Kuningaskunnat

Täältä löytyvät kuningaskuntatiedot aakkosjärjestyksessä. Jos joku haluaa päivittää omaa kuningaskuntaansa, niin päivittää sen sitten kokonaan valmiiksi, ja lähettää minulle sen kokonaan, että voin vaihtaa kaiken kerralla.

Kartan tulkinnasta:

1cm kartalla on 100km (kaupungit varmaan kannattaa katsoa ton mallin mukaan et toi pääkaupunki 10km päästä päähän on varmaan aika hyvä, koska toi kartta näyttää ne suurempina mitä oikeesti)

Malli:
Pariisin päästä päähän on n. 10km ja matka kestää kävellen n. 2h

Eli
20km 4h
40km 8h
60km 12h
80km 16h
100km 20h
Eli vuorokaudessa kävellen ilman lepoa voisi edetä 120km (realistisesti n. 50km / 24h)

Kuningaskunnat:

Caenezh
Dehrah
Geros
Lunemar
Nierdales
Urumiya
Vinemar
Muut alueet

Kartta:

_______________________________________________________________________________

Kuningaskunta lomake:

(Tähdellä (*) merkityt kohdat on pakko täyttää! muut kohdat voi poistaa, jos niihin ei ole mitään kirjoitettavaa.)

* Kuningaskunnan nimi: (Caenezh, Dehrah, Geros, Lunemar, Nierdales, Urumiya tai Vinemar)
* Elementti: (Henki, Ilma, Maa, Myrkky, Tuli, Veri tai Vesi)
* Ase: (Mikä ase ja miten sen voimat toimivat)
* Hallitsija: (esim. Kuningas ____ )

* Tunnuksen kuva: (Mikä kuva virallisessa tunnuksessa on)
* Tunnuksen värit: (Mitkä ovat kuningaskunnan viralliset värit, jotka esiintyvät lipuissa ja vaakunoissa ja univormuissa ym.)

* Pääkaupunki: (Missä maan hallinnollinen keskus on?)
Muut kaupungit ja kylät: (Sellaiset merkittävimmät, kaikkia ei tarvitse luetella, ja halutessaan niistä voi kertoa mikä merkitys niillä on kuningaskunnalle)

* Suhteet muihin kuningaskuntiin: (Miten tulee toimeen naapureiden kanssa ja miten suhtautuu muihin kuningaskuntiin?)

* Pääasiallinen toimeentulo: (Millä saadaan elanto, maatalous ”viljely, karjankasvatus”, kalastus, metsästys, kaupankäynti jne.)

Luonto ja ympäristö:
* - Luonto ja maasto (Millaista maasto ja luonto ovat, millaiset vuodenajat ja lämpötilat jne.)
- Eläimistö (Hevosrotujen tiedot tänne!)

Armeija:
* - Yleisesti armeijan luonteesta (miten suuri armeija, erikoistuneisuus, maa- ja merivoimat ym.)
* - Sotilasarvot (miten armeijan hallinto on järjestetty?)
* - Sotilaskoulutus (keille suunnattu, milloin alkaa ja milloin loppuu ym.)

Kulttuuri:
* - Väestö (Millaista kansa on ja miten elävät, onko jotain sosiaalista hierarkiaa ”aatelisto, keskiluokka, työläiset ym.” ja miten ihmisten välinen tasa-arvo toteutuu, naisten asema ym.)
* - Koulutus (Millainen koulutusjärjestelmä maassa on, miten suuri osa kansasta on koulutettu?)
* - Arkkitehtuuri (Jokin kuvaus vallitsevasta rakennustyylistä, kivi- vai puurakennuksia, koristeellista vai käytännöllistä? Halutessa voi käyttää apuna oikeita arkkitehtuurin tyylisuuntia.)
- Taide (maalaus- ja veistotaide, käsityö, kirjallisuus, musiikki, teatteritaide ym.)
- Muoti (Millaisia vaatteita ihmiset käyttävät ja millainen hiustyyli on ym.)
- Ruoka (Ruokakulttuurista jotain, mitä maassa yleisesti ottaen syödään?)
- Muuta (Muita tapoja ja perinteitä, vapaa-ajan aktiviteetit, kulttuurilliset juhlat ja tapahtumat ym.)

Uskonto:
* - Yleinen luonne (Millainen uskonto ylipäänsä on kyseessä, mihin siinä uskotaan?)
* - Palvontapaikat (Missä uskonnolliset toimitukset suoritetaan, esim. temppelit, kirkot?)
* - Uskonnon ja kruunun välinen suhde: (Miten vaikutusvaltaisessa asemassa uskonto on?)
- Uskonnolliset juhlat ja tavat: (Mitä seremonioita, juhlia ym. uskontoon kuuluu?)

* Historia: (Kuningaskunnan henkilökohtainen historia, pohjana voi käyttää yleistä Gildomeran historiaa)

CAENEZH

1. Kuningaskunnan nimi: Caenezh

2. Elementti: Veri

3. Ase: Caenezhin Veriterät

Aseeseen kuuluu kaksi erillistä miekkaa, joilla kummallakin on oma elementtiin liittyvä erityisominaisuutensa. Miekat ovat kevyet ja lyhyet yhdenkäden miekat, joita voi käyttää kaksikätisesti, mutta miekat saa myös yhdistettyä pidemmäksi, kaksiteräiseksi aseeksi. Miekat erottaa toisistaan sillä, että toisen miekan terä on lähes valkoista terästä ja sen nupin tilalla on kapeneva tylppä piikki, kun taas toisen miekan terä on lähes musta ja sen nuppi on kovera, jotta aseen saisi yhdistettyä. Miekan kahva on pitkä ja sitä peittää tumma nahka, miekan nupissa ja väistimissä on koristekaiverruksia ja väistimessä on kummallakin puolen keskellä hiottu verikivi. Väistimen päät kaartuvat terää päin, itse terä on kapea ja suora ja sen sileää pintaa kiertävät punaiset juovat, jotka sykkivät aseen voimia käytettäessä.

Veriterien terät ovat toistensa vastavoimia. Mustalla terällä aiheutettu pienikin naarmu on kohtalokas, eikä parane luonnollisesti, vaikka kyseessä olisi miten harmiton naarmu. Taitava käyttäjä voi pelkällä terän hipaisulla aiheuttaa kuolettavan vamman, johon eivät mitkään parannuskonstit tepsi. Valkoisella terällä taas on parantavia voimia ja sillä voidaan parantaa kaikki haavat pienimmästäkin naarmusta mustan terän aiheuttamiin kuolettavan vakaviin haavoihin. Terän parantava voima parantaa haavat täysin, eikä ihoon jää jälkeäkään. Mitä taitavampi käyttäjä on, sitä vakavampia haavoja hän kykenee parantamaan. Kuolleita miekka ei kuitenkaan enää saa takaisin elävien kirjoihin, mutta pystyy pelastamaan kuolettavastikin vahingoittuneen. Parantavat ominaisuudet tietenkin pätevät vain haavoihin ja vereen, mitä tahansa tauteja miekka ei paranna. Taitamattoman käsissä miekat ovat kuitenkin aivan tavallisia miekkoja ja niiden erityisominaisuuksien käyttö vaatii pitkällistä harjoitusta. Oma veri yleensä tehostaa miekan käyttöä ja miekan kanssa on löydettävä yhteys, jolloin miekan energia ja käyttäjän energia yhtyvät.

Aseen kuva:

4. Hallitsija: Kuningas Carak Caenelainen

5. Tunnuksen kuva: Ympyrän keskellä oleva lehdetön, verta vuotava puu
6. Tunnuksen värit: Verenpunainen tumman vihreällä pohjalla

Tunnuksen kuva:

7. Pääkaupunki: Caen, joka sijaitsee pohjoisessa aivan vuorten kupeessa Caenezhin länsipuolella.

8. Muut kaupungit ja kylät:

Pääkaupungin lisäksi pohjoisessa Caenezhissa on kaksi suurempaa kaupunkia; maan keskellä sijaitseva Caros ja idässä sijaitseva Gaian. Etelä-Caenezhin suurin kaupunki on keskellä järven rannalla sijaitseva Nezha. Lisäksi etelässä sijaitsee kaksi pienempää, mutta maatalouden kannalta merkittävää, kaupunkia: Naros ja Niel.

9. Suhteet muihin kuningaskuntiin:

Sijaintinsa vuoksi Caenezh on hyvin eristäytynyt omien alueittensa sisälle, mutta sillä on joitain kauppayhteyksiä naapurimaihinsa, pääsääntöisesti Urumiyaan ja vähemmässä määrässä Lunemariin. Gerosin kanssa Caenezh ei välitä olla missään tekemisissä ja tunne on molemminpuolinen, mutta välit eivät kuitenkaan ole mitenkään vihamieliset. Muiden kuningaskuntien olemassaolosta Caenezh ei juuri piittaa.

Caenezhiläiset suhtautuvat muukalaisiin melko varautuneesti, eivät vihamielisesti, mutta hiukan epäilevästi ja kuningaskunnan rajoja vahditaan tarkasti. Ulkopuolisia ei pyritä pitämään poissa, vartioinnin tarkoitus on pysyä perillä maan rajoilla tapahtuvasta liikehdinnästä puolin ja toisin, vaikka Caenezhilaiset harvoin vierailevat muissa kuningaskunnissa. Caenezhilaiset pysyttelevät mieluiten omassa kuningaskunnassaan omiensa parissa ja suhtautuvat toisiinsakin hiukan varauksellisesti ja pitävät mielellään tekemisensä omana tietonaan eivätkä tahdo muiden puuttuvan asioihinsa, eivätkä liioin puutu toisten asioihin. Oli kyseessä naapuri tai ulkomaalainen kauppamies, yleensä vastaanotto on kylmä, ellei kyseessä ole luotettavaksi osoittautunut henkilö. Etelän kaupungeissa, etenkin Nezhassa, ollaan hiukan myötämielisempiä muita kuningaskuntia kohtaan ja suurin osa ulkomaankaupasta keskittyy sinne.

10. Pääasiallinen toimeentulo:

Caenezh on hyvin omavarainen, vaikka sen olosuhteet ovat hyvin karut. Ihmiset ovat sopeutuneet elämään ympäristönsä vaatimalla tavalla ja pääasiallinen elanto on metsästyksessä sekä kalastuksessa. Viljelyä harjoitetaan vähän, lähinnä eteläosissa. Tärkein viljeltävät tuotteet ovat ohra, nauris, kaali, porkkana ja pellava. Karjan kasvatus on myös tärkeässä osassa, vaikka suurta maito- ja lihakarjaa ei Caenezhissa näekään. Sen sijaan maaseudulla ja vuoristossa kasvatetaan vuohia, lampaita, sikoja ja kanoja, jotka vaativat vähemmän laiduntilaa ja pärjäävät karummissakin oloissa. Marjastus ja etenkin sienestys ovat iso osa Caenezhin toimeentulosta!

Kaupankäynnin osuus on varsin suuri, vaikka suurin osa tapahtuukin Urumiyan kautta. Koska Caenezhissa on sen verran rajallisesti viljelytilaa, osa viljasta ja kasviksista ja muista elintarvikkeista joudutaan ostamaan muualta. Kauppaa käydään kiviaineksella, raudalla ja jalometalleilla, sekä jousilla ja nuolilla, turkiksilla, nahkoilla ja puusta ja luusta tehdyillä käsitöillä, tarvekaluilla ja työkaluilla. Muualta ostetaan taas viljaa, kasviksia, maitotuotteita ja vaatetuskankaita.

11. Luonto ja ympäristö:

Luonto: Caenezh sijaitsee Gildomeran pohjoisimmassa kolkassa ja luonto on siellä hyvin karua, etenkin mitä pohjoisemmas mennään. Etelässä on lauhempaa ja viljavampaa ja suuri osa maan eteläosasta on viljelysmaata. Suuria asuinkeskuksia on vähän ja harvassa, muuten maassa on yksittäistä haja-asutusta metsien keskellä. Suurin osa Caenezhista on metsää, etelän sekametsissä kasvaa kuusia ja mäntyjä sekä koivua, leppää ja haapaa. Mitä pohjoisemmas mennään, sitä vähemmän lehtipuita on ja kuusen sijaan vallitseva puulaji on mänty. Caenezhin eteläosaa rajaa suuri järvi ja maan poikki virtaa useita jokia ja pienempiä puroja, joiden varsilla on pienempiä järviä. Myös lampia ja soita on paljon. Pohjoisempana metsä harvenee ja sen sijaan maasto muuttuu karummaksi ja kallioisemmaksi, kunnes lopulta päättyy suureen Caenenvuoristoon.

Vuoriston takia lyhyen kesän ja syksyn aikana sataa paljon ja kesäisinkin lämpötila on melko koleaa, harvoin yli 15 astetta. Kesä kestää juuri ja juuri kaksi kuukautta, jonka jälkeen koittaa syksy. Sieni- ja marjasadot ovat syksyllä varsin runsaat. Talvi on pitkä ja kylmä, lunta sataa paksulti ja lämpötila on keskimäärin noin -20:sta asteesta -30 asteeseen. Keväällä on koleaa ja sateista.

Eläimistö: Caenezhin eläimistö on melko karuihin pohjoisiin oloihin sopeutuvaa ja etenkin vuoristossa liikkuminen on vaarallista suuren susikannan takia ja suuria karhuja liikkuu runsaasti ja pedot ovat usein karjankasvattajille riesa ja osittain uhka myös ihmisille. Karhut etenkin ovat vakava uhka, joskin pysyttelevät mieluiten loitolla ihmisasumuksista, mutta ne ovat jättiläismäisen suuria normaaleihin karhuihin verrattuina. Caenezhissa esiintyy normaaleita karhuja sekä jättimäisiä vuoristokarhuja, joiden säkäkorkeus voi olla 200-250cm, mutta jotkin urokset voivat kasvaa jopa kolmimetrisiksi (säkäkorkeudelta), mikä on tietenkin harvinaista.

Caenezhissa suositaan vuoristoon ja kivikkoiseen ja haastavaan maastoon soveltuvia kestäviä hevosia ja yleisin jokamiehen ratsu onkin Caenen vuoristohevonen, joka on puhtaasti caenezhilainen rotu. (inspiraatio Kabardinhevosesta) Rotu soveltuu hyvin vuoristossa liikkumiseen ja karuihin oloihin. Se ei ole kamalan suurikokoinen laji ja säkäkorkeus on noin 147-155cm. Yleisimmät väritykset ovat ruunikko, musta ja rautias. Caenen vuoristohevoset selviävät hankalassa maastossa hyvin pimeällä, sumussa ja muuten huonossa ilmassa ja hevoset pystyvät selviämään korkeammalla vuoristossa kuin useimmat muut hevoslajit ja ne selviävät hyvin niukalla ravinnolla. Niitä käytetään yleensä ratsuina, mutta myös kuormajuhtina ja maataloushevosina. Tämän lisäksi Caenezhiin on Lunemarista tuotu aikanaan vahvarakenteisempia työhevosia ja näistä on jalostettu sekoituslajina Caenezhin työhevonen, joka on kooltaan suurempi, noin 150-170cm, ja raskasrakenteisempi (Kabardinhevonen ja Boulognenhevonen). Caenezhin työhevosen yleisin väri on rautias. Tämän lisäksi Caenezhissa on myös oma ponirotu, Caenezhin vuoristoponi, jonka säkäkorkeus on noin 120-140cm. Poni on vahva ja kestävä ja soveltuu niin ikään vuoristoseudulle, kaikki väritykset ovat mahdollisia.

12. Armeija:

Caenezhin sotilaallinen vahvuus on poikkeuksellisen suuri, sillä lähes kaikki saavat jonkinasteisen sotilaallisen koulutuksen. Tämä johtuu siitä, että sotilaskoulutukseen kuuluu oleellisia erä- ja selviytymistaitoja, jotka ovat tarpeellisia jokaiselle, ei vain varsinaisesti sotilaiksi ryhtyville. Kaikki pojat käyvät ainakin kaksi ensimmäistä vuotta sotilaskoulutuksesta ja suuri osa myös tytöistä ja osa tytöistä jatkaa koulutusta pidemmälle. Caenezhissa oletetaan miesten hoitavan sotilaalliset tehtävät, mutta myös naiset voivat käydä koulutuksen ja ruveta sotilaiksi, se ei ole mitenkään ennenkuulumatonta ja joka vuosi sotilaskoulutuksen suorittaneissa on myös naisia mukana.

Varsinaisesta armeijasta ei ehkä kuitenkaan voi puhua, sillä Caenezhissa ei oikeastaan ole erillistä armeijaa. Sotilaskoulutuksen suorittaneet hoitavat vuorotellen sotilaallisia tehtäviään ja omaa varsinaista ammattiaan, oli se sitten maanviljely, kalastus, metsästys, sepän työt tai mikä tahansa muu toimi. Hyvin harva on varsinaisesti pelkästään sotilaita. Tämä on aika erikoislaatuinen systeemi, mikä takaa sen, että Caenezhin väestöstä lähes kaikki voivat tilanteen vaatiessa osallistua sotaan.

Caenezhissa ylintä sotilaallista valtaa pitää tietenkin kuningas, joka on ylin sotapäällikkö. Sen lisäksi jokaisella Caenezhin suurimmalla kaupungilla on oma sotapäällikkönsä, joka vastaa oman alueensa sotavoimista. Virka ei varsinaisesti kulje suvussa, mutta käytännössä sotapäällikön vanhimmasta pojasta yleensä tulee isänsä jälkeen seuraava sotapäällikkö. Pääkaupungissa sotapäällikön virkaa hoitaa yleensä joku kuninkaan lähisukulainen. Sotapäälliköt taas voivat omalla alueellaan jakaa vastuuta luottomiehilleen haluamallaan tavalla ja nämä taas pitävät eri joukko-osastot komennuksessa, joten näinkin iso määrä sotilaita pysyy kyllä organisoituna. Sotapäällikön arvonimen lisäksi sitten vastuuhenkilöitä voidaan kutsua ihan vain päälliköiksi, yleensä omaan tehtävään liittyen, kuten vartiopäällikkö tai jousiosaston päällikkö. Mutta muuten erillisiä sotilasnimikkeitä ei ole.


Arvoasteikko:

Kuningas: Joka vastaa koko Caenezhista ja jakaa vastuuta sotapäälliköille.
Sotapäälliköt: Joita on kuusi jokaisessa isommassa kaupungissa, heillä on jokaisella oma alue, josta ovat vastuussa.
Päälliköt: Jokainen sotapäällikkö voi nimittää haluamansa määrän päälliköitä, joille jakaa vastuuta.

Armeijan jaottelu:

Jousimiehet: Caenezhin jousiosasto on armeijan tärkein osasto ja nämä ovat pääsääntöisesti maasta jalan jousta käyttäviä sotilaita.
Ratsusotilaat: Ratsusotilaat ovat pieni osa Caenezhin armeijaa, mutta tähän ryhmään kuuluu muutama erikoistunut ratsusotilas, joiden koulutukseen kuuluu myös ratsailta jousiammunta.
Jalkamiehet: Jalkaväkeen kuuluvat kaikki sekalaisesti eri aseita käyttävät sotilaat, joita ei ole ylennetty nimenomaan jousiosastoon tai ratsuosastoon. Tämä on suurilukuisin osasto ja päälliköitä on siksi kaupungin koosta riippuen useampia. Nämä sotilaat hoitavat kaupunkien vartioinnit ja vartijoita valvoo erikseen vartijapäällikkö. Myös raja-alueitten vartiointi kuuluu tälle sotilasluokalle ja niin ikään uusien kokelaiden koulutus.

Sotakoulutus:

Koulutus kestää kuusi vuotta, joista ensimmäiset kolme vuotta keskittyvät perusteisiin ja niiden syventämiseen. Puolessa välissä alkaa erikoistuminen kokelaan omien taipumusten mukaan ja siitä koulutus alkaa mennä enemmän käytännöntasolle. Koulutus alkaa sinä vuonna, kun lapsi täyttää 10 vuotta ja päättyy sinä vuonna, kun nuori täyttää 15 vuotta eli tulee aikuiseksi.

Koulutus huipentuu lopussa suoritettavaan selviytymiskokeeseen, joka yleensä on muutaman päivän mittainen metsästysretki talvisessa vuoristossa. Poikkeuksen tekevät kuningassuvun lapset, joista etenkin kruununprinssin täytyy suorittaa talvella kuukauden mittainen selviytymiskoe. Kokeessa on tietenkin riskinsä, mutta koulutus tähtää siihen, että nuorella on kaikki tarvittavat taidot selviytymiseen ennen koetta. Koe on ankara siksi, että tulevalta hallitsijalta vaaditaan ymmärrystä, mitä elämä Caenezhin karuissa oloissa pahimmillaan voi olla, jotta nuori hallitsija oppisi nöyryyttä luonnonvoimien edessä ja osaisi hallitessaan ottaa huomioon jokaisen kansalaisensa. On helpompi ymmärtää muiden hätää ja kärsimystä, kun on itse joutunut näkemään nälkää vuorilla viikkoja. Tätä pidetään ehdottoman tärkeänä kokeena tulevalle hallitsijalle, mutta myös jotkut muut suorittavat aikuistumisrituaalin tällä vanhalla kaavalla. Koska tässä on kuitenkin isot riskit, suurimman osan kohdalla koetta on lievennetty muutamaan päivään.

13. Kulttuuri:

Väestö: Caenezhin kulttuuri on vanhaa ja vanhoja perinteitä pidetään arvossa, kun taas kaikkea uutta vieroksutaan. Poikkeuksellista Caenezhissa on, sen valtavan sotilasvoiman lisäksi, sen yllättävä yhdenvertaisuus ihmisten välillä. Tietenkin eroja on, mutta esimerkiksi miesten ja naisten välillä ei ole mitään ehdotonta jakoa ja varakkaan väen ja köyhemmän väen välillä ei ole hirveän suurta eroa. Mitään erillistä aatelistoa ei ole ja varsinainen hallitseva ryhmä on kuninkaan ja sotapäälliköiden ja ammattisotilaiden päällystöstä muodostuva sotilasluokka, johon kuuluu paljon vanhoja ja arvostettuja sukuja. Mutta kuningas linnassaan ei elä juuri yhtään sen ylellisempää elämää kuin muukaan kansa ja tuleva kuningas opetetaan lapsesta asti ymmärtämään kansan tarpeet, jotta ei kävisi niin, että kuningas vallan sokaisemana alkaisi elää yltäkylläisyydessä kansan kustannuksella. Sillä Caenezhin karuissa oloissa sellaiseen ei ole varaa, kaikkien on puhallettava yhteen hiileen, jotta mahdollisimman moni selviäisi ankarista talvista, mikä on koko kuningaskunnan etu. Ihmisten välillä ei tehdä suurta eroa, jokaisella vain on oma tehtävänsä, jonka hoitaa ylpeydellä.

Koulutus: Caenezhissa koulutus ei ole kovinkaan kummoisella pohjalla, sillä se koetaan valtaväestön kohdalla melko tarpeettomaksi. Kuninkaalliset ja ylimmät sotilaat tietenkin koulutetaan, mutta muuten harva osaa lukea ja kirjoittaa ja laskeakin vain sen verran kuin on tarvetta. Kirjallisuutta ei tästä syystä myöskään esiinny, vain harva ihminen omistaa kirjoja ja oikeastaan ainoat ovat kuninkaan linnan kirjastossa olevat tärkeät asiakirjat ja historianteokset, shamaaneilla on yleensä kasviopillisia ja lääketieteellisiä teoksia ja tietenkin joillain satunnaisilla yksityishenkilöillä on omia kirjoitettuja reseptikirjoja ja muistiinpanoja asioista, mutta kansa ei ole varsinaisen kirjaviisasta. käytännöntaidot merkitsevät Caenezhissa enemmän kuin kirjoista päntättävä tieto ja vanhemmat siirtävät tietonsa ja taitonsa lapsilleen.

Arkkitehtuuri: Caenezhin arkkitehtuurin tyypillisin piirre on luonnon ja rakennetun ympäristön yhdistäminen ja parhaimmillaan rakennus on silloin, jos se sulautuu osittain tai kokonaan luontoon. Kallioisen maaston vuoksi suurin osa kaupungeista ja niiden rakennuksista on rakennettu kivestä ja Caenezhin arkkitehtuurin tyypillisin piirre on rakennusten louhiminen osittain kallioon tai vuoriin. Tästä paras taidonnäyte on Caenen kaupungissa sijaitseva kuninkaan linna, joka on rakennettu louhimalla Caenen vuorten seinämiin. Linna on rakennettu vanhoihin malmilouhoksiin ja vaikka linna ei päälle päin näyttäisi suurelta, se jatkuu sokkeloisina käytävinä syvälle vuoren uumeniin. Muurit ja tornit kohoavat vuoresta saumattomasti, eikä linnaa kaukaa edes erota vuoren rinteistä. Tätä mallia on käytetty paljon muussakin rakennuksessa etenkin Caenen kaupungissa, mutta ihan perinteisiä kivirakennuksiakin on runsaasti. Syynä on ollut se, että kallioisen maaston raivaaminen olisi ollut niin työlästä, että oli helpompi ottaa kallio osaksi rakennusta.

Puurakentamistakin esiintyy pohjoisessa reippaasti etenkin kaupunkien ulkopuolella ja yleisiä ovat hyvin säännölliset kaavamaisesti toisiaan muistuttavat hirsitalot. Etelässä kuitenkin puurakentaminen on enemmän suosiossa ja parhaimmillaan metsien keskeltä kohoaa vaatimattomuudessaan hyvin vaikuttavia hirsilinnoja. Loisteliain puuarkkitehtuurin taidonnäyte on Nezhan Puuhovi. Kuten kivirakentamisessa, myös puurakentamisessa suositaan luonnon ja rakennetun ympäristön yhdistämistä ja Nezhan Puuhovi on rakennettu elävien puiden ympärille. Kaupunki ja koko Caenezhin etelärajaa ympäröi piilomuuri, sillä varsinaisesti mitään muuria ei ole ja Caenezhin raja näyttää täysin puolustamattomalta ja vartioimattomalta. Mutta korkealla puiden oksistossa kulkee salaisia polkuja, joissa on vartioasemia, joissa on jousiampujia vahdissa. Näitä puiden lomassa kulkevia piiloreittejä kulkee jonkin verran myös muualla, mutta eniten Nezhan kaupungissa, ne on joko kapeista puulankuista rakennettuja siltoja puiden välillä tai riippusiltoja tai mahdollisesti jopa pelkkä köysi kahden puun välillä.

Taide: Caenezh ei ole tuottanut mitään suurta taiteen alalla.

Käsityö: Varsinaista taidetta ei Caenezhissa juuri esiinny, mutta taidekäsityötä kyllä. Ainoa varsinainen taidemuoto on veistotaide, mutta veistoksetkin yleensä ovat erottamaton osa arkkitehtuuria. Suurin osa vesitoksista on puuveistoksia, mutta myös kiviveistoksia löytyy jonkin verran. Muuten taide on lähinnä huonekalujen, astioiden ja muiden käyttöesineiden koristelua ja tekstiilitaidetta. Tässäkin suhteessa ollaan harmittavan käytännöllisiä ja taide vain taiteen vuoksi nähdään turhana pröystäilynä. Aseet ovat Caenezhissa laadukkaita, niin metallista taotut miekat ja sotakirveet kuin jousetkin. Erityisesti jousistaan Caenezh on erittäin ylpeä ja ne ovat parasta laatua mitä Gildomerasta saa, ainakin heidän omasta mielestään. Myös aseita koristellaan, hillitysti, mutta koristellaan kuitenkin. Käytännöllisyys menee kuitenkin aina hienostelun edelle.

Muoti: Caenezhin vaatemuoti on, kuten kaikki muukin, hyvin yksinkertaista ja käytännönläheistä ja sääoloilla on siihen suuri vaikutus. Värit ovat yleensä maanläheisiä ja vaatteet vähäkoristeisia, kesäisin kevyempää ja talvella turkikset ovat pakollisia niin rikkailla kuin köyhilläkin. Kankaat ovat yleensä villakangasta ja sen lisäksi nahka ja turkikset ovat yleisiä. Alusvaatteet ja kesällä käytettävät kevyemmät vaatteet ovat joko nokkoskangasta tai pellavaa, etenkin varakkaampi väki käyttää pellavavaatteita, joista oman tuotannon vähyyden vuoksi osa joudutaan ostamaan muualta. Vaatteet ovat kaikilla samanlaisia ja henkilön varallisuuden voi päätellä lähinnä vaatteiden kunnosta. Naisilla on yleensä lyhythihainen mekko aluspaidan tai mekon päällä ja olkaimet kiinnitetään näyttävillä soljilla. Miehillä taas yleensä on housut ja pitkähelmainen paita, joka kiristetään vyöllä. Vaatetukseen kuuluu usein viitta, etenkin kylminä vuodenaikoina ja sateella.

Sotilaspuvuissa käytetään yleensä vihreää kangasta punaisilla yksityiskohdilla, vaikka varsinaisia univormuja ei olekaan ja kukin hankkii sellaisen varustuksen kuin haluaa ja kykenee. Haarniskat ovat olosuhteiden vuoksi yleensä useista paksuista nahkakerroksista tehtyjä ja kevyitä, metalliosia on vain jonkin verran ja yleensä kypärä on ainoa metallinen osa haarniskassa, koska kokometallinen olisi vaikea maastossa ja etenkin talven pakkasilla.

Caenezhissa pukeutumisessa käytetään värejä hillitysti, ainoat, jotka oikeasti käyttävät värejä ovat shamaanit, sillä heillä on ainoastaan oikeus käyttää kokonaan punaiseksi värjättyä viittaa, muilla punaista saa käyttää vain yksityiskohdissa.

Hiustyyli on kaikilla hyvin samaa, kaikilla Caenezhissa on usein hyvin pitkät hiukset. Miehillä hiukset letitetään joko osittain tai kokonaan ja miehet antavat yleensä myös parran kasvaa ja sitäkin saatetaan letittää, jos oikein villiksi heittäytyy. Naisilla on oikeastaan hyvin sama hiustyyli, joko kokonaan yhdelle tai kahdelle letille letitettynä tai sitten vain osittain pienillä leteillä kiinnitettynä.

Ruoka: Caenezhilainen ruoka on yksinkertaista, mutta monipuolista, aina tilanteen salliessa tietenkin. Aamulla on yleensä tarjolla ohrapuuroa ja leipää voin ja juuston kera ja päivällisellä on yleensä liha-, kala- tai sieniruokia, juureksia on usein lisukkeena ja etenkin keitoissa. Leipä on ohrasta leivottua ja lisukkeena saattaa vuoden ajasta riippuen olla tuoreita kasviksia, hedelmiä, marjoja ja pähkinöitä. Myös piiraita leivotaan, yleensä suolaisia, mutta joskus myös makeita, jolloin niihin laitetaan marjoja, hedelmiä ja hunajaa. Ruokajuomana on yleensä yrttiteetä, maitoa, vettä, sahtia, kotikaljaa tai kotiviiniä.

Muuta: Kirjallisuuden puuttumisen vuoksi tarinankerronnalla on pitkät ja vahvat perinteet. Tarinat voivat olla melkein mitä vain, arvostetuimpia ovat vanhat historialliset tarinat ja sen jälkeen tulee arkipäiväisemmät kertomukset sekä opettavaiset tarinat, mutta ihmiset nauttivat yleensä tarinasta kuin tarinasta ja vaikka Caenezhissa ei ulkomaalaisia juuri hyvällä katsota, niin kyllä heillä jonkin verran kiinnostusta ulkomaisia tarinoita kohtaan myös on, vaikka eivät sitä myöntäisikään. Käytännöllisenä kansana kulttuurilliset harrastukset eivät kuulu caenezhilaisten tapoihin, mutta tarinoiden lisäksi myös musiikki kuuluu osana heidänkin elämäänsä. Caenezhilainen musiikki koostuu lähinnä pelkästään rummuista ja yksinkertaisista puusta tai tuohesta tehdyistä puhallinsoittimista ja tietenkin laulusta, tanssiminen on yleensä isoissa ryhmissä yhdessä tanssittavaa, rempseää ja vapautunutta. Tällainen huvittelu kuuluu yleensä juhlapäivien yhteyteen, muuten väki jurottaa omissa oloissaan.

Yksi merkittävä Caenezhilainen kulttuuripiirre on saunakulttuuri. Kylmien talvien vuoksi lähes joka taloon kuuluu jonkinlainen saunarakennus, jossa puhdistaudutaan ja lämmitellään talvella ja jossa myös synnytykset hoidetaan.

14. Uskonto:

Caenezhissa palvotaan Veren henkiä, joita on lukematon määrä ja joilla ei ole omia nimiä tai arvojärjestystä. Henkiä on kaikissa verellisissä olennoissa, niin ihmisissä kuin eläimissäkin, ja ne edustavat syntymää, elämää ja kuolemaa. Caenezhissa veri on elämän symboli ja se on suuressa osassa kaikissa uskonnollisissa rituaaleissa. Uskonnollisiin rituaaleihin kuuluu oleellisesti veren uhraaminen hengille ja tietyn olennon verta käytetään eri tarkoituksiin, ihmisten verta uhrataan yleensä henkilön omaa tulevaisuutta koskeviin seremonioihin, kuten lapsen syntymään, häihin ja hautajaisiin, kun taas eläinten verta uhrataan muissa uskonnollisissa seremonioissa liittyen metsästykseen tai sato-onneen.

Magia on erottamaton osa Caenezhin uskontoa ja magian taitajista tulee yleensä shamaaneja, jotka huolehtivat maanpäällisen ja henkimaailman välisistä asioista. Shamaanit myös parantavat ja verimagian lisäksi taitavat kasviparantamisen. Osasta magiaa taitavista voi shamaanin sijaan tulla parantajia. Punainen on Caenezhissa pyhä väri ja esimerkiksi punahiuksiset ovat henkien erityissuosiossa. Shamaanit pukeutuvat veren punaisiin koruttomiin viittoihin ja naisen asema on uskonnollisessa mielessä erittäin korostettu veren ja elämän syntymisen kautta ja suurin osa shamaaneista on naisia. Aikaisemmin, kun Caen ja Nezha vielä olivat kaksi erillistä kuningaskuntaa, Nezhassa hallitsi luonnon uskonto, jossa palvottiin puita. Tämä uskomus jäi hiukan taka-alalle Caenelaisen valtauskon levitessä koko maahan, mutta myös luontoa ja puita erityisesti arvostetaan ja kunnioitetaan vaikka niillä ei suoraa uskonnollista merkitystä enää olekaan.

Palvontapaikat: Caenezhissa ei ole erikseen uskonnollisia rakennuksia henkien palvontaan ja rituaalit suoritetaan joko ihan ihmisten kodeissa tai ulkona luonnonkauniilla paikoilla. Joitain tiettyjä erityisen vaikuttavia luontokohteita voidaan pitää pyhinä ja niissä koetaan henkien läsnäolo vahvemmin. Tällaisia paikkoja pidetään myös hautausmaina, mutta Caenezhissa yleensä polttohaudataan vainajat ja tuhka viedään metsiin tai vesistöihin, mitään erityisiä muistomonumentteja ei pystytetä eikä maassa ole mitään tiettyjä rajattuja hautausmaana toimivia alueita. Vain hallitsijoilla on oma alue vuorilla jossa hautausrituaali suoritetaan ja jonne heidän tuhkansa jätetään ja hallitsijoille on myös tapana pystyttää jonkinlainen muistomonumentti kuoleman jälkeen, joko kiveen hakattu veistos tai yksinkertaisimmillaan kiveen hakattu muistokirjoitus, yleensä siten, että hallitsija saa näyttävämmän patsaan ja muut kuningassuvun jäsenet vaatimattomamman muistomerkin.

