GILDOMERA osa 1 luku 1

DAKARAI

”Siinä olette oikeassa. Sanat eivät korvaa tai muuta tehtyä tekemättömäksi, mutta halusin aloittaa edes pyytämällä anteeksi vääryyksiä ja itsekkyyttä”, Dakarai vastasi ja tosiaan… häpeää tämä kumma tunne oli. Prinssi ei ollut tuntenut sitä ennen, mutta tiesi teoriassa mitä häpeä oli. Tätä se oli, että häpesi ja katui toimintaansa. Kyllä, hän oli elänyt hyvin itsensätäyteistä elämää ja vähät oli muista välittänyt. No ei ehkä ihan yhtä ahnaasti aina, mutta oli hän silti itsekäs ollut. Mutta ne viimeisetkin inhimillisyyden rippeet olivat kuolleet Dariusin mukana, koska Dakarailla ei sen jälkeen ollut enää mitään menetettävää tai ketään, josta olisi oikeasti todella välittänyt. Toisin sanoen kaikki oli ollut samantekevää, mutta nyt tilanne oli toisin ja oli aika herättää se inhimillisyys eikä olla muista välittämättä.

Marcella jatkoi ja Dakarai kuunteli, vaikka ajatus tytön/naisen kuuntelemisesta outoa olikin, koska sellaista ei ikinä tapahtunut. Totta kai lapsi kuunteli äitiään. Sehän nyt oli selvää, ainakin siihen asti, kunnes äiti korvattiin opettajalla, mutta se, että mies antaisi naisen puhua tuohon malliin ei tulisi kuuloonkaan. Dakarai ei halunnut ajatella isänsä mielipiteitä tästä, mutta halusi tai ei, kyllä ne silti päässä huusivat. Mutta sen lisäksi ensimmäistä kertaa vastapainona hän kuuli Dariusin ja äitinsä sanat, mikä oikeasti oli omatunto, joka kapinoi nyt vastaan sitä, mihin oli tottunut. Mutta se tuttu asia oli väärin ja sen piti muuttua ja siksi prinssi kävi itseään hämmentävää ristiriitojen kamppailua sisällään.

”Ymmärrän, ettei epäpätevyyttäni noin vain anneta anteeksi enkä sen odottanut noin vain tapahtuvankaan, mutta olen silti kiitollinen, että voitte antaa moukkamaisuuteni anteeksi”, Dakarai vastasi ja tiesi kyllä, että mm. typerä toiminta muurilla oli asettanut muut vaaraan ja sillä oli ollut kamalia seurauksia. Ne seuraukset eivät olleet hänen tarkoitusperänsä, mutta oli se vahinko tai ei, eihän se sitä muuttanut, että niin oli tapahtunut. ”Niin, se mitä tein oli idiootin touhua. Ymmärrän sen ja tästä lähtien yritän toimia paremmin enkä vain sooloilla ja luulla tietäväni, joten kyllä olette varsin oikeassa ja sanoissanne on järkeä”, Dakarai myönsi.

”Mutta aivan, anteeksi keskeytys. Poistun ilman muuta häiritsemästä. Kiitos, että teiltä liikeni kaikesta huolimatta kallisarvoista aikaanne minulle”, Dakarai sanoi aika nöyränä poikana, kumarsi kohteliaasti, mutta poistui sitten, koska ei tahtonut olla enää harjoituksien esteenä.

CAINE

Caine jutteli Amen kanssa hyvän tovin kaikesta muustakin kuin vain Daksusta ja Ame kertoi Chathan voinnista. Caine oli hyvillään, että hän vaikutti jo olevan paremmassa kunnossa, kun jaksoi Daksunkin kanssa jutella. Hän oli kuitenkin siirtänyt verta ensimmäistä kertaa, joten ei voinut olla varma, onnistuiko se ja oliko siinä riittävästi ensinkään. Mutta hän oli helpottunut, ettei ollut ainakaan vahingossa pahentanut tilannetta taitamattomuudellaan, joitain elementtiaseen ominaisuuksia oli hiukan hankala harjoitella etukäteen. Mutta pääasia nyt, että Chatha tuntui toipuvan hyvää vauhtia ja Dorian ei ollut kuollut uhrattuaan vertaan yhteisen hyvän edestä, mutta ehkä Caine kysyisi vielä itsekin kummankin vointia jossain kohtaa.

Aurinko alkoi olla sen verran korkealla, ettei Cainen valitsema suojapaikka oikein tarjonnut enää kovin hyvää suojaa, joten he lähtivät etsimään parempaa paikkaa tai menisivät sisälle, no lähinnä lähtivät vain liikkeelle, koska paikallaan seisoskelu alkoi hiukan väsyttämään (?). Caine vilkaisi ulkona olijoita, että mitä kukin puuhaili. Vahdissa olijat kuljeskelivat vähän matkan päässä ja sitten Caine huomasi jotain melko omituista. ”Kappas, Daksuhan se siellä! Saikohan se selvitettyy Chathan kans asiat kuntoon?” Caine ihmetteli nähdessään Daksun poistuessa Gerosin ja Lunemarin prinsessoiden luota. Mitähän tekemistä Daksulla heidän kanssaan oli, vai oliko hän oikeasti suututtanut kaikki muutkin ja kiersi nyt vuoron perään jokaisen luona pyytelemässä erikseen anteeksi? Mutta se outo asia ei ollut Daksu puhumassa naisten kanssa, vaikka outoa sekin oli, vaan kaksi prinsessaa harjoittelemassa miekkailua. Caine ei osannut kuin hetken tuijottaa. Lunemarin prinsessalta hän nyt ehkä olisi voinut odottaakin moista, mutta hän ei olisi kuvitellut näkevänsä prinsessa Marcellaa miekka kädessä harjoittelemassa. ”Täälhän on tapahtunu paljon miun… mun poissa ollessa.” Hän totesi, mutta tajusi toisten harjoittelua katsellessaan sen, ettei ollut itse tehnyt juuri mitään taitojensa ylläpitämiseksi kahteen kokonaiseen viikkoon! Hän oli ollut täysin aseeton koko ajan ja ainoa kerta kun hän oli joutunut taistelemaan, sitä ei oikein voinut kutsua taisteluksi, kun hän oli vain väistänyt ja yrittänyt tuolin kanssa torjua. ”Ehkä mun olis hyvä myös hakee jousi ja harjoitella hiukan nyt ku on aikaa.” Hän pohti ääneen. Ehkä Amella oli jotain muita hommia tai toki hän voisi tulla seuraksi, voisi Caine opettaa häntäkin ampumaan tai esitellä muuten vain ylivertaisia taitojaan.

AMETHYST

Caine oli mukavaa vaihtelua muista matkassa olevista perillisistä. Toinen käyttäytyi niin normaalisti, siis olihan poika kohtelias, muttei turhan kiinnostunut arvokkuudesta tai muusta turhasta. Kaiken lisäksi Amesta oli tosi söpöä, että poika yritti selkeästi matkia hänen puhetapaansa. Caenezhilainen oli puhunut matkan alusta asti hassusti, mutta niin puhui hänkin näihin kunnolla kasvatettuihin verrattuna.

