Gildomeran historia

HISTORIA

Gildomeran historia on pitkä, noin hieman vajaa 4000 vuotta. Aikakaudet jaetaan kolmeen osaan, joista ensimmäinen kesti noin 2000 vuotta, toinen noin 1000 vuotta ja kolmas aika on kestänyt vuoteen 993 asti. Historia alkaa ensimmäisten ihmisten saapumisesta Gildomeran maaperälle ja perustettuaan sinne pysyvät asumukset, jotka kasvoivat kyliksi ja pieniksi heimoyhteisöiksi ja sitä myötä kaupungeiksi. Toinen ajanjakso alkoi, kun pienistä hajanaisista heimoyhteisöistä muodostui seitsemän suurta kuningaskuntaa ja rajajako vakiintui. Kaupungit ja kulttuuri kukoistivat, kaupankäynti alkoi ja maa vaurastui. Tällöin myös alkoi kaupankäynti Gildomeran ulkopuolella, joka päättyi Suursotaan. Sodan jälkeen alkoi kolmas kausi, jona aikana kuningaskunnat eristäytyivät ja keskittyivät vahvistamaan omia puolustusasemiaan. Kuningaskunnista tuli entistä sulkeutuneempia yhteisöjä ja muut kuningaskunnat nähtiin uhkana, vaikka todellinen uhka vaanikin rajojen ulkopuolella.

ENSIMMÄINEN AIKA (n. 2 000 vuotta)

Gildomeran ensimmäinen aikajakso alkoi ensimmäisten ihmisten rantauduttua sen rannoille. Tarkkaa tietoa ei ole, milloin ja mistä ihmiset olivat peräisin, mutta jostakin kaukaisesta merentakaisesta heimosta, joiden maata oli mahdollisesti kohdannut jokin luonnonkatastrofi, mikä pakotti ihmiset huterien lauttojen ja veneiden varassa suuren meren ylittämiseen ja uhmaavaan valtavaa vuoristoa siinä toivossa, että löytäisivät uuden maan asutettavaksi.

Gildomera oli tätä ennen asumaton, eikä siellä ollut kuin eläimiä ja lintuja suurissa metsissä. Maa oli saanut olla rauhassa, sillä sen eristi kolmelta ilmansuunnalta suuri meri ja karikkoiset rannat. Mantereeseen kiinnittynyttä osaa taas rajasi suuri vuoristo, jonka yli tuolloin ei vielä kukaan uskaltautunut. Vuoriston johdosta maaperä oli rikas, jokia ja järviä oli runsaasti, maa oli ihanteellinen ihmisasutuksen perustamiseen.

Ensimmäiset asutukset keskittyivät rannikolle ja tärkein elinkeino oli kalastus, mutta myös metsästys sekä keräily. Ihmiset nimesivät maan Gildomeraksi, tähden mukaan, jota ilmeisesti merenkulkijat olivat seuranneet löytäessään maan. Ensimmäiset 300 vuotta asumukset olivat alkeellisia majoja ja helposti siirreltäviä eläimen nahoista valmistettuja telttamaisia viritelmiä, jotka oli helppo ottaa mukaan siirryttäessä ruuan perässä alueelta toiselle. Sittemmin maanraivauksen ja viljelyn sekä karjankasvatuksen alettua asutuksista tuli kestävämpiä ja pysyvämpiä ja ensimmäiset kylät muodostuivat. Aikojen saatossa kylät kasvoivat ja alkoi muodostua kaupunkeja.

