.
Imperia oli kyllä erittäin yllättynyt, mutta myös hyvin ylpeä, prinsessa Marcella oli näemmä vihdoin ystävystynyt muidenkin kanssa! Prinsessa Inarin kanssa he istuivat jopa vierekkäin, ja tälle Nefera-nimiselle nuorukaisellekin prinsessa puhui kuin vanhalle tutulle! Imperia tyrskähti hieman pojan vastaukselle, vilkaisten hieman prinsessa Marcellaa, joka näytti järkyttyneen nuoren miehen kiukkuisista sanoista. Johan nyt… Imperia mietti hetken, ennen kuin kumartui prinsessa Inarin puoleen ja rykäisi hiljaa.
”Nyt olisi tilaisuus”, hän ehti sanoa prinsessalle, joka epäonnekseen juuri sillä hetkellä joi vesimukistaan rauhoittuakseen ympärillä käytävästä keskustelusta. Prinsessa-parka miltei tukehtui veteensä ja tyrskäytti sitä reilusti vahingossa uloskin, ja Imperia räpytteli hetken silmiään, ennen kuin ymmärsi miten tämä oli ottanut hänen sanansa.
”Tarkoitin kyllä tilaisuutta viedä prinsessa Marcella ulos”, Imperia sanahti hiljaa. Prinsessa Inar, jonka aiempi puna oli vasta laskenut, punastui taas syvästi ja joutui yskimään aika pitkään, saamatta sanaakaan ulos suustaan. Voi näitä nuoria!

TELEMAKHOS

Hetken kuluttua, kun Telemakhos edelleen pohti tätä kiperää kysymystä, hän sai vastauksen. Verho heilahti ja Chatha ilmaantui kasvot punaisina ja ilme poikkeuksellisen vihaisena huoneeseen, tukka sotkussa ja vaatteet vähän miten sattui päällä. Hän etsi selvästi jotakuta ja muut yrittivät näyttää mahdollisimman normaaleilta, kuin eivät mitään mistään tietäisi. ”Isä! Turha piilotella!” Chatha huusi, kun ei löytänyt isäänsä salista. Hetken päästä Chathan isä ilmaantui toisesta huoneesta. ”Niin?” Hän kysyi kunnes katsoi poikaansa päästä varpaisiin ja tajusi sitten huomattuaan Neferan pöydän ääressä. ”Voi anteeksi poikaseni. Innostuin niin… tarkoitan, että unohdin.” Mies pahoitteli kömmähdystään.

AMETHYST

Hänen keinonsa oli tepsinyt, ainakin Chatha oli rauhoittunut… no, jos tuota rauhoittumiseksi olisi voinut sanoa. Ei se kovin rauhallista ollut. Ame ei niin välittänyt, että he olivat herättäneet jonkun raukkaparan vehtaamisellaan, mutta heidän lopetettuaan Chatha oli lähtenyt etsimään vihaisena isäänsä. Amethyst puki vaatteitaan kaikessa rauhassa vähän paremmin päälleen, ennen kuin lähti itsekin saliin johtavalle oviaukolle ja hymyili erityisen säteilevää hymyä päästessään saliin muiden luo. Hänen tukkansa oli aina vähän sotkuinen ja villi, Chatha sen sijaan näytti enemmän sekaiselta. Ame tirskahti vähän kuullessaan Asarin vastauksen, hykertäen tyytyväisenä.

DAKARAI

Dakarai oli kääntynyt vielä Cainen suuntaan siinä kohdassa, kun tuo oli ilmoittanut lähtevänsä etsimään Galenaa. Dakarai kääntyi takaisin lasten puoleen, koska heitähän hän oli tullut vahtimaan. Jippii… Jotenkin hän olettanut, että naisella olisi ollut joku toinen hätä eikä vain jotain lasten hoitoa. Rehellisesti sanottuna prinssi ei hirveästi lapsista välittänyt tai ei ainakaan näin pienistä. Hirveä homma ja ne hommat kuuluivat muutenkin naisille. Hän piti silti mielipiteensä omanaan ja yritti saada lapset pelaamaan juuri keksimäänsä peliä.