Uskonnon ja kruunun välinen suhde: Caenezhissa uskonnon ja kruunun välinen suhde on hyvin läheinen ja vuorovaikutteinen, kuninkaalla on ylin valta, mutta hänen on myös osoitettava kunnioitusta ja nöyryyttä henkiä kohtaan. Kuningassuvun verilinja on ehdottoman tärkeä ja etenkin kuningasperheessä puolisonvalinta on tärkeä uskonnollinen rituaali, jotta saadaan henkien hyväksyntä verilinjan jatkuvuudelle. Shamaanit ovat hallitsijalle alamaisia, mutta kuningas myös arvostaa heidän neuvojaan ja henkimaailman asioita ei koskaan sivuuteta ja ne otetaan hyvin vakavasti.

Uskonnolliset juhlat ja tavat: Suurimmat uskonnolliset juhlat ovat syntymäjuhlat, häät ja hautajaiset. Sen lisäksi eri vuodenaikoihin liittyviä rituaaleja ja muita on runsaasti. Yleensä kaikkiin juhliin liittyy uskonnollinen puoli ja hengille uhraamista.

Lapsen syntymää juhlitaan uskonnollisesti pyytämällä tälle hengiltä suojelusta. Samassa yhteydessä lapsi saa nimen ja se on myös tapa ilmoittaa muulle yhteisölle, että pari on saanut lapsen perheeseensä. Kyseisessä seremoniassa shamaanit pyytävät hengiltä hyvää tulevaisuutta lapselle ja sen. Caenezhilaiseen tapaan lapsen vanhemmat viiltävät seremoniaveitsellä haavan sormeensa ja valuttavat verta maljaan, jonka jälkeen myös lapselle tehdään pieni viilto sormeen ja hänen verensä valutetaan samaan maljaan, jossa on ennestään vettä. Tässä rituaalissa lapsen veri yhdistyy vanhempiensa vereen symbolisesti ja rituaalin lopuksi vesi kaadetaan nuotioon, jossa poltetaan yrttejä ja sammuneen nuotion savun uskotaan vievän viestin uudesta tulokkaasta henkimaailmaan.

Häät ovat tärkeä juhla, jossa nuoren parin veri symbolisesti yhdistyy. Hääpari pukeutuu parhaimpiinsa, yleensä häissä suositaan etenkin naisilla valkoista ja koska häät ovat yleensä sijoitettu kesäaikaan, morsiamen hiuksia koristellaan kukilla. Seremonia on vakava ja arvokas tilaisuus, jossa shamaani vihkii parin, joka viiltää seremoniaveitsellä haavan sormeensa ja valuttavat vertaan vesimaljaan. Kumpikin pari juovat maljasta ja näin heidän sukujensa veret yhdistyvät symbolisesti. Hääseremonian jälkeen seuraa usein hyvin railakkaat juhlat.

Hautajaisissa vainajan omaiset valuttavat omaa vertaan ja shamaani uhraa veren hengille, minkä jälkeen hautarovio sytytetään ja vainaja poltetaan. Vainaja puetaan hautajaisiin yleensä vaatimattomiin vaatteisiin nöyryyden osoitukseksi, hautajaisseurue taas pukeutuu yleensä hyvin hillitysti eikä mitenkään erityisen juhlavasti. Hautajaiset ovat arvokas, mutta hyvin arkinen tilaisuus, jossa shamaanit johdattavat vainajan henkimaailmaan.

Muita vuodenkiertoon liittyviä uskonnollisesti merkittäviä päiviä ovat Gildomeran yleisten juhlapäivien lisäksi:

20.3. Valonjuhla
- Uudenvuoden jälkeinen juhla päivien pidentymisen kunniaksi ja talven kääntymiseksi kohti kevättä. Shamaanit uhraavat yleisesti talven aikana menehtyneiden uhrien puolesta, jolloin samaan aikaan muistetaan vainajia mutta myös kiitetään henkiä siitä, että talven koettelemuksista on lähes selvitty.

1.5. Kevätjuhla
- Juhlitaan alkavaa kesää, pitkä talvi on voitettu ja luonto kukoistaa jälleen. Kasvukausi ja peltotyöt alkavat ja ihmiset nauttivat alkavasta kesästä. Shamaanit uhraavat hengille ja pyytävät onnea tulevalle kasvukaudelle. Kaupungeissa ja isoimmissa kylissä järjestetään kevätmarkkinoita ja juhlallisuuksia.

15.7. Keskikesä
- Sadonkorjuuajan alkamisen juhla, jossa pyydetään hengiltä mahdollisimman hyvää satoa. Melko pieni juhla, mutta aloittaa sarjan pieniä ja epämuodollisia sadonkorjuujuhlia, joita vietetään koko loppukesän ja syksyn ajan, aina kun uutta satoa tulee. Shamaaneilla on taas iso osa uhratessa kiitosta ja onnea tulevalle sadolle, jotta siitä riittäisi kaikille pitkän talven yli.

30.10. Syysjuhla
- Caenezhin vanha uudenvuodenjuhla, jossa valmistaudutaan tulevaan talveen. Viimeinen ja suurin sadonkorjuujuhla, jossa shamaanit kiittävät henkiä joko hyvästä sadosta, tai jos sato on ollut tavallista kehnompi, uhrataan, jotta henget auttaisivat vaikean talven yli. Järjestetään syysmarkkinoita, kun ulkomaalaiset kauppiaat tulevat viimeisiä kertoja ennen talvenalkua.

22.12. Keskitalvi
- Juhla kevään paluun kunniaksi, jolloin pimeitä talviöitä valaistaan kynttilöin, soihduin ja lyhdyin ja saatetaan sytyttää jopa kokkoja. Shamaanit uhraavat hengille pyytääkseen apua ja suojelusta ihmisille tänä vaikeana vuodenaikana. Useimmissa perheissä juhlitaan myös 15 vuotta täyttäneitä poikia, joiden on aika seuraavan kuun puolella suorittaa virallinen aikuistumisriitti.

15. Historia:

Ensimmäinen aika
- Yksittäisiä heimopäälliköiden johtamia pieniä alueita, jotka pikkuhiljaa yhdistyivät isommiksi.
- Ensimmäisen ajan loppupuolelle mentäessä maa jakautunut kahteen suureen alueeseen, pohjoiseen Caeneen ja eteläiseen Nezhaan, jotka sotivat keskenään.
- Lopulta sota jumittui kummankaan puolen suostumatta antamaan periksi ja vahingot olivat mittavat kummallakin puolella. Ennen ensimmäisen ajan loppua solmittiin rauha kun Caenen kuninkaan poika otti vaimokseen Nezhan kuninkaan tyttären ja maa yhdistyi ja sai nimeksi Caenezh.

Toinen aika
- Joitain kahakoita syttyi kahden ennen eri kansaan kuuluneen puolen välillä, mutta ajan myötä väestö sekoittui, vihamielisyydet laantuivat ja kansa yhtenäistyi.
- Ajat paranivat jatkuvan sotimisen loputtua, ei juuri kontaktia muihin kuningaskuntiin. Gerosin kanssa rajakiistoja.
- Lunemarinsta saapui toisella ajalla uskonnollisia lähetystöjä, mutta ne käännytettiin vihamielisesti takaisin.
- Loppupuolella Suursota ja tähden putoaminen ja taika-aseet päättivät toisen ajan.

Kolmas aika
- Suursota vahvisti entisestään kansan yhtenäisyyttä ja teki Caenezhista lopullisesti yhden yhtenäisen kansan.
- Caenezhissa keskityttiin oman maan jälleenrakennustöihin ja omaan elämään, eikä yhteyttä muihin kuningaskuntiin ole juuri pidetty Urumiyaa lukuun ottamatta.

Tämän hetken sotatilanne:

Caenezhin kuninkaan kirous on edennyt hyvin huomaamattomasti ja ensimerkit siitä ovat ilmenneet vasta sodan alkaessa ja senkin jälkeen vahvana ja perusterveenä miehenä hän on kyennyt toimimaan kirouksesta huolimatta. Kuningas on alkanut osoittaa heikkenemisen merkkejä enemmän vasta siinä kohtaa, kun Gilmarin laaksosta on saapunut viestinviejä kutsumaan Caenezhia yhteiseen hankkeeseen. Sen vuoksi, Caenezh tai kuningas ei ymmärtänyt tilanteen vakavuutta ja kieltäytyi.

Lisäksi pohjoisen perukoilla eristyksissä muiden kuningaskuntien keskellä sota ei ollut ulottunut juuri Caenezhiin asti. Luotto siihen, että vuoristo pitää viholliset poissa ja maan vaikea maasto ja sotilaallinen puolustuskyky riittäisivät, vaikutti myös siihen, että Caenezh katsoi tarpeelliseksi pitää huoli vain omista asioistaan. Vuoristo hankaloittaa vihollisia pohjoisessa ja lännessä, etelässä järvi estää vihollisten tunkeutumisen Caenezhiin. Ainoastaan itärajalle on alkanut tunkeutua sotilaita Gerosin heikkouden vuoksi, mutta Caenezh on onnistunut pysäyttää hyökkäyksen itärajaan, koska heidän ei tarvitse puolustaa juuri muita rajoja. Toki vartiointia on lisätty vuoristoalueilla, mutta toistaiseksi Caenezhiin ei ole kohdistunut suurta sotilaallista uhkaa.

DEHRAH

1. Kuningaskunnan nimi: Dehrah

2. Elementti: Myrkky

3. Ase: Sotaviikate

Sotaviikatteen myrkyn vaikutukseen vaikuttaa sen määrä kehossa. Kuolema ei hiivi salakavalasti, koska viikatteen myrkylle altistuminen on hyvin kivuliasta. Siihen melkein jopa toivoisi kuolevan, koska kipu on sen verran kova ja polttelevan syövyttävä. Tämä alkaa lopulta näkyä ulospäin punertavina, syöpyneinä ja kivuliaan näköisinä läiskinä iholla. Tämä vaihe tarkoittaa myös sitä, että peli on pelattu eikä selviämisen mahdollisuuksia ole enää. Myrkyn leviämisperiaate perustuu vereen, jonka kautta se leviää lopulta koko kehoon, ellei uhri saa "vasta-ainetta" tarpeeksi nopeasti. Myrkky on kuitenkin peräisin yliluonnollisesta lähteestä, joten tavalliset vasta-aineet eivät auta.

Myrkky ei aina ole tappavaa ja lievimmillään se saa näkemään ja/tai kuulemaan harhoja. Myrkky voi myös vaikuttaa kehoon ja sen toimivuuteen. Tämä tuntuu kovana väsymyksenä ja huonovointisuutena. Tila on kummassakin tapauksessa väliaikainen, tarkkaa aikaa vaikutuksen kestolle on vaikea määrittää, koska vaikutus riippuu myrkyn määrästä. Vaikutus loppuun sitten, kun myrkky poistuu tai poistetaan kehosta kokonaan. Myrkky voi myös halvaannuttaa ja se on useimmiten pysyvää, mutta ei aina. Samalla myrkky useimmiten vaikuttaa kaikkiin aisteihin alentavasti. Jos halvaantuminen ei ole pysyvä, loppuu vaikutus sitten, kun myrkky on poistunut kehosta. Myrkyn poistumisen itsekseen voi kuitenkin kestää kuukausia tai jopa vuoden tai ylikin, joten nopeammin sen saa poistumaan, jos sen poistaa.

Toisin sanoen viikatteella pystyy myös imemään minkä tahansa myrkyn pois kaikesta, mutta epäonnistuessaan se voi tappaa. Lisäksi viikatteella voi myrkyttää ilmaa ja poistaa ilman myrkkypitoisuuden.

Aseen kuva:

4. Hallitsija: Kuningas Chafulumisa Alzariz

5. Tunnuksen kuva: Tunnuksessa on kaksi käärmettä, silmä ja neljä taittunutta teräväkärkistä viivaa.
6. Tunnuksen värit: Kulta, hopea ja myrkynvihreä

Tunnuksen kuva:

7. Pääkaupunki: Alhanair (Zinidor nimisellä alueella)

8. Muut kaupungit ja kylät:

Zinidorin alueella Elzaris ja Eldor, Xanasaran alueella Viramir, Algiraz,  Daezalim, Sariij, Qinlar, Marogan, Gorozin, Seragon, Airen, Niever, Ilberoz, Aneiri, Kalgaros ja Elveliz ja köyhien kaupunki Elhanin alueella Zura.

Dehrahin kartta:

9. Suhteet muihin kuningaskuntiin:

Dehrah on pääosin hyvin itsenäinen valtio, he ovat muista hyvin piittaamattomia, mikä tarkoittaa sitä, etteivät he ole muiden kanssa tekemisissä kauppasuhteita enempää, ellei ole aivan välttämätön pakko. Gildomeran maista Vinemar ja Nierdales ovat ainoat, joidenka kanssa se käy kauppaa. Maan rajojen ulkopuolelta valtion rajojen sisäpuolelle ei pääse helposti ja kaikki muurin sisälle pyrkijät tarkastetaan portilla aina ennen kuin ketään päästetään sisään, jos päästetään. Erikseen luodut kirjalliset maahantuloluvat kuitenkin helpottavat liikkumista. Dehrahilaisille itselleen riittää vain se, että on dehrahilainen ja voi todistaa sen (*syntymämerkki) eikä ole orja.

*Syntymämerkki = Merkki on Dehrahin tunnus, joka kertoo henkilön olevan dehrahilainen. Kuninkaallisilla merkki eroaa siten, että merkin yläpuolella on kruunu. Merkki antaa "liikkumisvapauden" Dehrahissa ja helpottaa monia asioita. Sillä ei kuitenkaan ole oikean syntymämerkin kanssa mitään tekemistä, koska se on poltettu ihmisen kehoon. Tunnuksia poltetaan vain vastasyntyneille tai max. puolivuotiaille, ei vanhemmille eikä poikkeuksia ole. Mukana täytyy myös olla ainakin toinen lapsen vanhemmista, joka voi todistaa olevansa itsekin dehrahilainen. Merkki poltetaan paikkaan, josta sen voi helposti näyttää. Orjien syntymämerkit poltetaan kylläkin käyttökelvottomiksi symbolina siitä, että orja todella on vain kuin mikä tahansa esine, jolla ei ole oikeuksia yhtään mihinkään.

10. Pääasiallinen toimeentulo:

Maanviljely ja maatalous > Dehrahin maantieteellisen sijainnin takia maa tulee toimeen hyvin viljelyllä ja maataloudella. Maan viljely keskittyy enimmäkseen Xanasaran alueelle. Viljojen lisäksi alueilla kasvatetaan myös hedelmiä, kuten esimerkiksi appelsiineja, sitruunoita ja viinirypäleitä. Isoimmissa kaupungeissa on myös kasvihuoneita, joissa hedelmiä ja erilaisia yrttejä kasvatetaan. Maatalous on pääasiassa nautakarjaa, mutta myös siat, lampaat ja kanat kuuluvat siihen kastiin.

Metsästys > Metsät antavat laajalla eläinkannallaan mahdollisuuden metsästämiseen. Osan he pitävät itsellään ja osan pystyvät myymään riippuen kuitenkin siitä, miten paljon saalista on saatu omaan taskuun.

Kalastus > Kalastus keskittyy pääasiassa Dehrahin eteläiseen osaan, jossa ovat yhteydessä merialueeseen. Kalastus on myös sisämaassa vesistöjen takia mahdollista. Kalaa myydään myös muihin maihin.

Metalli"teollisuus" - aseet ja suojukset > Aseet ja suojukset ovat Dehrahissa todella kestäviä, mutta myös sen verran kevyitä, ettei välttämättä tarvitse olla roteva muskelimies kantaakseen asetta. He tekevät kuitenkin myös järeämpää sotakalustoa. Dehrahilaiset myyvät aseita myös muualle, lähinnä Nierdalesiin. Eivät kuitenkin parhaimpia, mutta eivät kaikista huonoimpiakaan. Suojukset he pitävät itsellään.

Orjakauppa > Orjakauppa on maan sisäistä kauppaa ainoastaan nykyisin.

Käsityöt > Käsitöihin kuuluu kaikki, mikä vaan on mahdollista, kuten esim. vaatteet, kuvanveisto ja maalaukset. Dehrahilaiset myyvät käsitöitä myös muihin maihin.

Kaupankäynti > Käy kauppaa Vinemarin ja Nierdalesin kanssa, mutta Dehrah ostaa myös eksoottisempia tuotteita eteläisemmistä maista ja myy myös näihin maihin itse tuottamiaan tuotteita.

11. Luonto ja ympäristö:

Maan ilmasto on pääosin lauhkeaa, mutta ihan eteläisimmissä osissa on jo lämmintä. Luonto koostuu pääasiassa lehtimetsästä, mutta ihan pohjoisissa osissa esiintyy harvakseen myös havumetsää. Elhan koostuu suurimmaksi osaksi aroalueesta, mutta on siellä myös alueita, joilla voi elää normaalimmin. Aroalueille on lähinnä ajatettu köyhimpiä ihmisiä ja mm. lainrikkureita pois muun kansan silmistä mm. rangaistuksena.

Dehrahissa on vain yksi selvä vuodenaika, joka on kesä, mutta myös kevät, syksy ja talvi ovat Dehrahissa. Kesän lisäksi muut vuodenajat eivät vain näy niin selvästi. Esimerkiksi talvella ei sada lunta kuin korkeintaan Dehrahin ja Lunemarin raja-alueella hieman.

Maan lämpötila vaihtelee pääsääntöisesti +5 - +35 asteen kieppeillä, mutta oikein kuumina kesinä lämpö voi nousta noin 40 asteeseen. Vastaavasti on myös mahdollista, että kylmempinä hetkinä lämpö laskee alle +5 asteen, mutta nollan alapuolella käyminen on hyvin harvinaista. Säät ovat usein suotuisat ja aurinkoa riittää. Vesisateet ja ukkoskuurot ovat myös hyvin yleisiä.

Hevoset >

Airenin hevonen - Hevonen on hyvin vahva- ja voimakasrakenteinen, koska se on kasvatettu lähinnä työntekoon ja painavien lastien kuljettamiseen ja siirtämiseen paikasta toiseen. Hevonen on iso ja kookas, muttei kovinkaan nopea. Se jaksaa kuitenkin pitkiäkin matkoja yhteen menoon, ennen kuin kaipaa lepoa. Sen säkäkorkeus vaihtelee noin 165cm-180cm välillä. Se on kylmäverinen ja hevoset ovat väritykseltään aina rautiaita. (Mallirotu on Suffolkinhevonen)

Ilberozin hevonen - Hevonen on sirompirakenteinen kuin Airenin hevonen, koska sen käyttötarkoitus on lähinnä ihmisen kuljettaminen paikasta toiseen nopeasti eli se on ratsuhevonen. Käytetään myös sotahevosena. Siromman rakenteen ansiosta se on nopea, mutta se on myös vahva. Sen säkäkorkeus vaihtelee noin 150cm-175cm välillä. Se on lämminverinen ja väritykseltään usein kimo, mutta myös ruunikko ja musta. (Mallirotu on Andalusianhevonen)

12. Armeija:

Koko armeijan suuruus on noin 60 000 miestä. Tästä maavoimien suuruus on noin 50 000 miestä ja merivoimien suuruus noin 10 000 miestä.

Sotilaskoulutus > Esiaste alkaa, kun poika täyttää 10 vuotta. Esikoulutuksen antaa perheen isä/vanhempi veli/miespuolinen sukulainen. Jos ei ole ketään, virallinen sotilaskouluttaja tekee sen. Varsinainen koulutus alkaa 11-vuotiaana, jolloin poikaa kutsutaan alokkaaksi. Koulutus päättyy 18-vuotiaana normaalisti, jos poikkeuksia ei lasketa mukaan. Sotilasarvon lunastanut joutuu kapteenin käskyvallan alle. Dehrahin sotilasjärjestelmä ei salli naisia ollenkaan. Koulutuksen voi estää vain se, jos on parantumattomasti vammautunut/sairas.

Sotilasjärjestelmä >
1. Kuningas ja kruununperillinen = Kuningas hallitsee maata ja säätää lait. Tämän lisäksi kuningas laatii sotasuunnitelmat sotapäälliköiden ja -strategien kanssa. Sotapäälliköt tuo raportit suoraan kuninkaalle. Kruununperillinen on mukana kaikissa kokouksissa, jotta näkee, miten hommat hoidetaan ja olisi itsekin perillä.
2. Sotapäälliköt ja sotastrategit = 10kpl, aatelisia, kaupunginjohtajan asemassa. Ovat mukana sotasuunnitelmien teossa ja tarpeen mukaan itse sotimisessa. Sotapäälliköt tuovat kaikki sotiin ja maahan liittyvät raportit suoraan kuninkaalle. Sotastrategit ovat ex-sotapäälliköitä, mutta ovat sen verran vanhoja, etteivät voi fyysisesti olla sodassa mukana.
3. Kapteenit = 100kpl, aatelisia, sotapäälliköiden alaisia. Välittävät tiedot alueensa sotilaille, toimivat kouluttajina sotilasarvon jo saaneille ja ovat aktiivisesti mukana sodankäynnissä.
4. Sotilaskouluttajat = Kouluttavat alokkaita. Ovat sodissa mukana vain, jos heidät siihen erikseen käsketään.
5. Sotilaat = Sotilasarvon lunastanut 18-vuotias nuori, jolla on velvollisuus puolustaa maataan, kun käsky käy ja jos kieltäytyy ilman hyvää syytä, se on rangaistavaa.
6. Alokkaat = 11 vuotta täyttänyt poika, joka on aloittanut sotilaskoulutuksen tiellä.

Henkivartijajärjestelmä >
Ylihenkivartija = Kuninkaan henkivartija ja kaikkien muiden henkivartijoiden johtaja. On aatelinen. Pitää käydä erillinen henkivartijakoulutus, joka kestää 5 vuotta. Ylihenkivartija valitaan tavallisista (koulutuksen käyneistä) henkivartijoista sen mukaan kuka on taitavin ja etevin.
Henkivartijat = Kuka vaan voi palkata kenet tahansa henkivartijaksi, mutta vain virallisen sotilaskoulutuksen sekä henkivartijakoulutuksen käynyt voi toimia kuninkaallisten henkivartijoina.

Vartijajärjestelmä >
Ylivartijat = Linnalla ja jokaisella muurilla on omansa ja toimii tavallisten vartijoiden johtajana. Ovat aatelisia. Pitää käydä erillinen vartijakoulutus, joka kestää 5 vuotta. Ylivartijat valitaan tavallisista vartijoista sen mukaan ketkä ovat taitavimpia ja etevimpiä.
Vartijat = Vartijoivat linnaa ja muureja. Ovat ylivartijoiden alaisia ja raportoivat kaiken aina oman muurinsa/linnan johtavalle vartijalle eli ylivartijalle. Ovat käyneet vartijakoulutuksen.
Valvojat = Ovat kaupunkien vartijoita kaupunkien sisällä eli valvovat järjestystä. He ottavat käskynsä kaupunginjohtajalta ja raportoivat asiat suoraan hänelle. Ovat käyneet valvojakoulutuksen, joka kestää 3 vuotta.

13. Kulttuuri:

Väestö > Dehrahia pyöritetään miesvoimalla, joten naisia ei nähdä päättävissä elimissä eivätkä naiset ole kovinkaan arvostettuja maassa. Dehrahissa jo nuorille tytöille opetetaan paikkansa, eli nainen tekee niin kuin mies käskee. Dehrahissa kuningattarenkin ainoat tehtävät ovat lähinnä näyttää kauniilta ja saattaa perillinen maailmaan, vaikka onkin arvostetuin nainen maassa. Perillisen toivotaan olevan miespuolinen, koska kuninkaan kuoltua perillisen kuuluisi astua valtaan eikä valtaan astuva voi olla nainen. Mutta jos poikaa ei näy, vanhimman prinsessan puoliso perii kruunun. Nainen vallassa olisi kuitenkin Dehrahin lakien mukaisesti häpeällistä, koska Dehrahissa uskotaan naisten tahraavan hyväksi uskotut ja luodut tavat toimia maan hyväksi. Naisia ei pidetä muutenkaan kovin viisaina, joten he eivät saa vastuullisia tehtäviä hoitaakseen. Myös prinsessojen ja aatelisnaisten tehtävät ovat samoja eli näyttää kauniilta ja lisääntyä. He eivät käy töissä, koska heidän puolisonsa elättävät heidät. Tämän saavuttamiseksi tyttölapset naitetaan toisiin aatelissukuihin mahdollisemman nuorella iällä.

Keskiluokkaisissakin perheissä tytöt yritetään naittaa mahdollisimman nopeasti eteenpäin, mutta tytöt, joita ei jostain syystä saada naitettua, jäävät hoitamaan kodinaskareita äitinsä avuksi, kun mies tuo rahaa kotiin. Tytön kasvaessa naiseksi hänen on elätettävä itsensä ja hankittava töitä. Naimisiinmeno naisena kannattaa ja siihen rohkaistaan kyllä, koska "itsenäisiä" naisia pidetään vääräoppisina ja kirottuina. Keskiluokkaiset naiset ovat Dehrahissa ainoa naisryhmä, jotka käyvät töissä. Aatelisnaiselle se on harvinaisempaa, koska yleensä hänellä on varaa asua sukunsa siivellä, jos ei jostain syystä ole miestä tai mies on kuollut. Mahdollisesta työstä huolimatta keskiluokkainen (tai aatelis-)nainen ei voi saada kovinkaan korkea-arvoista työtä. Työ on joko olla palvelijana jonkun aatelisen tai kuningasperheen tiluksilla tai alkaa käsityöläiseksi. Nainen ei saa tarttua aseeseen, ellei kyseessä ole itsepuolustus, eli nainen ei voi alkaa sotilaaksi. Naisen arvostetuin työ Dehrahissa on toimia palvelijana kuninkaallisessa linnassa, jossa palkka on suhteellisen hyvätasoista, mutta jos vertaa miespalvelijan palkkaan, naispalvelijan palkka on pienempi. Palkat on saatu pidettyä hyvinä lähinnä sen takia, koska osa palvelijoista on orjia ja heille ei makseta palkkaa. Palkolliset palvelijat hyötyvät tästä, joten ei heitäkään pahemmin kiinnosta orjien olot. Toisin sanoen kansa on hyvin maksettu hiljaiseksi, jotta kapinoilta ja orjienpuoltajilta vältyttäisiin, suurin osa ainakin, koska kaikkea ei voi ostaa rahalla.

Orjuus > Orjuus on normaali asia Dehrahissa ja orjat ovatkin hyvin yleinen asia ja niitä on lähes kaikilla, joilla on varaa. Orjat ovat kuitenkin melko kallista kauppatavaraa ihan tavantallaajalle, joten ihan kenellä vaan ei ole välttämättä varaa, vaikka halua olisikin.

Yhteiskunnan luokkajako >
1. Kuninkaalliset (Kuningas > Kruununperillinen > Kuningatar > Kuningasparin muut lapset)
2. Aateliset (Herttua > Markiisi > Kreivi > Varakreivi > Jaarli > Paroni)
3. Keskiluokka (Rikkaampi keskiluokka > Köyhempi keskiluokka)
4. Yhteiskunnan ulkopuolella olevat ja köyhät
5. Orjat

Koulutus > Koulujärjestelmä toimii siten, että jos on varaa kouluttautua, niin silloin saa koulutuksen. Koulutus on kallista ja usein kunnolliseen koulutukseen on varaa vain rikkailla. Myös keskiluokkaisista varakkaimmilla saattaa olla varaa jonkun tasoiseen koulutukseen, mutta he ovat usein vain miehiä, koska naisen palkalla ei hirveästi kouluttauduta. Tämä on myös yksi syy sille, miksi naiset eivät ole arvosteluilla paikoilla työelämässä. Kuninkaallisista ja aatelisista tietenkin koulutetaan sekä miehet että naiset. Tähän koulutukseen kuuluu kirjoitus-, luku- ja laskutaito, mutta myös ihan perusasioiden lisäksi käytösoppia, filosofiaa, tanssia, uskontoa, kuvataidetta, historiaa ja yhteiskuntaoppia. Tämän lisäksi poikia opetetaan sotilaallisesti lahjakkaiksi ja tytöille musiikkia (niin soittamista kuin laulamista).

Kuninkaalliset käyvät koulunsa linnasta käsin, kun heitä tulee opettamaan yksityinen kotiopettaja. Yksityiset kotiopettajat ovat opetuksen kallein muoto. Aatelisten lapsille on pääkaupungissa, Viramirissa ja Algizarissa poika- ja tyttökoulut, jos kotiopetus ei ole mahdollista. Keskiluokkaisten pojille koulutusta on järjestetty Xanasaran alueen muutamissa pienemmissä kaupungeissa, mutta se ei ole yhtä tasokasta. Maksullista sekin on, muttei yhtä kallista kuin kuninkaallisille ja aatelisille tarjottava luksuskoulutus. Keskiluokkaisen miehen koulutus on kuitenkin lähinnä vain kirjoitus-, luku- ja laskutaito. Keskiluokkaisia tai sitä alempia naisia ei kouluteta millään asteella eli ainoa oppi on kaikki mitä kotiväki opettaa, ellei nyt koulutukseen ole varaa, koska raha ratkaisee koulutusasiat hyvin pitkälti.

Arkkitehtuuri > Arkkitehtuuri jaetaan karkeasti neljään osaa: Vauraat kaupungit, köyhät kaupungit, vauraat kylät/maaseudut ja köyhät kylät/maaseudut.

Vauraat kaupungit: Kaupungit ovat kooltaan isoja ja osa rakennuksista on hyvinkin tiiviisti toistensa lähellä. Kiviteitä on paljon ja niistä päätiet ovat aika leveitä, jotta teillä pystyy kulkemaan ongelmitta myös hevosvaunuin. Pienempiä sivuteitä on reippaasti enemmän, mikä saa kaupungit tuntumaan hyvin mutkikkailta ja niihin on helppoa eksyä, ellei tunne kaupunkia ennestään. Rakennukset ovat korkeita ja kivestä rakennettu. Väritys on hyvin neutraalia, mutta yksityiskohtiin on pyritty tuomaan edes hieman väriä. Asuinalueiden lähellä on usein vesielementtejä (kanavia, vesilähteitä ja uima-altaita). Erilaisia istutuksia puolestaan on ympäri kaupunkeja enemmänkin tuomassa väriä ja eräänlaista pehmennystä muuten niin kivisiin kaupunkeihin. Lisäksi mitä tärkeämpi henkilö rakennuksessa asuu, sitä näyttävämpi ja kookkaampi rakennus on kyseessä.

Köyhät kaupungit: Köyhät kaupungit eroavat selvästi vauraammista, vaikka yhdistäviäkin tekijöitä on. Kaupungit ovat kooltaan edelleenkin suhteellisen suuria ja rakennukset ovat osin korkeita. Rakennuksien pääväri on hyvin neutraalia ja niiden päärakennusmateriaali on kivi, mutta joissain rakennuksissa on käytetty myös tiiltä ja/tai puuta, koska kivi on kalliimpi rakennusmateriaali. Köyhät kaupungit eivät myöskään ole kovinkaan hyvässä kunnossa, koska kunnossapito maksaa ja valitettavasti siihen ei ole aina varaa kaikilla kaupungin alueilla. Kaupungeissa ei pahemmin ole istuksia ja vesialueet koostuvat lähinnä muutamista kanavoista. Koristeellisuus puuttuu oikeastaan kokonaan ja kadut ja kujat ovat paikoitellen hyvinkin ahtaita, mutta edelleenkin pääosin kivestä valmistettu. Tiet saattavat olla myös hyvin petollisia, koska jos ei katso kunnolla eteensä, saattaa niissä taittaa pahastikin nilkkansa. Myös köyhät kaupungit ovat mutkaisia, joten eksyminen ilman kaupungin tuntemusta on hyvinkin yleistä, koska köyhätkin kaupungit ovat lopulta aika täyteen ahdattu eri rakennuksia.

Vauraat kylät ja maaseudut: Kylät ja maaseudut eivät ole kooltaan kovinkaan suuria. Maaseudut koostuvat lähinnä vain yhdestä asuinrakennuksesta, jolla kuitenkin saattaa olla kokoa ja korkeutta enemmänkin ja sen lisäksi kivestä valmistetun päärakennuksen ympärillä on usein eri kotitalouselämille tarkoitettuja rakennuksia ja tällaisilta tonteilta löytyy yleensä myös monta hehtaaria viljaa. Kylät puolestaan ovat vähän niin kuin pienempi versio vauraista kaupungeista, vaikka ovatkin paljon avoimempia eivätkä rakennukset ole ihan niin vieriviereen ahdattuja tai yhtä korkeita. Edelleenkin kivitiet ovat kuitenkin hallitsevammassa osassa, mutta sivutiet ovat hiekkateitä. Kylät eivät ole yhtä mutkaisia sokkeloita, koska rakennuksia on huomattavasti paljon vähemmän ja erilaista kasvillisuutta näkee hyvinkin paljon.

Köyhät kylät ja maaseudut: Köyhempien kylien kohdalla ei juuri voi puhua kylästä, koska ”kylän” muodostaa lähinnä muutama rakennus, joiden rakennusmateriaali on hyvinkin usein tiili ja puu. Katot on tehty tuohesta. Maaseutujen rakennukset saattavat pahimmassa tapauksessa näyttää enemmän tai vähemmän murjuilta, koska varaa ei juuri ole mihinkään paitsi pakollisiin asioihin ja se näkyy rakennuksien ulkomuodossa. Kaikkinensa köyhät kylät ja maaseudut ovat vain virttynyt viritelmä siitä, miltä vauraammat kylät ja maaseudut näyttävät.

Muoti > Laadukkaat, koristeelliset ja yksityiskohtaiset vaatteet ovat Dehrahissa suhteellisen kallista käyttötavaraa, joten vain maan kuninkaallisilla ja aatelisilla on varaa pukeutua hienoihin pröystäileviin vaatteisiin. Nämä vaatteet ovat myös hyvin kestäviä. Rikkaat eivät häpeile ollenkaan näyttää paremmuuttaan pukeutumisessa ja rikkaan erottaakin köyhemmästä varsin selkeästi jo pelkän pukeutumisen pohjalta. Kuninkaalliset ja aateliset suosivat vaatteissaan värikkyyttä, koristuksia ja kauniita laadukkaita kankaita. Kuninkaallisten vaatteista löytyy yleensä myös paljon kultaisia koristuksia ja yksityiskohtia, mutta kultakoristuksia on myös tärkeimpien aatelisien vaatetuksessa. Kultaa vaatteissa pidetään ikään kuin rikkauden ja paremmuuden merkkinä niin miesten kuin naistenkin keskuudessa ja sitä pyritään tuomaan esiin myös eri asusteissa ja koruissa.

Rikkaan miehen pukeutumin koostuu yleensä alimmaisesta usein hyvin ohuesta kankaasta tehdystä paidasta, jonka päälle tulee päällimmäinen koristeellinen takkimainen tai liivimäinen vaate. Housuina toimii joko hyvin kapealahkeiset tai pussittavanmalliset housut. Housujen päällä voi olla vielä erillinen yleensä päälle kietaistava pitkä helma. Kengät ovat voivat olla saapikasmalliset tai avokkaat ja usein myös hyvin koristeelliset. Miehien pukeutumiseen kuuluu naisten tapaan myös korut.

