GILDOMERA osa 1 luku 1

CHATHA

Prinssi pääsikin sitten puhumaan lopulta Chathan rauhoituttua varsinaisesta puheenaiheesta, eli Chathan orjuudesta. Hetken hiljaisuuden jälkeen Chatha vastasi: ”Olin orja… Kunnes mies, jota kutsun isäkseni, osti minut vapaaksi omistajaltani ja adoptoi minut ja sain ihmisarvon ja tulevaisuuden. Tiedän, että teistä varmasti tuntuu, että olen pettänyt teidät… mutta olen nykyään se, mitä väitänkin olevani. En ole enää orja vaikka sellaiseksi synnyinkin ja se on osa minua aina.” Chatha vastasi prinssille. Hän oli päässyt asemaansa isänsä avustuksella, mutta myös omalla kovalla työllään.

DAKARAI

Dakarai pyyhki kättään seuraavaksi kangasriepuun, jonka oli äkännyt Chathan sänkykyhäelmän lähistöltä, mutta täysin hylättynä ja puoliksi tallottuna, joten sillä tuskin oli enää mitään virkaa eli ainakin se oli saanut olla vielä kerran hyödyksi johonkin.

Chatha kuitenkin korjasi hetken hiljaisuuden jälkeen, että oli ollut orja. Siis asian menneessä muodossa. Hän oli kyllä oikeasti nyt henkivartija, josta ilmeisesti sai kiittää miestä, jota nykyisin kutsui isäkseen. ”Tietääkö kukaan muu menneisyydestäsi? Tai siis lähinnä tarkoitan ihmisiä linnassa”, Dakarai kysyi, koska oli varsin outoa ajatella, että orja olisi tietoisesti otettu henkivartijaksi, kun ei orjat saaneet mitään sotilaskoulutusta. Orjat eivät saaneet kantaa minkäänlaisia aseitakaan ja sitä pidettiin jopa rikollisena, koska orjakapinat yritettiin kitkeä kaikin tavoin. Sen takia orjat eivät myöskään saaneet sotilaskoulutusta. Siis orjiksi syntyneet, koska sitä ei valitettavasti voinut kukaan muuttaa, jos sotilaskoulutuksen saanut päätyi orjaksi joskus myöhemmin. Chathan orjuus oli joka tapauksessa erittäin hämmentävää eikä hän ollut varma, mitä hänen pitäisi oikeasti uskoa, muttei kyllä keksinyt miksi Chatha hänelle valehtelisi. Ellei sitten ollut joku kapinallinen, mutta Chatha vai? Paniikki-Chathako kapinallinen? Sitä olisi vaikea uskoa eikä tuollaiset paniikit näyteltyjä voinut olla. Ei vain voinut. Mutta Dakarai halusi silti varmistua kaikesta mahdollisesta ennen kuin päätti, mitä uskoi.

CHATHA

Ilmeisesti Amen juttutuokio prinssin kanssa oli jokseenkin onnistunut, vaikka se aika myöhään venyikin, sen verran rauhallisesti prinssi tähän asiaan jo suhtautui. Toki hänhän oli saanut totutella ajatukseen jo pari viikkoa, Chatha kuuli vasta eilen, että prinssi oli tietoinen asiasta. Hän oli silti odottanut vähintäänkin saman tason huutoa, mitä silloin Laakson kokouksessa. Ja kun asia kerran oli paljastunut, Chatha halusi olla nyt tästä asiasta rehellinen. Asioiden salailu oli inhottavaa, joten tavallaan tämä oli helpotus. Ainakin tämän jälkeen olisi yksi ongelma vähemmän murehdittavana, tai sitten se vain muuttaisi muotoaan erilaiseksi ongelmaksi. ”Ei, en usko. Virallisesti olen isäni menehtyneen tuttavan poika, jonka hän adoptoi.” Chatha vastasi. Hänen adoptioisänsä oli hoitanut asian mahdollisimman huolella, ainoa ulkopuolinen ihminen joka asiasta voisi tietää, oli Chathan entinen omistaja, mutta hän ei juuri orjiinsa huomiota kiinnittänyt.

”Veljenne saattoi toki päätellä asiasta jotakin, saattoi hän tietääkin, mutta en usko, että hänen lisäkseen kukaan linnassa ainakaan tiesi tai edes välitti asiasta niin paljon, että olisivat miettineet asiaa.” Chatha lisäsi sitten hetken mietittyään, kannattiko menneitä kipeitä asioita nostaa esille, etenkin kun hän ei ollut edes varma oliko Dakarain vanhemmallakaan veljellä mitään käsitystä hänen orjuudestaan. Toki siitä jotain huhuja kiersi, mutta Chathan isä oli sen verran arvostettu ylhäisöpiireissä ja pidetty alempiosaistenkin keskuudessa, ettei moisia huhuja kovin vakavissaan otettu. Ja se oli ollut Chathan onni, koska helppohan se olisi ollut todistaa, kun hänellä oli siitä merkki niskassaan.

DAKARAI

Chathan mukaan kukaan ei tiennyt tämän orjuudesta mitään, mutta Dakarai oli vieläkin ymmällään siitä, miten se oli silti mahdollista. Hänen käsityksen mukaan linnassa työskentelevät henkivartijat ainakin kävivät tarkan syyningin läpi, mutta toisaalta ei kai kukaan olettanut, että palvelukseen astuisi orja. Tai siis… entinen orja. Tai sitten sillä ei vain ollut merkitystä minkään kanssa, koska vaikka Chatha oli ollut orja, hän ei ollut sitä enää. Kuten sanottua, virallisesti hän oli jonkun adoptioisänsä tuttavan poika. Toki totuus oli toinen, mutta ei kai sillä oikeasti ollut merkitystä.

”Entä se, joka omisti sinut... Jos hän kävelisi vastaan, tunnistaisiko hän sinua?” Dakarai tiedusteli, koska olisi varsin kohtalokasta jäädä kiinni moisesta käänteestä. Ei sillä, että prinssi nyt olisi Chathaa mestannut siitä, koska eiköhän hän sen olisi tehnyt jo, jos olisi aikonut. ”Toki sanoit, että sinut ostettiin vapaaksi, joten mitään rikosta ei ole tapahtunut. Orja käytännössä vain vaihtoi omistajaa, joten siinä mielessä entisellä omistajalla ei pitäisi olla valittamista. Mutta siinä mielessä kyllä, koska orjan kouluttaminen sotilaaksi on laitonta”, Dakarai lisäsi. ”Mutta ehkä sillä ei ole merkitystä, jos kukaan ei muutenkaan tiedä”, prinssi lisäsi, muttei edelleenkään ollut varma, mitä hänen pitäisi tilanteesta ajatella.

Chatha lisäsi kuitenkin perään itse asiassa Darius oli kyllä saattanut tietää. ”Niin… Darius oli varsin viisas ja tuntui tietävän aina kaikesta kaiken”, Dakarai vastasi haikeasti, mutta Darius oli ollut kyllä yksi viisaimpia ihmisiä ja kyllä hän aina kaikkeen Dakaraita askarruttavaan oli vastauksen löytänyt. ”Mutta hän on kuollut ja kuolleet nyt eivät ainakaan lavertele”, Dakarai jatkoi, mutta toisaalta Dariusin tuntien, miksi hän olisi edes?

Dakarai pyöritteli asiaa päässään hetken kokonaisuudessaan. Dakarai oli tietoinen, että jotain kautta Chathaa oli ehdotettu henkivartijaksi, muttei ollut täysin varma tilanteesta. Se vain oli mainittu ohimennen, kun Chatha oli pestiin otettu. ”Olisikohan voinut olla, että Dariusilla olisi ollut näppinsä pelissä tässä? Eikö sinua kuitenkin ehdotettu jonkun toimesta henkivartijaksi juuri minulle?” Dakarai halusi varmistaa, jos Chatha nyt sattuisi tietämään.