Ame siirsi katseensa Caineen, kun toinen ihmetteli mitä Daksu puuhasi, ja seurasi tämän katsetta omallaan. Nainen naurahti vähän pojan sanoille, hymyillen huvittuneena.
”Toivottavasti, ellei se kiva maagi usuttanut sitä pois Chathan kimpusta syyttelemästä sitäkin siitä et se loukkaantu, tai jotain”, Ame hykersi. Törppö mikä törppö, ei sille mitään mahtanut. Ilmeisesti Caine alkoikin seuraavaksi ihmetellä kahden prinsessan miekkailuharjoituksia, jotka olivat kyllä hieman huvittavaa seurattavaa.
”Miten tollasessa helmassa voi ees liikkua, tai ainakaan miekkailla? Mä en tykkää ees kävellä mekoissa, joiden helmat on liian pitkät. Tai ainakin niiden pitää olla revityt jos ei muuta”, Amekin ihmetteli, vaikka Caine taisi olla yllättyneempi ihan vain jo siitä, että gerosilainen pikkuprinsessa yritti opetella miekkailua.
”Kai Daksun kanssa samassa tönössä kököttäminen kaks viikkoa vaikuttaa prinsessoihinkin niin paljon, et pitää aseistautua?”, Ame veikkasi kuitenkin perään ja virnisti.

Cainen mainitessa, että voisi hakea jousensa, nainen käänsi kiinnostuneena katseensa toiseen.
”Kuulostaa kivalta, saanko jäädä kattomaan? Kokeilisinki varmaan, mut mulla on tosi heikot kädet”, hän kysyi heti innoissaan. Caine oli ollut tähänkin asti täynnä yllätyksiä alusta saakka ja hänestä oli ollut hauskaa hieman tutustua toiseen. Hän ei aseista paljon tiennyt saati osannut niitä käyttää, paitsi veitsiä juuri ja juuri, mutta hän nyt nautti jo vain katsomisesta ja kannustamisestakin!

CAINE

Daksun puuhat jäivät tällä kertaa mysteeriksi, Caine voisi tiedustella ystävältään asiaa myöhemminkin. Tällä oli varmasti tekemistä selvitellessään sotkujaan muiden kanssa, Cainen kanssahan ne oli jo selvitetty. Ja ehkä prinsessatkin oli paras jättää harjoittelemaan ihan itsekseen, vaikka pakko Cainen oli vilkaista vielä, kun Ame ihmetteli neitien harjoitusvaatteita. Pieni kateuden häivähdys käväisi Cainen mielessä hänen katsoessaan lunemarilaisen kauniin vihreää ja valtavahelmaista hametta, gerosilaisellakin oli lähes samanlainen, mutta hailakan sininen. ”Ja miten se helma pysyy noin?” Caine ihmetteli perään, ei caenezhissa kenenkään naisen mekon tai hameen helma näyttänyt tuollaiselta kielonkukalta, ne olivat suoria. Eikä hän tiennyt, miten epäsopivaa sellaista oli mennä kysymään. ”Minuu ei haittais pitkä helma, toki Inarin mekko oli vähän enemmän taisteluun suunniteltu, oli siin omat haasteensa, mut ku oppi miten sen kanssa pitää käyttäytyä ku ratsastaa tai tekee jotain, nii ei se kauheen hankala ollut. Mut se nyt oli varmasti helppo tuollaiseen verrattuna.” Caine pohti, mutta eihän hänellä tietenkään kauheasti kokemusta mekoista ollut. Hiukan hän oli joskus Abban hienoja vaatteita sovittanut, mutta se piti tehdä salaa, jos ei halunnut saada isältä selkäänsä.

Caine virnisti kuitenkin Amen epäilyille, että Daksun seuralla saattoi olla jotain tekemistä prinsessoiden taisteluharjoitusinnon kanssa. ”Se voi hyvin olla. Voi Daksua, mitähän senki elämästä oikeen tulee? Tätä menoa ei kauheen pitkä ainakaan.” Caine naurahti kykenemättä ymmärtämään, miten joku onnistui saamaan itsensä noin syvälle suohon. No joka tapauksessa, Amea ei haitannut Cainen ehdotus jousiammuntaharjoituksista ja hän oikeastaan innostui siitä yllättävän paljon ja halusi ainakin jäädä katsomaan. ”Toki!” Caine lupasi, ei häntä seura häirinnyt. ”Ja voit kokeilla jos tahot! Voi olla et mun jousi on sul vähän liian jäykkä, mut ei sen pitäis ihan mahotonta olla. Emmiekää ny mikään hirveen vahva oo ja otin matkalle pienemmän ja kevyemmän jousen mukaan, sitä on helpompi kuljettaa mukana ja ratsailta ampuminen onnistuu paremmin.” Caine kannusti, koska ei Ame itseään satuttaisi, jos kerran tai pari kokeilisi, vaikka jousi olisikin hiukan liian jäykkä. Caine meni sisälle mökkiin, jossa oli aika ankea tunnelma. Tai lähinnä se johtui siitä, että suuri osa retkellä olijoista käytti vapaapäivän lepäämiseen sen ankean mökin tarjoamassa suojassa. Caine meni kuitenkin etsimään joustaan matkatavaroistaan, katsoi nuoliviinestään muutaman vähän kärsineemmän nuolen, joita voisi käyttää harjoittelussa ja suojuksensa ja palasi sitten Amen luo (tai kanssa) takaisin ulos. ”Etitään joku paikka, mis ei oo muita, oishan se kurjaa ampuu vhingos vaikka Daksuu uuestaan jalkaan. Tosin sehän ois vaan vahinko, joten ei siitä mitään isoa ongelmaa tulis.” Caine sanoi ja yritti miettiä, missä ei olisi kauheasti muita tiellä.

AMETHYST

"En tiiä, mut voin yrittää kysyä joskus! Tai sit laitetaan Inar selvittämään", Ame virnisti, vaikka oli hänellä jonkinlainen käsitys, miten tuo ehkä toimisi. Hän voisi kuitenkin kysyä Cainen puolesta, tuskin prinssin oli kauhean sopivaa kysyä moista. Pojan sanat kaikkien parhaasta ystävästä Daksusta saivat naisen nauramaan taas iloisesti.
"Ei sen elämä vielä mitään, mut sen pitäis olla vastuussa vielä muiden elämästä! Olis kamalaa jos pitäis asua paikassa jossa on Daksu kuninkaana", Ame nauroi. Hän oli erittäin tyytyväinen siihen, että sai asua Vinemarissa... ehkä Telemakhoksen suosiossa se oli ymmärrettävää, mutta hän oli pitänyt Vinemarista jo ennen kuin oli edes tavannut Telemakhoksen.