Lapsien oikea hoitotäti kuitenkin saapui jonkun ajan päästä paikalle ja oli sitä mieltä, että voisi jatkaa. Prinssi varmisteli vielä, että oliko noin, mutta tämä oli vain vastannut siihen, ettei Dakarain suinkaan tarvinnut hänen hommiaan tehdä. No mitähän sitten? Hänen kurkkuaan kyllä kuivi, joten toivottavasti ei ollut virhe pitää juomataukoa. Hän tulisi kyllä takaisin sen jälkeen katsomaan, jos voisi olla avuksi jossain muussakin asiassa. Toivottavasti seuraava asia ei sisältäisi lapsia, vaikka ihan hyvin se kai oli mennyt.

Dakarai siirtyi takaisin sisälle, jossa etsi katsellaan jotain vesikannua, mutta sen sijaan hänen katseensa jäi Chathaan, joka… jolle oli tapahtunut… jotain? Tämä huuteli isäänsä, mutta Dakarain huomion oli kuitenkin ottanut se seikka, ettei Chathalla ollut hänen viikatettaan enää missään. Nopealla silmäyksellä sitä ei näkynyt missään muuallakaan, joten Dakarai lampsi siitä Chathan luo. ”Annoin sinulle vain yhden tehtävän ja onnistuit tyrimään näköjään sen. Missä on viikatteeni?!” Dakarai ärähti. Hän olisi halunnut myös iskeä, mutta ei kehdannut. Sen verran hän sai rauhoitettua itseään.

KARAN

Ame oli mennyt tekemään sitä, mitä Amet osaavat parhaiten. Tieto selvästi järkytti eräitä, mutta Karanille ja Telemakhokselle se nyt ei ollut mitään uutta. Ja olihan Chatha ansainnut kaiken huolenpidon, hän oli kokenut kovia ja ollut Amea kohtaan hyvin ritarillinen, uhmannut jopa sitä kurjaa otusta, jota kutsui prinssikseen. Kun Chatha pääsi takaisin muiden seuraan, hän ei vaikuttanut kauhean tyytyväiseltä, mutta se ei selvästi johtunut Amesta, koska miten olisi voinut? Ame taas vaikutti kaikin puolin tyytyväiseltä elämäänsä. Karanilla meni hetki hoksata, että Telemakhos oli noussut vaativasti paikaltaan. Hän katseli hetken, miten Telemakhos kiersi pöydän ja lähti Amen luo, jonka ilme kirkastu entisestään (?). Sitten Karan havahtui ja pomppasi itsekin pöydästä. ”Hei kaverit, älkää jättäkö!” Hän huudahti ja riensi perään.

CHATHA

Edelleen Chatha oli vihainen isälleen, joka oli noin vain unohtanut, että siinä huoneessa sattui nukkumaan joku, kun vei heidät sinne. Toki olisivat he itsekin voineet asian tarkistaa ennen kuin tekivät mitään, mutta ei se ollut tarkoitus, niin vain tapahtui! Isän vastaus ei myöskään kauheasti lievittänyt Chathan kiukkua. ”Unohdit?” Hän tuhahti närkästyneenä. ”Vanhuus ei näemmä tule yksin.” Isä totesi ja Chathaa ärsytti huomata, miten hän selvästi yritti pidätellä huvittuneisuuttaan. Sitten Chatha kuuli jo tutun korvia raastavan urputuksen vierestään, kun Dakarai oli ilmaantunut juuri parahiksi kitisemään siitä pahuksen viikatteesta! Chatha kääntyi vihaisena Dakarain puoleen, hänen tummat silmänsä kipunoivat ja hän hillitsi halunsa toistaa se, mistä hän oli juuri saanut niin raikuvat suosionosoitukset. ”Pidä sinä luuviulu vain se iso suusi kiinni, itse et osaa tehdä mitään oikein! Ja mitä sinä sillä viikatteella edes teet, kun et osaa käyttää sitä alkuunkaan!?” Chatha huusi vain takaisin, häntä ei voisi vähempää kiinnostaa, että prinssin typerä viikate lojui jossain hänen jäljiltään.

DAKARAI

Dakarai ei totta puhuakseen edes tiennyt, että Chatha osasi olla vihainenkin, mikä oli yllättänyt oikeastaan, mutta vihaisuuskin kalpeni sen rinnalla, mitä tällä oli sanottavanaan. Prinssin ilme oli saattanut hieman levähtää, mutta hän oli edelleenkin siinä itsensä verhonneena, joten sitä ei hänestä selvästi voinut nähdä. ”Kuule, osaan vaikka ja mitä ja ainakin osaan käyttää sitä paremmin kuin sinä, joka et osannut edes pitää siitä huolta! Joten älä räksytä niin kuin rakki vaan kerro, missä se viikate on. Se on aika oleellinen ja juurihan todettiin, että se on osa suurempaa kokonaisuutta. Jos ei muuten kiinnosta, niin toivottavasti edes sen suhteen, joten terästä muistiasi ja tuo se ase minulle niin kuin olisi jo!” Dakarai ärähti, koska hän ei aikonut ottaa Chathalta moisia ulinoita ilman, että edes sanoisi siihen jotain.