CHATHA

Chatha tuhahti halveksivasti, kun hänen entinen omistajansa mainittiin, mutta sai siitä hyvästä yskäkohtauksen. Galena, jonka läsnäolon Chatha oli jo melkein unohtanut, oli saman tien auttamassa häntä juomaan vettä ja kohtaus alkoi helpottaa. Lopulta hän koki taas pystyvänsä jatkamaan. ”Se mies nyt ei tunnistaisi varmaan edes omaa perhettään, joten tuskin. Olin kymmenen vanha, kun minut vapautettiin. Mies oli jonkin aatelissuvun perimätön poika, jolla oli kova tarve näyttää varakkuuttaan. Sääli vain, ettei hänellä sitä varakkuutta ollut. Hän järjesti jatkuvasti juhlia ja kutsui tärkeitä ihmisiä ja oli suurimman osan ajasta humalassa, muistini mukaan. Hän oli myös velkaa ties kenelle ja pystyäkseen maksamaan, hän hankki orjia mahdollisimman halvalla ja myi sitten muualle kalliimmalla ja myös pakotti orjiaan hankkimaan keskenään lapsia, jotta saisi ilmaiseksi lisää orjia, joilla maksella velkojaan. Vaikka hän sattuisi muistamaan ja tunnistamaan minut, kukaan ei ottaisi häntä vakavissaan.” Chatha sanoi, vaikkei tiennyt, mitä prinssi kysymyksellään ajoi takaa. Sitä, että joku voisi paljastaa totuuden? No sillä tuskin oli tässä Dehrahin tilanteessa enää paljonkaan merkitystä.

Ilmeisesti juuri sitä prinssi murehti, koska eihän Chathan adoptoiminen rikollista ollut, mutta Chathaa tuskin oltaisiin hyväksytty sotakoulutukseen, jos hänen taustojaan oltaisiin tutkittu vähänkin tarkemmin. ”Ymmärrän, että olen rikkonut lakia, samoin isäni. Ja teillä on kaikki oikeudet mestata minut tässä ja nyt, mutten usko sen olevan omalta kannaltanne paras vaihtoehto tässä tilanteessa, johon olette itsenne saattaneet. Jos tästä selvitään, niin voitte menetellä asian kanssa kuten teidän lain mukaan kuuluu. En välitä, mitä minulle käy, minun elämälläni ei ole väliä, olen saanut jo enemmän kuin kukaan kaltaiseni voisi edes toivoa. Mutta pyytäisin, että jätätte siinä tapauksessa isäni tämän asian ulkopuolelle. Kannan vastuun itse ja sanon valehdelleeni myös hänelle, jos on tarpeen.” Chatha sanoi sitten, sillä ymmärsi kyllä tilanteen, nyt heillä vain oli tärkeämpiä asioita huolehdittavana ensin. Lisäksi hän ei toivonut isälleen hankaluuksia, vaikka hänhän se tässä oli ensiksi lakia mennyt rikkomaan. Ja toki kuolema varmasti olisi armollisempaa kuin jäädä elämään Dehrahiin, mutta se ei ollut tällä hetkellä tärkein ongelma. Saattoihan olla, ettei mitään olisi enää jäljellä, kun he pääsisivät pääkaupunkiin.

Dakarai luonnollisesti jäi pohtimaan veljeään, kun Chatha oli hänet maininnut, mutta valitettavasti hän ei osannut vastata prinssin mieltä askarruttaviin kysymyksiin, eikä kukaan tällä hetkellä.

DAKARAI

Chatha oli ollut vasta kymmenen, kun adoptioisänsä oli tämän pelastanut sen jonkun aatelishöntin kynsistä, joten tunnistus ei olisi todennäköistä. Niin eihän Chatha enää pikkulapselta näyttänyt ja ilmeisesti tämä orjanomistaja oli niin typerä, ettei tunnistanut edes omaa perhettään. Lisäksi idiootti oli veloissa ja yritti orjia myymällä niitä hoitaa. ”Siitä miehestä tuskin on mitään ongelmaa siinä tapauksessa. Voihan olla, että hän on jo aikaa sitten kuollutkin. Ei vaikuta siltä, että se mies olisi ihan täyspäinen”, Dakarai tuumasi asiaan ja hyvähän se tietenkin oli heidän kannaltaan eli ketään ei siis ollut, joka voisi Chathan tunnistaa tuolta ajalta. Ja olisihan se aika sattuma, jos se kyseinen aatelismies tulisikin vastaan, mutta prinssi ei uskonut sen olevan kovinkaan todennäköistä ja tunnistaminen olisi vielä epätodennäköisempää.

Mutta mitä sitten tuli lakien rikkomiseen, Chatha kyllä ymmärsi sen ja Dakarailla olisi oikeus laittaa lainrikkojat vastuuseen teoistaan. Totta kai oli, eihän siinä nyt mitään epäselvää ollut, mutta ei Dakarai halunnut tehdä niin. Jos Darius esimerkiksi olisi tämän koko jutun takana, kyllä siihen varmasti oli hyvä syy, miksi hän halusi juuri Chathan olevan hänen henkivartijansa. Dakarai halusi kunnioittaa sitä, muttei prinssi kyllä muutenkaan olisi Chathaa hengiltä laittanut jonkun tuollaisen syyn takia. Isä olisi varmasti jo merkannut mestauspäivän kalenteriin, mutta isä olikin saapas ja Dehrah olisi varmasti parempi paikka ilman häntä. Kamala mieshän nykyinen kuningas oli ollut aina, muttei Dakarai ollut varma olisiko hänestä seuraavaksi kuninkaaksi muka oikeasti.

”Älä nyt tuollaisia puhu, Chatha hyvä. En minä ketään tuollaisen takia ole mestaamassa. Ei minulla ole mitään teitä kumpaakaan vastaan. Mutta arvostan suuresti, että jaoit menneisyydestäsi huolimatta totuuden kanssani, mutta tästä eteenpäin voimme unohtaa sen, jos tahdot niin”, prinssi vastasi, koska kyllä Dakarai halusi Chathaan luottaa, ettei tässä ollut mitään koiraa haudattuna ja ettei Chathan säästämistä täytyisi joskus katua. Toki, jos hän antaisi aihetta epäilyyn, asia olisi toinen, mutta ei Dakarai pahanilman siemeniä alkanut sen suhteen valmiiksi kylvämään.

CHATHA

Prinssin arvio siitä, ettei Chathan entinen omistaja välttämättä olisi enää edes elossa, saattoi hyvin osua oikeaan. Toki mies oli sotilas koulutukseltaan, mutta Chatha ei uskonut tämän olleen ikinä mitenkään erityisen hyvä sellainen, sen verran hyvin tälle alkoholi maittoi. Mutta se oli aika yhden tekevää, törmäisivätkö he kyseiseen mieheen vai eivät, todennäköisesti siitä ei koituisi kellekään mitään ongelmaa. Prinssi toki itse voisi järjestää Chathalle niitä ongelmia, mutta kuten Chatha oli maininnut, hän olisi sen jälkeen muiden perillisten kanssa itse ongelmissa. Ja hänen asiansa olivat sen verran heikolla mallilla, ettei niitä kannattanut tieten tahtoen pahentaa.