Ihmiskunta kasvoi ja tarvitsi lisää elintilaa. Uusia kyliä ja kaupunkeja rakennettiin ja muodostui erillisiä heimoyhteisöjä. Maa-alueista käytiin kahakoita ja parhaimmillaan, noin vuoden 500 paikkeilla, erillisiä pikkukuningaskuntia oli yli kolmekymmentä. Rakennustaidot kehittyivät, viljelykset laajenivat, kaupankäynti heimojen välillä aloitettiin. Ihmisten elintaso nousi ja kaupungit suurenivat ja vaurastuivat. Heimot sotivat keskenään ahkerasti ja valtasivat toisiltaan alueita. Seuraavat 1000 vuotta olivat levottomia ja kutsuttu Heimosotien ajaksi (500–1500). Jatkuvasti joku heimo valtasi toisen alueita, liittouduttiin toisia vastaan ja petettiin liittolaiset, suuria heimoja nousi ja kaatui yhtä tiuhaa tahtia. Lopulta heimojen keskuudesta alkoi nousta suuria ja voimakkaita hallitsijasukuja. Vuoteen 1500 mennessä tilanne alkoi tasaantua ja heimot yhdistyä suuremmiksi pysyviksi yhteisöiksi. Lopulta noin vuonna 2000 ensimmäistä aikaa kymmenen suurta hallitsijasukua solmivat rauhan ja sopivat aluejaoista ja näin muodostuivat lopulliset Gildomeran seitsemän kuningaskuntaa: Caenezh, Dehrah, Geros, Lunemar, Nierdales, Urumiya ja Vinemar.

TOINEN AIKA (n. 1 000 vuotta)

Huom. Toisella ajalla otettiin käyttöön yhteinen kalenterijärjestelmä. Tätä ennen jokaisella yksittäisellä kuningaskunnalla ja heimolla oli ollut omia kalentereitaan.

Gildomeran toinen aika alkoi rajajaosta ja rauhansopimuksesta ja seitsemän kuningaskunnan vakiinnuttamisesta. Olojen tasaantumisen myötä maa vaurastui entisestään, kun jatkuvat heimosodat eivät enää rasittaneet sitä. Kaupungit suurenivat ja kulttuuri kehittyi kirjoitusjärjestelmän myötä ja ensimmäisiä historian tapahtumia alettiin kirjata ylös. Laskujärjestelmä syntyi pian kirjoitusjärjestelmän myötä ja tarkka ajanlasku alkoi. Tähtitieteen ja teknologian myötä myös ensimmäiset kuunkiertoon perustuvat kalenterit kehitettiin. Teknologia mahdollisti myös arkkitehtuurin huiman kehityksen. Tiet paranivat ja kaupunkien rakennukset suurenivat ja käytännöllisyyden lisäksi estetiikka oli yhä tärkeämpi osa maisema-arkkitehtuuria. Kivenlouhinta mahdollisti kivirakennusten rakentamisen puutalojen lisäksi ja lisäksi kuvanveisto alkoi saada jalansijaa keramiikan ohella. Maalaustaide ja kankaankudonta kehittyivät, samoin rautamalmin taonta aseiksi, työkaluiksi ja koruiksi. Toisen ajan ensimmäiset 500 vuotta olivat huimaa kulttuurillisen ja teknisen kehityksen aikaa ja maa vaurastui.

Tieverkostojen ja suurien kaupunkien ja satamien sekä laivojen rakennuksen kehityksen myötä myös kalastus ja kaupankäynti lisääntyivät. Kaupunkien ulkopuolella maanviljelyalueet kasvoivat ja kastelujärjestelmien myötä ruokaa saatiin kasvatettua entistä enemmän kasvavalle väestölle. Hevosten ja härkien valjastaminen peltotöihin samoin auran keksiminen tehostivat maataloutta ja kärryjen ja vaunujen ansiosta tavaraa saatiin suurempia määriä kaupunkeihin myyntiin ja liikkuminen nopeutui. Vuoden 500 2.a tienoilla myös alkoi kauppa Gildomeran rajojen ulkopuolelle. Kaupanteko oli aluksi vähäistä, sillä Gildomeran ulkopuolisissa maissa ei oltu otettu vielä rahaa käyttöön ja heidän tuotantonsa oli vähäistä. Mutta kun rajan takaiset maat kaupan käynnin myötä alkoivat hiukan vaurastua ja heillä oli rahaa, jolla Gildomeran asukkaat olivat ostaneet silloin tällöin eläinten vuotia ja rakennustarpeita, alkoi ulkomaissa herätä kateus Gildomeran vaurautta kohtaan.