Rikas nainen pukeutuu aina näyttävään A-malliseen mekkoon, jossa suositaan leveää helmaa. Helmaan saadaan leveyttä krinoliineilla. Kapean vyötärön saavuttamiseksi naiset käyttävät korsettia. Tämän kaiken alla on kuitenkin usein ohutta materiaalia oleva hihaton alusmekko, jotta ihosta mahdollinen hiki tarttuisi ennemminkin siihen, koska alusmekko on helpompi pestä kuin korsetti tai päällimmäinen mekko. Kengät ovat korkokengät ja korkoa huomioidaan kengissä sitä enemmän mitä lyhyempi nainen on luonnollisesti, koska on muodikasta olla hoikka ja pitkä.

Maan keskiluokan vaatteet ovat paljon käytännöllisempiä, koska keskiluokan työt ovat hyvin usein fyysiseen työhön painottuvia, joten hienot krumeluurit olisivat lähinnä vain edessä sen lisäksi, että harvemmin tavallisella pulliaisella on koskaan varaa oikeasti hienoihin vaatteisiin. Keskiluokkaisten vaatteet tehdään silti kestäviksi ja keskiluokan paremmalla puoliskolla onkin vielä kohtalaisen hienoa vaatteita, jos vertaa keskiluokan köyhempään puoleen, joiden vaatteet alkavat olla hyvin yksinkertaisia ja väritykseltään hyvin maanläheisiä eikä yksityiskohtia kovinkaan kummoisesti ole. Keskiluokan miehet ja naiset yrittävät kuitenkin olla rikkaiden tapaan mahdollisimman hyvin muodista perillä ja pukeutua sen mukaisesti, mutta tietenkään heillä ei ole varaa samanlaisiin ylellisiin vaatteisiin.

Maan kolmas ja viimeinen kasti käsittää köyhät, joilla ei usein ole työtä tai palkka on niin minimaalista, että kaikki palkka on laitettava ruokaan ja mahdolliseen asumiseen. Nämä ihmiset eivät siis ostele vaatteita ja käyttävät vaatteensa loppuun asti ennen kuin vasta harkitsevat uuden vaatekerran hommaamista. Vaatteet ovat usein hyvin resuisen ja kuluneen näköiset, kuten kuvitella voi. Myös orjien vaatteet ovat hyvin usein tätä tasoa, ellei orjan omistaja sitten tarjoa orjalleen parempaa vaatekertaa.

Muuta >
Ruusujuhla - Keskikesän juhlaa, joka kestää kaksi viikkoa ja sinne saa osallistua yhteiskunnan joka kolkasta ihan kuka tahansa (paitsi yhteiskunnan ulkopuoliset ja orjat). Se on ainoa hetki, kun yhteiskunta viettää yhteistä aikaa keskenään ja tarkkaa yhteiskuntaluokitusta saa luvan kanssa löysätä. Ruusujuhlia järjestetään pääkaupungissa, Viramirissa, Kalgarosissa, Gorozinissa ja Daezalimissa. Näin ihmisien ei tarvitse siirtyä pitkiä välimatkoja asuinalueeltaan, jos asuvat pidemmänkin matkan päässä. Pääajatuksena on olla yhdessä ruusuin koristelluilla tapahtuma-alueilla, joissa järjestetään mm. tanssiesityksiä, näytelmiä, juodaan, syödään, lauletaan ja tanssitaan yhdessä. Illat huipentuvat ilotulituksiin. Alueilla myydään kaikenlaista, jotka ovat saaneet inspiraationsa pääasiassa ruusuista. Ruusujuhliin yleensä pukeudutaan siten, että asussa on jossain kohdassa mukana ruusu. Se miten ruusu tulee pukeutumisessa ilmi, on ihan ihmisestä itsestään kiinni. Pukeutumisen suhteen järjestetään myös pienimuotoinen kilpailu, johon saa halutessaan osallistua. Kilpailussa ideana on palkita se, jolla ruusu tulee esiin asussa kekseliäimmin.

Kihlajaiset - Kihlajaiset järjestetään perheen ja suvun kesken. Jos kyseessä on kuninkaalliset kihlajaiset, on mukaan kutsuttu enemmänkin väkeä kun vain lähipiiri. Juhlallisuus käsittää lähinnä yhteisen ruokailun, jonka aikana kihlapari pitää puheen ja sen jälkeen muut saavat sanoa jotain tai pitää puheita halutessaan.

Hääjuhla - Virallisen seremonian jälkeen hääpari ja juhlavieraat saapuvat hääpaikalle, jossa juhliminen onnistuu näyttävämmin ja ne jatkuvat yleensä yömyöhään, jolloin näkyy ilotulituksia. Häihin kuuluu tuoreen hääparin ensimmäinen valssi, minkä jälkeen vieraat ottavat osaa tanssiin. Häissä on järjestetty juhlallinen ruokailu. Keskiluokkaisten häät ovat alemmalla mittapuulla järjestettyjä eivätkä ne ole yhtä hulppeita kuin rikkaamman väen, mutta periaate on sama. Häät ovat parista riippuen aina erilaiset, kuten ohjelmanumerotkin valssin ja syömisen lisäksi.

Aikuistumisseremonia - Perheen ja suvun kesken järjestettävä suuri juhla, ainakin rikkaammilla. Juhlan aikana 18 vuotta täyttänyt miespuolinen nuori näyttää oman osaamisalueensa taistelutaitoja perheelle ja suvulle esityksen myötä. Naispuolinen nuori on valmistellut myös erityisen esityksen perheelle ja suvulle soiton tai laulun tai molempien muodossa. Esityksien jälkeen juodaan ja syödään hyvin. Rikkaampi väki järjestää usein samalla myös tanssiaiset, joihin kutsutaan vieraita läheltä ja kaukaa.

Kruunajaiset - Kun kruununperillinen astuu uutena hallitsijana valtaan, on se näyttävä juhlallisuus. Kruunajäiset järjestetään linnassa kuninkaallisten ja tärkeimpien aatelisten kesken, mutta myös koko kansalle tiedotetaan kruunajaisista ja vallan vaihtumisesta uudelle sukupolvelle. Uusi kuningas pitää puheen tuoden esiin mm. asioita, joita haluaisi muuttaa ja/tai parannella ja mitkä asiat pysyvät sellaisenaan, plus muut asiat, joita pitää oleellisena. Mukaan kuuluu tanssiaiset ja juhlalounas. Lopuksi kohotetaan malja uudelle kuninkaalle ja kuullaan edellisen kuninkaan puhe. Sen jälkeen myös muut saavat halutessaan pitää puheita.

Turmion Turnajaiset - Turmion Turnajaisia järjestetään lähinnä rikkaan kansan huvituksiksi. Turnajaisia järjestetään vain isoimmissa kaupungeissa eli Alhanairissa, Viramirissa ja Algirazissa. Turjanaiset on erittäin brutaali tapahtuma, jossa pääasiassa orjia ja muita yhteiskunnan ulkopuolella olevia laitetaan taistelemaan areenalle keskenään toisiaan vastaan kuolemaan asti ja tätä Dehrahin kerma seuraa katsomosta saaden äänestää ja lyödä vetoa voittajasta, mistä voi voittaa rahapalkinnon oikein arvatessaan. Turnajaiset ovat tapahtuma, josta pitää maksaa pääsymaksu.

Sirkus Lulua Rafad - Sirkushuvit on tarkoitettu koko yhteiskunnalle, jos on varaa maksaa. Sirkus on kiertävä, joten se on milloin missäkin, mutta suurimmaksi osaksi rikkaampien kaupungeissa ja niiden tuntumassa, koska se on kannattavampaa. Sirkus sisältää erilaisia esityksiä, näytöksiä ja temppuja, joihin kuuluu menoa ja meininkiä sekä vaarallisiakin tilanteita.

14. Uskonto:

Yleinen luonne > Historian alkuaikoina pappien sanoma ja pappien kautta puhunut nimeämättömäksi jäävä Jumalolento on ollut ainoa Jumala, johon dehrahilaiset ovat uskoneet. Kansan suussa Jumalolentoa kutsuttiin Kaikki Voivaksi Jumaluudeksi, joka saneli periaatteessa kaiken ja tähän Jumalolentoon uskottiin aina mitään kyseenalaistamatta, koska eihän Jumala ole erehtyväinen, ihminen sen sijaan on. Tämä ajattelutapa kuitenkin väistyi Mahdollisuuksien Ajalla ja vähitellen yksijumalainen usko alkoi muuttumaan enemmän monijumalaisuuden puolelle, joka nimettiin Deralaisuudeksi. Uskonto näkyy nykyisin mm. erilaisina rukouksina arjessa esimerkiksi sotaonnen rukoiluna, viljasadon siunaamisena tai vaikkapa metsästysonnen pyytämisenä. Dehrahissa on yhteensä 20 jumalaa, joista pääjumala on Myrkyn Jumala Didia ja 19 muuta pienempää jumalaa ovat Sodan, Kuoleman, Kuolleiden maan, Luvatun maan, Hävityksen, Rakkauden ja Hedelmällisyyden, Totuuden ja Tiedon, Viljan, Metsästyksen, Kalastuksen, Taivaan, Maan, Meren, Päivän, Yön, Terveyden, Viisauden, Luonnon ja Vaurauden Jumalat.

Palvontapaikat > Virallisia seremonioita ja palvontamenoja suoritetaan kirkoissa, mutta ihmisillä on usein kodeissaan näyttäviä (varallisuudesta riippuen) alttareita, joissa palvontoja voi suorittaa. Jotkut myös uhraavat jotain jumalille, koska jumalien uskotaan pitävän erilaisista lahjoista ja lahjuksista. Tämän sanotaan myös pitävän jumalat suotuisalla päällä esimerkiksi rukouksien aikana.

Uskonnon ja kruunun välinen suhde > Uskonnon ja kruunun välinen suhde on sopuisa, koska uskonto kuuluu jokaisen arkiseen elämään. Kuningas on kuitenkin se, joka päättää maan asioista nykyisin, joten kruunulla on Dehrahissa siinä määrin enemmän valtaa. Henkisissä asioissa uskonnon puoleen kuitenkin käännytään herkemmin.

Uskonnolliset juhlat ja tavat >
Nimenantojuhla - Kirkossa pidettävä juhla, jossa pappi julistaa vauvalle annettavan nimen ja painaa peukalolla punaisen merkin (kasvomaalia, jonka saa pestyä pois) vauvan otsaan. Tämän rituaalin kautta vauva saa ensimmäisen kosketuksensa jumaliin. Nimenannon jälkeen rukoillaan vauvan puolesta, että hänestä tulisi hyvä ja hän täyttäisi tehtävänsä, joka hänelle on syntymässään annettu.

Häät - Häissä hääpari vannoo valansa ja rakkautta toisilleen, kun pappi on heidät jumalien kautta yhteen saattanut ja siunannut. Häihin kuuluu uskonnollisia lauluja ja runoja. Lopuksi rukoillaan hääparille onnea elämään ja tulevaisuuteen sekä terveitä lapsia.

Hautajaiset - Hautajaisissa vainaja saatetaan seuraavaan maailmaan, jossa hänen tekonsa ja tekemättä jättämisensä punnitaan dehrahilaisten uskoessa kuolemanjälkeiseen elämään. Vainajan mukaan laitetaan vainajan tärkein esine, jonka kanssa hän astuu Kuoleman porteille, jossa hänen tekonsa punnitaan. Jos vainaja on täyttänyt tehtävänsä elossa ollessaan, hän pääsee Luvattuun maahan eli parempaan paikkaan ja saa ikuisen elämän. Jos ihminen ei ole täyttänyt tehtäväänsä, hän joutuu Hävitykseen eli ikuiseen kärsimykseen. Vainajan tärkeimmän esineen kuitenkin uskotaan ehkäisevän tätä.

Kuolleiden päivä -juhla - Kuolleiden päivä -juhla on perhejuhla. Silloin käydään koko perheen, ja miksei myös sukulaisten, voimin haudoilla muistelemassa kuolleita ja jättämässä haudoille kukkia, kynttilöitä, erilaisia koriste-esineitä, vainajan lempiruokaa ja/tai -juomaa, mitä vain, josta vainajan tiedettiin/uskottiin pitävän. Kuolleiden päivä -juhla järjestetään aina kunkin vuodenajan lopulla. Juhlan aikana uskotaan vainajien astuvan Luvatusta maasta takaisin elävien maailmaan vierailulle henkien muodossa ja päivän päätteeksi he palaavat takaisin.

15. Historia:

1. aika (n. 2000 vuotta)
Vuosina 500-1500 1a väkeä saapui Dehrahiin (ei silloinen nimi). Syntyi erilaisia heimoja, jotka kävivät sotia keskenään laajentaakseen alueitaan. Heimot yhdistyivät, kunnes jäljelle jäi kolme isompaa heimoa - Raah, Dei ja Era. N. vuonna 1850 1a heimot yhdistyvät nimellisesti ja koko maan nimeksi tulee Dehrah. N. vuonna 2000 1a tämä aika päättyi, kun heimojen rajat poistettiin virallisesti.

2. aika (n. 1000 vuotta)
Aika alkaa maan rakentamisella. Uuden elon myötä valtaan nousi pappeja, jotka sanoivat puhuvansa Kaikki Voivan Jumaluuden kautta, jota kukaan ei kyseenalaistanut (ainakaan julkisesti). Vuonna 525 2a alkaa Mahdollisuuksien Aika, jolloin ihmiset alkoivat ajatella itse. Papit syrjäytettiin johtoasemastaan, koska tilalle haluttiin ihmishallitsija ja siitä syntyi sisällissota (575-588 2a) viiden suvun välillä. Sodan voitti Hatemin suku.
- Maininnanarvoiset hallitsijat:
> 1. Kuningatar Amonet Hatem, 588-591 2a - ensimmäinen ihmishallitsija, naisten suosija
> 1. Kuningas Chenzira Alzariz, 591-623 2a - murhasi edellisen hallitsijan, alisti naisia ja köyhiä, kehitti henkivartijajärjestelmän ja sen, että valta siirtyisi isältä pojalle
> 2. Kuningatar Monifa Alzariz,  623-648 2a - muutti vallan siirtymistä siten, että vanhin lapsi perii vallan ja kehitti sotilaskoulutuksen pojille ja tytöille
> 3. Kuningas Ausar Mahmoud, 678-702 2a - muutti vallan siirtymistä siten, että kuningas valitaan vaalein aatelisista ja pyrki tasa-arvoon miesten ja naisten välille
> 4. Kuningas Donkor Alzariz, 702-747 2a - muutti vallan siirtymistä isältä pojalle ja teki maasta miesvaltaisen, jolloin naiset eivät saaneet olla enää mukana mitenkään sotatoimissa
> 5. Kuningas Garai Alzariz, 747-773 2a - aloitti vuonna 765 hyökkäyssodan Estariin, joka päättyi 769 Dehrahin voittoon (Vinemar mukana sodassa vuosina 768-769 puolustaakseen omia rajojaan, kun sota laajeni Vinemarin puolelle) ja muurin rakentamiseen
> 8. Kuningas Teremun Alzariz, 884-936 2a - kehitti valvojat -ammatin, jotta kaupunkeihin saisi paremman järjestyksen ja laillisti orjakaupan
- Suursota vuosina 1.9.995-23.11.999 2a -> päättyi Gildomeran voittoon taivaalta pudonneen tähden ansiosta, sillä gildomeralaiset saivat seitsemään osaan jakautuneesta tähdestä taottua seitsemän elementtiasetta.

3. aika (993 vuotta->)
Kolmas aika alkoi Suursodan jälkeisenä jälleenrakentamisena ja rajamuurin vahvistamisena. Uskonto nykymuodossaan sai virallisesti tunnustuksen vuonna 452. Vinemarin kanssa viha alkoi laantumaan, mutta syttyi hieman uudestaan, kun Vinemar lakkautti orjuuden maassaan. Siitä syntyi ongelmaa laittoman orjakaupan yhteydessä, sotatoimiin ei alettu kuitenkaan. Nykyisin käyvät kauppaa keskenään.
- Maininnanarvoiset hallitsijat:
> 13. Kuningas Yafeu Alzariz, 107-155 3a - antoi naisille ja -lapsille koulutusoikeuden
> 3. Kuningatar Menefer Alzariz, 487-526 3a - muutti vallan kulun päälaelleen enemmistön turvin ja antoi naisille paremmat oikeudet alistamatta miehiä
> 22. Kuningas Makalani Alzariz, 530-594 3a - alisti naisten oikeudet olemattomiin, mutta jätti kuninkaallisille ja aatelisnaisille koulutusoikeuden
> 32. Kuningas Chafulumisa Alzariz, 968-??? 3a - nykyinen kuningas
- Toinen Suursota alkoi 2.4.993. 3a, Xernas, Farnas ja Anbal yhdistivät voimansa ja hyökkäsivät Gildomeraan eristäen yksitellen Gildomeran maat toisistaan. Vihollisella oli myös apuna mustan magian harjoittajia, jotka kirosivat maiden hallitsijat.

Tämän hetken sotatilanne:

Dehrahin kuninkaan kirous on alkanut etenemään hitaasti kaiken alkaessa vain haavaumasta, joka ei herättänyt mitään kummastuksia. Jokin alkoi olla pielessä vasta siinä kohdassa, kun haavauma ei ottanut parantuakseen vaan alkoi mätimään ja suurentumaan, jolloin linnan maagiparantaja sai luvan katsoa sitä paremmin. Parantumisen merkkejä ei kuitenkaan näkynyt vaan haavaumia alkoi tulla lisää ja sen mukana paiseita. Kuningas joutui lopulta vuoteenomaksi ja hänet eristettiin täysin muusta perheestään. Sodasta ja vihollisen hyökkäyksestä Dehrahissa oltiin kuitenkin ennen kuninkaan heikentyvää tilaa tietoisia.

Vihollisen hyökkäys alkoi etelästä, jossa vastustus kaatui aika nopeasti, koska suurimmat sotilaalliset vahvuudet oli keskitetty tärkeimpien alueiden ympärille eli Zinidorin alueeseen ja Viramiriin. Eteläisin muuri piti myös hyvin pintansa ja sen ohittaminen tuotti viholliselle ongelmia ja hidasti etenemistä sen verran, että muualla Dehrah ehti valmistautumaan enemmän. Eteläisimmän muurin kaaduttua viholliset pääsivät kuitenkin vyörymään sisämaan puolelle. Xanasaran ja Elhanin alueet vallattiin melko nopeasti, Zinidorin alueen ja Viramirin puolustus on ollut kovinta, mutta vihollisen ylivoiman alla Zinidorin uloin alue ja sitä kautta lopulta pääkaupunki Alhanairkin vallattiin. Ainut valtaamaton tärkeämpi alue on enää Viramir ja muuten pohjoisia osia. Kaikki pikku kaupungit ja kylät on kuitenkin vallattu.

GEROS

1. Kuningaskunnan nimi: Geros

2. Elementti: Maa

3. Ase: Gerosin Ruusuruoska

Gerosin Ruusuruoskan päähän kiinnitetty nuolenkärjen muotoinen terä on tehty tähtimetallista, jossa on maan elementin voima. Ruoskan varressa on myös kyseistä metallia runkona, samoin itse ruoskassa menee ohuita metallisäikeitä, jotka yhdistävät varren ja terän, mutta muuten ruoska on tietenkin ihan tavallisen ruoskan tapaan nahkapunoksesta tehty, metallisäikeet vain toimivat johdattimena käyttäjän ja itse terän välillä. Ruoskan varsi on päällystetty kullalla ja se on erittäin näyttävä, jalokivikoristeinen ja sen päässä on hieman auennutta kukannuppua muistuttava nuppi. Itse terään on kaiverrettu ruusukuvio.

Gerosin ase hallitsee maan voimia, joihin kuuluvat maa-aineksen ja kasvien kontrollointi. Helpoimmillaan ruoska pystyy kasvattamaan kasveja lähes minne vain, tietenkin olosuhteista riippuen miten pitkään kasvit kestävät, lumeen ja jäähän voi kasvattaa ruusupensaan, mutta nopeastihan se siitä paleltuu ja kuolee. Valmiiksi kasvavaa luontoa pystyy myös kontrolloimaan ja harjoittelu yleensä aletaan tästä, sillä valmista on helpompi ohjailla ja muovata, kuin luoda kokonaan uutta tyhjästä. Kasvien lisäksi maan muokkaaminen onnistuu, mutta vaatii jo enemmän taitoa. Ruoskalla voi halkoa kallioita ja nostattaa vuoria, mutta tietenkin tällaisen valtavan massan hallitseminen on haastavaa ja vie enemmän voimia.

Aseen kuva:

4. Hallitsija: Kuningas Mercurius IV (Mercurius Constantino Fiore)

5. Tunnuksen kuva: Timanttikukka, joka on ovaalin muotoinen timanttikuvio jota kehystävät tyylitellyt kukan terälehtiä muistuttavat köynnökset.
6. Tunnuksen värit: Kulta valkoisella pohjalla.

Tunnuksen kuva:

7. Pääkaupunki:

Gersailles, joka sijaitsee Gerosin eteläosassa länsirannikolla. Kaupunki on sivistyksen ja kulttuurin keskus, siellä sijaitsee Gerosin pääkirkko, vanhin ja arvostetuin yliopisto, kirjasto ja useita teattereita. Arkkitehtuuri on hillityn juhlavaa, korkeat vaaleasta kivestä rakennettuja palatseja ja julkisia rakennuksia reunustavat pylväiköt ja rakennukset on koristettu veistoksin ja kultauksin. Keskustori on valtava ja vilkas ja kaupungin hälinää tasoittavat suuret puistoalueet pienoismetsineen ja kauniine kukkaistutuksineen ja suihkulähteineen. Vaikka kaupunki on suuri ja ihmiset elävät aika tiiviisti, sen siisteyteen panostetaan, joten kaupungin yleisilme on yllättävän siisti. Kaupunkia ympäröi vartioidut muurit jotka suojelevat asukkaita ja lännessä kaupungin ulkopuolella on suuri satama-alue, muuten kaupunkia ympäröi viljelysmaat. Kaupungin jakaa neljään osaan päätiet, jotka kohtaavat keskellä olevalla valtavalla toriaukealla, jonka keskellä pääkirkko kohoaa. Kuninkaan palatsi sijaitsee pääkaupungin alueella, pohjoispuolella syrjempänä varsinaisen kaupungin melskeestä.

8. Muut kaupungit ja kylät: Amor, Celeden, Dandelier, Idril, Marna, Miele, Santes ja Sissa

9. Suhteet Muihin kuningaskuntiin:

Gerosilaiset ovat hyvin ylpeää kansaa ja katsovat muita kuningaskuntia hieman alaspäin ja halveksivat muita, koska pitävät omaa kuningaskuntaansa paljon sivistyneempänä, vauraampana ja kaikin puolin parempana, kuin muut. Poikkeuksen tähän tekee Lunemar, jonka kanssa Gerosilla on poikkeuksellisen lämpimät suhteet johtuen kulttuurien samankaltaisuudesta. Aikaisemmin historiassa mailla on ollut rajaselkkauksia, mutta sovinto saatiin aikaan ilman suurempaa sotilaallista selkkausta ja nykyisin mailla on lämpimät välit joskin Lunemarilla on ylivoima-asema vahvan armeijansa takia, minkä takia Geros joutuu tekemään enemmän myönnytyksiä. Caenezhin barbaarien kanssa Geros ei välitä olla missään tekemisissä ja eteläisen naapurinsa Vinemarin kanssa on poliittisesti nykyisin neutraalit suhteet ja kauppaa käydään kuningaskuntien välillä puolin ja toisin.

10. Pääasiallinen toimeentulo:

Geros on hyvin omavarainen, maan sijainti on hyvin edullinen. Gerosilla on pohjoisessa vuoristoa, joista saa louhittua rikkauksia. Maalla on pitkät merenrantakaistaleet, joten satamia kalastukseen ja kaupankäyntiin on runsaita. Vaihteleva maasto ja ilmasto takaavat monenlaisia kasvu ja elinympäristöjä, eteläosissa on hyvin viljavaa ja maatalous kukoistaa. Pohjoisessa viljellään viljaa ja vihanneksia sekä kasvatetaan hevosia ja karjaa. Etelässä taas on laajat viini- ja hedelmätarhat ja suuri osa etelän maapinta-alasta menee kukkaviljelmille. Gerosissa on valtavia kukkapeltoja, joissa kasvatetaan kukkia laidasta laitaan. Kukkatuotannon välittöminä sivutuotteina maassa kasvatetaan mehiläisiä ja tuotetaan hunajaa. Myös parfyymeja valmistetaan runsaasti näiden kukkaistutusten läheisyydessä.

Geros ei ole mitenkään riippuvainen muista kuningaskunnista ja muista kuningaskunnista tuodaan lähinnä ylellisyystuotteita, kuten Vinemarin kautta viinejä, hedelmiä, silkkiä, teetä ja mausteita (?). Lunemarista tuodaan hevosia ja ylellisiä turkiksia. Nierdalesin kanssa kauppaa käydään myös jonkin verran, mutta kaukaisen sijainnin takia se on vähäisempää. Geros itse vie muihin kuningaskuntiin arvokkaita jalo- ja korukiviä sekä raakametallia, laatukankaita ja parfyymeja, etenkin Lunemariin viedään mereneläviä ja yleisesti maataloustuotteita viedään jonkin verran muualle kuten hedelmiä ja maitotuotteita. Yksi Gerosin ehdoton ylpeys ja vientituote ovat kukat, lähinnä siemeninä, mutta myös joissain tapauksissa taimina ja leikkokukkina. Geros on erityisen ylpeä ruusunjalostusmaa ja sen ruusulajikkeilla on korkeat laatukriteerit. Harvinaisimpia ja kalleimpia ruusuja, pitkän jalostustyön tuloksena syntyviä hauraita Lasiruusuja ei myydä Gerosin ulkopuolelle istutettaviksi ollenkaan. Lasiruusujen terälehdet ovat niin ohuet ja läpikuultavat, että niistä näkee melkein läpi ja ne ovat suosittuja koristekukkia erityisesti häissä.

11. Luonto ja ympäristö:

Luonto: Gerosin ilmasto-olosuhteet ovat hyvin vaihtelevia, sillä maa on hyvin pitkä pohjois-eteläsuunnassa. Siinä missä pohjoisessa on korkeita lumihuippuisia vuoria ja sankkaa havumetsää ja talvella maa on lumen ja jään peitossa, etelässä on alavaa ja lämmintä, lehtimetsiä ja talvellakaan lämpötila ei laske niin alas, että eteläosissa sataisi lunta. Etelässä on hyvin rikas kasvusto, mikä vähenee pohjoisemmas mentäessä. Vaikka etelässä onkin, etenkin kesäisin, hyvin lämmintä, pitkä rannikko aiheuttaa tuulisuutta, joka saa ilman tuntumaan viileämmältä. Talvella etenkin sataa runsaasti, joskin pohjoisessa sade tulee lumena.

Eläimistö: Gerosinhevonen on Gerosin ainoa oma hevosrotu, se on erittäin suurikokoinen ja raskastekoinen kylmäverinen hevosrotu. Sen säkäkorkeus on yleensä 170-180cm. Gersosinhevosen häntä ja harja ovat pitkät ja voimakkaiden jalkojen karvoitus on myös pitkää ja hevonen on kooltaan ja ulkomuodoltaan varsin vaikuttavan näköinen. Gerosinhevoset ovat yleensä kimoja, eli vaalenevat iän myötä, mutta arvostetuimpia ovat täysin valkoisina syntyneet. Myös muunvärisiä yksilöitä on, mutta näitä käytetään yleensä vain maaseudulla työhevosina. Gerosinhevonen on hyvä ja voimakas työhevonen ja näyttävän ulkomuotonsa vuoksi se on uljas näky vaunujen edessä. Etenkin sotilaiden luottoratsu. Lunemarista on tuotu työhevosrotuja joiden kanssa myös gerosinhevosta on risteytetty. Koska Gerosin oma hevonen on niin raskastekoinen, etenkin etelässä aatelisten keskuudessa lunemarintäysiveriset ovat haluttuja hevosia keveyden ja kauniin ulkonäön takia.

12. Armeija:

Gerosin armeija ei ole koolla pilattu, mutta näyttävä se kyllä on. Armeijan ylin johtaja on nimellisesti kuningas, mutta kenraali vastaa oikeasti armeijasta. Gerosilla on maavoimien lisäksi myös oikeasti ihan vaikuttava laivasto, johon kuuluu viisi sotilaallisesti varustettua laivaa, mutta kaksi näistäkin on varsin vaatimattomia kooltaan ja kauppalaivojen suojelemisessa yleensä käytettyjä.

Sotilasarvot:

Kuningas: Vain nimellisesti armeijan johtaja, täytyy olla perillä puolustuksesta, muttei odoteta osallistuvan sotatoimiin mitenkään.

Puolustusasiainministeri: Ei varsinaisesti sotilas vaan enemmän kuninkaan neuvonantaja ja välikäsi armeijan johdon ja kuninkaan välillä.

Maavoimat: noin 14 000 sotilasta

Kenraali: Yksi kenraali johtaa koko armeijaa, paitsi merivoimia, vähintään 40v.
Kenraalikapteenit: Kaksi, joista kumpikin johtaa omaa 7 000 miehen prikaatia, vähintään 30v.
Ritarikapteenit: Johtavat kukin omaa 1 000 miehen pataljoonaa, alaikäraja lähemmäs 30v.
Kapteenit: Johtavat kukin omaa 100 miehen komppaniaa, vähintään 25v.
Kuninkaallinen henkivartiokaarti: Kuningasperhettä suojelevat eliittisotilaat, vähintään 25v.
Sotamaagiosasto: Kymmenen maagin muodostama armeijaosasto
Vartiokaarti: Hoitavat vartioinnin kaupungeissa ja toimivat myös yksittäisten henkilöiden palkkaamina.
Tallimestari: Huolehtii sotahevosista.
Kuninkaallinen soittokunta: No soittaa marssimusiikkia, lähinnä paraateissa.
Kuninkaallinen lipunkantaja: Kantavat kuninkaan lippua sotakentällä ja ovat ylpeitä siitä.

Merivoimat: n. 4 000 sotilasta

Amiraali
Vara-amiraali
Kommodori
Komentaja
Ylipursimies
Pursimies
Ylimatruusi
Matruusi

Koulutus aloitetaan varsin myöhään, noin 15 vuoden iässä. Tällä pyritään siihen, että aatelisperheiden pojat saavat rauhassa keskittyä ensin sivistävään koulutukseen ennen aseellisen koulutuksen aloittamista. Useat perheet kuitenkin antavat yksityisopetusta lapsilleen jo ennen varsinaista sotilaskoulutusta, erityisesti ratsastuksessa koulutus aloitetaan hyvissä ajoin. Sotilaskoulutus kestää viitisen vuotta, joten alokkaiksi pääsee 20 vuoden paikkeilla, riippuen erikoistumisalasta.

13. Kulttuuri:

Väestö: Gerosin väestö on pahasti yhteiskuntaluokittain jakautunutta ja ero rikkaiden ja köyhien välillä on suuri. Aateliset ja varakkaat ihmiset elävät yltäkylläistä ja pröystäilevää elämää, asuvat loisteliaissa palatseissa tai kartanoissa, pukeutuvat silkkiin ja jalokivikoruihin, viettävät aikaansa loisteliaissa juhlissa, tanssiaisissa ja harrastavat kulttuuria kuten runoutta, keräävät taidetta, käyvät oopperassa ja viettävät muutenkin huolettoman tuhlailevasti. Aatelistonkin välillä on tietenkin suuri ero ja jotkin suositut käsityöläiset ja kauppiaat saattavat elää loisteliaammin kuin kaiken omaisuutensa tuhlanneet pikkuaateliset.

Siinä missä maan vähemmistö elää loisteliasta elämää, eivät kaupunkien työläiset ja maaseudun talonpojat pääse osaksi näistä ylellisyyksistä. Vaikka keskiluokka yleensä elää varsin mukavasti ja työväestökin pärjää, ero on silti suuri. Työläisväestö tekee pitkää ja rankkaa päivää, verotus on kovaa ja työstä käteen jäävä osa riittää juuri ja juuri elättämään perhettä. Rahvaalle harvoin tarjoutuu tilaisuutta koulutukseen, jolloin he ovat lukutaidottomia ja mahdollisuudet nostaa omaa asemaansa ovat olemattomat. Yleensä pojat jatkavat isänsä työtä, tytöt naitetaan mahdollisimman varhain, jotta eivät olisi oman perheen riesana ruokittavana. Enemmistö köyhästä väestöstä asuu karummilla seuduilla pohjoisessa, vauraammat kaupungit ovat etelämpänä. Myös rannikolla etelässä ovat vauraammat kauppasatamat, pohjoisessa on lähinnä pieniä kalastajakyliä.

Luokkajako:

Aatelisto
- Kuningas / Kuningatar
- Prinssi / Prinsessa
- Herttua / Herttuatar
- Markiisi / Markiisitar
- Kreivi / Kreivitär
- Varakreivi / Varakreivitär
- Paroni / Paronitar

Papisto

Sotilaat ja virkamiehet (tuomarit ym.)

Käsityöläiset

Kauppiaat

Talonpojat ja muut työläiset

Koulutus: Koulutus on laadukasta, mutta vain hyvävaraisilla on mahdollisuutta kouluttautua. Yliopistoja on suurimmissa kaupungeissa sekä niihin valmentavia sisäoppilaitoksia. Kirkko tarjoaa peruskoulutusta pienemmissä kaupungeissa ja nunnaluostarit huolehtivat hyvätaustaisten naisten opetuksesta, mikä on lähinnä uskonnollista ja taiteellisesti sivistävää, kuten runouden lukemista. Edes varakkailla naisilla ei Gerosissa ole pääsyä yliopistoihin ja maaseudulla elävä rahvas nyt ei saa minkään sortin koulutusta, koska rahvaan työt hoituvat ilmankin ja se olisi vain ajan ja resurssien hukkaa.

Yliopistoja on erilaisia, mutta pääsääntöisesti Gerosin yliopisto on maksullinen, opiskelijat maksavat itse opiskelunsa, mikä tarkoittaa, että parhaimpiin yliopistoihin pääsevät vain rikkaimmat etuoikeutetut miehet. Pääpaino on maallisilla oppiaineilla kuten laki ja lääketiede, mutta Gerosissakin on kirkon kustantamia yliopistoja, joissa pääarvo on uskonnonopetuksella. Yliopistossa kandidaatintutkinto kestää 6 vuotta, maisterintutkinto niin ikään 6 ja tohtoritutkinto 6 vuotta, joten ihan äkkiä sieltä ei valmistuta. Kandidaatintutkintoon kuuluvat kaikille yhteiset sivistysaineet kuten aritmetiikka (laskuoppi), geometria, tähtitiede, musiikin teoria, kielioppi, logiikka ja retoriikka. Kandidaatintutkinnon jälkeen valitusta yliopistosta riippuen valitaan joko oikeustieteellinen, lääketieteellinen tai teologinen tiedekunta. Arvostetuin yliopisto on Gersailles’n Yliopisto ja yliopiston lisäksi Gerosissa on myös arvostettuja taideakatemioita, kuten gersailles’n taideakatemia. Kauppiaat ja käsityöläiset yleensä opettavat taitonsa oppilailleen, joten tätä varten ei ole erikseen mitään oppilaitoksia. Lisäksi esimerkiksi lääketiedettä opetetaan myös munkki- ja nunnaluostareissa.