Prinssikin vaikutti ymmärtävän sen ja Chathaa ihmetytti tämän melko totaalinen muutos, vaikka olihan prinssillä ollut useita päiviä aikaa miettiä tilannettaan ja käytöstään ja Chathan tilannetta. Silti hän suhtautui asiaan niin rauhallisesti ja järkevästi, että väkisinkin hiukan huolestutti. Chatha antoi asian kuitenkin olla, ei hän halunnut provosoida sitä vanhaa Dakaraita esiin, tämä muutos oli ihan tervetullut. ”Tässä tilanteessa niin varmasti olisi parempi. Ehdimme miettiä asiaa sitten, kun tärkeämmät asiat on saatu hoidettua.” Chatha vastasi, ei hänellä olisi ollut paljon enempää kerrottavaakaan taustastaan prinssille. ”Miten teillä on sujunut muiden perillisten kanssa? Käsittääkseni kukaan ei ole luovuttanut ja palannut kotiinsa toistaiseksi?” Chatha kysyi sitten, koska oli hän Amelta kuullut, ettei prinssi Dakarai kauheasti ollut opikseen ottanut mistään, mutta ainakin prinssi oli jotenkin hengissä. Vaikka nyt kun Chatha tarkemmin katsoi, niin näytti hän aika mukiloidulta. ”Ja miten pahasti loukkaannuitte taistelussa sen jälkeen, kun olin hoitanut oman osuuteni mallikkaasti pieleen?” Hän lisäsi vielä, sillä hänenhän olisi pitänyt olla estämässä, ettei prinssi loukkaantuisi taistelussa. Toki sitä hän nimenomaan oli tainnut yrittää rynnätessään prinssin avuksi muurilla, mutta se nyt ei mennyt kovin hyvin.

DAKARAI

Aatelisurpoa ei tarvinnut miettiä sen enempää ja Chathan tilannettakin ehtisi toki miettimään, kun ne tärkeimmät tosiaan olisi hoidettu. Dakaraista siinä nyt ei kuitenkaan ollut enää mitään miettimistä. Chatha oli kertonut mitä oli ollut ja miten kaikki oli tapahtunut. Se riitti prinssille, muttei hän siihen aikoisi ainakaan missään negatiivisessa merkityksessä enää paneutua, ellei siihen annettu tosiaan aihetta. Muuten selvitetty asia vaikutti olevan ihan hyvin paketissa, ellei Chatha itse kokenut tarvetta puhumiselle. ”Niin, ehtiihän sitä”, prinssi kuitenkin vastasi merkiksi siitä, että oli kuullut mitä toinen sanoi.

Chathaa kuitenkin askarrutti jo seuraavaksi, miten Dakarailla oli muiden perillisten kanssa mennyt. ”Niin, kyllä he kaikki vielä mukana ovat ja Cainekin tosiaan tuotiin takaisin Zurasta”, Dakarai aloitti pitäen pienen tauon. ”Mutta kaipa se olisi valhe, jos väittäisin asioiden olevan mallikkaasti. No Cainen kanssa sovimme, hän olikin odotettua ymmärtäväisempi ja halusi olla jopa ystävä. Godofrédo ei tainnut edes loukkaantua missään kohdassa… Mutta muut… No heidän kohdallaan ei kovin jouhevasti mene”, Dakarai vastasi, mutta oli silti päättänyt olla parempi ihminen. Kyllä hän vielä nousisi suostaan. Ei ollut muita vaihtoehtoja.

Prinssi käänsi katseensa takaisin paremmin Chathaan, kun tämä tiedusteli seuraavaksi Dakarain loukkaantumisia taistelussa sen jälkeen, kun itse oli ottanut osumaa. ”Ei minuun kukaan osunut. No Inarin nyrkki kyllä osui useampaankin kertaan, mutta vihollisien suhteen olen koskematon. Siis sen jälkeen, kun pääsin kissan häkistä vapaaksi. Taistelu loppui kuin seinään, kun vihollinen sai Cainen”, Dakarai kertoi vain suoraan, miten asia oli, turpaan saaminen mukaan lukien, koska kyllähän joku sen totuuden joka tapauksessa toisi julki, joten parempi, että hän sanoi sen itse. ”Mutta entä sinä? Oletko jatkamiskunnossa?” prinssi tiedusteli, vaikkeivat he juuri sillä hetkellä mihinkään olleetkaan menossa.

CHATHA

Chatha ei vieläkään voinut käsittää, miten caenezhilaisprinssi oli edes elossa, jos vihollinen oli siepannut hänet ja vienyt kaikista maailman paikoista juuri Zuraan. Onneksi oli, mutta hän ei kyennyt ymmärtämään miten. Ja miten prinssi oli vielä täällä, eikä pakannut kamppeitaan ja lähtenyt kotiin? No varmaan muiden takia ja koska oli järkevä nuoresta iästä huolimatta ja tiesi tämän olevan heidän ainoa mahdollisuutensa selvitä tästä sodasta. Se meni jo paremmin Chathan ymmärrykseen, ettei Dakarailla kauhean hyvin mennyt muiden perillisten kanssa, mutta taas tuli yllätyksiä, sillä prinssi Cainen kanssa Dakarai oli sopinut ja he olivat jopa ystäviä. ”No se kyllä vaatii ymmärrystä!” Chathalta lipsahti, ennen kuin hän tajusi pitää mielipiteensä omanaan.

”Tai siis… sehän todella hienoa! Toivottavasti ystävä auttaa teitä korjaamaan välinne muidenkin kanssa, koska valitettavasti yksi prinssi ei paljoa paina ja vaikka minun ei todellakaan ole oikein sanoa tällaista, niin Nierdalesin prinssi vaikuttaa aika yksinkertaiselta, ei hän varmaan edes ymmärrä, mitä olette tehneet suututtaaksenne kaikki muut.” Chatha huomautti, ettei tämä kauheasti juhlan paikka ollut. ”Kuvittelin, että Vinemar olisi ainoa oikea ongelma, mutta miten kummassa te selviätte Vinemarin perillisen kanssa, kun ette selviä edes muiden kanssa? Mitä te olitte ajatelleet tehdä asialle? Teidän velvollisuutenne on hyvittää saamanne apu auttamalla muita omissa kuningaskunnissaan, mutta jos he vihaavat teitä, miksi teitä kukaan haluaisi mukaan aiheuttamaan lisää ongelmia? Olisi todella noloa ja epäedullista kaikin puolin, että muut auttavat Dehrahia ja jättävät teidät sitten matkasta, koska teidän pois jättämisenne auttaa enemmän kuin mukaan ottaminen.” Chatha kysyi, koska pakko Dakarain oli ollut miettiä näitä asioita ja mitä tekisi. Jos edes muut olisivat väleissä prinssin kanssa, vinemarilaiset olisi vielä mahdollista ylipuhua, mutta nyt kaikki ymmärtäisivät, ettei tuollaista dehrahilaista tunaria voinut jonnekin Vinemariin viedä.

Seuraava järkytys oli se, ettei Dakarain tila johtunut edes taistelusta, tai tavallaan toki, mutta Urumiyan prinsessa oli mukiloinut Dakarain tuohon kuntoon. ”Mitä tuhoa olettekaan saaneet aikaan poissa ollessani! Miten kuvittelet, että voisit paikata tuollaisen jälkeen välisi Urumiyaan? Minun pitää mennä selittämään taas vajaaälyisyyttänne ja miten isänne pudotti teidät lapsena portaisiin pää edellä ja siksi olette tuollainen… Paitsi, ettei se menisi läpi, meillähän on jo pari kertaa päälleen pudonnut nierdalesilainen prinssi mukana eikä hänkään aiheuta tuollaisia ongelmia… No hänellä onkin pätevä henkivartija, toisin kuin minä onneton… Menen heti anelemaan anteeksiantoa puolestanne!” Chatha alkoi taas hätäillä ja nousi kunnolla istumaan, mutta yrittäessään päästä seisomaan, häntä alkoi huimata ja hänen oli pakko istua takaisin makuusijalleen. Hän katsoi toivottomana prinssiinsä. ”Mitä ihmettä minä oikein teen kanssanne, olette ihan toivoton tapaus!” Chatha parahti surkeana. ”Kaikella kunnioituksella, mutta se on totuus.” Hän lisäsi, koska miten kukaan osasi sotkea asiansa tällä tavalla? Saavutus kai sekin.

DAKARAI

Dakarai mulkaisi Chathaa tämän lipsahduksista, mutta antoi olla. Prinssillä ei olisi varaa räjähtää ja olihan Chatha korjannut sanojaan sivuten Godofrédoa. ”Niin… Hänen muurahaisjuttunsa ei paljoa asiaa auta puoleen eikä toiseen, vaikka kyllä se silti lohduttaa, etteivät kaikki vihaa minua”, Dakarai vastasi, vaikka tahvo laiha lohtu olikin.