NEFERA

Nefera oli hieman rauhoittunut aikaisemmasta, ilmeisesti se oli ollut vahinko, ja hän sai uuden vihan aiheen kun prinssi Dakarai näytti taas ruman naamansa. Nefera tuhahti ylimielisesti prinssin sanoille, tuntien syvää mielihyvää siitä, että tiesi missä kurjan prinssin kurja viikate oli. Chatha niminen mies sen ilmeisesti oli hukannut, tai pudottanut maahan saatuaan parempaa tekemistä, ja sehän ei prinssille kelvannut. Nefera pyöräytti silmiään ja huokaisi erittäin kuuluvasti. Sitten prinssi möläytti, että osasi muka vaikka ja mitä, ja silloin Nefera alkoi nauraa kimakasti.
”Sinä vai? Joka et osaa edes pukeutua kunnolla! Älä naurata”, Nefera nauroi, vieden terävän katseen prinssiin.
”Sitä paitsi sinun on ihan turha huutaa sille miesparalle, minä sen otin”, Nefera sanoi ja myhäili vahingoniloisesti. Nyt oli Dehrahin saastainen perillinen siinä mihin kuuluikin, eikä Nefera peitellyt tyytyväisyyttään yhtään.
”Ja turha kuvitella, että saat sen takaisin tuolla asenteella. Ehkä olet prinssi, mutta minä en tottele sen enempää kuin tuo sinun henkivartijasi, jos et osaa käyttäytyä. Ehkä ensi kerralla mietit, ennen kuin annat jotain niin tärkeää muiden vastuulle”, nuori mies jatkoi vahingoniloisena.

DAKARAI

Dakarain kiukkukatse kääntyi Chathasta seuraavaksi siihen vuoden ulisijaan eli Neferaan, joka näköjään osasi itkemisen lisäksi nauraakin yhtä ärsyttävästi.
”Jos sinä olet vertauskuva pukeutumisesta, niin en viitsi edes vastata moiseen”, Dakarai tuhahti ja käänsi odottavan katseensa takaisin Chathaan.
Pikaisesti katse kääntyi takaisin Neferaan, joka ilmoittikin olevansa se oikea syyllinen. Prinssi vetäisi huivin pois päästään ja kasvoiltaan, minkä jälkeen asteli vuorostaan tämän luo. ”No missä se on? Ei meillä koko päivää aikaa ole täällä olla ja etsiä sitä, joten hae se sieltä minne sen olet vienyt”, Dakarai ilmoitti. Nefera oli kuitenkin sitä mieltä, ettei prinssi saisi asettaan, jos ei osaisi käyttäytyä. ”No et sinäkään osaa! Teet tästä jotain teatteria ja käyttäydyt kuin kakara, joka ei saa tahtoaan läpi, mutta olkoot. Olisitko niin ystävällinen ja toisitko viikatteeni takaisin?” Dakarai yritti ilmaista asiansa niin asiallisesti ja kohteliaasti kuin osasi, vaikka häntä ärsytti tuon juntin naamataulukin.

MARCELLA

Marcella oli hetken tuijottanut tyrmistyneenä Neferaa, hän ei halunnut uskoa korviaan! Sitten hän yritti ajatella kukkia ja tanssiaisia ja kauniita pukuja saadakseen moiset hävyttömyydet pois mielestään, ja alkoi hieman rauhoittua. Hän hätkähti ja havahtui takaisin maan pinnalle, kun Inar purskautti vedet suustaan pöydälle. Raukka oli varmasti yhtä järkyttynyt kuin Marcellakin!