Arkkitehtuuri: Gerosin arkkitehtuuri on suoralinjaista ja ylellistä. Valkoiset kivirakennukset ovat muodoltaan jykeviä ja niihin luodaan keveyttä pylväillä, pyörökaarilla ja suurilla lasisilla ikkunoilla. Kupolikatoilla pyritään tuomaan vaihtelevuutta rakennusten kulmikkuuteen. Katot ovat kivitaloissa yleensä punatiilisiä ja tärkeimmät rakennukset ovat valtavia, juhlavia ja koristettu veistoksin ja kultauksin. Suosittu tyyli tällä hetkellä on juhlava ja hillityn valkea ulkopuoli, joka kätkee sisälleen värikkään, koristeellisen ja yltäkylläisen sisustuksen, jossa tietenkin kaikki koriste-elementit ja värit on hyvän maun mukaan valittuja. Tämä kontrasti näkyy erityisesti kirkoissa, jotka on sisältä usein peitetty värikkäillä seinä- ja kattomaalauksin. Kirkoissa tunnusomaista ovat korkeat sipulikupolikatot ja etenkin pohjoisessa kirkot ovat todella loisteliaasti ja mielikuvituksellisesti koristeltuja.

Pohjoisemmas mentäessä valkeat kivikaupungit muuttuvat harmaasta kivestä tehdyiksi vaatimattomammiksi, mutta tärkeät rakennukset maalataan värikkäiksi piristämään etenkin talvikauden harmautta. Maaseudulla asuinrakennukset rakennetaan puusta. Vauraimmat kaupungit ovat yleensä siistejä ja hyvin hoidettuja ja kaupunkialueillakin on runsaasti vehreitä puistoja suihkulähteineen ja loisteliaine kukkaistutuksineen. Puutarha-arkkitehtuuri on Gerosissa erityisen arvostettua.

Taide: Taidetta arvostetaan Gerosissa hyvin suuresti, etenkin varakas joutilaisuudessa elävä väki nauttii ympäröidessään itsensä kauniilla asioilla. Veistotaiteessa veistokset ovat siroja ja keveitä ja kuvanveistäjät tavoittelevat luomuksissaan liikettä. Veistokset ovat usein valkeaa marmoria tai sitten kullattuja pronssiveistoksia. Veistokset ovat usein erottamaton osa arkkitehtuuria, mutta niitä tehdään myös erillisinä taideteoksina. Maalaustaiteessa suositaan niin ikään keveyden tunnelmaa ja liikettä, värien käyttö on runsasta mutta pehmeää. Tummia ja vahvoja värejä käytetään harvoin ja vähän. Suosittuja aiheita ovat vanhojen aikojen mytologiset henkilöt ja tarinat, historialliset aiheet, muotokuvat, yläluokan huvittelua kuvaavat kevyet aiheet, maisemamaalauksessa loisteliaan paratiisimaiset puutarha-aiheet. Kirkollinen taide eroaa paljon maallisesta taiteesta, elekieli on paljon hillitympää ja jäykempää, vaikka värit ovat edelleen vaaleat ja pehmeät. Kirkkotaiteessa etenkin suuret ja yltäkylläiset seinämaalaukset ovat yleisiä. Musiikki on niin ikään kevyttä ja hyvin vapautunutta, suosittuja soittimia ovat jousi- ja kielisoittimet kuten viulut ja harppu, myös erilaiset huilut ovat suosiossa. Musiikkia esitetään sellaisenaan konserteissa, mutta yleisin tapa nauttia musiikista on ooppera, joka nauttii Gerosissa erityisen suurta suosiota. Sisustustaiteessa ja huonekalusuunnittelussa suositaan koristeellisuutta ja erityisesti kasviaiheita koristelussa. Koristelut ovat koukeroisia ja runsaita, muodot kaarevia ja mukavuutta tavoitellaan, sohvat ja tuolit on usein pehmustettu ja värit ovat niin ikään vaaleita ja hempeitä.

Muoti: Vaatemuoti on varakkaiden keskuudessa hyvin näyttävää ja hienostelevaa, vaatteiden ei ole tarkoituskaan olla käytännöllisiä, niiden tehtävä on olla kauniita ja kalliita ja osoittaa kaikille muille, että henkilö on korkea-arvoinen, varakas eikä tee likaista työtä ja hänellä on aikaa laittautua ja käyttää aikaansa sivistyneisiin asioihin, kuten kulttuurin harrastamiseen. Rikkaat aatelisneidot pukeutuvat näyttäviin leninkeihin, jotka on vyötäröltä kiristetty mahdollisimman tiukalle, jotta vyötärö olisi mahdollisimman kapea ja antaisi kontrastia todella reippaasti levenevälle helmalle, jossa usein on monia kangaskerroksia ja alla vannehame pitämässä kangaspaljoutta muodossaan. Tällä hetkellä suosiossa on siluetti, jossa helma on leveä, mutta litteä, ei täysin kellomaisen muotoinen. Leninkien kaula-aukot ovat nelikulmaiset ja usein hyvin avonaiset, mutta olkapäät ja käsivarret on huolellisesti peitetty. Miehet pukeutuvat yleensä polvihousuihin ja näyttäviin pitkähelmaisiin takkeihin ja niin miehet kuin naisetkin suosivat värejä, joskin miehillä myös näkee enemmän neutraaleja ja tummia värejä, muttei ole mitenkään epätavallista, että mieskin pukeutuu hempeään pastellinpunaiseen takkiin. Hattu on erittäin tärkeä ja mitä komeampi hattu ja suurempi sulkakoriste, sen parempi. Talvisin käytetään hienoja turkiksia kylmää vastaan, mutta vaatteiden on silti näytettävä tyylikkäiltä.

Kampaukset ovat naisilla suuria ja näyttäviä ja niihin käytetään paljon hiuslisäkkeitä etenkin juhlavampiin kampauksiin. Ryhdikkäät korkkiruuvikiharat ja korkeat nutturakampaukset ovat suosittuja ja myös miehillä on tapana kihartaa hiuksiaan, vaikka kampaukset ovat yleensä hillitympiä ja yleisin tyyli on pitää hiukset matalalla poninhännällä. Nuoret miehet voivat myös pitää hiuksiaan auki kiharrettuna. Etenkin vanhempi väestö käyttää peruukkia, kun omat hiukset alkavat olla mennyttä.

Ruoka: Gerosilainen ruokakulttuuri on yhtä rikas ja monipuolinen kuin maan kulttuuri muutenkin. Maan ruokakulttuuri voidaan karkeasti jakaa pohjoiseen ja eteläiseen ruokakulttuuriin sekä vielä sisämaan ja rannikon välillä. Mutta Gerosissa ruokakulttuuri on hyvin paikallistunut ja jokaisella alueella, kaupungilla ja kylällä on omat erityispiirteensä.

Pohjoisessa suositaan raskaampia ruokia, joiden valmistuksessa käytetään voita ja kermaa, lihasta tehdään usein pataruokia ja erilaiset liha- ja kasviskeitot ovat yleisiä niin rahvaan kuin vauraammankin väestön keskuudessa sillä erotuksella, että rahvaan ainoa lämmin ruoka saattaa olla keitto kun taas rikkaiden pöydässä keitto on yleensä alkuruoka. Keitoista suosituimmat ovat kaalikeitto ja kalakeitto. Gerosin pohjoisosissa liha tarjoillaan myös kokonaan paistettuna paistina ja sen lisäksi erilaiset suolaiset ja makeat piirakat ovat yleisiä jokaisessa ruokapöydässä. Kun Vinemarin kautta tee saapui Gerosiin, se sai heti suuren suosion etenkin pohjoisessa se tuo mukavasti lämmintä kylmään talveen.

Eteläinen ruokakulttuuri on kevyempää, ruoanlaittoon käytetään useammin öljyä kuin voita ja etenkin oliiviöljyä Gerosissa tuotetaan ja käytetään ruuanlaitossa runsaasti. Leipä on Gerosissa tärkeä osa ruokakulttuuria ja siinä missä pohjoisessa leipä on yleensä suuria limppuja, etelässä leipä on litteäksi leivottua ja se on yleensä maustettu oliiviöljyllä, rosmariinilla tai muilla mausteilla sekä hunajalla, joskus leivän päälle saatetaan laittaa oliiveja ja juustoa. Juustot ovat myös tärkeä osa eteläistä ruokakulttuuria, kuten pohjoistakin, mutta etelässä juustoja tehdään useampia erilaisia. Liha on etelässä yleensä ohueksi leikattua ja etelässä suositaan enemmän lammasta ja siipikarjaa kuten kanaa, kukkoa, kyyhkystä ja viiriäisiä. Rannikolla taas merenelävät ovat suosittuja, lukuisten kalalajien lisäksi käytetään äyriäisiä joista suurinta herkkua on hummeri, ja lisäksi simpukoita käytetään ruuanvalmistuksessa niin ikään. Gerosissa tee on lähinnä sivistyneistön juoma ja muuten etelässä juodaan etenkin talviaikaan erilaisia kukista valmistettuja yrttijuomia.

Jälkiruuissa niin etelässä kuin pohjoisessa käytetään paljon kermaa ja hunajaa, tosin pohjoisessa yleisin jälkiruokamuoto on marjoista ja hedelmistä tehdyt piiraat, kun taas etelässä suosituin jälkiruoka on kerma sellaisenaan hedelmien ja marjojen kanssa ja pienet leivonnaiset ovat etelässä suositumpia kuin suuret piiraat Gerosin pohjoisosissa.

Gerosissa on viinitarhoja ja siellä valmistetaan niin puna- kuin valkoviinejäkin, tietyillä alueilla ollaan erikoistuneempia tiettyyn viiniin. Gerosin suosituin viinilaatu on kuitenkin Ruusuviini, joka saa nimensä sen hempeän vaaleanpunaisesta väristä ja se on punaviiniä miedompaa, mutta valkoviinejä vahvempaa.

Muuta: Gerosissa järjestetään neljästi vuodessa Gerosin muotiviikot. Tapahtuma järjestetään isoimmissa kaupungeissa, se kestää viikon ja silloin muotisuunnittelijat ja eri alojen taiteilijat ja muotiasiantuntijat esittelevät uusimmat ja villeimmät muotiluomuksensa. Tapahtuma on erittäin suosittu etenkin pääkaupungissa, jossa viikon aikana näkee jos jonkinmoista muotiluomusta jollaisia ei osaisi kuvitella unissaankaan. Suurin osa tietenkin floppaa tapahtuman jälkeen, mutta uusilla kyvyillä on myös mahdollisuus lyödä läpi ja päästä suursuosioon, ainakin hetkeksi. Tapahtuma on siksi niin usein, koska Gerosissa muoti ei ole kauhean pitkäkestoista ja vanhenee nopeasti, joten kovin montaa kuukautta yksi muotivillitys ei jaksa innostaa. Tapahtuman aikaan ei vain laittauduta muodikkaaksi vaan se on myös taiteen kannalta tärkeää yleisemminkin, sillä myös taiteen suosimisessa ja musiikissa on tärkeää pysyä uusimman muodin mukana. Tapahtumassa myös palkitaan ansioituneita taiteilijoita ja muotisuunnittelijoita.

14. Uskonto:

Gerosissa palvotaan yhtä jumalaa, jota kutsutaan yleensä Luojaksi, Valtiaaksi, Herraksi… mitä näitä ylistäviä termejä nyt onkaan. Uskontoon kuuluu käsitys kuolemanjälkeisestä paratiisista, jossa riemut ja onni odottavat kuvankauniissa puutarhoissa. Kunniallisia ja hartaita siis odottaa ikuinen onni, mutta kukaan ei oikein ole ikinä pohtinut, mitä sen vastapainona on, mutta sen verran se pelottaa, ettei kukaan halua jäädä paitsi kuolemanjälkeisen paratiisin iloja vain ottaakseen siitä selvää. Sivistymätön köyhä väki uskoo helposti pappien pelotteluihin Jumalan vihasta ja muusta, sivistyneempi yläluokka ei niin kirjaimellisesti ota pappien saarnoja ja käyvät kirkossa rukoilemassa lähinnä näön takia ja ikään kuin tavan vuoksi, vaikkeivät niin tosissaan uskokaan.

Vähän riippuu ihmisestä ja kasvatuksesta miten uskonnollinen on, mutta sitä ei toki julkisesti ääneen ilmaista, ettei usko jumalaan, koska sitä paheksuttaisiin. Etenkin aateliston keskuudessa uskonto otetaan hyvin kevyesti ja näennäisesti. Synnitkin saa mukavasti anteeksi, kun kirkolle tekee anteliaan lahjoituksen, joten mitä sitä suotta murehtimaan. Uskonto ja pelko kadotukseen päätymisestä kuoleman jälkeen ei paljoa häiritse aatelisten maallista ilakointia ja rientoja ja huoli alkaa kolkuttaa vasta vanhuuden päivillä tai sairauden iskiessä, jolloin sitten kuitataan mahdolliset töpeksinnät hakemalla papilta synninpäästö ja sitten onkin kaikki hyvin ja portti paratiisiin ikuiseen yltäkylläiseen ilakointiin on avoin. Gerosin uskonnollinen symboli on kahdeksanterälehtien kukka, joka on usein asetettu kirkkojen korkeimman tornin katolle jolloin kuvio on asetettu pyöreän kehän sisään. Kukka symboloi Luojan kaikkivaltiaan herran voimaa maan päällä ja luonnon kukoistusta ja siinä olevaa elinvoimaa. Joskus kuvio esiintyy myös kuningaskunnan tunnuksen kanssa, jolloin kuningaskunnan tunnusta reunustaa neljä pientä kukkaa.

Gerosin kirkkoa johtaa erittäin vaikutusvaltainen patriarkka, tällä hetkellä Patriarkka Ferdinando ja hän toimii Gersaillesin pääkirkosta käsin ja on läheisesti hovin kanssa tekemisissä. Pohjoisen suurimmassa kaupungissa Amorissa toimii patriarkan sijaisena arkkipiispa, joka kuitenkin toimii patriarkan alaisuudessa mutta omaa suurta valtaa silti. Muissa kaupungeissa toimii sitten piispoja ja pappeja riippuen kaupungin ja kirkon koosta. Pappishenkilöiden vaatetus on yleensä perusväritykseltä valkoinen, joka edustaa puhtautta ja hyveellisyyttä. Vaate on yleensä pitkä ja kaapumainen ja arvosta riippuen koristeellinen tai erittäin koristeellinen. Patriarkan asuun kuuluu korkea kruunumainen kultakoristeinen päähine, arkkipiispalla on vastaavan tapainen, muttei yhtä korkea päähine. Piispojen päähine taas on laatikkomainen, jonka takana on huntumainen osa, joka peittää takaraivon ja niskan ja selän yläosan. Mutta eri tilaisuuksissa ja eri aikoihin kirkollisissa toimituksissa käytetään hieman eri värejä ja asusteita.

Arvojärjestys:

Patriarkka (vain yksi pääkaupungissa)
Arkkipiispa (vain yksi pohjoisen pääkaupungissa)
Piispa (muissa kaupungeissa)
Pappi

Palvontapaikat: Uskontoa harjoitetaan pääsääntöisesti kirkoissa, joista ehdottomasti suurin ja näyttävin on Gersaillesin tuomiokirkko joka tunnetaan myös nimellä Pyhän Claudiuksen kirkko. Kirkoissa on, yleensä kullatut, sipulikupolikatot torneissa etenkin pohjoisosien kirkoissa, jotka myös ovat yleensä korkean mallisia. Etelässä sipulikupoleita esiintyy kyllä myös, mutta suuri osa kirkoista on matalia ja suorakaiteen maallisia pohjakaavaltaan, jolloin katto on koristeltu veistoksin ja katolla saattaa olla yksi suuri kupoli, joka on käytännöllisyyden vuoksi tavallinen pyörökupoli.

Uskonnon ja kruunun välinen suhde: Kuninkaalla on korkein valta myös uskontoon nähden, Jumala on toki korkeampi, mutta papit eivät voi ilman kuninkaan lupaa tehdä mitä mielivät Jumalan nimissä. Kuitenkin kumpikin ovat suhteessa toisiinsa, kuningaskaan ei voi täysin laiminlyödä uskontoa, tai joutuisi melko pian epäsuosioon, uskonto taas tarvitsee kuninkaan suosion ja varoja komeiden kirkkojensa ylläpitoon, joten yhteistyötä tehdään, eivätkä nämä kaksi ole mitenkään erillään toisistaan. Kirkot ovat etenkin suurissa kaupungeissa erittäin koreita ja tuhlailevia, mikä johtuu varakkaan kansanosan anteliaisuudesta kirkkoa kohtaan.

Uskonnolliset juhlat ja tavat: Gerosissa melkein kaikkiin tärkeisiin juhlapäiviin liittyy uskonnollinen osuus ja sellainen on liitetty Gildomeran yleisiin juhlapäiviin joita ovat uusivuosi, rauhanpäivä, tähdenvalonpäivä ja vapaudenpäivä. Lisäksi syyskuun loppupuolella vietettävään sadonkorjuujuhlaan liittyy myös vahva uskonnollisuus ja Luojan kiittäminen runsaasta satovuodesta. Varsinaiset uskonnolliset juhlat tulevat pitkälti Lunemarista, josta niitä on muokattu Gerosiin sopivammiksi ja lisäksi Gerosissa on omat historiaan liittyvät tärkeiden pyhimysten muistopäivät. Näitä ovat:

6.1. Hiljaisuudenpäivä
- Lunemarista peräisin oleva hiljentymisen juhlapyhä uudenvuoden jälkeen, jossa rukoillaan onnea ja menestystä tulevalle vuodelle. Luostareissa uudenvuoden ja hiljaisuudenpäivän välillä paastotaan satovuoden parantamisen toivossa.

21.1. Pyhän Emmanuelin päivä
- Lunemarilaisen piispan/arkkipiispan muistopäivä, joka toi Kaikkivaltiaan uskon Gerosiin.

2.2. Valonpäivä
- Lunemarilaisen kynttilänpäivän vastine Gerosissa, joka on tärkeä päivä etenkin pohjoisosassa, jossa järjestetään kynttiläkulkueita tuomaan Luojan valoa synkän talven keskelle. Valonpäivä tuo toivon keväästä. Etelässä se on enemmän muodollisuus rukoilla kirkossa ja sytyttää kynttilöitä.

8.2. Pyhän Gianin päivä
- Gerosin elementtiaseen takoneen asesepän muistopäivä.

13.4. Pyhän Darion päivä
- Muistopäivä miehelle, joka ensimmäisten joukossa otti vastaan pyhän kasteen ja joutui sen vuoksi vainotuksi ja kuoli uskonsa vuoksi.

17.5. Pyhän Fortunaton päivä
- Gerosin ensimmäisen patriarkan muistopäivä, sitä ennen kirkolliset johtohahmot tulivat Lunemarista.

29.5. Ruusunpäivä
- Lunemarin Lemmenjuhlasta muokattu juhlapäivä, jota juhlitaan samana päivänä kuin Lunemarissa Pyhän Benedictan päivää. Tämä juhla ei varsinaisesti ole uskonnollinen, mutta sen taustalla on Lunemarin uskonnosta omaksuttu perinne. Vaikka juhla varsinaisesti kestää päivän, juhlinta aloitetaan usein jo useampi päivä aikaisemmin. Ruusunpäivä on nuorten parien ja rakkauden juhlaa, johon kuuluvat etenkin aateliston kesken hulppeat eväsretket ja puutarhajuhlat sekä myöhäiset puutarhakävelyt. Aika on suosittu kihlajaispäivä ja yleinen vapaapäivä myös rahvaalla.

9.7. Pyhän Claudiuksen päivä
- Muistopäivä Gerosin ensimmäiselle kuninkaalle, joka otti uuden uskon kasteen vastaan ja vaikutti merkittävästi sen muotoutumiseen.

24.8. Pyhän Silvion päivä
- Muistopäivä miehelle, joka ensimmäisten joukossa otti vastaan pyhän kasteen ja joutui sen vuoksi vainotuksi ja kuoli uskonsa vuoksi.

1.11. Kaikkivaltiaan päivä
- On niin ikään Lunemarilaista perua ja silloin on aika hiljentyä ja kiittää Luojaa kuluneesta vuodesta ja rukoilla onnea myös seuraavalle vuodelle. Lunemarin esimerkin mukaan myös Gerosin suurissa kirkoissa järjestetään keskiyön messu, johon kuninkaalliset ja aateliset osallistuvat. Muut hoitavat rukoilun päivän aikana. Kaikkivaltiaan päivänä kaikki synnit annetaan anteeksi nöyrtyessään osoittamaan kiitollisuutta Herralle Kaikkivaltiaalle. Kuninkaallisilla on tapana pukeutua Gerosin väreihin ja tunnuksilla koristeltuihin vaatteisiin.

20.11. Pyhän Floruksen päivä
- Muistopäivä Gerosin kuninkaalle, jolle Luojan lahjoittama elementtiase taottiin ja joka vapautti Gerosin vihollisvallan alta.

Näiden kalenteripyhien lisäksi muita tärkeitä kirkollisia juhlia ovat tietenkin lapsen syntymä, joka on suuri ja iloinen kirkollinen tapahtuma, jossa vastasyntynyt saa nimen ja Kaikkivaltiaan Luojan siunauksen. Synnyinsiunaus on erittäin tärkeä tapahtuma lapsen elämässä, sillä ilman tätä ei uskota, että lapsi pääsee elämän päättymisen jälkeen paratiisiin, joten aviottomat ja orpolapsetkin pyritään saamaan aina kirkollisen siunauksen piiriin.

Ehdottomasti tärkeimmät, ja näyttävimmät, uskonnolliset juhlat ovat lähes poikkeuksetta häät. Häät ovat iloinen ja suuri juhla, oli kyseessä sitten rikas tai köyhä pariskunta, tosin jälkimmäinen pari joutuu säästämään häitä varten ja juhlat ovat vaatimattomammat ja yleensä koko kyläyhteisö osallistuu häihin. Ylhäisöhäät ovat hieno ja arvokas tilaisuus, jossa varataan paras kirkko ja pukeudutaan parhaimpiin. Yleensä morsiuspari käyttää vaaleita värejä, suosituin on valkoinen, mutta myös vaaleansinistä ja muita vaaleita värejä voidaan käyttää ainakin koristeissa. Itse virallinen osuus on arvokas ja papit siunaavat parin Luojan Kaikkivaltiaan nimissä ja julistavat heidät pariskunnaksi, sitten juhlaväki siirtyy vähemmän virallisiin tiloihin nauttimaan hyvästä ruuasta, viinistä, musiikista ja tanssista.

Hautajaiset ovat niin ikään kirkollinen juhla, mutta ilman vähemmän virallista puolta. Vainaja siunataan ja asetetaan maan lepoon, juhla on hillitty ja surumielinen. Halutessaan vieraat voivat kokoontua epäviralliselle osuudelle jonkun luokse muistelemaan vainajaa, mutta se ei ole niin yhteisöllinen ja yleinen kuin hääseremonian yhteydessä. Hautajaisissa pukeudutaan tummiin väreihin ja papit pukeutuvat poikkeuksetta mustaan hautajaistoimituksessa, jossa Luojaa pyydetään huolehtimaan vainajasta ja johdattamaan tämän elämänjälkeiseen paratiisiin.

15. Historia:

Ensimmäinen aika
- Yksittäisiä kaupunkivaltioita alueella ennen lopullisen kuningaskunnan muodostumista
- Vanha monijumalainen uskonto
- Ensimmäisen ajan loppupuolella Gerosin rajat alkoivat muodostua ja valta keskittyä yhden kuninkaan alaisuuteen, kun aikaisemmin alueella hallitsi useita pikkuhallitsijoita Gersaillesin kuitenkin ollessa selvästi alueen poliittinen keskus jo ennen maan yhdistymistä.
- Jotain mahdollisia rajakiistoja Lunemarin kanssa on ollut pitkin ensimmäistä kautta, muttei suurimittaista sodankäyntiä.

Toinen aika
- Lunemarin kanssa tilanne alkoi tasoittua ja Lunemarista saapui säännöllisesti hengellisiä lähetystöjä Gerosiin auttamaan köyhiä ja sairaita ja opettamaan uutta uskontoa. Alkuun Gerosissa oltiin vähän varautuneita moisen suhteen, mutta ajat olivat vaikeita ja Lunemarin armeija vahva ja varteenotettava uhka.
- Lopulta uusi uskonto alkoi saada vahvempaa jalansijaa ja sen päästyä Gersaillesin pääkaupunkiin, se valtasi nopeasti koko Gerosin. Vanhat jumalat sulautuivat yhdeksi uudeksi kaikkivoivaksi jumalaksi ja vanhat tavat sovitettiin uusiin tapoihin. Vanhojen temppeleiden rinnalle nousi komeita kirkkoja.
- Vanha uskonto hylättiin täysin ja joitain jumalpatsaita ja temppeleitä tuhoutui tänä aikana, mutta suurin osa on säästetty, mutta niitä pidetään vain taiteen saavutuksina, ei jumalallisina.
- Tämän seurauksena Lunemarin ja Gerosin ystävyys tiivistyi entisestään.
- Loppupuolella Suursota ja tähden putoaminen ja taika-aseet päättivät toisen ajan.

Kolmas aika
- Sodanjälkeinen kukoistus, otettiin edelleen paljon vaikutteita Lunemarista ja uskonto vahvistui.
- Kuitenkin rinnalla vanhat jumaltarustot löysivät oman paikkansa taiteessa ja vanhoissa taruissa. Kun aikaisemmin ne oli pyritty kitkemään kokonaan pois vaikeuttamasta uuden uskonnon aseman vahvistumista, nyt uuden yksijumalaisen uskon vakiinnuttua myös vanhan uskonnon jumaluudet kokivat uuden nousun, mutta eivät enää jumalallisina vaan taiteessa vaikuttavina symbolisina personifikaatioina.

Tämän hetken sotatilanne:

Kuningas on kirouksen takia todella huonossa tilassa ja valta on tällä hetkellä kuninkaan veljellä, joka kuitenkin on menettämässä otetta poikansa kuoleman aiheuttaman surun takia ja ministerit kärkkyvät tilaisuutta saada lisää valtaa. Kuninkaan kirous yritetään salata kansalta, samoin Marcellan lähtö Gilmarin laaksoon (Virallisesti hänet on siskonsa kanssa lähetetty turvaan pois pääkaupungista).

Pohjoisessa Xernasin joukot yrittävät tunkeutua Caenezhin rajalle ja Anbalin armeija on tunkeutunut maahan jo keskiosissa ja etelässä, pääkaupungin edustalla meripuolustus on pystynyt pitämään pintansa paremmin ja pääkaupunki ei vielä ole vaarassa, mutta on iso riski, että kun muualla puolustus on pettänyt, niin kaupunki joutuu saarroksiin, mutta tällä hetkellä hovi pystyy vielä uskotella kansalle, että tilanne on hallinnassa ja yrittävät parhaansa mukaan elää normaalisti.

Kansan tilanne on huonontunut entisestään, kuolleita ja loukkaantuneita on paljon, suuri osa on joutunut jättämään kotinsa, ruoka ei riitä ja kansa kokee, ettei kuningas tee mitään heidän eteensä, mikä on kasvattanut tyytymättömyyttä ja vihaa hallintoa kohtaan. Sotaa johtaa nyt, puolustusministeriksi ylennetty, nuori markiisi, joka on tulevan kuningattaren kihlattu kuninkaan veljen, Celedenin herttuan, pojan kuoleman takia, josta oli tarkoitus tulla Gerosin seuraava kuningas, mutta nyt maa on päätymässä nuoren kruununprinsessan vastuulle, joten tilanne on kaoottinen.

LUNEMAR

1. Kuningaskunnan nimi: Lunemar

2. Elementti: Ilma

3. Ase: Lunemarin Pyhä Sotavarsta

Pyhä Sotavarsta on kultakoristeltu ketjukuulanuija, jonka vahva varsi on n. 30cm ja ketju hieman lyhyempi, ja sen yliluonnolliset voimat sijaitsevat sen koristeellisessa lyömärissä, eli ketjun päässä olevassa kuulassa. Aseella kykenee nostattamaan voimakkaita tuulia ja ilmavirtoja ja ohjailemaan niitä haluamiinsa suuntiin oikeanlaisilla hyökkäyksillä, esim. oikein suunnattu viistoisku tai isku maahan vihollisten suuntaan hyvin harjoiteltuna voi saada kokonaisen armeijan jaloiltaan. Pienempinä ilmavirtoina sen voima riittää pienempiin ihmisjoukkoihin, ja tämän voi toistaa useamman kerran, sillä se vie käyttäjältään vähemmän voimia. Aseella voi myös aiheuttaa pyörremyrskyjä ja myrskytuulia, joita käyttäjä voi ohjailla, mutta se vaatii harjaantuneisuutta ja erityistä vahvuutta käyttäjältään.

Ase antaa kantajalleen mahdollisuuden lisätä ilmakehän happipitoisuutta väliaikaisesti tietylle alueelle. Kyvystä on hyötyä korkeassa maastossa, kuten vuoristossa jossa ilma on ohuempaa ja sillä voi myös paikallisesti auttaa hengitysongelmiin, kuten astmaan tai vuoristotautiin. Tämä vie kantajalta pikkuhiljaa energiaa, mutta jos hän saa olla paikallaan tai levätä ilmakehän happimäärän lisäämisen jälkeen, kykenee hän ylläpitämään vaikutusta pidempään. Joskus tämän voiman pitkäaikainen käyttö voi aiheuttaa kantajalle itselleen hengitysongelmia. Mikäli ilma on saastunutta, ilmavirralla voi myös puhdistaa ilmakehää parhaimmillaan useamman kymmenen metrin halkaisijalta kantajan ympäriltä. Ase on elementtinsä ansiosta raskaasta ulkonäöstään huolimatta kevyt kantajalleen, ja sillä on kyky keventää myös kantajansa askelta tarvittaessa.

Sotavarstan yksi hankalimmista piirteistä on se, että se ottaa hyvin herkästi vastaan kantajansa tunnetilat; Mikäli aseen käyttäjä on kovin epävakaassa tilassa, kuten vihainen tai surullinen, se vaikuttaa hyökkäyksiin arvaamattomalla tavalla. Siksi Sotavarstan kantajan tulee opetella sisäistä harmoniaa, kestävyyttä ja oltava vakaa käyttöhetkien aikana, jotta käyttö onnistuu moitteettomasti ja vie vähemmän voimia.

Aseen kuva:

4. Hallitsija: Kuningas Leopold XVI

5. Tunnuksen kuva: Koristeellinen ristikuvio
6. Tunnuksen värit: Kultainen tumman harmaansinisellä pohjalla

Tunnuksen kuva:

7. Pääkaupunki: Lunelei sijaitsee Lunemarin länsipuolella, lounaassa Luneburgin alueella, Pyhäjärven rannalla.

8. Muut kaupungit ja kylät:

Lunelein rinnalla Lunemarissa on neljä merkittävää kaupunkia, kulttuurikaupunki Dressa, viljelyalueiden Pyhä Magdalen, metsästysalueiden pääkaupunkina tunnettu Ulmar sekä kaunis kalastuskaupunki Milte.

9. Suhteet muihin kuningaskuntiin:

Lunemar on ylpeä maa, joka kokee olevansa vakavimmin otettava kuningaskunta Gildomerassa. He suhtautuvat jokaiseen naapurimaahansa varauksella, vaikka ovatkin yleisesti suvaitsevaa väkeä. He käyvät kauppaa mielellään kaikkien kanssa hyvien suhteiden ylläpitämiseksi, mutta parhaat välit Lunemarilla on mahdollisesti Gerosin kuningaskuntaan heidän yhteneväisten kulttuuriensa vuoksi. Sen sijaan varauksella suhtaudutaan eritoten Dehrahiin ja Nierdalesiin, mutta myöskään Caenezhin maine ei ole paras Lunemarissa.

10. Pääasiallinen toimeentulo:

Maanviljely, karjateollisuus, hevoskasvatus ja metsästys. Lunemar on monessa suhteessa omavarainen, maalla on paljon viljely- ja metsästystilaa ja omat viinitarhat, joiden hedelmistä valmistetaan Lunemarilaista valkoviiniä. Yleiset viljat Lunemarissa ovat ohra, vehnä, kaura ja ruis, joita viljellään maan keski- ja keskipohjoisosissa. Etelämmäs mennessä kasvatetaan maissia, punajuurta ja sokerijuurikasta. Etelässä kasvatetaan myös monia hedelmiä jokilaaksojen viinitarhojen lisäksi.

Karjatilojakin Lunemarista löytyy useita, lähinnä nautakarjaa, sikoja, kanoja, lampaita ja vuohia, joista saadaan maalle lihaa, munia, maitoa ja juustoa. Lihateollisuus on tärkeää, ja Lunemarissa valmistetaan useita säilyviä lihavalmisteita, etenkin makkaroita. Juustot valmisestaan yleensä lampaan- ja vuohenmaidosta ja ovat laadukkaita pitkien kypsytysaikojensa ansiosta. Lunemarissa arvostetaan kaupankäyntiä osana hyvien suhteiden pitoa, ja he tarvitsevat maahansa pääasiassa mereneläviä, hedelmiä ja vihanneksia. Ylellisyystavaroista he ostavat mielellään jalokiviä ja helmiä, hopeaesineitä, punaviinejä ja ohuita kankaita, kuten silkkiä. Kauppaa he käyvät nahalla, taiteella, viljoilla, valkoviinillä, juustoilla, raskastekoisemmilla kankailla ja hevosilla. Pääomainen ylpeys Lunemarilla ovat kuninkaallisille, aatelisille ja rikkaille myytävät laatuturkikset, kuten kettu ja minkki, taiteet ja kirjallisuus, runous, sekä heidän koirarotunsa; Lunemarin metsästyskoira, joita he myyvät ja lahjoittavat vain hyvin harvoille. (Inspiraatio salukista)

11. Luonto ja ympäristö:

Lunemar on suhteellisen tasaista alanko- ja tasankoaluetta, heillä on paljon laakeaa pelto- ja niittytilaa, jotka ovat oivallisia niin maanviljelyyn kuin metsästykseenkin. Pohjoisessa maastoon tulee enemmän vuoristoista, mutta suuria korkeuseroja ei ole paljoa. Lunemarissa on kaikki neljä vuodenaikaa, vaikka talvet ovatkin yleensä leutoja maan keski- ja eteläosassa, kun pohjoisessa on enemmän kovaa pakkasta. Etelässä sataa lunta vain harvoin, eikä se jää maahan pitkäksi aikaa. Kesät ovat keskipitkiä, mutta kuitenkin lämpimiä ja usein myös sateisia alkukesästä. Keväät lämpenevät hitaasti, ja lumet sulavat maalis-huhtikuussa, syksyllä taas kylmenee hieman nopeammin ja halla alkaa jo marraskuussa.