Cainen antaessa hänelle luvan jäädä katsomaan, ja jopa kokeilla joustaan, Ame nyökkäsi innokkaana.
"Voin mä yrittää, ainakaan en voi rikkoa mitään jos en jaksa ees käyttää sitä", hän lupasi, päästäen Cainen hakemaan jousensa. Ame odotteli ovensuussa, mökki oli tarpeeksi ahdas muutenkin ja hän halusi antaa muille leporauhan. Hän nyt ei ollut kauhean rasittunut Zura-seikkailusta, mutta ei hän ollut joutunut mitään tekemäänkään muihin verrattuna.
"No ei sillä olis mitään varaa valittaa", Ame virnisti Cainen sanoille ja nauroi pojan heitolle vahingosta. Daksu saisi kuulla varmaan koko loppumatkan siitä vedosta, jos nyt selviäisi hengissä siihen asti. Nainen vei katseensa heidän ympärilleen ja asteli pihalla vähän peremmälle, osoittaen lopulta tyhjempää aluetta, joka oli kuitenkin sopivan lähellä.
"Oisko toi? Se ei oo liian lähellä muita tai hevosia? Mä voin kanssa kattoa vähän ettei mitkään Daksut tai muut harhaile tielle", Ame ehdotti.

CAINE

Ehkä Ame voisi tosiaan kysyä hienoilta neideiltä, miten heidän vaatteensa toimivat. Aihe kiinnosti Cainea, mutta ei hän oikein viitsinyt mennä kyselemään sellaisia. Jos se liittyi johonkin, mitä hameen alle täytyi laittaa, se keskustelu voisi olla vähän kiusallinen kaikille. Amekaan ei valitettavasti tiennyt ja tuskin Pestva tai Inarkaan ja heitä ei ehkä kannattanut laittaa kysymään… Vaatteistä päästiin kuitenkin pohtimaan Daksua ja Caine saattoi hieman järkyttyä, kun Ame muistutti, että hänen parhaista parhaasta ystävästään Daksusta pitäisi tulla kuningas. Ei hän itseäänkään ollut ennen kauhean hyvänä kuningasvaihtoehtona pitänyt, mutta Daksu kuninkaana olisi katastrofi! Ehkä oli onni onnettomuudessa, että Dehrah näytti tuhoutuvan ennen kuin Daksu pääsisi tuhoamaan sen.

Caine sai haettua jousiammuntatarvikkeensa ja sitten he lähtivät etsimään Amen kanssa sopivaa paikkaa harjoitteluun. Oli mukavaa, kun Amekin halusi edes kokeilla. Caine oli hiukan ajatellut, ettei häntä välttämättä olisi kiinnostanut ja hän olisi mieluummin etsinyt muuta seuraa. Ame vaikutti koko ajan mukavammalta ja kiinnostavammalta ja hänen kanssaan oli helppoa tulla toimeen. Oli kiva alkaa saada muitakin ystäviä Inarin ja Pestvan lisäksi. Niin ja toki Daksun! Caine vilkaisi siihen suuntaan, mitä Ame ehdotti. ”Juu, se vaikuttaa sopivalta! Ainaki myö… me ollaan tarpeeks näkyvis et muut tietää väistää!” Caine myönsi ja kulki Amen kanssa paremmin ja etsiskeli sopivaa maalia. Se ei ollut helppoa, kun ympärillä oli vain korkeaa heinää ja muutama pensas. Mutta sitten hän huomasi pystyyn kuivuneen vänkyrän puun. ”Käytetään vaik tota maalina.” Hän ehdotti. ”Et vissiin oo ennen käyttäny jousta? Mitä aseit sää sit yleensä käytät?” Caine kysyi kiinnostuneena vaikka saattoi olla, ettei Ame kauheasti aseita käytellyt. Samalla hän laski nuolet maahan ja muut varusteet ja napsautti jänteen paikalleen ja venytti sitä pari kertaa hiukan nähdäkseen, että se oli kunnolla kiinni.

AMETHYST

Ame seurasi Cainea hänen osoittamalleen paikalle ja jäi sivuun seuraamaan pojan puuhia, kun toinen alkoi etsiä heille maalia ja sitten alkoi säätää jousensa kanssa. Nainen seurasi aika tarkasti ja terävästi kaikkea, hän oli luonnostaan utelias ja innokas kaikesta uudesta ainakin aluksi.
”Hm? Aa, en mä osaa käyttää ku veitsiä, ne on aika yksinkertaisia. Mutta mun sihti on niin huono, etten voi heittää tai mitään. Ei mulle kukaan oo ikinä opettanut kauheesti aseiden käyttöä, mitä nyt Telemakhos vähän. Ei mua taistelijaks tänne mukaan otettu”, Ame nauroi hellästi vastaukseksi Cainen kysymykselle, pudistaen samalla päätään. Hänellä oli kyllä voimaa jonkin verran, lähinnä jaloissa, mutta potkiminen oli hyödyllisempää kadulla humalaisia vastaan, kuin sodassa vihollisia. Etenkin, kun ei käyttänyt kenkiä…

”Kuinka hyvin sä osaat? Ootko kauankin ampunut jousella, kerta sulla on useempikin jousi?”, nainen kysyi heti takaisin. Caine oli niin nuori ja innokas ja hauska, mutta toinen vaikutti myös tosi kestävältä ja taitavalta. Se oli Amesta tosi ihailtavaa. Caine oli kuitenkin pärjännyt niin hyvin vihollisten vankina, Ame ei ollut varma olisiko itse pärjännyt… mutta hänellä oli Telemakhos ja Karan, Cainella ei ollut ketään mukana. Toki urumiyalaiset olivat pojan kanssa läheisiä, mutta toinen oli täällä yksin, ilman ketään kotoa ja oli heti alussa joutunut vihollisten kynsiin.

CAINE

Sen Cainekin oli laittanut merkille, ettei Amea taistelutaitojensa takia kuljetettu mukana, mutta osasi tämä veitsiä käyttää ja selvästi ainakin puolustaa itseään tarpeen tullen. Eihän häntä varmasti olisi päästetty hämäykseen mukaan, jos hän ei yhtään osaisi mitään. ”Tähtääminen on kyl aika oleellista jousiammunnas, mut muuten se on aika yksinkertasta.” Caine lupasi, että eiköhän Ame siitä selviäisi, ei hänen jousensa niin jäykkä ollut. ”Mut jos mää näytän kuitenki eka.” Hän ehdotti ja veti ammuntakäsineet käteen ja kiinnitti sitten rannesuojat.