”Tiedän, etten voi lapioida lantaa muiden niskaan, jos mielin jäädä eloon. Mutta, jos onnistun vakuuttamaan muut siitä, että osaan olla hyödyksi, ehkä tilannetta mietitään uudestaan”, prinssi sanoi, mutta tietenkin se tarkoitti sitä, että hänen pitäisi oikeasti tehdä jotain.
”Vinemarilaisista Amethyst on ainoa, joka puhuu minulle, joten hänestä voisi aloittaa. Jos naisen kanssa onnistuu, sen jälkeen voisi yrittää päästä Karanin puheille. Jos kaksi kolmesta luottaa minuun, ehkä kolmas ei ole enää niin hankala”, Dakarai mietti. ”Mutta toisaalta kiukkuisin kaikista on Inar… Jos hyppäisin suoraan vain syvään päätyyn”, Dakarai jatkoi pohtimistaan. Jos hän saisi Inarin vihan laantumaan, se olisi jo jotain.

Ei prinssi ensinnäkään ollut edes osoittanut minkäänlaista kiitollisuutta muita kohtaan, kun olivat tulleet pelastamaan hänet muurilta vihollisien kynsistä. Voisiko se olla aloitus parempaan? Hänen anteeksipyynnöt taisivat olla tässä kohdassa varmasti menettäneet merkityksensä, joten asiaa pitäisi lähestyä jostain toiselta kulmasta ensin.

”Rauhoitu Chatha”, Dakarai sanoi napakammin Chathan panikointiin, kun oli saanut kuulla Dakarain saaneen turpaansa. ”Sinä pidät moiset porraspuheet omana tietonasi. En ole pudonnut portaista”, Dakarai totesi. Kyllä hän tiesi olevansa hukassa tilanteensa kanssa ja isänsä oli vaikuttanut hänen mieleensä, mutta se, että Chatha menisi jokaisen tiukan paikan tullen selittämään jostain portaista ei auttaisi mitään eikä ratkaisisi tilannetta. ”Ja ei, Chatha. Sinä et voi pyytää puolestani anteeksi. Minä tyrin ja tein väärin muita kohtaan ja olin kamala enkä kuunnellut järkipuheita vaan tein oman pääni mukaan ja pilasin kaiken. Velvollisuuteni on korjata aiheuttamani vääryys”, prinssi sanoi, koska jos Chathan vain lähettäisi hoitamaan homman, mitä se oikeasti muuttaisi?

”Mitä, jos ottaisit vain potilaan roolin ja lepäisit?” Dakarai ehdotti huolta silmissään, kun Chatha oli aikonut mennä jo menojaan parahdellen toivottomuuksia. Ei hän halunnut, että Chatha kuolisi paniikkiinsa ja tämä oli edelleenkin puolikuntoinen. Dakarai huokaisi raskaasti. Olisipa hän jaksanut pitää isäänsä vastaan päänsä, vaikka kaikki olikin muuttunut Dariusin jälkeen.

CHATHA

Olihan se toki hyvä, ettei ihan jokainen tällä retkellä vihannut prinssi Dakaraita, mutta kaksi perillistä kuudesta ei vielä ollut kovin hyvä saavutus, etenkin kun Vinemar ja Urumiya olivat selvästi erittäin hankalasti vakuutettavissa. Oli kyllä yllättävä käänne, että prinssi sanoi itse ymmärtävänsä, ettei voinut vain syyttää muita omista ongelmistaan, jos mieli muun muassa pitää henkensä. Hieman Chathaa mietitytti miten Dakarai aikoi vakuuttaa muut hyödyllisyydestään, hänhän oli aivan pihalla omankin maansa asioista, ettei hänestä ollut edes siinä suhteessa hyötyä. Toki tällä oli elementtiase, mutta Chathakaan ei ollut ihan varma miten ase erosi ihan tavallisesta sotaviikatteesta, jonka terä nyt vain oli kastettu myrkkyyn. No se, että viikatetta ei tarvinnut jatkuvasti kastaa myrkkyyn uudelleen, mutta viikatteella tappoi kyllä ilman myrkkyäkin. Ja tietenkin sillä pystyi parantamaan myrkytyksiä, mutta heillä oli aika hyvä parantaja, jolla varmasti oli vastamyrkkyä kaikkien mahdollisten myrkkyjen varalle. Se ei siis oikein riittänyt, eikä Chatha keksinyt mitään, missä Dakarai voisi muuten olla jotenkin hyödyllinen.

Hän ei kuitenkaan ehtinyt kommentoida prinssin suunnitelmia olla hyödyllinen tai miten hänen kannattaisi lähestyä muita perillisiä, kun prinssi jo kertoi saaneensa selkäänsä Urumiyan perilliseltä. Vähemmästäkin iski paniikki, että miten siitä tilanteesta selvittäisiin. No prinssin mielestä ei ainakaan siten, että Chatha menisi selittämään prinssin käytöstä aivosairaudesta johtuvalla typeryydellä. No se ei kyllä ollut hyvä idea, kaikkihan vetoaisivat siihen, ettei Nierdalesin Godofrédokaan kerjännyt jatkuvasti verta nenästään. Hän alkoi epäillä, että houraili, kun prinssi alkoi kertoa miten kukaan ei voinut hänen puolestaan pahoitella prinssin tekoja vaan hänen pitäisi itse korjata aiheuttamansa ongelmat. ”Niin, totta… Anteeksi, yritän rauhoittua.” Chatha myönsi ja palasi takaisin vuoteelle. ”Mutta miten te aiotte sen tehdä? On hienoa, että ymmärrätte, että jotain pitää tehdä, mutta se ei vielä kauheasti edistä asiaa.” Chatha kysyi, kun oli hetken vetänyt henkeä ja saanut itsensä taas hiukan rauhoittumaan.

”Tarkoitan, miten te vakuutatte muut hyödyllisyydestänne? Ja en tiedä onko kauhean kannattavaa mennä aloittamaan asioiden korjaaminen siitä henkilöstä, joka voi raivostuksissaan vääntää niskanne nurin… Ehkä kannattaisi harjoitella ensin niiden kanssa, jotka eivät halua tällä hetkellä tappaa teitä? Ja vinemarilaistenkin suhteen kannattaa harkita toimintastrategiaa, toki Ame ja Karan voivat pehmitellä tilannetta, mutta sen voi myös tulkita niin, että yrität kääntää heitä prinssi Telemakhosta vastaan. Ette te varmaan pelkillä puhetaidoillanne tuosta selviä, teidän täytyy oikeasti näyttää, ettette ole niin typerä, kuin olette antaneet tähän mennessä ymmärtää.” Chatha pohti sitten, että tässä vaadittiin kyllä tekoja ja aikaa, eikä pelkkiä tyhjiä lupauksia.

DAKARAI

Niin eihän Dakarailla valitettavasti ollut vielä toimintasuunnitelmaa, että olihan siinä ihan peränsä, etteivät vinemarilaiset ja urumiyalaiset ehkä ensimmäisinä järkevimpiä olisi. Tai urumiyalaiset nyt ainakaan ja varsinkaan Inar. Hän jos joku oli kyllä saanut sellaisen vaikutuksen prinssiin, että toki hän mieluummin välttelisi naista. Eivät muut niinkään häntä hirvittäneet. Toki omalla tavallaan noloa, että nainen sai prinssissä aikaan tällaisia pelkoja, mutta kun ajatteli tilannetta... Inar vaikutti enemmän mieheltä hänen silmissään kuin naiselta. Dakarai ei ollut varma, mutta oliko väärin ajatella prinsessan olevan mies? Ei hän sitä ääneen ikinä sanoisi, mutta Inar ei käyttäytynyt kuin joku seurapiirinainen ja ollut vain nätisti kauniissa mekossaan hiljaa. Ei, prinsessalla ei edes ollut mitään mekkoa ja veti turpaan niin kuin mies.