Muukalaisia alkoi tulla rajojen yli yhä enemmän ja tämä huolestutti Gildomeran hallitsijoita. Osa teki ihan vain rehellisesti kauppaa, mutta myös ryöstelyä tapahtui. Varsinaiseen sotaan rajanaapureilla ei kuitenkaan ollut resursseja, sillä Gildomerassa oli järjestäytyneet sotajoukot ja hyviä teräksestä valmistettuja aseita, kun muukalaisheimoilla oli aseinaan nuijia ja kivikeihäitä. Noin vuoteen 800 2.a asti vuorten takaiset kansat eivät aiheuttaneet Gildomeralle suurempaa uhkaa. Sitten ensimmäinen varustettu rosvojoukko tunkeutui maahan ja heillä oli jo jonkin verran gildomeralaisilta joko ostettuja tai ryöstettyjä aseita, sekä huomattavasti huonompia itse taottuja aseita. Vihollisarmeijan väkiluku oli suuri verrattuna Gildomeran kuningaskuntien armeijoihin, mutta koulutetut ja hyvin varustetut sekä haarniskoidut sotilaat nujersivat kouluttamattoman rosvoarmeijan, joilla ei heikkojen aseiden lisäksi ollut kunnollisia suojuksiakaan.

Tämän jälkeen välit Gildomeran ja naapurikansojen välillä kylmenivät ja kaupankäynti loppui eikä muukalaisia enää otettu rajojen sisälle. 200 vuotta kesti rauhaa eikä vihollinen uskaltanut hyökätä uudestaan vahvoja varustuksia vastaan ja Gildomeran koulutettuja sotilaita vastaan. Gildomeralaiset eivät uskoneet barbaarikansojen enää hyökkäävän tai kokeneet heitä uhkaksi maalleen. Mutta 200 vuodessa naapurikansat kerääntyivät yhteen suureksi armeijaksi. He olivat opetelleet takomaan parempia aseita ja haarniskoita ja heidän kateutensa sai heidät liittoutumaan keskenään. Kun toisen ajan ensimmäinen vuosituhannes oli sulkeutumassa, vyöryi vuorten takaa ja merten yli niin suuri armeija, ettei sen veroista oltu kuunaan nähty. Sen vahvuus oli kolme kertaa Gildomeran vahvuinen ja määrä korvasi koulutuksen ja aseiden laadun, jotka kuitenkin olivat parantuneet ensimmäisestä sodasta.

Ensimmäisen vuosituhannen lähetessä loppua, noin vuoden 995 2.a syksyn alussa, syttyi Suursota, kun vihollisjoukot ylittivät vuoret ja vihollisten laivat rantautuivat Gildomeran rannoille. Aluksi gildomeralaiset pystyivät puolustautumaan yhteistuumin, mutta neljän vuoden jälkeen ylivoima alkoi uuvuttaa sotilaita. Osa rannikon kaupungeista ja satamista oli jo vallattu ja gildomeralaiset ajettu maan keskiosiin ja seitsemän kuningaskunnan kuninkaat alkoivat olla epätoivoisia. Sitten vuoden 999 elokuussa tapahtui sodan ratkaiseva käänne. Kirkas tähti putosi Gildomeran keskivaiheille Lunemarin ja Dehrahin rajalle elokuun 30. päivä.

Avaruudesta pudonnut suuri kivi oli hajonnut pudotessaan seitsemäksi suureksi rautamalmilohkareeksi, jotka kuninkaat jakoivat kunkin kuningaskunnan kesken pitäen tätä enteenä. Kukin kuningas taotutti parhaalla asemestarillaan tähtimalmista itselleen aseen, kun sotaa käytiin yhä Gildomeran maaperällä. Lokakuun kymmenentenä päivänä nousivat seitsemän kuningasta rinta rinnan uusine aseineen vihollisia vastaan. Tähtimalmi sisälsi mystisiä voimia, jotka taottaessa siirtyivät kuninkaitten aseisiin ja kullakin aseella oli kyky nostattaa ja hallita yhtä maailmankaikkeuden elementeistä. Viholliset pelkäsivät luonnonvoimien edessä, kun kuninkaat ratsastivat halki Gildomeran usuttaen mahtavat voimansa vihollisarmeijoiden kimppuun. Sotilaat saivat lisää taisteluintoa ja viholliset ajettiin maasta. Vuoden jälkeen, samalla kun vuosituhat vaihtui, Gildomerassa päätettiin toinen aika ja alkoi kolmas aika.