Etelä- ja keskimaassa metsät ovat suurimmaksi osaksi lehtimetsiä, joissa esiintyy koivuja, tammia, leppää, tuomea, haapaa, pähkinäpensasta , valkosalavaa, pyökkiä ja lehmusta. Lunemarin kuninkaallinen ja rauhoitettu puu on Hopealehmus. Etelässä on paljon jokia, pienempiä puroja ja jokilaaksoja. Pohjoisemmas mentäessä ja maaston muuttuessa alkaa esiintyä enemmän vaivaiskoivuja, havupuita kuten metsä- ja mustakuusta, mäntyjä ja katajaa.

Lunemarissa on oivallinen ratsastusmaasto ja Lunemar onkin ylpeä hevoskasvatusmaa Gildomerassa. Heillä on neljä hevosrotua; Lunemarinhevonen, Lunemarin täysiverinen, Magdalen työhevonen ja Lunemarinponi.

- Lunemarinhevonen: Lunemarinhevonen on oivallinen veto-, valjakko-, metsästys- ja ratsuhevonen. Vahvarakenteinen hevosrotu on laajatekoinen ja lihaksikas, mistä on hyötyä niin sotaratsuna, kuin pitkillä matkoilla erilaisissa maastoissa sekä tavaran kuljetuksessa. Väritykseltään usein kimo ja harmaaseen taittuva, usein värikkäämpiä syntyessään ja haalistuvat kimoiksi vanhetessaan. Myös mustia yksilöitä esiintyy, mutta ne ovat harvinaisempia ja harvemmin suosiossa. Säkäkorkeus vaihtelee 150-170cm välillä. (Inspiraatio Boulognenhevosesta)

- Lunemarin täysiverinen: Lunemarin täysverinen on yksi Lunemarinhevosen jalostuksessa käytettyjä lajeja. Se on sotilaskäyttöön, ratsastukseen ja metsästykseen sopiva hevoslaji. Se on sirompi ja sulavalinjaisempi, kuin raskastekoiseksi jalostettu Lunemarinhevonen ja yleensä aateliston suosiossa. Säkäkorkeus on n. 147–155 cm ja suosituin väri on kimo, mutta ruunikkoja, rautiaita ja mustia hevosia esiintyy myös. (Inspiraatio angloarabi-hevosesta)

- Magdalenin työhevonen: Lunemarinhevosen jalostukseen käytetty työhevoslaji, joka ei ole puhdas Lunemarinhevonen. Sitä käytetään ensisijaisesti maataloushevosena, mutta myös kantojuhtana ja ratsastushevosena maaseudulla. Yleiset värit päistärikkö, ruunikko ja rautias, säkäkorkeus n. 152-163cm  (Inspiraatio: Boulognenhevonen ja Ardennienhevonen)

- Lunemarinponi: Vahva ja nopea ponirotu, joka on hyvä valjakkoponi, kantojuhta ja ratsastusponi. Sen säkäkorkeus vaihtelee 132–142 cm välillä ja yleisiä värityksiä ovat musta, mustanruunikko, ruunikko, kirjava ja kimo. (Inspiraatio fellponista)

12. Armeija:

Lunemarin sotilasvoimat ovat suuret, yhteensä n. 39 000 korkeasti koulutettua sotilasta. Tämä on mahdollistettu jakamalla maan sotilasvoimat kruunun ja kirkon välisiksi sotavoimiksi, joiden komentajina toimivat kuningas ja hallitseva kardinaali. Kaikki Lunemarin sotilaat ovat ratsu- tai jalkaväkisotilaita sisämaa-sijainnin vuoksi.

Kuninkaallinen sotilasvalta:

- Kuningas/Kuningatar: Lunemarin hallitsija on oman armeijansa ylin valta ja johtaja, ja hallitsijan sotilaallinen valta keskittyy lähinnä pääkaupunki Lunelein ja Dressan kaupungin alueelle.
- Kenraalit: Kenraali on Lunemarin kuninkaallisten sotajoukkojen korkein virallinen arvonimi ja kenraalien ikä vaihtelee 30-50 ikävuosien välillä.
- Kapteenit: Kapteeni on kenraalia alempi arvonimi sotajoukoissa, ja kapteenien ikä vaihtelee 25-45 ikävuosien välillä.
- Kuninkaalliset henkivartijat: Kuningassuvun henkivartijat ovat yleensä iästään riippuen arvonimiltään joko kapteeneja tai kenraaleja, jotka on valittu tehtäviin, ja jotka halutessaan saavat valita itselleen korvaavan kapteenin/kenraalin, joka hoitaa heidän sotilaallisia velvollisuuksiaan heidän toimiessaan henkivartijan tehtävissään.
- Luutnantti: Luutnantti on kolmantena sotilasarvojärjestyksessä ja luutnanttien ikä vaihtelee 23-40 ikävuosien välillä.
- Ritarit: Ritarit ovat Lunemarin ratsuväkisotilaita. Ritari on neljäntenä sotilasarvojärjestyksessä ja ritarien ikä vaihtelee 19-50 ikävuosien välillä. Ritarikoulutukseen siirrytään 3 vuoden sotilaskoulutuksen jälkeenja  kestää toiset 3 vuotta. Ritarin arvonimen saa täytettyään 19
- Sotilaat: Jalkaväkisotilas on viimeisenä sotilasarvojärjestyksessä ja sotilaiden ikä vaihtelee 19-30 ikävuosien välillä. Jalkaväkisotilaisiin kuuluvat myös jousimiehet ja katapultisto. Sotilaskoulutus alkaa 13-vuoden iässä nuorilla miehillä ja kestää 6 vuotta, jousimies- ja katapultistokoulutukseen siirrytään 3 vuoden sotilaskoulutuksen jälkeen. Sotilaan arvonimen saa yleensä 19-20 vuoden iässä.

Kirkon sotilasvalta:

- Kardinaali: Lunemarin kardinaaleilla on aina sotakoulutus ja kuninkaan nimitettyä kardinaalin, saa tämä itse valita pappiskenraalinsa sekä valvoa niin pääkaupungin, kuin muidenkin kaupunkien hengellisiä ritarikuntia ja näiden pappiskenraaleja. Hän tekee itsenäisesti sotasuunnitelmansa ja yleiset suunnitelmat joka ritarikunnalle. Kardinaalilla on laaja tieto maan sotilaallisesta tilanteesta ja vahvuudesta, ja hän raportoi kuninkaalle sotilaallisista toimista ja uhista ympäri maata.
- Pappiskenraalit: Pappiskenraalit tai toiselta nimeltään sotapapit, ovat sotakoulutuksen saaneita pappeja kardinaalin alaisuudessa. Jokaisessa maan kirkossa on yksi pappiskenraali valvomassa hengellistä ritarikuntaa, ja he huolehtivat paikallisen hengellisen ritarikunnan sotilas- ja ritarikoulutuksesta.
- Hengellinen ritarikunta: Kirkon ratsu- ja jalkaväkisotilaita, joita on Lunemarin jokaisessa kaupungissa pappiskenraalien alaisina. Heidän ikänsä vaihtelee, mutta hengelliseen ritarikuntaan kuuluakseen täytyy olla vähintään 18-vuoden ikäinen. Koulutus kestää yhteensä 6 vuotta pappiskenraalien opetuksessa.

13. Kulttuuri:

Väestö: Lunemarin ihmiset ovat jakaantuneet selkeästi rikkaisiin ja tavanomaiseen kansaan, ja vaikka tavallisella kansalla on huomattavasti vaikeampaa rikkaisiin ja aatelistoon verrattuna, on heillä uskoa parempaan. Lunemarin kansalaiset uskovat sokeasti kuninkaaseensa, jota kutsutaankin Lunemarin Isäksi.

Aateliset ja rikkaat elävät ylellisemmin ja hurskaammin, kuin Lunemarin muu kansa. He käyvät useammin kirkossa, mutta myös pitävät ylellisiä tanssiaisia, konsertteja ja festivaaleja lähes ympäri vuoden pääkaupunkialueella, sekä muissa varakkaissa kaupungeissa. Lunemar pitää koulutusta suuressa arvossa ja suurin osa aateliston väestä saakin korkean koulutuksen, osa keskiluokasta myös. Mitä köyhempää kansa on, sitä huonompi mahdollisuus heillä on koulutukseen ja useimmiten koulutusta saaneetkin lapset joudutaan ottamaan kotiin töitä tekemään kesken kaiken. Lunemarissa köyhyydestä on mahdollista nostaa omaa asemaansa hieman, muttei koskaan merkittävästi ja on harvinaista, että perheen tyttäriä naitetaan parempiin perheisiin. Tätä kuitenkin tapahtuu toisinaan, eikä silloinkaan ole varmuutta, kuinka hyvän aviomiehen tyttö todella saa, mutta eipähän kärsi kylmää tai nälkää kaupungissa.

Naisten ja miesten arvoasemassa ei ole suuria eroja; Miehiä pidetään parempina johtajina ja sotilaallisina toimijoina, kun taas naisia pidetään parempina opettajina ja tiedonlähteinä moneen eri asiaan. Ylin arvonimi Lunemarissa naiselle kuningattaren jälkeen on Aatelinen Tietäjä, joita Lunemarissa on muutamia. He ovat syvän tiedon kantajia ja Kaikkivaltiaan siunaamia, mutta heillä on kuitenkin suuresti samat vapaudet, kuin muilla aatelisnaisillakin. Naisia pidetään yleisesti myös Pyhinä Lunemarissa, minkä vuoksi etenkin naisiin kohdistuvat rikokset ovat Lunemarissa erityisen ankaria.

Luokkajako:

Kuningas/Kuningatar
Prinssi/Prinsessa (Arkkiherttua/-herttuatar)
Kardinaali
Herttua/Herttuatar
Rajakreivi/-kreivitär
Palatiini
Linnakreivi/-kreivitär
Varakreivi
Vapaaherra/-herratar

Papisto

Sotilaat ja virkamiehet

Taiteilijat ja käsityöläiset

Kauppiaat

Työläiset

Koulutus:
- Lunemarissa niin kirkko kuin kruunu rahoittavat koulutusta, joten yleissivistävän luku- ja laskutaidon, sekä rukousopin saa lähes jokainen kansasta luostareissa ja kirkoissa. Yleissivistävän opetuksen laatu vaihtelee alueen ja perheen varallisuuden mukaan, ja varakkaimmilla perheillä kotiopetukseen kuuluu luku- ja laskutaidon lisäksi yleensä myös jokin taiteellinen perusoppi, sekä pyhäkoulu.

- Yliopistojärjestelmä Lunemarissa on jakautunut kirkollisiin aineisiin, joita rahoittaa ja järjestää kirkko, ja sen ainepiireihin kuuluu uskonoppi, pappiskoulutus sekä lääkärin opit, sekä kruunun rahoittamaan ja järjestämään yhteisöoppiin, jonka ainepiiriin kuuluvat kirjallisuus, oikeustieteet ja taiteet.

- Yliopisto-opit aloitetaan yleensä kotona, ja niihin sisältyy kaksi vuotta yleissivistäviä kursseja, kuten musiikkiteoria, taide, kirjallisuus-, kielitiede- ja runous, tähtitiede, logiikka ja geometria tms. joista valitaan jatko-opiskelua varten vähintään kolme tärkeintä ainetta. Tämän jälkeen yliopisto-opinnot siirtyvät joko kruunun tai kirkon opinahjoihin, joissa alkavat alasta riippuen eritasoiset jatko-opinnot.

- Alat joihin saa yliopisto-tutkinnon: Uskonoppi, filosofia, kirjallisuus, taide, historia, oikeustieteet ja lääketiede.

Arkkitehtuuri: Lunemarin arkkitehtuuri on suurta ja mahtailevaa. Vaikka se on peruksiltaan goottilaisen tyylistä, on siinä paljon barokin vaikutteita. Korkeat, kiviset ja paikoitellen raskaat rakenteet, sekä koristeellisuus ja etenkin kultakirjailu ovat suosittuja linnoissa, kirkoissa ja virallisissa, tärkeissä rakennuksissa. Katot ovat yleensä sinertävistä tai tummista tiilistä, ja ikkunat usein suuria ja kapeita ja niiden lasit ovat toisinaan lasimaalattuja. Kirkkojen ja palatsien katot ovat usein eritasoisia ja joskus myös pyöreän mallisia.

Aatelisten ja rikkaiden asumukset ovat kevyempiä ja usein myös kiveä tai tiiltä, ja ovat jopa värikkäitä kaupungista riippuen. Katot ovat useammin vaaleista tai tummista tiilistä, harmaansinertävät kuuluvat vain kuninkaallisille. Tavallisten ihmisten asumukset ovat yksinkertaisempia kivirakennuksia, joissa on vähemmän koristeita ja yksityiskohtia sitä mukaa, mitä köyhemmälle alueelle päästään. Myös täysin puisia taloja on paljon maaseudulla.

Taide: Lunemar antaa itsestään ulkopuolelle ylvään, viisaan ja varakkaan kuvan; He ovat sivistyneitä, oppineita ja taiteellisia, syvällisempää ja pohdiskelevaa kansaa, joka arvostaa tietoa ja jotka ottavat itsensä todella vakavasti. Lunemarissa arvostetaan vakavasti oopperaa ja musiikillista taidetta, ja yleisiä soittimia ovat cembaloa muistuttava kosketinsoitin, jousisoittimista viulu ja sello, ja kielisoittimista harppu. Tavallisen kansan yleisiä illanvieton soittimia ovat luuttu ja silloin tällöin yksinkertainen viulu, mutta viulumusiikki poikkeaa maalla suuresti ylimistön musiikista. Kirjallisuus ja runous ovat Lunemarin ylpeys, mutta etenkin heidän runoutensa on monille muille vaikeasti ymmärrettävää juurikin ehkä heidän henkisyytensä ja hartautensa vuoksi. Taide on hieman raskaampaa ja dramaattista, veistokset ovat yksityiskohtaisia ja massiivisia, ja maalauksissa suositaan vahvoja sekä tummia värejä ja mahtipontisuutta. Teatteria Lunemarissa pidetään myös suuressa arvossa, mutta yleensä he esittävät ja kirjoittavat traagisia tarinoita, joskus romantiikkaa, mutta harvemmin komediaa. Taiteet ovat Lunemarissa vakavia aiheita, joiden on tarkoitus koskettaa ihmisen sielua syvällisemmin, kuin vain kauniina jokapäiväisinä asioina.

Muoti: Lunemarissa pukeutumistyyli muistuttaa eniten barokkia ja elisabetiläistä renessanssia. Muoti rikkaan ja aateliston keskuudessa on näyttävää ja hienoa, antaakseen kuvaa Lunemarilaisten ylivertaisuudesta muiden keskuudessa. He käyttävät tummia ja vahvoja värejä, kalliita ja raskaanpuoleisia kankaita ja asuissa on todella paljon yksityiskohtia ja koristeita. Hiustyyleissä suositellaan aina kiharia hiuksia, niin naisilla kuin miehillä, ja sitä tavoitellaan joko kihartimien tai peruukkien avulla.
Naisten pukeutumisen oleellisia osia ovat tudor-korsettien kaltaiset suorat ja kehoa ryhdikkäämmäksi muokkaavat korsetit, jotka tekevät vyötäröstä kapean mutta suoralinjaisen, lantiotoppauksilla kevyesti levennetty lantio ja suuret, pussittavat ja usein röyhelöiset hihat. Kankaat ovat laadukasta ja kallista kangasta, pitsireunukset ja röyhelöt tarkkoja ja näyttäviä. Korukoristeet, kuten helmet ja jalokivet ovat yleisiä aatelisilla, ja kultakirjailut sekä muut yksityiskohtaiset kirjailut ovat yleisiä. Kesävaatteet ovat usein kevyempiä ja vaaleampia myös aatelisten keskuudessa.

Miesten pukeutuminen aateliston ja rikkaan keskuudessa on pitkälti yhtä näyttävää, kuin naistenkin. Oleellisia osia ovat joko pitkät tyköistuvat housut tai polvihousut pitkien sukkien kera, röyhelöidyt kauluspaidat ja koristeelliset liivit, sekä usein jopa polviin asti pitkät päällystakit. Koristelut ovat sitä suurempia ja vaikuttavampia, mitä tärkeämpi henkilö on kyseessä.

Keskiluokan pukeutuminen on hieman yksinkertaisempaa niin naisilla kuin miehilläkin, mutta siinä on paljon samoja elementtejä, kuin aatelisten ja rikkaiden vaatetuksessa ja heillä on erikoistilaisuuksia varten muutamia parempia vaatteita.

Työläiset ja maaseudulla asuvat naiset pukeutuvat yleensä pelkistettyihin tudor-korsetteihin, puuvillapaitoihin, hameisiin ja mekkoihin, villavaatteisiin ja yleistä asuissa ovat kaksikerroksiset hameet, yksinkertaiset kankaat ja kangaskorsetit asujen päällä. Kirkkovaatteet ovat siisteimmät vaatteet, mitä väeltä tällöin löytyy. Työläiset ja maaseudulla asuvat miehet pukeutuvat hyvin yksinkertaisesti ja käytännöllisesti, kuten naisetkin ja vaatetus on yleensä pitkälti samoja kankaita, kuin naisillakin.

Ruoka: Lunemarin ruokakulttuuri on monipuolista, vaikka selkeitä eroja siinä löytyykin vain pohjoisen ja etelän välillä. Mausteita käytetään mielellään ja eksoottisimpia ostetaan muualta, sillä Lunemarin omat mauste- ja yrttivarat ovat jokseenkin mietoja. Ruuat valmistetaan usein voin kanssa ja voita sekä kermaa käytetään muutenkin paljon, etenkin pohjoisessa.

Lihaa syödään Lunemarissa paljon, sillä riistaa ja karjaa on riittämiin. Kokonaiset paistit, lihapadat, lintupaistit, kala ja lihapiirakat ovat yleisiä aatelistossa, kun taas tavallinen väki usein tyytyy omaan riistaan ja halvempiin lihoihin. Lihatuotannossa on tärkeää, että eläimistä käytetään kaikki mahdollinen, ja siksi verestä ja sisäelimistä tehdyt erilaiset makkarat ja leikkeleet ovat myös suosittuja.

Kasvisruoka on todella yleistä niin aateliston kuin tavallisen väen keskuudessa. Keitot, muhennokset, paahdetut kasvikset ja padat ovat suosituimpia kasvisruokia.

Leipää löytyy Lunemarista monenlaista. Aateliset nauttivat enemmän vaaleita vehnä-, kaura-, maissi- ja ohraleipiä, kun taas tavallinen väki usein saa tyytyä tummaan- tai sekaleipään.

Jälkiruuat ovat lähinnä rikkaampien ihmisten nautinto ja ne vaihtelevat sesongin mukaan. Hedelmiä syödään usein punaviinissä keitettyinä kerman kera, tai leivoksissa ja hilloissa. Juustot ovat suosittuja jälkiruokia ja ne syödään usein hunajan, tuoreen leivän ja hedelmien kanssa. Talvella nautitaan paistettuja juustokakkuja ja kuivaleivoksia. Leivokset nautitaan usein hillojen, vaahterasiirapin ja kerman, tai sulan voin kera.

Valkoviini on Lunemarin suosituin ja aateliston kulutetuin juoma. Hedelmänektarit- ja mehut ovat Lunemarissa myös suosittuja juomia ja Lunemarilainen terveysjuoma, tyrnimarjamehu, on etenkin aateliston suosiossa. Mustaa teetä Lunemarissa nautitaan vain jonkin verran, ja yleensä teehen sekoitetaan hedelmänektaria tai hilloa, tai lisätään teelehtien sekaan kuivattuja hedelmiä.
Työläiset ja tavallinen kansa nauttivat yleensä olutta ja marjamehuja, sekä halvempia kotiviinien kaltaisia viinejä. Useilla majataloilla ja tavernoilla on eri alueilla omia nimikkoviinejä.

Laki ja sen valvonta: Rikollisuus ei ole vakava ongelma tai edes yleistä, mutta paikoittain sitä esiintyy suuremmissa kaupungeissakin, joten Lunemarilla on oma vartija- ja päällikköosasto kaikissa suurissa kaupungeissa. Maalla rikosten valvominen ei ole aina tehokasta, mutta kaupungeissa rikosta kyetään kitkemään parhaan mukaan vankituomioilla. Vakavimpia rikoksia Lunemarissa ovat kirkkojen häpäisyt, väkivaltarikokset naisia kohtaan, kuninkaallisten epäkunnioitus sekä Jumalaton magia ja sen käyttö. Lunemarissa ei ole ollut voimassa kuolemantuomiota enää toisen ajan jälkeen, sillä Lunemarissa ei uskota elämän olevan ihmisten, vaan Luojan käsissä.

Kulttuurilliset juhlat ja tapahtumat:
- Keväällä, yleensä Toukokuun aikaan, nuorten aatelis- ja varakkaiden perheiden neitojen astumista avioikään (18) juhlitaan pääkaupungissa järjestettävillä Lemmenjuhlilla. Juhlien oleellinen osa on neidoille opetettava kevyt, hypähtelevä ja lapsekas tanssi, joka kuvastaa heidän nuoruuttaan ja viattomuuttaan. Työläiset kutsuvat juhlaa halveksuvasti Paritusjuhlaksi, sillä heidän ei tietenkään sallita osallistuvan; tai sallitaan, jos heillä on varaa maksaa tyttärensä vaatetus ja opetus.

- Kesällä Lunemarissa vietetään Lehmusjuhlaa jokaisessa suuressa kaupungissa, joihin osallistuvat enemmän varakas ja tavallinen kansa. Torit ovat täynnä kukkia, tanssia, näyttelyä ja juhlintaa viikon verran Kesäkuun lopussa, ja vaikkei juhlalla ole suurempaa merkitystä kulttuurillisesti, on se yksi tavallisen kansan tärkeimmistä juhlista.

- Sointujen viikkoa juhlitaan Dressassa loppukesästä, Elokuun puolivälissä. Musiikin ja taiteen festivaali pyrkii korottamaan Lunemarilaisten kulttuuritietämystä ja kehottamaan taiteilijoita luomaan uusia ideoita ja inspiroitumaan uusista asioista. Sointujen viikko on tärkeä kaikelle kansalle ja kuningasperhekin viipyy Dressan palatsissa koko viikon osallistuakseen juhlintoihin, joihin sisältyy konsertteja, teatteriesityksiä, Oopperan Ilta sekä viimeisen illan tanssiaiset Dressan kuninkaallisen palatsin pihamaalla. Tanssiaisissa usein joko kuningatar Annaliese tai prinsessa Hortencia soittavat harppua tai kosketinsoitinta vieraille ja kuningasperhe osallistuu juhlintaan muutenkin tavallista enemmän.

- Miltessä järjestetään joka syyskuun alussa viikon kestävät turnajaiset, joihin saa osallistua ritareita ja taistelijoita ympäri Gildomeran. Lunemarin turjanaisissa voittaminen on iso asia kenelle tahansa, olivat nämä mistä maasta kotoisin, ja voitoista on tarjolla myös rahapalkkioita. Turnajaisia pidetään tärkeänä osana Lunemarin ulkopolitiikkaa, ja ne ovat pitkä perinne maassa. Kuningasperhe osallistuu yleensä viimeisinä turnajaispäivinä katsomaan kunniapaikoilta turnajaisia, ja viimeisinä iltoina kaupungilla on myös juhlintaa ja soittoa kaikille ympäri maata tulleiden iloksi. Muutenkin turnajaisviikon aikana torilla on tavallista enemmän kuhinaa, ja pienempiä juhlia pidetään pitkin viikkoa.

- Lokakuussa, noin kuukausi ennen Kaikkivaltiaan Päivää, vietetään ympäri Lunemarissa sadonkorjuujuhlaa. Tähän sisältyy yleensä torin täyttyminen viimeisimmän työn hedelmillä, kun valmistaudutaan talvea varten ja muistellaan kulunutta vuotta. Sadonkorjuujuhla on yleensä pienempi juhlaviikko, jota vietetään omissa kaupungeissa ja kylissä, ja perheen sekä yhteisön kesken.

14. Uskonto:

Lunemarissa uskotaan ja palvotaan yhtä ainoaa jumalaa, Kaikkivaltiasta, Luojaa, Vapahtajaa, Ylijumalaa. Uskonto ja kirkko ovat suuressa osassa Lunemarin kulttuuria ja historiaa, niin hyvässä kuin pahassakin. Keskeinen osa Lunemarin uskontoa on hyveellisyys, vastuu ja syvän tiedon ymmärrys. He uskovat, että syvän tiedon ymmärtäminen ja harmonian löytäminen sieluun on ainoa tapa saada Rauha kuolemassa. He eivät usko fyysiseen paratiisiin tai rangaistukseen joihin kuoleman jälkeen päästään tai joudutaan, vaan uskovat, että Kaikkivaltias johdattaa jokaisen hyveellisen ihmisen Rauhalliseen lepoon. Syntiset sen sijaan eivät saa levätä rauhassa, mutta heille annetaan mahdollisuus hyvittää tekonsa Uudessa Elämässä, jos he katuvat tekojaan. Kuolema ja Elämä ovat molemmat yhtä pyhiä Lunemarissa juuri tästä syystä. Lunemarissa käydään viikon joka ensimmäinen päivä kirkossa messulla.

Kaikkivaltiaan tärkein symboli on Lunemarin tunnus, Kaikkivaltiaan Risti. Sen historia kiinnittyy Lunemarin rakkauteen taivasta, Ilman Valtakuntaa, kohtaan. Etelän Ristin tähtikuvion, josta Kaikkivaltiaan Risti on jäljitelty, uskotaan symboloivan toivoa hädän hetkellä ja tuulten kääntymistä – se tuo onnea hädässä, sodassa ja jokapäiväisessä elämässä.

Korkein kirkon henkilö arvojärjestyksessä on kardinaali, joka on kuninkaallisten rippi-isä ja heidän että Kaikkivaltiaan välisten suhteiden ylläpitäjä. Kardinaalin jälkeen tulevat arkkipiispa, piispa ja papit.

Palvontapaikat: Lunelein katedraali on maan pääkirkko ja kuninkaallisten rippikirkko. Isojen kaupunkien kirkot ovat massiivisia ja raskasrakenteisia, upeita rakennuksia, ja muissa kylissä kirkot ovat joko yksinkertaisempia kivikirkkoja tai maalla puukirkkoja.

Uskonnon ja kruunun välinen suhde: Kardinaalijärjestelmän takia kruunu ja kirkko ovat tiukasti sidoksissa toisiinsa. Vaikka kardinaaleilla on paljon valtaa, ovat kuninkaalliset yhä valtajärjestelmässä heidän yläpuolellaan. Kuitenkin usein kardinaalien on helppo hyväksikäyttää valtaansa, sillä kuninkaalliset usein valitsevat suosikkejaan ja mielistelijöitään kardinaalin virkaan. Tällä hetkellä kuningas Leopoldin suhde kirkkoon on lempeä ja kuningasperhe, etenkin kuningatar, luottaa kardinaali Deniauhun täysin, pyytäen tältä usein neuvoa ja apua.

Uskonnolliset juhlat ja tavat:
- Kaikkivaltiaan Päivä: Lunemarin kansa osoittaa kiitostaan Kaikkivaltiaalle tämän tuomasta toivosta ja antamasta avusta, sen vuoden siunauksista, oli kyseessä sitten hyvä sato-, metsästys- tai sotilaallinen vuosi. Rikkaat, keskiluokka ja köyhälistö käyvät rukoilemassa päivällä kirkoissa, mutta kuninkaalliset ja aateliset osallistuvat keskiyön messuun, joka kestää kaksi tuntia. Se on myös ainoa päivä, kun elossa olevat ihmiset saavat kirkossa yleisen synnintunnistussaarnan ja kardinaalilta yleisen synninpäästön. Kaikkivaltiaan päivänä kuninkaalliset myös yleensä pukeutuvat Lunemarin tunnuksella koristeltuihin vaatteisiin ja tunnuksen väreihin.

- Syntymä: Syntymäjuhla on Lunemarissa aina ilon juhlaa ja sillä on vähiten hengellisiä seremonioita kastejuhlan lisäksi. Kastejuhla kestää tavallisen messun verran. Yleisesti kuninkaallisen lapsen syntymä on koko maan, etenkin pääkaupungin juhlanaihe, ja muuten syntymäjuhlaa juhlitaan perheen ja ystävien kesken.

- Häät: Häät ovat Lunemarissa yleisesti iloinen ja suuri juhla, mutta aatelisen väen häät eroavat suuresti muusta väestä. Kuninkaallisten häiden seremonia alkaa kaksi päivää ennen hääpäivää, jolloin morsian puhdistetaan Lunemarin Tietäjien toimesta. Morsiamen sielun tulee olla puhdas aviota varten, sillä häät ovat kuninkaallisille ennen kaikkea hengellinen juhla, siinä missä muu kansa juhlii enemmän juuri rakkautta. Vain aateliset saavat osallistua kolme tuntia kestävään hääseremoniaan, mutta usein tavallinen kansa kerääntyy kirkon ja palatsin välille kaupunkiin juhlimaan ja todistamaan hääkulkuetta. Vain kuninkaalliset saavat käyttää hääpuvuissaan valkoisia kankaita, sekä helmiä. Muuten suosittuja hääpukujen värejä ovat kermanvaalea, hyvin vaalea keltainen ja joskus myös vaaleanpunainen, koristukset ovat yleensä vaaleaa pitsiä ja harsoa.

- Hautajaiset: Hautajaiset ovat Lunemarissa yhtä hengelliset ja tärkeät, jopa tärkeämmät, kuin syntymäjuhla tai häät. Kuolemaa pidetään suuressa arvossa uskonnossa eikä Lunemarin uskonnon mukaan kuolemassa ole mitään pelättävää, ellei ole ollut syntinen. Hautajaisia edeltävänä iltana kuolleen läheiset rukoilevat vainajan muistoksi joko hautauskirkossa tai kotonaan. Hautajaisseremoniaan kuuluu hautajaismessu, jossa vainajaa siunataan ikuiseen Rauhaan. Kirkkojen hautuumaille varataan paikat arvojärjestyksen mukaan. Kuninkaalliset suvut haudataan sukujen omiin kuninkaallisiin hautaholveihin, jotta he saavat astua Rauhaan edeltäjiensä kanssa. Kuninkaalliset hautajaiset saattavat kestää koko päivän ja yleensä tällöin suruaika kestää tavallista pitempään.

15. Historia:

Ensimmäinen aika:
- Eletään 12 Kuun Tyttären aikaa, jolloin Lunemarin kuningaskunta oli vielä hajanainen joukko Tietäjien johtamia yhdyskuntia ja liittoumia
- Etelässä alkaa syttyä sotia yhdyskuntien välillä, johtaen uusiin aluevaltauksiin sekä lopulta ensimmäisen ajan loppupuolella yhdistyneeseen Lunemarin Etelään, jota johti Gervarius II
- Gervarius II rakastui sotamatkallaan Pohjoisen Tietäjään, 12 Kuun Tyttären siunaamaan Berengariaan, jonka otti vaimokseen
- Ensimmäisen ajan lopulla Lunemar alkoi tiivistyä vahvaksi, yhdeksi kuningaskunnaksi, alkaen kehittää uutta, sotilaallisesti ja uskonnollisesti vakaata yhteiskuntaa. Joskus tähän aikaan, ei ole varmaa tietoa koska, 12 Kuun Tyttären aika alkoi unohtua ihmisten mielistä uuden, järjestäytyneen ristinuskon tieltä

Toinen aika:
- Lunemar on kehittynyt sotilaallisesti vakavasti otettavana ja sivistyneenä kuningaskuntana nopeasti aina ristinuskolliseen kirkkojärjestelmään asti, jota lunemarilaiset pitivät ainoana oikeana uskontona
- Lunemarin kirkko lähettää hengellisiä lähetystöjä Gerosiin parantaakseen välejään idän kanssa ja levittääkseen uskontoaan
- Baldassare I aika alkaa 789 2.a, aloittaen vuosikymmenien raa’an jakson Lunemarin historiassa
- Neitsyt Johannan julkinen teloitus 867 2.a aloittaa Lunemarin vallankumouksen
- Leopold I syrjäyttää serkkunsa Baldassare II vallasta 890 2.a
- Suursota, tähden putoaminen antaa Lunemarille Luojan lahjan, Pyhän Sotavarstan

Kolmas aika:
- Suursodan jälkeen Lunemar nousi nopeasti jaloilleen Leonard I vallassa, kehittyen entistä vahvemmaksi sotilaallisesti
- 687 3.a alkaa yhdeksänvuotinen sisällissota kruunun ja kirkon välillä, joka päättyy kruunun voittoon ja kirkon vallan väliaikaiseen rajoitukseen
- Leopold XV:n valtakautena (910 3.a-963 3.a) kruunun ja kirkon välit lähenivät ja kirkko alkoi saada jälleen enemmän valtaa
- Lunemarissa vallitsee sisä- ja myös ulkopoliittinen rauha suurimmaksi osaksi koko Leopold XVI:n valtakauden ajan ennen uuden sodan syttymistä

NIERDALES

1. Kuningaskunnan nimi: Nierdales

2. Elementti: Henki

3. Ase:

Suuri kiiltävä kilpi joka heijastaa siihen osuvat hyökkäykset takaisin ja suojaa sen takana seisovia. Hallitsija pystyy siunaamaan armeijansa, jolloin heihin kohdistuvat hyökkäykset peilautuvat takaisin hyökkääjään. Peilautumisen voimakkuus riippuu hallitsijan henkisyydestä ja voimakkuudesta.

Aseen kuva:

4. Hallitsija:

Virallisesti Pohjois-Nierdalesin Godofrédo IV (pilkkanimeltään talonpoikain keskuudessa Nofrédo I), Etelä-Nierdalesissa asuu epävirallisesti hallitseva uskonnollinen johtaja Sofia XIII

5. Tunnuksen kuva: Tyylitelty aurinkoristi
6. Tunnuksen värit: Kulta, pronssi, valkoinen ja tumman punainen

Tunnuksen kuva (pohjoinen):

Tunnuksen kuva (etelä):

7. Pääkaupunki: Caelénia

8. Muut kaupungit ja kylät:

Eanvolos - Ylhäistön rantalomakohde
Damétres - Kauppakaupunki sisävesistön äärellä
Itä- ja Länsi-Astilia – Satamakaupunki
Blencathras - Kruusilaisuuden epävirallinen pääkaupunki
Lentéglos - Fundamentalistikruusilaisten karu kaupunki
Narcalaes - Maanviljelyyn keskittyvä alue

9. Suhteet Muihin kuningaskuntiin:

- Keskimaan talonpojat ja kauppiaat eivät ole juurikaan kiinnostuneita poliittisista käänteistä muuten kuin kaupanteon kannalta, ja menevät lähinnä virran mukana.

- Pohjoisen alueen kansalaiset talonpojista ylöspäin ovat ylpeitä omista juuristaan ja elintiloistaan, ja pitävät itseään valittuna kansana. He ovat äärimmäisen pahastuneita erityisesti Lunemarilaisille, joiden uskonnon katsovat halventavan Nierdalesin hallitsijaa sekä uskontoa. Eliitti on kiinnostunut muiden maiden eliitistä ja tavoista, koska he ovat äärimmäisen tylsistyneitä ja uteliaita.

- Etelä pitää kaikkia muita paitsi etelän asukkaita kerettiläisinä.