Marcella vilkaisi Neferaa ja tajusi sitten, etteivät muut edes tienneet, että Nefera tulisi mukaan. Häntä alkoi hieman hermostuttaa, aikaisemmin hän oli niin itsevarmasti luvannut hoitavansa asian, mutta nyt hän ei kyllä ollut yhtään niin varma. Hän veti syvään henkeä, sillä mahdollisimman pianhan se täytyisi kuitenkin tehdä. ”Aivan, teidän muiden olisi myös hyvä tietää, että lupasin Neferalle, että hän saa tulla meidän mukaamme, kun…” Marcella aloitti mahdollisimman kohteliaaseen ja huolettomaan iltapäiväteesävyyn. ”Ei.” Kuului Dorian jyrkkä vastalause. Marcella ei ihan odottanut noin ehdotonta sävyä ja meni hiukan lukkoon, mutta ei aikonut antaa periksi niin helpolla, vaikka prinssi Dakarain ilmaantuminen ja riitely henkivartijansa kanssa vähän häiritsi keskittymistä. ”Mutta…” Marcella yritti, mutta Nefera alkoi juuri silloin riidellä Dakarain kanssa myös ja Marcella pelkäsi, että se ei kauheasti edesauttaisi asiaa. ”Tämä ei ole mikään huviretki, vaan sota. Osaako herra Nefera sotia?” Hän kysyi, mutta Nefera vaikutti olevan liian kiireinen vastatakseen itse (?). ”Ei, valitettavasti hän ei osaa…” Marcella myönsi. ”Mutta eiväthän kaikki muutkaan osaa, joten…” Marcella yritti.

”Teidän korkeutenne, olen pahoillani, mutta me emme voi ottaa mukaamme ketä tahansa ties mistäkin oikusta. Ne, jotka eivät osaa taistella, ovat mukana kuitenkin jostain syystä. Ei vain siksi, että he haluavat olla mukana. Jos herra Nefera ei osaa taistella, olisi vastuutonta viedä hänet suoraa päätä sinne, missä kaikki mahdollinen tuho ja kuolema meitä nimenomaan odottaa, ja mitä hyötyä siitä olisi hänelle tai meille? Mitä hän siellä tekisi, jos ei taistele? Rupattelee vihollisen kanssa mukavia sillä välin, että me pääsemme kiertämään ohi? Jos hän edes osaisi vihollisten kieltä, siitäkin voisi olla edes jotakin hyötyä, mutta muuten en näe mitään syytä ottaa häntä mukaan.” Dorian ilmoitti päättäväisesti ja Marcellankin oli hankala keksiä mitään puolustusta. ”Mutta ma lupasin hänelle, en voi rikkoa lupaustani!” Marcella yritti vielä. ”Ensi kerralla siis miettikää tarkemmin, ennen kuin lupaatte, että onko vallassanne toteuttaa lupausta.” Dorian totesi ja Marcellaa ärsytti, miten noin hankalan miehen kanssa pystyi tulemaan toimeen mitenkään?

NEFERA

Nefera kohotti toista kulmaansa ja naurahti kyllästyneesti prinssin alkaessa haukkua häntä takaisin.
”Jos pitää muistuttaa, minä en ole se joka tuli muiden luokse pitämään hirveää meteliä ja numeroa itsestään. Sinulla ei ole mitään sijaa vaatia minulta käytöstapoja, ei täällä, ei siinä asemassa jossa nyt olet, _prinssi _Dakarai”, Nefera muistutti prinssiä siitä, ettei tämä todellakaan ollut suosiossa ja oli ihme, ettei prinssiä oltu jo nyljetty muutenkaan.
”Jo on sinulla otsaa tulla haukkumaan minua ja olettaa, että olisin niin tyhmä, että antaisit siitä sinulle kiitokseksi aseesi takaisin. Voithan sinä yrittää etsiä sitä, jos sinulla on siihen aikaa. Kukaan täällä ei ole halukas auttamaan sinua sen etsimisessä, sen voin luvata”, Nefera sanoi ja katsoi Dakaraita merkitsevästi.