”Taidat olla oikeassa. Ehkä pitäisi aloittaa jostakusta toisesta”, Dakarai tuumasi mietintätauon jälkeen, mutta hiljeni taas mietteisiinsä. Kuka sitten olisi järkevin ensimmäinen valinta? No eipä vaihtoehtoja hirveästi perillismielessä ainakaan ollut. Kaksi oli jo ihan hyvällä mallilla, mutta heidän kohdallaan piti tietenkin myös pysyä hyvällä puolella eikä ainakaan aiheuttaa enempää ongelmia. Dakarai oli itse yksi perillisistä ja Inar ja Telemakhos eivät olleet ensimmäisinä listalla. Hortencian kanssa hän oli tällä hetkellä heikoilla jäillä ja prinsessa odotti selvästi, että Dakarai todistaisi ensin olisiko hänestä mihinkään. Tai niin prinssi ainakin oli Hortencian sanoista ja eleistä ymmärtänyt. No eihän siinä jäänyt jäljelle kuin yksi.

”Ainakaan gerosilaiset eivät käsitykseni mukaan halua nirhata minua. Heillä on kiinnostava muotikin maassaan. Voi kunpa Dehrahissakin voisi olla yhtä prameita vaatteita”, prinssi haikaili, mutta pudisti sitten päätään. Nyt ei ollut aikaa muodille, vaikka muoti olikin tärkeä asia. Marcella kuitenkin vaikutti aika hermoheikolta. Mutta siinä porukassa olisi mieskin, mutta mies oli yhtä kuin pannunalus ja jonka miekatkin sai leikiten rullalle. ”Olisikohan aivan typerää yrittää päästä ensin sen Imperian puheille?” Dakarai kysyi pian Chathan mielipidettä. ”Sitä kautta voisi päästä Marcellankin kanssa jotenkin alkuun”, Dakarai jatkoi.

CHATHA

Onneksi prinssi Dakaraikin tajusi, että oli parempi aloittaa asioiden korjaaminen henkilöistä, jotka eivät olleet jo valmiiksi niin vihaisia prinssille, että tämä saisi vain uudestaan kuonoon. Gerosilaiset toki kuulostivat Chathastakin kaikki hyvältä vaihtoehdolta, toki siinä oli kaksi naista, joiden kanssa prinssin pitäisi kyetä sivistyneeseen kanssakäyntiin. Mutta Geros sentään oli, toisin kuin Dehrah, sivistynyt ja edistyksellinen kuningaskunta, kuten Lunemar, mutta mitä Chatha oli lyhyessä ajassa laittanut merkille, gerosilaiset eivät olleet ihan yhtä ankaria ja vaativia, mitä taas luneamrilaiset. Joten siksikin se voisi olla helpompaa. Tosin saattoi olla, että he olivat myös lunemarilaisia herkempiä loukkaantumaan, jos tai kun prinssi vahingossa puhuisi typeryyksiä, joten varovainen tämän pitäisi silti olla. Ja olla itse loukkaantumatta, jos prinsessa vahingossa puhuisi hänelle kuin maalaistomppelille, koska hänen näkökulmastaan prinssi oli sivistymätön moukka. Joten Chatha oli kyllä samaa mieltä prinssin kanssa, vaikka ihmettelikin, ettei prinssi ollut halukas puhumaan seurueen ainoan miehen ja sotilaan kanssa. ”Kyllä, hän vaikuttaa sellaiselta, joka voisi neuvoa juuri siinä, miten prinsessan kanssa kannattaa menetellä. Ja myös siltä, ettei hän loukkaannu kauhean herkästi, joten siksikin hän olisi turvallinen valinta, niin ette todennäköisimmin onnistu saamaan keskustelun aikana vain uutta ongelmaa aikaiseksi.” Chatha myönsi, että prinssin aie kuulosti ihan järkevältä.

DAKARAI

Olihan se huojentava kuulla, että Dakaraikin oli lopulta edes kehittänyt jonkunlaisen jopa järkevältä vaikuttavan toimintasuunnitelman. No eihän hän sitä kovinkaan tarkasti ollut vielä miettinyt, mutta ainakin Imperia vaikutti naiselta, joka ei ottaisi niin herkästi itseensä. Toki se tarkoitti silti sitä, että varovaisesti olisi edettävä ja kaikki moukkamaisuus pitäisi pitää vain omana tietonaan, mutta ainakin prinssi oli kehittänyt jonkunlaisen alun päästäkseen eteenpäin.

”Hienoa, että se kuulostaa sinustakin toimivalta alulta”, Dakarai vastasi. ”Mutta ennen kuin menen tästä mihinkään, onko sinulla vielä jotain mielenpäälläsi, josta haluaisit puhua? Vai haluatko vain, että annan sinun levätä?” Dakarai kysyi Chathalta, mutta Chathan varmaankin olisi järkevintä ottaa kaikki aika levolle nyt, kun se oli vielä mahdollista. Jossain kohdassa he kuitenkin lähtisivät taas eteenpäin.

CHATHA

”Ehkä parempi, että yritän levätä, niin olen sitten valmis jatkamaan matkaa, kun sen aika on.” Chatha vastasi prinssille. ”Eikä tämä teidän asianne edisty minun kanssani juttelemalla.” Hän lisäsi, mutta oli toki huojentavaa huomata, että prinssi osasi näemmä käyttäytyä, kun vain halusi, vaikka se puoli olikin pitänyt ilmeisesti hakata tästä esiin.

DAKARAI

”Selvä… Annan sinun siis levätä”, Dakarai sanoi ja nousi ylös lattialta Chathan jatkaessa vielä, ettei prinssin asia muutenkaan mihinkään etenisi, jos hän vain Chathan kanssa juttelisi. ”Se on kyllä totta”, prinssi vastasi. ”Levätkää hyvin”, Dakarai jatkoi kuitenkin vielä ennen kuin antoi Chathalle rauhan ja lähti itse selvittelyasialleen.

IMPERIA

Imperia oli pyörinyt koko aamun siinä neiti Galenan ja heidän toipilaansa lähistöllä. Hän oli kahden viikon aikana yrittänyt puhdistaa ja vapauttaa energioita kivistään, joista osa oli hyvin tyytymättömiä kuivaan ilmastoon. Kaiken lisäksi ne tuntuivat aistivan jotain hyvin epämiellyttävää ympärillään, mikä huolestutti Imperiaa, vaikka olihan Dehrah toki sangen epämiellyttävä maa. Etenkin hänen heikoimmat kivensä tuntuivat kärsivän ympäristöstään ja Imperia tunsi niiden varoitukset aina koskettaessaan niitä. Hän oli yrittänyt selvittää mistä moinen johtui, vaikka epäilikin sen liittyvän joko prinssi Dakarain aseen elementtiin tai mahdollisesti kiroukseen, joka Dehrahia vaivasi. Hän ei kuitenkaan käsittänyt lainkaan, miksi kivet reagoivat niin vahvasti, kun he eivät edes olleet mitenkään lähellä selkeitä kirouksen kantajia.

Mitä prinssi Dakaraihin tuli, tämä oli vihdoin päästetty sisälle ja puhumaan loukkaantuneelle henkivartijalleen, mikä oli toki ihan mukavaa. Imperia oli häärännyt omiaan mökissä, joten ei ollut juuri kuullut kaksikon keskustelua, kuin vasta aivan lopussa. Hän oli nostanut hieman päätään kuullessaan prinssin ja tämän henkivartijan pohtiessa, miten se kovanonnen prinssi voisi olla hyödyksi, ja jäänyt miettimään asiaa. Hän oli jo muutenkin ollut alkeissa lähteä ulos tutkimaan Dehrahin maaperää, mutta ehkä prinssistä voisi olla apua hänen epäilyksiensä selvittämisessä. Kun kaksikko oli päättänyt keskustelunsa, Imperia keräsi loput tavaransa ja asteli prinssi Dakarain luo.
”Jos arvon prinssi tahtoo olla hyödyksi, minulla olisi teille ja elementtiaseellenne käyttöä. Jos Teidän korkeuttanne siis sopii vaivata niin maallisilla asioilla?”, Imperia kysyi suoraan, mutta muisti tällä kertaa puhutella poikaa kohteliaammin. Viimeksi toinen oli hermostunut kovin hänen tuttavallisuudestaan, joten parempi pelata varman päälle.