10. Pääasiallinen toimeentulo:

- Kaupankäynti ylellisyystuotteilla (esimerkiksi juustot, päihdyttävät yrtit, keltaiset oliivit) (kuningaskunnan köyhtyessä myös ylellisyystuotteiden määrä ja laatu on huonontunut) sekä lääkekasveilla ja -yrteillä (luonnonlääketiede on suhteellisen kehittynyttä hallitsijan ja ympäröivät eliitin sairastelun ja terveysongelmien vuoksi, ja varsinkin raskaudenehkäisylääkkeet toimivat jo lähes 3/5 varmuudella). Porvarikauppiaat välittävät muihin kuningaskuntiin talonpoikien tuottamia halvempia juustoja, maitotuotteita, maissijauhoa, vehnää, perunoita, sitrushedelmiä ja pienemmässä määrin kalasäilykkeitä ja kuivahedelmiä. Nierdalesissa on paljon hyvää viljelysmaata, mutta lähes kohtuuton määrä viljelyistä siirtyy verojen muodossa eliitin käyttöön. Nierdalesilaiset satsaavat karjan kasvatuksessa maitotuotteisiin, joten lihaa ei myydä ollenkaan ulos maasta.

- Nierdalesissa järjestetään silloin tällöin erilaisia karnevaaleja joissa tarjotaan nierdalesittain koristeltuja ruokia ja kauniita juomia hyvään hintaan. Tämä saa eliitin rahan virtaamaan takaisin kansalle.

- Etelä-Nierdalesilaiset ovat hyvin omavaraisia ja elävät niukasti. Eteläiset talonpojat myyvät pohjoiseen kiviainesta jota siellä tarvitaan paljon rakentamiseen.

- Nierdalesiin ostetaan mm. nahkaa, aseita, viiniä ja puuta.

11. Luonto ja ympäristö:

Luonto ja maasto:

Puolet Nierdalesin rajasta on rannikkoa, joten ilma on kosteahko eivätkä lämpötilat nouse useinkaan yli 25 asteen. Talvella lämpötila saattaa pohjoisimmalla raja-alueella laskea pakkasen puolelle, mutta merialue ei jäädy. Etelässä on talvisin +10 astetta, koleaa ja viimaista, minkä vuoksi etelä on melko harvaan asuttua.
Eteläinen rannikkoalue on karua ja kivistä, eikä alueella ole juurikaan kasvistoa tai puita. Pohjoiseen mennessä ranta muuttuu hiekkaisemmaksi ja vehreämmäksi. Sisämaassa on paljon viljelyyn sopivaa maata, mutta varsinaista metsikköä ei ole kuin pohjoisella raja-alueella.  Maaseudulla kasvaa luonnonvaraisia sitrus- ja oliivipuita, ja alue on vehreä. Nierdalesin alue ei ole erityisen vuoristoinen, mutta varsinkin sisämaa on kukkulainen. Eteläisellä rannikolla on muutamia kallioita, joista on äkkijyrkkä pudotus.

Eläimistö:

Karja: Munia tuottavat kanarodut ja vähemmässä määrin liharodut, maitoa tuottavat vuohet ja lehmät, vetohärät ja kantomuulit

Villieläimet: Pohjoisessa metsässä elää villisikapopulaatio joka on jätetty rauhaan sillä Nierdalesilaisilla ei ole juurikaan intohimoa sianlihaan. Rannikolla elää erilaisia merilintuja joiden munat ovat rannikon asukkaiden herkkua, itse lihaa ei juurikaan arvosteta. Niittyalueilla elää paljon kaneja.

12. Armeija:

N. 20 000 sotilaan vahvuinen palkka-armeija, tarkkaa lukua vaikea sanoa sillä useat kenraalit valehtelevat numeronsa joko saadakseen enemmän palkkaa omaan taskuunsa tai näyttääkseen paremmalta hallitsijalle. Armeija keskittyy pääkaupunkialueen ja varsinkin eliitin asuinalueen suojeluun, mutta sotilaita löytyy myös suurimmista kaupungeista, satama-alueelta sekä etelästä missä tapahtuu paljon vastarintaa ja kahinointia. Sotilaan sijoitus riippuu hyvin pitkälti statuksesta - parhaimpien perheiden lapset suojelevat pääkaupunkia, etelään päätyvät köyhät, statuksettomat tai kenraalit suututtaneet.

Armeijan voima ja pelottavuus perustuu Nierdalesin taika-aseeseen ja hallitsijan antamaan siunaukseen - kun sotilailla on hallitsijan siunaus, kaikki heihin kohdistuvat hyökkäykset heijastuvat takqaisin hyökkääjään hallitsijan siunauksen vahvuudesta riippuen 50-100%. Nykyisen hallitsijan henkinen voima on kuitenkin nykyään niin heikko, että heijastus on maksimissaan 10%. Tämän vuoksi kansa ei juurikaan näe hallitsijaa muuten kuin tarkasti suunnitellun, voimaa uhkuvan koreografian ja esiintymisen kautta, ettei suuren voiman illuusio särkyisi ja tekisi maata alttiiksi hyökkäyksille. Hallitsijan henkilökultti on kuitenkin alkanut jo rakoilla maan köyhtymisen vuoksi, ja tavallinen kansa halveksuu hyväpalkkaisia sotilaita ja juoruaa sotilaiden määrän lisääntymisestä - mihin tarvitaan näin paljon sotilaita, onhan meillä suuri ja voimakas taika-ase puolustuksena?

Nierdalesin armeija on erikoistunut puolustukseen niin maalla kuin merelläkin. N. 2000 sotilasta kuuluu jousiampujaerityisosastoon, joka hoitaa kaukopuolustuksen, n. 15000 kuuluu lähipuolustusosastoon ja n. 3000 kuuluu meripuolustukseen.

Sotilasarvot:

Hallitsija on nimellisesti armeijan johtaja, mutta todellisuudessa noudattaa sotapäälliköiden (sekä ylipapiston) neuvoja ja neuvoiksi naamioituja käskyjä.

1. Sotapäällikkö, joukko strategisteja jotka hoitavat hallintoa nukkehallitsijan takaa papiston kanssa, eivät vuorovaikuta kenraaleja alempien kanssa eivätkä osallistu taisteluun, keskittyvät lähinnä hallintoon ja politiikkaan eivätkä juuri puutu armeijan asioihin

2. Kenraali, suurimmaksi osaksi korruptoituneita hyvien perheiden jäseniä, eivät juurikaan osallistu taisteluun, hoitavat suurimman osan armeijan järjestäytymisestä ja soveltavat sotapäälliköiltä silloin tällöin saatavia ohjeita

3. Sotilasmestari, ylin taisteluun osallistuva arvo, suorittavat kenraalien antamat käskyt, ansioituneet sotilasmestarit hoitavat myös sotilaskoulutusta, juurikaan kukaan rivisotilas ei etene urallaan tätä arvoa ylemmäs, vastaa kenraalille

4. Kapteeni, pitää huolta omasta osastostaan, vastaa sotilasmestarille

5. Sotilas, tekee mitä kapteeni käskee

Sotilaskoulutus:

Sotilaskoulutukseen houkutellaan lähinnä 13-16 -vuotiaita terveen oloisia nuoria poikia ja miehiä palkkioita luvaten. Sotilasoulutus on kaikille yhteistä ensimmäisen puoli vuotta, kunnes osallistujat alkavat erikoistua joko kauko-, lähi- tai meripuolustukseen. Kauko- ja lähikoulutus kestää 2 vuotta, meripuolustuskoulutus 3 vuotta ja sisältää sekä kauko- että lähipuolustuksen koulutusta. Kenraaliksi yletään suoraan erittäin kalliista koulutuksesta, johon rikkaat ja statukselliset perheet lähettävät poikiansa, sillä kenraalin palkka saattaa maksaa koulutuksen takaisin jo muutamissa vuosissa ja kenraalin asema yhteiskunnassa on otollinen koko suvun statuksen nousua ajatellen. Kenraali saattaa yletä sotapäälliköksi, mutta useimmiten uudeksi sotapäälliköksi valitaan joku nykyisten sotapäälliköiden sisäpiiriläinen, jota perehdytetään työhön nuoresta asti. Sotapäällikön virka kestää koko elämän, ja heillä on tiukat salassapitosäännöt - useita humalassa seuralaisilleen supattaneita sotapäälliköitä ovat vahingossa pudonnut korkean rakennuksen ylimmästä ikkunasta.

13. Kulttuuri:

Väestö on yleisestiottaen temperamenttista, lämmintä, kovaäänistä, uteliasta, muiden asioihin puuttuvaa, yhteisöllistä ja ivailusta nauttivaa.

Pohjoinen: Yläluokan hedonismi, materialismi, tylsämielisyys ja lääkeyrttien viihdekäyttö. Ruskean ihon, mustien hiusten ja isojen, pyöreiden ja täyteläisten vartaloiden ihannointi. Hallitsija ympäröi itsensä kauniilla eunukeilla ja tanssijoilla sekä viisailla neuvonantajilla ja papistolla. Aateliset asuvat mukavasti niin kauan kun pysyvät hallitsijan sekä hänen sisäpiirinsä suosiossa. Porvaristo elää suurimmaksi osin hyvää elämää, mutta monet ovat joutuneet ottamaan velkaa. Tavallisten kansalaisten keskuudessa on köyhyyttä, ja etelämmässä elävien talonpoikien keskuudessa on orastavaa kapinahenkeä. Keskiluokka on köyhtymisen vuoksi lähes kokonaan kadonnut. Keski-Nierdalesissa kansa on oppimatonta ja tapauskovaista, vain harvat uskovat vakaasti joko pohjoisen tai etelän uskoon.

Etelä: Asketismi, Jumalan pelko, köyhyyden ihannointi ja materian halveksinta. Etelän sosiaalinen hierarkia perustuu hyvin pitkälti uskontoon:

Alin kasti on hyle-ihmiset eli somaatikot — sidotut materiaan, kaiken pahan alkuun ja juureen  (Pohjois-Nierdalesilaiset sekä Keski-Nierdalesin tapauskovaiset)

Keskikasti on psykhe-ihmiset eli psyykikot — sidotut sieluun ja osaksi pelastettu pahalta (Etelä-Nierdalesin talonpojat ja työläiset)

Ylin kasti on pneuma-ihmiset eli pneumaatikot — kykeneviä ruumiillisen kärsimyksen kautta näkemään valon maailman, jonka nähtyään he ovat pelastettuja pahalta. (Etelä-Nierdalesin flagellantit, nunnat, munkit, uskonnolliset johtajat yms)

Koulutus:

Suurimmalla osalla kansasta on vain ammattiinsa liittyvä käytännön koulutus. Hallitsijan neuvonantajat ja lähimmät papit ovat erittäin kouluttautuneita, ja he hoitavatkin hallintoa nukkehallitsijakultin turvin. Eliitti kouluttautuu lähinnä huvikseen, ja varsinkin rikkaille suunnatut kulttuurikoulutukset ja erikoistuneet mentorit ovat suosittuja. Jokaisessa pienemmässä kaupungissa on ainakin yksi lähes sujuvasti lukutaitoinen esiintyjä, joka tienaa elämänsä lukemalla ihmisille ääneen. Hallitsijan lempieunukit ja -viihdyttäjät ovat koulutettuja mm. tanssissa, laulussa ja lukemisessa. Uskontoa ei juurikaan tarvitse opettaa - hallitsija on Jumalan valitsema samalla tavalla kuin vesi on märkää. Etelässä arvostetaan luku- ja kirjoitustaitoa, sillä kruusilaiset janoavat elämän tietoa eivätkä halua sen muuttuvan suullisen kertomuksen mukana.

Ruoka:
Maissia hyödyntävät ruuat ovat suurta herkkua, esimerkiksi maissikakut kuuluvat jokapäiväiseen ateriaan. Ruoka on hyvin suolaista ja raaka-aineita ei hirveästi paloitella, esimerkiksi perunat laitetaan usein vain puoliksi. Arkiruoka on melko koristeetonta.

Muoti:

Vaatteet:

Miehet ja naiset käyttävät Nierdalesissa ylemmissä luokissa hyvin pitkälti samanlaisia vaatteita, mutta miesten asuihin kuuluvat viitat ja lyhyemmät helmat, kun taas naisten helmat peittävät kengät kokonaan, ja naiset käyttävät viittojen sijasta huntuja. Mitä pidempi ja hienompi huntu tai viitta, sitä arvokkaampi henkilö. Kuningas ja kuningatar käyttävät molemmat sekä hyvin pitkää viittaa että huntua.

Nierdales on muodin suhteen maksimaalinen - mitä enemmän kangasta, värejä, aseusteita ja koruja, sen parempi. Yksinkertaiset värit on halpoja, joten pohjoisessa talonpojatkin käyttävät usein yksinkertaisesti värjättyjä vaatteita. Aatelisilla ei välttämättä vaatteiden värit soinnu edes yhteen, sillä tärkeintä että väriä on ja paljon. Kuningasperhe käyttää kokovalkoisia asuja joissa on kultayksityiskohtia erottuen ympäristöstään kuin loistava valo. Valkoisen värin tarkoitus on esittää kuninkaalliset pyhimysmäisinä ja korostaa heidän ihonsa kuparisia sävyjä.

Etelässä vaatteet ovat yksinkertaisia - kruusilaiset eivät välitä koristelusta tai kauneudesta, tärkeintä on vaatteiden käytännöllisyys. Etelän talonpoikien kengänpohjat ovat maaston terävien kivien vuoksi paksummat kuin pohjoisessa, kun taas ns. pneuma-ihmiset kulkevat usein paljain jaloin.

Hiukset ja päähineet:

Pohjois-Nierdalesissa on muotia peittää hiukset mahdollisimman tarkasti, kuitenkin pienen, mahdollisimman tumman, pitkän ja kiiltävän hiussuortuvan esillejättäminen ylpeilytarkoituksessa on yleistä. Nierdalissa ihannoidaan tummia hiuksia, ja hiuksia halutaan suojata auringon haalistamiselta.

Pitkiä hiuksia ihannoidaan kummallakin sukupuolella. Miehillä hiusten pituus luokkien välillä on selkeämpi, sillä talonpojilla on melko lyhyet hiukset, porvareilla olkapituiset ja aatelisilla ja kuninkaallisilla jopa takapuolen yltävät, kun taas talonpoikaisnaisillakin on usein vähintään ristiselkään ylettyvät hiukset.

Naisilla ei ole tapana pitää hiuksia auki julkisesti - köyhät kerjäläiset poislukien -, miehillä on vapaampaa. Talonpoikaismiehillä on ulkona yleensä hilkka, porvarimiehillä on pyöreitä hattuja joihin vanhemmat miehet keräävät hiuksensa piiloon, kun taas nuoremmat miehet ovat alkaneet pitää hiuksiaan hatun alla auki. Naisilla on alemmissa yhteiskuntaluokissa kuuminta huutoa se että hiukset kerätään palmikoille molemmin puolin päätä matkien aatelisten koristeellisia crispinettejä. Porvarinaisilla on yksinkertaisempia hiusverkkoja, otsapantoja sekä huntuja, talonpoikaisnaisilla on yksinkertaisia hilkkoja sekä päähuiveja.

Aatelisnaiset käyttävät crispinettejä koristeellisten otsanauhojen kanssa sekä samoja hattuja kuin aatelismiehet, mutta naisilla hattuun kuuluu aina myös jonkunnäköinen huntu. Aatelismiehet eivät käytä crispinettejä, mutta kuninkaallisilla on sukupuolesta riippumatta todella leveät ja isot crispinettet, joihin mahtuu keräämään pisimmätkin hiukset.

Etelässä monella on käytännölliset lyhyet hiukset, ja moni kunnolla uskontoon hurahtanut repii hiuksiaan tullen laikukkaan kaljuksi. Aurinkoisina vuodenaikoina etelässä käytetään huiveja ja hilkkoja auringonpistoksen välttämiseksi.

Asusteet:

Talonpojat käyttävät yksinkertaisia värjättyjä kangaskukkaroita, yksinkertaisia nahkapussukoita ja isompien tavaroiden kantamiseen olkalaukkuja, joihin usein maalataan yksinkertaisia kuvioita. Vyöt ovat usein kankaisia, rikkaammilla talonpojilla on hyvin yksinkertaiset nahkavyöt.

Köyhässä Etelässä käytetään lähinnä erittäin yksinkertaisia laukkuja - jotkut laukut ovat vain kangaspalasta solmuilla muotoiltuja  pussukoita. Pienemmät pussukat roikkuvat yksinkertaisista kangas- tai köysivöistä.

Porvarit käyttävät nahkavöissään koristeltuja kangaskukkaroita ja monimutkaisempia ommeltuja nahkakukkaroita. Kukkarot ovat tosi usein vaatekerroksen alla osittain piilossa.

Aateliset eivät käytä vöitä, ja alemmat aateliset kantavat laukkuja käsissään ja ylemmillä aatelisilla on laukkua kantavia palvelijoita. Laukuissa on monimutkaista kirjailua, helmiä ja tupsuja. Niissä kannetaan esimerkiksi kauniita hiuspinnejä joilla varmistetaan hiusten pysyminen piilossa, omia henkilökohtaisia lääke- ja huumeyrttejä sekä viimeisimpiä jalokivihankintoja.

14. Uskonto:

Yleinen luonne:

Pohjoinen: Pohjoisen lahko on nimeltään crusolismi. Uskovat että sielu lepää kauneudessa, henkisyys vaatii kauneutta, rikkautta ja maksimaalisuutta. Mitä kauniimpi ja rikkaampi ihminen, sitä enemmän Jumala rakastaa häntä ja sitä henkisempi hän on. Crusolismissa on tapana nostaa edesmennyt hallitsija pyhimyksen asemaan.
Ylipapisto hoitaa sotilaspäälliköiden kanssa hallitusta.

Etelä: Etelän lahko kutsuu itseään kruusilaisuudeksi. Askeettinen, gnostilainen, uskovat että synnistä pääsee itseään kiduttamalla ja että sielun pitää vapautua ruumiin vankilasta. Pelkäävät Jumalan vihaa ja pitävät aineellista maailmaa virheellisenä. Tavalliset uskovat (psykhe-ihmiset) eivät noudata uskonkappaleita ehdottomasti vaan elävät hyvin tavallista, niukkaa talonpoikaiselämää, kun taas tosiuskovaiset (pneuma-ihmiset) elävät hyvin kurinalaista elämää (selibaatti, lihasta, juustosta, mausteista, viinistä ja muista päihteistä kieltäytyminen, itsensä rankaiseminen, köyhyyden ihannointi). Kruusilaisuuden uskonnollisen johtajan valinnan ja kouluttamisen suorittaa aina senhetkinen johtaja pneuma-neuvoston kanssa.

Palvontapaikat:

Pohjoinen: Pohjoisessa on paljon kauniita ja koristeltuja kirkkoja, joiden kukoistus on kuitenkin viimeisen 30 vuoden aikana haalistunut kuningaskunnan köyhtymisen vuoksi.  Aatelisille tarkoitetut toimitukset suoritetaan hallitsijasuvun omassa kirkossa, jonka ylläpitoon laitetaan ehkä jopa enemmän rahaa kuin kaikkiin muihin kirkkoihin yhteensä.

Etelä: Etelässä ei uskota materiaan, joten heillä ei ole temppeleitä eikä kirkkoja. Uskonnolliset toimitukset suoritetaan usein luolissa, joita etelän rannikkoalueella on useita.

Uskonnon ja kruunun välinen suhde:

Pohjoinen: Hallitsijaa pidetään Jumalan valitsemana, hänellä on pelastava hengellinen tieto.

Etelä: Hallitsijaa pidetään lankeemukseen houkuttelevana demiurgina, seuraavat omaa uskonnollista johtajaansa.

Uskonnolliset juhlat ja tavat:

Pohjoinen:

Hallitsijoiden syntymäpäivien juhlinta:

Ensimmäisen sekä nykyisen hallitsijan juhlinta kestää viikon, muut yhden päivän. Juhliin kuuluu musiikkia, ruokaa, tanssimista, ilakoivaa huutamista sekä karnevaalimeininkiä. Hallitsija jakaa syntymäpäivänään lähipiirilleen itseensä liittyviä lahjoja, esimerkiksi itseään esittäviä pieniä maalauksia tai patsaita, itse valmistamiaan koruja tai palasia vanhoista vaatteistaan.

Godofrédo I 15.7.
Godofrédo II 30.7.
Godofrédo III 28.1.
Godofrédo IV 6.8.
Godofrédo V 2.2.

Hallitsijoiden kuolemien surujuhlat:

Kuolleiden hallitsijoiden muistoa kunnioitetaan sytyttämällä kynttilöitä sekä huutoitkemällä teatraalisesti. Nämä juhlat ovat muuten hyvin energiselle ja ilakoivalle kansalle mukavaa ja rentouttavaa vaihtelua.

Godofrédo I 30.9.
Godofrédo II 21.10.
Godofrédo III 10.7.

14.4. Pyhän Erneston päivä: Pohjois-Nierdalesissa jyllänneen rottaruton päättymispäivä. Suuri karnevaali, jossa ihmiset käyttävät kissanaamareita, syövät kalaruokia ja sytyttävät nuotioita joiden läpi nuoret loikkivat. Perustuu myyttiin, jonka mukaan pohjoista polttavasta tulesta syöksyi musta kissa joka tuhosi viimeiset ruttoa kantavat rotat.

Joka kuukauden ensimmäisenä viikonloppuna juhlitaan uuden kuukauden alkamista tanssimalla, juomalla sekä syömällä vuodenaikaan sopivia ruokia.

Aamuisin on tapana heti herättyään toivottaa hallitsijalle hyvää huomenta ja iltaisin nukkumaanmennessä hyvää yötä.

Hautajaisiin palkataan usein itkijöitä jotka huutavat ja itkevät kun vainajaa kannetaan arkussa hautausmaalle. Syntymiä juhlistetaan kovilla äänillä, kuten erilaisilla rummuilla ja soittimilla. Raskaana olevia naisia kunnioitetaan ja juhlitaan. Mitä isompi raskausmaha, sen parempi.

Armeijan siunaus on suuri juhla johon koko kansa pyrkii osallistumaan. Siihen sisältyy paljon erilaisia rituaaleja sekä esiintymistä.

Etelä:

Etelän tärkeimpiä uskonnollisia juhlia ovat syntymät sekä kuolemat. Syntymäjuhlat aloitetaan iloitsemalla syntymää, ja lopetetaan suremalla lapselle koituvia vaikeuksia. Kuolemajuhlat aloitetaan suremalla kuolemaa, ja lopetetaan iloitsemalla sitä että sielu erkani ruumiista. Molemmat juhlat suoritetaan hyvin pienessä lähipiirissä.

17.9. Pyhän Puhdistuksen päivä. Juhlitaan pohjoisen tuhopolton alkua, sytytetään nuotioita ja poltetaan puisia, ihmisiä esittäviä patsaita sekä hypitään nuotion läpi. Juhlaan kuuluu huutamista.

1.1., 2.2., 3.3. jne pidetään paastoa ja yritetään pitää mahdollisimman pientä ääntä.
Flagellantit suorittavat pyhiinvaellusmatkoja pohjoiseen tulipalon raunioille, sekä pyrkivät usein myös muualle Gildomeraan.

15. Historia:

Pohjois-Nierdales alkoi vaurastumaan 400 3a. vuosisadan alussa käymällä kauppaa Anbalin kanssa (Nierdales vei Anbaliin mm. yrttejä, sieniä, juustoja, hevosia sekä karjaa, ja vastaanotti kultaesineitä, linnunmunia sekä erilaisia yleellisyystuotteita kuten kaakaota, kahvia sekä kesytettyjä lemmikkilintuja). He vaihtoivat myös kuninkaallisia päittäin, jonka seurauksena Nierdalesin kuninkaallisille periytyi muita Nierdalesilaisia ruskeampi iho, tummat paksut hiukset ja hieman erilaiset piirteet. Näitä piirteitä ylläpitääkseen he ovat turvautuneet myös jonkin verran sukurutsaan, josta on viimeisen 7 polven ajan ollut seurauksena selkärangan vinoutumista ja siitä johtuvia kipuja sekä vahvaa alipurentaa.

Pohjois-Nierdales rikastui ja ylpistyi ja henkinen puoli jäi materian alle, kunnes n. 520 3a. Anbalista tulleen laivan mukana maihin saapui rottia jotka kantoivat mukanaan tautia jolle Nierdalesin kansalla ei ollut vastustuskykyä. Etelä-Nierdalesilaiset pitivät tätä kostona Jumalalta koko Nierdalesin kansalle, ja päättivät että oikea ratkaisu on polttaa Pohjois-Nierdalesin taudin saastuttamat kaupungit, satamat ja laivat. Tämä ajoi kiilan pohjoisen ja etelän välille, ja etelässä nousikin valtaan uusi uskonnollinen ajatus, että Pohjois-Nierdalesin hallitsijat ovat demiurgeja jotka selvisivät vieraan maan pakanajumalien avulla, ja että pelastus tapahtuu sillä että sielu irtoaa ruumiista ja materiasta.

Pohjois-Nierdalesissa hallitsijasuku, aateliset sekä osa kansasta selvisi taudista sekä etelän tuhopolttajista, ja Anbalin kuninkaallisten verta kantavien täydestä immuniteetista taudille syntyi heille uskomus että kuninkaalliset ovat Jumalan valitsemia. Kun tuhopolton seurauksesta puhdistunut maa kasvoi entistä kauniimmaksi ja hedelmällisemmäksi, he alkoivatkin pitää kauneutta ja sivistystä henkisyyden ilmentymänä. Tuhopolton seurauksena kuitenkin hyvin suuri osa Nierdalesin kansanperinnettä ja historiaa katosi, arkkitehtuurissa käytettävän puun määrä väheni huomattavasti ja suhteet Anbaliin katkesivat lopullisesti - tapahtuman jälkeen Anbaliin lähetetyt uudet sovinnon laivat eivät koskaan palanneet kotiin.

Pohjois-Nierdalesin kansa eli Anbalin kaupankäynnin seurauksena yltäkylläisesti ja laiskistui ajan myötä. Aatelisto eli yli varojensa, ja Anbalista saadut kulta-aarteet sulatettiin pikkuhiljaa kolikoiksi jotta totuttu hedonistinen elämäntapa ei kärsisi.

URUMIYA

1. Kuningaskunnan nimi: Urumiya

2. Elementti: Vesi

3. Ase: Kahdeksikkokeihäs

Keihääksi ase on hieman lyhyt, n. 165cm pitkä, sillä se on tehty ensinnäkin naisten käyttöön, sekä keihästäkin enemmän taistelusauvaksi. Sen yliluonnolliset voimat sijaitsevat sen metallisessa, hieman terävän kahdeksikon muotoisessa kärjessä, ja sen varsi on vahvistettu teräksellä. Se on kärkeä lukuunottamatta varsin tavanomaisen näköinen, yksinkertainen ase, jonka tarkoitus ei ole herättää paljon huomiota.

Elementtiaseella osattaviin taitoihin kuuluu veden, jään ja ilmankosteuden hallitseminen. Näistä yksinkertaisin on vesi, sillä sen lähteitä on lähes kaikkialla. Keihään kärjellä vedenpinnan koskettaminen herättää aseen voimat, ja keihästä liikuttamalla voi muovata vettä, saada aikaan aaltoja, pyörteitä ja vesipatsaita. Veden siirtäminen ja liikuttaminen ilmassa vaatii enemmän harjoitusta, mutta erittäin tehokkaisiin hyökkäyksiin lukeutuvat pitkälle kantavat vesipärskeet, ryöpyt ja aallot, joiden vedenpainetta voi hyökkäyksen voimalla muuttaa kovemmaksi.

Jään tekeminen, hallitseminen ja ohjaaminen vaatii enemmän voimia sekä keskittymistä aseen haltijalta, ja usein suuren vesimäärän lämpötilan laskeminen saattaa johtaa myös aseen käyttäjän ruumiinlämmön laskemiseen. Mikäli jään hallintaa ja ylläpitoa ei lopeta ajoissa, voi se johtaa merkittävään alilämpöön ja tällöin elementin hallinta on lopetettava ja ruumiinlämpöä on nostettava välittömästi.

Ilmankosteuden hallitseminen on ehkä vaikein osa elementin hallintaa, vaikka se ei olekaan näyttävin, eikä sitä sovi käyttää kuin äärimmäisissä tilanteissa. Ilmankosteuden muuttaminen on vaikeaa ja paljon voimia sekä aikaa vievää, ja sen negatiivinen vaikutus ympäristöön tulee ottaa huomioon, mikäli voimaa tarvitsee käyttää.

Aseen kuva:

4. Hallitsija: Kuningatar Imona

5. Tunnuksen kuva: Kahden siiven välissä oleva kahdeksikkopisara
6. Tunnuksen värit: Valkoinen tummansinisellä pohjalla

Tunnuksen kuva:

7. Pääkaupunki:

Ilassiath sijaitsee lähes maan keskiosassa, kahden joen risteyksessä. Se on toinen maan sotilastukikohdista, ja siellä sijaitsee kuningattaren linna.

8. Muut kaupungit ja kylät:

Pääkaupungin lisäksi maassa on kolme isompaa tärkeää kaupunkia: Rautasulattamokaupunki Dunra pohjoisessa, maanviljelykaupunki Reyan etelässä ja satamakaupunki Theran lännessä. Pienempiä kyläyhteisöjä Urumiyassa on useampia.

9. Suhteet Muihin kuningaskuntiin:

Urumiyan suhtautuminen muihin Gildomeran kuningaskuntiin on avoin, mutta varautunut. Urumiya ei juuri ole tekemisissä itäisempien Gerosin ja Vinemarin, tai eteläisen Dehrahin kanssa, tehden kauppaa ja ylläpitäen suhteita lähinnä naapurimaihinsa Caenezhiin, Lunemariin ja Nierdalesiin. Lunemariin sekä Nierdalesiin välit ovat neutraalit kauppasuhteet, Caenezh on yhteneväisen kulttuurinsa vuoksi luettavissa enemmän Urumiyan läheisiin kuningaskuntiin, mutta välit eivät kuitenkaan ole muodollisen ystävällistä suuremmat.

10. Pääasiallinen toimeentulo:

Urumiyassa suurin osa maasta nojaa kalastukseen, metsästykseen sekä turkistuotantoon elinehtonaan, maanviljelyn ollessa hieman pienemmässä osassa. Viljan, kasvisten ja hedelmien viljely tapahtuu ainoastaan maan eteläosissa, mutta viljelymaan hyvän hedelmällisyyden vuoksi sadot ovat silti runsaat. Yleisimmät viljelykasvit Urumiyassa ovat ohra, kaura, kaali, sipuli, okra, lanttu ja retiisi, hedelmistä pärjäävät lähinnä luumut, omenat sekä päärynät.

Suurta karjatuotantoa Urumiyassa ei ole, kyläyhteisöissä kasvatetaan jonkun verran kanoja, sikoja, vuohia sekä lampaita, ja pohjoisessa poroja.

Kauppaa käydään suurimmaksi osaksi kalalla, lihalla ja turkiksilla, mutta myös viljelykasveilla sekä mineraaleilla, kuten rautamalmilla ja siitä valmistetuilla asioilla. Maahan ostetaan mieluiten turkiksia, kankaita ja jalometalleja, sekä viinejä, joita Urumiyassa tuotetaan suhteellisen vähän.
Raudan louhinta- ja sulatus tapahtuu maan pohjoisosassa vuoristojen kupeessa, jossa sijaitsee Dunran rautasulattamokaupunki.

11. Luonto ja ympäristö:

Urumiyan maasto ja ympäristö on todella vaihtelevaa ja paikoittain karuakin. Maaston korkeus vaihtelee monilla alueilla, ja varsinaista tasankoa on vain paikoittain etelässä ja keskimaassa, kun taas pohjoisessa maasto alkaa muuttua kallioisemmaksi, Caenezhin rajalla jopa vuoristoylängöksi.

Ilmasto on lauhkeaa lähes koko maassa, ja etenkin rannikkoilma on todella kosteaa. Kesä kestää lähes kolme kuukautta, talvi sen sijaan neljä. Kevät on lyhyt muihin vuodenaikoihin verrattuna, sillä meri-ilman vuoksi pitkä talvi usein päättyy nopeasti. Syksyt ovat pitkälti suhteellisen lauhkeita, mutta sateisia. Pohjoisen vuoristoissa ilmasto voi joskus talvisin muuttua jopa arktisen kylmäksi ja lunta sataa runsaasti.
Etelässä ja kaakossa sijaitsevat Urumiyan parhaat viljelysmaat, sillä siellä maasto on tasankoisempaa ja hedelmällisempää, eikä metsää ole niin paljon ja sitä on helpompi raivata viljelysmaiden tieltä. Keskimaassa metsät kuitenkin lisääntyvät, niiden ollessa suurimmaksi osaksi sekametsiä, joissa kasvaa niin lehti- kuin havupuitakin. Yleisimmät puulajit Urumiyassa ovat tammi, kuusi, mänty, marjakuusi, koivu, haapa, lehmus ja pähkinä.

Mitä pohjoisemmas Urumiyassa kuljetaan, muuttuu maasto kallioisemmaksi ja tasaisia alueita löytyy vain koillisesta, eli järven rannalta ja vuoriston kupeesta. Luoteessa sijaitseva rannikko sen sijaan on kallioisempaa ja karumpaa mitä pohjoisemmas kuljetaan. Pohjoisessa metsäalueet pienenevät ja niissä esiintyy enemmän havupuita, mutta myös joitain lehtipuulajeja jotka kestävät karumpia olosuhteita.

Urumiyan karun ja paikoittain vaikeakulkuisen maaston vuoksi lähes kaikki Urumiyan hevoset on jalostettu enemmän raskasrakenteisiksi työ- kuin kevytrakenteisiksi ratsuhevosiksi. Tämän vuoksi niiden yleinen piirre on kestävyys ja voimakkuus, mutta joitain edustuslajeja on yritetty jalostaa erityisesti nopeiksi ja sulavaliikkeisiksi.

- Urumiyan puoliverinen: Ratsu- ja työhevoseksi jalostettu puoliverinen hevosrotu on suosittu Urumiyassa etenkin sotilaskäytössä. Se on oivallinen ratsastus-, valjakko-, työ- ja metsästyshevonen, vahva ja kestävä, kuitenkin muita Urumiyan hevosrotuja sirompi. Säkäkorkeus vaihtelee 150-170cm välillä, yleisimmät väritykset ovat ruunikko, rautias ja kimo. (Inspiraatio: Irlannintyöhevonen)

- Ilassiathinhevonen: Kuninkaallisten hevoseksi jalostettu Ilassiathinhevonen on jalostettu Urumiyan puoliverisestä sekä Lunemarinhevosesta ja Magdalenin työhevosesta. Se on vahva metsästys- ja sotaratsu, joka kestää pitkääkin rasitusta ja jaksaa kantaa sekä vetää raskaitakin kuormia. Raskas rakenne, kavioiden tupsukarvoitus sekä muutenkin paksu turkki tekevät siitä myös loistavan hevosen Urumiyan rankempaankin ilmastoon. Säkäkorkeus vaihtelee 160-175cm välillä, yleisimmät väritykset ovat harmaanruskea, ruunikko, rautias, kimo ja harmaanmusta. (Inspiraatio: Poitounhevonen)

- Urumiyantyöhevonen: Pienikokoinen, mutta kestävä ja yllättävän nopea rotu, joka on etenkin naisten ja naissotureiden suosiossa. Säkäkorkeus vaihtelee 145-160cm välillä, ja sitä voi esiintyä lähes kaikissa väreissä. Yleisimmät värit ovat kuitenkin musta, ruunikko, rautias ja voikko. (Dölehevonen)

12. Armeija:

Urumiyan armeijaan lukeutuu useita jalkasotilaita, jotka erikoistuvat itsepuolustus- ja lähitaisteluun, sekä pienempi määrä ratsusotilaita joiden vahvuus on hyökkäyksessä ja pitkässä matkassa. Ratsusotilaat sisältävät keihäs- ja miekkaosaston, sekä pienen osan jousimiehistä.