Hän kääntyi leveästi hymyillen Amen puoleen, kun tämä kysyi, miten hyvä Caine sitten itse oli ampumaan. ”Jos en ny ihan Caenezhin paras nii parhaimpia ainaki.” Hän kehuskeli poimiessaan kaikki kolme nuolta maasta. Koska hän näytti Amelle mallia, hän otti kunnollisen harjoitusasennon ja teki liikkeet hitaasti, nosti jousta, asetti yhden nuolen jänteelle pidellen samalla kädellä kahta muuta nuolta. Caine veti rauhallisesti jänteen ja nuolen leukansa tasolle, tähtäsi kuolleeseen puuhun ja päästi irti. Koska välimatka ei ollut kauhean suuri, nuoli lensi aika suoraan ja jäi puun kylkeen törröttämään. ”Mää en oo kauheen hyvä oikeen missään muussa, en jaksa huitoa kauheen kauan kovin raskaal miekal, kirveestä ny puhumattakaan, joten yleensä jou’un vaa väistämään ja hämäämään ja oleen vaan mahollisimman nopee.” Caine myönsi ja ampui toisen nuolen edellisen viereen. ”Painissa vasta huono oonki.” Hän jatkoi ja ampui viimeisen nuolen siististi kahden muun viereen ja laski jousen. ”Joten siks mää oon keskittyny jousiammuntaan, mis oon hyvä.” Caine vastasi ja irrotti sitten suojat ja käsineet ja ojensi ne Amelle ennen kuin meni hakemaan nuolia. ”Mää oon ampunu jousella ihan pienestä pitäen, kaikki Caenezhissa osaa ees auttavasti ampua jousella, se opetetaan kaikille lapsesta saakka. Toki ekat jouset on aika leluja, mut oon mie varmaan viisvuotiaasta asti harjoitellu enemmän tai vähemmän tosissani.” Caine selitti, että jousiammunta oli caenezhissa yhtä tavanomainen taito kuin puhuminen. Paitsi että iso osa osasi varmaan ampua jousella paremmin kuin puhua.

AMETHYST

Ame virnisti vähän Cainen sanoille, saisi nähdä olisiko hänestä jousiampujaksikaan… tuskin, mutta olisi se hauskaa kokeilla kun kerta luvan kanssa sai. Hän seurasi kun Caine laittoi varusteitaan ja kaikkea kuntoon, hymyillen vähän nähdessään miten innoissaan poika oli hänen kysymyksestään.
”Vau, mähän saan sit ihan ammattilaisen opetusta”, Ame naurahti, koittaen kuitenkin keskittyä seuraamaan, kun Caine selkeästi teki kaiken hitaammin näyttääkseen hänelle mitä piti tehdä. Aika ammattilaiselta Caine vaikuttikin, mutta ihmekös se, kun pojan puheita kuunteli.

”No voin samaistuu siinä et pitää olla nopee ja hämätä ja väistellä”, nainen myönsi, se oli ainoa hänelle toimiva taktiikka. Caine ampui nuolen toisensa perään puheidensa välissä puunrunkoon, ja kun toinen oli saanut kolmannenkin ammuttua, hän taputti saman tien.
”Oot fiksu poika, turha yrittää painia sarjassa jossa ei voi voittaa”, hän myönsi samalla, kun otti suojat ja käsineet Cainelta. Hän asetteli ne kuten Cainekin oli tehnyt ja odotti, että toinen sai haettua nuolet.

”No se selittää… Mä en oo osannut mitään kauheen hyödyllistä ikinä! Mut mä oonkin tyttö, tai… no kuulostaa siltä että teillä päin tytöillekin opetetaan hyödyllisiä juttuja. Mun kotona ainakaan ei”, Ame nauroi iloisesti. Hän ei ollut silti yhtään epävarma jousen kokeilemisesta, hän tykkäsi kokeilla uusia asioita.
”Okei, eli miten tätä pidetään kunnolla?”, hän kuitenkin kysyi, ei pelkkä katsominen varmaan antanut ihan oikeaa käsitystä, kyllä hän vähän ohjausta tarvitsi.

CAINE

Caine virnisti Amen ihasteluille. ”Sää oot onneks! Mää en oo yhtää nii tiukka opettaja ku mitä mun opettajat oli.” Hän totesi, että Ame pääsi myös huomattavasti helpommalla, eikä joutunut ampumaan jousella niin kauan, että sormet vuotivat verta, kuten Cainen opettaja oli toiminut. Hän oli kuitenkin ampunut kaikki nuolet malliksi ja saatuaan haettua nuolet maalista, Amekin oli saanut varusteet paikalleen. Hän oli samaa mieltä Amen kanssa siitä, ettei hänen kannattanut väkisin pyrkiä samaan kuin vaikka hänen isänsä, jos hänestä ei selvästi ollut siihen. Oli parempi käyttää aikansa järkevämmin ja kehittää sitä, mihin soveltui. Sitä oli vain kauhean hankala selittää isälle ja muille hänen ikäisilleen vanhoille partanaamoille…

Caine pudisti isänsä ja muut sellaiset ajatukset päästään ja ojensi Amelle jousta tämän selittäessä, ettei hänkään osannut mitään kauhean hyödyllistä, mutta se johtui siitä, ettei tytöille vissiin kauheasti mitään hyödyllistä opetettu. Se kuulosti Cainesta niin kummalliselta ja typerältä. Amekin tajusi, että Caenezhissa taisi olla vähän toisin. ”Mun jousiammunnan opettaja on nainen, hään jousi on tehty luusta ja se on niin iso, et aikuisen miehenki on vaikee saa’a jännitettyä sitä.” Caine myönsi, että vaikka miehillä ja naisilla oli omat tehtävänsä, mikään ei kuitenkaan estänyt naisilta sellaisia asioita, mitkä yleensä katsottiin miesten töiksi. ”Mun ystävän pikkusisko voittaa melkeen kaikki käenväännös, mul oli kerran viikon ranne kipeenä, ku tyhmänä suostuin vääntää sen kaa kättä. Ja…” Caine jatkoi hiukan vaisummin tutkien samalla erittäin tarkasta nuoltensa sulkia. ”Mun tuleva kumppani on kirveenheiton mestari kolmatta vuotta peräkkäin… aikusten miesten sarjassa.” Caine sanoi sitten ja ajatuskin Brunhildesta puistatti.

Onneksi Amen kysymys jousiammunnasta palautti aiheen taas vähän mukavampaan. ”Piä jousta kevyesti, niin et se pysyy mut älä purista, muuten käsi alkaa helposti täristä ja se haittaa tähtäystä. Seiso näin sivuttain, jalat hartian tasolla, nii tasapaino pysyy…” Caine neuvoi ja ohjaili Amea oikeaan asentoon. ”Hartiat rentona, piä käsi suorana mut älä jännitä.” Caine sanoi ja näytti sitten miten nuoli asetettiin jänteelle. ”Sit ku oot valmis, veät rauhallisest oikeet kättä taakse, nii et käsi on korvan alla. Sit vaa tähtäät kattomalla nuolen kärkeä pitkin mihin se osottaa ja ku se on kohalla, päästät irti nuolesta.” Caine neuvoi ja antoi sitten Amen rauhassa keskittyä.