Neferan riidellessä prinssi Dakarain kanssa, käytiin pöydän ääressä aivan toista keskustelua, nimittäin siitä otettaisiinko hänet mukaan vai eikö. Nefera oli hieman kärkkäässä mielentilassa ja käänsi katseensa yrmyyn mieheen, joka muistutti häntä aika paljon isästään. Mies oli ilmeisesti sitä mieltä, ettei häntä otettaisi mukaan, ja ettei hänestä olisi mitään hyötyä jos hän ei osaisi taistella sen enempää kuin rupatella vihollisten kanssa.
”En osaa taistella, hyvä jos osaan pidellä miekkaa, sen myönnän. Mutta puhua osaan, ainakin näiden vihollisten kieltä, ja muitakin kieliä osaan ja ymmärrän. Ja se on enemmän, kuin vaikka prinssi Dakarai, joka ei osaa pyytää kauniisti edes yhdellä kielellä tai pitää edes huolen omista tavaroistaan”, Nefera täräytti keskelle prinsessa Marcellan ja yrmysotilaan keskustelua, ennen kuin ehti edes ajatella että ehkä hänen olisi pitänyt olla kohteliaampi. Sen jälkeen hän kääntyi takaisin prinssi Dakarain puoleen, nähdäkseen oliko tämä muuttanut mielipiteensä. Samalla hän hymyili omahyväisesti jo siksi, että oli osoittanut olevansa hyödyllinen edes yhdellä konkreettisella tavalla, toisin kuin hänen edessään kitisevä prinssi.

DAKARAI

”Etkö tosiaan?” Dakarai tuhahti sillä taisi sitten muistaa väärin sen, miten Nefera oli tullut huutamaan, rääkymään ja poraamaan ja hänkö ei tehnyt itsestään numeroa. Olkoot… Se oli se ja sama hänelle. Prinssi halusi vain viikatteensa, ei mitään muuta juuri tällä hetkellä. Mutta toki se oli pakko siinä mielessä myöntää, ettei Dakarain asema kovin kummoinen ollut näiden kapinallisten keskellä. Siinä törppö valitettavasti oli oikeassa.

”Tiedän, ettei ketään selkeästi kiinnosta, mutta se viikate on aika oleellinen osa kokonaisuutta, josta täällä kovin puhuttiin ja valitettavasti en voi mennä vain veitsen kanssa soitellen sotiin. Se olisi itsemurha”, Dakarai sanoi varsinkin, kun hänen henkivartijansakin oli tuollainen pölkky. ”Mutta olet toki oikeassa, ei minulla ole oikeutta tulla tänne haukkumaan ketään ja siitä olen pahoillani. Olisin voinut esittää asiani toisellakin tavalla, joten anteeksi, käyttäydyin typerästi… taas”, Dakarai jatkoi perään. Hänen keskittymisensä hieman herpaantui, kun Marcella ja Dorian kävivät jotain omaa kinaansa siitä, miten Nefera tulisi mukaan Marcellan mielestä, mutta Dorian oli toista mieltä, luojan kiitos.

Se ei tainnut kuitenkaan auttaa, kun Nefera kertoikin osaavansa vihollisten kieltä. No eivät he sillä tähänkään asti mitään olleet tehneet, mutta toki se varmasti oli hyödyllinen taito, joskaan siitä taidosta ei ollut mitään todisteita. ”Yritän käyttäytyä paremmin tästä eteenpäin. Voisinko nyt saada viikatteeni?” Dakarai kysyi pitäen äänensä rauhallisena ja yritti olla kohtelias. Huutaminen ei kuitenkaan auttanut, joten se oli yhtä tyhjän kanssa.

NEFERA

Dakarai unohti, että toisin kuin tämä, hän joutui asumaan tässä loukossa ja että hänellä oli kaikki oikeus olla käyttäytymättä, jos hänen kotiinsa tuotiin kaiken maailman idiootteja meuhkaamaan. Prinssi ei muutenkaan ollut kovin välkky, ja ilmeisesti ymmärsi sen itsekin, kun alkoi vihdoin myöntyä. Kun prinssi Dakarai sanoi, ettei voinut mennä vain veitsen kanssa sotaan, sillä se olisi itsemurha, avasi kummallinen sotilas Marcellan vierellä suunsa.
”Se olisi meille kaikille suuri helpotus, jos sen tekisit.” Nefera hymyili jälleen, hänestä alkoi tuntua että hän todella voittaisi tämän väittelyn jo vain siksi, että kaikki prinssin joukossakin tuntuivat vihaavan tätä.

Prinssi Dakarain luvatessa, että käyttäytyisi tästä edespäin kunnolla, Nefera kallisti miettivästi päätään.
”Minä en luota sanaasi. Todista se”, Nefera sanoi ja kohotti vähän leukaansa, heittäen haastavan katseen prinssiin.
”Sinulle pitää opettaa nöyryyttä, ja jos tulen mukaan, teen sen enemmän kuin mielelläni. Saat viikatteesi takaisin, jos suostut orjakseni ja teet, mitä käsken”, Nefera lupasi.