Jalkasotilaat sisältävät yleensä puolustusryhmät ja vartijat, loput jousimiehistä, sekä erikoisjoukot kuten viestinviejät, tiedustelijat, rannikkovartioston ja salahyökkäysryhmät. Urumiyan jalkasotilaille on tärkeää osata toimia hiljaa ja huomaamatta, osata useita itsepuolustusliikkeitä- ja hyökkäyksiä, ansoituksia, pakenemistaitoja sekä mentaalista sodankäyntiä.

Sotilasarvot:

Ylipäällikkö: Maan johtaja tai maan johtajan valitsema naispuolinen sotilas
Päällikkö: Päälliköt ovat aina naisia ja jakautuvat ryhmien ja kaupunkien mukaan. He ovat vastuussa kapteeniensa valitsemisesta ja omien kaupunkiensa tai yhteisöjensä sotilaiden valvonnasta
Kapteeni: Kaupungin päälliköt valitsevat haluamansa ja tarvitsemansa määrän kapteeneja, jotka toimivat sotilaiden kouluttajina sekä esimiehinä. Kapteenit ovat yleensä naisia, mutta myös poikkeustilanteissa lupaavat miespuoliset saattavat saada kapteenin paikan
Rivisotilas: Rivisotilaat käsittävät niin jalka- kuin ratsuväen, joita voivat olla niin miehet kuin naisetkin

Sotilaskoulutus: Urumiyassa sotilaiksi pyrkivät aloittavat sotilaskoulutuksen lähimmässä kaupungissa kapteenien alaisuudessa. Naiset aloittavat sotilaskoulutuksensa yleensä 14-vuoden iässä, miehet 16-vuoden iässä, ja miesten koulutus on lähes aina 3 vuoden rivisotilaskoulutus poikkeuksia lukuun ottamatta. Naisten koulutus kestää 3-10 vuotta, riippuen siitä miten pitkälle he aikovat edetä urallaan. Rivisotilaskoulutuksen saaneet yleensä palaavat palvelemaan kaupunkiaan tai kyläyhteisöään vartijan tai vastaavan toimen tehtävissä. Jatkotehtävät, kuten jatkokoulutus erikoisjoukkoihin, kapteeniksi tai päälliköksi toteutetaan Ilassiathin tai Theranin sotilastukikohdissa.

13. Kulttuuri:

Väestö: Urumiya on matriarkaalinen valtakunta, jossa naiset ovat hierarkiassa lähes aina miehen yläpuolella. Naiset ovat sotilaallisesti Urumiyan vahvuus, he ovat yhteisöjen ja kylien johtajia, eikä miesten mielipidettä monissa valtiollisissa asioissa arvosteta yli naisten mielipiteiden. Miesten paikka ja asema, missä heistä on hyötyä yhteiskunnalle, on pelto- ja maatöissä, louhoksissa, metsästyksessä ja sotilasvoimana.

Luokkaerottelua Urumiyassa ei juuri ole, kuningasperheen ja heidän läheistensä ollessa ylemmässä arvossa, mutta kuitenkin yhteisymmärryksessä kansansa kanssa. Sotilaat ja varakkaat suvut saavat enemmän arvostusta aina niin kuninkaallisilta kuin kyläyhteisöltään, mutta niin sotilaiden kuin varakkaiden perheiden velvollisuus on käyttää asemaansa koko kyläyhteisönsä ja maansa hyväksi.

Avioliitto sekä parisuhteet ovat Urumiyassa puhtaasti suljettuja parisuhteita, ja niin avioero kuin uudelleen naimisiinmenokin ovat erittäin normaaleja ja hyväksyttyjä.

Lasten syntymään Urumiyan sukupuoliroolit vaikuttavat yhteisöstä riippuen eri tavoin: Poikia ja miehiä tarvitaan ja arvostetaan yleisesti työssä, joten maaseudulla, louhosalueilla ja metsästys- sekä kalastuskylissä poikalapsen syntymä nähdään hyvänä asiana, siinä missä kuninkaallisissa perheissä ja suuremmissa kaupungeissa poikalapset nähdään lähinnä ylimääräisenä harmina.

Koulutus: Koulutus Urumiyassa on yhteisöllistä toimintaa – jokaisessa kyläyhteisössä aikuiset jakavat velvollisuuden opettaa lapsilleen luku- ja kirjoitustaitoa, yleistä selviytymistaitoa, kotiaskareita sekä myöhemmin metsästystä ja keräystaitoja, sekä oman työnsä tehtäviä. Luku- ja kirjoitustaitoa, sekä sotilaallisia taitoja kuitenkin opetetaan lähinnä naispainotteisesti, eikä pojilta odoteta fyysisen voiman ja kotitöiden osaamisen lisäksi kulttuurillista tietämystä tai osaamista valtiollisissa asioissa, muuten kuin poikkeustilanteissa.

Arkkitehtuuri: Urumiyassa arkkitehtuurin perustana toimii yksinkertaisuus ja kestävyys. Linnoitukset on tehty kestämään ja ne ovat näyttäviä enemmän kokonsa ja jylhyytensä, kuin koristeellisuutensa tai yksityiskohtiensa vuoksi. Tärkeisiin valtiollisiin rakennuksiin, kuten linnoituksiin, käytetään eniten kiveä ja vain yksityiskohdat ovat puisia, kun taas tavallisessa kyläyhteisörakennuksessa kiveä käytetään puuta vähemmän. Ilassiathin kuninkaallinen kivilinnoitus on maan suurin ja vaikuttavin, ja sen huoneistoissa asuu kuninkaallisen perheen lisäksi heidän läheisimmät ystävänsä sekä apulaisensa ja palvelusväkensä.

Pienemmissä kylissä etelässä, koillisessa ja pohjoisessa suositaan helposti siirrettäviä paimentolaistelttoja, jotka kootaan purettavista puukehikoista, nahasta sekä kankaista. Rannikolla, Theranissa ja Shuranissa enimmäkseen, on paljon satamarakennuksia, jotka paikoitellen on rakennettu puupaalujen päälle veden ylle.

Taide:
- Kuva- ja veistostaide on Urumiyassa yksinkertaistettua, mutta lumoavaa. Luuhun ja pehmeisiin kivilajeihin kaiverretut työt ovat usein karuhkon puoleisia, mutta taitavimmat kuvanveistäjät osaavat tehdä sulavia, kauniita töitä, jopa tarkkoja muotokuvia, jotka vievät paljon aikaa ja vaativat vuosien harjoitusta. Näitä taidonnäytteitä nähdään suurimmaksi osaksi kuninkaallisten saleissa, sekä isompien kyläyhteisöjen hallintorakennuksissa. Myös kuivatulle ja käsitellylle nahalle maalattuja tai hiilellä piirrettyjä taideteoksia esiintyy paljon.

- Musiikkia Urumiyassa pidetään tärkeänä osana kulttuuria ja ihmisten jokapäiväistä elämää. Se yhdistää heidät sieluihinsa ja maahan, ja musiikin sekä laulun tarkoitus on aina muistuttaa ihmisiä alkuperästään ja yhteydestään maahan. Soittimet ovat yleensä yksinkertaisia rytmisoittimia, kuten kehysrumpuja, tai melodisempia kahden merkkijonon jousisoittimia, kanteleen kaltaisia soittimia ja rautaisia munniharppuja.

- Perinnetansseja Urumiyassa on muutamia, ja niiden tarkoitus on yleensä imitoida luonnon ja eläinten liikkeitä. Usein myös lyömäsoittimien soittamiseen kuuluu tanssi, joko soittaja itse tanssii soiton ohessa tai muut tanssivat soiton tahtiin.

Muoti: Urumiyan muoti on pitkälti käytännöllistä, tummanpuhuvaa ja yksinkertaista. Niin miehet kuin naiset suosivat housuja jokapäiväisessä pukeutumisessaan, eikä heidän pukeutumisensa eroa muutenkaan kovin paljon toisistaan. Pitkät takit, tunikat, vyötäröltä vyöllä kiristettävät pitkät paidat, takit ja liivit ovat niin miesten kuin naisten vaatteita, eroten toisistaan joskus värien ja yksityiskohtien kautta.

Väreiltään urumiyalaiset vaatteet ovat maanläheisiä, yleensä tummia poikkeuksia lukuun ottamatta, ja niissä on yleensä helppo liikkua, ratsastaa ja juosta. Vaatteita tehdään turkiksesta, villasta, nahasta, pellavasta, puuvillasta ja muista maahan muualta tuoduista kankaista, mutta vain hyvin harvat vaatekappaleet käyttävät ohuempia tai kalliimpia kankaita. Jalkineet ovat lähes aina saappaita ja vastaavia käytännöllisiä kenkiä.

Hiustyylit Urumiyassa ovat yhtä lailla käytännöllisiä ja helppoja, yleensä pelkistettyjä lettikampauksia ja yksinkertaisia ylös kiinnitettyjä kampauksia. Nahkaa, kiviä ja luita saatetaan käyttää hiusten koristeluun toisinaan, sekä niitä leikataan usein seremonialeikkauksilla.

Ruoka: Urumiyan ruokakulttuuri on yksinkertaista, mutta silti hyvin ravitsevaa ja monipuolista. Niin kasviksia, lihaa kuin kalaakin kulutetaan todella paljon, ja Urumiyan hyvin ympäristöystävällinen sekä kestävä elämäntapa näkyy myös heidän ruokailutavoissaan. Vaikka karjatalous ei ole suuressa osassa Urumiyan taloutta, ovat kasvatuseläimet kuitenkin lähes puolet lihatuotannosta, loppujen ollessa riistaeläimiä. Kulutetuin karjaeläin Urumiyassa on myskihärkä, minkä jälkeen tulevat porsas, poro ja hevonen. Riistaeläimistä eniten syödään villisikaa, jänistä ja rannikolla hyljettä.

Kalastus on todella suuri osa koko Urumiyan ruokakulttuuria, ja kalastus keskittyy koko rannikon alueelle aivan pohjoista lukuun ottamatta. Myös joki- ja järvikalastus on tärkeää Urumiyassa, ja kalaa syödään ympäri vuoden joka taloudessa.

Mitä tulee kasvisruokaan, on Urumiya sen suhteen erityisen tarkka ja katsoo lähes kaiken syötäväksi kelpaavan kasvin ruoka-aineeksi. Syötävät rikkakasvit ovat yhtä tärkeitä, kuin viljelykasvitkin ja marjastus ja sienestys ovat suosittuja.

Keitot, lihapadat, puurot sekä paistit ovat yleisiä, samoin kaaliin tai taikinapohjaan käärityt liha- tai kasvisnyytit, jotka valmistetaan joko paistamalla tai höyryttämällä.
Yleisimmät ruokajuomat ovat olut tai sahti, hunaja- ja hedelmäviinit tai rikkaimmissa perheissä muualta tuodut rypäleviinit.

14. Uskonto:

Urumiyan ihmiset uskovat siihen, että maa ja kaikki sen synnyttämä omistaa sielun tai sielua vastaavan henkiolennon. Jokaisella luonnonilmiöllä ja asialla on omat henget, joita tulee kunnioittaa rituaalein, sanoin, lauluin ja uhrauksin, eikä mitään luonnon lahjaa saa ottaa itsestäänselvyytenä. Tämä tarkoittaa, että niin eläimistä kuin kasveistakin, puusta ja kivestä käytetään jokainen osa loppuun asti, eikä yhtäkään osaa saa heittää hukkaan, ja se on tapa kunnioittaa maan lahjoja sekä niiden henkiä. Yhteyden saamiseksi näihin henkiin, siunausta tai suojelusta pyydettäessä, on urumiyalaisten apuna henkiparantaja.
Uskomus kuoleman jälkeisestä elämästä on, että sielu siirtyy eteenpäin luontoon, joko eläimeen, asiaan tai joissain tapauksissa ihmiseen. Yleisesti sielut kuitenkin elävät maan alla, lämpimässä ja turvassa, ja nousevat maan pinnalle eläinten tai metsän- tai veden väen muodossa ohjaamaan, auttamaan ja varoittamaan jälkeläisiään. Näin henget pitävät yllä luonnon tasapainoa, jossa kaikki mikä on tullut maasta, myös palaa siihen aloittaakseen uuden elämän.

Palvontapaikat: Urumiyassa palvontapaikkana voidaan pitää henkiparantajan majaa, telttaa tai kotia, tai mitä tahansa luonnon luomaa, erikoista paikkaa, joka edustaa jotain isompaa henkiolentoa. Suuret, erikoiset kivet, luolat, vesiputoukset, suuret kannot tai kaatuneet puut, merenrannan pienet poukamat ja kaikki yleisestä poikkeava voi olla uhri- tai palvontapaikka jollekin henkiolennolle. Nämä paikat eivät voi kuitenkaan olla ihmisten tekemiä tai muovaamia.

Uskonnon ja kruunun välinen suhde: Uskonto ja kruunu eivät juuri vaikuta toisiinsa, sillä hierarkista kirkkojärjestelmää ei ole. Niin kuninkaalliset kuin tavalliset kansalaisetkin harjoittavat uskontoaan jokapäiväisesti, ja henkiparantajat valitaan heidän henkisten kykyjensä, ei heidän arvonsa tai syntyperänsä mukaan.

Uskonnolliset juhlat ja tavat: Urumiyassa vuosittaisten juhlapäivien- ja kausien lisäksi tärkeitä uskonnollisia tapahtumia ovat syntymä ja kuolema. Häitä ja hääseremonioita Urumiyassa ei juhlita.

Lapsen syntymään osallistuvat yleensä äidin lähin naispuolinen perhe- ja ystäväpiiri, sekä henkiparantaja. Henkiparantaja on ensimmäinen, joka lausuu lapsen nimen ääneen, sillä sen uskotaan vahvistavan lapsen sielua sekä minäkuvaa jo varhaisesta vaiheesta. Tämän jälkeen lapsi puhdistetaan lähdevedellä, jossa on liotettu yön yli havunoksia – vesi on puhdas elementti, joka takaa lapselle vedenväen suojeluksen, ja havunoksat taas takaavat lapselle henkisen yhteyden luontoon. Nimeämisen ja puhdistuksen jälkeen juhlinta jatkuu lähinnä yhteisenä olona, ja lapsen siunaamisena lauluin ja tanssein.

Hautajaiset Urumiyassa ovat yksinkertainen ja pieni seremonia. Kun vainajan ruumis on siunattu henkiparantajan toimesta, sytytetään nuotio, jossa poltetaan vainajalle tärkeitä esineitä, joita hän voi tarvita tuonpuoleisessa. Hautaus tapahtuu yleensä kahdesti – tyypillisesti ruumis jätetään luontoon, missä ihmisestä on tarkoitus tulla osa maata ja antaa takaisin hengille, kun eläimet ja luonto hajottavat ruumiin. Vuoden päästä vainajan omaiset tavallisesti palaavat hautapaikalle, ja hautaavat loput jäänteet kuoppaan kivien alle tuhkien kanssa, joita on säilytetty vuoden ajan vainajaa varten. Kuitenkin myös ruumiin upottaminen vesistöön on yleinen hautaustapa, jolloin uskotaan, että vainaja siirtyy veden väkeen, ja tällöinkin tavaroiden tuhkaaminen ja tuhkien levittäminen samaan vesistöön kuuluu seremoniaan.

1.1. Keskitalvi – Keskitalven juhla on Urumiyassa yleensä pimeä ja synkkä juhla, jonka aikana pysytään sisällä, eikä metsästetä saati tehdä muitakaan töitä. Etenkään yöllä ei mennä ulos, sillä uskotaan, että tämä aika on henkien yö, jonka aikana elävien ihmissielujen ei sovi näyttäytyä henkiolennoille. Metsän väelle jätetään metsien laidoille lahjuksia, kuten metsästyssaaliita, jotta henkiolennot antaisivat myös tulevan metsästyskauden olla tuottoisa.

1.-15.3. Jäiden sulaminen – Jäiden sulamisen aikaan rannikoilla ja sisämaassa ihmisten tarkoitus on auttaa veden henkiä hajottamaan jäät ja auttaa vettä jälleen virtaamaan. Työ on usein vaarallista, minkä vuoksi siihen laitetaan yleensä aikuisia miehiä, ja kun jäät usein maaliskuun puolessavälissä ovat täysin sulaneet ja hajonneet, juhlistetaan sitä uhrilahjoin veden hengille.

1.5. Kesän alku – Kesän alussa pellot kitketään ja käännetään, ja viljelyskausi aloitetaan. Usein ylijäämäpuita ja peltojen reunoilta karsittuja puita poltetaan peltoalueen maalla, jotta henkiolennot auttaisivat lisäämään maan hedelmällisyyttä. Kun istutustyö on saatu päätökseen, on kesä virallisesti alkanut ja kasvit voivat alkaa kasvaa.

1.7. Keskikesä – Keskikesällä pyritään viettämään mahdollisimman paljon aikaa veden äärellä. Uiminen on yleinen tapa kaikille keskikesällä, sillä sen uskotaan olevan veden väen juhlaa siinä, missä keskitalvi on metsän väen juhla. Veden väkeä täytyy tosin kunnioittaa nimenomaan läsnäolollaan, ja mikäli ei ui keskikesällä, ei kannata uida loppukesänäkään, mikäli tahtoo välttää hukkumista.

1.9.-20.10. Sadonkorjuukausi – Sadonkorjuukausi alkaa syksyn toisena kuukautena, ja silloin joko kiitetään maan ja kasvien henkiä uhraamalla osa sadosta, tai vastaavasti pyydetään anteeksi antamalla muita uhrilahjoja, mikäli sato on jäänyt niukaksi. Tyhjätyillä pelloilla sytytetään kokkoja, joiden ympärillä usein lauletaan ja tanssitaan, juhlistaen ja kunnioittaen niin maan henkiolentoja kuin työläisten kovaa työtäkin.

1.11. Talven alku – Urumiyan vanhan vuoden hyvästelyjuhla, nykyään talven alun juhla, jossa perhe yleensä kokoontuu yhteen syömään, kertomaan tarinoita ja laulamaan, sekä tanssimaan. Tulta pidetään pesässä koko yön läpi, jotta talvi olisi suotuisa maalle ja antaisi kevään palata talven jälkeen.

15. Historia:

Ensimmäinen aika:
- Miesvaltaiset, pienet heimot yhdistyivät pikkuhiljaa lopulta kahdeksi heimoksi, Etelän ja Pohjoisen heimoiksi. Naisten asema oli alhainen ja heitä kohdeltiin jopa huonommin, kuin eläimiä
- Ensimmäisen ajan loppupuolella Pohjoisen heimopäällikön tytär Aagalgukin sieppaus, kotiinpaluu sekä isänsä kukistaminen Pohjoisen johtajana johti naisvallan hitaaseen nousuun
- Naisvalta levisi hitaasti Etelään ensimmäisen ajan lopussa

Toinen aika:
- Urumiyan kehitys naisvaltaisena valtiona eteni hieman hitaammin, kuin monen muun maan, ja joitain valtataisteluja ja mieskapinoita syntyi toisen ajan aikana, kunnes naisvallan ajatusta alettiin pikkuhiljaa hyväksyä laajemmin
- Lunemarin välillä muutamia taisteluja ennen Lunemarin vallankumousta vuonna 890 2.a, minkä jälkeen hitaasti maiden välit rauhoittuivat
- Toinen aika päättyy Suursotaan ja tähden putoamiseen, sekä elementtiaseen luomiseen.

Kolmas aika:
- Suursodan jälkeen naisvalta vakiintui ja yhdisti koko maan, vahvistaen ajatusta siitä, että nainen on miestä parempi johtaja
- Sisäpoliittisen vakauden ja kansan yhdistymisen johdosta Urumiya alkoi pikkuhiljaa luoda enemmän suhteita rajanaapureihinsa, etenkin Caenezhiin

VINEMAR

1. Kuningaskunnan nimi: Vinemar

2. Elementti: Tuli

3. Ase: Tuliterä

Vinemarin elementtiase on koruton, yksinkertainen ja lyhyt lyömämiekka. Miekan kahva on paksusti suojattu lakatulla puulla ja nahalla, jotta aseen elementtivoimaa käyttäessä käyttäjän näpit eivät palaisi. Kun tulen elementtivoima on käytössä, miekan terä hohtaa kultaisen värisenä ja kuumenee niin polttavaksi, että sen osuma voi sulattaa tavallista metallia. Mytologian mukaan miekka taottiin lohikäärmeen tulessa eikä tavallinen tuli vaikuta siihen. Tuliterän voimat ovat hyvin yksinkertaiset, sillä voi polttaa asioita. Miekka ei roihua soihdun lailla, mutta tarpeeksi kuumana sen terälle voi muodostua pieniä liekkejä. Sen voima perustuu kuitenkin vihollisen aseiden hyödyttömäksi tekemiseen, mutta metallin sulattamisen lisäksi sillä tietenkin saa nuotion tai tulipalon vaivattomasti sytytettyä. Miekka myös jäähtyy nopeasti, kun energiaa ei käytetä, jolloin sitä voi käyttää normaalisti haavoittamiseen. Miekka myös lämmittää lähellä olijoita ja valaisee pimeässä, joten se on hyödyllisempi esine kuin soihtu.

Elementtiaseen varomaton käyttäminen voi aiheuttaa näppien palamista ja tulipalovaaraa, lisäksi aseen liiallisella käytöllä on haittavaikutuksia käyttäjälleen. Jos aseen elementtivoimaa käyttää liian pitkään, se nostaa käyttäjän omaa ruumiinlämpöä ja voi aiheuttaa hypertermiaa. Tällöin käyttö olisi syytä heti lopettaa ja käyttäjän viilennettävä itseään ja juotava mahdollisimman paljon vettä.
Bonus: Huhutaan, että miekalla olisi mahdollista aiheuttaa myös eeppinen ilotulitusshow, mutta kukaan ei todistetusti ole koskaan nähnyt sellaista.

4. Hallitsija: Käskynhaltija Kacper Agyris

5. Tunnuksen kuva: Kaksi taistelevaa, monipäistä lohikäärmettä ja aurinko
6. Tunnuksen värit: Punainen pohja (oranssimpi kuin Nierdalesin tunnuksessa) ja musta ja kulta

7. Pääkaupunki: Vineapoli

8. Muut kaupungit ja kylät: Argyros, Chelissia, Hexos, Indos, Mikaia, Patreia, Salaris ja Xandria

9. Suhteet muihin kuningaskuntiin:

Vinemar on kauppamahti ja käy kauppaa muiden kuningaskuntien lisäksi myös Gildomeran ulkopuolisten maiden kanssa. Sillä on Nierdalesissa erityisen vahva jalansija kaupan suhteen, Nierdalesissa asuu paljon vinemarilaisia kauppiaita, jotka ovat vaurastuneet ja joilla on Nierdalesissa lähes rajattomat valtuudet kaupankäynnille, koska koko ylimystö on niin köyhtynyt ja ottanut lainaa rikkailta kauppiailta ja ovat sen verran velkaa, etteivät oikein voi puuttua Vinemarin kaupankäyntiin omalla maaperällään. Gerosin kanssa nykyään ihan poliittisesti korrektit välit ja kauppasuhteita puolin ja toisin maiden historiasta huolimatta. Samoin Lunemarin kanssa pidetään neutraalit kauppavälit (?). Dehrahin kanssa välit ovat tulehtuneet, maat sietävät toisiaan vain siksi, että on pakko. Käyvät jonkin verran kauppaa ja Vinemarilla on Dehrahissa välisatamia matkalla Gildomeran länsipuolelle, mutta muuten suhteet ovat varautuneet, kumpikaan ei luota toiseen ja on jatkuvasti varuillaan toisen suhteen ja rajaa pidetään tarkasti silmällä. Urumiyasta ja Caenezhista ei juuri piitata, harvemmin niin pohjoiseen asti lähdetään kauppaa tekemään, etenkään Caenezhiin, jonne ei ole meriyhteyksiä.

10. Pääasiallinen toimeentulo:

Vinemarin toimeentulo pohjaa viljelyyn ja kalastukseen, maan ilmasto on leutoa ja viljely onnistuu ympäri vuoden ja maan pitkä rannikko takaa loistavat edellytykset kalastukseen. Erityisesti viiniköynnöksen viljely ja viinin tuotanto on Vinemarissa iso toimeentulon lähde ja viinintuotantoon suhtaudutaan erityisen vakavasti. Viiniä viljellään ympäri maata, mutta erityisen vauraat ja menestyvät viinikeskittymät ovat maan eteläosassa. Vinemarissa tuotetaan paljon niin puna- kuin valkoviiniäkin, mutta punaviini on maassa suositumpaa ja sen laatua valvotaan erittäin tarkkaan. Viiniä tuotetaan niin runsaasti, että se on aika edullista joskin laatutason huomaa halvimpien ja kalleimpien viinien kohdalla ja laimennettuna sitä käytetään yleisesti ruokajuomana niin lapset kuin aikuisetkin.

Viini on myös Vinemarin tärkein kauppatuote ja viljelyn ja kalastuksen lisäksi suuri osa Vinemarin toimeentulosta tulee kaupankäynnistä. Vinemarilaiset ovat ahkeraa kaupankävijäkansaa ja kauppiaita on maassa runsaasti, niin vinemrailaisia kuin ulkomaalaisiakin. Vinemar käy kauppaa niin muiden Gildomeran kuningaskuntien kanssa kuin Gildomeran ulkopuolisten kuningaskuntien kanssa ja suurin osa (?) ulkomaalta hankituista tuotteista leviää Gildomeraan juuri vinemarilaisten kauppiaiden kautta. Vinemarista viedään muihin kuningaskuntiin lähinnä viiniä, lääkkeitä, hedelmiä ja ulkomaalaisia ylellisyystuotteita kuten mausteita, sokeria, kahvia, kaakaota, silkkiä, puuvillaa ja posliinia. Vinemariin taas tuodaan muualta liha- ja maitotuotteita, sillä karjankasvatus on Vinemarissa vähäistä ja keskittyy lähinnä kanojen ja lampaiden kasvatukseen ja hevostenkasvatus on iso osa Vinemarin taloutta, sillä hevosia tarvitaan niin työ-, sotilas- ja matkustuskäyttöön.

11. Luonto ja ympäristö:

Vinemar sijaitsee Gildomeran itärannikolla ja sen ilmasto on lämmintä tai lauhkeaa, joten varsinaista syksyä ja talvea ei maassa juuri esiinny edes pohjoisessa, joskin pohjoisimmassa vinemarissa puiden lehdet saattavat talvella pudota, mutta pääosin maan kasvillisuus on ikivihreää, nahkealehtistä kasvillisuutta, joka sietää pitkien kesien kuumuutta. Talviaikaan maassa esiintyy runsaasti vesisateita ja kesät ovat yleensä kuivia. Pitkä merenrantakaistale tuo tuulia ja helpotusta siten kesien kuumuuteen ja leudontaa talviajan kylmyyttä tuoden sateita.

Maasto on melko vaihtelevaa, Vinemarissa on kumpuilevia ja viljelys- ja laidunmaita, joita reunustavat mäet ja rosoiset kalliot. Etenkin rannikko on erittäin kallioista ja jyrkkää ja satamakaupungit ovat muodostuneet niihin harvoihin, suojaisiin paikkoihin, joissa maasto laskeutuu loivemmin merelle. Jonkin verran hiekkarantoja on, mutta ne ovat pieniä ja kallioiden suojaamia. Vinemar on suojannut satamansa hyvin suojellakseen rajojaan ja maahan mereltä päin tunkeutuminen on hyvin haastavaa.

Eläimistö: Vinemarin eläimistö on hyvin runsas, metsissä vipeltää monenmoista pikkujyrsijää ja kaniineja. Suurempia nisäkkäitä ja yleisimpiä riistaeläimiä ovat metsäkauris, punahirvi, täpläkauris, gemssi ja villisika. Petoeläimiä ovat susi, kettu, näätä, saukko, mäyrä sekä muita näätälajeja. Ja tietenkin kissoja ja koiria on niin villejä kuin kotieläimiksi kesytettyjä. Vinemarissa elää satoja erilaisia lepakkolajeja. Kotieläiminä kasvatetaan vuohia ja lampaita ja hevosten lisäksi etenkin etelämpänä kasvatetaan myös aaseja.

Vinemarilaisia hevosrotuja:

- Vinemarinhevonen on lämminverinen, voimakas ja kestävä ratsuhevonen, joka käy niin sotilaskäyttöön kuin työhevoseksi. Hevosen säkäkorkeus on noin 150cm-165cm ja paino noin 500kg-590kg. Vinemarinhevosen pää on suora ja korvat hivenen pitkät, selkä hivenen kaarella ja jalat ovat voimakkaat. Useita eri värimuunnoksia esiintyy eikä yhtä selkeää yleisväritystä ole, hevonen voi olla väritykseltään joko ruunikko, musta, rautias, voikko, ruunivoikko, päistärikkö, tai kimo. (Malli: Andravidanhevonen).

- Indoksenponi on hyvin hevosta muistuttava ponirotu, joka on noin 94cm-120cm korkea ja sitä käytetään ratsu-, vaunu- tai kuormaponina. Väriltä poni voi olla hallakko, ruunikko, rautias tai musta. (Malli: Skyroksenponi)

12. Armeija:

Vinemarin armeija on suuruudeltaan noin 35 000 sotilasta, joista maavoimissa on 30 000 sotilasta ja merivoimissa 5 000 sotilasta. Maavoimat jaetaan jalkaväkeen ja ratsuväkeen. Soturiluokkaan kuuluvat miehet aloittavat sotilaskoulutuksen noin 15 vuoden iässä ja sotilaskoulutus kuuluu yleisesti soturiluokkaan kuuluvien rikkaiden sivistyskoulutukseen. Sotilaskoulutus kestää 20 ikävuoteen asti ja vain soturiluokan käyneet ovat päteviä johtotehtäviin. Mutta Vinemarissa kaikki miespuoliset kansalaiset käyvät kaksivuotisen sotilaskoulutuksen 18-20 vuoden iässä, vaikka eivät varsinaisesti päätyisi armeijan leipiin, heillä on silti kriisitilanteessa valmius puolustaa maataan ja perheyhteisöään. Käytännössä tämä laaja sotilaskoulutus on kuitenkin tasoltaan hyvin epätasaista ja vähemmän vaurailla seuduilla jossa miesten tärkein tehtävä on maanviljely, sotakoulutus ei ole niin laadukasta, kuin isompien kaupunkikeskittymien ympäristössä, jossa on todennäköisempää joutua sotimaan. Naiset eivät osallistu sotilastoimintaan missään muodossa, korkeintaan parannustehtävissä.

Maavoimat: n. 30 000 sotilasta

Polemarkki: Muodollinen sotilasjohtaja, jona toimii Vinemarin kuningas tai nykyisin käskynhaltija. Nimittää strategit ja tekee tärkeimmät päätökset strategiensa kanssa, muttei muuten yleensä osallistu sotilastoimintaan muuten kuin päättämistehtävissä.
Strategi: Kenraalia vastaavat ylimmät sotapäälliköt, joiden määrä ei ole vakio ja polemarkki voi nimittää heitä oman harkintansa mukaan.
Taksiarkki: Strategin alaisuudessa toimivat alemmat komentajat.
Hipparkki: Ratsuväkiosaston komentaja.
Peripolarkki: Kaupungin vartiopäällikkö, vastaa linnoituskaupunkien vartioinnista.

Merivoimat: n. 5 000 sotilasta

Trierarkki: Laivan päällikkö, vastaa maavoimien taksiarkkia ja on maavoimien strategin alaisuudessa.

13. Kulttuuri:

Väestö: Vinemarin ylin johtaja on käskynhaltija, sillä kuningashuone sammui Suursodan aikana. Käskynhaltijan asema on perinnöllinen ja käytännössä käskynhaltijalla on kaikki samat oikeudet kuin kuninkaallakin, vaikka virallisesti käskynhaltija edelleen toimii vain kuninkaan sijaisena. On kuitenkin epätodennäköistä, että kuningasta Vinemariin koskaan enää tulee, sillä aikaa sitten päädyttiin siihen ratkaisuun, että käskynhaltijassa pysytään eikä silloisesta käskynhaltijasta tehty uutta kuningasta.
Käskynhaltijan lisäksi Vinemarissa asioista päättää neuvosto, johon kuuluu eri alojen oppineita, korkea-arvoisia sotilaita ja muuten vain rikkaita ja hyvätaustaisia miehiä, joilla on hyvät puhelahjat niin, että heidät on äänestetty neuvostoon. Kansa tosiaan äänestää neuvoston jäsenet, eli käskynhaltija itse ei voi siihen vaikuttaa. Kansa voi myös äänestää jonkun ulos neuvostosta, jos joku menee töpeksimään tarpeeksi pahasti. Käytännössä ”kansa” tarkoittaa täysi-ikäisiä, pääkaupunkiseudulla eläviä miehiä. Muualtakin Vinemarista kotoisin olevat toki saisivat osallistua, mutta harva vaivautuu matkustamaan sen takia omalta kotiseudultaan, mikä siis rajaa aika lailla työväestön pois kokonaan, eli lähinnä keskiluokasta ylöspäin miehillä on äänioikeus yleisissä kokouksissa. Neuvosto valitaan yleensä kerran vuodessa, harvoin siihen tulee muutoksia, ellei joku lopeta tai ole mokannut pahasti. Ulkomaalaiset ja ulkomailta Vinemariin muuttaneet eivät myöskään saa äänestää, eivätkä heidän jälkeläisensä, ellei toinen vanhemmista ole vinemarilainen syntyjään.

Myös muista asioista kuin neuvoston jäsenistä pidetään kansanäänestyksiä, joihin kansalaiset saavat osallistua ja myös pääkaupungin ulkopuolella kansalaiset saavat vaikuttaa siihen, kuka heidän alueellaan asioita hoitaa ja miten. Naisilla ei juuri mitään vaikutusmahdollisuuksia ole, sillä sotilaalliset ja hallinnolliset asiat kuuluvat miehille, joten tasa-arvosta ei voi puhua. Vinemarissa naisilla on kuitenkin mahdollisuus saada koulutusta, jos on rikas, sekä tehdä työtä ja omistaa, he eivät välttämättä ole miehen holhouksen alla vaikka usein ovatkin. Tyttäret koetaan edelleen riesaksi, vaikka asiaan on yritetty puuttua, sillä naitettaessa tytärtä pitää maksaa myötäjäiset ja tämä saattaa tulla kalliiksi, joten poikalapset ovat edelleen toivotumpia. Vinemarissa on kuitenkin säädetty lakeja ja avustuksia, jotka estäisivät tyttölasten hylkäämisen tai tappamisen. Jotkut ovat myös silloin tällöin puhuneet naisten oikeuksien parantamisesta ja muun muassa äänioikeuden antamisesta naisille, mutta heidät on yleensä naurettu pihalle kokouksista, joten aika harva viitsii ottaa aihetta enää esiin. Naiset voivat toki osallistua epäsuorasti, neuvoa vallassa olevaa miestään tai tarpeeksi arvostettu naishenkilö voi suosia jotakuta äänestyksessä, jolloin yleensä kansa kannattaa henkilöä myös. Joten Vinemarissa naiset eivät kauheasti haikaile olemattomien oikeuksien perään, heillä on oma tapansa ohjailla asioiden kulkua.