AMETHYST

Ame kuunteli Cainea hymyillen, Caenezh kuulosti hassulta paikalta, mutta hyvällä tavalla. Amesta urumiyalaiset sotilasnaiset olivat jo ihan omaa luokkaansa, mutta ilmeisesti caenezhissa naiset olivat melkein yhtä pahoja.
”Joo onneks mä opin sulta, sun opettaja kuulostaa aika tiukalta tädiltä”, Ame sanoi silmät säteillen, kuunnellen pojan puheita ystävänsä pikkusiskon kädenvääntötaidoista. Hän huomasi kyllä Cainen muuttuvan vähän vaisummaksi, kun toinen mainitsi tulevan kumppaninsa, joka oli ilmeisesti kovakin soturi. Niin, Caine oli prinssi, toiselle oli jo valittu joku morsmaikku ja ilmeisesti ei ollut mieleinen. Sen tunteen Ame ymmärsi vähän liiankin hyvin.

Caine rentoutui vähän saadessaan kertoa hänelle, mitä piti tehdä ja Ame totteli, asettuen seisomaan sivuttain. Hän yritti muistaa olla puristamatta liikaa pojan neuvojen mukaan, veitsissä oli yleensä päinvastainen tekniikka.
”Tuntuu ku oisin taas harjottelemassa miten kävellään niin, ettei helmaan kompastu”, Ame virnisti, yrittäen olla kuitenkaan ajattelematta asiaa liikaa. Hän antoi Cainen auttaa nuolen kanssa ja teki kuten poika neuvoi, ja kun hän oli saanut kaiken oikein, hän koitti vetää oikeaa kättään taakse. Jousta ei todellakaan oltu tehty hänen kaltaiselleen neidolle jonka kaikki lihakset olivat jaloissa, ja Amen oli hyvin vaikea pitää itsensä niin rentona, kuin oli ehkä tarkoitus. Parin kerran korjauksen jälkeen hän tottui vähän tunteeseen ja koitti tähdätä Cainen neuvojen mukaan. Ai niin, ei saanut puristaa…

Ame päästi lopulta irti, eikä tähtäys todellakaan ollut täydellinen. Nuoli lensi jonkin matkan päähän, mutta ei kyllä maaliin, saaden Amen nauramaan.
”Mä en oo ihan samaa maata niiden caenezhilaisten tyttöjen kanssa selkeesti”, hän vitsaili, ollen kyllä valmis ottamaan uuden nuolen vastaan. Kyllä hän nyt kaikki kolme yrittäisi ampua, ehkä joku menisi maaliin asti!
”Mut ymmärrän miks tykkäät tästä! En oo ehkä hyvä tässä, mut tää on paljon mukavampaa ku veitsen käyttö. Varmaan miekankin, mut en oo sitäkään kauheesti kokeillut”, Ame myönsi iloisesti hymyillen, koittaen taas ottaa oikean asennon.

CAINE

Caine neuvoi Amea parhaansa mukaan yrittäen muistaa, miten hänen opettajansa häntä neuvoi. Caine vain esitti asiat ystävällisesti, ei tökkinyt ja tiuskinut. Ame kuunteli tarkasti ja yritti keskittyneesti tehdä ohjeiden mukaan, oli kiva, kun joku halusi häneltä neuvoja johonkin ja vaikutti oikeasti innostuneelta. ”No täs saa sentään olla paikallaan, nii ei tarvi pelätä kompastumista.” Caine vastasi huvittuneena ja katseli arvostelevasti Amen ammunta-asentoa. Muutaman kerran tyttö paranteli otetta, mutta sai lopulta ensimmäisen nuolen ammuttua, mutta ei ihan sinne minne piti. ”Ei niitten kaa oo kukaan samalla maalla, mut hyvähän se oli, ottaen huomioon, ettet sää oo ennen ampunu.” Caine kehui ja ojensi Amelle toisen nuolen. ”Se vaatii aikaa, et ei enää jännitä ku nuoli lähtee jänteeltä. Koita olla taipumatta liikaa eteen ja…” Caine käänsi hiukan Amen jousta pitelevää kättä. ”Piä käsi näin, ettei jänne lyö käsivarteen, se tuntuu aika häijyltä.” Hän neuvoi, sillä rannesuojakaan ei ihan koko kättä suojannut ja toki se vaikutti nuolen lentoon myös, jos jänne osui käteen kesken kaiken. Ame vaikutti kuitenkin pitävän jousiammunnasta. ”Ehkä Te…” Caine aloitti, mutta sitten hänellä löi ihan tyhjää, hän ei muistanut yhtään vinemarilaisen prinssin nimeä. Pitkä se oli ja vaikea, mutta… ”Sun poikaystävä hankkii siul sopivamman jousen, nii mää opetan kyl ihan mielelläni ain, ku on aikaa!” Caine pelasti tilanteen sitten ja antoi Amen taas keskittyä ampumaan.

AMETHYST

”Jee, kiitos!”, Ame helähti takaisin Cainen kehuille, vaikka aika huonosti hän olikin ampunut. No toki Caine oli harjoitellut hieman enemmän, kuin hän. Hän korjasi asentoaan Cainen neuvon mukaan ja vilkaisi kättään, kun Caine käänsi sitä.
”Aa joo, totta”, hän naurahti, miten kukaan pystyi keskittymään näin moneen asiaan kerralla? Etenkin jos olisi pitänyt keskellä taistelua ampua? No kai harjoittelemalla ne tulisivat luonnostaan, mutta hän unohti koko ajan jonkun pikkuasian! Ame kuitenkin yritti ampua toisen nuolen, asettelu vei taas hetken ja hänen kätensä oli kyllä ihan liian heikko tähän. Tuntui, että tähtäämisessä kesti ihan liian kauan ja aina jompikumpi käsi meinasi alkaa tärisemään.

Toinen nuoli singahti hieman reippaammin ja Ame nauroi innoissaan, vaikka nuoli lensi kyllä taas maalin ohi. Hän vilkaisi Caineen ja naurahti vähän toisen sanoille.
”Telemakhos”, nainen auttoi, olihan Telemakhoksen nimi aika pitkä, jatkaen sitten: ”Ehkä! Olis kiva olla oikeesti enemmänkin hyödyksi, ku kerta täällä oon. En osaa ees mitään taikoja, vaikka näytän enemmän maagilta ku ne kaks muuta tätiä”, Ame virnisti. Ehkä hän voisi kysyä Telemakhokselta asiaa, olisihan se kai hyödyllistä jos Caine opettaisi häntä? Huono sihti hänellä oli kaikesta huolimatta, mutta silti… olisi kiva olla edes vähän hyödyllisempi, kuin joku Daksu. Ame odotti kolmannen nuolen ja korjasi taas vähän asentoaan, jotta voisi ampua. Hänen kätensä alkoivat jo väsyä, mutta Ame piti kaikki Cainen neuvot mielessään ja yritti oikeasti tähdätä kunnolla.

Kolmas nuoli singahti taas ilman halki ja… osui! Tai, melkein. Se nirhaisi puunrunkoa sivusta, mutta se oli Amelle tarpeeksi ja hän nauroi taas innoissaan, kun laski hieman tärisevät kätensä.
”Oot niin paljon vahvempi ku mä! Mun kädet on ihan paskana ja vasta viimenen nuoli vähän niinku osu”, hän nauroi, eikä vaikuttanut lainkaan lannistuneelta, päinvastoin. Olisipa Telemakhos nähnyt miten melkein hyödyllinen hän jo oli!