”Olen yrittänyt tutkia ja tehdä niin paljon havaintoja Dehrahin maaperästä ja mineraaleista, jotta osaisin arvioida magiani vaikutuksen ja kestävyyden uudessa ympäristössä, mutta haluaisin tutkia lähemmin myrkkyä elementtinä selvittääkseni muutaman asian. Mutta se olisi parempi hoitaa ulkona”, Imperia ehdotti. Hän oli jo pitkälti selvillä maaperään liittyvissä asioissa, mutta Dehrahin elementti oli hänelle ja hänen kivilleen vieras ja selkeästi jokin sotki maaperän luonnollista magiaa tässä maassa pahemman kerran.

DAKARAI

Dakarai oli jäänyt etsimään katseellaan ensin sisältä sitä gerosilaista naista, muttei prinssi oikeastaan ehtinyt käydä katseellaan kaikkia läpikään, kun tuo hänen etsimänsä nainen olikin jo itse saapunut hänen luokseen kuin tilauksesta. ”Etsinkin juuri teitä”, Dakarain suusta pääsi reaktionomaisesti, koska niinhän asia oli. No etsintöjä prinssi ei juuri ollut ehtinyt miettiä, kun ne olivat jo loppuneet, mutta silti.

Imperialla oli kuitenkin jo samantien jotain mielensä päällä, joten Dakarai ei itse ehtinyt edes ajattelemaan, miten olisi asiaa aloittanut. ”Oi… Tietenkin. Jos voin jotenkin olla hyödyksi elementtiaseellani, teen sen ihan mielelläni”, Dakarai yritti pysyä kohteliaana ja avuliaana, vaikkei yhtään tiennyt, mistä tässä edes oli kyse. Mutta nyt oli hyvä tilaisuus yrittää olla hyödyksi!

Nainen alkoi pian avata tilannettaan eli ilmeisesti asia liittyi tarkemmin magiaan ja miten myrkkyä asiaan voisi hyödyntää. Tai joltain sellaiselta se kuulosti. ”Kuulostaa mielenkiintoiselta, vaikken olekaan magian asiantuntija, mutta toivottavasti se ei haittaa tai ole esteeksi, mutta yritän parhaani!” Dakarai tokaisi ihan innokkaana, koska kyllä häntä maagiset asiat oli aina jonkun verran kiinnostanut, vaikkei hirveästi asiasta tiennytkään. ”Mutta tosiaan ulkona varmaankin olisi parempi”, Dakarai oli samaa mieltä ja lähti valumaan mökistä ulos ottaen nurkkaan asettamansa myrkkyviikatteen mukaansa, kun Imperia kerta myrkkyä halusi lähemmin tutkia. Viikatteen myrkky ja sen toiminta oli ainoa myrkky, jonka hän tunsi parhaiten.

IMPERIA

Imperia hymyili, kun poika niin innokkaasti suostui. Selkeästi jokin oli vihdoin mennyt tämän paksusta kallosta läpi, kun toinen osasi käyttäytyä kunnioittavasti, vaikka hän olikin nainen.
”Sepä hyvä. Ja ei teidän tarvitse olla asiantuntija kuin oman aseenne käytössä, älkää huoliko”, Imperia lohdutti lähtiessään prinssin kanssa ulos. Hän katseli hetken ympärilleen ja ohjasi prinssin sopivan etäisyyden päähän mökistä ja muista ulkona olevista, että hän saisi työskentelyrauhan.
”Pyysin apuanne, koska myrkky on minulle henkilökohtaisesti hyvin vieras elementti, enkä tiedä miten se vaikuttaa maaperään, omiin kiviini sekä niiden vahvuuteen. Huomasin kyllä joidenkin kivieni levottomuuden aseenne läheisyydessä jo laaksossa ennen matkamme alkua, mutta en silloin ehtinyt selvittää asiaa, kun te lähditte niin kiireellä”, maagi kertoi samalla, kun kaivoi laukustaan pienen kulhon sekä lapion. Hän kumartui maahan ja tutki maata hetken käsillään, ennen kuin alkoi kaivaa. Hän kaapi syvemmältä hieman vähemmän kuivaa maa-ainesta kulhoon, laski kulhon alas samalla pyyhkien lapion huolettomasti helmaansa, kääntyen sitten prinssin puoleen.

”Joten, haluaisitteko vielä valaista, miten aseenne ja sen elementti toimii? Onko teidän esimerkiksi mahdollista myrkyttää tämä maaperä täysin käyttökelvottomaksi, jonka kaavin kulhooni?”, Imperia kysyi. Toki tämä maaperä oli kovin hedelmätöntä jo ennestään, mutta ikävä kyllä lähistöllä ei ollut paljonkaan hedelmällistä maastoa, joten tämän olisi kelvattava. Suoraan maahan hän ei halunnut myrkkyä kohdistaa, sillä ei tiennyt miten nopeasti ja laajalti myrkky leviäisi ja vaikuttaisi kasvillisuuteen.
”Haluaisin tutkia, miten helposti maasto imee myrkkyä itseensä, miten se vaikuttaa kivieni maagiseen energiakenttään ja mikä elementti sietää myrkkyä eniten”, hän selvensi pian perään, koska olihan kulhollinen hiekkaa aika outo kohde myrkyttää yleisesti. Imperian kannalta se kuitenkin oli jokseenkin tärkeää tietoa, sillä hän ei edes tiennyt myrkyttikö ase vain ihmisiä vai myös maastoa, ilmaa tai vettä. Se helpottaisi häntä myös selvittämään, vaivasiko hänen kiviään Dehrahin elementtiase, vai ulkopuolinen tekijä.

DAKARAI

”Sepä hyvä”, Dakarai tuumasi, mutta tuskin Imperia olisi muuten häntä mihinkään edes pyytänyt. Dakarai oli kuitenkin siirtynyt naisen perässä ulkona sinne, minne toinen oli johdattanut. Siellä sitten selvisi tarkemmin millaista apua nainen oli ikään kuin vailla.

”Anteeksi tietämättömyyteni kiviä kohtaan, mutta miten kivet voivat olla levottomia?” prinssi kysyi hyvin hämmentynyt ilme kasvoillaan, koska kiviähän ne vain olivat. ”Mutta kuulostaa mielenkiintoiselta kaiken kaikkiaan”, Dakarai jatkoi seuraten katseellaan, kun maagi alkoi kaivaa maata. Dakarai oli kyykistynyt itsekin ja katseli nyt kuoppaa katseensa siirtyessä sitä mukaan Imperian mukanaan tuomaan kulhoon, kun tämä lappasi maa-ainesta sinne.