Yleisin avioliitonmuoto Vinemarissa on yksiavioisuus, mutta Vinemar on hyvin vapaamielinen mitä tulee rakkauteen, avioliittoon ja perhe-elämään. Samaa sukupuolta olevat eivät voi mennä naimisiin, mutta muuten voivat elää yhdessä aika vapaasti. Miehellä voi olla vain yksi virallinen vaimo, mutta hän voi ottaa rakastajia. Sama koskee toki naisiakin, mutta se on harvinaisempaa, sillä naisen oletetaan muuttavan miehen luokse ja miespuolisten rakastajien ottaminen kotiin, olisi hieman erikoista, mutta tällaistakin on sattunut. Ja rakastajat ovat yläluokan ja rikkaiden käytäntö, tavallinen kansa elää yleensä kahdenkeskisessä avioliitossa ilman ylimääräisiä rakastajia, sillä ylläpito tulisi kalliiksi.

Myös prostituutio on Vinemarissa täysin laillista ja hyväksyttävää, nekin jotka paheksuvat asiaa, pitävät sitä välttämättömänä pahana, joka nyt kuuluu asiaan ja on tärkeä osa Vinemarin taloutta. Ilotaloissa työskentelee sekä naisia että miehiä, mutta asiakaskunta koostuu pääsääntöisesti miehistä. Naisten asiakkuus on harvinaisempaa, mutta ei mahdotonta. Vaimon ei myöskään tarvitse hiljaa sietää miehensä ilotaloissa juoksemista, vaan voi ottaa avioeron jos kokee miehen käytöksen loukkaavan suhdetta. Suurin osa naisista vain ei välitä, koska miehillä on miesten tarpeet (ja aivot) ja saavatpa olla itse rauhassa, jos mies juoksee huorissa. Miesten ja naisten eroa ilotaloissa vierailun suhteen selittää myös se, että naiset menevät naimisiin yleensä hyvin nuorella iällä, kun taas miehet lähempänä 30 ikävuotta, minkä takia ilotalot ovat ainoa mahdollisuus, jos mielii saada ennen naimisiin menoa.

Vinemarissa prostituoiduilla on kolme erilaista luokkaa, jotka määrittävät asemaa ja millaisia asiakkaita he viihdyttävät. Alin luokka toimii yleensä kaupunkien köyhimmillä ja huonoimmilla alueilla ja esimerkiksi satamien läheisyydessä. Näihin paikkoihin päätyy työskentelemään yleensä lapsena orvoksi jääneitä tai hylättyjä tai muuten köyhiä ja huono-osaisia niin naisia kuin miehiä. He toimivat ilotaloissa, jonka johtaja yleensä pitää omistaan hyvää huolta ja näissäkin paikoissa on reilusti tasoeroa. Kovin rikkaita asiakkaita tällaisissa ilotaloissa ei kuitenkaan käy ja työntekijät ovat aika heikossa asemassa, mutta tulevatpa jotenkin toimeen. Lisäksi tällaiseksi lasketaan myös kadulla itseään myyvät, jotka eivät ole minkään ilotalon suojeluksessa tai tee työtään mitenkään ammattimaisesti vaan henkensä pitimiksi. Tällaisessa on suuret riskit, joten suurin osa pyrkii jonkin ilotalon suojelukseen, jolloin joku pitää huolta. Hinta on hyvin edullinen, toki vaihtelee ilotalosta, mutta yleensä lähes jokaisella kansalaisella on mahdollisuus nauttia ainakin alimman luokan viihdyttäjien seurasta.

Tätä ylempänä ovat itsenäiset prostituoidut, jotka toimivat itsenäisesti ja metsästivät asiakkaitaan kaduilta. Kuitenkin ammattimaisemmin ja tasokkaammissa paikoissa ja kalliimmalla hinnalla ja asiakaskuntakin yleensä on vauraampaa keskiluokkaa. Taktiikoihin kuuluu tälläytyneenä keimailevasti kaduilla liikkumisen lisäksi myös mainoskikat, esimerkiksi suosioon on noussut sandaalit, joiden pohjiin on muokattu kuvio, joka muodostaa maahan heidän jälkeensä mainoslauseita ja kehottaa asiakkaita seuraamaan. He työskentelevät kaupungeissa yleensä vähän paremmilla ja vilkkailla alueilla, asuvat itsenäisesti, mutta useilla on esimerkiksi asuinalueita, joissa useita itsenäisiä prostituoituja asuu lähekkäin, mikä luo tietynlaisen turvaverkoston, mutta he ovat kuitenkin itsenäisiä yrittäjiä eivätkä minkään ilotalon alaisia. He maksavat veroa ja ovat täysin kunniallisia ammatinharjoittajia. Hinnoissa voi olla paljonkin eroa, sillä he saavat itse määritellä oman hintansa, mutta yleensä näiden asiakaspiiriin kuuluvat aateliset ja rikkaat kauppiaat.

Ylimpään luokkaan kuuluvat prostituoidut ovat koulutettuja ja kykenevät sivistyneeseen keskusteluun. He tuntevat runoutta ja osaavat laulaa ja tanssia ja soittaa ja heidän tehtävänsä on kokonaisvaltaisempi seuran pitäminen ja viihdyttäminen, kuin pelkkä seksin tarjoaminen asiakkaalle. Tähän luokkaan kuuluu niin miehiä kuin naisiakin, mutta naisista tässä asemassa olevat saattavat jopa olla naisista parhaimmassa asemassa. Usein tästä luokasta päädytään varakkaiden miesten rakastajiksi ja heidän asiakaspiiriinsä kuuluukin vain Vinemarin varakkain ylimystö ja heidän palvelunsa ovat erittäin korkeahintaisia. Koska hinnat ovat korkeat, heitä yleensä kutsutaan juhliin viihdyttämään vieraita, ennemmin kuin yksityishenkilön viihdykkeeksi. He toimivat yksityisesti eivätkä kuulu minkään ilotalon piiriin, asuvat usein erittäin vauraasti ja heillä voi olla useita palvelijoita ja he voivat elää vapaasti ja saada osakseen arvostusta ja päästessään jonkun vaikutusvaltaisen miehen suosioon tai osoittaessaan suosiota jollekin, heillä voi olla myös suuri valta vaikuttaa asioihin.

Luokkajako:

Papisto
Kuningas
Käskynhaltija
Neuvosto: kansan äänestyksellä valittuja virkamiehiä, jotka tekevät päätökset hallitsijan kanssa.
Yläluokka: Rikkaat, koulutetut ihmiset, jotka toimivat hyvissä ja arvostetuissa viroissa.
Keskiluokka: Kauppiaat, käsityöläiset ja vauraat viljelijät
Työläisluokka: Maanviljelijät, kalastajat ja muut jotka ei elä kauhean leveästi
Luokattomat: Yhteiskunnan ulkopuolelle jäävät rikolliset ja muuten vain syrjäytyneet. Prostituoidut kuuluvat yleensä tähän luokkaan, mutta siinä voi olla isoakin eroa ja suositut ja arvostetut voivat nousta luokissa hyvinkin korkealle.

Vaikka Vinemarissa on edelleen luokkajakoa, syntyperä ei ole Vinemarissa enää määrittävä tekijä ja rahaa enemmän Vinemarissa arvostetaan varallisuutta. Raha ratkaisee ja rahalla voi nostaa omaa sosiaalista statusta ja esimerkiksi leskeksi jäänyt, miehensä omaisuuden perinyt nainen voi nousta arvovallassa hyvinkin korkealle arvoasteikolle. Esimerkiksi rikas kauppias nähdään paljon arvostetumpana kuin köyhtynyt aatelinen ja arvoasteikolla voi myös pudota, jos aatelinen menettää varallisuutensa, niin ketään ei kauheasti kiinnosta sellaisen miehen suku ja yleensä silloin omat maa-alueet joutuu myymään. Siksi Vinemarissa ei varsinaista aatelisjärjestelmää ole, on vain maata omistavia vauraita sukuja, jotka saavat kerätä veroja ja maksavat veroja käskynhaltijalle, mutta mitään erityisiä arvonimiä ei juuri ole.

Koulutus: Vinemarissa koulut ovat pieniä ja maksullisia, valtio ei ylläpidä niitä vaan kuka tahansa tarpeeksi fiksu ja sivistynyt ihminen voi perustaa oman koulun ja jos osaa olla riittävän vakuuttava, niin saa ehkä oppilaitakin siihen kouluun. Opettajat ovat yleensä varakkaita, itse hyvän sivistävän koulutuksen saaneita filosofeja, joista osa pärjää ja saa omia kannattajia tai ehkä perustavat oman sivistyneen akatemian, mutta suurin osa on sellaista keskitason massaa, jotka sitten päätyvät perustamaan peruskouluja. Koska kyseessä on yksityisen ihmisen perustama koulu, jossa on vain yksi opettaja, niin oppilaitakaan ei ole kerralla paljoa, noin 10-20 oppilasta vähän riippuen opettajan maineesta. Koulutus on vain rikkaille pojille tarkoitettu ja pojat aloittivat koulun 6-7-vuoden iässä ja lopettivat 14-vuotiaina, jonka jälkeen saattoi jatkaa akatemiaan ja osa sotilaskoulutukseen (tai jos on joku Dorian n. 2, niin sitten molempiin).

Yleensä kouluja on vain kaupungeissa, mitä isompi kaupunki, sen enemmän valinnanvaraa ja myös kilpailua. Onneksi lapsen ei tarvitse tyytyä vain yhteen kouluun kerralla, sillä eri kouluissa opetetaan eri asioita, esimerkiksi yhdessä koulussa opeteltiin lukemista, kirjoittamista ja laskentaa, toisessa koulussa taas opiskeltiin taideaineita, eli musiikkia, runoutta ja piirustusta ja kolmannessa oppilaitoksessa liikuntaa, urheilua ja tanssia. Luku ja taideaineet sijoittuivat yleensä aamupäivälle ja urheilullisemmat oppiaineet iltapäivälle.

Akatemioita ei Vinemarissa ole paljonkaan ja ne kaikki ovat pääkaupungissa ja nekin ovat yksittäisten kiertävien filosofien perustamia. Filosofit saattavat ihan vain kiertää ja maksusta ottaa oppilaita, mutta jotkut myös perustavat peruskouluja korkeamman koulutuksen oppilaitoksia. Nämäkin ovat pieniä, eikä niissä ole kuin noin 20 oppilasta kerralla, sillä niihin ei huolita ihan ketä tahansa, vaan pitää olla varakas ja sivistynyt. Filosofit, niin yksityisopettajina tai akatemioissaan, opettavat nuorille miehille hyvää puhumisen taitoa eli retoriikkaa ja valmentavat poikia väittelemään ja perustelemaan kantojaan, joka on tärkeä taito kokouksissa ja tärkeä osa koulutusta on myös opetella hienoja sivistyssanoja ja oppia vetoamaan kuulijoiden tunteisiin.

Vinemarin yläluokan keskuudessa on peruskoulun jälkeen teini-iässä aikuistumisriittinä antaa poika jonkun vanhemman miehen kasvatettavaksi, joka on yleensä isän tuttava. Tähän kasvatukseen kuuluu sivistävää koulutusta ja urheilua, mutta sen lisäksi rakkauden opettelua. Opettajan tarkoitus on opettaa nuorelle rakkaudesta ja seksuaalisuudesta ja tavoitteena oli, että nuori tämän suhteen aikana oppii ymmärtämään rakkautta ja huomioon ottamista ja kasvaisi vastuulliseksi aikuiseksi naimisiin mentyään. Tämä opiskelujakso kestää yleensä vuoden, mutta aika on vähän hämärä ja loppuu sitten, kun poika on täysi-ikäinen tai opettaja katsoo oppilaan olevan valmis. Joskus tähän jaksoon kuuluu myös se, että opettaja vie oppilaansa ensimmäistä kertaa ilotalokäynnille.

Tyttöjä ei kouluteta juuri mitenkään, edes rikkaita. Jotkut rikkaiden perheiden tytöt saattavat saada kotiopettajattaren opettamaan kotiin ja perheeseen liittyviä asioita ja tanssia ja musiikkia, mutta myös yläluokan tytöillä oli vastaavia naisopettajia, joiden oli näiden taitojen lisäksi tärkeää valmistaa tyttöä tulevaan avioliittoon ja opettaa rakkautta ja myös tällöin opettajalla ja oppilaalla oli suhde. Sekä yläluokan poikien ja tyttöjen suhteet opettajaan olivat harjoittelua tulevaa avioelämää varten, vaikka Vinemarissa ihan aikuistenkaan väliset samaa sukupuolta olevien rakkaussuhteet eivät ole mitenkään epätavallisia, silti oletus on, että koulutusjakso on väliaikainen ja siitä on tarkoitus siirtyä järjestettyyn avioliittoon valmiina ja tasavertaisina sen suhteen, että kumpaakin on valmennettu rakkauselämää varten.

Arkkitehtuuri: Vinemarin arkkitehtuurin perustana on suoraviivaisuus, yksinkertaisuus, harmonia ja tasapainoisuus. Tavallisen kansan rakennukset ovat usein yksinkertaisia, koristelemattomia ja vaatimattomia ja useammin olkikattoisia. Varakkaampien ihmisten asumukset, temppelit ja palatsit sekä julkiset rakennukset taas ovat suuria, rakennuksia kiertävät pylväät ja ne on koristeltu värikkäästi maalatuilla veistoksilla ja talojen päätykolmiot on usein koristeltu ja maalattu värikkäästi. Ylellisimpien rakennusten katot ovat yleensä punaista tiiltä, lattiat sileistä pikkukivistä tehtyjä mosaiikkilattioita. Rakennuksissa on usein sisäpiha jota rakennus kiertää ja pihoilla on usein koristelampia tai suihkukaivoja.
Kaupungeissa on usein katettuja pylväskäytäviä suojaamassa ihmisiä ja eläimiä auringolta. Kaupunkien ja kylien keskus on tori, jossa käydään kauppaa ja ne ovat sosiaalisen elämän keskuksia ja toreja ympäröi yleensä erilaiset kokoustilat ja hallintorakennukset ja kaikki kaupunkien tiet kohtaavat torilla ja keskellä toria on yleensä jokin vedenottopaikka. Lähellä kaupunkien keskustaa sijaitsevat myös suuret ulkoilmateatterit ja niitä muistuttavat pienemmät kokouspaikat joissa järjestetään muun muassa kansanäänestyksiä ja muita poliittisia tapahtumia. Myös urheiluareenat ja koulut sijaitsevat hyvin lähellä kaupunkien keskustaa ja ihmisten asuinalueet sijaitsevat enemmän kaupunkien laitamilla. Kaupunkeja ympäröi muurit ja heti muurien takana avautuvat viljelysmaat. Temppelit ja suuremmat kartanot ja palatsit sijaitsevat yleensä hiukan syrjässä kaupungin hälinältä ja mahdollisuuksien mukaan ne pyritään sijoittamaan kaupunkialuetta ylemmäs kukkuloiden päälle.

Materiaalina käytetään marmoria, myös vaatimattomampaa kalkkikiveä, joka voidaan päällystää kipsistä, kalkista, hiekasta, vedestä sekä väreistä ja erilaisista sideaineista tehdyllä rappauksella jäljittelemään marmoria. Alun perin rakennusmateriaalina käytettiin puuta, mutta nykyisin kivirakennukset ovat korvanneet puurakennukset.

Pohjoisessa on näkyvissä vanhaa Gerosilaista vaikutusta, kuten edelleen käytössä olevat hyväkuntoiset, päällystetyt tiet, massiiviset vesijohtojärjestelmät ja kylpylärakennukset, kupolikatot ja holvikaaret. Etelässä Rakennukset ovat poikkeuksetta suorakaiteenmuotoisia ja tiet päällystämättömiä. Pohjoisen suurissa kaupungeissa, etenkin pääkaupungissa, näkyy paitsi etelän vinemarilaista perinteistä vaikutusta ja gerosilaista pohjoista vaikutusta, myös ulkomaalaisia vaikutteita. Chennassa käyneet kauppiaat toivat mukanaan uusia tapoja rakentaa ja pohjoisten kaupunkien arkkitehtuurin geometrisiin muotoihin tuli enemmän monipuolisuutta ja suorien ja kaarevien muotojen vaihtelua ja suorakulmaisen tai pyöreän pohjakaavan rinnalle tuli muun muassa kahdeksankulmainen pohjakaava. Pohjoisen arkkitehtuurissa suositaan myös korkeita torneja kupolikattoja, veistokoristeiden sijaan suositaan enemmän mosaiikkikoristelua ja ikkunoita on alettu päällystää ohuilla alabasterilevyillä, mikä pehmentää sisätilan valaistusta. Lasia Vinemarissa ei juuri käytetä ikkunoissa ja useimmiten ikkunat ovat avoimia ja niissä on suljettavat luukut ja ylellisimmissä rakennuksissa on käytetty alabasteria.

Taide: Vinemarissa arvostetaan taiteita, mutta ehkä kuvataiteita keskeisempiä ovat esittävät taiteet, kuten teatteri, musiikki ja runous. Kuvataiteet ovat yleensä koristelua, kuten saviruukkujen koristemaalauksia tai rakennusten koristeluita. Keraamiset esineet ovat Vinemarissa hyvin laadukkaita ja kauniita taideteoksia ja eri alueilla on omanlaisensa tyyli valmistaa astioita. Veistotaidetta pidetään korkeampana kuin maalaustaidetta, mutta maalaustaidettakin esiintyy lähinnä seinämaalauksina ja mosaiikkitaidetta käytettiin lähinnä lattioiden koristelussa. Maalauksien aiheet ovat joko kertovia, historiallisia tapahtumia tai myyttejä tai uskonnollisia tarinoita. Veistokset usein ovat muotokuvia tärkeistä henkilöistä, tai tarusankareista tai jumalkuvia.

Vinemarin musiikkikulttuuri on hyvin runsas ja siihen on sekoittunut ulkomaisia vaikutteita. Yleisimpiä käytettäviä soittimia ovat erilaiset kielisoittimet, kuten lyyra, kithara ja harppu, puhallinsoittimista suosittuja ovat esimerkiksi aulos-huilu, eli kaksirunkoinen puhallinsoitin, sekä panhuilu. Erilaisia lyömäsoittimia käytetään paljon erikokoisista rummuista tamburiineihin, kaikenlaiset muutkin rytmisoittimet, kuten jalkoihin kiinnitettävät helistimet. Kansa suosii yleensä menevämpää ja rytmikkäämpää tanssittavaa musiikkia kun taas aatelisto suosii hillittyä ja melodisempaa ja sivistyneempää musiikkia. Musiikki on tärkeä taiteenmuoto ihan viihteenä sellaisenaan, teatterin osana ja osana uskonnollisia riittejä ja juhlia.

Muoti: Vinemarilainen pukeutumismuoti on muun kulttuurin tavoin hyvin sekalaista ja siihen on sekoittunut paljon muita kulttuurivaikutteita. Etelän ja pohjoisen pukeutuminen eroavat toisistaan huomattavasti ja samoin ihmisen sosiaalisen aseman pystyy näkemään tämän pukeutumisesta. Vinemarissa kuitenkin näkee hyvin erilaisesti pukeutuneita ihmisiä ja eri kulttuurien edustajia paljon.

Etelässä suositaan vaaleita värejä ja väljiä vaatteita. Varakkaammilla vaatteet ovat usein peittävät ja kokopitkät, pitkän kaavun päälle usein laskostetaan reippaasti kangasta tuomaan muotoa ja mitä varakkaampi, sen koristeellisempia kankaita käytetään. Miehet, etenkin vähävaraiset, käyttävät yleensä lyhyttä yksinkertaista tunikaa ja mahdollisesti viittaa sen kanssa, jalat saavat olla paljaat ja näkyvissä. Myös sotilaat käyttävät lyhythelmaista tunikaa, sillä kaavut ja laskostetut kangaskerrokset ovat usein tiellä. Naisilla on suositeltavaa olla kokopitkä helma asussaan ja yleensä myös huivi pään peittona, jo ihan auringonsuojana.

Pohjoisessa taas Suositaan useammin kirkkaita ja voimakkaampia värejä ja asut ovat vartalonmyötäisempiä ja usein vaatetuksessa, etenkin rikkailla, on useita pukukerroksia. Miehet sekä naiset käyttävät peittäviä ja pitkiä kaapumaisia vaatteita. Keskiluokan ja köyhempien ihmisten vaatetus ei kauheasti eroa etelän ja pohjoisen välillä, ero on enemmän rikkaiden keskuudessa näkyvillä. Pohjoisessa haarniskat ovat jonkin verran erilaiset, siinä missä etelässä yleensä käytetään pelkkää rintahaarniskaa pohjoisessa haarniska peittää paremmin myös jalkoja.

Hiustyylit eivät kauheasti eroa etelän ja pohjoisen välillä, miehillä on yleensä melko pitkät hiukset, jotka saavat olla auki. Laatikkomaisia päähineitä tai yksinkertaisia pääpantoja lukuun ottamatta hiuksille ei juuri tehdä mitään. Naisilla hiusten kohdalla suositaan mahdollisimman pitkiä hiuksia, jotka ovat yleensä kokonaan tai osittain kiinni. Erilaisia letti ja nutturakampauksia ja kiharoita kootaan näyttäville kampauksille hiuspantojen ja solkien avulla. Työläiset toki joutuvat tyytymään yksinkertaisempiin kampauksiin, mutta oli varakas tai köyhä, erilaiset hunnut ja huivit päänsuojana kuuluvat asiaan ulkona liikuttaessa.

Ruoka: Vinemarin ruokakulttuuri pohjautuu pääosin merenantimiin ja kasviksiin. Kalastus on iso osa maan elinkeinoa ja eri kala- ja äyriäisruuat ovat iso osa koko Vinemarin ruokakulttuuria. Maan sisäosissa kasvisruokien ja myös liharuokien osuus on hiukan suurempi kuin rannikkoalueilla, mutta sielläkin syödään kalaa ja makeanvedenkalastusta on jonkin verran, muttei kovin suuressa määrin, enemmän se on harrastuspohjaista. Lihaa syödään jonkin verran, etenkin rikkaiden juhlapöydissä on myös lihaa tarjolla, sekin useimmiten lintua. Vinemar ei kauheasti itse kasvata lihakarjaa ja liha on joko muualta tuotua tai aateliston metsästämää riistaa. Tämän vuoksi myöskään maitotuotteita ei juuri tuoteta Vinemarissa ja ne tuodaan muualta.

Ruokalajit ovat yleensä kevyitä ja yksinkertaisia ja aterialla on yleensä useita pieniä ja kevyitä ruokalajeja. Yrttejä ja tuoreita kasviksia ja hedelmiä käytetään paljon ja jälkiruokana yleensä on tuoreita hedelmiä. Viini on yleisin ruokajuoma ja ylipäänsä juoma Vinemarissa. Viinintuotanto on erittäin runsasta ja viini on paitsi ruokakulttuurin perusta myös tärkeä osa uskontoa ja sitä käytetään myös lääkinnällisessä mielessä. Vinemarilainen viini on makeaa ja vahvaa ja sitä nautitaan veteen sekoitettuna. Veteen sekoitettu viini on sivistynyttä kun taas sekoittamattoman viinin juomista pidetään rahvaanomaisena ja barbaarisena. Viinejä myös maustetaan hedelmämehulla ja yrteillä.

14. Uskonto:

Vinemarin uskonto on polyteistinen ja siihen kuuluu useita satoja jumalia, joista osa on kansallisia ja osa paikallisia. Yhtä varsinaista ja yhtenäistä uskontoa ei ole, vaan Vinemarin uskonnollisuus koostuu lukuisista eri jumalten ympärille muodostuneista kulteista ja uskomuksista ja samalla jumalalla voi olla eri nimi eri puolilla Vinemaria tai niiden merkitykset poikkeavat. Yleisesti tunnustettuja jumaluuksia koko Vinemarissa on yhteensä 16 ja loput vaihtelevat paikallistasolla hyvinkin paljon. Nämä 16 jumalaa jaetaan kuuteen vanhempaan jumalaan ja kymmeneen nuorempaan jumalaan. Vanhemmat jumalat ovat olleet olemassa aina ja he edustavat luonnonvoimia, kun taas nuoremmat jumalat ovat vanhempien jälkeläisiä ja edustavat inhimillisempiä voimia. Näiden lisäksi ovat nuorempien jumalten jälkeläiset, sellaiset jälkeläiset joita ei mielletä jumaliksi, mutta ovat jotenkin myyttisiä ja yliluonnollisia olentoja muuten, sekä puolijumaluudet. Vinemarin uskonnollinen kulttuuri on hyvin moninaista ja räikeää, jumalat ja jumalattaret koetaan inhimillisinä olentoina, joilla on persoonallisuus, vahvuudet ja heikkoudet. Kukaan jumala ei ole yksistään kaikkivoipa ja jokaista tarvitaan, jotta tasapaino säilyisi.

Vinemarin uskontoon ei kuulu mitään uskonnollisia tekstejä tai oppeja, joitakin kirjoitettuja rukouksia on olemassa, mutta nekään eivät yleensä ole mitään selkeitä, että tietty rukous tietylle jumalalle tietyssä riitissä kuuluisi juuri tietyllä tavalla, vaan papit ja papittaret saavat aika vapaasti soveltaa niitä. Vinemarissa yleensä miespuolisille jumalille suoritetut rituaalit ja tilaisuudet suorittaa pappi ja naispuolisille papitar. Jumalille uhrataan eläimiä, hedelmiä ja viiniä. Papit ja papittaret ovat yleensä sen jumaluuden edustajia, jolle he ovat pyhittäytyneet ja toimivat jumalan edustajana maan päällä, minkä takia heillä joillain on yliluonnollisia voimia tietää ja nähdä tulevaan.

Palvontapaikat: Temppelit ovat yksinkertaisia, suorakulmaisia rakennuksia, joita pylväät ympäröivät. Suurimmissa temppeleissä voi olla useampia huoneita, niissä on yksi sisäänkäynti toisessa päädyssä ja sisäänkäyntiä vastapäätä on jumalkuva ja uhrialttari. Tulenjumalattaren temppelissä palaa myös ikuinen tuli, jota pidetään yllä jatkuvasti. Pohjoisessa on perinteisten temppeleiden lisäksi myös pohjakaavalta monimutkaisempia temppeleitä sekä pyörötemppeleitä joissa on korkeat kupolikatot. Temppeleitä on Vinemarissa paljon, jokaiselle jumalalle eri puolilla maata useampia temppeleitä, ja näiden ulkonäkö vaihtelee hyvin arkisista rakennuksista todella massiivisiin ja loisteliaisiin, maalauksin ja veistoksin koristeltuihin temppeleihin.

Uskonnon ja kruunun välinen suhde: Uskonnolla on Vinemarissa suurempi valta kuin hallitsijalla, hallitsijan on alistuttava jumalten tahtoon ja kunnioitettava papistoa, joka on Vinemarin sosiaalisessa hierarkiassa ylin, maallisten asioiden yläpuolella oleva ihmisryhmä.

Uskonnolliset juhlat ja tavat: Paljon, kerron joskus tarkemmin, mutta lapsen syntymä, häät, hautajaiset ovat kaikki vahvasti uskonnollisia tilaisuuksia ja sen lisäksi jokaisella jumalalla on useita pyhitettyjä juhlapäiviä ja Vinemarissa on niin kansallisia kuin paikallisiakin juhlia ja niitä on sen verran paljon, että jokaisena vuoden päivänä jossain päin Vinemaria on jokin juhlapäivä. Näiden juhlamenot tosin vaihtelevat pienistä perheen kesken vietettävistä valtaviin kansanjuhliin.

Vinemarin vanhemmat jumalat:

1. Tyrios -> Taivaanjumala
2. Annael -> Auringonjumalatar (päivänjumalatar)
3. Velos -> Kuunjumala (yönjumala)
4. Lilia -> Merenjumalatar
5. Maraos -> Maanjumala
6. Feidia -> Tulenjumalatar

Vinemarin nuoremmat jumalat:

1. Vinos -> Tiedon ja oikeudenmukaisuuden sekä Vineapolin suojelusjumala
2. Adara -> Sodan ja Argyroksen suojelusjumalatar
3. Xanos -> Rakkauden ja avioliiton jumala sekä Xandrian suojelusjumala
4. Paian -> Maanviljelyn jumala ja Patreian suojelusjumala
5. Midia -> Viinin jumalatar ja Mikaian suojelusjumala
6. Kynos -> Metsien ja metsästyksen jumala
7. Defeios -> Runouden, taiteen ja musiikin jumala
8. Celia -> Rakkauden ja kauneuden jumalatar
9. Thessia -> Tuhon ja kaaoksen jumalatar
10. Koros -> Kuolemanjumala

15. Historia:

Ensimmäinen aika
- Yksittäisiä kaupunkivaltioita alueella ennen lopullisen kuningaskunnan muodostumista
- Ensimmäisen ajan loppupuolella yksittäisten kaupunkivaltioiden joukosta alkoi muodostua valloitusten kautta yksi yhtenäinen kuningaskunta. Vahvistui vastustamaan pohjoisessa nousevan suuren sotilasmahdin Gerosin valtaa.
- Vinemarin ja Gerosin rajalla paljon kiistoja ja Geros omisti jossain kohtaa osan Vinemarin pohjoispuolesta ennen kuin rajat vakiintuivat nykyiselleen.

Toinen aika
- Välit Gerosin kanssa tulehtuneet, mutta Vinemar kehitti merenkulkua ja edisti kauppaa Gildomeran muissakin kuningaskunnissa sekä Gildomeran ulkopuolisissa maissa.
- Gerosin sotavallan hiipuessa ja lähentyessä Lunemarin kanssa välit alkavat pikkuhiljaa korjaantua ja Vinemar itse vahvistaa sotilaallista puolustuskykyä niin maavoimien kuin laivastonkin suhteen
- 765-769. 2a: Dehrah aloittaa sodan Estariin ja valtaa ja orjuuttaa sen, mikä vaikutti Vinemariin valtavana pakolaisaaltona, kun Estarista ihmiset pakenivat sotaa ja orjuutta Vinemariin.
- 768-769. 2a: Vinemar liittyy sotaan Dehrahia vastaan puolustaakseen omaa rajaansa.
- 1.9.995. 2a: Suursota alkaa
- 30.8.999. 2a: Tähden putoaminen ja Vinemarin elementtiaseen takominen.
- 23.11.999. 2a: Suursota päättyy, mutta vakavin seurauksin, kun Vinemarin kuningashuone sammuu kuninkaan menehtyessä sodassa ja sodan aiheuttaman kaaoksen vuoksi kaikki mahdolliset perilliset ovat joko kuolleet tai kadonneet.

Kolmas aika
- Suursota jätti Vinemarin kaaoksen tilaan, koska kuningas on kuollut ja maa on sodan jälkeen kaaoksessa, perillinen oli kadonnut, löydettiin jonkin ajan päästä niin ikään kuolleena. Hallitus asetti sijaishallitsijaksi käskynhaltijan, jotta asiat saadaan etenemään. Kuningassuvun jäseniä etsittiin, muttei koskaan löydetty ketään, joka olisi ottanut paikan hallitsijana, tai ottajia varmasti oli, muttei ketään laillista tai sellaista, joka sen laillisuuden olisi pystynyt todistamaan. Tilanne synnytti kuninkaan neuvostossa eripuraa ja syttyi pienimuotoinen sota, kun eri osapuolet taistelivat siitä, kelle valta kuului. Lopulta voittajaksi selvisi kuningashuoneelle uskollinen suku, joka nimesi itsensä käskynhaltijaksi eikä ottanut ikinä varsinaista kuningas nimikettä uskollisuudesta vanhaa hallitsijasukua kohtaan, vaikka toivosta on jo luovuttu, että olisi enää jäljellä ketään joka olisi oikeutettu kruunuun.
- 847. 3a: Orjuus lakkautetaan Vinemarissa! Orjuutta vastaan oli taisteltu jo pitkään ja sitä oon aikojen saatossa rajoitettu ja asetettu lakeja säätelemään asiaa ja orjien oloja ja oikeuksia, mutta vasta tänä vuonna tuli voimaan laki, joka kieltää kaiken orjuuttamisen ja ihmiskaupan Vinemarin rajojen sisäpuolella ja niiden harjoittaminen on rangaistava teko. Tästä seurasi tietenkin vastustusta niillä, jotka orjuudella harjoittivat elantoa ja siitä mm. seurasi laitonta orjakauppaa Dehrahiin, jossa orjuus oli edelleen sallittua.
- 2.4.993. 3a: Toinen Suursota alkaa

MUUT ALUEET

Gilmarin laakso

Gilmarin laakso ei kuulu mihinkään Gildomeran kuningaskuntaan, muttei varsinaisesti ole mikään oma kuningaskuntansa. Se on muinoin meteorin osumasta muodostunut laakso Lunemarin ja Dehrahin rajalla, eli suuri monttu, jota halkoo joki, joka laskeutuu putouksena Lunemarin ylängöiltä ja laskeutuu pohjoispuolelta solaa myöten Dehrahin puolelle. Laaksoon on kaksi sisäänkäyntiä, toinen Lunemarin puolelta laskeutumalla putouksen viertä ja toinen solaa pitkin Dehrahin puolelta.

Laaksosta muodostui taikuuden keskittymä, koska sinne putosi tähti, josta Gildomeran kuningaskuntien elementin voimia hallitsevat aseet valmistettiin. Niinpä laakso houkutteli taikuuden harrastajia ja sinne muodostui eri alojen maageista koostuva yhteisö, pieni kylä. Laaksoa hallitsee keskellä kohoava suuri valkoinen torni, joka on rakennettu meteorinputoamispaikalle. Sen lisäksi laaksossa on useita vakituisia asumuksia, joissa maagit asuvat ja opiskelevat ja kehittävät taitojaan.

Laaksoa johtaa viisas ja kokenut vanha Suurvelho, joka pitää yllä taikuuden tasapainoa ja huolehtii, ettei magianharjoittajista ole haittaa Gildomeran kansalaisille ja on yleensä henkilö, johon otetaan yhteyttä selkkauksissa, joihin magiankäyttö liittyy. Hän hallitsee kaikkia magianaloja ja pitää yllä Gilmarin laakson näkymätöntä suojaloitsua, joka estää ei-maagisia henkilöitä päätymästä laaksoon. Ja hän myös päättää siitä, jos laaksoon jostain syystä on päästettävä henkilöitä, joilla ei ole mitään tekemistä magian kanssa. Kaiken lisäksi Gilmarin laaksossa on kattava kirjasto, jossa on myös kopioita kuningaskuntien tärkeistä asiakirjoista ja historiasta ja valkoisen tornin kirjasto on ehdottomasti kattavin kokoelma Gildomeran kaikkien kuningaskuntien tietoutta sekä magian oppaita, teoksia, historiaa ja loitsukirjoja.

Anbal

- Gildomeran ulkopuolinen kuningaskunta

Farnas

- Gildomeran ulkopuolinen kuningaskunta

Xernas

- Gildomeran ulkopuolinen kuningaskunta