CAINE

Ainakin Ame oli innoissaan, mikä saattoi ehkä vaikuttaa tämän ammuntatuloksiin, vähemmällä innolla ja enemmällä keskittymisellä, voisi osua vähän todennäköisemmin. Siitä Cainellakin oli kokemusta, vaikka hänen kärsivällisyytensä kyllä ihme ja kumma riittivät jousiammunnassa aika pitkälle. Muutenhan hän ei pysynyt hetkeäkään paikallaan puhumatta. ”Siin menee aikaa, et kaikki pikkujutut muistaa ja se alkaa sujuu luonnostaan.” Caine lohdutti, sillä ainakin Ame vaikutti innostuvan ajatuksesta, että Caine voisi opettaa häntä jatkossakin. Tosin ensin hän korjasi Cainen nimimuistia. ”Aivan… Telemakkos… Miks teil on niin pitkii ja vaikeit nimiä? No ei onneks kaikilla, lunemarilainen prinsessa oli joku Horsmankukka ja sitten on se vähän outo Goffero vai mikä sen nimi nyt olikaan ja Daksuki vaihtaa nimee jatkuvasti.” Caine ihmetteli, vaikka Daksu ei tainnut kyllä itse olla asiasta vastuussa, hän ja Ame vain keksivät tälle hellyttelynimiä koska hän oli niin hellyttävä ihminen. Caine sai purra kieleensä, ettei alkanut nauraa ajatukselle.

Caine ihmetteli hiukan, kun Ame kommentoi, että olisi kivaa oppia jotain hyödyllistä, kun ei hänestä ollut edes taikomaan, vaikka oli porukasta eniten maagin näköinen. ”Etkö? Ja mää ku aattelin et sää oot maagi kanssa. Mut kannattaa ainaki kysyy! Luulis et… Telemakkoski olis ihan mielissään, jousiammunta on vähä turvallisempaa ku puukon kaa tappelu, siin ei tarvi olla lähellä vihollista.” Caine kannusti, koska luulisi ainakin sellaisen puheen saavan prinssin harkitsemaan asiaa. Toki Amen pitäisi saada sitten itselleen sopiva jousi, ettei hän loukkaisi itseään harjoittelemalla Cainen jousella.

Viimeisellä nuolella Ame jo osui puuhun, joten ei tällä niin surkea tähtäys ollut, kuin mitä oli antanut ymmärtää. ”Hienoo!” Caine hihkaisi Amen laskiessa jousta. ”Mää oonki harjotellu aika paljon enemmän, toi oli alottelijalta jo tosi hyvä suoritus, etenki ku jousi ja nuolet on tehty mun mittojen mukaan.” Caine sanoi ja meni hakemaan nuolet ja palasi sitten Amen luo. ”Haluutko et näytän yhen tempun, mitä oon harjotellu?” Hän kysyi, vaikka tässä taisi nyt se varsinainen harjoittelu vähän jäädä, mutta hällä väliä. Hänellä oli takana elämänsä raskaimmat kaksi viikkoa, kyllä hän sai nyt ottaa hiukan rennosti edes yhden päivän.

AMETHYST

Ame nauroi Cainen ihmetellessä kaikkien oudon pitkiä nimiä. Olivathan ne aika pitkiä ilmeisesti caenezhilaisiin ja urumiyalaisiin nimiin verrattuna.
”En tiiä, Karanilla on aika lyhyt nimi!”, Ame kuitenkin tarjosi, vaikka meinasikin alkaa räkättämään Cainen muille antamille nimille aika pahasti. Hänenkin nimensä oli vähän hankala, mutta siksi hänellä lempinimi olikin. Caine näytti yllättyvän siitä, että hän ei osannut taikoa, mutta yritti kuitenkin olla kiva ja kannustaa häntä.
”Niin kaikki aina luulee, äitikin luuli ku synnyin. Voit kuvitella millanen pettymys sille olin, ei niin mitään taikatemppuja”, Ame lohdutti. Gilmarin Laaksossa oli ollut tosi hauskaa, kun kaikki olivat pitäneet häntäkin maagina.

Caine kehui häntä taas lähtiessään hakemaan nuolia, saaden Amen hymyilemään.
”Oot niin kiva, kun annat mun kokeilla. Telemakhos ei oikeen tykännyt ku mä osallistuin siihen hämäykseen omin päin... tiiän et se tarkottaa hyvää, mut se aina kieltää kaiken sen sijaan et kertois miten voisin hoitaa asiat ite, kerta tietää paremmin”, Ame myönsi hymyillen. Olihan Telemakhos häntä lopulta auttanut, mutta heidän piti aina päätyä riitaan ennen kuin niin kävi. Hän oli jo tottunut siihen, mutta oli ihan kivaa vaihtelua, kun joku neuvoi ja antoi kokeilla itse heti alkuun! Mutta ehkä Caine oli oikeassa siinä, että Telemakhos voisi olla ihan mielissään, jos hän oppisi käyttämään jotain asetta, joka ei vaatisi lähietäisyyttä.

”Joo, tietty! Mä en jaksa ampua kuitenkaan enempää ihan hetkeen”, hän sanoi iloisesti ja riisui suojat, ojentaen ne takaisin Cainelle. Hän oli tykännyt Cainesta alusta asti, kun toinen oli ihmetellyt Dehrahin olemassaoloa ja Darkkia, ja sitten pukeutunut hämäystä varten mekkoon. Toki se hämäys oli päättynyt vähän ikävästi, mutta Caine oli selvinnyt, ja Ame oli mielellään piristänyt ja tutustunut toiseen paluumatkalla Zurasta. Ei hän tiennyt olisiko hänestä oikeasti kauhean hyväksi jousiampujaksi, mutta kyllä sitä nyt piti kokeilla, kun sai.

CAINE

Niin, totta! Karan oli kyllä ihan helppo nimi, onneksi niitä lyhyempiä ja helpompiakin nimiä oli. Caine katsoi hiukan myötätuntoisesti Amea, kun tämä kertoi maagi-äitinsä pettyneen, kun hän ei taitanut yhtään taikuutta. ”Ooks sää ihan varma? Tai siis, mist sen tietää, ettei olekaan maagi?” Caine kysyi. Tai siis mun serkku on maagi, mut emmää tiiä suvusta ketään muuta… Tai taitaa sen äiteen puolen suvus olla shamaaneita, joo ehkä se tulee siitä, mut ei hään veljel kyl mitään taikavoimia ole.” Caine pohti. ”Mut ymmärrän kyl, oon määki isille aika iso pettymys, se jotenki ootti isoa ja vahvaa ja partasta örisevää tosimiestä ja saiki tällasen hölösuun, joka ei jaksa ees käyttää kirvestä kunnolla. Isi sano monta kertaa, et jos mää en ala miehistyy nii hää lähettää mut Urumiyaan. Mut määhä vaan innostuin, et kuulostaa kivalta, koska lähetään.” Caine yritti piristää, mutta ymmärsi kyllä miltä Amesta tuntui. Iso osa Caenezhissa oli sitä mieltä, ettei hänestä tulisi kunnollista kuningasta ja muiden odotuksia oli ollut tosi raskasta yrittää täyttää.