KOLMAS AIKA (993 vuotta)

Sodan voittamisesta ja elementtejä hallitsevien aseiden taonnasta alkoi uusi aikakausi, Gildomeran kolmas aika. Tämä aikakausi alkoi sodan tuhojen korjaamisella, useita viljelyksiä oli uudelleen raivattava ja kyliä ja kaupunkeja uudelleenrakennettava ja korjattava. Kuningaskunnat alkoivat vahvistaa vartiointia ja armeijoitaan, aseita taottiin ja uusia sotilaita koulutettiin vastaavien sotien varalta. Vuoteen 450 mennessä maa oli jälleen yhtä hyvinvoiva kuin ennen sotaa ja viljelmien laajentuminen, metsästys ja kalastus vaurastuttivat kuningaskuntia, jotka laajenivat ja kasvattivat valtaansa ja loistoaan.

Korjausten aikana kukin kuningaskunta keskittyi lähinnä oman maansa elvyttämiseen ja rajojensa vahvistamiseen. Alkuun ruuanpula ja väestön romahdus ja taudit rasittivat maata eivätkä kuningaskunnat mielellään auttaneet toisiaan. Kellään ei ollut varaa tinkiä vähistä varoistaan Suursodan jälkeen ja kuningaskuntia pitkään yhdistänyt ystävyys oli alkanut kylmetä. Lisäksi hallitsijoita alkoi kalvaa pelko toisiaan kohtaan elementtiaseiden myötä. Niin valtaisat voimat aiheuttivat syystäkin pelkoa ja jokainen hallitsija pelkäsi toisen kuningaskunnan hyökkäystä yrittääkseen anastaa voimakkaan aseen. Jokaisen hallitsijan mielessä syntyi myös ajatuksia yhdistyneestä Gildomerasta, jonka hallitsijalla olisi kaikki seitsemän asetta hallussaan ja joka olisi niin voimakas, ettei kukaan uskaltaisi maata enää koskaan uhata. Kukaan hallitsija ei siihen yritykseen rohjennut ja jokainen pelkäsi muiden hautovan salaa yksinvaltiutta. Niinpä rajat sulkeutuivat ja kuningaskunnat lakkasivat pitämästä yhtä. Kaupankäynti ei kuitenkaan täysin tyrehtynyt, mutta entinen liittosuhde oli muuttunut vihamieliseksi. Ihmiset yhä harvemmin liikkuivat muiden kuningaskuntien alueella eikä heitä niissä hyvällä katsottukaan. Pelättiin vakoilua ja petosta.

Vuorten takaisten maiden hallitsijat olivat tietoisia Gildomeran kuningaskuntien erkaantumisesta ja käyttivät sitä hyväkseen. Salaa, gildomeralaisten pelätessä toisiaan, koottiin vuorten takana erämaissa vielä suurempi sotajoukko, mitä ensimmäisen suuren sodan aikana. Vuoden 987 3.a tienoilla he tulivat salakavalasti rajojen yli eri puolilta maata ja estivät eri kuningaskuntia tulemasta toistensa avuksi. Vihollisjoukot nujersivat yhden kuningaskunnan kerrallaan eristäen sen. Lisäksi vihollinen toi mukanaan voimakkaita mustan magian harjoittajia vastustamaan elementtiaseiden voimia ja kiroamaan kunkin kuningaskunnan hallitsijan, jotta voimakkailla aseilla ei enää olisi käyttäjää. Vuoteen 993 3.a mennessä tilanne on hyvin vakava ja Gildomera on vaarassa jäädä kokonaan vihollisvallan armoille.