Alkuvalmistelut oli ilmeisesti pian tehty ja sen jälkeen Imperia halusi tietää myrkkyviikatteesta sivuten kysymyksessään mm. juurikin maaperää. ”Kyllä, maaperän myrkyttäminen on esimerkiksi hyvinkin mahdollista. Mitä isompi alue on myrkytettävänä sitä enemmän se kuitenkin vie käyttäjänsä voimia. Sama periaate toimii myös mihin tahansa muuhunkin. Viikatteen myrkky on tiedossa olevista myrkyistä voimakkain. Myrkyttämisen lisäksi sillä voi imeä myrkyn pois mistä vain, mutta mitä laajempi alue, sitä haastavampaa ja kuluttavampaa se tietenkin on ja jos ei keskity tarpeeksi… no se on sitten ikävämpi juttu… Ainakin, jos sillä yrittää pelastaa myrkytyksen saanutta ihmistä… tai ylipäätään jotain elollista”, Dakarai yritti selittää.
”Mutta esimerkiksi maaperän suhteen ainakin vaikuttaa vahvasti myös se, miten paljon maaperä on tiivistynyt ajan saatossa. Esimerkiksi kuivaa ja hyvinkin tiiviiksi painunutta maata on aika työlästä myrkyttää, mutta on se silti mahdollista”, Dakarai jatkoi. ”Oliko tästä mitään apua?” hän varmisti. ”Mutta ihan vain, että olen ymmärtänyt oikein… Haluatteko siis, että myrkytän maa-aineksen kulhossa?” prinssi kysyi, että oli varmasti ymmärtänyt oikein, koska ei halunnut pilata mitään, mutta oli silti ase kädessä valmiina myrkyttämään kulhon sisällön.

IMPERIA

Imperia vastasi pojan hämmentyneeseen katseeseen samanlaisella ilmeellä, hän ei oikein ymmärtänyt mitä epäselvää asiassa oli.
”Me maagit tunnemme kivien maagisen energiakentän muutokset hyvin herkästi. Kivet osaavat kertoa olevansa levottomia vieraiden tai vastakkaisten elementtien lähistössä, ne oikeastaan puhuvat paljon enemmän, kuin voisi kuvitella”, nainen kertoi vain hymyillen. Hupsu poika, no toisaalta, eihän toinen ollut tiennyt mistä kivestä hänen oman maansa muurit oli rakennettu. Eikä toinen varsinaisesti kuunnellut muita ihmisiä, niin miksipä toinen olisi kiviäkään kuunnellut…

Prinssin kertoessa enemmän elementtiaseestaan ja sen voimista, Imperia alkoi nopeasti kaivaa vyöllään olevista pusseista lehtiötään, johon oli merkinnyt kokouksessa tärkeimpiä asioita elementeistä. Hän etsi Dehrahin elementin täysin tyhjän sivun ja alkoi kuumeisesti hiilikynällä kirjoittaa ylös erinäisiä epäselviä muistiinpanoja, nyökkäillen välissä.
”Aivan, kyllä, kiitos. Dehrahissa maasto on hyvin tiivistä, sopivien kaivuupaikkojen etsiminen vie huomattavasti enemmän aikaa, kuin Gerosissa tai Lunemarissa”, nainen kommentoi prinssin kysyessä, oliko tämän tiedoista apua. Seuraavaksi prinssiparka varmisti ymmärtäneensä oikein, saaden Imperian nostamaan katseensa poikaan kysyvänä, ennen kuin naurahti hieman. Ilmeisesti Urumiyan prinsessa oli hakannut ihan tervettä pelkoa poikaan, kokouksessa toinen oli ollut aivan erilainen!
”Ah, kyllä, jos olisitte niin ystävällinen, siitä olisi minulle paljon apua”, Imperia sanoi, hymyillen lempeästi toiselle ja osoitti maassa olevaa kulhoa vielä varmistukseksi. Jopa prinsessa Marcella oli itsevarmempi tätä nykyä!

DAKARAI

Imperia muuttui hämmentyneeksi Dakarain kysellessä kiven levottomuuksista, mutta kertoi sitten mistä sellainen johtui ja että maagit tunsivat nämä asiat varsin herkästi. Prinssi hymähti hieman. ”Enpä olisi arvannutkaan. Luulin kivien olevan aina… no kiviä… Tai siis… Etteivät ne tunne tai tiedä mitään… Että ne vaan on”, Dakarai selitti jotenkin vaikeasti. ”Jännä… Mutta aina voi oppia näköjään uutta!” Dakarai iloitsi asian positiivista puolta, vaikkei tiennyt mitä tekisi tällä tiedolla tulevaisuudessa. Kohtelisi kiviä varovaisemmin?

Imperia oli alkanut kirjoittaa kuitenkin jotain kovaa vauhtia muistiin, kun Dakarai oli kertonut viikatteen myrkyn toiminnasta. Ilmeisesti maagi oli tyytyväinen saamiinsa tietoihin ja kiitti niistä. ”Ole hyvä!” prinssi vastasi hetken kuluttua, mutta niin olihan varmasti hyvientapojen mukaista vastata kiitoksiin ja Dakarai halusi yrittää nyt tosissaan olla vähemmän sellainen, mitä normaalisti oli. ”Tosiaan… Maasto on täällä kyllä monin paikoin varmasti erilaista kuin teillä päin”, prinssi virkkoi. Olisi mielenkiintoista kyllä oikeasti nähdä maailmaa muurien ulkopuolellakin. Siis muussakin mielessä kuin maaperän tutkimismielessä!

Dakarai vetäisi kuitenkin hymyä huuleen, kun ei ollut onnistunut vielä tyrimään mitään ja oli ymmärtänyt maagin kulhon sisällön myrkyttämisen oikein. Nyt sai myrkyttää ihan luvan kanssa! Dakarai ei tosin ollut varma pitäisikö siitä huolestua, että moisesta innostui, mutta koska maagi halusi sitä, niin miksi ei? ”Selvä, täältä tulee”, prinssi tokaisi ja otti paremmin kiinni viikatteen varresta ohjaten sen terän kulhon sisällön sekaan. Terä alkoi erittämään todella tumman vihreän melkein jopa mustan väristä erittäin myrkyllistä vetistä ainesta. Toki maa-aines oli kuivahkoa, mutta kulho ei ollut kooltaan mikään valtaisa eikä koostumus kaivettuna siinä mielessä kovinkaan tiivis enää, niin myrkky valtasi maa-ainesta aika nopeasti. Pian prinssi nosti viikatteen pois kulhosta myrkyn erityksen loppuessa myös. Hän käänsi katseensa maagiin. ”Noin. Mitä sitten tapahtuu?” prinssi intoili jo seuraavaksi. No sitten kulhon sisältö oli myrkytetty tietenkin, mutta mitä maagi sillä aikoi tehdä, se oli se intoilun kohde.

IMPERIA

Maagi astui hieman taaemmas, jotta prinssi sai enemmän tilaa aseensa kanssa. Hän kumartui kuitenkin hieman ja tutki hyvin tiiviillä katseella elementtiasetta ja maaperää, kun ne joutuivat kosketuksiinsa toistensa kanssa.
”Miten erikoista… Hyvin, hyvin erikoista”, Imperia ihmetteli. Kesti oman aikansa, että kuiva ja hedelmätön maaperä edes imi myrkyn itseensä, ja sen pinta nousikin hieman myrkyn valuessa pohjalle. Kun myrkky imeytyi maaperään kokonaan ja kuivunut hiekka painui takaisin alas, prinssi nosti viikatteensa ja lopetti, kysellen mitä seuraavaksi tapahtuisi.

”Aseenne on hyvin eriskummallinen. Maa imi myrkyn hyvin tiukasti itseensä… hyvin mielenkiintoinen ilmiö, harva myrkky vaikuttaa maaperään yhtä nopeasti. Kuin se olisi kuristanut sen viimeisetkin voimat”, Imperia havainnoi, kirjoittaen muutaman sanan lehtiöönsä.
”Seuraavaksi tapahtuu teidän mielestänne varmasti hyvin pitkäveteisiä kokeita. Minun täytyy verrata kaikkien eri elementtien kiviä eri vahvuuksilla varustettuina myrkytettyyn maaperään ja miten nopeasti, vahvasti ja laajasti ne reagoivat”, Imperia kertoi prinssille, kun kävi polvilleen maahan ja kaivoi laukustaan kangasliinan. Hän oli toki otettu pojan innokkuudesta, mutta hän myös tiesi, ettei hänen magiansa vaikuttanut muille yhtä kiinnostavalta, kuin mitä se hänelle oli. Nainen alkoi asettaa eri kiviä vyöllään olevista pusseista kangasliinan päälle riviin, vilkaisten hieman prinssiä.