Caine hymyili Amelle tämän kehuessa häntä ja sanoessa, ettei Telemakkos kauheasti tykännyt siitä, että Ame osallistui hämäykseen ja miten Amea harmitti, että avun sijaan prinssi vain kielsi häneltä kaiken vähänkin vaarallisen. ”No mut miehet on vähä sellasia, ei ne kestä sitä, jos nainen pärjää itekseen eikä tarvi niitä mihinkään. Voit kuvitella millanen tilanne Caenezhis on, ku naiset on siel niin itsenäisiä ja pärjääviä.” Caine yritti lohduttaa ja puolustaa vähän Telemakkosta. ”Ja lisäks… sehän vaan tarkottaa, et hää välittää susta.” Caine jatkoi, vaikka toki oli ymmärrettävää, että Ame halusi olla avuksi, eikä olla vain suojeltavana. ”Sun pitää vaa näyttää, ettet tarvi sellasta huolehtimista iha joka asiassa. Kyl se siitä jossai kohtaa alkaa sopeutuu tilanteeseen.” Hän jatkoi vielä.

Kuten Caine oli arvellut, kyllä Amelle kelpasi hänen temppunsa, jotka isän mielestä olivat ”ajan haaskausta”. Caine vilkaisi ympärille ja etsi jotain kiveä tai kantoa, mitä käyttää tukena… ”Okei, oota hetki!” Caine sanoi ja jätti suojukset maahan, hän ei oikein tässä tempussa voinut käyttää tätä. ”Tää on aika hankala, voi olla et se ei onnistu, mut oon mää pari kertaa saanu sen onnistuun.” Hän sanoi kiskoen kengät ja sukat jalastaan ja koitti kääriä housunlahkeita siten, että ne eivät olisi kauheasti tiellä. Sitten hän työnsi pitkän paidan helman vyön alle, että sekin pysyisi paikallaan. Hän otti jousen ja nuolet mukaansa ja meni yhden matalan kiven luo ja asetti nuolen jänteelle niin tiukkaan kuin pystyi. Se oli vaikein osuus, nuoli irtosi niin helposti.

Sitten Caine tarttui varpaillaan jousen kädensijaan, se oli hankalaa näin ison jousen kanssa, tavallisesti hän harjoitteli näitä temppuja pienemmän ja kevyemmän jousen kanssa, joten tämä tuskin onnistuisi. Hän sai kuitenkin puristettua varpaansa jousen ympärille riittävän tiukkaan, että hänestä tuntui, ettei hän pudottaisi sitä. Hän vati syvään henkeä, vei varovasti vasenta jalkaa jousineen taakse ja seisoi kiven vieressä yhdellä jalalla. Hän kumartui kiven päälle, otti käsillä tukevan otteen, nosti vasenta jalkaa ja jousta ylemmäs ja ponnisti toisella jalalla päästäkseen seisomaan käsillään kiven päälle. Ensimmäinen kerta ei onnistunut, jousi painoi sen verran, että tasapaino oli hankala pitää. Hän sai kokeilla kolmesti, ennen kuin onnistui ja välissä hänen piti korjata nuolen asentoa, mutta lopulta hän seisoi käsillään kivellä, ojensi jalalla jousta edemmäs. Vei koukussa olevaa oikeaa jalkaa eteenpäin ja tarttui varpailla jousen jänteeseen ja alkoi vetää. Nuoli alkoi luiskahtaa paikaltaan, joten Caine veti nopeasti ja päästi sitten irti. Nuoli ei lentänyt kuin vähän eteenpäin, koska se oli jo lähes luiskahtanut paikaltaan, mutta oli se muuten ihan kelvollisesti onnistunut. Hän laskeutui alas ja otti jousen käteensä tyytyväisenä, että oli nyt edes jotenkin onnistunut, vaikka jousi ei ollutkaan paras mahdollinen tähän harjoitteluun.

AMETHYST

”Kyl äiti mua yritti opettaa vaikka kuinka pitkään, mut en mä missään onnistunut. Sitä ärsytti, halus musta maagin et musta olis ees johonki. Olin kuulemma liian vaalee niin ihosta ku tukasta, et kukaan olis huolinut mua vaimoksi”, Ame naurahti. Tuntui oudolta puhua äidistä… Ei ihan niin oudolta, kun yöllä oli puhunut Chathan kanssa. Hän nauroi vähän Cainen sanoille tämän isästä, hymyillen toiselle.
”Kyl sun isäs on eri mieltä ku palaat täältä kotiin ja näkee millasia prinssejä muilla on mukana!”, Ame lohdutti. Nierdalesin outoon prinssiin ja Daksuun verrattuna kuka tahansa oli miehekäs ja taitava.

Ame hymähti Cainen puolustaessa Telemakhosta, pudistaen päätään.
”Usko pois, mä tiiän. Ei se haittaa, se on sellanen ku on, en mä sitä tottele jos en haluu. Mut on silti kiva, kun kaikkien prinssien kanssa ei tarvi vääntää pikkuasioista”, Ame hykersi. Telemakhos ajatteli hänen parastaan, mutta kun ei toinen tiennyt siitä parhaasta mitään, niin se oli hieman turhauttavaa. Ei hän silti välittänyt miehestä yhtään vähempää sen takia.

Nainen jäi seuraamaan kun Caine alkoi valmistella sitä temppuaan, ihmetellen hieman mitä toinen puuhasi etsiessään kiven ja alkaessa riisua ja asettaa vaatteitaan uudestaan. Hän kallisti vähän päätään, aikoiko poika oikeasti ampua jousella jaloillaan? No niissä hänelläkin olisi ollut voimaa, että siinä mielessä ymmärrettävää, mutta oliko se edes mahdollista? No, Cainelle kaikki tuntui olevan mahdollista. Hieman kokeilua se vaati, mutta kun poika nousi vihdoin käsilleen seisomaan ja oikeasti piteli jousta jaloillaan, Amen suu loksahti auki.
”Eikä, et oo tosissas!”, Ame älähti, kun Caine jopa oikeasti sai ammuttua nuolen. Paremmin se meni, kuin hänen ensimmäinen yrityksensä käsillä. Ame naurahti epäuskoisena ja katseli Cainea hetken vain ihastuneena, ennen kuin hymyili ja alkoi taputtaa.
”Oot tosi taitava! Mistä sä ees keksit tommosta harjotella?”, hän kysyi innoissaan, voimatta vieläkään oikein uskoa näkemäänsä. Caine taisi oikeasti pystyä mihin vaan, poika oli uskomaton!