”Kaikki nämä kivet ovat sidoksissa eri luonnonelementteihin. Nämä veteen, nuo tuleen, sekä ilmaan ja maahan. Minun täytyy selvittää, mitkä niistä reagoivat myrkkyyn vahvasti, jotta tiedän mitkä kivistäni voisivat olla teille avuksi ja hyödyksi, Teidän korkeutenne. Jos antaisin teille kiven auttamaan jaksamistanne tai puolustusta taistelussa, mutta se reagoisi negatiivisesti aseenne elementtiin, ne saattaisivat aiheuttaa enemmän haittaa kuin hyötyä”, Imperia kertoi, haluten selittää pojalle mitä oli tekemässä. Tämä asia kuitenkin olisi heille kaikille parhaaksi, myös prinssille itselleen.
”Teidän ei tarvitse istua tässä kanssani, jos pitkästytte, mutten pakota teitä lähtemäänkään. Tämä on jo aika rutiininomaista työtä minulle, joten siinä olonne ei haittaa lainkaan”, hän lisäsi hymyillen, kun kääntyi taas kiviensä puoleen. Hän nosti ensimmäisen kiven käteensä ja laski sen hyvin varovaisesti kulhoon, koskematta maaperään itse. Kivet eivät imisi myrkkyä itseensä heti hänen suojaloitsunsa ansiosta, mutta hänen olisi oltava huolellinen.

Hetken Imperia mietti, ennen kuin ojensi laukkunsa prinssin suuntaan.
”Jos viitsitte ottaa laukustani toisen kulhon sekä pienen pullon, jossa on kirkasta nestettä? Kaatakaa hieman nestettä kulhoon, jotta voin puhdistaa kiveni kun nostan ne maaperästä?”, nainen kysyi. Nämä kulhot olivat kaikki pienehköjä ja puhtaasti hänen magiaansa varten, ruokailuvälineet hän piti visusti erillään työvälineistään.

DAKARAI

Prinssi mahtoi näyttää kysymysmerkiltä, kun maagi ihmetteli tilanteen erikoisuutta. Pian Dakaraillekin alkoi valjeta, mikä tässä niin erikoista oli. ”Hmm… Niin… En tiedä kyllä muista myrkyistä muuta kuin että ovat laimeampia kuin viikatteen myrkky, mutta se vaikuttaa kyllä nopeasti… Siis ainakin tämänkaltaiseen pieneen pinta-alaan”, Dakarai virkkoi, muttei totta puhuakseen tiennyt, miten muut myrkyt sitten olisivat vastaavanlaisessa tilanteessa käyttäytynyt.

Mutta mitä seuraavaksi sitten tapahtuisi, niin ilmeisesti jotain tylsää, mutta silti Imperia sai kuulostamaan sen omalla tavallaan mielenkiintoiselta, vaikkei hän varmaan mitään niistä kokeista ymmärtäisi, mutta nyökäytti silti päätään. Dakarai kuunteli kuitenkin miten nainen selitti kivistä ja sen sellaisesta ja seurasi silmä kovana maagin tekemisiä. Selitykset kivien reagoinnista myrkkyyn alkoi myös kuulostaa ihan järkevältä, jos halusi olla tekemisissä hyödyllisien kivien kanssa. ”Vau… En olekaan ikinä ajatellut, että kivistä olisi muutakin hyötyä kuin ikävän serkun päälle nakkelu. Mutta kaikki kivet eivät selvästi olekaan vain kiukkukiviä vaan auttavat ihan oikeissa asioissa. Miten mielenkiintoista! Joskaan en tiedä, miten se käytännössä tapahtuu”, Dakarai vastasi, mutta ehkä se riitti, että kivet hoitivat oman työnsä ja hän sitten hyötyisi niistä, kerta maagikin juuri kyseistä asiaa tutki tämän myrkytetyn maa-aineksen kera.

Ilmeisesti Dakarai oli kuitenkin ollut nyt hyödyksi sen, mitä oli pystynyt olemaan, vaikkei Imperia häntä poiskaan ajanut. ”Ei minulla kyllä nyt muutakaan tekemistä ole”, Dakarai tuumasi, mutta kohotti katsettaan varovaisesti naiseen. ”Tuota… Olen pahoillani, että olin teitä ja prinsessaanne kohtaan kokouksessa täysi mäntti”, prinssi sanoi, koska kyllähän hän hyvin idiootti oli silloin ihan jokaista kohtaan eikä oikein arvostanut ketään. Dakarai oli kuitenkin istunut mukavampaan asentoon jatkaen maagin toimien seuraamista, kunnes käänsi katsettaan laukkuun, jota Imperia hänelle ojensi. Prinssi otti sen vastaan naisen selittäessä mitä halusi sieltä. ”Ilman muuta”, Dakarai vastasi ja alkoi tuumasta toimeen. Hän kaivoi laukusta kulhon. Kirkasnesteistä pulloa hän joutui hetken hakemaan, mutta löysi senkin lopulta. ”Tämä se varmaan on”, Dakarai tuumi avaten pullon ja kaatoi sieltä hieman nestettä kulhoon. ”Mitä tämä on? Tuskin vain vettä”, Dakarai uteli.

IMPERIA

Imperia naurahti vähän pojan sanoille, nyökäten samalla, kun tutki ensimmäisen kiven reaktiota.
”Kivistä on apua moneen ongelmaan, jos ne ovat energialtaan puhtaita. Minä olen tuntenut kivien energiat jo hyvin pienestä saakka, mutta opin vasta myöhemmin todella ymmärtämään ja kanavoimaan niiden voimia auttaakseni muita”, Imperia kertoi samalla, kun laski sormensa varoen kulhossa olevan kiven päälle. Kivi kesti myrkyn siedettävästi, mutta se oli kovin levoton ja hän tunsi sen voiman heikentyvän koskettaessaan kiven pintaa.

Imperia vilkaisi hieman prinssiin toisen yhtäkkiä pyytäessä jotain anteeksi. Hän kurtisti kulmiaan ja yritti miettiä, kunnes vihdoin muisti sen muurikivi-asian ja prinsessa Marcellan ansaitut torut prinssiä kohtaan. Nainen naurahti vähän ja pudisti päätään samalla, kun nosti kiven hyvin varoen kulhosta.
”Minä olin jo ehtinyt unohtaa koko asian, minä unohdan kaiken mikä ei ole minulle oleellista”, nainen helähti iloisesti, odottaen samalla, että toinen sai kaadettua nesteen kulhoon. Hän otti sen vastaan ja huuhteli kevyesti kiven nesteessä, tuntien sen energian rauhoittuvan oitis.
”Voin välittää anteeksipyyntönne prinsessa Marcellalle, mutta voitte pyytää hänen korkeudeltaan anteeksi varmasti itsekin, kunhan tilanne on rauhoittunut. Ymmärrän, että teille on varmasti hyvin vaikeaa hyväksyä apua ja tehdä yhteistyötä naisten kanssa, mutta ikävä kyllä moiset ajatukset sodassa ovat yhteisen hyvän tiellä”, Imperia neuvoi hieman samalla, kun laski puhdistetun kiven takaisin muiden joukkoon ja siirsi seuraavan kulhoon.

”Hm? Ai, kuuvettä. Se auttaa minua puhdistamaan kiveni nopeasti ulkoisilta rasitteilta, kuten vaikka tältä teidän myrkyltänne. Se on väliaikainen ratkaisu, sopiva matkustamiseen, mutta sitä voi tehdä lisää vain kerran kuussa täysikuun aikaan ja sen tekeminen vaatii paljon eri vaiheita ja ainesosia”, maagi kertoi kysyttäessä. Olihan se aika yksinkertainen selitys, ei hän nyt salaisuuksiaan täysin toiselle aikonut jakaa. Oli kuitenkin mukavaa nähdä, että prinssi osoitti jonkinlaista kiinnostusta hänen työhönsä, vaikka hän nainen olikin.