CAINE

Ilmeisesti se oli aika varmaa, ettei Amesta ollut taikojen tekijäksi. Vähän harmi, olihan Cainekin toki itsekin yrittänyt kovasti, mutta ei häntä kukaan ollut edes yrittänyt opettaa ja ei hänestä tietenkään siihen ollut. Onneksi hän pääsi aika nopeasti yli pettymyksistä ja siirtyi aika pian opettelemaan seuraavaa asiaa, kuten lentämistä tai jotain muuta yhtä hyödyllistä. Se oli kyllä erittäin hyvä huomio, että isän mielipide varmasti muuttuisi Cainen suhteen, kun hän näkisi Daksun… vaikka vähän pelotti, miten Daksun tai muutaman muun kävisi, jos Caine saisi vietyä heidät mukanaan Caenezhiin… No onneksi sinne ei oltu ihan heti menossa.

Eikä Caine viitsinyt enempää parisuhdeneuvojakaan Amelle antaa, ehkä hän ei muutenkaan ollut ihan oikea ihminen siihen. He nyt kuitenkin vaikuttivat kumpikin pitävän ja välittävän toisistaan. Caine ei voinut sanoa samaa omasta suhteestaan, vaikka tietenkin hän välitti, ainakin, ja Brunhildkin varmasti ehkä jossain erittäin syvällä sisimmässään… Jos hänellä oli mitään tunteita vihan lisäksi, millä tuntea välittämistä.

Nyt Caine sai kuitenkin aikaan sen, mitä oli tavoitellutkin, eli ällistystä ja ihmetystä. Ame oli niin ällikällä lyöty hänen jousitemppunsa jälkeen, että hyvä kun sai sanan suustaan. Caine hymyili erittäin leveästi ja tyytyväisesti. ”Caenezhis ei oo ihan hirveesti tekemistä. Joten oon keksiny sitä ite. Ihme et se onnistu, yleensä käytän vähän pienempää ja kevyempää jousta tällaseen.” Caine vastasi asetellen vaatteitaan taas vähän paremmin päälleen. ”Eihän tästä sotaa ajatellen mitää hyötyä oo… sentää nyt hevosen selästä ampumisesta jopa voi olla hyötyä näissä oloissa! Caenezhissa on niin sakeaa mettää joka puolella, et siellä sekin oli aika turha taito opetella.” Caine vastasi tyytyväisenä saamastaan huomiosta, ei mennyt kaikki työ ja vaiva hukkaan. Caenezhissa hän ei taidoillaan saanut ihan hirveästi ihailua osakseen.

AMETHYST

Caine oli selkeästi tyytyväinen hänen reaktiostaan, mikä ei ollut ihme, kerta pojan isä ei ilmeisesti ollut kauhean ylpeä siitä mihin poika aikansa käytti. Amesta se kuitenkin oli upeaa, hän ei osannut kovinkaan monia asioita etenkään aseisiin liittyen, ja kaikki hänen taitonsa olivat myös sellaisia, joista vanhemmat eivät olisi kauhean ylpeitä.
”Oot tosi luova, mä en olis ikinä ees keksinyt mitään tollasta”, Ame kehui innoissaan pojan selittäessä, että Caenezhissa asuessa keksi kaikkea tyhmää viihdyttääkseen itseään. Caine yritti vähätellä, ettei taidosta sodassa mitään hyötyä ollut, Amen naurahtaessa vähän.

”Mut toi vaatii tosi paljon keskittymistä ja tasapainoa, eikö se oo aika tärkeetä? Etenkin jos sun pitää ampua ratsailta, se et oot harjotellu tasapainoa eri tavoilla auttaa varmasti”, Ame totesi, hymyillen rohkaisevasti.
”Mä voin näyttää sulle kanssa tempun! Se ei oo ihan noin vaikuttava, mut silti”, Ame innostui sitten Cainen tempuista ja katsoi ympärilleen etsiäkseen kohdan maasta, jossa oli mahdollisimman vähän kiviä. Hän kokeili vähän jaloillaan, ennen kuin kävi jalat leveästi seisomaan ja alkoi venyttää niitä kauemmas toisistaan. Normaalisti hän venyi enemmän ja nopeammin, mutta varoi nyt tahallaan, kun ei ollut tehnyt tätä hetkeen. Hän hivuttautui hitaasti alas, kunnes istui maassa molemmat jalat suorina maata vasten vastakkaisiin suuntiin.
”Mä saisin venytettyä tukea vasten vielä enemmän, niin et toinen jalka on ylempänä! Mut se tuntuu jo vähän ikävältä”, Ame kertoi, hymyillen samalla säteilevästi. Hän oli aina ollut luonnostaan tosi notkea, ja siitä oli ollut iloa lähinnä miesten kanssa, sodassa asialla nyt ei ollut mitään väliä.

CAINE

”Kiitti!” Caine kiitti iloisesti Amen kehuttua hänen kekseliäisyyttään. ”Kiva et se on jonku mielest hyvä asia, kotona sille ei anneta ihan hirveesti arvoa.” Caine vastasi hilpeästi, ei se häntä haitannut, mutta oli vaihteeksi kivaa olla ympäristössä, jossa joku muukin ymmärsi häntä kuin vain Abba. Suurin piirtein kaikki muut olivat sitä mieltä, että Caine oli jo turhan vanha keksiäkseen typeryyksiä. Ja olihan Ame oikeassa, että ei Cainen typeryydet täysin hukkaan menneet, tietenkin se kehitti hänen tasapainoaan ja voimaa ja kestävyyttä ja keskittymiskykyä. Mutta ilmeisesti sitä olisi pitänyt kehittää jollain vähemmän lapsellisella tavalla. ”Totta, mut emmie ennenkään niitä vanhoja partanaamoja oo kuunnellu.” Caine naurahti, että kyllähän hän nyt etenkin näissä olosuhteissa sai hyödynnettyä niitäkin taitoja, joilla ei oikein kotona vakuuttanut ketään.

Caine odotti innoissaan, kun Ame innostui vuorostaan esittelemään omia taitojaan. Hän huomasi sivusilmällä vähän matkan päässä prinsessoiden keskeyttäneen oman harjoittelunsa ja vilkuilevan heidän suuntaansa, mutta oli paha sanoa oliko se kiinnostusta vai paheksuntaa (?). Hänellä ei ollut aavistustakaan, mitä Ame aikoi esittää, aluksi ei näyttänyt tapahtuvan mitään kovin ihmeellistä, mutta sitten tyttö alkoi venyttää jalkojaan siihen malliin, että Caine pelkäsi jo hänen loukkaavan itsensä. Hän osasi vain tuijottaa, miten Ame laskeutui vain suoriltaan istumaan jalat sivuilla maata vasten. ”Vau! Turhaan vähättelet, kyl toi must on upee taito! emmää vaan pystyis, ehkä jos harjottelis, mut siinä kyl saattais ratketa housut!” Caine taputti innoissaan, heidän harjoittelunsa oli vähän unohtunut kokonaan, kun he innostuivat vain esittelemään opettelemiaan temppuja toisilleen.